Sitä sun tätä

Olen oppinut katsomaan aamuteeveetä. Se on evakon osa. Sitä ihmettelen, kuin noi ihmiset jaksaa het aamutuimaan olla noin pirteitä ja sosiaalisia. Itse ei pystyisi. Mun aamut ovat hitaita, kuolat poskilla, täysin omaan sisäiseen maailmaan vetäytyneenä. Tullakseni ihmiskelpoiseksi täytyy saada olla mörökölli. Ei puhetta, ei ääntä, ei valoa, ei ihmisiä, ei mitään.

Katutaidetta

Pari aamua oli täytettynä niin, että normirutiineissa oli poikkeus. Pyhäaamuna oltiin kuvaamassa ulkosalla. UK oli ystävällisesti assarina. Tuolla noin pitkin rantoja kuvasin. Välillä joutuu hakemaan kuviin oikeaa tunnelmaa ja se pistää lähtemään ulos aamuhetkiin. Lauantaina kävin Telakkarannan Konepajalla, käykää tutustumassa, aivan hillitön intrejööri. Lisää juttua Lemon Decossa.

Törmäsin kuvauksiin

Eilen aamulla kävin massutohtorilla. Tää on nyt tätä. Asia ei ole välttämättä niin yksinkertainen, et hoidetaan heliko veks ja täts it. Saattaa olla massutulehdusta ja mitä vielä. Lohdullista ja samalla armotonta vitutusta herättävä asia oli se, että kaikki nämä oireyhtymäni saattavat olla helikon aiheuttamia. Ja niin monta vuotta, kun mää olen kärsiä saanut. Miks ihmeessä kukaan ei koskaan ole voinut asiaa aikaisemmin tutkia tai tajuta. Eikä nytkään. Itse ehdotin ja sain tutkimukset aikaiseksi. Nyt odotetaan tähystystä ja toivotaan, että oireet helpottaa ja päästään kiinni kivuttomuuteen. Ou jee.

Konepaja...

Aamuteeveessä on Sofi Tukka Oksanen. Kauheen vakavan oloinen nuori-ihminen on hän. Nauraako hän koskaan. Miten musta tuntuu, että toi tukka ei kun kasvaa. Joskus ihmiset sokeutuvat omiin kummallisuuksiinsa ja eivät näe milloin menee överiks. Luulisi, että tollaisen pehkon kanssa on jo hankala olla. Toisaalta, ei hän olisi Sofi, jos tukkaa ei olisi puolikilometrii. Enkä minä sillä, kauheen fiksulle vaikuttaa, silleen tylsästi. Ja hyvä kirjailija hän on. Olen kirjani lukenut.

...Telakkarannassa

Törmäsin katutaitelijoihin

Hyh, kun toi pakkanen on ällö. Sellainen outous elämässäni on tapahtunut, että mua paleltaa. Minä kuumakalle nallejääkarhunen en ole tuntenut kylmää. Nyt oikein hirvittää lähteä tuonne ulos ja kylmä tunkeutuu sisääni ja kietoutuu vanhojen luiden ympärille kalisemaan. Se on epämiellyttävää. Exä Ukkorähjä kärsi kylmyydestä, enkä sitä koskaan ymmärtänyt. "Turhaa nitinää ja ikkunat auki seljälleen, täällä on kuuma," sanoin minä. Nyt ymmärrän ja pässin pökkimää jalkaan vedän ja villasta ylle. Ei tuonne muutoin uskalla pirukaan. Tule jo kevät!