Saahan sitä haluta

Hupsistakeikkaa! Nukuin täysin tiedottomassa tilassa ja tulin tähän todellisuuteen ensimmäisen kerran vasta ysiltä. Mun makkari on pimennetty niin, että valosta ei voi kelloa päätellä. Luulin sen olevan vasta viis tai jotain. On aina ihanaa maata tajuttomassa tilassa, mutta toisaalta siinä on jotakin pelottavaa. Mistä sitä tietää missä on yönsä hutkuillut, ettei olisi ollut astraalimatkalla pahoja tekemässä? Huomisen lehdestä saan lukea, että outo ilmiö on riehunut Kalkutalla, tuhonnut pienviljelijän tilukset, rikkonut kanojen munat ja juonut isännän kiljut. Sehän voi olla minä. Sillälailla tiedoton kun olen. Unimatkoillani minusta sikiää pahahenki. Voi että, hyväntähen sentään!

Ukkorähjä lähti jo kylille, meni hoitaa sukumökkinsä juttuja. Ihan hyvä, että on jaloista pyörimästä. Saan siivota rauhassa. Eihän tässä ihmeitä, mutta huomenna tulee vieraita ja pikkasen laittelen nurkkia kuntoon. Vaikkakin siivoan usein ja hartaudella, niin tää mökkielämä on siitä kummallista, että tänne syntyy kaikenmaailman kasoja ja outoja tavaranurkkauksia. Se on sitä säilytystilanpuutetta. No hei, meillä on tasan yksi kaappi ja siinäkään ei ole yhtään hyllyä. Hengaritilaa ja yksi sellainen kerrospussukka. Laita siinä nyt asioita järjestykseen. Et laita niin. Pitää olla luova. Ja se taas tarkoittaa sitä, että kävelen Ukkorähjän perässä ja korjaan sen jälkiä kadotukseen. Enhän minä niitä hävitä, mutta hän ei vain löydä. Jos minä en yrittäisi edes ylläpitää järjestystä, niin tämä mökki olisi kaatopaikka. En nyt millään nosta itseäni siivouksen puolijumalaksi, mutta kyllä me ilman minua hukuttaisi ihan siihen ihteensä.

Minusta tuntuu, että olen laihtunut jo viiskytgrammaa. Eikö se jo riitä? On ihan hirveen hoikka olo. En syönyt eilen yhtään pullaa. Sen verran tuli vieroitusoireita, että oli pakko ottaa päikkäreiden jälkeen kaksi keksiä. Oli perkele, tuolla kuiva-ainekaapissa vanhat paketinjämät ja sokerihiiri minussa oli tahdoton. Voimakas olin niin, että en vetänyt loppupakettia vaan tyydyin vähempään. Luuseri joo, mutta ihan kunkku olo. Aamupäivällä jumpata humppasin, en nyt toki niin, että hiki olisi tullut. Hienot neidit eivät hikoile, mutta syke nousi pumppaamaan ja ihan piti hengästyä. Tämmöisellä on outo vaikutus. Se on enemmän sellainen psyykkinen laihtuminen. Tekee edes vähän jotain ja katso, on ihan helvetin hyvä ihminen ja saa taas luvan juoda bissee.

Pienen hetken olin eilen, että mitähän helvetii tekis. Meinasin jo kyllästyä elämääni. Näin äkkiä se tapahtuu. On se kumma, että mulla pitää olla mielekästä tekemistä tai muutoin alan herkästi hyppiä seinille. Tätä ajatusmaailmaa on tietenkin hyvä ruokkia esim. sellaisilla ajatuksilla, kuinka ihanaa olisikaan nyt olla välimerellä purjehtimassa. Alla sellainen kymmenmetrinen jahti ja ruorissa nuori salskea kapteeni, joka aina välillä pyörittelisi Marttaa kajuutassa. Tai olisin Rivieeralla, istuisin styleenä ( ja hoikkana ) rantaravintoloissa ja nuoret nappisilmät kantaisivat eteeni parhainta vuosikertaa nautittavaksi, sen minkä jaksaisin kittaamaan. Palvelu pelaisi ja yöt olisi kuumia ja kiihkeitä. Ettei tämä nyt vaan olisi tätä ruohoonvihrempääaidantuollapuolen-syndroomaa? Voi se olla sitäkin, mutta lähtökohtaisesti olen(ko) oppinut elämään tässä hetkessä ja nauttimaan siitä. Juuripa niinkin kyllä, tein meille eilen jauhelihakastiketta ja uusia pottuja. Siinä oli välimerta ja rivieraa ihan tarpeeksi.

Jassoo, ei kai se muu auta, kun hypätä stepperille. Turha tässä on haaveilla. Reipas hetki ja sit puuron keittoon. Just joo, kaurapuuroo perkele. Eikö lomalla pitäisi olla juurikin croisanttia ja tuorepuristettua mangoanansmehua? Lasi hyvää shamppista ja tuoreita mansikoita. Mitä vielä? Sitten tekisi kuitenkin mieli juhlamokkoo ja ruisleipee. Niin se vaan menee. Sitä mitä et saa, sitä haluat. Ja mitä saat, niin et haluu. Häh, oliks tossa nyt mitään järkee?

P:S Olen melkein unohtanut toivottaa uudet lukijat tervetulleeksi. Siis T e r v e t u l o a kaikille! Satanen meni rikki, huikeeta!