Mennen tullen

Kappas, viikko on taas kallistunut loppupuolelle. Turha edes mainita, että tämä aikajana menee menojaan, ei taho perässä pysyä. Sitä minä vaan tuossa eilen UK:llekin ihmettelin, et miten mulla on nykyään niin paljon kaikkea tekemätöntä hommoo. En saa niin kuin tehtyä tai aika ei riitä tai olen laiska tai saamaton vai mikä siinä oikein mättää? Onks sitä tullut vain niin hitaaks? Ennen muinoin asiat oli pääsääntöisesti hoidossa. Kukat kasteltu, koti siisti, pyykit pesty, hommat noin niin kuin hoidettu. Nyt vaan täytyy sulkea silmiä ja toivoa, että yläkerta armahtaa. Ihmiselle, jolla on näin hirvee suorittamisen tarve, tämä ottaa eritysesti luonnolle, pah. Kelle sitä suorittaa, herra iso herralle vai kenelle? Minä ihan tässä nyt sanon, että jonniin joutavaa on tuommoinen. Suorittaminen.

Toinen asia mistä on niin hirveen kiva ottaa stressiä, on se että ottaa ressiä ressistä. Ymmärrättekö, mitä yritän kertoa? Ei riitä, että ressaa asioita, vaan nyt ressaan jo sitäkin, että ressaan. Kauheen kiva.
Okei, paljon on kaikkea, mutta kun ei se yhtään auta, että aamu neljältä alat niitä suorittaa. Pahentaa vaan. Pumppu on koko viikon vetänyt taas sellaisia kierroksia, että välillä pelottaa, että kohta putuan. Minä kyllä tiedostan tämmöisen turhuuden, mutta minkäs sika kärsälleen voi. Mä niin kuin tajuun, et ota rennommin, ei se maailma siihen kaadu, mut sit ne kierrokset vaan lähtee nousuun ja sit mennään. Voe helevetti, en paremmin sano.

Huomenna on jännä päivä. Menen Lightroom kuvankäsittelykurssille. Jee! Olen enemmän kuin innoissani, mut tietenkin mun pitää myös vähän ressata. Ohjelma on lontoon kielellä, osaavatko hyö opettaa niin, että pysyn kärryillä, enkä tipahda ensimmäisillä metreillä ja näin jään sinne yksin haahuilee. Sellainenkin on tapahtunut ja se on erittäin turhauttavaa. Ihan koko ajan ei voi olla kysymässä, et anteeks mitä tää tarkoitti. Ja kun tiput, niin sit et pysy mukana ja räpläät siellä päivän omiasi, etkä varsinaisesti opi mitään. Stop. Käännetääs tämä ajatusmaailma nyt ihan toiseen suuntaan. Minä pysyn, minä opin ja kykenen!

Hui, vappu tulee. Musta se on ollut aina kiva juhla. Martta on munkit laittanut ja simaakin usein olen viritellyt. Nyt ei laita, ei kaiketi kerkee tai sit on vaan niin saamaton ja hidas. Emäntä sietäisi hävetä. Aatto menee duunin merkeissä, ja se siitä. Vappupäivän mennään tanssiruokalaan nauttimaan seisovaa pöytää ja puhalletaan pilliin tättäräätittijuu. Tulee kuiva atria, maanantaina on suhteellisen toimintapäivä ja siinä ei siedä olla väsy, puhumattakaan huonovointinen.

Ensi viikko onkin sit pätkä sellainen. Painutaan möksälle jo keskiviikkona. Tulee ihanasti pitkä viikendi. Sit voi relaa ja huokaista. Nauttiakin voi. Sit voisi leipoa pullaa. Enpä ole pullaa kaasu-uunissa paistanutkaan, mitähän siitä tulee? No niin, nyt tuli ressi siitäkin. Enkä paista, ostan valmiina. Tai laitan sellaisia puolipakasteita. Ne on niin kuin valmiiksi paistettu, mutta teen vaan taikinan. Oliks niitä niin päin? Ei taida olla juu...

Päivien viemää

Sandeimoorning. Järvi lähes peilityyni. Pieni, herkästi väräjävä laine harhailee päämäärättömästi veden pinnalla. Ulkona sen verta viilee, että toimistohommat hoidetaan tästä avautuvan panoraama ikkunan edestä. Sisältä siis, lämpimästä. Valitettavasti äänitehosteet jää ulkopuolelle, mutta niitä on saanut nauttia jo yllin kyllin. Istuin tuossa terdellä alkuillasta kuunnellen reidioo, jotakin älämölöä sieltä tunki. Just semmoista, että korvia vihloi ja hermoon otti. Minä siinä, et miks kuunnella tämmöistä, kun luonto tarjoaa parastaan, korvia ja sielua hivelevää konsertointia. Reidio sulki ja pääsin nauttimaan parasta mitä maan päällään kantaa. The Birds! Olin heti menos mukana...

Olihan kelit eilen! Taivaalta tuli siis ihan kaikkee mitä kuvitella saattaa. Iltapäivällä työnti lunta niin tehokkaasti, että tienoo oli hetkessä valkee. Jouduin lumitöihin. Kyllä, piti terde "kolata,"että Martta pääsi tiskoomaan. Vähän oli silleen hyh, hyh, onks tässä mitään järkee? Eikä mitä, bastu tulille ja katsos, iltaa kohti homma selveni. Tuuli tyyntyi ja kaiken tän jälkeen tuntui jopa lämpöiselle.

Tacopeti

Täällä ei päiviin kauheesti mahdu. Eikä pidä mahtua. Eilisen ihmeet sarjassa saunan lämmitys, tiski ja illallisen laitto. Mentiin helpolla, mutta maukkaalla. Mukaeltu tacopeti. Sain reseptin yhtiökumppanilta ja sekös meille maistui. Heität vaan uunipelille pussillisen tacolastuja, paistetun jauhelihan ( valkos.) ja siihen pussillinen tacomaustetta. Tomaattimurskaa, ranskankermaa ja cheddaria. Hetkeksi uuniin ja vot sie, kun on maistuva ape. Baithiwei, paistettiin jälkkäriksi lettuja ja katsottiin femman euroviisuraati, eikäpä tarvinnut sen jälkeen unta houkutella. Mökki hiljeni kakskymmentäkolomenollanolla.

Kuvailin eilen tai siis miehän kuvaan joka päivä. Se valotus ja ilma oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Valoa ja varjoa huru mykke ja illaksi saapui vielä pehmeä ussakka. Oli tyyntä, hiljaista, sinistä ja punaista hetkeä. Kamera alkaa käyttäytyä niin kuin sen haluan toimivan. Korjatuista vioista on ollut apuja. En ole siis sekoamassa. Sain jo nauttia kuvaamisesta. En ole vielä lähtenyt merta mökkiä edemmäksi kuvaamaan. Joku aamu aniharvaan, lähden laajentamaan tajuntaani tuonne pelloille ja pöpeliköihin. Kiva.

Tänään citiin. Tulossa työntäyteinen viikko ja sit onkin vappu. Minä joudun rikkomaan perinteitäni ja ei tulla vapun viettoon möksälle. UK:lla pitkät perinteet vappurunssilla ja rouvan on lähdettävä messiin. Se on oikeastaan ihan fine. Uskoisin, että jää runnsit aika hiljaseks, seuraavana aamuna on auton tuulilasin vaihto kello seitsemän.

Laituri pitäisi laskea vesille ja arvaisiko jo ottaa alakerran terdekalusteet päivänvaloon. Eipä tuolla vielä tarkene istua, joten olkoon ja odottakoon lämpöä ja läheisyyttä. Mut tehdään tähän päivään hidas lähtö. Hetkeksi vielä kammarin puolelle, se on ihan parhautta. Lötkön pötkön kiireettä mihinkään.

Alkukantaisuuden juurilla

Hei hoi, mökiltä mökille. Niin kiire viikko, ettei kerennyt koneelle istua. Tai siis istuin, mutta tein duunia. On se kauheeta, ettei tänne kerkee. Aamun hetket ovat menneet suunnitelmien kimpussa. Hyvä niin, tietysti. En mie sillä, enkä herra paratkoon valita.

Puoliks täys vai tyhjä

Tultiin eilen, minä jo ennakkoon, Ukkokulta alkuillasta. Täällä oli pirtti lämpöisenä ja sauna tulilla.  kylymähän täällä on kuin ryssän helevetissä, mutta periksi ei anneta. Istuin kuin istuinkin terdellä, kääriintyneenä sun sataa villaan ja sähköhuopaan. Skumppaa lipitin, ja kesää leikin. Jossain vaiheessa  iski hypotermia, täytyy toivoa, etten vallan vilustunut. Sissi mikä terdesissi.

Ällös ylös kurkota

Aamutuimaan oli hetken valoa ja varjoa. Kirmasin oitis metsikköön kuvaamaan. Kameraa on nyt säädetty pariinkin otteeseen ja nyt alkaisi tuntua sille, että saisimme välillemme yhteyden. Aurinko meni menojaan ja nyt rätkii räntää, rakeita ja vettä. Ei erityisen hekumallinen keli, mutta pirtissä on lämmintä ja kuivaa. Täällä on turvassa. Mökkihän on sellainen turvapesä. Tiiättekö, kun tulee sellainen jännä olo, että täällä me ollaan turvassa, lämpöisessä. Kaukana kavala maailma.

Aamun kastelema

Ukkokulta tarpoo tuolla ulkona. Kantaa saunalle vesiä, haravoi ja on energisellä tuulella. Rouvalla meinasi olla hiukkasen hönttönen aamutuimaan, taisin pari lasia liikaa ottaa kuohuvaa illalla. Pulahdus raikkaaseen lähdejärveen virkisti kummasti ja nyt voidaan todeta olon normalisoituneen. En tiiä, oli jotenkin ressiviikko ja ihan järkky väsy. Perustelin tällä rentoutumista. Ei me yömyöhään valvottu, rouva kupsahti untenmaille hyvissä ajoin ennen puolta yötä.

Huippu on vuorilla

Nuivasti kuiva

Soitin eilen puhelintoivelinjoille. Tätä mää on niin pelännyt. Eräs ystävä sai houkuteltua ja minusta se tuntui hyvälle idealla. En mää nyt erityisen jurrissa ollut, mutta varmaan olisin saattanut kuulostaa vähintäänkin yksinkertaiselle tai sit olisin vallan heittäytynyt villiksi. Onneksi en päässyt suoraan lähetykseen, siinä olisi saattanut käydä nolosti tai sitten ei. Omasta mielestä ne kännihöpinät on nyt muka niin hirveen hauskoja. Eivät ole. Voin kertoa.

Minäminäminä

Pitäs lähtee käymään kylillä. Mitähän me syötäisi tänään, jotain perinneruokoo. Lanttulooroo ja kalakukkoo. Eikä, nythän mää hokasin, me tehdäänkin sellainen ihana tortilla-peti. Helppo ja hyvin maukas, uunissa tulee hetkessä. On sellainen fiilis, että tekee mieli maustettua ruokaa. Jälkkäriksi voisi paistaa lättyjä. Mitä hilloo?

Poikkiteloin

Valohdus

Kai munkin täytyy tästä tormistautua. Tulee syyllinen olo, kun toinen touhuaa ja ite istuu nenä kiinni ruudussa. Eikä tuu, ei meillä tuommoisia lasketa. Ja sitä paitsi, mökillä saa olla just niin kuin haluaa. Voi olla vaikka sika pellossa. Ehkä tuon keittiön tuosta siivoan, näyttää emäntä olleen eilen suurpiirteinen valtakunnassaan. Vähän on silleen ja tälleen. Tai olisiko se ollut sitä luovaa ruuanlaitantaa. Mää tuota tiiä. Adios!

Orpona Urpo

Heräsin sateen ropinaan. Siinä on turvallinen saundi. Mökin makkari on niin pimiä, että herätessä ei voi aavistaa paljonko kello näyttää. Olin hetken aloillani ja annoin sateen soida. Siinä oli hyvä olla, mutta pissahätä pahalainen nostatti ylösnousemukseen. Kello oli vaille seittemän. Hyvä aika ihmisen nousta.

Mökkiuniformun jalasasuste

Parkkeerasin tähän terdelle, uhmaten viileetä. Hieman on näpit kohmeessa, mutta toi sade on ihana kesäinen. Kuulen kuinka luonto riemuitsee, pikku silmut tanssii ja lehtivihreä joraa. Linnutkin laulaa tätä herramme ilosanomaa. Jahas, huomaa taas, että on pyhäaamu, lähtee näemmä niin ristillisesti. Tuliskohan Yleltä aamuhartaus?

Luova toiminta

Saavuin möksälle siinä abautrallaa kolmen pintaa. Täällä oli kevät parhaimmillaan. Lämmintä toistakymmentä, jäät olivat jättäneet ja aurinko kilvoitteli järven pintaa. Nyt oli oikeasti sellainen olo, että kesä tästä vielä tulee. Istuin tovin, jos toisenkin terdellä, kuuntelin hiljaisuutta ja nautin. Samalla sain huomata, että olen aika väsynyt. Sen verta haipakkaa viime aikoina, että pysähdettyään ymmärtää. Mut sikspä täällä ollaan, huiloomassa ja voimia keräämässä. Nyt, hyvin nukuttu yö takana ( menin jo kympiltä koisaa ) on tehnyt tehtävänsä. Lepo.

Tulen liekkinä saavuit kerran

Saunoin pieteetillä, venyttelin, jooghasin lauteilla, kävin uimassa ja saunaollsonin nautiskelin. Jäiden lähdettyä, järven liike on meditatiivinen. Sitä tuijotellessa unhoittaa kaiken muun. Ees taas liplattava laine, vailla päämäärää, tyhjentää aivokapasiteettini ja väitän, että kovalevylle mahtuu taas dataa. Ajatella, jo ykstoistavuotta olen tuota selkää kyllästymättä tuijotellut. Saavutus sinällään. Mie voisin päästä jo kinnesin ennätystenkirjaan miehenä joka tuijottaa herkeämättä järvenpintaa.

Luovasti tuas

Mun piti kuvata, se oli mun missio. Mut arvatkaas mitä. Olin niin väsynyt koko kuvaustouhuun, että en oikein jaksanut innostua. Sain kyllä korjatun ja uuden kameran, mut kaikki ei mennyt ihan niin kuin olisin toivonut. Ehkä tässä nyt on tullut asian tiimoilta käytyä ylikierroksilla, että täytyy vähän huokaista. Sen verta sanon, että aika kivalle tuntuu toi uus digipokkari. Sekin täytyy vain ajaa sisään ja eilen löysin siitä hauskan luovan kuvaustoiminnon.

Pyhä yksinkertaisuus

Nyt voisi jaksaa kuvata ja olikin tarkoituksissa ottaa kuvia uusista sisustustyynyistä ja tableteista. Olin ajatellut sellaista fiiliskuvaa rantakallioilla. Mut enhän mää tuolla sateessa voi kuvata, joten siirtynee tuota tuonnemmaksi. En voi olla sateelle vihainen, sillä kuulen tuon luonnon kiitollisuuden ja kyllä tää tekee kaikille hyvää. Sen verta pölystä ja siittiöiden täyttämää on ilmanlaatu ollut.

Mukana maku

Ukkokultaa oli aikalailla ikävä. Jotenkin se toinen kuuluu tänne. Tietysti, seura itsekeskenäin korosti ikävän tunnetta. En mää nyt ihan orpona ja urpona ollut, mutta kaihomieli valtasi sydänalaa. Eikä siinä mitä, minusta se on vaan niin hienoa, että saa ja voi tuntea ikävää. Mutta mitä tekee rouva? Rouva syö suruunsa. Laitoin kylmäsavulohipastat ja avokadovoileivät. Noi oli niin kuin alkupalat. Jääkaapin ovi narahtelin säännöllisesti ja söin mitä sieltä löysin. Karkkipussin jämät nutustelin, suklaakeksejä natustelin ja loppuviimeks pyörin pitkin kallioita sokerihumalassa ja olin ihan et herramunjee, on mentävä makkoomaan.

Yritin lukea päivän lehteä,  mutta en päässyt alkua pidemmälle. Oletteko muuten koskaan ajatelleet, et miks ilta-sanomia ja -lehteä sanotaan kuitenkin päivän lehdeksi. Siinä on joku ristiriita. Eiks niiden nimi pitäisi olla päivän-sanomat tai päivälehti tai sit sanottaisi, et lukaisin tuossa illan lehdet, häh? Enihau, unijukka tuli aika rajusti, ei mitenkään hellästi hyväillen. Lähti taju samantien ja onnellisena nukkui rinsessa yöuntaan, tuntematta pelkoa, kuulematta metsän ääniä, eikä herneetkään nipistelleet pyllyä. Nyt saattaisi näyttää sille, että sade lakkaa. Kun lakkaa satamasta, niin haetaan lakkaa satamasta. Näillä mennään. Tack oh ädjöö.

P:S Näin muuten unta, että musta ja valkoinen joutsen taisteli mökin rannassa. Mie yritin ottaa ainutlaatuista kuvaa, mutta kamerat ei kuvanneet. Ai mikä ressi?

Suomi Love

Heräsin aamulla jouluaattotunteeseen. Sellanen pikku värinä siitä, että tänään se joulupukki tulee. Jos nyt ei joulu, niin joku pukki eniweis. Saan uudistetun vanhan ja uuden kameran. Kyllä, olen odottanut tätä päivää kuin tähtiä taivaalla. Kyllä se on hyvä, että ihmisellä on vielä jotakin mistä voi olla innoissaan, saa palata takas lapsuuteen. Ei ole kadotettu tuntemattomuuteen. Tarkoitin tällä sitä, että jäljellä on kyky tuntea, ei niinkään noubadi, juu nou?

Hei, olen karjalanpiirakka

Päivä alkaa kesärenkaiden vaihdolla. Hmmm, onks tää niitä asioita, joita teen ensimmäistä kertaa elämässäni. En ainakaan muista, että olisin koskaan vaihdattanut autoon renkaita. Joku on tehnyt sen puolestani, totean. Tai sitten en muista. Joudun ostamaan uudet, koska olemassa olevat ovat erikoismallia matalaprofiiliset urheilurenkaat. Juu, ovat styleet, mutta käyttömukavuus on traktori. Ei tykkää. Katsokaas, sitä ollaan jo siinä iässä, että käyttömukavuus pesee stylen. Toivottavasti saan vaihtohyvitystä, ei tulisi niin kalliiksi. Exäni, jos muistanette Ukkorähjän, on sopinut mulle diilin rengasliikkeeseen. Hänellä on suhteita autoilumaailmaan ja hän on keskustellut renkaat ja hinnan mulle valmiiks. Rakkautemme on rengastasolla. Hyvä.

Jos yhden lasillisen ottaisi

Käytiin eilen yhtiökumppanin kans dinnerillä. Uusi mielenkiintoinen tuttavuus Ravintola Finjävel. Suomalaista perinneruokaa uudella twistillä. Kyl maar mää menin takas lapsuuteen ja löysin tuttuja makuja, en kylläkään tuttuja muotoja. Nautimme seitsemän lajin illallisen ja se otti rapiat kaksjapuoltuntii. Niin ja ilman viinipakettia, ei sitä näin keskellä viikkoa. Tosin yksi lasi oli pakko nauttia, koska viinilasit oli niin upeat! Täytyy Ukkokulta rahdata sinne ja nauttia se kahdentoistalajin tykitys viineineen päivineen. Se on sellainen makumatka takas Karjalaan!

Valo pöydässä...

Paikan autfitti oli vimpan päälle, astiat ja viinilasit mittatilaustyönä heille duunattu. Aivan mahtavaa. Sisustus on kokemisen arvoinen, jotenkin maanläheinen ja tyylikkyydessään yksinkertainen ja puhutteleva. Erityisesti ravintolan valaistus oli kautta linjan viety loppuun asti. Palvelu mutkaton ja hyvä. Sisään tultaessa, keittiö on kokkeineen heti vastaanottamassa. Tulee sellainen tekemisen kotoinen meininki. Ainut miinus tulee taas kerran hinnasta. Suolasta on niin, että hirvittää, mutta hinnalle saa hyvin vastinetta. Ravintola on ehdottomasti tutustumisen arvoinen, erilainen, vähän jotain uutta ja ruuan lisäksi aistimaailma saa muutoinkin nautintoa. Muutaman räpsyn kännykällä räpsäytin, en jaksanut kuvata läpi atrian.

...joka kasvaa

Huomenna lähden möksälle. Vietän laatuaikaa niinkin rakkaassa seurassa kuin itseni kanssa. Ukkokulta tulee maalimalta vasta sandei ja mie rohkeesti väistelen pimeyden voimia yksiksein. Ei mua nyt suoranaisesti pelota, mutta onhan se pimiän tultua vähän spuugi tunne metsän keskellä. Mutta mä tykkään olla yksin mökillä, kuuntelen luontoa ja nautin hiljaisuudesta. Olen saanut uutta mallistoa Tallinnasta ja sitä olisi tarkoitus rantakallioilla kuvata ja muutoinkin reenata kamereerausta.
Sunnuntaina on yks duuni juttu Hangossa. Ei siitä vielä sen enempää, kerron lisää, jos se toteutuu. Mut hyvin on itresanttia. Mahtavaa viikonloppua jokaiselle.

Ihminen onnellinen

Eilinen merkkipaalu ohitettu kunnialla ja kiitän kaikkia jotka muistivat merkkipäivänäni. Sain aivan  mielettömän lahjan eilen! Se saapui aamupäivästä, puhelun muodossa. Tulin siitä erittäin, erittäin onnelliseksi! Vaikka kyseessä oli harmillinen epäkohta, ettenkö sanoin peräti vika, niin sellaisestakin voi tulla onnelliseksi. Aika jännä.

JAS-tekniikasta soitettiin ja kerrottiin minulle ilouutinen. Mun kamerassa on VIKA! Tai siinä oli useampikin vika. Ja vika on sellainen, joka teki kuvista epäonnistuneita. Kysyin vielä erikseen, että sanoppa suoraan, onko vika siis ollut kamerassa vai kuvaajassa? Sain vapautuksen, enkä ole tulossa hulluksi, sokeaksi, täriseväksi tumpeloksi. Aivan mahtavaa!

Joku saattaa ihmetellä, et mitä ihmettä se vaahtoo jostain kamerasta. Olen nyt puolisen vuotta lyönyt päätä seinään ja hetken jo aloin uskoa, että uusi kamerani on vaan niin hieno peli, että en osaa, enkä opi sillä kuvaamaan. Olin pahasti lamaantunut. Asia joka on minulle intohimo ja erittäin rakas, otettiin minulta tavallaan pois tai niin aloin jo kuvitella. Siks olen niin iloinen ja tuskin maltan odottaa, kun saan kameran taks ja pääsen kokeilemaan eroa ( toivottavasti.)

Uusi nami

Toivotaan, että kamera ei ole mikään maanantaikappale ( vai oliks se sunnuntai. ) Ettei tästä nyt käynnisty murheen jatkumo, vaan saadaan homma pelittää ja saisin takaisin kuvaamisen hurmion ja täyttymyksen. Noh, tuota nyt on turha ennakkoon murehtia ja tuleehan mulle se uusi tulokas. Cannon Powershot G7x Mark II. Olen sen ansainnut kaiken tämän koettelemuksen jälkeen. Juu, elämässä on isompiakin ongelmia, mutta jotakin saa ansaita ja olla asioista onnellinen, eiks niin?

Leikitäänks numeroilla?

Tänään minä täytän kokonaiset viisikymmentäkaksi vuotta. Se on suhteellisen paljon, tai riippuu tietysti mihin vertaa. Maapallo on hieman iäkkäämpi kuin meitsi. Tulemiseni maailmaan tapahtui aika äskön, se oli siinä ysin jälkeen. En ollut kymmenen pisteen kakara, hyvä jos viis. Onneton. Mut sen kunniaks vetäsin rappeutuneen roppani tuohon lattialle meditoimaan. Tiiättekö, sellainen jalat ylös sohvalle koukkuun, kätöset auki taivaisiin ja pallea hengitystä nenän kautta sisään ja suun kautta ulos. Sniiiff uuuuuh. Hassua muuten tuokin, että en ole oppinut viiteenkymmeneenkahteen vuoteen hengittämään edes oikein. Haukon happea keuhkojen yläosalla, se on kuulemma ressaantuneen ihmisen merkki. Ei mun pallea kohoile mihinkään. Aina mä oon niin hengittänyt. Se on luontaista mulle.

Ikääntyneen ihmisen...

Mites tän nyt sit sanois. Vanheneminen on ihan perseestä ja siitä ihmeellistä, että sun nuppi/sielu/aivot whot els, ei sitä tajuu. Roppa kyllä rappeutuu ja saat olla onnellinen, jos elämässäsi on kivuton päivä tai siis tunti tai siis yksi minuuttikin riittäisi. Semmoista se on ikääntyminen. Mut ei huoli, tässä iässä, kun nyt ihminen sattuu olemaan viisikymmentäkaksi vuotias, on opittava ajattelemaan toisin ja kivulle, särjylle ei voi antaa valtaa, eikä ajatusta. Se on niin kuin hyväksyttävä. Niin kuin nyt sekin, että enää ei vatkata lannetta diskoteekissä yömyöhään tai hurmata jotakin nuorta jantteria pelkällä silmäniskulla. Juu ei. Ihan saat rauhassa räpytellä, korkeintaan hulluna pidettäisi. Pervo kanttura, mee pois haisemasta.

...sielun maisema.

Pitääks mun nyt kuitenkin sanoa jotakin hyvää ikääntymisestä. Okei, jos nyt oikein kovasti kuvittelee, niin voisiko olla niin, että on saavuttanut sisäistä rauhaa itsensä kanssa. Hmmmm, ihan hyvä huomio, joskaan en vielä tänäkään päivänä tiedä, mitä se sisäinen rauha on. Onks se sitä, että istut seniilinä heinikossa, rakastat kaikkea, rakastat maailmaa ja hyväksyt ittes just sellaisena kun olet. Eli en ole rauha itseni kanssa. Mä oon melko varma, että hampaan tappiin asti en tule hyväksymään tätä järkyttävää epäoikeuden mukaisuutta omasta itsestäni. Ei vaan voi olla tyytyväinen. Kuka päätti, että musta tulee tämmönen metrinen hukka, persjalakanen tallukka. Miks ei siunattu älyn lahjalla, enkä syntynyt onnellisten tähtien alle? Niin miks, minä kysyn. Hetkinen, voisiko rauhassa olla kuitenkin kysymys jostakin sellaisesta, mikä niin kuin kumpuaa ihmisen sisältä? Ei kai se voi... Mun sisältä ei kumpua mittään. Tai jos nyt jotain, niin se ei ole painokelpoista.

Kyllä joo. Enemmän on elettyä takana kuin elämätöntä edessä ( toi on niin mun lemppari, oonkohan ihan ite keksinyt.) Jos ajatellaan, että noutaja tulisi sydärin merkeissä viisikymmentäkahdeksan vuotiaana, niin aika vähän olisi jäljellä. Tää on musta niin huikeen hauska ajatusleikki. Lukiessani joka sunnuntai hesarin kuolinilmoitukset, niin aika tyypillinen lähtöikä voi olla plusmiinus kuuskyt. Sitä odotellessa voinkin valloittaa sen mounteverstin, vaihtaa sukupuolta ja tulla äidiksi, paukahtaa helluntalaiseks, perustaa uuden puolueen, keksiä sähkön uudelleen ja löytää itseni, sekä sisäisen rauhan.

Hui Hai hermot menee

No niin, UK tuli, mänt ja läks. Nyt mennään taas eri aikavyöhykkeelle ja mie toivon, että pää, sekä kroppa kestää moista. Mulla ei kestäisi. Varmasti leviäisin finnairin sinivalkoisille siiville. Aivot ja kaikki tämä laardi räjähtäisi iloisesti, siinä sitä olisi kanssamatkustajille ihmettelemistä ja iltapäivälehdille mehevät otsikot. Kaameeta kattoo. Vanha homo levisi kesken Kiinan lennon. Auts.

    

Ei kauheesti keretty yhtä pitämään, mutta onneksi edes nähtiin. UK:lla oli eilen ennen lentoa vielä monta duunijuttua hoidettavana ja minä jäin nuolemaan näppejäni. Eikä mitä, tein hyvin ja läksin kuvausmatkalle Suomenlinnaan. Olikin aika jännä keli, sumuisen aurinkoinen. Hyvä kuvauskeli. Suokki on muutoin aika exotique. Siitä on jokunen vuosi, kun siellä olen vieraillut ja täytyy myöntää, että onhan se ihan omansa. Pieni kaupunki. Päätin, että tänä kesänä tehdään UK:n kans piknikki Suokkiin. Ihan must.

Juttuhan on nyt niin, että tämä uusi kamerani ( ostin lokakuussa ) aiheuttaa mulle hermostuttavaa epävarmuutta. Pitäisi olla ammattitason kamera ja vallan pro. Minä vaan en onnistu sen kanssa ja sekös perkele mua nyt rassaa. Okei, välillä kuvat onnistuu, mutta noin 50 % ei. Ja mikä parasta, en tiedä miksi? Otan samaa kuvaa eri säädöillä ja silti niistä tulee epätarkkoja. Vanhalla räpsyllä kuvatessani, pääsääntöisesti kuvat olivat enemmän vähemmän onnistuneita. Ja tiesin kyllä aina syyn, miksi kuvat ovat epäonnistuneita. Nyt pitäisi kaikki olla kohdillaan, valo riittävä ja kuvaajakin ihan selvin päin. Mut ei. Kamera ei tarkenna kunnolla ja välillä tuntuu, että kirkas auringonvalokaan ei riitä.  Miehän käytin kameraa Rajalassa ja taisin jo kertoa, että siellä palaute oli, et kamerassa ei oo mitään vikaa. Antoivat ymmärtää, et vika on kuvaajassa. Kuvasivat siellä pari ruutua ja palaute oli tämä. Vaikka yritin sanoa, että kamera kuvaa välillä ihan jees, mut puolet kuvista on kelvottomia. Kamera on epävarma! Ja silloin minä myös.

Asia mikä on ihmiselle intohimo, pitäisi tuottaa tyydytystä ja pelit, sekä vehkeet pitäisi olla kondiksessa. Olipa kyseessä sit mikä tahansa harraste tahi touhu. Kuvatessani joudun miettimään koko ajan, että onnistuuko kuva vai ei. Kuvaan samaa kohdetta kolmella eri säädöllä. Manuaali, puoliautomaatti ja automaatti. Näin saatan saada yhden onnistuneen otoksen, jos hyvin käy. Musta silloin kaikki ei oo niin kuin pitää. Vanhalla räpsyllä kuvattiin rapujuhlat tuhannen päissään mökin iltahämyissä ja niin vaan tuli onnistunutta otosta. Ehkäpä se on just siinä, otan liian vakavasti asian ja siks en onnistu. Tärisen perkele kiukusta ja siks kuvat tärähtää. En tiää, mie joudun kohta hullujen huoneelle.

Enihau, kyllästytän teitä kuvillani ja laitan tänne ottamiani otoksia. Niitä niin, mitkä nyt ovat edes sinne päin. Osassa kuvissa on epätarkkuutta, toki tarkoituksella myös ylivaloitettuja. Ovat niin sanotusti taidekuvia, hah. Mut hei, otan kyllä palautetta mielelläni vastaan. Olen miettinyt myös sitä, et voiko mun tietotekniikan ruutu olla epätarkka, iPadilla kuvat ovat hyvinkin tarkkoja. Vai alanks mie olla jo vainoharhanen...