Hei ja Hoi! On taas vierähtänyt. Sen verta touhuu, että ei ole tänne kerennyt. Tekemisen aika on rajallinen. Takatalvenkin teki, että se mua korpee. Tän aina tietää tulevan, mut miks se joka kevät tuntuu niin ikävälle. Uusi lumi on vanhan surma, sanotaan sananlaskussa. Pythyi, sanon minä.
Hullut suomalaiset meni ja korkkasi eilen mökkikauden. Aamulla paistoi aurinko kauniisti ja oli just sellainen fiilis, et nyt se saa alkaa. Mökkikausi. Niin mentiin ja päästiinkö pikkalaan, kun alkoi rättejä tulla taivaalta. Ja sitähän kesti sitten koko päivän, mökkitienoo peittyi lumivalkoiseen ja olihan siinä sitten kiva petivaatteita tampata. Mutta tampattiin. Ja siivottiin hiirenkakkelit ja lämmöt päälle laitettiin. Eikä ollut ranta auki. Oli vielä parikytsenttii paksu jää. Pikku avanto kirveksellä hakattiin, saatiin siivousvedet. Mutta ei sinne uimaan pääse, sen verta pikku hole. Jää on aika raskas rikottava. Ehkä tarvitaan moottorisaha. Uimaan tahtoisi saunan päälle.
|
Se on kesä ny! |
Autolla päästiin perille, joskin sen verta hankevaa, että pohja pahasti otti kiinni. Ihan ei ole auto tarkoitettu maastoutumaan. Helmapelti ( muovi ) irti lähti. Mutta poislähtö ei onnistunutkaan ihan niin kuin oppikirjoissa. Kiinni jäätiin ja saatiin tovi töitä tehdä, että yleensä pois päästiin. Näinkö tuonne pääsiäiseksi uskaltaa? Pitäisi olla traktori. Mutta mieli tekisi ja lämmöt on päällä. Oih ja voih. Maggarat grillattiin ja se hetken kerkesin jo hiljaisuudesta nauttia ja ymmärsin taas kerran, miks sinne mieli niin kovin halajaa. Voih ja oih.
Tänään on suuri päivä. Olen innoissani. Olen enemmän kuin innoissani. Joko kirjoitin viimeksi, että olin valokuvauskurssilla keskiviikkona? Siellä arvostettu valokuvaaja Pekka Punkari opettajana. Katsokaas, tieto lisää tuskaa ja tämäkin kurssin jälkeen olin taas enemmän vähemmän sekaisin. Tai innoissani. Uutta asiaa, uutta oppia ja ihan kaikkee.
|
Maggaraa!! |
Epäonnekseni kuvaamani uuden vuodevaatemalliston kuvat ovat käyttökelvotonta kamaa. Kai mä tästäkin olen jo kirjoittanut? Syväterävyys ei toimi ja kuvaa suurennettuna, meneepi puuroksi. Eikä siinä mitä. Vaikeuksien kautta voittoon, läksin pe-aamuna intopinkeenä kuvamaan mallistoa uudelleen. Ja mitä tapahtuu? Löydä aivan mahtavan kohteen idealleni ja annan kameran laulaa. Tarkistan kuvia paikan päällä ja varmana siitä, että nyt tulee kovaa kamaa. Hieno fiilis, mahtava tunne.
Kiireellä himaan, purkamaan kuvat koneelle. Mitä vittuu? Kuvat tarkkoja kyllä näin, mutta eivät taaskaan kestä suurennusta. Missä vika? Ei ymmärrä, ei tajuu. Kuvaan koko päivän ja yrittän. Huh, mikä epäonnistumisen tunne ja järkky vitutus. Ei lannistu. Ymmärtää, että tarvitaan apuja. Otan yhteyttä Pekkaan ja voitteko kuvitella, hän suostuu opettamaan ja avustamaan yksityisesti! Voiko tämmöistä enää tänä maailmassa olla? Avuliaisuutta vailla mitään pyyteitä. Mä oon niin fiilareissa, että hunajat tulee pöksyyn. Meillä on tänään treffit klo:10.00. Onnellinen!
Onneani varjostaa jo kolmatta päivää kestävä hedari. Ilkeästi viiltää oikealle puolelle silmän taakse ja pää tuntuu puurolle. En mää tiiä, taitaa olla taas jonkun sortin ressii. Yöt möykän ja hillun, aamulla herään jyrän alle jääneenä. On sen verta paljon hommoo, että käyn ylikierroksilla. Enkä sille mitä voi, että jos en jotakin asiaa hallitse ja ymmärrä, niin se menee alitajuntaisesti ylitajuntaan. Ei tule lepo, ei tule rauha. Pisarana kaiken päällä, latasimme oivallisen lightroom kuvankäsittelyohjelman. Se on lontoon kieltä ja muutoinkin hirveesti paljon kaikkee. Eikä sitäkään hallitse. Mieli tekisi ja halua riittää, mutta... Se on tässä nykyaikaisuudessa sellainen juttu, että tätä ja näitä kaikkea pitäisi osata ja hallita. Mutta on tuo aivokapasiteetti rajallinen, eikä kaikkeen pysty. Joskin nyt tulee niin paljon kamaa, että vähemmästäkin menee yli hilseen. Ja mä en osaa rauhoittua, mun pitäisi tehdä, osata, hallita, nopeesti, heti ja kaikki mulle nyt! Se on taas yhdenkin kurssin paikka. Välillä kyllä tuntuu, että oppi ojaan kaataa, eikä mun tajunta riitä.