VALO ihana VALO

Jösses, kun tuo arska nyt niin tykittää. Valon määrä pistää pikku pään ihan pyörälle ja se vaan tuntuu hyvälle. Käpyrauhanen alkaa heräilee ja ollaan kohta taas elossa. Eilen käytiin koko perhe aurinkokävelyllä tuolla vuosaaren kaatopaikkakukkuloilla. Tai siis entiset kaatopaikat ja nykyään sellainen hauska vuoristo. Kaunista oli ja Juppekin jaksoi hyvin kiipeillä.Valkoinen lumi, sininen taivas ja VALO. Vain grillikyrsät puuttui.

Viikendi meni taas viipymättä. La duunis ja tänään duunis, niin eihän siinä ole kuin yksi päivä. Mun duuni on muuttunut säännöllisestä epäsäännölliseksi. Hyvä vai huono, sitä täytyy tässä nyt opetella. Viikolla on vapaata, ja teenkin tätä toista duunia. Tällä viikolla vuodevaatekuvaukset Lahdessa. Pitää saada uudet kuvat verkkokauppaan. Enemmänkin voisi pöhinää olla, on sellainen odottava olo.

Lauantaina meillä oli gaalaillallinen. Samalla kaavalla mentiin eli Melodi ja UMK. Sikäli spessua, että meille valittiin euroviisuehdokas. Pitihän sitä jotenkin nostaa ja pitkällä kaavalla mentiin. Oikein kuohuvan kera ja neljällä lajilla. Olikin kiva ilta. On niin mukava, kun puoliso on hommassa mukana. Minä pöperöt väänsin ja ihan kuulkaa lihasoppaa hauduttelin alun neljättä tuntii. Siinä se on keittojen aateliaa. Oikein ydinluuta ja lapaa laitoin, vot sie, kun oli maukasta.

Meillä oli oikein oma raati. Ukkokulta askarteli pistekupongit ja yllättävän samanmakuisia oltiin. Kolmen kärki sama molemmilla. Meidän feivoritti ei voittanut, mutta ei huono ole valittukaan. Ihan seison takana, ei ainakaan tartte hävetä. Minä olisin maalimalle laittanut BQB, mut aina ei voi voittaa. Mut täytyy taas kerran todeta, että kyllä svedupetterillä on aikamoista höttöö toi tarjonta. Ihan en melkein jaksanut kattoo. Muutenhan hyö ovat niin kauniita, rikkaita, menestyviä ja tuoksuvatkin paremmalle kuin me.

Mitäs muuta. Ei kai tässä muuta. Taas yksi viikko lähtee menemään menojaan. Toivottavasti suuri puhdistus jatkuu, alku oli ainakin lupaava. Annetaan auringon paistaa ja toivotaan, että se jo lämmittää lumet pois, pääsis ihminen mökille!

Suuri puhdistus

Kerkeen tässä ennen duuniin menoa hitusen raapustaa. Sori, näpytellä. Katsokaas, mie olen elänyt senkin ajan, kun ei näpytelty, vaan kirjoitettiin. Onhan tämäkin kirjoittamista, mutta ei silleen käsin. Eihän sitä nykyään osaa edes kirjoittaa, vai oletteko muuten käsin yrittäneet? Käsiala on sellaista haparoivaa varista. Niin katoavat kaikki kansan tärkeät perinteet, eskoseni. Ai, olenko pitänyt päiväkirjaa? Kyllähän niitä oli, missä lienevät? Toivottavasti ei kenenkään luettavissa. Meinaan vaan, että jangsterina oli tuota draaman tajua silleen överisti juu.

Eilen se sit alkoi. Suuri puhdistus. Sain kaiketi jonkun kohtauksen. Vaatekaapit on käyty läpi ja voin kertoa, et kovinkaan monta rättii ei niihin enää jäänyt. Viisi isoa jätesäkkiä lähti Hopeen. En mää mihinkään kirparille jaksa. Hyvään tarkoitukseen menivät ja minä sain hyvän mielen. Sinne niin meni hyvää tavaraa, minä en niitä näköjään pidä, joten menoks vaan. Saatuani tämän ulostuksen tehtyä, oli pakko lähteä viemään ne saman tien. Jos olisin jättänyt viikolle, olisin saattanut tulla katumapäälle ja ottaa puolet takas.

Mut hei, kylläpä tuli avartava olo. Kaapeissa on tyhjää tilaa ja en tiiä, mitä mää siivosin. Omaa elämäänikö? Jotenkin tuli tunne, et nyt kaikki veke, ja uutta puhdasta, raikasta ja fressiä tilalle. Ei, en tarkoita rätei ja lumpuloit. Niitä ei tähän mökkiin enää tule. Tarkoitan lähinnä sellaista psykoloogista vaikutusta. Uusi elämä. Uusi minä. Tai jotain. Vapauttavakin oli tämä tunne. Siinä siivotessani jotenkin hurjistuin ja katsoin ympärilleni, et mitä kaikkee laitankin pois menemään. Hyvä, etten alkanut nakkaa kamaa alas parvekkeelta. Tuli jotenkin hillitön tarve päästä kaikesta eroon.

Sinne mänt

Johtuenko tästä, mut joku outous eilen riivasi. Paluumatkalla Hopesta autoreidio soitti sen ikivanhan Gibson Brothersin Cuba biisin. Väänsin nupit kaakkoon niin lujaa kun läks. Annoin mennä. Muistoistani tulvahti yksi nuoruuteni hillitön kesä. Oltiin ihan kakaroita, mut kuitenkin jo bilettämisen päälle ymmärrettiin. Jotkut himabileet isolla porukalla. Oltiin nuorii ja nättii, niin nuorii, et samalla tajusin jotakin helvetin lopullista ja menetettyä. Ei kuulkaa ollut huolta, eikä häivää ja koko elämä villisti edessä. Kaikki oli mahdollista. Mihin se aika katos, mihin hävisin minä. Mitä on jäänyt jäljelle. Ihan siinä kuulkaa suru tuli puseroon ja itku silmään. Kyllä, mua alkoi itkettää eletty elämä ja mitätön jäljelle jääneisyys. Vanhuuden höperöys iski. Lohduton tunnelma.

Aamupäivän tyhjennysoperaatio jatkui. Keittiön kaapit sai kyytiä, mut siellä ei ollutkaan niin paljon pois heitettävää. Ei edes kymmenen vuotta vanhoja jauhoja. Mut niitäkin pesin ja osan tyhjensin. Seuraavana lähtee astiat. Ja kaikki muut lipaston laatikot. Osaa jo karsin ja muistoja annoin mennä. Mitä noita säästämään. Mulla ei ole jälkikasvua, ei ketään silleen jolle säästää ja tallentaa. Se on parempi tehdä vaan helpoksi niille, jotka joutuvat mun jäämistöä paskalavalle kuskaamaan. Kaupungin työntekijät löytävät sit aikoinaan, sen muumioituneen vanhan miehen yksiöstään. Sit on kato helppo heivaa menneisyyteen, kun ei ole liikaa tavaraa.

Mihin ihminen tarvitsee ylenpalttista tavaramäärää? Mulla on yksi ystävä, jonka elämä mahtuu matkalaukkuihin. Se on toisaalta aika vapauttavaa, ei olla tavaran perään. Siihen en varmasti ihan pysty, sisustuksellisesti muutama hankinta on tärkeä ja kai se koti pitää ihmisellä olla. Mutta mitä siitä jää tai mitä siitä saat, kun maallista mammonaa ympärillesi haalit? Ei mitään jää, etkä mitään mukaasi saa. Raaka totuus ja maallista on elomme täällä vain. Ihanasti draamaa näin aamutuimaan.

Järjestykseen vie!

Viime postauksen jälkeen tapahtui seuraavaa. Kehoitus, lupaus, uhkaus lähteä avantoilemaan päättyi siihen, että jymähdin totaalisesti tähän koneen ääreen. Pieni kumarrus eteenpäin, jalkaa kutitti, tahtoi raaputtaa ja siihen jäin. Jumangegga, noita tuikkasi nuolellaan tai jotain. Siihen jäin uikuttaa, kuin renki piian aitan takana. Ei pääse eteen, ei pääse taakse. Ajattelin, et nyt se vimosen kerran pullistui. Nikama välistään. Siitä sain itteni ylös, jalat piti alla, eikä tavarat tullut pöksyyn. Ei pullistuma, nuoli mikä lie. Helevetin perkele.

Onneks Ukkokulta tuli ja laittoi kengät jalkaan ja kuskasi duuniin. Tyrävyö päälle ja panacodit nassuun. Kävellä pystyi, mutta seisominen ja istuminen oli myrkkyy. Anna mun kakki kestää, taasko se alkaa, ajattelin. Eilinen päivä vielä kidutuksen tyyppinen, mutta yllätyksekseni kipu helpotti iltaehtoolla ja viime yö meni jo mukavasti. Ei tässä vieläkään vaakabamboo mennä, varovasti eteenpäin, sano mummo hangessa. Näin saa huomata, kuinka hetkellisesti ihminen vammautuu ja kaikki menee uusiks. Opi varomaan elämää, en mie muuta.

On tässä tullut tehtyä syntiäkin. Mutta saan anteeksi sen sillä, että jyystävään kipuun pitää saada lohtua. Sekin on muuten jännä, et kipee ihminen kaipaa lohtua. Jos ei muuta, niin paskaruokalohtua. Käytiin sit päivän päätteeksi mättämässä hesen hampurit. Kai se jotain lohdutti, saaks anteeks. Mikä se siinä muuten on, että porkkana ei lohduta yhtään niin paljon kuin joku mättö? Kuviteltua armahdusta, pyh.

Joko mä vuodatin sitä, että mielessä on pyörinyt himan j ä r j e s t e l y. Se sellainen, missä karsitaan kaikki turha kama. Otetaan tavara kerrallaan ja kysytään itseltä, onko se tärkeä, tuoko tyydytystä ja tarvitsetko sitä oikeesti? Minä, olen kuulu siitä, että kama lähtee roskiin alle aikayksiön, enkä turhaa kerää nurkkiini. Mut jotenkin nää nurkat on vaan täynnä kaikkee...

Olen tainnut tästä jo aikasemmin purkautua, koska muistelen, että noiden rättieni perään itken. Kaapit täynnä hyvää kudetta, semmoisiakin, joita en ole montaa kertaa päälläni pitänyt. Ovat kaiketi sitä slimfittii, jota en yrittämisestä huolimatta ole koskaan saavuttanut. Eli nuukailee, ei raski, jos sit kuitenkin käytän joskus ja silleen. Laitanko kirpparimyyntiin vai vienkö kierrätykseen? Onks Hesassa muuten niitä sellaisia hyviä kirppareita, minne voi vain viedä pöydälle myyntiin, eikä tartte itte päivystää? Ihan hetkessä tämmöinen operatsuuni ei onnistu, se on useamman päivän viikon homma. Meinaan vaan, jos sen suuren puhdistuksen laajentaa koskemaan kaikkea kodin tavaraa. Pois, pois. Turha pois. Aloittaisiko tänään? Jesh!

Mun pitäisi mennä optikolle. Mie en nää kunnolla. Nenä kiinni istun tässä ruudussa, ja se varmaan on syynä selkäpaskaankin. Huono asento. Rillit on koko ajan jotenkin sumeet ja päivittäinen näkeminen on haastavaa. Varsin, jos on väsy, niin sokkona mennään. Mut sit pitäisi ostaa uudet pokat ja just tähän väliin ei oo limiittiä. Ei saisi laiminlyödä. Näkökyky on hyvä ominaisuus. Varsinkin työssä, sanoi sokea kampaaja.

Hei, Chisu laulaa reidiossa. Mä olen ihan Chisu hurmaantunut ja viime lauantain tipitii oli kyllä huippu. Olen katsonut videoo muutamaan otteeseen ja se pitää kyllä otteessaan. Siinä vasta taitava nainen, monipuolisesti lahjakas. Ihailen, ihailen. Mitähän Marion tykkäsi uudesta versiosta? Olisipa mahtava nähdä molemmat daamit lavalla tipitiin merkeissä.

Jes söör, nyt täytyy könkää äksönii. Nettisivupalaveri on edessä ja ehkä aloitan järjestäääääää! Järjestäkää tekin. Siitä tulee vapaus. Siitä tulee hurmos!

Ei mitään erikoista

Viikonloppu hurahti lähes ymmärtämättä. La-päivä duunii, niin silloin viikonloppu typistyy tunnistamattomaksi. Eipä tehty mitään erikoista. Aina ei tarvitse. Tai laiton mä terveellistä kotiruokaa. Ihan jopa kuvasin. Pe uunilohta ja höyrytettyjä kasviksia. La mukaeltu karjalanpaisti vaaleasta lihasta, selleriperunapyre. Jälkkärinä nautittiin marjakiisseliä ja kermaista vaahtoa. Kunnon kotiruoka on välillä paikallaan. Ja mikäs, sehän on parasta gyrmeetä.

Uudenmusiikinkilpailussa esiintyi mun feivoritti. Se tyttörockband Barbe-Q-Barbies. Hassua, ei ihan kuulu mun lajivalikoimiin, mut tässä oli jotakin tykitystä. Hyvä biisi, hyvä meno. Nyt on vain muutama sellainen, jotka voisi loppusuoralle mennä. Ennen ei ole ollut yhtään tai yksi. Nyt on valinnan vaikeus. Svedujen Melodi oli taas sitä plastik-kamaa, mut se söpöläinen joka hoilasi Human, se oli kyllä hyvä. Vähän ehkä toistoa viime vuodelta. Kuten huomata saattaa, meidän la-iltojen iloitteluun kuuluu musaohjelmat.

Sunnuntaina nukuttiin pitkään ja käytiin ulkoilee. Märkää ja lumista. Kahvillakin käytiin ja mä söin pullan sunnuntain kunniaksi. Tää on tää mun tekniikka. Ei ehdoton kielto, pyhäpäivänä saa hyvän korvapuustin nauttia. Eiks oo kiva? Nyt jaksaa sit taas olla ilman. Huippuu. Maistu hyvälle.

Sunnuntaina katsottiin tallenuksesta Kekkonen tulee leffa. Hah, sehän olikin hauska. Jopa niin hauska, että sai oikein ääneen hohottaa. Hyvät näyttelijät ja oivallista dialogia. Tarina aika hepponen, mut roolit kantoi. Mie vaan tykkään kattoo kotimaista lehvoo, kun se on hyvin tehty.

Se on taas iskenyt! Mökkikuume. Soitin jo viime viikolla vuokranantajalle ja samalla systeemillä jatketaan. Toi lumettomuus teki sen, että kuume iski. Olisi kiva päästä pääsiäiseksi mökille. Mut en mie sinne lähee rämpii, jos lunta rätkii. Ja lämmöt pitäisi lyödä päälle vähintään viikkoa ennen ja siivota pitäisi. Ennen vanhaan näitä ajatuksia käytiin joskus huhtikuussa, nyt jo helmi. Saas nähä, mut kuume on jo. Onks tää nyt yhestoista vai kymmenes kesä? Ei voi enää oikein kuvitella kesää ilman mökkii, outoa se olisi ja vääjäämättä edessä. Mut ei vielä, sit joskus.

Jassoo dy häär, taidanpa avantoitua. Siitä se lähtee viikko hyvin käyntiin. Mukavaa sellaista kaikille!

Kaltevaan tasoon

Loppuviikkoa kohti sisäinen kelloni herättää aina aikaisemmin. Mistähän sekin johtuu? Nyt en voi edes syyttää sitä, että on työn raskaan raataja ja siitä uupunut. Ei ole. Yleensä uupumus tekee sen, että ei nuku kunnolla. Voisi luulla, että se on päinvastoin. Nukkuisi pois uupumusta. Mutta minähän en koskaan mene normisti. Hienoinen stressi jäytää takaraivossa, liittyen työperäiseen ahdistukseen. Kahden duunin loukussa voi välillä olla haastavaa. Kun tekee toista, pitäisi tehdä toista. Ei oikein pysty keskittyy kunnolla ja täydellisesti kumpaankaan. On koko ajan huono omatunto. Pitäisi tehdä enemmän, pitäisi tehdä koko ajan. Mutta sellaista se yrittäminen on, kyllähän minä sen tiedän. Kolmenkymmenen yrittäjävuoden jälkeen. Euron venyttämistä ja tasapainoilua.

Hui, hai, ressiin ei pidä jäädä makaamaan. Ehkä se voi henkisellä tasolla lamauttaa, mutta siitä(kin) on päästävä yli ja uskottava huomiseen. On jaksettava. On yritettävä. Ihminen tarvitsee sellaista hyvää pöhinää ympärilleen, jaksaakseen luottaa siihen, että tie vie ja kaista on oikea. Ärsyttää ajatella, mutta yritystoimintaan vaikuttaa niin vahvasti talouspoliittinen tilanne. Jos olisi mammonaa, niin tuskin olisi ongelmaa. Voisi keskittyä olennaiseen ja unhoittaa huolet. Mut semmostahan se on, ihmisen elämä. Taistelua paikasta auringossa.

Ukkokulta on työmatkalla. Huomasin tuossa, että mehän nähdään lähes joka päivä. Aikaisemmassa suhteessani se saattoi mua ärsyttää. Tahtoi vapautta olla yksikseen. Nyt ei ahista yhesolo, mut mielestäni on ihan paikallaan välillä olla eros. Sit voi taas huomata ikävän. Ollaan puhuttu, joskos sitä saman katon alle ensi syksynä. Se vähän hirvittää. Oppiiko vanha jäärä enää uusia temppuja. Joskin toisen kanssa on hyvä olla. Yhteisen kodin on ehdottomasti oltava silleen toimiva, että voi toteuttaa itseä. Elämme niin eri rytmissä. Toinen tekee yötkin työtä ja mie nukun. Tarvitsen säännöllisen, hiljaisen yöunen. Kaiketi luonnollinen parisuhteen jatkumo on pesiytyä. Ja sehän nyt tietysti on raaka tosiasia, ettei tässä enää nuorruta. Olisihan se hyvä, että olisi oma kumppani, joka pikkasen katsoo perään. Enkä nyt tarkoita alapäätä, vaan eihän sitä nyt koskaan tiedä, miten elämä heittää ja aivotoiminta hidastuu. Semmoseks kykenemättömäks.

Eikö ihminen ole hassu. Minähän istun tässä koneella aika paljon nykyään. Jo työnkin merkeissä. Vaivana on ollut ikävästi kivuliaat takareidet. Johtunee istumisesta. Minulla on hieno työtuoli. Siinä on säädöt joka suuntaan. Sain se syksyllä. Ja säädin. Kipua olen kärsinyt ja se vain pahenee. Kunnes juurikin tuossa tajusin, että tuolin istuin osaa voi ja saa säätää. Se on sitä varten. Snadi kaltevuus ja katsotaan poistuuko ikävä vaiva eli puristava paine. Ei sit aikasemmin tajunnut. Kärsi vain. Ihminen on hassu. Tai hölmö. Imbesilli.

Nyt tää imbesilli aloittaa aamun rutiinit. Hutun keittoa ja muuta hämmennystä. Hetkinen, kello on vasta puol seiska. Ei mittään hättää, eikä kiirettä. Otetaas ihan rela. Nautinnollista viikonloppuu tu evrivan!

Pölypallona luokses pompin

Voi pyhäjyssäys! Nyt ottaa hermoon ja pahasti. Talossa jossa asun on helvetti irti. Naapurissa jyllää hiomakone, kakkosessa laitetaan parvekelaseja ja kellarissa tehdään jotakin fucking vesijohtoremonttii. En kuule omaa ääntäni, mitä?! Ja mun niin pitäisi tehdä luovaa työtä. Valita kuvia uuteen mallistoon ja suunnitella sitä. Arvaa vaan pystyykö keskittyy. Argh, voimallinen Argh!

Aurinko paistaa ja linnut laulaa. Elämässä on aina kaksi puolta. Katson pihalle ja yritän nauttia, enkä anna tuon mölysaasteen pilata harmoonista aamurauhaani. Olen tyyni, olen rauha. Ehkä teen suunnitelmien muutokset ja pakenen työhuoneelle. Teen siellä vaikka jonkun hitsin kivan taulun. Sellaisen missä on paljon rauhaa ja rakkautta.

Matkan jälkeen on aina hienoisia käynnistymisvaikeuksia. Se ottaa muutaman päivän palata arkiselle tasolle ja löytyy se elämän lanka. Viimoiset reissut ovat kautta linjan olleet niin onnistuneita, että arki tuntuu tylsälle. Eiks oo kauheeta? Joskus kun on myös niitä matkoja, et on kiva tulla himaan ja siihen omaan tylsään arkeen. Tuotakin tuossa mietin ja uskon, että nautin nykyään matkoista siksi, että mulla on Ukkokulta mukana. Meillä skulaa hyvin yhes, eikä tartte yksin matkustaa. On se ilo, on se lahja.

Tämä auringon valo tekee joka vuosi tämän saman ilmiön. Annan katseeni vaeltaa kotini pinnoilla ja struktuureissa ja saan todeta harmaan, tunkkaisen pölyn. Äh, kuin ällöö. Tuossakin tuo musta printteri, siinähän on paksu pölykerros. Vetäisin näin sormella ja katso, hirvittävä rantu jää. Aivan kuin se olisi joku muinainen jäännös ennen ristuksen syntymää. Mut ei se voi olla, koska tietääkseni, silloin ei ollut rinttereitä, eikä kaiketi tietokoneitakaan. Oli vain kivitauluja. Vika on siis minussa. Voiko itseä syyttää, jos koti on pölyinen? Eiks se oo siivojan vika? Kuka täällä oikein siivoaa. Mutta jos kerron teille, että valkoinen ikkunalautakin on harmaa pölystä. Mustan vielä ymmärtää mutta, että valkoinenkin. Sietäisi hävetä.

Olen taas riekkunut unissani öitä. Möykän ja mölyän. Näen inhottavia painajaisia. Ne ovat niin todellisia, että täytyy ihmetellä mistä ne oikein kumpuaa. Ja pahinta niissä on se, että ne eivät poistu heräämällä. Heräät kyllä, mutta nukahdat ja sama helvetti jatkuu. Hima on täynnä pelkkää saatanaa ja mulla on välillä sellainen olo, et aivan kuin saisin jonkun kohtauksen. Koko kroppa on krampissa, aivan kuin saisin sähköiskun. Arvata saattaa kuinka levännyt sitä onkaan aamulla herätessään. Nämä alkavat jo vaikuttaa psyykkeeseen ja joka päiväiseen elämään. Nukkuu mutta ei lepää. Pitääkö tässä johonkin klinikalle lähteä, ei oo normaalia tämmöinen.

En mää nyt pysty keskittyy. Taidan lähteä ulos avantoilemaan ja pitäisikö tuota rättiä vähän heilutella. Ensin käyn kuitenkin deletoimassa noi mölyttäjät. Annan myrkkymakkaraa, niin vaikenevat. Hookoon sinistä, se kelpaa kaikille. Oppivaat olemaan.

Ai laav Tallinn

Himas ollaan. Sen verta oli reissussa haipakkaa, ettei siellä kerennyt koneella istua. Tallina ei pettänyt tälläkään kertaa. Keli oli nyt mitä oli, räntää, vettä ja lunta. Mut sehän nyt ei ole suomipojalle mitenkään outoa. Eikäpä sinne aurinkolomalle lähdetty. Maassa maan tavalla tai sit voi pysyä himas.

Hirveesti paljon tuli taas nähtyä ja koettua. Ukkokulta oli päivät duunissa ja mie tein omia juttuja. Perjantai-iltana oli EstTour messujen avajaisbileet ja siellä oli minäkin edustamassa. Ja mikäs, hauskat bileet, hyvä ruoka, vinhoa nautittiin ja tutustuin uusiin ihmisiin. Jatkot oli Viruhotellissa ja paikallinen rokkistara esiintymässä.

Pari maukasta ravintolatuttavuutta, joista voisin erikseen mainita Ravintola Ö:n. Yllätyksellinen, mahtava ruoka ja hyvä palvelu. Voin todella lämpimästi suositella. Minä en lakkaa ihmettelemästä paikallisten ravintoloiden sisustusta. Upiat on interjöörit, kekseliäät ja erilaiset. Ja kauttalinjan ruoka on hyvää ja hitusen edukkaampaa kuin meillä. La-illan Ravintola Tuljak oli vallan design tyylinen, mutta ruoka ei tehnyt yllätyksellistä vaikutusta. Hyvää, mutta ei mitenkään oumaigaad. Vertailukohteena restorant Ö.

Bisnesmiitinki meni myös hyvin. Hiukkasen mua jännitti, et mitä tuleman pitää. Minut otettiin ystävällisesti vastaan ja luottamuksellinen ilmapiiri valtasi mieleni. Jos asiat menee hyvin, niin tulen tekemään bisnestä Tallinnassa. Kaikki tuotteet oli siellä erittäin hyvin tehty, viety piirun verran pidemmälle kuin meillä. Sain hyviä vinkkejä ja uskoisin, että yhteistyö voisi kantaa hedelmää. Tästä on hyvä jatkaa. Oli aivan innoissani tapaamisen jälkeen. Todennäköisesti tuoteperheeni tulee laajenemaan. Sitä olemme jo pohtineet ja nyt se voisi olla mahdollista. Mahtavaa!

Päivät harrastin designii. Mainittakoon Kalamajan Telliskivi Loomelinnak. Pikkasen matkaa keskustan ulkopuolella oleva "taidekylä." Paikka missä on useita eri eri alan taitelijoita ja dissainii. Olin odottanut, että siellä olisi mestoja enemmänkin ja osa valitettavasti oli kiinni. Mutta itse paikka on kyllä näkemisen arvoinen ja uskon, että se tulee varmasti kehittymään vielä enemmän. Hortoilin pitkin käytäviä ja ilmeisesti siellä oli ihmisten työhuoneita. Ovet oli kiinni, enkä uskaltanut mennä kurkkimaan. Olisiko vähän ihana, jos olisi tuollaisessa paikassa oma stuudio. Mää niin näin itteni siellä taiteilemassa.

Designliikkeitä löytyy useita. Liikehuoneiston koot ovat aika pieniä, joten tarjonta ei ole suurensuuri, mutta niitä on paljon. Tälläkin kertaa löysin muutaman uuden putiikin. En mää tiedä, Tallinna on vaan jotenkin niin inspiroiva kaupunki. Kaikki ne värit ja ideat sytyttää minua. Ja katos perkule, siinäpä innostuksessani ja luovuudessani kuvasin seuraavan vuodevaatemalliston. Siitä lisää sitten, kun se  alkaa olla lihaa ja verta.

Mitäs muuta? Hawajilaissa hieronnassa kävin, se oli relax ja hyvä. Merimuseossakin piipahdin. Muutoin lampsin vanhaa kaupunkia ristiin rastiin. Siellä on jotenkin hyvä fiilis. Ja kun ei ole kiire minnekään, niin on mukavaa vain ihmetellä ja katsella. Mää olen niin Tallinna fani!

P.S POSTAAN VARSINAISET MATKAKOKEMUKSET LEMON DECON PUOLELLA JA TÄLLÄKIN KERTAA TEEN USEAMMAN POSTAUKSEN. SIELTÄ HYVIÄ VINKKEJÄ TALLINNA MATKAAN.

Hermo okulääritys

Hei, hei Heikki, holisoitunut naapurini on poistunut arkisesta elämästä. Kuulin juoruilevalta naapurilta, että taisi ottaa pahemman kerran aivosta ja sille tielle jäi. En tiedä, liekkö jo manalan mailla vai onko kohtalo kaameempi ja hän olla vihannes. Rauha hänen sielulleen eniwei. Mut joo, asunto on ollut tyhjillään kauan ja nyt sinne on joku tulossa. Hermoja raastava poraus huutaa tuossa metrin päässä ja ai perkule, kun ottaakin okulääriin. Erityisherkkä ihminen menee ihan sekaisin. Aamuissa ei saisi olla mitään mölysaastetta tai muutakaan ärsytyskynnystä nostattavaa, argh!

Pistin pyykkikoneen pyörimään, huomiseksi on pakko saada pari tiettyä paitulia messiin. Kone pyörii tuolla iloisesti ja kauhukseni muistin, että meillä on vesikatko. Kelloaikaa ei ilmoituksessa ollut, mut sellaisia satunnaisia. Mitä tapahtuu koneelle, jos se alkaa huuhtomaan ja vettä ei tule? Sanooko kaput? Voiko koneen sammuttaa kesken ohjelman? Tässä pelataan nyt kelloa vastaan, jokainen sekuntti on tärkeä. Onneksi laitoin lyhyemmän ohjelman. Mun piti lähteä uimaan, mut en mää nyt uskalla tota konetta jättää. Hitto, kun on yhteen aamuun likaa äksöniä ja häiriötekijöitä.

Voe tsiisus, kun yhden yrityspysäköintitunnuksen saaminen voi olla hankalaa. Olen saanut ristiriitaista tietoa siitä, et mitä todistetta tarvitaan ja saanko yleensä moista. Eilen tarkoituksissa oli kurvata sitä noutamaan ja navigaattorin mukaan elimäentie oli siinä. Rakennustyömaan takia, selvää osoitetta ei missään. Minä menen kysymään, ollako tämä elimäentie viis. Kyllä olla. Minä siihen, että rakennusvirasto. Ei ole tässä. On osoitteessa elimäentie 15. Minä menemään sinne, tukka putkella, kiire duuniin. Minä kysymään aulabaarin hemaisevalta emännältä rakennusvirasto. Ei ole tässä, on elimäentie 5. Minä jo siinä kirota pärskäytteleämään, ei ole, tänne sanoivat. Aika loppui, oli pakko sopeutua vitutukselliseen nöyrtymiseen ja luovuttaa. Tänään uusi koetus. Mä niin en kestä näitä häröjä. Tupla Argh!

Jassoo, matkapakaasi täytyy noutaa kellarista. Voi tätä ihanaa lähdön tunnelmaa. Olkoonkin, että ei pitkälle lähde, mutta menee silti. Tallina on aina kiva kohde käydä. Se on sellainen visuaalinen elämys. Joka kerta sinne on tullut uusi kuppila tahi useampi. Interjöörit ovat vaan niin mageita ja tämä kerta tulee olemaan varsinaista designia. Olen tarkkaan selvittänyt mestat missä käydä ja tutustua. Pari suositeltua ravintolaakin on jo varattuna. Tallinnassa on hyvä ruoka ja siellä on edullisempaa syödä. Seuraavat postaukset sieltä. Adios!

Rakkauden järjestys

Musta on niin outoa, kun herään niin pirteänä. Ihminen tuntee levänneensä. Katsokaas, oli aikoja, jolloin nukuin kymmenen tuntia, mutta aamulla oli kuin jyrän alle jäänyt. En mää tiää, jos tämä on ruokavalion aikaansaannosta, niin sanonpahan vaan, et huh, huh.

On ihmisiä ja on ihmisiä. Toiset saa riekkua kuin varikset tunkiolla ja toisiin kaikki vaikuttaa voimallisemmin. Elämän kääntyessä kalkkiviivoille, sellaiset ihmiset jotka kokevat asiat voimallisemmin, joutuvat tekemään valintoja hyvinvointinsa eteen. Hui, hai, kyl miekin olen tätä temppeliäni pahemman kerran raiskannut ja jättänyt pitämättä huolta. Nyt siitä hinta maksetaan ja on otettava se lusikka kauniiseen käteen.

Uhmattiin koko porukka eilen vettä ja jäätä. Ulos lähdettiin. Pikku koira löi jarrut pohjaan ensimmäisen tulvan kohdalla ja nostin hänet syliin ulkoilemaan. Yhes mentiin poikkiliusuu ja rantaraitille päästiin. Siellä nakkasin pikkuisen tallustelemaan ja niin vaan kipitti ahkerasti koko lenkin. Tässä tapauksessa voisi sanoa, että koira oli kuin uitettu koira, mut selkeesti hän kuitenkin nautti. Oltiin niin tyytyväistä porukkaa palattuamme. Minäkin olen päässyt avantoilemaan pitkän paussin jälkeen ja täytyy myöntää, hyvälle tuntuu.

Käytiin eilen lehvas. Pitkästä aikaa. Nykyään katsomisrajoitteet asettaa omat haasteensa valinnalle. En kestä yhtään väkivaltaa, hyväksikäyttöä, julmuutta, verta, sisäelimiä, kauhua, jännitystä, epätasapainoa ja älämölöä. Komediakin on hankala, sen pitää olla takuuvarmaa, enkä romanttista lässyäkään jaksa. Mitäs sitten? Mies joka rakasti järjestystä. Ruotsalainen trakikoominen tarina miehestä, joka on kyylä eli kyttäri, vanha piru ja äkäinen kuin kiimassa pörräävä mehiläislauma. Pikkasen aprikoin, jaksanko koko leffan katsoa kärttypilliä. Mut ei, rainaan oli saatu hienosti takautumilla uusi ulottuvuus ja leffa oli katsomisen arvoinen. Oikeastaan jette bra. Tällaisissa saatetaan helposti mennä överiksi ja silloin mun on vaikea samaistua. Nyt parhaimmillaan näin tässä oman tulevaisuuteni. Erityisen söpöä oli mukana kuljetettu rakkaustarina, joka sai silmäkulmat kostumaan. Suosittelen.

Tästä se taas lähtee uus viikko. Tänään pääsen kampaajalle ja joulupukilta saatu hierontalahjakortti aktivoituu todeksi. Huh, kun odottaa hän. Poikkeuksellinen viikko edessä, sillä edessä on duunimatka Tallinaan. Ukkokullalla on matkamessut ja mulla bisnesmiitinkii. Mä tykkään kaupungista, Tallina on niin cool. Tällä kertaa odotan erityisesti ammatillista antia. Ollaan peräti neljä päivää. Siinä kerkee jo tsekkailla. Mahtavaa!

Melodista uutta musaa

Aamut on pelastettu! Kokeiluluonteinen kahvittomuus on ratkaistu kofeiinittomalla tulokkaalla. Olen ollut vaihtelevasti myös kokonaan ilman, mut mokkamörö vaatii sen kupillisen. En ole erityisesti mikään himokahvittelija, mut se yks kuppi aamuisin laittaa päivän käyntiin. Jos sitä et saa, niin tulee hedari ja käynnistymisvaikeus. Tai enemmänkin se on sellainen, eikö täällä mistään enää nauttia saa, olo. Tänä jumalaisena aamuna, kun valtakunta vielä uinahtelee, minä olen kokenut kofeiinittoman herätyksen. Uskoo ken tahtoo, niin mun makuhermoille toi on parempi kuin toveri kofeiininen. Ihmeitä on maalima täys ja tätä herkkua saapi ruohonjuuresta. Otanpa toisenkin kupin, hyvällä omalla tunnolla.

Pelastaja

Panin eilen kukot viiniin. Tahtoi jotain sellaista, mitä nyt ei just äsken ole nautittu. Tai ei se mitään kukkoa ollut, ihan tavallisia kanankoipiloita. Ei tässä köyhällä ole vara mitään luomukukkoja ostella. Omistan ihanaisen, oikean valurautapadan. Sinne niin survoin järjestyksessä tykötarpeet ja tinjamiinit ja vinhot päälle. Parisen tuntia uunissa, pilahviriisin kera. Kaveriksi höyrytetty kyssäkaali ja eilisistä porkkanan ja qvinoan tähteistä tein sallaadin. Ei ehkä kaunein ruoka, mut maku oli autenttinen. Jälkiruokana hedelmäsalaatti. Ihan sillä vaan, et tahdon elvistellä, kuin terveellisesti meillä syötiinkään. Täytyy kyllä myöntää, että kiusaus viinilasilliseen koitui kohtaloksi. Liha on heikko, enkä pystynyt vastustamaan. Temperoitunut tanniini tunkeutui hajuaistini kautta aivolohkon siihen osastoon, missä se viinapeikko kurnuttaa. Saadakseni sen vaikenemaan, oli ihan pakko yksi lasi nauttia. Eikä toi nyt ehdoton kielto ole, ja tunsinkin viiltävää nautintoa. Tyydytyksen sain, kun pitäydyin lasillisessa, enkä imaissut koko lootaa.

Menos

Pesunkestävä homoseksuaali on euroviisudiggari. Meillä katsottiin eilen molemmat. Ensin Melody ja sit UMK. Ja mikäs, mää tykkään kattoo kaikkia musamenoja. VOF, Idolsit ja lauantaitanssit aikoinaan. Joskus teini-iässä kuvittelin ja luulin, et musta tulee rokkistara. Ei tullut rokki, eikä stara.
Mut joo, hauskaa tässä oli, että ne tuli nyt samaan aikaan ja saattoi hyvin tehdä vertailua svedupettereihin. Ja kyllähän niitä eroja löytyi, niin hyvässä kuin pahassa. Kuinkahan rakkaalla naapurilla se show on niin paljon paremmin duunattu? Tekniikka, lavasteet ja koko se tunnelma on jotensakin intternationaali. Okei, rahaa käytetään varmasti enemmän, mut onks niin, et heillä myös  tekniikka on ajatuksen edellä? Mitä, eiks suomi olekaan Nokian ja tekniikan luvattu maa. Pitäisihän meillä olla viimeisimmät teknologian tekniikkahärpäkkeet.

Tulos

Svedupettereillä naiset ovat kauniita ja miehet komeita. Ilman paitaa esiintyvät ja vettä lavalla roiskivat yltympärinsä. No joo, olihan meilläkin sellainen kahluuallas täynnä vettä ja vaahtoo, siellä sit kaks tukevahkoa karvanaama ilakoi. Eikä siinä mitä, hyvä meno, mut jotenkin... Raaka totuushan on, että Svärje hoitaa showhommat kuus nolla himaan.

Juppe tykkää viisuista

Mitä tulee musiikilliseen antiin, niin kyllä meiltäkin osaajia löytyy. Mun suosikki molemmissa pääsi jatkoon. Kotosuomen ehdoton oli se tyttö kotkasta ( enkä taaskaan nimeä muista. ) Sveduilla se kundi, joka soitti huuliharppuu oli hyvä. Eikä käy kieltäminen, että häntä oli myös kiva katsoa, eikä pelkästään kuunnella. Mut sillähän ei tietenkään ole mitään seksuaalista merkitystä. Ruottin viisuissa on se vika, et ovat niin toistensa kaltaisia, ja liikaa vallan on sitä jumputusta. Ja itse asiassa välillä liikaa vähän kaikkea. Suomalainen makujuuri on simppeli, eikä aina kestä moista touhotusta.  Mut joo, mielenkiintoiset kisat tulee.

Tulee harmaa päivä. Vähän niin kuin sellainen ankeus. Vettä lottuuttaa ja viittiiks tonne mennä kastumaan. Toivottavasti loppuu ja päästään ulos hapettumaan. Seuraavana ohjelmassa hesari, pyhäaamun parhautta.

Häädetty

Taas täällä. Huomenta. Nyt kun en nuku sokerihumalassa kymmenen tunnin yöunia, niin herään veri öörli. Onko tämä todellista minääni ja alan taas kukkua ennen kukkoa. Eikä tähän aikaan ole muuta tekemistä kuin istahtaa tähän koneelle. Vai olisiko heräämiseen syynä se, että neitseellisessä kammarissani on ruuhkaa. Ukkokulta kuorsasi lahjakkaasti ja olen saanut tökkiä koko aamuyön. Pikku koira aloitti vuhkamisen puol viis. Niin pitkään vuhkasi, et luovutin paikkani ja nostin sänkyyn. Siellä ne nyt yhes kuorsaa molemmat ja minä olen häädetty. Ei ole mulla sijaa tässä majatalossa.

Snadi päänsärky on vihlonut otsalohkoa koko viikon. Nytkin. Onko se vieroitusoiretta ja keho janoaa imelää, maitoa tai jauhoista fuudia. Sokeriahan et voi kokonaan välttää, sitä on salakavalasti piilotettu  sellaisiinkin ruoka-aineisiin, mitä ei kuvitella saattaisi. Kahvia olen nauttinut kaksi kuppia päivässä. Yksi aamulla ja sit iltapäivän cappucino. Tänään ostan kofeiinitonta. Vai voisiko hedari johtua roikkuvista yläluomistani?! Olen pannut viime aikoina merkille, että ajoittain näkökykyni on rajoittunut ja tielle olisi tullut esteitä. On jotenkin vaikea katsoa. Ehanaa, kohta ne roikkuu niin, että kansanterveydellisesti perusteltu luomileikkaus on ajankohtainen. Olen kuullut, että siitä voi saada kelan korvauksen. Meinaan vaan, et kun tarpeeks roikkuu. Mullahan on aina ollut pienet silmät. Jo koulussa mua haukuttiin tihrusilmäks. Hirvee trauma. Josko tässä mennään kirurgille, niin sit tehdäänkin oikein kunnolla katsetta avartava operaatio. Tahtoo tähtisilmät. Ne sellaiset mitä koskaan ei ole ollut ja sit otan vielä uudet ripset. Semmoiset kilometriset ja paksut kuin metriset halot. Oi ko mää oon sit nuorekas ja avarakatseinen.

Ei vapaata vangita voi

Pisuvanat lirisee putkistoissa. Tää on aina niin hassua kuunneltavaa aamutuimaan. Talo on muuten painostavan hiljainen, mut joka puolella kuulostaa olevan pakottava tarve. Naapureiden pinkeät rakot kaipaavat helpotusta ja joka puolella lirisee. Meneeköhän ne takas maate vai alkaako aamukahvin keittoon. Olinko minä ensimmäinen virtsaaja ja omalla lirinällä aiheutin ketjureaktion. Lirinä ja lorinahan käynnistää piipitarpeen. Muistan, kun riparilla yritettiin kusettaa kavereita lorisuttamalla nukkuvan korvan juuressa vettä lasista toiseen. En nyt vaan jaksa muistaa tekiks ne oikeesti alleen? Ei kai.

Rippileiri oli muuten ihanaa aikaa. Se on syöpynyt vahvasti sieluni muistoihin. Mitähän niille kaikille ihmisille kuuluu? Minäkin muka rakastuin leirillä. Jos nyt oikein muistan, niin tyttösen nimi oli Rene. Vähän niin kuin ranskalainen. Tumma hän oli ja jotenkin hassu. En mää oikeesti pystynyt mitään semmoista tuntee. Tiesin jo silloin, et mun sydän sykkii samaa sukupuolta. Mut en mää silloin edes oikein tiennyt mikä on homoseksuaali. Tiesin toki, et itsessä on jotakin outoa, mut et homo. Mikä se niin kuin on.

Hah, se oli varsin reipasta aikaa. Kämppä nro 7 oli se pahojen poikien luola. No joo, meitsi oli tietysti sitä klaania. Harrastettiin yöjuoksua urakalla ja katos perkele, pappi yhytti yksi yö tyttöjen kämpästä koko porukan. Siitäpä nousi niin hirvee poru, et meidät meinattiin pistää pois koko leiriltä. Tehtiin suljettu lippuäänestys ja lopputuleman siellä oli vain yksi  henkilö, joka olisi halunnut meidät veke. Pahat pojat rules.

Joo, tosiaankin pojat kuorsaa tuolla porukalla. En erota kumpi on kumpi. Yhdessä tuumin vetävät hirsiä niin, että kattolamput tärisee. Mua väsyttää, taidan käydä ja tehdä vuoteeni sohvalle. Tähän on tultu. Olen häädetty omassa kotona. Milloinkahan ne laittaa mut ulkoruokintaan?

Tahtoo pillimehun!

Its ö fraidei. Joskus ennen muinoin, fraidei oli se dippaduu dai dai dei. Viikko ohi ja oli jotenkin lupa heittäytyä vapaaks ja villiks. Silloin ihan aikojen alussa, jo ennen dinosauruksii lähettiin aina baariin ja bileiltiin. Perjantaina kaikki oli mahollista ja se oli viikon paras päivä. Niin muuttuu maailma, eskoseni. Varsinkin nyt, kun duunit ovat epäsäännöllisiä, viikonloppu ja arki sekoittuvat. Ei ole silleen ilmassa juhlan tuntua. Ainut pyhä ja ekumeeninen asia elämässä on perjantai-illan saunavuoro. Ou jee ja houli mooses, mitkä bileet!

Jos nyt oikein haluaisi revitellä, niin yhden tahi kaksi saunaolutta on saattanut nauttia. Mut ei, sekin on nyt sit kiellettyjen anaboolisten listalla. Kyllä elämä on mennyt ahtaaks ja hyvin, hyvin kurjaks. Lähes onnettomaks. Mut arvatkaas, kärsinkö? Nou wei, selvänä olet symppis ja kyseessähän on vain niinkin yksinkertainen asia kuin valinta. Ihmisen psyyke on ihmeellinen juttu. Siellä niin aivokatteessa voi kärsimyskuvioinnin kääntää think positiv. Se että en saa nauttia saunaolutta onkin hurmoksellinen tavoite, eikä suinkaan kärsimys. Mut se, et en saa nauttia edes pillimehua, se saattaa ottaa koville. Tahtoo pillimehun! Tahtoo.

Varokaa mustaajäätä!

Eilen meni käpyrauhanen vallan sekaisin. Ajelin aamupäivätuimaan espoon puolelle ja hitto, kun ilmassa oli häiritsevä kevään kosketus. Arska paistoi lämmittävästi, rapa roiskui ja valon määrä häikäisi niin, että välillä meinasin ottaa peräkosketusta edellä ajavaan. Autoraadio soitti iskelmää ja täytyy myöntää, että kaasujalka oli raskas. Tai ei se mitä raskas ollut, kyyti oli vain kevyttä ja lentävää. Mikä muuten siinäkin on, että autoraation pitää soittaa niin lujaa. Hyvää musaa, itsekin hoilaa ja matka menee kuin siivillä. Tulee menemisen meininki. Jotenkin hyvä fiilis. Moottoritie on kuuma ja silleen. Hyvä pössis, kevät.

Eilisen päivän kuumat poliittiset uutiset herättivät minussa sympatiaa. Minä, anpoliittisista anpoliittisin havahduin kymppiuutisten ilosanomaan. Väyrysen Pave perustaa oman puolueen. Jos söisin jauhoja, niin voisin todeta, että meinasi mennä jauhot väärään kurkkuun. Tovin asiaa ihmeteltyäni, niin ymmärsin kuitenkin asiassa jotakin olennaista. Siinä on ihminen, joka jaksaa yrittää. Ei lannistu vaan nousee tuhkasta. Tätä samaahan lauloi aikoinaan se parrakas tätikin euroviisuissa. Mä niin komppaan ja sympatiseeraan Pavee. Yrittänyttä ei panna. Ja mikäs, kyllähän tänne maailmaan puolueita mahtuu...

Ou jees. Sehän alkaisi olla kevätsiivouksen aika. Tää on niin joka vuosi tähän aikaan sama juttu. Tulee hirvee tarve heivaa kaikki veke ja puhdistaa, puhdistaa. Liikenteessä näyttää olevan sellaista turhasta tavarasta luopumista. Ihmiset, nuo kanssaeläjät, ovat tehneet omissa pesäkoloissaan inventaarioo. Suuri puhdistus. Mua hekumoittaa myöskin moinen operaatio. Voisi olla niin armahduttavaa karsia kaikki turha sälä pois nurkista pyörimästä. Voisiko se olla jopa vapauttavaa.
Siinä voisi olla tämän viikonlopun teema. Vapaus, siivous ja tasa-arvo.

Tappaja keskuudessamme

No niin, valiolla ollaan. Nimittäin ruokavalioelämäntapamuutos on saapunut elämääni. Mä vaan niin tahdon ajatella, et kuinka ihanaa onkaan saada syödä terveellisesti ja itsensä huomioon ottaen. Okei, okei, mä tunnustan, että viime aikoina olen elänyt kuin sika pellossa. Meitsin ongelmahan on se, et välillä mä skarppaan niin pirusti ja kaikki on niin ehdotonta. Sitä jaksaa aikansa ja sit menee kuvainnollisesti läskiks. Tai voisiko tapauksessani sanoa laihaksi läskiksi.

Varmasti taustalla on myös tuoreen parisuhteen aiheuttama onnellisuuden harha. Mikä onkaan ihanampaa kuin oman kultamussun kans mussuttaa, pöpöttää, mässyn lässyn lälälää. Otetaaks rakas vähän hillomunkkii, kun ollaan niin ihanii. Oih, tänään voitaisi laittaa kermakanaa ja rasvainen juustotarjotin ja siihen pullo punkkuu. Me ollaan niin love, et me emme liho ja laitetaas vähän lisää kermavaahtoo. STOP! Vielä kerran STOP!

Eikä tää valio muutos tule edes siihen tarpeeseen, että pitäisi laihtua. Minäkin tämmöinen laihaläski annan sen harhan, et mitään hätää ei olisi. Mut ihminen on alkanut voimaan huonosti. Massu parka ja koko ruuansulatusjärjestelmä on pahasti, pahasti viturallaan. Yläkerran johdatus toi tielleni ravintoterapeutin. Jos ei itse tajua, niin terapeutti tulee luoksesi. Näin se vaan menee. Korkeimman johdatusta tai kohta olisin ollut vainaa. Ihan oikeesti hei. Yksi asiakkaani, joka ei ole käynyt lähes pariin vuoteen, saapuikin yllättäen takas. Oli sinä aikana opiskellut terapeutiksi ja jostakin se puhe vain läksi. Ja minä siitä ymmärtämään, että kaikki ei ole oikein, jotakin on todella tehtävä.

Nyt neljäs päivä takana ja vierotusoireita on ollut. Hirvittävä hedari vaivana, mutta voiton puolella ollaan. Mut jo nyt, olen saanut huomata positiivisia vaikutuksia. Hah, aivan kuin olisin selvinnyt sokerihumalasta. Kaikki näyttää kirkkaammalle ja sellainen väsynyt pöhnä on pois. Innolla odotan, että kaikkiin niihin selvittämättömiin, " korvien välissä" oleviin oireyhtymiin tulisi myös ratkaisu. Uskon niin. Ihan vaan ohimennen mainitsen, että sisälläni riehuva piru nauttii lääketieteellisesti nimeä kandidoosi. Ja se pitäisi nyt hengiltä saada. Kas, en ihan äsken muista, koska olisin tuntenut tämmöistä murhanhimoa ja halua tappaa. Korostan tappaa! Janoan verta, tässä tapauksessa hiivaa.

Nyt ollaan kuurilla joo, jonkun sortin valio tahi dieetti on päällä. Avosylin otan sen vastaan. Mutta eikä siinä kaikki. Tästä pitäisi muotoutua loppuelämän uusi tapa syödä ja nauttia elämästä. Jos vaan saan yhtään apua oireyhtymiini, niin lupaan ja vannon, että paluuta entiseen ei ole. Toki, ei pullahiiren tarvitse kokonaan ilman olla. Sallimus silloin tällöin vahvistaa selkärankaa mutta ei tuhoa terveyttä.

Toinenkin hieno kohtaamus on tullut elämääni. Tässä täytyy antaa ten points nykytekniikalle ja sen kaiken mahdollistamiselle. Mulla on oma joogastudio himas. Ihan kuulkaa otan koneksuunin aipädilläni Yoogaia saittiin ja niin vaan asanat paukkuu. Kerta kokeilu takana ja vallan olin ihastunut. Ihan kuin olisin ollut oikeesti joogatunnilla. Ainut ero, että sai paukutella ihan rauhas, hih. Nyt kun tuokin on tehty ihmiselle näin helpoksi, niin ei voi enää vedota aikataulun kiireyteen tai muuhun yhtä merkitykselliseen mitättömyyteen. Läskiperse nostaa ruhon ylös soffalta ja hei hoplaa aloittaa joogaa, pilatesta whotever. Aivan mahtavaa! Voin vain kuvitella, mitkä kiksit saankaan jooghasessiosta mökin rannassa, tuskin maltan odottaa.