Hohdokkaasti täyskaato

Hups, kun heräsin ajoissa. Ukkokulta kuorsaa aamusta ja siihenkö heräsin tai muutoin vaan. Mut kaukana ovat ajat, kun meitsi kukkui täällä aamuyöstä. Unielämän sekamelska on taantunut ja voin jopa todeta, että nukun ihmisiks. Se on hyvä asia se. Sitä valvomista ei kestä erkkikään. Semmoisessa menneepi mielenterveys. Niin ja se vähäinen järki, mitä on enää tähteellä.

Me todellakin oltiin eilen illalla hohtokeilaamassa. Ja sehän oli ihan hauska tapa viettää parisuhteen laatuaikaa. Eikä me oltu ainoat. Kaikki radat fulibukt ja ihmiset enemmän vähemmän juhlatuulella. Siellä sai alkkomahoolia ja joka radalla taisi bisse ja sidu maistuu. Ihan rentoo. Minä taas en sotke sporttii ja bilettä, enkä nähnyt mitään tarvetta juopotella. Selvänä olet symppis juu.

Alkukankeuden lämmettyä, se pallo pysyi radalla ja kyllä muutama täyskaatokin tuli onnistuttua. Täytyy tunnustaa, että hävisin kaikki erät UK:lle ja sekös pikkasen kismitti. Kyl mää ihan tosissaan olin. Asuttuaan ameriikkan yhdysvalloissa UK on harrastanut keilailua enemmänkin. Mun tausta on taas sadan vuoden takaa. Joskus räkänokkaisena koulun kans käyty leikkimässä. Et siitä saan tasoitusta ja se huomioon ottaen, voitin kaikki erät.

Its ö blinitaim, hani

Rankan reenin jälkeen käytiin ravintola Töölön Rannassa nauttimassa blinipöytä. Ei huono. Tää on siitä kiva paikka, et sinne saa yleensä pöytävarauksen ilman ongelmia, nytkin tehtiin varaus iipee ja nou problemos. Olen asioinut siellä useamminkin ja aina olen tyytyväinen ollut. Ruoka on hyvää, jos nyt ei ihan huippu kyrmee. Paikka on kiva, rauhallinen ja palvelu on joka kerta ensiluokkaista. Eikä hintakaan oo silleen paha. Meinaan vaan, et jos joskus tulee sellainen fiilis la-iltana, et haluaisikin pois kyökistä ja ulkoruokintaan, niin tänne kannattaa aina yrittää. Keskustan paikat ovat yleensä kaikki täynnä, eikä niistä tipu muruakaan nälkäiselle.

Oltiin just sopivasti himas, kun alko uuden musiikin videoesittely. Ensin olin, et just joo. Taas saa hävetä silmät päästään ja en nyt sit yhtään jaksaisi. Mut hei, kerrankin kisassa oli jopa niin monta hyvää biisiä, että tuli ihan valinnan vaikeus suosikista. Ja uskallanko ääneen sanoa, niin meininki oli suhteellisen internationaale. Tykkäsin hurjasti siitä, missä tummaihoiset joraili ja laulajatyttö oli kotkasta lähtöisin. Hyvää kamaa, mut ei varsinaisesti viisu. Tai kuka ties, olisi just niin poikkeavasti upee, et saattaisi pärjätä. En nyt vaan taas muista esittäjän nimee, sorgen. Ja uskokaa tai älkää, niin hieno veto oli myös se tyttöbändin raskas jyke. Pikkasen porno, ei liikaa ja homma skulas. En yleensä tykkää olemoisinkaan moisesta genrestä, mut ihan kun tää olisi laittanut meitsinkin hormoonit tykittää. Häh!?

Ehkä koskaan ever paras tarjonta, ja ilokseni sain huomata, että yhtään junttii ei ollut. Okei, Eini on Eini, maitolavojen rinsessa, enkä tohdi moittia. Ja tykkäsin myös siitä viiskytluvun iloittelusta. Siitä vaan tuli niin hyvä fiilis. Jos kieli olisi ollut lontoota ja pojat olisi stailattu paremmin, niin whai not?
Muutama jonniin joutavuus, mut kyllä nyt tulee mielenkiintoiset skabat. Ja hei, kyllä suomi on taas vahva ennakkosuosikki voittoon. Niin kuin joka vuosi. Jäämme innolla odottamaan.

Elämän asemalla

Mulla on kummallisesti sellainen odottava olo. Ihan kuin mää odottaisin koko ajan jotakin. Mualimanloppuako vai mitä? Jotakin suurta tapahtuvaksi, jotakin ihmeellistä. Odottavan aika on pitkä, sanotaan. Ei se ole sen pidempi kuin muutoinkaan, mutta tietty levottomuus ja rauhattomuus vaivaa ihmispoloa. Odotan merkityksellistä puhelinsoittoa, sähköpostia saapuvaksi tai himaan tullessa, kiinnostavaa kirjettä tai jotain. Outoa, eikä minulle mitenkään uutta. Aikaisemminkin tämmöistä olen tuntenut. Pahimmillaan se tekee ihmisestä rauhattoman ja se ei ole kiva tunne. Ei noin niin kuin missään tunne tyydytystä. Ei suo lepoa, vaan koko ajan pitäisi tehdä jotakin. Odottaa tapahtuvaksi jotakin mullistavaa ja vaihtoehtoollista.

Liittynee tähän samaan asiaan, mutta tuossa juuri syvästi mietin, että kuinka elämä meneekään menojaan. Ohi lipuu ja minä vain odotan asemalla.  Painava, paksunahkainen, kulunut ja kaiken kestänyt, nahkainen matkapakaasi koipien välissä. Odotan ja odotan. Kuulen kuinka junan pilli viheltää ja siihen niin jään asemalle odottamaan seuraavaa. Elämän asemalla odotan ja kohta viimein saan huomata, että viimeinen juna mänt jo.

Sitku, mutku ajattelulle ei ole enää aikaa. Elämä on tässä ja nyt. Se vaatii rohkeutta, se vaatii toiminnallisuutta. Se vaatii tekoja. Kuolinvuoteellaan olevilta ihmisiltä oli kysytty mitä he katuvat elämässään eniten ja kaikki olivat vastanneet sen, että katuvat ainostaan sitä, etteivät uskaltaneet elää ja toteuttaa itseään. Tehdä niitä asioita joita oikeasti olisivat halunneet. Olla enemmän läsnä. Ei raha, ei duuni, ei maallinen mammona tuonutkaan tuonelan portilla onnea ja täyttymystä.

Sitä saattaa peljätä tekevänsä virheitä, sellaisia asioita, että mentäisiin ojasta allikkoon. Mutta eikö pahinta olisi juuri se, että ei tekisi mitään. Odottaisi vain sitä seuraavaa junaa. Elämässähän ei aina mene niin kuin suunnittelee, mutta eikö se ole sen tarkoitus. Hyvässä ja pahassa. Jos leikitään ajatusleikkiä, että ottaisin vuoteeni ja kävisin. Lähtisin vaeltamaan kohti tuntematonta ja uskaltaisin elää. Minne tie veisi ja mihin päättyisi. Saisko kaksilahkeinen sillä rauhan vai olisiko sellainen silkkaa typeryyttä. Onko tuo juuri sitä, ettei uskalla elää ja katuu sitä sitten, kun se on jo liian myöhäistä? Kauheen komblikeittiä voi elämä joskus olla. Anna rauha, kiitos.

Se on lauantaiaamu. Työhuoneeni ikkunasta aamu rusottaa. Punakeltainen kajo kurkkii männikön latvustoissa ja juuri nyt tunnen, että kaikki saattaa olla mahdollista. Se on hyvä tunne. Sanoin Ukkokullalle, että tänä nimenomaisena iltana pitää tuottaa jotakin äksöniä. Saa levoton rauhan. Yritin katsoa paikallista kylthyyritarjontaa, laihoin tuloksin. Melkein lannistuin. Hyvin nukutun yön jälkeen, lannistumaton minäni vain päätti, että illaksi teemme tapahtumaa. Kyllä me jotakin keksimme. Mennään vaikka perkules hohtokeilaamaan. Siinä se on elämän syvin tarkoitus ja onnen täyttymys. Juna tulloo, hypätään kyytiin!

Aika on liikaa tai liian vähän

Kelit on pääkallo, mut meitsi tykkää. En tietysti siitä, että kaksijalkaiset ovat kuin bambit liukkailla jäillä, mutta lumet saa kyytii. Hyvä, hyvä! Jos oikein ankarasti kuvittelee, niin voisi luulla, että ollaan jo pitkällä kevättä. Okei, rumaa, harmaata, märkää ja likaista, mut en mää tiää, tänä vuonna nautin tästä ilmastonmuutoksesta erityisesti. Niin kuin olen todennut, niin tää talvi on ollut ihmeellisesti kestämistä, kylmyyden ja kaiken sen kanssa. Ja se johtui varmasti siitä ihanasta espanjan matkasta, se sytän jäi sinne. Jos talouspolitiikka antaisi myöten, niin johan tässä oltaisiin loman tarpeessa ja äkkilähtönä Malagaan menisin. Totta helevetissä menisin ja tulisin pois vasta toukokuussa. Aina ei saa kaikkee ja sitähän tässä onkin niin vaikea ymmärtää. Miten ihminen ei voi saada kaikkea mitä haluaa? Huutava vääryys.

Lemon Gaytä on pyydetty blogiportaaliin. Sellainen uusi gay-yhteisölle tarkoitettu. Ei siis vielä olemassa oleva, avautunee lähiaikoina. Pitkällisen pohdinnan jälkeen olen päättänyt osallistua. Jännää. Homma vaikuttaa ihan asialliselle ja asiat täällä ei juurikaan muutu. Ulkoasu saattaa uudistua ja postaan säännöllisemmin. Toivottavasti se ei kadota teitä vanhoja lukijoita, vaan parhaillaan tuo mahdollisesti uusia. Hah, mää muistan, kun aloitin pitää LG, niin alkuun ajattelin, että en tarvitse lukijoita. Ihan itselle vaan kirjoittelen. Eihän se nyt niin mee, totta kai sitä haluaa ajatusvirralleen liikettä ja lukijaa. Jette kiva de.

Pohdin myös eri näkökulmia liittymiseen ja mietin, että onko minulla mitään annettavaa moiseen hankkeeseen? Miehän en ole mitenkään erityisen gay, ihan tavallinen homo vaan. Ehkä liiankin tavallinen. Mut siinäpä se just on. Jos voin jollakin lailla auttaa niitä pikku pupujussi homoja, jotka etsivät omaa identiteettiä ja asia voi olla itselle vielä hyvinkin sokkeloinen ja pelottavakin. Uskokaa tai älkää, meilläkin on vielä asutusseutuja, jossa nämä asiat eivät olen ihan peruskauraa. Ja jos voin omalla esimerkillä kannustaa ja lievittää pelkoja ja ymmärtämättömyyttä, niin se on sen arvoista.

Jos minusta on tullut näinkin normi eläjä, niin toivoa on kaikilla. Sen verta outo olen tässä genressä, että mä en erityisesti halua olla niin kuin valtaväestö, silleen hetero. Mä olen homo vaikka voissa paistaisi. Ihmisyyden tasa-arvo on sit taas ihan eri juttu. Se nyt on sanomattakin selvää, että kaikilla pitäisi olla samat oikeudet elämään. Rotuun, sukupuoleen, ikään, säätyyn, seksuaaliseen suuntautumiseen tai auton merkkiin katsomatta. Joskus vaan tuntuu, että meillä sateenkaarilaisilla on hirvittävä pyrkimys olla niin kuin kaikki muut. Mä ainakin olen ylpee siitä, että olen erilainen. Jos se nyt enää on niin hirveen erilaista. Gaykin voi olla silleen ihan tavallisesti.

Hah, mähän alan olla kohta kuin gayaktivisti. Viikonlopun matkamessujen osasto oli HLBT viritteinen. Siellä niin standillä meitsikin päivysti ja niin kuin jo jossain postauksessa totesin, niin sain havaita myös sitä inhon poikasta. Vähän siinä aktivismi nosti päätään ja ihmetellä täytyy. Miepä kuuluun siihen ikäluokkaan, jotta olen saanut oikeasti tuta siitä, mitä on olla vähemmistö ja vainottu. Olen tästä aikaisemminkin vuotanut ja tässä tapauksessa en tod. voi sanoa, että ennen vanhaan asiat oli niin paljon paremmin. Ei ollut niin. Turpaan tuli ja kai se jonkun jäljen on jättänyt. Ja ajanlaskumme alkuaikoina oli ehdottoman hyvä päätös muuttaa piäkaupunkiseudulle, toisten kaltaistensa joukkoon. Sain rauhan olla just sellainen kuin olikin. Ja voi herrajestas, kun myö oltiinkin niin homoja. Silloin nuorena ja nättinä, hih.

No mut joo. Postaukset jatkuu ihan samanlaisena. Marttailen niin kuin ennenkin. Oletteko muuten panneet merkille, että Martta ei kerkee enää niin marttailee. Ruokapostaukset ovat jääneet, hirveesti ei enää kyrmee illallisia väännetä. Kodin puhtaanapidostakin on tullut ikävä velvoite. Hmmmm...pitäisikö huolestua? Mihinkä se pässi sarvistaan pääse ja aika aikaansa kutakin. Tällä hetkellä olen pahasti kahden duuni loukussa ja se vaatii, vie oman aikansa. Hyvä, jos kaurahutun kerkee keittämän. No, nyt olin taas turhan dramaattinen ja liioittelen. Aikaahan ihmisellä on just niin paljon kuin se haluaa. Se on vain sit eri juttu, mihin ja kuinka sitä käyttää. Eiks niin? Adios!

Pikkasen pistää

Lunta viskoo, mutta se ällöttävä kylmyys on jättänyt meidät. Tuntuu jopa lämpöiselle. Tuntuu jopa sille, että voisi vaihtaa kevyttä ylle. Villaiset voi jättää pois ja kevät alkaa jo kummittelee. Tällä viikolla mennään plussan puolelle ja minä jo mökille menossa. Heti tulee sellainen tunne. Nähkääs, plussassa on se hyvä puoli, että se sulattaa lunta ja tie mökille aukenee. Kyllä, kevättä kohti mennään. Ei sille mitään voi.

Minulle tarjottiin eilen influenssarokotetta. Ovat niin peloitelleet sikaseallaisella, että päätin sit ottaa moisen piikin. Periaatteessa olen vastaan kaikkea tuollaista, mutta sikasellainen niittää  porukkaa tuonelaan. Olkoonkin vaikka varotoimi, eikä taho sairastua. Kyllä mä huomaan, että jotakin vierasta on sisääni piikitetty. Snadi päänsärky ja vähän sellainen humiseva olo. Pitäisi mennä ohi ja toivotaan, että saadaan suojaa tautia vastaan. Toivottavasti tämä satsi ei ole sellainen, että saadaan jälkipuinnissa huomata sen aiheuttavan jotakin muuta vakavaa. Jotenkin mua arveluttaa. Mennään sörkkimään luonnon omaa puolustusmekanismia.

Mua niin kolottaa tuo töllön nykyinen tarjonta. Sitä ihminen iltaehtoolla tahtoo heittäytyä vaakaan sohvailemaan ja mielellään hetkisen nauttisi jotakin katsottavaa. Mutta ei. Ei niin jumalauta mitään katsomisen arvoista. Sontaa tuutin täydeltä tai uusinnan uusintoja. Eilenkin katsottiin jotakin realityä, jostakin kardishaanin klaanista tai mikä lie. Se oli tarjonnassaan ainut, mitä nyt yleensä viitsi katsoa. Mutta siis sekin ihan hirveetä sontaa. Tai hetkinen, tuli teemalta ihan mielenkiintoinen dokkari afrikasta. Mutta missä ovat kotimaiset draamat ja sarjat? Alkoi uusi Ihon alla, mutta en nyt oikein vielä ole päättänyt kannattaako sitä seurata vai ei. Pitääkö tässä hankkia joku maksullinen kanava, mitä ne ihmiset oikeesti katsoo? Töllö on niin pasee.

Tänään pitäisi hoitaa liikkuvia asioita, mutta radio kertoo pääkallokeleistä ja useista kolareista. Tälläkin hetkellä useita liukkaan aiheuttamia onnettomuuksia pääkaupunkiseudulla. Arvaako tuonne lähteä, vielä henki lähtee. Mutta aika mielenkiintoista on tuo talviautoilu. En mää mitenkään ole kokenut sitä hankalana. Pitää osata ottaa huomioon ja ajella varoen. Etuvetoinen heittää perää ja hetkittäin se on jopa hauskaa. Lähtee menemään ja sit saat oikaista. Vähän niin kuin rallia ajais. Rallia? Minä. Jo on aikoihin eletty. Minulla on onni liikkua sellaisina aikoina, kun ei ole ruuhkaa. Se on huomattava etu ja yritänkin sopia kaiken niin, ettei tartte tonne lähteä ryysäilee.

Jahas, päivä valkenee taas. Se on joka päiväinen ihme. Olettekos muuten panneet merkille, että valon määrä on jo kasvanut? Mennään jo lähemmäs viittä, eikä ole pilkkopimiää. Sekin on aina pieni ihme. No joo, ei mulla nyt mitään asiaa ollut. Kunpahan haahuilin. Tsau!

Herkkä erityisesti

Kuuntelen kerrostaloni tavallista hiljaisuutta. Koko päivä on ollut sellainen ihanasti pysähtynyt. Normisti vetelisin pitkin seiniä, mutta nyt tämä pysähtyneisyys ja paikallaan olo tuntuu ansaitulle. Kolme päivää matkamessujen ihmishulinassa vaatii veronsa. Varsinkin eilen ihmismassa alkoi tulla jo liian liki ja päälle, että hetkittäin tunsin ahdistuvani. Mie en vaan ole isojen massojen tallaaja. Meidänkin osastolla oli välillä niin paljon porukkaa, että oltiin kuin sillit suolassa ja piti jo poistua omalta tontilta. Ei mahu.

Kaikkinensa messut olivat oikein onnistunut tapahtuma ja olen kiitollinen siitä, että sain olla mukana kokemassa ja tekemässä. Mielenkiintoisia yhteistyöehdotuksia tuli, onks toi oikee sana? Yhteistyö vai onko se yhteystyö, eikä oo. On mikä on, kyllä työ tiiätte, mitä tarkoitan. Enihau, niistä lisää myöhemmin. Varmasti Lemon Deco sai näkyvyyttä ja muutamassa meediassa ollaankin jo nähty. Hei, perjantain HBL:ssä oli isot kuvat Lemon Decon tuotteista, mahtavaa! Ja ei näistä koskaan voi tietää, mitä kaikkea messut vielä poikiikaan. Vaikka sisustaminen ja tuotevalikoimani ei nyt ihan suoranaisesti matkailuun liity, niin aina siellä joku kiinnostunut oli. Hurjasti paljon sain myös kiitosta osaston suunnittelusta. Kylläpä se kivasti lämmitti vanhan raihnaista taitelijasielua.

Messut on nyt messuttu ja kohti uusia seikkailuja. Tänään en ole osastolla töröttämässä, kolme päivää saa luvan riittää. Kohta puoleen pitää mennä purkamaan osastoa. Se oli sit siinä. Mut tämä oli oikein hyvää harjoitusta esim. Habitare messuja ajatellen. Sinne olisi huikeaa päästä osallistumaan, mutta ikävästi siitä saattaa tulla talouspoliittinen selkkaus. Mut katsotaan, eihän sitä koskaan tiedä, millä kompinaatiolla mukana oltaisiin. Jos vaikka joku pyytäisi johonkin tekemään jotakin värikästä ja ihanaa. Ei voi tietää...

Oonks mie aikaisemmin täällä pohdiskellut, tätä nykyään niin muodikasta, erityisherkyyttä? Miehän olen silleen trendisetteri, että kaikki diagnostiikkakin on mulla vaan ajankohtaista ja päivän polttavaa.  Tuossa viikolla sosiaalisessa meediassa oli Härkösen Anna-Leenan mielenkiintoinen juttu tästä niin ajankohtaisesta höpöhöpö-taudista. Suurin osa ihmisistä on varmaan: "Just niin, mitä vielä ne hullut keksiikään." Elekeehän nyt, olen tässä aiheeseen oikein tutustunut ( samalla itseeni ) ja mun on vain pakko todeta, että yhtymäkohtia on ja mikä parasta, ymmärryksen kautta saa jotakin helpotuksen tunnetta sille, et miks on just tämmönen kun on. Miks jotkut asiat on niin vaikeita ja mikä helvetti se tuonne hermojuureen aina ottaa.

Ajatella, mun partsilla kukkii pelarguuniat. Tammikuussa?!

Iän karttuessa, monikin tämmöinen erityispiirre on kasvanut vallitsevaksi ja ne pitää ottaa huomioon. Otetaaks esimerkiksi tämä valo, ääni ja hajuherkkyys. Ei kato, yhtään kestä enää nykyään. Sama on toi sosiaalistentilanteiden pelko tai sanoisinko pakko. Silleen olen kuitenkin jakomielinen, että toisaalta tykkään ja toisaalta en. Tuolla messuillakin sain sen huomata. Mitä enemmän populaa, niin sitä enemmän alkoi ahdistaa. Ja se meteli! Pieninä annoksina ja niin, että sinulla on joku tehtävä joukossa, niin silloin se vielä menettelee. Mutta en vaan voisi tehdä tuollaista työkseni vaikka ihmisten kanssa päivät puleeraankin. Ei toki tuossa mittakaavassa. Mutta ei se ole sitten ihme, että mehut on veks, enkä iltaisin kestä mitään ylimääräistä ärsykettä. Eikä sitä ihminen ( yliherkkä, ) tieten tahtoin ole hankala. Hän vain tuntee tämän elämän joskus erityisen ahdistavaksi. Mikä tässä nyt on parasta, niin oppii ymmärtämään itseä ja se saattaapi auttaa. Toimii niin, että pääsee ärsykkeitä pakoon ja saa olla rauhas. Ei se synti oo.

Voi veikkosella, näitä erityisherkkyyksiä on kaikenlaista. Olenkin jo jonkin aikaa ihmetellyt omia käyttäytymismalleja ja miks musta tuntuu sille, kun musta tuntuu. Eikä aina tunnu niin kivalle. Minua  tuntematon voisi kuvailla, että olen jokseenkin itsevarma, vaikeasti lähestyttävä, hitusen kova tai jotain muuta sellaista. Mut katsokaas, se kaikki onkin vain erityisherkän ihmisen kuori, jonka taakse hän kätkee herkkyytensä. Ei kai tästä muutoin mitään tulisi, koko ajan olisin märehtimässä ja itkee pillaisin. Mä muutoinkin otan ihmisten sanomiset, tunnelmat ja merkitykset liian paljon kovin itteeni. Ne on välillä niin kuin minunkin murheeni ja yöllä niitä sitten selvitän, huudan, laulan, nauran, itken ja kiroan unissani. Eikö jo päivä riittäisi? Ei näköjään.

Enihau, en mitään pois vaihtaisi, en lisäisi, enkä toisi. Voisiko sen jopa sanoa, että kokee myös kaiken kauniin voimallisemmin? Jos noin niin kuin ajatellaan, että noi negaatiotkin on niin ärsykkeellisiä ja rajoitteellisia, niin varmasti kaikki kauniskin on kauniimpaa. Mist mie voin tietää, kun en tunne toisen kokemuspintaa? Juurikin tuossa äskön ihastelin parvekkeelta avautuvaa lumisten puiden veistoksellista kauneutta. Minusta siinä oli jopa jotain pyhää ja ekumeenista. Mitä häh, onks toi ihan normaalia? Oikein kun asiaa mietin, niin erityisherkän ihmisen paras paikka on kesämökki. Siellä tunnen olevani jotenkin vapaa, ihan oma itseni. Siellä ei muuten kauheesti asiat ahista. Luonnon voimallinen ja voimaannuttava voima on läsnä, se hiljaisuus ja muutoinkin mahdollisimman ärsykkeetön ilmapiiri. Siellä on hyvä olla.

Jep, jep. Olihan taas huuhaata. Tuli tuossa mieleeni, että miehän voisin nykyään esitellä itseni moi mie oon janhusmake ja oon erityisherkkä. Takavuosina minusta oli niin kiva järkyttää ihmisiä ja esitellä itseni moi mie oon janhusmake ja oon homoseksuaali. Nykyään tuossa ei ole mitään ihmeellistä, mutta että erityisherkkäihminen. Siinä vasta jotakin.

Tavallista törinää

Eiks tää talvi voisi jo loppua? Hyi olkoon, kummalliseksi on mennyt ihmisen kestävyys. Muistatteko ennen vanhaan, talvi kesti parhaimmillaan puolet vuodesta ja nyt pari, kolme viikkoa tuntuu sietämättömälle. Häpeä ihminen, äläkä valita. Tässä on paljon hienoja asioita, kun vaan ne löytää ja oivaltaa. Hiihtämään siitä. Hah, kävin tuossa kellarissa ja löysin samalla mun luistimet. Hätäpäissääni muutama vuosi sitten ostin ja kerran olen terillä käynyt. Pentuna luistelimme illat pitkät. Minäkin haaveilin taitoluistelijan menestyksellisestä urasta. Ei tullut taitoa, eikä tullut luistelijaa. Tämmöinen persmäkilaskija vain. Ikuista alamäkeä.

Eilen roudattiin kamat messuosastolle. On mielenkiintoista nähdä messujen tämäkin puoli. Osastojen nouseminen harjaansa ja kaikki se duunaus, kuinka homma etenee. Pink Island osastoa ei voi ainakaan värittömyydestä syyttä. Ja mikäs, mehän ollaan värikästä porukkaa, me sateenkaari-ihmiset. Messut avautuvat to ( se taitaa olla ammattilaistenpäivä ) ja viikonloppu sitten rahvaalle. Siellä olisi tarkoitus osan aikaa osastolla töröttää. Mainostamista ja markkinointia, juu nou. Postasin Lemon Decon puolelle osastojuttua, käy kurkkaamassa kuvia ja muuta sieltä.

Viikonloppuna oli Kotosalla näyttelyn / pop-upin karonkka eli siis juhlat. Olipa hauska kemuttaa pitkästä aikaa ns. himabileis. Varsinkin, kun ne oli järjestänyt joku muu kuin mie. On aina kiva olla kutsuttuna. Nyyttäri periaatteella mentiin ja ruoka oli hyvää ja seurassakaan ei ollut moitteen sijaa. Vinho virtasi ja silleen. Tyhmyyksissämme yritimme vielä tanssiruokalaan kallion kulmilla, mutta siinä pakkasessa se jono tuntui turhankin jäätävälle. Porukka hajos, niin kuin nyt yleensä tuppaa käymään ja me suuntasimme Ukkokullan kans sateenkaarivähemmistön edustuskabinettiin. Turha reissu tavallaan, mutta tulipahan ulkoiltua. Aamulla oli tukka snadisti kipiä, mutta onneksi se iltapäivään helpotti. Ei paha. Mut juhlat on kyllä aina paikallaan.

Nyt ei tule muuta mieleen ja aikataulukin asettaa jo omia vaateitaan. Mun mentävä on. Aamiainenkin on vielä nauttimatta. Oikein onnistunutta viikkoa jokaiselle luomakunnan luodulle.

Tietämättömän taajuudella

Otin itseä niskasta kiinni ja tartuin kaikkiin niihin asioihin, jotka ovat mieltäni kalvaneet. Vai voisiko sanoa, että suoritin suorittamatta jääneet. Minulle silleen outous, että yleensä teen asioita, enkä jätä tekemättä. Okei, suorittajaihminen, mutta nykyään asiat vaan jää tekemättä. Ei ymmärtää voi, ihmispolo. Voinko vedot kiireeseen. En, koska kiire on itse tehtyä. Voisiko se olla jopa laiskuutta?  Vai onko se vain yleistä saamattomuutta? Enihau, minulle vierasta ja outoa. Ihan vaan pikkasen selitän sillä, että ikä tuo tullessaan haasteita ja ei vaan jaksa, tai sitten ei vaan kerkeä tai sitten on vaan niin laiska. Hitto, kun mä oon hyvä selittää.

Ei niistä maailma kaadu. Tekemättömistä. Mutta minua ne häiritsee ihan helekutisti. Niistä voi jopa tulla ressi. Niin kuin nyt tämäkin. En ole saanut ostettua uusia partakoneenhöyliä. Jo monta viikkoa repinyt ja raastanut tylsällä, naama veressä. Eikä saa ostettua. Keittiön ja kylppärin valoista oli palanut lamput. Pimiässä äheltää, eikä saa ostettua. Häh?! Tyhjät pullot ovat kasaantuneet keittiön nurkkaan, ei vie pois. Lehtipino kasvaa, ei saa vietyä kierrätykseen. Hyi, hyi, tuhma poika.

Kotiini on myös kasvanut pikku, pikku kasoja, nyssäköitä, läjiä, epämääräisiä vaateripustuksia henkareissa. Minulla?! Itselle tämä on jo lähes kaaos, sietämätön. Alkaa voida pahoin. Myöntää hän olevansa saamaton. Ei armoa. Tämmöistä ei hyväksytä missään olosuhteissa. Entäs kiire, työn paljous? Ei hyväksytä. Ei tämmöinen peli ole koskaan vedellyt. Raippoja. Ten thausand raippaa.

Hitto, miten hyvä fiilis! Höylät hommattu, lamput vaihdettu. Eilen raivokasta siivousta ja järjestelyä. Kasat sai kyytiä ja minä olen taas tasapainossa, zeniläinen tyyneys on laskeutunut ylleni. Ainoastaan neljättä päivää jatkuneet rytmihäiriöt ovat kiusana, mutta yritän ymmärtää niiden tarkoitusperää. Minäkin olen vain ihminen. Inhimmillinen, saamaton. Oikeastaan tekee hyvä tämmöinen poikkeuksellisuus. Rikonko mä rajojani? Olenko kapinallinen vallan? Hitto, onks tää nyt sitä kuulua viidenkympinvillitystä? Ihanaa olla tämmöinen anarkisti. Taidankin jättää peseytymisen, partooni en aja, enkä tukkooni kampoo. Olen villi luolaihminen. Alkutason lima. Pakenen vuorille.

Tästä riippusiltana seuraavaan pohdintaan, mikä on kovasti viime päivinä askaruttanut rajallista päättelykykyäni. Miksi ihminen on semmoinen kun on? Oih, kertokaa se minulle. Miks mie oon mie ja tämmöinen ja miks sie oot taas ihan toisenlainen ja tuommoinen. Jos nyt ajatellaan tätä täydellisyyteen pyrkimystä. Kuka sen käskee, kuka määrää? Miks se on minussa. Miksi se on osa minua? Eikä suorittajaominaisuus tule ilman hermoilua, ilman stressiä ja sitä helevatan jatkuvaa suorittamista. Mihinkä se barbi tisseistään pääsee, mut mun on vaan niin vaikee ottaa relasti. Voiko sellaista oppia vai onko se jo syntymälahjana sinuun noiduttu. Mä vaan niin en jaksaisi. Onko elämä pelkkää suorittamista ja mitä siitä jää käteen? Niin, mitä siitä jää käteen? Mistä kiität kuolinvuoteella? Siitäkö, että sait suorittaa, stressata ja tuntea huonoa omaatuntoa tai peräti koko elämä vain meni ohi kiitäen. Huomaamatta, kiittämättä tai mikä pahinta, nauttimatta. Tässäkö se sit oli? Häh?

Kun ihminen saavuttaa tietyn raja(lika)pyykin, niin kuuluuko se kuvioon, että nyt pitää alkaa kyseinalaistamaan evrithink. Miten mulla voi ajoittain olla sellainen olo, että hampaat on irvessä ja pökäleet pöksyissä. Et nyt vasta alkaa miettiä, et kuinka tätä elämää voisi elää. Rakastaa itseä ja siinä sivussa muita. Ennen kaikkea rakastaisi elämää ja sen mukana tuomaa todellisuutta. Niin muodikasta hidastamista on leijunut ilmapiirissä jo pitkään ja ihmisiä kuolee kuin kauraa kohmelolla, arvatkaa mihin? Ressiin perkele ja suorittamisiin. Ei hyvä. Ei taho.

Mutta eihän tämä maapallo pyörisi, jos kaikki sen tallaajat alkaisin slowaamaan ja softaamaan. Ei se mee niin. Heikot sortuu elon tiellä, vai mitenkä se nyt menikään. Vai voisiko tuo olla käänteistä elämän filosofiaa, et kovat sortuu ja heikot sen kun hengittää. Ai dont nou. Mutta kertokaa se hänelle, milloin ja mistä ihminen tietää, että on onnellinen? Siinä teille ankaraa pohdittavaa viikonvaihteeksi. Elä ota turhan vakavasti, mutta oletko sinä? Oletko onnellinen?

Luxii ja vähemmän luxii

Just joo. Nyt se sitä lunta työntää ja minä jo täällä kevät hepeneitä virittelen. Mun mielestä kevät alkaa joululta ja enää ei tartteisi leikkiä talvea. Mut kai se on vain hyväksyttävä, että talven rytmi on heittänyt häränpyllyä. Lunta ei jouluna oo ja kesä tulee vasta heinäkuussa, pah. Enkä taaskaan muutoin hernettä nenuuni tunge, mutta toi autoilu muuttuu vähintäänkin mielenkiintoiseksi, eikä asiaa suinkaan paranna se, että julkinen on renkaitaan myöten siinä keltaisessa nesteessä. Jos nyt näin kauniisti saa sanoa...

Mun ei tartte lähtee citiin sotkemaan, sillä eilinen ja tämä menee Lemon Deco touhuissa. Kunhan työhuoneelle pääsen, enkä itseäni tarjoa edes tähän ruuhkaan. Odotellaan, että aurauskalusto olisi saanut tietä tiettömälle. Juu, autoni on välttämätön, sillä on tuota kantamusta sen verta ettei ilman sitä tulisi mitään mistään milloinkaan.

Duunasin eilen työhuoneella jotakin erityisen vastenmielistä ja samalla tyydytystä antavaa. Tulevat matkamessut työllistävät ja suunnitelmissani on piirun verran muhkeampi valaisin. Osastolle tulee pinkeistä riisipaperipalloista kokoelma. Ja ettei mene liian helpoksi, niin eihän sellaisia, juuri oikeanlaisia, valmiina löydy. Eli duunaamaan. Otin sitten ja spraymaalasin 15 kpl. palloa työhuoneella. Ja siinä samalla spreijasin itseni, ulkoisesti ja sisäisesti, sekä koko työhuone on nyt suloisesti pinkki. Huh, kuinka ällösti tunsin maalin tunkeutuvan joka soluuni ja kaiketi tässä kärsitään myrkytyksellistä olotilaa. Jos teksti on outoa ja haparoivaa, niin pankaatte se imppamisen piikkiin. Tilulilulei.

Hyvät tuli palloista ja onneksi ne oli suht helpot duunaa. Yksi maalipinta riitti ja se toimii hyvin. Yhden palleroisen spreijaaminen oli suht näppärää ja toki mie tiiän, että se maali ottaa ja pölyää. Okei, se viistoist oli hiukkasen liikaa, mut nyt homma on tehty ja toivottavasti ajavat asiansa. Uskoisin, että saan aikaiseksi näyttävän pallomeren ja ainapa voin sanoa, että ihan ite tein. Siitä tyydytystä ja käsillä tekemisen iloa, ou jee.

Lauantaina käytiin katsomassa Lux. Kerrassaan upea kokonaisuus, jos ei olisi ollut niin kylmä ja meikeläiselle liikaa ihmistä. Tsekkailtiin torikorttelit ja senaatti, mutta sitten jäätävä kylmyys otti vallan ja loput kurvattiin autolla. Ei vaan pystynyt. Liikennejärjestelyt oli huonosti hoidettu, katuja sulki poikki ja siitä johtuen hirvee ruuhka. Ihan jo hermoa kysyi. Nälkäkin kurni suonissa. Mut kaikesta huolimatta katsomisen arvoinen ja kovasti arvostan tekijöitä ja tarjontaa. Instagramiin laittamani kuva on saanu tykkäyksiä ulukomaita myöten. Hyvä Suomi!

Kai se on myönnettävä, että ikä alkaa painaa. Luxista himaan ja äkkiä pöperöä pöytään. Kivasti laitettiin ja kolmella lajilla mentiin. Siinä sitten oikaistaan ja töllöä mölläämään. Ihana niin. Heräsin siihen, kun Ukkokulta kuiskuttelee kello yks, että tule sänkyyn nukkumaan.  Sama eilen. Aamusta jo liikenteessä ja sit niissä maalipöllyissä päivä. Syötiin ja taas tuohon möllää gränd disainii töllöstä. Ja katso, siihen tipahdin ja pikku tirsut nakitin. Ihan sitä ihteään eli täyttä unta kuulemma kuorsasin. Hah, tähän on tultu.

Nyt on lopetettava. Kaveri soitti, on tuomassa työhuoneelle kuormauslavoja. Niistä tulee pöytä. Adios!

Ei taho ei kestä

Onks minusta tullut ikäihminen, kun en nyt yhtään kestä tätä kylmää? Minä, joka rakastan avantoa ja mikään ei ole ollut liian kylmää. Minä, joka rakastan meidän jokaista vuodenaikaa. Minä, nallejääkarhunen. Nyt en vaan yhtään kestä. Voin suorastaan pahoin tuosta kylmästä ja sen lieveilmiöistä. Joo, joo, se on vain pukeutumiskysymys. Ja onkin, mut sekin nyppii, kun pitää tupata ittensä pökkimää niin täyteen ettei eteenpäin pääse. Ja voi auto parkaa! Suorastaan raakaa väkivaltaa pikkuista kohtaan. Eilen jo mietin, että lähden julkisilla, mutta kuulin reidiosta, että nekin tökkii pakkasen vuoksi. Eli sielläpä olisi seisottu pysäkillä pakkasessa, nou wei.

Iho kuivuu, kiristää ja kutittaa. Nenun limakalvot vuotaa verta ja hengittäminen sitä kautta on tuskallista. En vain osaa vetää ilmaa suun kautta, se on luonnotonta. Onneksi noi vitamiiniöljytipat auttaa hiukka. Enpä olisi uskonut, että minua talvi ja kylmä näin tökkii. Vai onks tää nyt vain sitä, että sain maistaa espanjan ilmastoa ja ymmärsin, että talvet voisi olla näinkin. Silleen kivasti. Leudosti ja valosti. Olenhan mää talvia thailandias viettänyt, mutta sielläpä onkin ollut epämiellyttävän kuuma, eikä semmoistakaan helvettiä pitkään jaksa.

Sieluni sykkyrällä

Juu, on taas valittamisen aiheet. Mut hei, sehän kertoo, että asiat on hyvin, kun pitää ilmasta purnata. Ei oo muuta valittamista. Välihousua jalkaan ja suu suppuun. Ole hiljaa hillo ja nauti ihanasta talvisäästä. Tuossa mietin, että kuinka saan tungettua pitkät kalsarit ja välihousut farkun punttiin, ovat sitä pillinuorisomallia. Hyvä, että itse niihin mahtuu. Ihan törkee ongelma...

Olettekos tulossa matkamessuilla? Siellä on ensimmäistä kertaa Pink Island osasto, jonka stailauksen minä hoidan. Edustan myös Lemon Decoa osastolla ja olen ainakin osan aikaa siellä. Mun täytyy tunnustaa, että tämä on ensimmäinen kerta ko. messuilla. Toivottavasti matkakärpänen ei puraise pahemman kerran ja saan huomata, että ollaan lähdössä aruballe. Mut varmasti jännä, uusi kokemus. Nähdään siellä!

Jää kausi jää

Sain hauskan joululahjan Ukkokullalta. Lahjakortin joka oikeuttaa minut nauttimaan vuonna 2016 korkeatasoisesta ja johdonmukaisesta valistuksesta ja uudesta sivistyksestä. Kortti piti sisällään useita eri koulutusmahdollisuuksia ja yksi ehdottomasti tutustumisen arvoinen voisi olla mainittu -pukeutuminen, tavat ja käyttäytyminen 1920-luvilla, varsinkin jos ohjaajana on Kaarina Suonperä. Lahjakortti odottaa täytäntöään ja ankarasti mietin, mitä ihmettä se voisi olla. Minua voisi kiinnostaa myös luonnollisen kuoleman kohdanneiden metsäeläinten konservointikurssi tai lapualaisen perinnepitsin entisöintikurssi. Oih ja voih, on niin paljon asioita joita voisi vielä elämässään oppia.

Jaa, ei kai tässä muu auta, kun alkaa vaan tumppaamaan toppaa ylle. Radio tiedottaa, että liikenne jähmeää ja kalusto takkuaa. Jos ei olisi pakko, en lähtisi yhtään mihinkään. Vetäisin vaan bodiloussonii pintaan ja makaisin simmareissa olohuoneen lattialla. Kuvittelisin jumalaut olevani siellä aruballa. Tai ei sentään, espanja riittäisi. Argh! Lämmintä jatkoa! Urgh!

Hola, Hola Españoles!

Hei, hoi hengissä ollaan! Mahtava reissu takana ja valohoito teki poikaa. Muutaman päivän se otti, mutta kyllä sen kuulkaa ihan munaskuita myöten tunsi, kun valo alkoi elvyttää ihmispoloa. Ilmasto oli meikeläiselle just passeli, ei ollut liian kuuma. Pari kertaa oltiin ihan biitsilläkin ja aamu-uinnit välimeressä oli raikastava kokemus. Matkailtiin sit enemmänkin Espanjaa. Tykkäämme molemmat siitä, että ei möllätä yhes mestassa, vaan vaihdellaan paikkoja ja näin tulee liikettä ja äksöniä. Ei paljon keretty hotellihuoneissa himmailla. Sopii meille.

Reissu aloitettiin ystävän luona Fuengirolassa, siitä tehtiin päiväretkii Torremolinokseen ja Benalmádenaan. Käytiin myös vuoristossa ystävän ystävän "kesämökillä." Sit saatiin vuokralle auto ja huitaistiin Granadaan ja siitä loppulomaksi Malagaan. Eli aika hyvin vajaaseen pariin viikkoon. Paljon nähtiin, koettiin ja aistittiin.

Joulu juhlittiin ystävällä, meno oli kuin konsanaan korvatunturilla. Oli kinkut, laatikot ja lahjat. Jette kiva de. Tapaninpäivänä oli grillipartyt ja ihan mentiin humpalle keskustan älämölöön. Voisin jopa sanoa, että pikkutunneille asti jaksettiin. Hauskaa oli ja siitä olikin relaa huitaista vuoriston rauhaan mökkeilemään. Martta otti roolin ja illallinen grillattiin, vain sauna puuttui.

Vähän sillä silmällä mestoja tsekkailtiin ja fiilisteltiin, että josko sitä voisi viettää siellä talvikautta enemmänkin. Ja mikäs, kyllä sellainen tunne jäi, mikskö ei? Eläminen siellä on erittäin edullista ja sehän on vain järjestely kysymys. Jotensakin ihastuin tähän elämäntapaan ja tyyliin. Espanjalainen on rento ihminen ja herreminguudendo, kun hyö sitä oluttakin lipittää pitkin päivää. Ihan oikeesti, siestan saapuessa joka ikinen kuppila oli tupaten täynnä ja siellä ne vaan toimistorouvatkin kaljaa ja vinhoa tapaksien kera litki. Ei ihme, että ovat rentoja. Meillä Suomessa tuota kutsutaan alkoholismiksi ja se ei kerta kaikkiaan tule kuuloonkaan.

Ukkokullan kanssa on kyllä mahtavaa matkustaa. Olen sen tainnut jo aikaisemminkin todeta. Hänen espanjan kielen taidolla hyvin selvittiin ja uskomaton on hänen suuntavaisto. Rouva käveli sujuvasti perässä, en edes yrittänyt ohjailla. Ainut tunteitamme kuumentava epäselvyys oli saapuminen autolla Malagaan. Mie toimin kartturina ja perille kyllä päästiin, mutta Calle Perras katu olikin silleen haastava, että sinne oli vaikea päästä sen yksisuuntaisuuden vuoksi. Muutama kerta jouduttiin pyörittää ja meinasi jo hermo mennä. Mut hyvin selvittiin, ja se taisi olla ainut kerta, kun hermoja kysyttiin. No okei, kerran Ukkokulta ärähti ja kiukutteli, kun komensin liikaa pakkamaan. Mulla tämä rytmi on niin tapahtuva, että olen aika kova komentelee, jos asiat ei tapahdu. Juu, ehkä pitäisi ottaa rennommin, mut mihinkäs sitä Martta tavoistaan pääsee.

Granadassa käytiin Unescon maailmanperintökohteessa. Hulppea Alhambre linnoitus tai oisko se peräti pikku kaupunki vuorilla. Siellä muutama tunteroinen vierähti ja täytyy myöntää, että kokemuksena se oli erittäin vaikuttava. Mie niin tykkään noista historiallisista kohteista. Se tunne, kun vaellat vanhaa ja aistit kaiken sen tapahtuneen. Granada on muutenkin kaunis, kaunis kaupunki.

Malaga on mahtava mesta. Pikkukaupungin omainen mutta silti sykkivä citi. Voi jösses, sitä porukan määrä, mikä vaelsi illalla kaupungilla ja sen lukuisissa kuppiloissa. Meno oli ylen mellevää ja ah, kun nautinkin siitä. Ei, en taaskaan jaksaisi varmaan asua siellä, mutta erittäin kiva sopivana annoksena. Olin odottanut, että siellä voisi shoppailla edukkaasti rätei ja lumpuloi, mutta ikäväkseni täytyy todeta, että miehille tarjonta on aika väritöntä ja pappastailii. Vai johtuuko se siitä, että takana juuri londonin reissu ja jokainen tietää, että lontoon tarjonta on hiukka toista. Eli eipä tullut tehtyä ostoksia, okei uudeksi vuodeksi ostin paitulin ja villatakin. Silleen nättinä lähdettiin sitä viettämään.

Uusi vuosi olikin sitten kokemus hyvässä ja pahassa. Emme saaneet tehtyä illallisvarausta ajoissa huonojen nettiyhteyksien takia, joten se jäi niin viime tippaan, että kaikki parhaat paikat oli jo fulibuuket. Otettiin riski ja mentiin sillä  mitä saatiin. Suurin osa ravintoloista olikin suljettu ja oikeesti piti ottaa se mitä saatiin. Sillä seurauksella, että illallinen oli täysi fiasko. Odotettiin alkuruokaa pelkästään puoltoistatuntii ja jälkiruoka jouduttiin tarjoilemaan vasta, kun tulimme paikalliselta aukiolta takas, jonne karkasimme vastaanottamaan uutta vuotta. Ruoka oli niin huonoa, että mulla se jäi syömättä. Mautonta, kuivaa ja mitään sanomatonta. Itse asiassa, en koskaan ole moiseen törmännyt ja tämä menikin jo niin alta lipan, että emme voineet muuta kuin ottaa se huumorilla. Tarjoilija oli hyvin messissä ja pyyteli kovasti anteeksi ja kantoi pöytään alkkomahoolijuomaa sen minkä kerkesi. Hyvitykseksikö vai tarkoituksena juottaa meidät känniin, jotta ei nosteta älämölöä. Noh, hutikassa oltiin ja meillä oli hauskaa. Itse uusi vuosi vaihtui rakkauden täyttämässä ilmapiirissä ja meno aukiolla oli jotakin sanoin kuvaamatonta. Ihan meinasi itku tulla tai taisi tullakin. Hieno, hieno ja huono kokemus. En tule tätä koskaan unohtamaan.

Mun tekisi mieli aloittaa espanjan kielen opiskelu. Buenas taredes ja silleen... Kovasti mää yritin ottaa haltuun niitä mitä tarvitaan. Ja kyllä mie sen kaljan ja laskun sujuvasti espanjalla jo tilaan. Voisiko olla aika hyvä haastaa noita harmaantuneita aivosoluja ja koetella, että vieläkö sitä oppisi jotakin uutta ja haastavaa? Ja eipä tuota tiedä, se voi olla, että tulevaisuudessa kielellä olisi käyttöä. Sen verta harmittaa olla se passiivinen osapuoli, kun on tottunut höpöttää. Oih, musta olisi niin ihanaa huastella paikallisten kanssa. Tai mitäpä tuosta, uutena vuotena eksyttiin paikalliseen pikku kuppilaan ukkeleitten kanssa horisemaan. Kaikki oltiin tillin tallin ja ihan hirveesti meitä nauratti ja hyvin toisiamme ymmärrettiin.

Niin kauheesti paljon koettiin, että en niitä kaikkia tänne ala purkaa. Teen tarkemmat ja "viralliset" matkapostukset Lemon Decon puolelle, jos kiinnostaa niin voit lukea sieltä. Sieltä voit saada myös pikku vinkkejä mahdolliseen omaan matkailuun. Kuviakin postaan sinne enemmän.