Just jetsulleen

Aivan peilityyni ja lähes äänetöntä. Onks se kuikka joka vielä huuteloo. Pieni kirpeys ilmassa ja vastaranta on saanut väriä, ruskaksi sitä kutsuttakoon. Kaunista, hiljaista ja jotenkin aavemaista. Tultiin torstaina ja tää on se viimeinen tämän kauden viikonloppu. Tai mistäkä tuota niin varmaksi tietää, sehän on luvannut lämmintä syksyä.

Viikko hurahti toiminnallisesti. Paljon ovat asiat notkahtaneet eteenpäin ja tuotanto on käynnistynyt. Olen käynyt Somerolla tekemässä kudeostoksia ja se teki kaikesta sellaista, se on menoa ny, eikä nykytystä. Nyt vain odotan innolla ( lievä ilmaisu ) uunituoreita kappaleita. Paljon hommaa, hyvin paljon kaikkea. Koko ajan tulee lisää huomioitavaa, mutta step bai step mennään. Kun sydän on intohimolla mukana, niin aika lentää siivillä ja työ ei tunnu työlle. Teen tällä hetkellä jotakin sellaista mitä olen aina halunnut tehdä. Jos olin saattanut ajatella heittäväni hanskat tiskiin tai rukkaset naulaan, niin nyt olenkin kaiken uuden alussa. Siitä ikävästä on tullut uusi alku ja voi tätä energian määrää, mitä tästä kaikesta saan. Olen silleen siunattu ja onnellinen.

Sitä joutuu väkisinkin miettimään sellaista elämän kiertokulku asiaa. Jos mennään joku hetki taaksepäin, niin ei siellä niin hirveesti ollut valoisia pilkkuja. Aika oli tahkoamista. Nyt kun tapahtuu, niin tapahtuu paljon myös hyviä asioita. Onko se näin, että matkamme täällä on tähtiin kirjoitettu. Eletään sykleissä. On aikoja jolloin koetellaan, ja ilman niitä, et voi myöskään iloita vastakohtaisuuksista. En tiiä, mut jotenkin kaikki tämä saa ajattelemaan.

Sairausloma loppuu ensi viikolla. Näin monta kuukautta piti olla, että olen ymmärtänyt sen tarpeellisuuden. Tämä aika on muuttanut minua, ihan oikeesti hei. Mä vaan en ollut tajunnut, kuinka väsynyt olinkaan kaikkeen. Kuvittelin kaiketi olevani teräsmies. Jos nyt ihan kainosti totean, niin olen saanut takaisin jotakin sellaista, minkä luulin jo menettäneeni. Laitoin kaiken ikääntymisen piikkiin. Luulin sen olevan normaalia. Luontainen innostumiseni, kyky tuntea ja nähdä asioita hämärtyi. Vähän niin kuin elämästä olisi kadonneet värit. Tämä kaikki uusi antaa minulle energiaa, mutta samalla mua hitusen hirvittää, että olenko jo valmis palamaan. Nyt täytyy olla tarkkana ettei anna asioiden luisua takaisin menneeseen. On ymmärrettävä.

Ensi viikkokin on täynnä mielenkiintoa. Kohdalleni tipahti yllättävä avuntarjous. Eräs ystävä otti yhteyttä ja tarjosi apuaan koko sosiaalisen median hoidossa. Yritykseni nettisivut nousee huimaa vauhtia ja kohta pääsen laskemaan ne eetteriin. Ukkokullan kautta meille on tod. näk. järjestymässä assari ja uskoo ken tahtoo, niin se saattaapi olla, että Japaniin ollaan menossa markkinoimaan. Täytyy tavoitella korkeuksiin, alaspäin on tarvittaessa helpompi aina tulla. Nähkääs, meillä on vain tämä yksi elämä, eikä sitä kannata jättää elämättä.

Kauheen taas syvällistä pohdintaa. Ei tää niin vakavaa ole, kyllä tätä kaikkea siivittää ilo. Silleen jännä, että pari kertaa on matto vedetty jalkojen alta. Ensin on asiat kunnossa, sitten yhtäkkiä ei olekaan ja sitten ne taas on. Rahoituksellisia seikkoja, niitä niin. Mutta sillä hetkellä, kun asiat ei suju, niin ei pidä antaa periksi. Huokaiset kerran, huokaiset kaks ja sitten mietit, kuinka tästä selvitään. Mitä voi tehdä, että asia onnistuu. Ei niin kuin luovuta. Periksi ei anneta.

Melan kolina sentti mentaali

No mitä? Täällähän  mää olen vetänyt hiljaisuuden retriittiä keskenäni. Ihan oon ypöyksin pari yötä mökkeillyt. Helekutinmoinen tuuli riepottelee seutua ja mua pelottaa, että puut kaatuu mökin päälle. Rantakoivusta meinaan lähti latva. Ukkonenkin paukutti eilen aamusta niin, että piti sähköt pois laittaa ja kaivautua peiton alle. Ihan oon ollut luonnon armoilla. Raukkarukkaressukka. Kovasti arvoin lähenköenkölähe. Vaikka tämä pimeys ja myrsky asettaa omia hengellisiä haasteitaan, niin olen taas kerran nauttinut tästä meditatiivisesta yhteydestä itseni kanssa. Ai kauheeta, ei kai noin saisi edes sanoa. Nauttii nyt itsestään. Törkeetä.

Nyt kuulkaa täytyy sanoa, että asiat menee niin putkeen, että hiukkasen jo hirvittää. On se jumaleisson kumma, että jostain ihmeestä se pelkoa kumpuaa. Menee hyvin, niin alkaa pelkäämään jotakin kamalaa tapahtuvaksi. Missään nimessä ei saisi ainakaan nauttia asioiden onnistumisesta. Tuo ajatusmalli kaipaa syvempää analyyttista tutkintaa, ja heitän romukoppaan vanhat urvahtaneet käsitykseni. Kell onni on sen näyttäköön. Jos ei ihan paljastelee, niin hiljaa mielessä myhäilee. Edes.

Kuoleman värjt. Kaunista. 

Uusi yritystoimintani alkaa olla lihaa ja verta. Semmoista totta. Kesän tuottamat ajatusmeloonit ovat kypsää kamaa ja nyt ne elävät jo tätä todellisuutta. Toki, on tässä paljon matkalla tapahtunut, ei ne ihan itsekseen sikiä ja kypsy. Onko tähtikartat Martalle kohdallaan, siksikö miksikö asiat menee nyt niin kivasti putkeen. Pankki myönsi yrityslainaa, vakuutusyhtiö on hienosti tukemassa ja tuotantopuoli on silleen valmis, että se käynnistyy ensi viikosta. Olen saanut avustavaa yhteydenottoa ja hyvää palautetta yrittämisestäni. Tämä kaikki on antanut itselle myös sellaista nostetta, että haluaa onnistua ja uskoo ideaansa. Minulla on jotakin semmoista, mikä saattaa viedä yritystäni eteenpäin. Minulla on intohimoa ja palava halu tehdä. Kiitos siitä.

Tapasin torstaina brändirouvan. Markkinoinnin ja brändäyksen asiantuntija. Olipa kiinnostava puolitoistatuntinen. Kuuntelin haavi auki. Sain paljon arvokasta tietoa ja samalla ymmärsin jotakin hyvin olennaista. Ukkokulta on puhunut minulle aikapitkälle samoja asioita. Osaan niistä olen vastaankin laittanut, mutta nyt ymmärsin sen, että vain minä itse voin olla esteenä menestymiselle. Rva. oli napakka, puhui asiaa ja on aina ihmeellistä kuunnella henkilöä, joka tietää mistä puhuu. Vaikutun ammattitaidosta ja tietämyksestä. Enhän mää nyt ihan noviisi näissä yritysasioissa ole, mutta se on pakko myöntää, että ajatusmaailmaltani olen hieman homeessa. Turha vaatimattomuus ei tässä tapauksessa kaunista ja sosiaalinen meedia on päivän sana. Mutta ei hätäpäivää. Varsin tämä pari päivää täällä keskenäni, on tuottanut sen, että pelotta surutta menen kohti niitä asioita, jotka ovat saattaneet tuntua tavoittelemattomille. Minä pystyn, minä selviän, minä haluan. Minussa on vielä voimaa. Hitto, tuo tunne tuntuu hyvälle. Mulla on tavoite. Mulla on missio.

Kamut rannasta

Henkilökohtainen psykofyysinen olemassa oloni on tuntenut ikävää mutta ei kipua. UK on kaukana Intias ja mulla ihana, ihana ikävä. Semmoinen puolikas olo. Toinen puuttuu. Olen saanut huomata, että hänen läsnäolonsa tuottaa minulle turvallisuutta, se rauhoittaa minua ja siinä on hyvä olla. Ei se ole mitään ihmeellistä, meillä ei ole mitään ihmeellistä ja siinäpä se just onkin. On vain hyvä olla toisen läsnä. Mä en tiedä, uskallanko tätä edes ääneen sanoa, mutta nyt jo muutama tovi niin, että mikään niistä kivuista, mitkä ovat ihmistä riepotelleet, ovat jättäneet tomuisen majansa ja minä voin hyvin. Olen kuulostellut tätä tunnetta, se on muistoja menneisyydestä. Okei, ehkä tässä nyt on luontaista homodraamaani, mutta onhan tämä hemmetin ihmeellistä. Olen kiitollinen jokaisesta hetkestä ja tämä antaa sisäistä voimaa. Neljä kuukautta saikulla on tuottanut tulosta.

Olenkin miettinyt sitä, että mikä voima onkaan sillä, että elämässä on mielenkiintoisia haasteita ja ajatuksissa muutakin kuin kipua. Yritysajatelmani ovat katkaisseet ajatuskierteen ja katso, noidankehä alkaisi murtua ja minä parannan itse itseni. En enää uskonut tuntevani näin. Olin hyväksynyt sen, että osani on minulle annettu ja näillä mennään hamaan hautaan asti. Ehkä sellainen ihminen, joka ei ole koskaan elänyt jatkuvan kipuilun kanssa, ei pysty tätä ymmärtää. Vai olikos toi nyt liian painokkaasti sanottu. Minulle se on ollut pahimmillaan aika lamaannuttava tunne. On saattanut ajatella tulevaisuutta ikävänä pakkona. Pelännyt kuolla tai toivonut kuolla, ihan miten vaan. Minussa asuva luontainen intohimo, tekemisen ilo sai väistyä vahvemman tieltä. Siis ihan perseestä. Mä niin toivon, että tästä voisi lähteä uusi aika. Uusi tulevaisuus, joka antaisi syyn voida hyvin ja nauttia täysillä elämästä.

Huomaa taas, että ollaan oltu retriitissä. Niin mennään syvälle sisimpään. Olkoonkin homoista draamaa ( siitähän ei irti pääse, ) mutta samalla näissä pohdintojeni hetkissä on paljon tärkeää oivaltamista ja ajatuksen ymmärtämistä. Ympärillä syvä lohduttomuus, kun luonto jättää jäähyväisiä kesälle ja valmistautuu kuolemaan. Minusta tässä hetkessä on jotakin magiaa ja samalla hyvin, hyvin kaunista. Ikuisena melankolina, tykkään syksyn kyyneleistä. Ilmassa on kaihomieltä ja se tekee minutkin niin hirvittävän senttimentaaliseks. Ihan silleen, et just kohta alkaa naurattaa. Hei, eiks elämä oo välillä aika ihanaa?!?

En paljoa pyytäisi

Jo valkenee keskisenviikon aamu. Jotensakin tämä viikko tuntuu pitkälle. Johtunee siitä, että odottaa toista saapuneeksi. Onhan sanonta, että odottavan aika on pitkä. Tuosta tuli mieleen ne lapsuusajan odotukset ja ajantaju. Kesälomat tuntui kestävän ikuisuuden ja sitä jouluakin sai odottaa kuin lehmä uutta navettaa. Mut hyvää kannattaa aina odottaa...

Onhan tässä taas ollut kivoja käänteitä. Hienoisten epäselvyyksien jälkeen vakuutusyhtiön tuki tulevaisuudessa on kuin onkin kääntynyt tukevaksi. Hui hai, ei heitteille jätetä. On joku tuki ja turva lähteä yrittämään. Snadisti olen vieläkin skeptinen, mutta toivossa on hyvä elää. Jos näin menee, niin kuin nyt on luvattu, niin kiitollinen olen ja maksan edelleen Yellini ylpeenä.

Kosketa pehmeästi hellästi hyväile

Uuden yrityksen asiat ovat taas loksahtaneet askeleen eteenpäin. Ihan alkaa hitusen hirvittää, niin todelle ja oikealle tämä alkaa tuntua. Tapasin mallistoni tekijät. Oikein kivoja tyttöjä, vai pitäisikö sanoa naisia. Just silleen hyvällä tavalla tavallisia. On helppo asioida ja ainakin minusta tuntui, että puhutaan yhteistä kieltä. Mua niin jännittää se hetki, kun saan valmista matskua käsiin. Ja mikä parasta, saan heiltä myös opastusta niin, että jatkossa osaisin itse tehdä malliston protokappaleet. Minä arvostan kaikkia käsityöläisiä, musta se on vaan niin hemmetin hienoo, kun ihmiset osaa ja pystyy tekemään omilla käsillä. Mie silleen räpeltelen ja kävikin siinä mielessä, et miks mie en koskaan oo lähtenyt jollekin artesaanialalle. Noh, onhan piipparikin käsityöläinen. Ja taiteilija. Mutta kyllä mie kuulkaa vielä opin maton polokasemmaan ja tyynyn virkkoomaan.

Mun terapeutti sanoi... Hah, älkää nyt vaan kuvitelko, että menen tohon lankaan. Kävisin muka kaikkia asioita noin niin kuin terapian kautta. Okei, miitinkin oli ihan jees, mut mulla on jotenkin sellainen olo, et näitähän mää oon elämäni vatkannut, eikä niistä sen selevempee tule. Kyl me jatkoa sovittiin ja saattaahan se olla, että tarpeeks avauduttuani, aukenen itsekin. Ei se ota ei anna. Minulla on lähtökohtaisesti  sellainen olo, ettei olisi sellaista asiaa mitä en olisi käsitellyt itsessä ja jonkun kanssa. Niin kuin hölöhölö. Mut saattaahan se olla, että tuolla jossain synkässä ja syvällä minussa onkin jotakin sellaista, jota en uskalla tuoda tähän päivään. Valoa, toverit, valoa, synkkään pimeyteeni.

Sieluni vapaus

Jos räpelletään sielussa ja pääni sisällä, niin totta hemmetissä viikkoon mahtuu myös yksi neurokirurginen konsultaatio. Sattui vaan sellainen mokahdus, että menin sovittuun tapaamiseen kuukautta liian aikaisin. Ihan oli nähkääs kuukaudetkin pihalla. Sitä se tämä yletön loma teettää. Mikäs vuosi nyt oikein on? Oliks se kesä jo? Mut hei, harmituksen määrä ei ollut suunnaton. Arvatkaa miks? Siks, kun on oma auto millä hän sujaa paikasta toiseen. Tuokin tapaaminen julkisilla olisi ottanut sen rapiat pari tuntia. Nyt menin ees taas näppärästi alle tunnissa.

Kahtokeepas nyt. Tähän arkeen on tullut oma rytminsä. Herään ajoissa ja aamupäivän istun koneella ja hoidan uuden yrityksen asioita. Nyt ne on enemmän sellaisia perustamiseen liittyviä komplimentteja. Selvittelen kaikkea jännää. Mikä kangaslaatu on hyvä logoon? Mitä laitetaan nettisivuille? Toimiiko painojälki tässä, entäs tuossa. Miten päin tämä väri tulee, että tulee hyvin. Sata ja miljoona asiaa. Hah, mää niin rakastan tämmöistä. Sit mää käyn kuntoliikkumassa ja järjestän kotia. Saatan pyöräyttää koneellisen pyykkiä tahi kastella kukat. Mulla saattaa olla joku miitinki iltapäivästä, niin sanottu bisnespalaveri ( huomaa tärkeenä.) Tähän yhtälöön ei ole ollenkaan mahdotonta sovittaa myös se, että käyn välillä kampaamassa muutaman rouvan ja näin saan tehdä myös sitä työtä jota rakastan. Työnkuvani on sillälailla järkiperäistettyä, että voisin selvitä ilman niskaselkäpaska kipuilua ja hei, mikä tärkeintä, pysyn työelämässä mukana ja voi helevata, painan duunii ainakin satavuotiaaks! Kyllä se kuulkaa on vaan niin, että pitää ottaa asiat omaan käteen ja tehdä niille jotakin. Tekee omasta elämästä arvokkaan ja toiminnallisen. Jos tämä menee näin niin kuin nyt kaavailen, niin mää voin vain todeta, että olen onnellisessa asemassa. Hei, kyl mää joka ilta yläkertaan nöyrän kiitoksen ja pienen pyynnön lähetän... Enhän mää paljoa pyydä...

Tuottaako järki tulosta

Mun sisällä asuu dinosaurus. Ainakin äänistä päätellen. Hirvee möykkä. Refluksikohtaus uusiutui toissa yönä. Se oli lajissaan toinen. Herra mun jee, kuinka voikaan olla kivulias ja vastenmielinen. Siksi kai toi sauruskin sisälläni velloo. On tää kans, mitä vielä. Liittynee tähän ihanaan ikääntymiseen. Ja ruokavalioon. Eli pahemman kerran karsimiseksi menee sekin. Kaikki nautinto poistetaan elämästä, kun ihminen täyttää viiskyt. Kohta ei kai saa syödäkään kuin kurakauravellii. Jette kiva de. Mutta sitä mää en voi ymmärtää, että oluen juonti voisi aiheuttaa refluksii. Et niin ku miks?

Ukkokulta lähti maalimalle. Minulla on puolittainen olo. Ihan kuin jotakin puuttuisi. Eikö ole aika outoa? Minä, joka olen aina ollut itsenäni kokonainen, olenkin yhtsilleen puolinainen. Joku voisi sanoa sitä rakkaudeksi. Mut eihän sellaista ole kuin elokuvissa. Nyt täytyy tormistautua ja lopettaa levottomat. Olen mää kuitenkin silleen et vähä niin kuin hempeetä ( vieno puna nousee poskipäille, thihii hii.)

Tänään mää meen kallonkutistajlle. Ihan oikeelle psykoterapeutille. Nyt aletaan rassaamaan pään sisäistä ongelmavyyhtiä. Hah, mua tämmöinen ei hävetytä yhtään ja voin tuoda sen maailmalle julki. Hullu mikä hullu. Miks en menis, kun on mahdollisuus saada taas kerran kertoa itsestä. Minäminäminäminäminäminäminä ja silleen...

Jos nyt totta puhutaan, niin otamme uuden lähestymistavan kipuun. Tuohon mun ystävään. Sitä ei kuulkaa koskaan tiedä, kumpi oli ensin. Kipu vai  kipu. Ei varmasti ole haittaa siitäkään, että luodaan syvä anaalinen analyyttinen suhde tunnetasolla vellovaan ajatusmaailmaani, jota nyt sattuu siivittämään kokemus kipu tai joku epämiellyttävä aistimus. Siinähän saattaa piillä se vaara, että kaikki onkin kuin onkin vain pelkää harhaa. Jos nyt ei muuta, niin ainakin odotan, että saan lisää leikkikaluja käsitellä asiaa. Voihan se myös olla, että nousen itseni yläpuolelle ja alan hallita sitä kaaosta mikä ihmisen kehoa runtelee. Ajatteleppa sitä.  Käynti terapeutilla auttaa, sanoi optikko kun uusia laseja sovitteli.

Uusi viikko uudet kujeet. Hirveesti paljon asioita pyörii tuolla päässä ja täytyy myöntää, että sekavasti siellä poukkoilevat. Kuuluneen asiaan, mutta siedän sellaista hyvin, hyvin huonosti. Katsokaas ja nähkääs, syy siihen miksi olen näinkin suhteellisen toimintamallinen ja kykyinen on vain ja ainoastaan se, että en kestä epäselviä asioita sisälläni. Sinne kun tunkee kaikenmaailman tavaraa, niin ne pitää saada jonkunlaiseen tolkkuun. Muutenhan siinä saattaa mennä viimeinenkin järkeni hippunen. Joku saattaisi ajatella, että kauheen aikaansaapa on tuo ihminen. Totuushan on siis ihan toinen. En saa aikaan, mutta järjestelen asioita. Kai se sekin on jotain aikaansaannosta. Se on taas sit ihan eri juttu, tuottaako se mitään tulosta vaiko sitten eikö. Että semmosta tällä kertaa joo...

Tyhjyyttään humiseva

Möksän syysunelmas ollaan. Aamu on ussakkainen, just sellainen sopivan pehmeä tunnelma. Muutaman foton tuossa rantakalliolla nappasin. Hiljasta on kuin huopatossu tehtaalla. Nähkääs, kun noi linnut ovat jo jättäneet nämä leveydet, niin kummasti hiljenee. Se on kyllä jännä, miten vuodenaikojen äänimaailmassa on niin paljon eroja.

Tuntuu ihan Su vaikka on La. Johtunee siitä, että tänään lähdetään taks kaupunkiin. Ukkokulta lähtee reissuun het huomen aamusta. Ihan oli paikallaan tämmöinen pikku relareissu tänne rauhaan. Kulunut viikko oli kivasti tapahtumarikas, niin nyt on saanut taas nollattua mitättömän aivokapasiteettinsa ja tästä on hyvä jatkaa.

Bisnesmiitinki torstaina oli antoisa. Nyt mulla olisi firmalle nettisivujen tekijä. Ei se nyt ole niin kallista, kun olin kuvitellut. Oukei, se sivujen päivitys tulevaisuudessa saattaa olla haastavaa minulle, joka saa pelkällä olemassa olollaan kaikki tietotekniset asiat sekoamaan. Mut hei, tässä taas yksi etappi elämässä, minkä päättää ottaa haltuunsa. Minähän opin, minähän kykenen. Otan sen vain asiana jonka selvitän. Thäts it. Heleppoo kuin seipään heitto.

Lämpöaalto on ravistellut Lähdejärveä. Ihan meinasi kuumotuttaa aurinkoinen paiste. Mut mikä parasta, oli niin lämmin ilta, että syötiin vielä terdellä. Laittelin ulkotulia ja valoloita, kaunista ja tunnelmaista. Mie niin tykkään. Mut eihän sitä jaksa enää valvoa, kympiltä mentiin jo nukkumaan. Valoshow loppui lyhyeen, ja uni voitti.

Mun pää on ihan tyhjä. Se on hyvä se. Täällä parhaimmillaan tyhjenee ajatusmaailmakin. Onks se sitä nollausta. Ei nyt tuu mitään mainitsemisen arvoista mieleen, joten on kaiketi paras lopettaa tähän. Taidan vielä vetäytyä kammariin. Otan lepo. Tsau!

Tiukka ilme huuleen käy vastatuuleen

Pari elämyksellistä päivää takana ja taidan lähteä mökille huiloomaan. Säätiedotuksen hellelupaus sai mut kaipaamaan mökkimaisemaa. Mikäs, näin syksyisin siellä on kaunista ja kuollutta. Siinä on joku sielua hivelevä tunne.

Mitäs? Kävin eilen Habbitaaressa. Oli kivaa ja innostavaakin. Mie niin sieluni silmin näin itseni siellä ensi vuonna. Se on niin kuin tavoite. Tuoteperheeni ei kyllä kalpene sen massan joukossa. Ja mikäs, tahtoisinkin erottua. Mut kuinka sitä erottuu, onko ällötys tahi ihastus. Sen päättää ihminen.

Tänä vuonna katsoin messuja eri silmin. Vähän niin kuin vinkkejä ottaen, markkinatuulia haistellen. Toki, kohtasin muutamia uusia tuttavuuksia ja tuttujakin. Tällä kertaa edes lähtö ei tuntunut työläälle, ihan intopinkeenä matkaan läksin. Messut on kivoi ja kyllä se käyminen aina kannattaa. Käy kurkkaa Lemon Decon puolella tarkemmin messutunnelmia. 

Tiistain patentti -ja rekisteröinti tapaaminen oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Silleen hirveen virallista ja se on asia jota mää kammoon. Noin niin kuin tylsä ja hieno toimistotila ruoholahes ja mut ohjataan tylsään ja noin niin kuin hienoon neukkariin odottamaan asiantuntijan saapumista. Ihan tuli kaksin kappalein herrahenkilöitä. Mää nyt kun oon niin innoissani asiasta, niin alan siinä sitten heti selittämään yritysideaani. On mulla sellainen kartta tehtynä liiketoiminnan sisällöstä. Siitä on helppo selittää, kun sitä asiaa on niin paljon.

Mä huomasin, kun herrat vilkaisivat toisiaan silleen alta kulmain. Tsiius, mikä tää on tää selittäjä. Hetken mulle tuli tunne, että taidan olla tyystin väärässä paikassa. Lisäsin kierroksia ja otin savon murteen kehiin ja kirota pärskäytin pari kertaa. Johan ukot lämpeni. Siinä vilautin Japanin markkinat ja uskoin vain lujasti itseeni. Oikeastaan oli hauska seurata keskustelumme etenemistä. Juu, patentti on kohdallani aivan väärä, mutta sellainen tuotesuoja on asiaa ja sainkin tuiki tarpeellista infoa ja jossain vaiheessa sitä onkin pakko miettiä.

Messuvalaisin. Kiva.

Hah, mua näin jälkeen päin hiukka huvitti, kun olin kertonut siinä, että yksi tuoteperhe yritykselläni on petivaatemallisto omista kuvista. Näin kerroin. Huomasin, kun toinen herroista katsoi hiukka haavi auki, mutta en sitä silloin ymmärtänyt tajuta. Meni tovi, ja hänelle selvisi, että olen siis intohimoinen valokuvaaja. Eikä siis mallisto ole MUN kuvista vaan minun ottamista kuvista. Mahtoi pitää meitsiä snadisti outona ensin. Onneks asia selvisi myös hänelle ja vasta jälkeen päin tajusin itsekin oman sanonnallisen erheeni. Jatkossa täytyy olla tarkkana, hih.

Eilen illalla iski epätoivo. Olin murtunut, olin masentunut, olin valmis laittaa hanskat tiskiin. Ei tästä mittään tuu, ei musta oo mihinkään. Olen mielipuoli kuvittelija, hullun haaveilija, älytön ihminen. Painu maanrakoon ja pysy siellä, äläkä missään nimessä ainakaan yritä mitään. Huoks.

Uuden yrityksen taloudellinen uhraus tahi satsaus ahistaa. Raha aina ahistaa. Varsinkin, kun sitä ei ole. Okei, vakuutusyhtiöltä tuli tuossa taannoin päätös, että he myöntävät minulle elinkeinotukea uuden yrityksen perustamiseen tarvittaviin materiaalikustannuksiin. Mä olin ihan et Jesh. Laitoin sinne yksityiskohtaisen selvityksen kuinka ja mitä. Toissa päivänä sieltä tuli anteeksivastine -  olemme kenties antaneet hieman harhaan johtavan lausunnon maksettavasta elinkeinotuesta. Se pitää sisällään ainoastaan sellaiset hankinnat, jotka jotenkin edesauttavat terveyteni edistymistä mm. uusi työtuoli tai sähköinen työpöytä. Voi Vidhu, mie sanon! Ihan ei ensimmäisenä tule uusi tuoli tahi pöytä mieleen, kun uutta yritystä pystyyn pannaan.

Uutuus seinäpinnoite. 

Okei, olen jo pankista keskustellut pienen yrityslainan, mutta takaisin nekin on maksettava. Pelottaa ja ahistaa, jos uusi yrittämiseni ei tuota, vaan onkin jo syntyessään susi. Siinä meni kaikki ja ollaan lievästi sanottuna siinä keltaisessa nesteessä. Näin kun ikää tulee, niin sitä samalla tulee myös varovaiseksi. Alkaa kenties turhaankin himmailee. Kaikki nää asiantuntijat, kenen pakeilla olen käynyt, ovat kuin ovatkin pitäneet ideaani hyvänä. Mut ei se riitä. Tässä tarvitaan tuuria, onnea ja yrittämistä. Eikä silti kaikki ole edes minusta itsestäni kiinni. Suomitilanne uutisten mukaan kiristyy vain ja siinäpä saattaa olla just se rako, joka kohdallani voi olla kuilu, josta ei ole ylöspääsyä. Herra mua varjele ja johdata tiellä, pliide!

Ei pidä jäädä tulee makaamaan. Yön yli nukuttuani, aamu on aina valoisampi. Mutta en mie sille mitään voi, että hienovarainen epävarmuus hivelee selkäpiitäni. Ei mulla ole oikeastaan vaihtoehtoja. Joko yritän tai lakkaan yrittämästä. Entiseen ei ole paluuta, ja jotakin tässä on jumangegga keksittävä. Rohkea rokan syö ja jos ei syö, niin sit juo. Hah, olipa näppärää taas.

Tänään on tärkeä miitinkin. Odotan sitä kovin. Tapaan Sähköisen meedion meedian edustajaa. Pitänee sisällään nettisivuja ja kaikkea sitä mitä tähän liittyy. Ne pitäisi nyt suht kiireellisellä aikataululla ottaa käsittelyyn ja saada aikaiseksi. Ei mua lannisteta, perksutarallaa. Höh, käytinpä paljon voimasanoja. Ehkä niitä nyt tarvitaan. Se on Moro ny!

Puhdistetaan elämä

Kävin eilen spirometrissä. Puhaltelin sellaiseen putkeen. Täytyy myöntää, että se pisti ajattelemaan. Ei ollutkaan niin helppoa ja yksinkertaista. Työlästä oli ja keuhkot vinkui kuin ruosteessa olevat rekan jarrut. Pelottikin. Entäs jos mulla on jo tupakoinnin aiheuttamaa ahtautusta. Tyhmä, tyhmä, tyhmä ihminen. Kuinka pitkälle pitää mennä, että tajuaa. Liian pitkällekkö. Miks se voi olla niin vaikeaa, miks olen tämmöinen paskahousuluuseri. Raippoja, hevisti raippoja.

Mä vaan jaksan ihmetellä tätä autoilevan ihmisen näppäryyttä. Kuin mää olenkaan selvinnyt aikaisemmin. Okei, enhän mää mennyt päivisin kuin duuniin ja matkoja tasan kaks. Edes ja takas. Mut tänäänkin on kolme menoa. Ensin miitinkin ruoholahes, sit keskustaan ja iltapäivästä vielä Kivenlahteen. Läheppä julkisilla, matkoihin menisi vuorokausi ja hankalaksi menisi. Juu, tiedän, että ei ole ekoloogista. Mut tällaisissa tapauksissa se on perusteltua. Ja toivotaan, että autoa tarvitaan jatkossakin siirtymään paikasta aa, paikkaan bee.

Piti ostaa uusi puhelin. Entisen temppuilu kävi mahottomaksi. Siinä oli mennyt tietotekniikka sekaisin. Pitkään luulin, että mun naama on vaan niin turvokki, että se ottaa kiinni näyttöön puhelun aikana ja siitä johtui se, että se paineli yksistään näppäimiä. Milloin mentiin kaiuttimelle, milloin mykistettiin ja muutoin vaan läskinaama paineli itsekseen kosketusnäyttöä. Sen verta on tärkeitä työpuheluita, että en anna mitenkään pro-vaikutelmaa, kun puhelin pätkii koko ajan. Uusi oli laitettava.

Ostin sellaisen senior-mallin. Iso näyttö ja mikä parasta, kirjasimet saa kookkaaksi ja vieläpä vahvistetuksi. Nyt näkyy, eikä tartte arpoa. Mutta asentaakseni vanhan tiedot, piti asentaa iTunes uudelleen. Huh. Vielä kerran Huh. Se ottikin sitten muutaman tovin, ja pisti sekaisin tietokoneeni. Eilen piti laittaa kuvia ja koko iPhoto oli kadonnut. Piti asentaa uusi Kuvat-ohjelma. Huh. Vielä kerran HuhHuh. Se vei koko aamupäivän. Nyt ollaan pihalla kuin lumiukko.

Kuvat ohjelmassa on siis kaikki mun kuvat. Kännykällä, aipädillä ja kameralla otetut. Niitä on 11-vuoden ajalta. Niitä on paljon. Ja tarkoitan sitä. Jos mää nyt oikein ymmärrän, niin ne on nyt pilvessä. Siellä on sellaisiakin räpsyjä, et en omikseni muista. Mut hauskaa tässä oli, että aloin putsaamaan turhia kuvia ja olipa aikamoista katsoa elämäänsä taaksepäin. Hauskoja hetkiä, surullisiakin juttuja. En mää päässyt alkua pidemmälle, kun piti niin muistella. Jos ihminen olisi oikeesti järjestyksen ammattilainen, niin hän poistaa turhat kuvat imiididli, eikä viidestoista päivä vuosi. Tässä on tavoitetta. Puhdistus jatkuu. Voi vitsi, jospa se olis elämässäkin niin helppoa. Voisi noin vain deletoida sellaiset jutut, jotka tuppaa hävettää vielä vuosienkin jälkeen.

Toissa iltana juteltiin Ukkokullan kans vakavasti saman katon alle asettumisesta. Silleen ollaan innostuneita sonneja, että jo netissä tsiikaillaan. Miehän oon sen sorttimentin tapaus, et sitten kun päätetään, niin sit alkaa tapahtua. Se on menoa, eikä nykytystä. Kun uutta mennään katsomaan, niin sen pitäisi tarkoittaa sitä, että ollaan ostomielellä liikenteessä. En mie lähe renkaita potkimaan. Alkaa vaan vituttaa, kun löytyy kiva ja se on tietysti saatava heti, eikä huomenna. Ensin omat myyntiin ja sit mennään. UK taitaa olla hitaasti lämpenevää tyyppiä. Hänen täytyy nyt tuumailla ja jotenkin asiaa sukulaisille selvitellä. Hyö kun eivät tiiä, että suhteessa ollaan. Okei, ymmärränhän mie, mut minua on vain niin vaikea pitää aisoissa. Mut molemmat ovat kyllä sit mieltä, että yhteismajoitus voisi olla se seuraavaa askel. Onko se oikea ratkaisu, sitähän ei tiiä ennen kuin kokeilee. Mulla on tunne, että aim redi. Toivottavasti ei tartte liian pitkään miettiä, tää voi mennä ohi ja muutankin buenosairesiin.

Nyt täytyy laittaa nätiks. Mulla on miitinkin patenttiasioissa. Ymmärrän mikä on patentti, mutta en tiiä mitä se on ja miten se on. Selevitellään. Onneks on minua viisaampia. Ihan on intresanttia. Arrivedertsi!

Normaalisti poikkeava

Syksy tekee tuloaan oikein urakalla. Onks teilläkin sellainen olo, että kesä oli aika lyhyt. Vai meniks se vain normia nopeammin? Enihau, ei mua haittaa. Mie olen aina sanonut, että suomi on hieno maa, koska meillä on neljä upiaa vuodenaikaa. Mitä lomaan tulee, niin olen ihmetellyt sitä, että kuinka olenkaan jaksanut tehdä näin hyvin lomaa. Onks saikku lomaa vai onks se saikkua? Ai dont nou...

Kertooks toi siitä, että saikku on tullut todella tarpeeseen. Suattaapi olla. Jos nyt hiukka avaudun terveydellisistä asioista, niin nyt alkaisi olemaan sellainen olo, että on niin kuin jollakin tasolla normaali. Ja voin kertoa, että tässä riittää ihmettelemistä. Ihminen on niin hassu ( typerä,) ettei näe asioita, kun on siinä ytimessä. Pitää kaikkea normaalina ja kestää vain. Nyt kun oireilu on poistunut takavasemmalle, niin ymmärtää sen, minkälaisessa helvetissä sitä onkaan puurtanut menemään. Olen onnellinen tästä pysäytyksestä, todella. Kaikki ne ihmeellisyydet, joita olin kuvitellut vakavaksikin oireyhtymäksi, ovat taantuneet tai poistuneet kokonaan. Kokonaan. Tuntuu niin ihmeelliselle, kun ei tarvitse kärsiä.

Hetken tään sinisen...

Yksi tohtoreista kertoi, että mun parasympaattinen hermosto on sairastunut pitkään kestäneestä kipukierteestä. Siitä kaikki ihmeoireet. Ja minä tein jo lähes kuolemaa. Nyt kaikki on poikki, ja ilmeisesti hei hei hermostokin on alkanut parantaa itseä. Katsokaas ja nähkääs, se kun on sellainen asia mille et itse voi mitään. Vaikka päälläsi seisoisit, niin ei auta. Tätä ihmettä on nyt jatkunut rapiat viikon, kohta kaksi. Jokainen aamu herään varovasti ja tunnustelen kuis se päivä lähtee käyntiin. Joko nyt, joko ovat tulleet taks rienaamaan. Eivät ole. Jumalallinen valo ja valkeus on laskeutunut ylleni ja nautin niin perkeleellisesti joka ikisestä kivuttomasta hetkestä. Nyt vain täytyy olla tarkkana, ettei mene takas. Luulenpa niin, että pienikin kipuoire niska tahi selkäpaskassa, saattaisi käynnistää kaiken uudelleen. Ei taho.

Mie oon ollut niin tärkeenä. Näitä uusia bisnesjuttuja olen hoidellut. Eilen istuin koneella niin, että peräpää oli puutunut. Sain sieltä YritysHelsingistä yhteystietoja ja eräskin lospalaveros on sovittuna. Hassua, mun täytyy mennä bisnesmiitinkiin. Se hyvä puoli tässä on, että tätä voi tehdä silleen vaihtelevasti. Eilen kävin lenkillä välillä. Välillä siivoan. Välillä lepään. Välillä jumppaan ja välillä humppaan. Koneella istuminen ei tee hyvää niskalle mutta eliminoin rasituksen. Voin tehdä vaihtelevasti ja kuuntelen itseä. Ja hei, mikä tärkeintä, tämä kaikki antaa mulle uutta ajateltavaa ja on varmasti yksi syy siihen, että alan tervehtyä. Ei pyöri kipu ja hermosto koko aikaa tajunnassa. Sinne mahtuu nyt jotain muutakin, ou jee.

Eipähän tässä nyt tämän ihmeellisempää. Aurinko paistaa ja taidan ruiskahuttaa rantaan. Vesi alkaa olla jo ihanasti viileetä. Päätän raporttini tähän. Tack adjöö.

Arkista ihanuutta

Citissä ollaan ja ihmeellisesti kumma, nukuin ihan hyvin. Tosin akkunat sepposen seljällään, että saan happee. Se auttaa selvästi. Siis avoimet ikkunat ja siitä seuraava hapetus. Mulla on makkarissa juurikin ikkunan edessä paljon viherkasveja, enkä siksi voi pitää ikkunaa auki viileillä keleillä. Voisi olla hyvä, jos tekisi sellaisen muutoksen, että makkarin ikkuna olisi auki ympäri vuoden.

Himas on nettiyhteydet kaput. Laittoivat taas uuden modeemin ja sen käyttöönottopäivä on mennyt menojaan. Minulle siitä ei ole tullut mitään ilmoitusta. Sain toki uuden aparaatin, mutta tässä mitään ole kerennyt asentelemaan. Nyt joudun odottamaan, että saavat kytkettyä. Miks helevatassa noitakin pitää jatkuvasti uusia? Sit on kaikki taas sekaisin ja mikään ei toimi. Onneks on tää aipäddi. Ihan järkkyy, et ihminen on tullut niin riippuvaiseksi tietotekniikasta. Varsinkin juuri nyt, kun pitää olla yhteydessä sinne tänne ja tonne.

Tänään menen käymään duunissa. Meillä on yksi kurssi ja putiikki täyttää komiat 11-vuotta. Huh, kylläpä aika on mennyt vauhdilla. Vastahan se oli, kun intopinkeenä sitä pystyyn väsättiin. Muistorikkaita vuosia ja kaiketi sitä saa olla itsestä ihan ylypiä. On se tuonut leivän pöytään meille kaikille. Jos työn aiheuttamaa kipuilua ei lasketa, niin kyllä töissä on ollut hauskaakin. Se on aika tärkeää, et voi sanoa tykkäävänsä työstään ja nauttii siitä. Se on aika paljon se.

Sain kuin sainkin tehtyä sille varastolle jotakin. Parin tunnin paskanen toiminta tuotti viisi jätesäkillistä roskaa. Toivoa sopii, että en saanut myyräkuumetta. Sen verta oli ihan sitä ihtiään. Oli mulla hengitys-suojain, hullukaan ilman sitä. Ukkorähjän kamoja tuli neljä pahvilaatikollista, työkaluja ja muuta rompetta. Nyt vain kaatiskeikka ja saa taas alkaa keräämään rojua nurkkiin. Stop, sanon mää. Yhtään kelvotonta asiaa ei sinne nurkkiin kerätä. Se päivä on kuitenkin väistämättä edessä, että mökistä täytyy luopua, ei tartte sit urakoida. Ihminen on joskus tyhmä ja saamaton.

Jassoo, nyt suihkuun ja pitäs saaha itestään ihmisen näköinen. Ei oo pahemmin tullut tukkaansa piipattua tänä kesänä. Ihan oon elänny kuin sika pellossa. Se on Moro ny!