S1 onkin SI (äsyks onkin äsii)

Jou, jou! La-aamu ja talo nukkuu vielä. Kello on kyllä jo seittemän, mutta ei kuulu virtsankaan lirinää, saatikka suihkujen suhinaa. Miepä jo aamumokat tuossa turautin, vähä väsy vielä, mutta kaffehampaan kolotus nostatti ylös. Kas, nyt näyttää Ukkokultakin kömpivän ylös, taisi mokan tuoksu herätellä hänetkin. Semmoista se on elämä. Ihmeellistä.

Sorgen, mut täytynee taas hiukka referoida selkäkiputilannetta. Sen verran käynti fyssärillä on tuonut uutta ajateltavaa. Ensimmäiseksi korjaan erheellisesti ilmoittamani tautiluokituksen. Kyseessä ei siis ole S1 nivel vaan SI nivel. Mistä noista hemmetti kaikista tietää voi. Enihau, tapaaminen oli jollakin tasolla valaiseva. Olin haalinut papereita, lausuntoja ja kuvia kiputaipaleeltani sen verran melkoisesti, että meni fyssärikin hiljaiseksi. Ehkä myös samalla itse ymmärsin, että eihän tämä tämmöinen ole enää normaalii. Eikä ookaan. Kyllä tämä jantteri on pahemman kerran mutkalla. Selkärangassa kolioosi ( tuttu juttu mutta kieroutunut enemmän, ) vasen jalka parisenttiä lyhyempi, lanneranka epätasapainossa ja vinossa oikealle, massiiviset lihas/kalvokireydet jaloissa, pakarassa, selän alanikamat eivät liiku ja niskassa jotakin  perinjuurin outoa, mihin fyssäri ei osannut vielä ottaa kantaa.

Vähä vinhoa nauttii hän

En mää mitään selkeää diagnoosia vielä saanut. Asiantuntemusta kyllä ja herra sanoikin, että hänen täytyy nyt tutkia asiaa, katsoa kaikki kuvat rauhassa ja hän palaa asiaan s-postilla. Eikä jatkostakaan ole vielä oikein tietoa. Mikäli ymmärsin oikein, niin nyt pitänee miettiä, mitä voisi yleensä tehdä ja mikä olisi järkevää. Magneettikuvaan pitäisi päästä, mutta parikin lekuria on ollut sitä mieltä, että se on turhaa. Mulla nyt vaan on selkä silleen pipi, et se on ihan normaalii. Miten se voi olla normaalii, jos ihminen ei pääse kunnolla kävelee ja kipu rienaa ruumista jatkuvalla syötöllä. Jos ei koske selkään, niin vähintään lonkka tahi olkapää tahi kantapää tahi niska tahi perse tahi jalat huutaa hoosiannaa. Jep, jep, silleen kyllä intresanttia.

Paa paa parika

Tajusin myös tuota henkistä kantimenttiä. Mie olen aina ajatellut, että mun kipukynnys on erityisen alhainen ja olen jollakin tapaa ikuinen valittaja ja heikkoluontoinen. Siks mua sattuu. Fyssärin palaute ja ihmettely siitä, et kyllä on yhdelle ihmiselle paljon annettu. Ja se, että hän sanoi mulle, katsottuaan tilannettani, et hää kyl uskoo mun kipuihin. Tässä on nyt mennyt kymmenvuotta enemmän vähemmän kipuillessa. Se alkaa olla mun arkipäivää ja katsoppa, sitä tottuu elämään niiden kanssa. Mulle on epänormaalia sellaiset päivät, jos mun ei koske mihinkään. Olen kuitenkin aina tehnyt jotakin itseni eteen, ja ehkäpä siinä syy, miksi kamelin selkä ei ole vielä katkennut. Jos tämä tilanne annettaisiin jonkun muun kannettavaksi, niin hän ei välttämättä kestäisi. Mie ymmärsin, et miehän saatan olla saatana sitkeä kipuni kanssa. En mie säälipisteitä tällä hae, mut voisi olla silleen kiva, jos pikkuhiljaa saisi apua. Tule apuun Anja!

Mie oon kiiseli

Do diin, siinä taas tuo valitusosasto. Mitäs mukavaa taivaan alla? Mie olin eilen hyvällä tuulella. Kaikki meni jotenkin soljuvan sujakasti. Se on kiva tunne. Kyllä sitä kivusta huolimatta pystyy tuntemaan ajoittain mielihyvääkin. Perjantai on se pyhä bastuilta ja sehän kruunaa aina viikon. Rakastin rakasta ruualla ja laitoin täytetyt paprikat, vihersalaatin ja jälkkäriksi appelsiinikiiseliä. Ihanasti kasari menjyy. Mut mikäs siinä, silleen oomma itsekin muumioita menneisyydestä ja ne hehkeimmät vuodet ovat kaukana takanapäin. Tuosta muutoin tuli mieleen, että mulla kävi asiakkaana jännä, nuori, erikoinen herrahenkilö miesystävänsä kanssa. Eivät asuneet suomes ja poikaystävä olikin hurjaakin hurjemmasti söpö ranskalainen. Ihania olivat. Nuoria ja nättiä, ei rypyn ryppyä. Kosmopoliitteja olivat, kotina koko maailma. Ihan olin Marttana: "Voi että, ko ihanaa!" Ollappa vielä tuossa elämän vaiheessa. Ei olla enää. Ei olla niin. Ollaan jossakin muussa tilanteessa. Niin ollaankii.

Lihastaan revitty

Heräsin 5.26 pirteänä. Outo tunne, tuo pirteys. Silleen katoavaa kansanperinnettä. Ikuisena uniongelmaisena saan huomata, että olen nukkunut viime aikoina ihmisiks. Hallelujaa ja kiitos herra. Unesta puheen ollen, viime viikonloppuna olin yksikin yö huutanut unissani: "Viinaa, Viinaa!!" Hah, liekkö lievää vieroitusoiretta, sillä väkijuomat eivät ole maistuneet viime aikoina. Alitajunta ryyppää, pythyi.

Maanantain alaraajaraiskaaja oli epämiellyttävyydessään miellyttävä kokemus. Eiks se oo jotenkin muotii, tollainen SM-käsittely. Ei ne jumikalvot kertakäsittelyllä mihinkään irtoo, mut tää on hyvä alku. Ilta oli epämiellyttävä. Sen verran käsittely otti, että ei sukkaa, ei housua voinut jalassa pitää. Oli juurikin sellainen olo, että on lihat irti revitty, jos nyt niin saa sanoa. Lihastaan revitty. Tiistaiaamun sauvakävely oli kyllä irtonainen. Aivan kuin jaloissa olisi vuosien jälkeen ollut jotakin elämää. Not bääd.

Maanantaina ei töllöstä tullut muuta kuin Oskarit. Tuli sit niitä möllättyä. On se kyllä kiva, kuin noi ameerikan ihmeet ovat niin ulkonäkökeskeisiä. Kaikki kehuu toisiaan kauniiksi, mielettömäksi, upeiksi ja silleen. Rahastakin paljon mainitsevat. Hampaat on valkoisemmat kuin valkoinen, mut tukat niillä oli huonosti. Tai semmoiset luonnolliset, mie en käy kampaajalla kampaukset. Sekin on nyt muotii. Olihan siellä muutama poliittisesti kantaaottava, syvällinen ihmisvälittäjäkin. On se semmoista showta koko elämä. Millekähän tuntuisi olla oskarvoittaja, tähti vallan?

Oottaks työ kyllästynyt feisbuukkiin? Muutaman ahkeran päivitysvuoden jälkeen siitä on tullut välttämätön paha. Tai oikeastaan mua on alkanut ärsyttää se riippuvuus-suhe. Ei siellä oo enää kivoi juttui, kun kukaan ei oikein kirjoita mitään. On vain linkkejä sinne ja tänne. Kaikki ihanat ruokakuvatkin ovat menneen talven lumia. Oukei, toki se on hyvä väline yhteydenpitoon kaukana oleviin ja meillä on oma duuniryhmä, missä voi päivän polttavat vaihtaa. Niin ja Ukkokullan kans viestitellään arkivälttämättömyydet ja kaik tarvittava info. Mut muuten se on niin booring. Eniten mua on alkanut nyppii se, että jatkuvasti pitää olla somes. Jos laskee vuositasolla käytetyn aikamäärän mitä sielläkin päivystää, niin sillä saisi aikaiseksi jotakin järkevää. Jotakin aitoa. Iteppähän valintani teen, mitä tuosta motkotan. Nykyään on sellainenkin muotii, et ollaan somepaastolla. Hmmm, ei huono sekään. Kännykät ja tietotekniikka jorpakkoon ja elät niin kuin ennen vanhaan. Mut mitä sitä sit muka tekis? Mitä me syötiin ennen kuin oli flooraa?

S1 pukkaa

Hupsista, viikendi hujahti taas niin ettei tajunnut. Kuinka aika voi mennä käsistä näin nopiaan, ei ymmärtää voi ihmisen pieni lapsi. Mut kivaa ja toiminnallista oli kaikki tyyni. Kohokohtana voisi mainita, että huonossa hapessa olevat viherkasvini saivat vihdoin ja viimein pelastavan käsittelyn. Asia, joka olisi pitänyt hoitaa jo aikaa sitten. Ai että, sellaisesta tulee niin tyyydytetty olo, kun saat tehtyä jotain sellaista mikä on laiskuuttaan jäänyt tekemättä. Makuhuoneen viidakko koki ison muutoksen. Hallitsemattomaksi kasvaneet peikonlehti ja kultaköynnös sai karsinnan rankalla kädellä ja uudet mullat. Nyt on nättiä ja fressiä. Yksi kuolemaan tuomittu lähti viimeiselle matkalla ja uuden ostin tilalle. Mulla on aina ollut viherkasveja, silleen olen kukkaiskansaa. On niin kuin luonto lähempänä himas. Nyt on kiva ja kaikilla hyvä olla.

Uhfo

Oltiin taas liikunnallisesti aktiivisia. Saliharjoittelu alkaa tuottaa tulosta ja saa jo pikku hiljaa haastaa itseään. Hitto, kun siitäkin tulee hyvä fiilis. Se tunne, kun saunan ja reenin kautta olet valmis uuteen päivään on kyllä voimallinen. Hetken sitä kestää, mutta ikävästi meitsillä tahtoo myös tulla kipuja. Ei, en ne ole sellaisia liikaa rehkitty kipuja vaan ihan ovat jotain muuta. Tekemään pystyn, ja teenkin, koska tukikorsettia pitää voimistaa, että selkäpaska kestäisi. Onks se näin, et tällä iällä liikunnalliset kivut kuuluvat jo kuvioon. Se on niin kuin normi. Äääh...

Kuukauden kestänyt painon tarkkailu molemmilla on tuottanut miinus seittemän kiloo tugether. Tavoitteemme lopullinen päivmäärä on 18.6. Siellä niin molemmilla kesäkilo painotavoite. Sitä kohti. Hyvä alku. Huippu.

Voi räkä

Juhlistimme tätä ilosanomaa hyvän ruuan parissa. Olin varannut meille lounaspöydän Ravintola Haikaranpesästä Espoon haukilahdesta. Siellä niin korkealla vesitornissa käytiin nauttimassa maukas noutopöytä. Sai sortua jälkiruokiinkin. Uuuh, mitä ihania torttuloita olikaan. Niin veti allekirjottanut niitä napaansa, että loppuilta menikin sit lievässä pahoinvoinnissa. Olen välttänyt sokerii ja valkoistajauhoa ja hyi, että se oli hyvää, mutta turmiollista. Kyllä se kuulkaa on niin, ettäi kysessä olevat myrkyt enää mene läpi tässä kehossa. Jos tahtoo voida hyvin, niin eivät kuulu enää valiooni. Oukei, silloin tällöin maltillisesti saattaa kokeilla. Mut joo, paikka oli kiva ja noutokalapöytä varsinkin hyvä ja kattava. Aterian hinta 48 erkkii, ei silleen paha. Ja niin, huikeet ovat näkymät. Kiva kokemus.

Mikä ällötys

Nyt mua jännittää. Se saattaa kuulkaa olla hyvinkin lähellä, että syy-yhteys tähän joka paikan kipuiluun on löytymässä. Toki, tämä nyt on vielä vain tohtori netti.äm.janhusen diagnoosi, mut kuitenkin. Yksi ihanainen lukijani laittoi asiasta minulle pikku vinkin ja tutkittuani sitä tarkemmin, meinaisi itku tulla. Kysessä on hyvinkin tavallinen tautiluokitus suomalaisilla eli S1-nivelen epätasapaino. Miksi niin innostuin? Mun selkä on oikkuillut jo nuoresta lähtien. Silloin jo todettiin, että toinen jalka on parisen senttiä lyhyempi. Sain  korkopohjallisetkin, mutta enhän mää niitä nuoruuteni voimassa pitänyt. En niin, mut ois kannattanut. Pitkälle edennyt epätasapaino voi aiheuttaa ikävää oireilua, olkapäissä, lonkissa, polvissa ja niskassa. Voihan pyhä perse, en paremmin sano. Vuosikausia on tämä epämääräinen kipuilu tehnyt elämästä välillä sietämätöntä. Jos syy ja yhteys nyt löytyy, niin katkera olen siitä, et miks kukaan lekuri tahi muu taho ei koskaan ole asiaa esille ottanut. Missä on saatana tieto ja taito lääkärikunnalla? Tutkittuani asiaa netissä, niin yhtymäkohtia tautiluokitukseen on huru mykke. Kuin suoraan elämästäni. Mää niin toivon, että vihdoin ja viimein saisin diagnoosin ja loppuisi tämä luulosairaus. En mää tiiä, jo tämä tieto on mua helpottanut ja alan ymmärtää itseäni paremmin. Torstaiaamuna olen menossa OMT fyssärillä, on erikoistunut S1. Eiköhän siellä selviä tai sitten ei. Jännittää ihan vitusti.

Hyi, kun mun parvekelasit ja ikkunat ovat likaiset. Arksa on taas armoton. Siinäpä rojektia seuraavalle viikonlopulle. Ettei tekeminen vain loppuisi ja eihän se. Tänään olen vihdoinkin menossa sinne alaraajaraiskaajalle. Lihaskalvon irrottelua luista. Siinäpä sitä onkin kana kynittävänä, hah. Se saattaapi hiukkasen sattua. Kiva.

Harmaaseen kadotetut

Hyväinen huomen. Aamu on vielä tumma, mutta jo nyt on aistittavissa harhautuneesti keväinen päivä. Eilenkin, tilitanttiset tuuttasivat niin raivokkaasti, että meinasi taju lähteä. Räystäät tippuivat kuin suluhaspojan kul...piip ja aurinko sulatteli likaisia hankiloita. Illalla lyhyttä kotimatkaa siivitti tuo tuttu, mutta etova, sulaneen koiran kakkelin vieno tuoksu. Kyllä. Kevättä se erheellisesti jo pukkaa. Eikä siinä mitä, mutta ärsyttää vain se takainen talvi, joka murskaa, raiskaa ja raastaa aristavan kevään. Se on jokainen vuosi yhtä ankeaa. Ensin luvataan ja sitten vedetään mattoa alta. Tässä tapauksessa neiti kevään. Pah. Kestän sen kuin mies. Kai.

Sarjassamme pettymyksiä. Maanantain spesiaali alaraajakäsittely ei tuottanut toivottua tulosta. Minä menen asiantuntijan pakeille pelko peräreijän ympärillä siitä, että nyt sattuu ja lujasti. Mutta toiveissa kovin kaivattua apua kinttuloihin olisi tulossa. Vastaanottoaika kestää puoli hoo tai enemmän. Mitä tapahtuu. Ei mitään. Tutkitaan ja todetaan, että mitään rakenteellista vikaavikaa ei ole. Hyvä. Ohjeena tuskaan itsehoitoa sidekudosrullalla ( se sellainen pilatesjoogavenyttelypötkylä ) ja hierontaa tennispallolla jalkapohja kramppeihin. Minä yrittää siihen loppuun vielä änkyttää, etteikö niitä jumittuneita lihaskalvoja voisi nyt luustaan irrotella. Ei voi, ei kerkeä, tulee seuraava asiakas.

Tästä jotensakin pökertyneenä maksoin kuuskytviis erkkiä. Teet itse himassa, enkä mitään sellaista uutta saanut, mitä en jo olisi tiennyt. Kismityksen määrä myrkytti mieleni niin, että meinasin mummoja mennessäni potkia. Ei nyt ihan, minä rakastan mummoja. Ymmärsin, että nyt ei menty niin kuin olin käsikirjoittanut. Kotiin päästyäni, heti miten oitis, istuin koneelle ja kirjoitin pettymyksen ja reklamoin saamattomasta palvelusta. Se kannatti. Oli tullut inhimillinen erhe. Kinttuhoitaja oli ymmärtänyt, että olen vailla alaraaja-analysii ja siksi hoidollisia toimenpiteitä ei suoritettu. Korvauksesi saan kaksi käyntikertaa veloituksetta. Tämä jos mikä, on hyvää palvelua ja allekirjoittaneenkin mieli tyydytetty. Tarinan opetus. Aina kannattaa valittaa. Kiitos.

Minua on tässä jo reilun viikon vaivannut sellainen outous. Menen muistoissa kovin lapsuuteen, teiniaikaan ja nuoruuteen. Välähdykset saan kuulemistani kipaleista, joita sattuu matkani varrelle ties missä. Ruokakaupassa kuulen Secret Serviceä ja olen heti muistoissa. Radiosta Esa Saarisen poikarakkaus ja muistan kolmoisdraaman Artun ja Timpan kans. Olen niin sisällä niissä hetkissä. Univalveilla näen 3D-kuvaa lapsuuteni lähiöstä, toisessa hetkessä olen vanhassa koulurakennuksessa ja muistan kaiken, tuoksut, äänet ja luokkahuoneiden sijainnin. Saatan muistaa hetkiä keittiöpöydän ääreltä, mitä ruokaa laitan, ketä siinä on, mitä jutellaan. Näen, tunnen, haistan ja maistan kaiken sen hetkisen.

Kaikkea tätä siivittää outo surumielisyys ja se, että kaikesta tästä on jo nelkyt-kolkyt vuotta. Mihin ovatkaan menneet nämä kadotetut vuodet? Missä ne jumalauta on? Ei. Tämä ei ole mitään ikäkriisiä, ei tod. Minähän elän elämäni parasta aikaa ( Hah!) Tunnelmat ovat teräväpiirtoisia ja aivan kuin eläisin niitä nyt. Tässä on jotakin alkukantaisen pelottavaa ja ikuisena mystikkona mietin, etten vaan olisi jättämässä jäähyväisiä elämälle. Eiks oo pervo ajatus, mutta en voi sille mitään. Joskus kuulee sanottavan, että hän tiesi lähtönsä ennalta. Siksi hän niin sanoi, siksi hän niin teki. Mitäpä jos kääntäisin ajatuksen niin, että olen tullut elämän rajapyykille ja tästä alkaa uusi aika. Pesen kenties likapyykkiä, unohdan menneet... Hetkinen, mut eihän menneitä kannata unohtaa. Se on voimavara, josta ponnistaa. Se on yhtä kuin minä. Oukei, luovutan ja päätän, että en ole vielä valmis mihinkään paratiisin lähtemään. Helvetissä on hauskempaa. Ou jee.

Noh, olipa taas diippiä. Nämä syvällisyydet kertovat siitä, että minä kasvan henkisesti. Se on kyllä hyvä, sillä fyysinen olomuotoni on keventynyt tammikuusta 4.1 kiloo! Hurraa, hurraa, sitä on syytä juhlia. Munkkipossua pöytään ja menox. Baithiwei, aurinko ei nouse tänään. Tai siis nousee mutta ei näy. Harmaaseen kadotetut päivät.

Sani ai lav juu Sanii

Jep. Armoton paiste paljastaa pöllyävän pölyn. Martta ei jymmärrä. Siivoaa, siivoa ja mistä tämä pöly. Onks arska tässä vaiheessa vuotta niin tirkistelevä ja paljastava. Ihan törkeetä. Tulee sellainen tunne, että koko kämppä pitäisi kantaa pihalle ja tampata jahka tuulettaa. Olisipa hienoa, jos olisi sellainen imureeri, et voisi laittaa töpselin seinään ja painevoimallaan imisi kaiken pölyn ja harmauden veke. Hela hima olisi laakista raikas ja p ö l y t ö n.

Jättää jäät

Oli kiva viikendi. Pe-illan romantiquesta selvittyämme, juhlistettiin ystävänpäivää ystävien kera. Martta illallista laittoi. Ukkokulta pyrkii kyökin puolelle, mut mulle se on jotensakin vaikea pala. Olen niin tottunut yksin huseraamaan, että tarjottu apu tuntuu oudolle. Hän onkin saanut palvelusväen roolin. Mimosalle riittää kaikkea pientä kivaa tehtävää. Astianpesukoneen tyhjennystä, juuresten esikäsittelyä, lautasliinojen silitystä ja muuta tuikitarpeellista. Mimosa on hyvin tietoinen työehtosopimuksista ja uhkailikin jo lakolla viikonloppuna. Työehdoissa olisi kuulemma parannettavaa.

Lumipallo keskellä kiiselin

Illallistamme siivitti erikoinen kokemus. Hyvät ystäväni ovat sadan päivän tipattomalla ja mehulinjalla mentiin. Yleensä tahtoo noi illalliset olla jollakin tapaa enemmän tai vähemmän kosteita. Martan luona ei tartte istua kuvin suin, jos ei taho. Tietysti, kun takana on vuosikymmenten tottumukset, niin olihan se snadisti outoa. En sano, että huono. Vieraatkin läksi jo ajoissa ja emäntä, sekä palvelusväki oli yöpuulla jo ennen puoltayötä. Ja hei, aamulla virkeänä salilla reenaamassa. Jette kiva de.

Aarteita rannassa

Sunnuntaipäivä olikin sitten virkeä. Aamun sali siivitti meidät ulkoilmailemaan. Kaivaris käytiin ja siellä oli muutama muukin nauttimassa upeasta talvikevät säästä. Kahvila Carusellis vedettiin tortut naamariin, ihan sillä ettei nyt vaan liikaa kulu kaloreita. Käyskentelimme eiran kaduilla ja taas kerran ihasteltiin sen arkkitektuuria ja haaveiltiin kattohuoneistosta, ah.

Hip Hop skeittaa

Sani ai lav juu saniii

Olen tänään menossa sellaisella massagelle, joka on erikoistunut ongelma alaraajoihin. Katsokaapas, ettei tää menis liian helpoksi, niin tuppaa olemaan pahanlaatuista jäkitystä noissa kinttu pahasissakin. Epäilynä, että lihaskalvot olisivat vallan jumineet luustoon kiinni. Siinä saattaa olla yksi syy tähän helvetilliseen selkäkipuun. Odotettavissa siis epämiellyttävä ja väkivaltainen kokemus. Tulta päin, eihän se ota, jos ei anna.

Oli ilta ihanin, kimmelsi taivaan kuu

Ukkokulta nukkua tuhnuttaa niin, että savu vaan peräpäästä nousee. Hän on painanut duunia kuin pikkuinen elukka ja on nyt ihan poikki. Annetaan levätä, jaksaa sit Martan kans touhuta. Minä taas heräsin seveniltä, eikä ole enää unihiekkaa, eikä muitakaan roskia häiritsemässä. Oonks mie muka pirtee. Sit en tiää, mut yön levon jälkeen selkä hetkeksi armahtaa ja se on onni, se on autuus. Tieto siitä, että edessä on kolme veepeetä ja on hetken lepo kivuista, saa minut tuntemaan helpotusta hetkellistä. Kiitos. Lauantai on päivistä parhain. Se vaan on jotensakin niin kiva ja armelias.

Haluutteks kuulla jotakin tosi ällöö? Sellaista siirappia. Ai, ette vai. Kerron silti. Ukkokulta oli eilen duunimatkalla ja hänellä oli pitkä päivä takana ( raskas viikko muutoinkin.) Allekirjoittanut kotirouva otti rakkaansa vastaan illallisella. Silleen ihanasti. Olin laittannat alkuruuat, pääruuat ja jälkiruuat. Kynttilät kauniisti, servieesit. Kodin siivonnut ja valot himmentänyt. Tunnelmamusat taustalle soittamaan los ballados romantiques. Viini ei valitettavasti ollut temperoituu, koska se tuli mukana väsyneen matkamiehen.

YSTÄVÄLLE!!!!

Hehkeänä ja hemaisevana riisuin mieheni ulsterin ja autoin häntä purkautumaan arjen paineista. Suihkun kautta ohjasin pöytään ja viinilasillisella nauttimaan, lepäämään hetken rauhaan. Olin ostanut ystävänpäivälahjaksi paidan, joka sattuikin juuri nappikoko. Ukkokulta yllätti ja pyysi kokeilemaan verrarin housuntaskua, josko siellä mitä lie. Sinne niin oli Martalle lahjan piilottanut. Sormuksen vallan, sellaisen mustan miehekkään. Oih, kiljaisi Martta ja suuta vaihtoi.

Nautimme kynttilän kajossa makumatkan, kiiretönnä ja kiitollisena kaikesta, toisista ja leivästä viinistäkin. Jos olen topakka, määräilevä, itsekäs kotityranni, niin osaan kyllä vastaavasti toista hemmotella. Miehän olen sitä sorttimenttia, joka rakastaa ruualla. Pikku lyksystä arjen keskellä, niin sit voi taas hiukka kiukuta ja määräillä hyvällä omalla tunnolla. Ei vains, miehän opettelen koko ajan olemaan joustava ja hillitty maailman paras kotirouva ja rakastaja.

Näin ällösti meillä. Kuinkas teillä vietetään ystävänpäivää? Mitäs jos yllättäisit oman armaan ja tekisit hänelle Los Romantiques dinnerin. Ai, ai, sitä romantiikan määrää.

P:S Se mun on vielä ihan pakko sanoa, että on se aika kiva, kun on vällyjenkin alla vipinää. Siihen se päättyi ihana ilta, thihihii....

ROMANTTISTA RAKASTA YSTÄVÄNPÄIVÄÄ JOKAISELLE! TEHKÄÄ HYVIN!

Kuume nousee...

Hei hoi, kehissä ollaan taas. Parin päivän tehokas lepo sai minut elävien kirjoihin. En nyt ihan pääse vielä kehumaan, mutta silleen työkuntoiseksi. Eilinen päivä olisi mennyt jo muutoin sutjakasti, mutta selkäpaska oli asiasta eri mieltä. Voi tsiisus taas, tätä kivun määrää. Eikö sillä ole mitään rajaa. Ei näköjään.

Valitusosasto rykäistiin heti tuohon alkuun ja nyt voi keskittyä olennaiseen. Onks siis jotain tai mitään sydämellä? Aika hiljaista. Aurinko katosi ja jätti ikävän jälkeensä. Se on lohduttavaa, että tietää ettei se lopullisesti meitä ole hyljännyt. Ja hyvä niin, eihän sitä jatkuvaa möllötystä kestäisi, eikäpähän tuosta osaisi edes nauttia. Silleen kivaa herkkua, kun ei jatkuvaan kuumota. Kyl se niin on.

Mitähän mun pitäisi sanoa tästä UMK:sta. Sehän on käsittääkseni musakisailu. Paras biisi voittakoon. Mulla ei ole kehitysvammaisia vastaan mitään. Ihmisiä ihmisten joukossa. Jatkoonhan se meni pertti ja muut. Säälipisteillä, sanon minä. Sitä mää en sitten sulata. Jos kyseessä oleva ihmisryhmittymä tahtoo tällä itselle ja muille lajitovereille tasa-arvoa ja muuta sellaista, niin silloin kipale ei olisi päässyt edes koko karsintaan. Se on niin onnettoman huono. Mutta tässähän nyt käy kuitenkin niin, että Itävaltaan mennään ja musakisasta on tullut säälin täyttämä mikälie kilpailu. Huh, huh.

Tuossapa kävi sellainenkin juttu. Istuin bussissa matkalla jonnekin ja vieressäni, siinä ikkunapaikalla istui vammainen mies. Omiaan siinä höpötteli ja ikkunaan hakkasi. Nou hätä, sellainen on heidän tapa ja silleen normi. Oukei, tuli hetki, että herran piti jäädä veke ja mitä tekee hän. Tökkii mua olkavarteen suhteellisen voimallisesti, eikä pysty artikuloimaan pyyntöä päästä poistumaan. Hetken tunsin ärtymystä, mutta onko se niin, että heiltä joudun sietämään tämmöistä käytöstä vain siksi, että on kehitysvammainen. Juu, siedin sen, enkä sanonut mitään. Mut täähän on just ihan sama juttu kuin UMK:ssa. Me siedämme sitä älämölöä siksi, että he ovat vamma. Sori vaan.

Joko mää kerroin, että mökkikuume nostaa taas päätään? Se on kyllä jännä. Kevään ensimmäiset auringonsäteet ja tilitanttiset herättää minussa sen alkukantaisen pakko päästä metsään tunteen. Metsä on sama kuin mökki. Hah, nytpä tulikin mieleen, että ensi kesänä voisi alkaa opetella  ( näin asiasta viime yönä unta) villiyrttien ym. hyödyksi käyttöä ruuanvalmistuksessa. Varmasti asiasta on paljon tietoa netissä ja kirjojakin aikamoinen kirjo. Töllöttimestä tuli mielenkiintoine ohjelma ravintola Nomasta. Köpiksessä oleva yksi maailman parhaista ravintoloista. Niin tekivät upeaa kurmeeta ja aamutuimaan lähirannalta ja kallioilta keräsivät pötyä pöytään. Tahtoo inspiroitua asiasta. Noin niin kuin mää aina menen trendien aallonharjalla.

Niin mökistä sen verran, että on toiveissa vuokrasopimuksen jatkaminen hyvien ystävien kera. Ukkorähjä poistuu takavasemmalle ja me jatketaan. Se on huippua. Tunsin itseni niin surulliseksi, ajatellessani kesää ilman mökkiä. Sehän olisi sama kuin martta ilman munkkeja. Ei sellaista ihminen voi kestää, saatikka hyväksyä. Toivotaan parasta, että homma onnistuu ja saadaan vielä ainakin yksi kesä jatkoa.

Jassoo, nyt on jumpan aika. Tuli taas muutaman päivän tauko ja sen kyllä huomaa. Tuki- ja liikuntaelinvammaisena jatkuva jumppa on elämisen ehto. Enää ei pystysi muutoin olemaan ja elämään. Näin on kuulkaa näppylät. Tsau!

Mul on levottomat jalat

Eilen outoa vötkyilyä ja tunkkaista olo. Jäseniä jäyti ja hajuaisti oli erityisen voimallinen. Sitäpähän tuo tiesi. Flunssapöpö sai otteen ja kai se pitää nöyrtyä sairastaa. Onneks tänään veepee, jos hyvin käy, niin joskus selviää päivän tehokkaalla levolla. Niin ja joskus ei. Toivottavasti tää ei oo sitä, mitä nyt niin naamakirjassakin jengi valittaa. Viikkotolokulla toinen toistaan kipeempää. Ei taho. Ei nyt. Ei koskaan. Ällötys vitutus.

Virkistyskoulutus Kylpylä Långviikkiin oli onnistunut. Sitä kävin kyllä kovin ihmettelee, että kuinka se saattoikaan tulla niin heikko happi La-aamuksi. Vaik niin kylyvettiin ja autuaaksi tekevässä hieronnassa levähdettiin. Se saattaapi olla, että niillä ruokajuomilla oli kuitenkin osuutta asiaan. Ei se ihminen ikinä opi. Ja tähän ikään. Mut hauskaa oli ja kiva olla yhes muutonkin, kun sorvin äärellä.

Käytiin eilen rantakahvilas vetää puustit ja sufeet. Aurinko oli häikäisevä ja sai taas kerran huomata, kuinka sitä onkaan ollut ikävä. Kylmästi puhaltava tuuli piti huolen, että ei siinä pitkään viihdytty, mutta sen hetkeksi tauottua, tunsin kuinka arska lämmitti naamani uurteita ja pahalaisia juonteita. Himaan tultua piti vilkaista peiliin ja katsoa olivatko urat sileneet. Pimeyden ryppyjä, sanona ma. Eivät olleet. Siinä olivat ja pysyvät.

Nyt en jaksa enempää. On pakko vetää vaakaan. Heikottaa ja jalat ovat levottomat. Sellaiset niin, että niitä pitää koko ajan hinkata vastakkain. Se enteilee kuumetta. Pitäkää itsenne terveinä ja hei, tää viikko on joku rakkauden viikko. Sillä siis. Rakastakaa toisianne ja itseä! Mie meen maate...

Ihminen on lapsi

Tää viikko alkaa kohdallani kääntyä loppusuoralle. Tämä päivä duunii ja huomenna käynnistyykin jo viikonloppu. Mennään duuniporukan kans Långviikkiin julistamaan 10-vuotistaivalta. Ajatella, putiikki  on ollut pystyssä jo komiat kybät. Mihin se aika hurahti, vastahan se oli eilen, kun avajaisia kemuiltiin. Tuossakin ajassa on kerennyt yhden, jos toisenkin pään parturoida. Millainen määrä mahtaisi karvaa olla kasassa, jos kaiken sen jätöksen olisi talteen pistänyt. Aikamoinen, sanoi kampaaja.

Rauhallisesta tahdista johtuen, selkäpaska on tykännyt. Mitä nyt eilen, yhdeksän tuntia vaati illalla taksikyydin himatsuuniin, kun kävely teki niin kipiää. Ukkokulta on työmatkalla ja rouva jäi vaille kyytiä. Kuinkahan tässä kävisi, jos kyyditsijää ei olisi. Aika kallista hubaa olisi pirssillä työmatkoja kulkea. Sehän olisi sula mahdottomuus, kaiketi konttaamalla kotio mentäisiin. Hah, varsin hassu ajatus. Martta vetää mannerheimiä kontaten...

Synkkä ajatus on poistunut ja silloin sitä on aikaa ajatella kaikenmoista. Olettekos muutoin koskaan ajatelleet, että kaikki ihmiset ovat jonkun ihmisen lapsia. Isot, punaniska körmykkäätkin ovat olleet tissia lutkuttavia sinappikoneita. Avuttomia rääpäleitä. Mutta hei, kuka oli se ensimmäinen lapsi ja kenen vanhemmaksi hänen tulikaan asettua? Tätä olen ankarasti pohtinut. Oukei, me kaikki tiedämme ievan ja aatamin. Mut eiks niistä toinen delannut siihen myrkkyomenaan, eikä ne tietääkseni kerenneet kuksii niin, että sitä jälkikasvua olisi saatettu pahaan maailmaan. Mites tää homma nyt oikein meni? Kuka oli eka ( niin ja salilla vika? )

Ensitreffit alttarilla on mielenkiintoinen ohjelma. Mielestäni siinä ei rienata kaikkein pyhintä elikkäs rakkautta, vaan se on opettavainen ja rohkea matka ihmisen tunteisiin ja kummallisiin tapoihin. Hellämielisenä toivon niin hartaasti, että heistä jokainen löytäisi itselle sen oman ihmisen. Persoonien törmäystä ei voi välttää, ja onkin erittäin intresanttia seurata kuinka heidän käy. Yksi parihan sieltä nousee jo selvästi esille niin, että ovat löytäneet toisensa hamaan loppuun asti. Voih, kuinka ihanaa.

Ohjelman antoisin puoli on se, että meidän perheessä sikiää samaan aikaan parisuhdeterapia. On helppo ottaa asioita keskusteluun ohjelman myötä ja viime tiistaina vallan unohduttiin keskustelemaan omistakin ajatuksista, unelmista, tahdoista ja tahtomattomuuksista. Ollaan silleen tuore pari ja ensi humahdus alkaa mennä ihanasti ohi ( en jaksa sitä vaaleanpunaista höttöö. ) Nythän se vasta alkaa, se toisen tunteminen ja yhteisten ominaisuuksien yhteensovittelu. Se on aina mielenkiintoista ja varsin antoisaa näin aikuisiällä. Onko sitä mitään elämässä oppinut ( ei) ja kuinka onkaan valmis tulemaan vastaan ja joustamaan. Mikä onkaan rakkauden voima, kuinka paljon on valmis katsomaan läpi sormien? Näin itsellisenä, itsekkäänä ja voimallisena ihmisenä olenkin todennut rakkaalleni, että mun kans tule ihan helvetin hyvin toimeen, kun tekee just niin kuin minä sanon. Silloin ei ole mitään ongelmia parisuhteessa. Heleppoa ja yksinkertaista, eikö totta? Hmmm...ehkä tota joutuu jotenkin hiomaan.

Ou jee, nyt olisi päivittäisen selkävatsajumpan aika. Tää yrittää saada tätä keskikehon korsettia mahdollisimman tiukaksi. Tiukka on väärä sana. Sanotaanko nyt näin, että tukevaksi. Ei siis lihavaksi vaan toinen toistaan tukevaksi. Ymmärsittekö. Just niin. Se on Moro ny!

Ei elämästä selviä hengissä

Olin viime yönä selkäkipujen takia tohtorilla. Hyvin oli sekavaa, mutta päättivät magneettikuvata koko selkärangan. Piirtelivät punaisella tussilla ihmeellisiä merkintöjä kropan täyteen. Mut laitettiin sellaiseen grillivartaaseen ja jätettiin siihen yksinään. Piti olla ihan liikkumatta ja se varras alkoi mun painosta pyöriä yksinään. Huusin henkilökuntaa paikalle, aluksi hiljaa haloo, mutta kukaan ei kuullut. Korotin ääntä ja kohta huusin kurkku suorana: " Eikä täällä saatana ole henkilökunta paikalla, HALOO!"

Juu, on voinut naapureilla olla ihmettelemistä. Mitä se taas siellä yön möykkää. Kurkku on kipeä huutamisesta eli volaa on ollut. Baithiwei, diagnoosi oli munuaisödeema ja jouduin välittömästi leikkauspöydälle. Se oli kuulemma täpärällä, että selvisin. Oikea käsi oli jo joutunut kuolioon, mutta se saatiin pelastettua.

Meillä ei yöt ole yksitoikkoisia. Mulla on tapana järjestää joka yö pikku show. Edellisenä yönä olin tarttunut Ukkokultaa kädestä ja tapellut sarjamurhaajaa vastaan. Olin kuulemma huutanut, että se on lyönyt mua kaulaan ja mulla on vain pieni linkkuveitsi aseena. Sillä olin sit Ukkokultaa sohinut, kun olin ensin luullut, että hän on murhaaja. Ihan kiva silleen, et on äksönii.

Oli kiva viikeni. Selkäkin rauhoittui lauantaiksi ja sain yhden lähes kivuttoman päivän. Silloin yritän olla hauska ja mukava oma itseni. Se tuntuu hyvälle. Käytiin ihan extemmpore matkoilla Tuusulas. Syötiin todella maittava viiden vuodenajan lounaspöytä Hotelli Krapihovissa. 48 euron hintaan oli todella kattava, maukas ja upea noutopöytä. Blineistä lähtien kaikkea ihanaa herkkua. Voin todellakin suositella kivaksi pikku päiväretkeksi. Pöytävaraus on suositeltava, La-päivä saattaa onnistua ilmankin.

Lounaan jälkeen harjoitimme kyltyyriä ja käytiin katsomassa taiteilija Pekka Halosen residenssi, Ainolassa ja ajeltiin muutoinkin kaunista rantatietä. Kesällä varmasti vielä upeampaa maisemallista tulkintaa, hassua kun on näinkin lähellä kaikkea kivaa. Menkää ja aistikaa. Kivoi tollaset retket.

Sunnuntaina uhmasin kaikkia selkien jumalia ja menimme salille voimailemaan. Katsokaas, kaikki viisaat sanovat, että liikkumista ei saa jättää vaikka on vamma. Minä parhaani koetan, nätisti ja rauhallisesti  teen. Se on yritettävä. Sillä seurauksella, että kipu selästä levisi lonkkaan ja siitä oikeaan jalkaan. Vetää ja vihloo niin maan perkeleellisesti. Herää kysymys, onko tässä mitään järkeä? Ei oo niin. Eli sain yhden kivuttoman päivän ja olen siitä onnellinen.

Kivusta huolimatta käytiin Su-iltana katsomassa Viikossa Aikuiseksi leffa. Voi herra mun varjele, että oli hauska raina. Kyllä siinä kuulkaa kipukin unohtui, kun sai nauraa niin, että kitarisat rytkyi. Johanna Vuoksenmaa on ehdoton feivorittini ja ei kyllä todella pettänyt tälläkään kertaa. Upea näyttelijäkaarti ja herkullinen käsikirjoitus oli taattua kotimaista tavaraa. Dialogi on niin tuoretta, oivaltavaa, ja hauskaa, että ei olisi tohtinut sen loppuvan. Tätä olisi katsonut enemmänkin ja voih, miten mahtavan teevee sarjan tästä saisikaan. Henkilöhahmot ovat uskomattomia ja niissä ei sorruttu överiksi. Siis hei, jos jätä tämän väliin, niin menetät kotimaisen elokuvan ehdottoman helmen. Hopi, hopi elokuviin siitä!

Kuten huomata saattaa, mulla on myös elämä. Se on aina näin viikonloppuisin, kun kipuhelvetti ei jyystä selkärangassa, nivelissä, niskassa ja ties missä. Ehkä otan ilon irti siitä ja alan hyväksyä kaiken sen muun osana elämääni. Ei se kiva oo, mutta niillä mennään mitä meille on annettu. Olen tässä muutoin pannut merkille, että kesäaikaan kipuilu helepottaa. Johtuneeko valitsevista ilmapaineista ja lämpötiloista. Mää tuota tiää. Huru-ukko oon...