31.1.2015

Tummien selkien tulkki

On tullut postauksiin pikku tauko. Kipuhelvetti vetää (taas tai välillä) mieltä matalaksi ja elämä on yhtä valitusta. Ei tästä nytkään mitään ilosanomaa tule, mutta koen velvollisuudekseni ilmoitta missä jeppe menee. Yritän saada asiaan valon pilkahdusta mutta älköön tuomitko, jos olen sävyltäni tumma ja ankea. Auts, saatana.

Ulkona riehuu villi tuuli. Minun tekisi mieleni karata rantoja mittaamaan. Mutta kuka tuonne uskaltaa, liukasta on niin ettei pystyssä pysy. Onneks on La ja ihminen saa lepoa rujoon roppaansa. Yhtään minuuttia, yhtään sekunttia en olisi enää työviikkoa kyennyt. Työ on lahja, mutta siinä vaiheessa, kun on tunne, että se tappaa sinut, niin tietysti joutuu hiukka miettii missä mennään. Yrittäjänä sitä on vain yritettävä ja katsoessa pankkitilin puolelle, puret hammasta ja painut nöyränä sorvin ääreen. Se on semmosta se.

Vanha viholliseni selkäkipu tekee elämästä perinjuurin hankalaa. Suorastaan kivuliasta. Ikäihmisen roppa on kulunut, selkänikamat valahtaneet. Kasaan mennään niin, että heikompia hirvittää. Taudin kuva seuraava. Aamulla ei sängystä ylös pääse, köpöttää hän hemaisevasti. Siitä lähtee, homma suht jees. Seisoo töissä tunnin, seisoo toisen. Viitosen kohdalla se alkaa. Kasaan mennään ja alkaa paine. Alkaa kipu. Kohta viiltää jalkaan, selkään ja persuuksiin. Jalkapohjat kramppaa. Illalla vetää linkkuun ja kävely tekee niin maan perkeleen kipiää. Himassa puolituntia lattialla, yrittää venyttää vanuttaa ja sattuu. Ja sattuu. Hiukka helepottaa ja yöuni pelastaa, jos ei valvo. Sama toistuu ja toistuu ja toistuu ja...

Kyllä se hymy siitä hyytyy, ei hirveesti hampaita naurata. Kipu, tuo seuraava saatanasta, saa otteen ja elämästä häviää valo sekä ilo. Ihmisestä tulee valittaja. Tuo heikko luuseri. Luulosairas teeskentelijä. Laiska paska, joka pakoilee vastuuta ja on muutenkin epäluotettava.

Kaikki on kokeiltu. Kirot, osteot, naprat ja muut poppatohtorit. Normi pillerit ei auta, vahvoja ei kestä pää, eikä massu. Jumpataan, humpataan, tehdään vatsaa, tehdään selkää ja hei, venytteleksää? Älä mulle, pliide. Tohtoriin on turha mennä, sanoo nimimerkillä kokemusta on. Selkävammaiset ovat luusereita, jotka kärttää saikkua. Mielialapillereitä, vika on korvien välissä. Just joo, kiitos.

Iltaisin, kun makaan tuskissani olkkarin lattialla mietin sitä, kuinka pitkälle oikeasti täytyy mennä. Onko se niin, että apua saa vasta sitten, kun se on myöhäistä. Ei pääse enää omin jaloin baariin kirmaamaan, pitääkö oikeasti jalat alta mennä ja paskoa housuun. Oukei, tiedostan olevani tuki- ja liikuntaelinvammainen. Työnraskaanraataja. On kulumaa siellä ja rappeumaa täällä. Kolkytvuotta annoin piippaamiselle, jokahan se riittäisi. Olkaapää on operoitu, niska rappeutuu, lonkka kulunut ja selkä paskana. Hetkinen, voisinko olla silleen sekundaa, Bee-luokan luustoa ettei paikat vaan enää kestä. Voi herran perkele, tule ja pelasta jo.

Juu. Älä valita. Tee homo asialle jotain. Läski on pöytään saatava, sanoi isäntä kun emäntää lihoiksi pisti. Ehkä odotan sitä hetkeä, että selkä murtuu ja kaikki on taas hyvin. Hyvin. Joku viisas on sanonut, että selkäkipu voi olla henkistä. Jesh, sehän tästä enää puuttuikin. Sykiatrin vastaanotolle siis.

Arvatkaa mitä? Olen sortunut tupakoimaan. Paskahousuluuseri valitsi itselleen kipulääkkeen. Se helpottaa ja vituttaa. Seli, seli. Nyt on hyvä syyttää kipuhelvettiä. Se antoi minulle luvan. Se oli enemmän kuin hyväksyttävää. Olin sen ansainnut. Just joo...

Kaiken tän keskellä on elämässä myös valoa. En vain tiedä miten kauan. Ukkokulta jaksaa tukea, tekee hyvin ja auttaa. Kuunteleekin vielä sujuvasti jatkuvaa valitusta. Ei ehkä ihan tiennyt, minkälaisen vammapaketin tulikaan saaneeksi. Mutta minä osaan pyytää anteeksi sitä, että en jaksa olla hurmaava. Aina ei jaksa, mutta sanoa saattaa sori hei sori. Näillä mennään, huomenna on päivä uus. Onni on terve selkä. Tai psyyke. Tai sielu. Tai mieli. Tai joku?

19.1.2015

Oi muistatkos Emma...

En kyllä valita mutta totean, että tää kipuilu alkaa taas syödä miestä. Lähes koko kroppa huutaa hoosiannaa. Viime yönä heräsin siihen, että yläselkä kramppasi niin pahasti, että en meinannut henkeä saada. Nousin ylös ja kuuntelin, että onks se noutaja tulossa vai mikä helvetti tässä nyt maksaa. Ystävistä parhain, kipukoukku, tuli apuun. Sillä muutama mojova veto ja painallus niin kramppi lieveni.

Noin krampit on arkipäivää. Jalkapohjat ja kämmenet vetää suonta. Jalkoja yritettiin aukaista siuntiossa ja hieroja olikin hiukka huh huh, mitä kamaa. Ovat onnettomat jymähtäneet kalvoiltaan luuhun kiinni ja niitä siis täytyy väkivalloin irrotella. Ei kiva, mutta nyt ymmärrän tota SM-touhuu hyvin. Sattui niin perkeleesti mut samalla tuntui taivaalliselle. En vain sit tiedä, onks se mulle hyväks. Ei voi ymmärtää, mikä noita jalkoja nyt rienaa.  Sainpas valittaa...

Tänään on mandei ja vielä veepee. Täytyy tarttua arkisiin askareisiin. Olen ollut niin paljon lomalla (joulu- ja kuntoutus,) että alkaa tulla jo vieroitusoireita tästä ihanuudesta. Kyllähän Martan aika näinkin kuluisi. Harrastamalla ja kuntoutumalla. Hienosto kotirouvana. Ihanaa. Juu, mutta käymällä tuolla pankkitilin puolella, niin kummasti taas tekee mieli palata arkirutiineihin ja sorvin äärelle.

Me otimme Ukkokullan kans saavutettavat tavoitteet ensi keväälle. Ihan tehtiin keittiön kaapinoveen taulukko. Mitäkä pitää sisällään? Lähtöpaino 18.1 ja tavoitepainon saavutus 18.6. Vielä ekstrabonuksena ( huom. se on suluissa) ihannepaino, jos ihan sinne asti kykenee. Molemmilla on niitä kiloja kertynyt ihan vaivihkaa ( paskat, syömällä ne on tulleet.) Nyt siis olemme veljemme vartijoita ja toinen toistamme tukien. Tahtoo noi illalliset mennä tonne herkuttelun puolelle. Ollaan kaksin lällälää, ota rakas tsukulaademuffinssii... Okei, mut joo. Tavoitteissa viiskiloo veke. Kilo per kuukausi. Not pääd.

Nyt täytyy aktivoitua. Mitäs vielä? Ai niin, mun täytyy muistaa, että muistutan Ukkokultaa huomenna siitä, että hän muistaa muistuttaa mua. Kaks hömelöö... Tsau!

17.1.2015

Elämä on vain elämää

Uumaltaan hoikempi ihminen on kotiutunut. Viikko siellä jossakin, poissa pahasta maailmasta teki taas niin hyvää, että sanoin vain perskutarallaa. Kotiin on aina ihana tulla, mutta nukuttuani pienen pienet päiväiset unet, niin sen jälkeen minut kohtasi outo tyhjyyden tunne. Kotini rakkaat seinät olivat minulle tyhjät ja mitäänsanomattomat. Hiipivän ihmeellinen tuntemus. En toki jäänyt siihen vellomaan, vaan otin ja pesin paskahuussin. Se palautti minut raakaan todellisuuteen ja tunsin kuin tunsinkin olevani taas kotona. Tunsin olevani minä. Ikuinen paskahuussien kuuraaja.

Kuntoutuksen tavoiteloppupalaveri oli hyvin tunteikas. Iloa ja ikävää. Iloa siksi, että allekirjoittanut oli kerrankin elämässään saavuttanut jonkun asettamansa tavoitteen. Se oli kuin herran enkelit olisivat minulle ilmestyneet. Toden totta, vuosi sitten olin saattanut itseni tavoitteelliseen haasteeseen armon vuonna 2015. Olen tupakoimaton. Olen kyllä. Muutama repsahdus ei vielä tee minusta röökimuijaa, vaan annan sen itselle anteeksi. Jos ennen vedin parikyt röökii päivässä ja nyt saman kuukaudessa, niin siinä on jo iso onnellisuus. Toki, kokonaan ilman on se mihin pyritään, mutta pitää osata olla myös itselle armollinen. Sitä kohti.

Seitsemän senttimetrin kavennus uumalta oli myös saavutettu tavoite. Sen vuoksi tirautin muutamat hunajatipat pöksyyn ja tunsin olevani miss maailma. Liikunnan lisääminen neljään kertaan viikossa katsotaan myös saavutetuksi. Eihän se aina sitä ole, mutta joku viikko kertoja on enemmänkin. Pysynee keksimääräisesti tavoitettuna. Olen ihan päällikkö.

Enpä olisi lähtiessäni uskonut, että niin vaan kuntoutusrouvien kanssa pikku itkut pirautetaan erotessa. Silleen oltiin tunneherkillä ja  ryhmähenki on massiivinen voima. Eikä se, että työstimme liikettä ja tervettä elämäntapaa ollut se ainoa tavoitteemme. Kävimme monenkin kohdalla myös henkisen pääoman ja sielun terveyden asioita läpi. Ei ole ihme, jos kyynelkanavatkin aukeavat. Kerrassaan mahtava, mahtava kokemus. Voi kuinka voikaan ihminen olla kiitollinen saamastaan kokemuksesta. Sitä kun sattuu olemaan silleen herkästi väräjävä sielu, niin kaikki tämmöiset ovat voimallisia kokemuksia. Vähä niin kuin silleen, että rippileirillä tulee paukahtaa uskoon, sillä ryhmä ja herra ottaa niin lujasti eksyneen siipiensä suojaan.

Oli ihanaa viettää Ukkokullan kanssa koti-iltaa. Me ja romantikue. Kai se ikävä sitten loppuviimeksi oli, vaikkakaan sitä ei siuntiossa kerennyt tuntemaan. Mutta jossakin se minussa oli. Laitettiin kanapastat ja rouva keitti mansikkakiiselin. Vaniljajädellä se nautittiin. Ei ihan toisimme syötetty, mutta melkein. Oli taas jotenkin täydellisen tyydytetty olo. Eikä minulla ollut mitään hätää.

Minäpä kerron teille hauska leikin. Tää on hiukka porno, joten hyppää yli, jos tunnet etovaa oloa kaikkea eroottissävytteistä kohtaan. Muussa tapauksessa voin hyvin suositella kaikille pariskunnille. Otetaan kaksi tosilleen tuttuja ihmisiä. Ne voivat hyvin olla samaan sukupuolta tahi eri. Heitetään heidät alastomaksi ja lyödään lattialle pitkulleen. Otetaan läppäri siihen ja aukaistaan Spotifyista Vain Elämää soittolista. Se sellainen, missä on kaikki tuotantokaudet peräjälkeen. Kukin osanottaja vuorollaan saa soittaa oman lemppari biisin toisellensa ja ja sen tsipaleen aikana suorittaa eroottisen hieronnan  ja tekee kaikkensa, että toinen vain nauttii. Työvälineinä voi käyttää suuta, varvasta, tukkaa ja napanukkaa. Ihan mitä tahansa. Mutta kahden biisin ajan toinen antautuu tälle taivaisiin nostattavalle käsittelylle ja hänellä on vain lupa nauttia. Ei mitään pakkoja, ei mitään ehtoja. Ollaan vain ja nautitaan. Hei, nautitaan. Siis nautitaan. Ymmärrättekö. Nautitaan.

Musa, kosketus, lämpö, läheisyys ja sexy. Aikas kiva, sanon. Pieni tekninen lisätuki. Kaksi biisiä on aika lyhyt aika, ja yllättäin siinä saattaa päästäkin vauhtiin ja ei taho lopettaa. Silloin voi ottaa ns. välibiisin, joka tulee automaattisesti soittolistalta. Mut kolme siis max ja vaihto. No niin, nyt kaikki sit leikkimään Vain elämää. Pari lasia punkkuu voi olla myös ihan kiva...

Jep. Arki on siis taas yllä ja mie keitän makkarakeiton. Aika köyhää näin la-illaksi, mutta joskus on hyvä palata juurilleen. Nyt pitäisi vaan jostakin saada sellaista hyvää voimaa ja energiaa, että kestää arjen pyörityksen. Olen lomaillut, olen kuntoutettu. Mitä vielä ihminen voi olla vailla? Ei mittään. Ole hiljaa hillo. Olen.

15.1.2015

Oman elämän aarrekartta

Tää viikko on mennyt hävyttömän nopeesti. Silleen liian nopeesti. Ja tieto siitä, että tää on vika kuntoutuskerta, saa mut hiukka surulliseksi. Tää on niin kivaa, mukavaa ja kaikkee. Olisihan tämmöinen ihan luksusta, jos joka vuosi voisi 3 x vko kuntoutua ja saada aikaa vain itselle.

Kovasti paljon ollaan taas tehty kaikkia mittauksia. Okei, taisin jo vuodattaa sen, että paino oli noussut muutaman kilon. Siis vittu muutaman kilon. Puhutaan nyt noin viidestä kilosta. Se on vaikea tulkita, kun se niin vaihtelee meikeläisellä. Okei, mut mitäs sanotte tästä? Mun vyötärön ympärysmitta on kaventunut 7 senttiä! Kyllä. Tää Siuntio on siitä ihmeellinen paikka, että vaika kilot nousee, niin uuma kapenee. Ukkokulta meinasi tukehtua omaan hysteeriseen nauruunsa, kun tämän ilosanoman hänelle avasin. Hän olisi valmis tulee myös tänne.


Kaikki muutkin testitulokset olivat niskan osalta parantuneet snadisti. Se on hyvä, mutta parannettavaa on vielä. Kyllä tältä jaksoltakin on jäänyt paljon hyödyllistä tietoa mukaan. Ruoka-aineiden Glugoosiindeksi on tärkeä. Okei, kyllä siitä jo jotain tiesinkin, mutta sitä on meidän jokaisen hyvä vähä tarkkailla.

Saliohjelmana sain paljon hyviä vinkkejä ja tota niskan asentoa on oikeesti pakko pikkasen tsekata koko ajan. Tahtoo nääs uteliaalla ihmisellä lähteä niska koko ajan pikkasen etukenoon. Ei oo ihme, jos hermot puristuu ja sitten sattuu. Hienoja oivalluksia viiskymppiselle.


Täällä omassa pikku kammiossani ( hotellihuone ) olen paljonkin miettinyt asioita. Olen tullut siihen tulokseen, että meillä on vain tämä yksi elämä ja siksi häiritseville asioille on tehtävä jotain. Vain minä itse päätän omasta elämästäni. Okei, kaikki asiat ei ole hirmu kivoja, mutta ne on vain pakko tehdä. Elämässä pitää uskaltaa mennä eteenpäin. Vaikka sattuu.

Askartelimme täällä aarrekartat. Se oli kivaa. Siinä oikeasti joutui miettimään mitä sitä haluaa elämältään. Ei ne suuria asioita enää tässä vaiheessa ole, mutta sellaisia, että saat mielenrauhan ja teet itsellesi oikein. Onks se sitä, että kuuntelee sydämensä ääntä ja pitää vain uskaltaa olla rohkea. Sitä kohti ystäväin, ole rohkea.

13.1.2015

Läski kuntoutuu

Tsau evribadi! Paluu arkeen on ottanut taas lujille. En tiiä, mikä ihmispoloa on rienannut, mutta unettomuus on saavuttanut ihan uudet käsittämättömät mittasuhteet. Ihminen ei nuku, niin ihminen ei nuku. Ihminen menee sekaisin ja ihminen voi huonosti ilman unta. Uutta ja ihmeellistä on se, että menen kyllä rauhassa ja ajoissa sänkyyn ja nukahdan oitis, mutta sitä onnea ja autuutta kestää vain vajaat pari tuntia. Siinä kaikki.

Näin meni koko viime viikko. Ei hyvä. Ukkokulta tuli yökylään La ja hän kommentoikin unettomuuden johtuvan siitä, että hän ei ole vierelläni. Hah, toden totta, la-su yönä vedin sit 11 tuntii rauhaisaa, syvää ja täyteläistä unta. Kiitos herra. Tätä unettomuutta on nyt jatkunut jonkun tovin. Loppuvuosi meni valvoessa, loman nukuin kuin pikkuinen pupujussi.  Ja sit taas on valvottu. Mitä, mitä, onks mulla joku ressi vai?

Enihau, tällä hetkellä nautiskellaan viimeistä kuntoutusviikkoa täällä Siuntion kylpylässä. Kaksi yötä takana ja onneks olen saanut nukuttua. Eihän tästä muuten tulisi mitään. Eilen oli palauttava Inbody kehon koostumusmittausanalyysi. Voe hevon perse, en paremmin sano.  Vaikka tämä uusi tupakoimaton elämäntyyli on ollut liikunnallisempi kuin aikoihin, niin siihen näyttää liittyvän myös ylensyönti ja herkkuperseily. Okei, joulu ja loma Istanbulis olivat yhtä syömistä, mutta onhan se aina hirveä järkytys nähdä painon nousevan käsittämättömiin lukemiin.


Noh, ei kai tässä muu auta kuin ottaa taas läski niin sanotusti omiin käsiin ja alkaa tekemään asialle jotakin. Se on sitten niin jännä, että kuin salakavalasti tämä kaikki tapahtuu. Vielä pari kuukautta sitten syksyllä meitsi oli hyväs hapes ja niin sutjakassa kunnossa. Kuis tää taas pääsi tapahtuu? Voinks mää syyttää tota tupakoimattomuutta? En voi. Olen syönyt kuin sika.


Ruuasta puheen ollen. Tehtiin La oikein makunystyröitä herättelevää apetta. Ukkokulta teki jälkkärin, onnistuneesti suklaafondantin. Se ei ole ihan se helpoin, mutta hyvin onnistui. Minä laitoin sen unessa nähdyn lohen ( olen siitä täällä aikaisemminkin postaillut. ) Dijon sinapilla ja riisimuroilla kuorrutettu lohibiitti. Jes söör, oli hyvää ja ei ihme, kun herrat paisuu kuin pullataikina.

Jesh, nyt aamiaiselle. Täällä on kyllä hyvät pöperöt. Hiukka liian hyvät. Eli syötyä tulee täälläkin, mut onneks kulutus on toista luokkaa. Eilen vedin ensin sauvakävelylenkin, sit salilla reenii ja vielä päälle vesijuoksuu ja snadi uinti. Aika hyvä setti. Tänään ohjattu vesijumppa, niskaselkätreeni ja tehdään lumikenkäretki. Aika huippuu...

6.1.2015

Rukoilkaamme

Jesh, katsotaan onnistuuko se rukouskutsun videopostaus. Hän yrittää, kiitos.



Matkan jälkimakuja

Ouh ja äyh, täällä ollaan pienin flunssan kourissa. Olin eilen niinkin ennätyksellinen, että nukuin koko päivän. Kyllä, niin veti voimat. Ihme, että viime yönkin nukuin kuin tukki ja nytkin tämä ylhäällä olo ottaa voimille. Vai pökerryttääkö se, kun vaihtaa vaakatasosta pystyyn. En tykkää.

Makuna minttu

Illaksi tukka tötterölle
Ei tässä muuta mainitsemisen arvoista ole kuin se, että käytiin su-iltana pitkästä aikaa leffassa. Raina oli Pride. Yhden sortin homotarina ja lievästi menin epäillen. Käsikirjoituksen voi jo ennalta arvata ja mietinkin, että toivottavasti en kyllästy ja lehva ei ole pitkäveteinen. Ei ollut. Oli hillittömän hauska ja dialogiltaan raikas ja naurattava. Itkeä pirauttaa sai myös ja voin todella suositella. Allekirjoittanut joutuu taas myöntämään kuinka sivistymätön tollo onkaan. En tiennyt, että tämä kaikki on tapahtunut joskus. Noh, mie elin silloin kuuminta hottia ja mulle tärkeintä oli vain se mille mie näytin ja mistä saan seuraavat baarirahat.

Näit myö herkuteltiin

Kato, toi pyllistää
Mut vielä sinne Istanbuliin. Muutama ihana, lähtemättömän vaikutuksen tehnyt kokemus. Turkkilainen sauna elikkä Hamam. Eksoottisuudessaan puhdistava ja erittäin relaksoiva kokemus. Me olimme hiukka selvitelleet ennakkoon minne kannattaa mennä ja suosituksia sai siinä aivan haga sofia moskeijan vieressä oleva Ayasofya Hurrem Sultan Bath hamami. Paikan suosiosta kertoo varmasti se, että sinne on hyvä tehdä varaus. Paikassa on erilaisia kylpypaketteja. Hinta ja aika lähtee aina tuolta 35min./85€ - 90min./170€. Eli mitään ihan halpaa lystiä tämä ei ole, mut on kyllä hintansa väärti. Paikka oli erittäin siiti, miehille ja naisille omat puolet. Olin ajatellut, että pesijänä toimii sellaisia vanhoja akkoja, pikku viiksineen mut ehei, hyö olivat kommeita nuoria miehiä. Onhan se jotenkin jännä, että sinulle tuntematon mies pesee sinut päästä varpaisiin. Ei siinä tietty ole mitään seksuaalista, mutta kyllä se käy kuitenkin mielessä. Silleen on ihminen ja himot ne on hiirelläkin. Korostan nyt vielä, että siinä ei TOD. ole mitään sinne päin viittaavaakaan, mutta mielikuvitushan voi loikkia kenelläkin miten loikkii. Mut joo, ensin otettiin ns. löylyä kuumas huoneessa ja sit tehtiin pesu kintaalla. Sit saippuavaahto hieronta ja huuhtelu. Sen jälkeen vilvoittelu ja sit minulle kuului vielä öljyhieronta. Voi sanoa, että olin sen jälkeen relaksantti, uuuh.



Lyhty poikineen
Parturikokemus oli toinen yllättävä. Paikkoja on pilvin pimein ja turkkilaisilla miehillä on tukka aina tiptop. Käyvät varmasti kerran viikossa parturissa. Voi tsiisus, kuin taiteen laji tämäkin oli. Meillä palvelu, mikä minulle tehtiin, olisi kestänyt n. 10-15 minuuttia. Siellä se kesti tunnin ja siihen tuli kasvohoito ja hieronta pyytämättä. Minulle tehtiin parranajo ja siistiminen. Kasvoilta, korvista, kulmilta ja nenästä poistettiin karvaa vahalla, langalla ja tulella. Hmmm, mielenkiintoista ja työn jälki ja laatu oli erittäin siistiä! Rouvan kevyt päivämeikki sai kyytiä, sillä naamaan tungettiin savinaamiot ja kaiken maailman mirhamit. Sillä seurauksella, että ulos lähti kiiltävä punakkapönäkkänaama. Hyvä, että sain illaksi hehkun sammutettua ja pitikin laittaa tuplakerrokset sävyttävää päivävoidetta.

Ruosteiset talot autiot pihat
Uusi vuosi vaihtui Istanbulissa. Tehtiin pöytävarausta pieteetillä ja missattiin monta mestaa, kun nettiyhteydet eivät toimineet. Mutta illan paikaksi valikoitui Ravintola Vogue. Valintaperusteina oli hyvä näköala ( joskin sateinen, harmaa keli tuotti pettymyksen ) ja tietysti kunnon meny. Istanbulin kauniit, rikkaat, rakkaat, kauniit ja nuoret olivat löytäneet saman mestan. Marttahan nyt oli tietysti kuin kotonaan, mutta vatsaa piti ikävästi vetää sisään koko illan ja se tuotti ruokaillessa hieman ongelmia. Mut joo, ruoka oli 10 lajin illallinen, ihan jees ja pääruuan vasikanposki jäi syömättä. Oli limaa. Meno yltyi hoo-hetken koettassa varsin villiksi ja kaikki pöydät jorasivat hullun lailla. Kuvia otettiin, keimailtiin ja oltiin niin nättiä ja upeita. Musa hiukka liian kovalla ja ehkä toi oli mulle jo pikkasen tuu mats. Mut siis ihan kiva pitkästä aikaa viettää uutta-vuotta oikein silleen hienosti.

Rinkelit rinteessä
Olettekos koskaan polttaneet vesipiippu? Minä en ollut ja nythän se piti kokeilla. Sekin on jännä maan tapa. Siellä niin on kahviloita missä miehet ja hei, nuoret naiset istuvat ja luputtavat posket lommolla piippua. Mikäli oikein ymmärsimme, niin siinä ei ole röökiä vaan kaikkea muuta makuainetta. Siis minttua, lemonia, persikkaa ym. ym. Kieltämättä siinä oli jotakin jännää ja relaksoivaa. Juotiin kupposelliset teetä ja vedettiin piiput. Ei sitä lajinsa enempää vedä, eikä joka päivä, mut tulipahan kokeiltua tuokin. Ukkokulta vallan ihastui, vaikka ei siis ole olemoisinkaan tupakki-ihmisiä.

Siluetti
Innostuin ostamaan rätei ja lumpui. Tarjonta Istanbulissa on huikea. Se yllätti minut. Ja kaikenlaista ostamista. Tuolla Lemon Decon puolella on enemmänkin siitä sisustuspuolen tarjontaa, mut siis vaatettakin löytyy. Nahkatakin ostin, snadisti halvempi kuin suomes. Kenkiä en löytänyt sellaisia mitä etsin, mutta kyllä niitäkin yhdet itselle ja Ukkorähjälle toiset tuliaiseksi. Koruja, koruja, ihania koruja. Ostin pari sormusta, pari nahka/hopea rannekorua. Korujakin olisi voinut ostaa kassikaupalla. Saas nähä, tuleeko pidettyä, kun en niitä enää viime aikoina ole niin suosinut. Mut tuolla meni jotenkin hulluks. Mausteita ja erityisesti teetä tuli ostettua. Oikein hyvää teetä, sitä kannattaa kotiin tuoda. Turkkilaisista herkuista voisin suositella Lukumin. Niitäkin on lukuisia makuja ja ehdottomasti ne kannattaa ostaa tuoreena tiskiltä, eikä valmiiksi pakattuina laatikoina kentällä. Ihania makuja, esim lemon ja vihreä omena. Ei niitä paljoa syö, mutta minusta ne ovat ihania. Ja juurikin teen kanssa, ah.

Kerrostumaa
Jep. Menkää ihmiset Istanbuliin, se on ehdottomasti kokemisen arvoinen kaupunki. Lyhyt lento, rapiat kolmetuntii ja ollaan aivan erilaisessa kylthyyrissä kuin mitä täällä meillä. Hah, muuten se rukouskutsu on oikeesti aika veikeä. Okei, se aamun ensimmäinen kello viis, voisi olla desipeleiltään hiljaisempi, mut noin niin kuin muutoin, siinä on jotakin taikaa. Katsotaan saanko ladattua videon kutsuhuudosta. Se on aika maagista. Niin ja käy toki vilkasee tuolla Lemon Decon puolella noita muita päivityksiä. Tsau!




4.1.2015

Ihana Istanbul

Terveiset Istanbulista! On vierähtänyt pikku tovi postauksesta. Matkalla koneksuunit ei olleet parhaat mahdolliset, enkä olisi koneella kerennyt istua. Niin oli menoa ja meininkiä lomalla.  Ja nyt on mennyt pari päivää toipumiseen. Mutta himas ollaan, täysissä sielun ja ruumin voimissa. Mahtava, mahtava reissu takana ja vieläkin päästä ihan pyörällä. Mulla on niin kauheesti asiaa ja kuvia, että teen ajan kanssa useamman postauksen. Osan laitan tonne Lemon Decon puolelle, oli meinaa niin paljon upeaa sisustusjuttua, että allekirjoittanut oli ihan sekaisin.

Teetä ja paklavaa

Kebabiii

Granaattiomenat ja silleen
Voi hitto, mistä mää aloitan?! Istanbul on iso kaupunki. Ihan hirmu iso. 15 miljoona asukasta alkaa jo näkyä ja tuntua. Hirveen pahasti kaupunki ei tullut päälle, vaikka liikenne ja kaikki muukin ruuhka oli välillä hermoja koetteleva. Pahimmillaan kymmenen minuutin taksimatkaan saa varata tunnin. Siksikin julkinen liikenne on parempi ja nopeampi. Suosittelenkin ostamaan heti loman alussa metrokortin, johon voit ladata liiraa millä matkustaa. Välimatkat kaupungissa vaatii liikennevälinettä. Sen verran ovat pitkät, ettei niitä ihan kävele. Kaupunki koostuu hauskasti kolmesta eri osasta. Ja niiden välillä joutuu seikkailee tai siis ainakin me seikkailtiin. Mut siis julkinen toimii loistavasti ja se on suht helppo käyttää.

Fisuillallinen

Vähäks fressii

Tätäkin maistettiin
Ilma oli meittin syksy ja alkutalvi. Juu, räntää rätki niskaan parikin päivää ja keli oli sateinen ja kylmä. Mutta kesällä se on taas ahdistavan kuuma, joten ainakin minä tykkään enemmän kaupunkikohteessa viileydestä kuin ahistavasta kuumasta. Okei, ehkä toi vesi ja räntä olisi voinut jäädä veke.

Minttu ja persikka

Terkut parturista. Siitä lisää myöhemmin

Himas. Leikittiin turkkii
Istanbulin turvallisuudesta saa kuulla välillä ikäviä. Meille kaikki meni hienosti. Uudenvuodenaattona oli poliiseja joka paikka täysi ja se hiukkasen pelotti. Onks tulossa sota tai jotain, mutta ehkä se oli vain normi varotoimi. Mut noin muuten me kyllä heiluttiin yölläkin ties missä kujilla ja ei siellä tarvinnut pelätä. Tai sit myö olimma niin tyhmiä, ettemme tajunneet peljätä.

Turkkileikki 2. Lukumijälkkäri, uuh. 

HimaLove. Leivottiin eilen pullaa. 

Näkymä hotellin ikkunasta.
Yhden kerran taksikuski yritti huijata ja pyysi maksua ihan liikaa. Ukkokulta uhkasi poliiseilla ja hinta tipahti heti. Noin yleensä voisin sanoa, että kannattaa olla tarkkana. Tilaisuus varmasti tekee varkaan ja sitä käytetään hyväksi. Erityisesti kannattaa varoa diskoteekkien sisäänheittäjiä. Varsinkin miesasiakkaita huijataan surutta sisään ja lasku saattaakin yhtäkkiä olla monta sataa euroa.

Turkkilainen kahvi

Imuu

Vettä ja vihmoo
Miehet Turkissa ovat tummia ja komeita. Ne on jotenkin niin äijiä, sitä testoo on vaikka muille jakaa. Naisia ei kauheasti katukuvassa näy. Se on asia joka pisti silmään. Tai siis naiset ovat selkeästi jotenkin vähemmistö yleisessä kuvassa. Vai onks vaan miehii niin paljon enemmän? Ystävällisiä ihmiset ovat, toki poikkeuksiakin mahtuu joukkoon. Mut en mie tiiä mistä se johtuu, niin jotenkin mulla on sellainen fiilis, että turkkilaisen miehen kans saa hiukka olla varuillaan. Se voi olla mun omia ennakkoluuloja, sillä takavuosien turkkikokemus oli, sanoisinko, lievästi agressiivinen. Mut joo, nyt sai olla suht rauhassa. Eivät tulleet niin päälle, eikä iholle. Yksi ravintolakatu oli sellainen, että sisäänheittäjät alkoi käydä hermoille.

Paikallinen taiteilija

Pikafuudii
Istanbulissa on ihan kaikkee ja paljon. Siis paljon! Kahviloita, rafloja joka lähtöön. Turkkilainen ruoka on hyvää, mutta se on sitä samaa joka kuppilassa. Ei sitä rajaansa enempää nauti. Mezet aivan ihanii, mut et sää niitäkään haluu joka ilta. Maailman parasta kebabii ja sitä tulikin syötyä silleen huikopalana päivällä. Se on sellainen pienehkö plätty maukkaalla lihalla. Ja voitte arvata, että näitä kebabimestoi oli sit muutama. Parisen kertaa käytiin syömäs silleen faindaining. Homma oli jees, ruoka hyvää, mestat makeita ja palvelu pelasi. Ilmaista ei ollut se, ihan mentiin suomen hinnoissa ja juomat jopa enemmän. Kahvilat ovat aivan ihania ja se leivosten, paklojen, lukumien ym. ym. määrä on hämmästyttävä. Pelkästään ikkunoita katsomalla lihot muutaman kilon. Öhöm, joka päiväiseen rutiiniin kuului iltapäiväkaffe tahi tee tortun tai muun makian parissa. Kiloja, tuliko, satako? Jep.

Kaiho tahi suru

Mammat leipoo
Se täytyy vielä avautua, että olipa hienoa, kun mulla oli oma henkilökohtainen matkaopas. Tuo uusi Ukkokulta on silleen kosmopoliitti, että sille nämä euroopan kaupungit ovat tuttuja. Kielitaitoa löytyy useamman kielen verran ja kyllähän se avartaa ja helpotta matkailua. Mulla oli siksikin hyvin turvallinen olla. Mie vain kävelin perässä ja sain kuunnella yksityiskohtaisia selostuksia mitä ja miksi missäkin on tapahtunut. Noin niin kuin Istanbullin historiaa. Ja kyllähän sen näkee, kun ihminen on tahkonnut muutakin kuin tätä pohjolan tummaa kamaraa. Silleen oli varmuutta ja tietoa. Jettekiva de.

P:S Jatkan siis näitä postauksia. Asiaa ja kuvia on paljon.