K I R P A S E E

Huh! Elämä on nyt yhtä Tattia. Eihän se ole sillä hyvä, että ne poimitaan, vaan ne pitää tietysti siivota ja jälkikäsitellä. Tilannetta helpottaa uusi, uljas kuivuri. Nyt meillä huutaa 24 h kaksi kuivurii saunan pukuhuoneessa. Tätä voisi jo sanoa tehokkaaksi tuotannoksi. Mutta päivien kulku on tatti. Aamusta mettään ja päivä siivotaan ja kuivataan. Ei ole vapaa-ajan vietto ongelmia. Ei ole.

Niin kuin jo olen todennut, niin nyt sitä herkkua on saatavilla. Ei koskaan, ei milloinkaan ole tämmöistä määrää tattia näillä main ollut. Ja mikä ihmeellisintä, niin ne ovat toukattomia ja ykkösplaatua. Niitä on ilo vasuun noukkia. Se on sellaista kiireetöntä ja nautittavaa astelua metsässä. Joskaan kovin pitkälle ei pääse, kun jo täytyy tattiperhe kyytiin ottaa. On paikkoja, joista löytyy parisenkymmentä pullukkaa vierutusten. Ihanaa!

Tattia siellä Tattia täällä, njam

Eilen meitä kohtasi hirveä vääryys ja järkytys. Meillä on täällä sellainen oma salainen Tattitaikametsä.
Siellä on hauskasti kolme pientä metsää peräkkäin. On porstua, kuninkaansali ja kammari. Meillä oli tarkoitus ensimmäisenä päivän mennä sinne, mutta emme päässeet porstuaa pidemmälle, kun vasut olivat jo täyttyneet tattiloista. Nöyränä päätimme jättää taikametsän seuraavalle päivälle.

TattiPupu

Iloisin ja vastaanottavaisin mielin lähdimme seuraavana päivänä kohti Taikametsää. Eteneminen oli tälläkin kertaa hidasta, sillä sitä tattia on todellakin joka puolelle. Saavuttuamme lähistölle, kuulin ihmisten ääniä M E I D Ä N metsästä. Ampaisin paikalle ja kauhukseni sain todeta, että kyltymättömät ja verenhimoiset ammattipoimurit olivat raiskaamassa meidän tatteja. Isoja koreja pinoittain, täynnä tattia, menossa odottavan pakettiauton kyytiin.

Sanko tolokulla

Puoli leikillisesti, vailla mitään kiihkoa totesin heille: " Jos minulla olisi pyssy, niin minä ampuisin teidät." Hieman hermostuneesti nämä säälimättömät naurahtivat ja jatkoivat tattien kantamista autoonsa.
Jokaisella on tietysti oikeutensa, mutta emme voineet mitään, että pettymyksen määrä oli suunnaton. Olisimme edes halunneet nähdä Taikametsän tattinäyn. Ja se metsän on meidän. Ymmärrättekö, meidän!

Tuli jotenkin käytetty, petetty ja hyljätty olo. En tiedä, päästäänkö tästä tänä syksynä yli vai pitääkö hommata mielialalääkitys. Niin kirpasee. Mutta onneksi sitä herkkua on joka paikassa, eikä mekään ilman jäädä. Ainut ongelma tässä on se, että emme kerkeä jälkikäsittelee sitä mukaa, kun saalista olisi tulossa. Eli joutuu hiukka himmailee poimintaa. Voitteko kuvitella, pitää rajoittaa poimintaa ettei mene pilalle. Jo on aikoihin eletty!

The Tattista vaan!

Olen taivaassa! Tatteja on niin perkeleellisesti, kun vain jaksaisi metsästä kantaa. Ihan mahotonta! Niitä ei ole koskaan ollut näin paljon. Arvatkaa vaan onko ihanaa? Tänään käyty kaksi kertaa metsässä ja siivottu koko päivä sieniä. Niin, ne pitää siivotakin vielä. Eli elämä on yhtä tattii. Ai ko mie nautin...
En kerkee nyt enempää läpisee. Halusin vain muutaman kuvan laittaa ja kertoa teille. Tattista vaan, toverit!

Nöyrästi niia hän

Mulkosilmätatti

Family

Yhes päästiin puuhun

Onnellinen

Kaverille kans

Valitut

Mee hoitoon

Kirjoittaisinko teille hitusen rakkaudesta? Olen sillä tuulella... Ulkotulet mökillä loimottaa ja Spotifai soittaa Irina Björklundin uusinta albumia. Se on ranskaa ja hemmetin hieno. Ranskan kielessä asuu rakkaus ja intohimo. Sauna on kohta kylpykyllä, ja syksyilta parhaimmillaan. Pelkää tummaa ympärillä. Ja suht lämmin. Ilma on kuin tummaa, paksua samettia. Sellaista kallista ja aristograattista. Elämä on pehmeää kuin pumpuli...

...niin täällä vain on. Keskellä metsää, sienisadon ympäröimänä. Tämä on hekumallista aikaa. Jotenkin tuntuu, että ajatukset ja sielukin on jähmettyneempi tuntemaan. Ei ne roihua, ei tällä iällä, mutta on ihanaa olla tunteellisella tuulella. Siitä tietää, että kaikki on hyvin. Vaikka ei olisikaan. Mutta olen ajatellut sen kohdallani niin, että vaikka olisi surua ja murhetta, niin se kaikki kuuluu elämään ja se on elettävä. Mitä olisi elämä ilman surua ja murhetta? Eihän silloin olisi iloakaan. Tasa-arvon nimissä on hyvä tuntea kaikkia tunteita. Eikä pelätä niistä mitään. Kaikki on meille tarkoitettu. Hyvät ja pahat. Pahat ja hyvät.

Mökkimatkalla jouduimme pysäyttämän auton. The Herkkutattia oli tien varsilla poimittaviksi. Sehän tietysti lisäsi meidän kliimaksia. On se jännä, tuo Tattihimon tunne. En tiedä mihin sitä verrata. Joku alkukantainen saalistusrituaali se on oltava. Perheelle evästä ja tapa tuo sika ensin. Ei nähdä nälkää ja selvitään pitkä ja kylmä talvi. Jotakin sellaista. Saan uskomattoman tyydytyksen löydettyäni täydellisen aa-luokkaa olevan yksilön. Se on jumalallinen kokemus. Lähes. Olen varmasti metsästäjäsukupolvea. SieniDNA tai jotain. Mustikka, mansikka, puolukka.

Olettekos katsoneet Tiistai-iltaisin tulevaa saksalaista sarjaa kuin Hotelli Adlon? Ollaan jo toisessa osassa ja täyty todeta, että mitään noin koukuttavaa en ole vähään aikaan nähnyt. Kertakaikkisen hienoa  ajankuvaa ja kiehtovia ihmiskohtaloita. En muista milloin joku sarja olisi saanut minut toivomaan jotakin niin kiihkeästi. Inhottavia juonenkäänteitä, joita ei voi millään hyväksyä. Aidon tuntuista elettyä elämää ja tunteet tulevat läpi ruudun. Sortumatta mihinkään jo esitettyihin tai olemalla hyvä kopio. Johtuneeko saksankielestä tai siitä, että sarja on saksasta. Se on tuoretta, erilaista kuin jenkki tai enkkukama.  Katsokaa! Huippu!

Joku ökkömönkijäinen lensi näytölle. Pitkulainen perse, ei se voi olla paha. Ei ainakaan pure. Luonto on siitä ihmeellistä, että meitä on moneksi. Ajatelkaa, on semmoisiakin ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita vastakkaisesta sukupuolesta. Tämä vain siksi, että joku vähä-älyinen oli laittanut minulle ensimmäisen ilkeän kommentin. Ulkoasussa oli tietenkin virhe. Se kuului näin:" VITTU HOMO MENE HOITOON!!!" Oikea tulkinta olisi varmaan ollut: "Vitun homo, mene hoitoon!" On aina ihanaa saada postia, vai mitä?

Raipata rai rapurapurallaa

Do diin. Takas citissä. Otin just uunista The Tattipiirakan. Tuoksu on ylen mellevä. Vien sen huomenna tyttäröisille duuniin. Sienimetsä oli tattiantoisa. Mahtavia, ykkösluokan tattiloita ja löysin jopa yhden sellaisen kookkaamman ja ilman madon matoa. Huippua. Pissasin hunajaa. Ja hei, ensi viikonloppu on se varsinainen sieniviikendi. Mulla on pikku sieniloma ja mennään jo keskiviikkona mökille. Tattikuume on armoton. Nyt niitä tulloo!!!

Rapujuhlat oli oikein onnistuneet. Perjantaipäivänä laittelin kaikessa rauhassa meille oikein kivat kemut. Terdelle uudet värivalot, punaiset liinat, servetit ja ne pihlajat. Oli nättiä ja tunnelma varsin kiva. Illan menyykin oli oikein maistuva, tai ainakaan vieraat ei kauheesti valittanut. Hyvin osu ja uppos.

Pitkällä kaavalla mentiin. Ei nyt kuitenkaan ihan rapu/snapsu. Ei helevetissä, siitähän olisi saattanut vaikka päihtyä. Kun pitkällä kaavalla mennään, niin siinä on juoma, jos toinenkin. Ihan silleen tarpeeks, että aamulla oli tukka hiukkasen kipiä. Meinaan vaan, että valvottiin ystävän kans aina tonne viiteen asti ja sehän on nyt seniorille jo ihan liikaa. Mut hei, oli niin mukavaa! Soiteltiin Spotifysta kaikkia vanhoja biisejä. Tunnelmoitiin ja muisteltiin menneitä. Taisin pikku itkutkin pirauttaa. Niin oli liikkistä.

Vaikka eilen oli daagenefteri, niin sienimettään mentiin. Ja niin kuin edellä totesin, niin se oli kannattava reissu ja sinne taisi jäädä se heikko olokin. Niin olin Tattikliimaksissa. Siinä sitten bastu tulille laitettiin ja Martta The Tattirisoton illaksi väänsi. Ihan otettiin vielä hienosti valkomaviinit, mut silleen sivistyneesti ruuan kanssa. Niinpä oli Martta väsy, että painui yöpuulle jo puolikymmenen ja nukkua posotti kakstoist tuntii. Huippuu.

Kertakaikkisen mukava viikonloppu ja tällä jaksaa taas pitkään. Ystävät ovat elämän suola, sokeri, siirappi, weeceepaperi, ketsuppi, öylätti, ruishuttu ja camenbääri. Niin se vaan on.  Kiitollinen on hän. Kovin.

Pilvee Pilvee Pilvee

Mä olin eilen ihan pilvessä. Mä rakastan pilviä. Pilvet on kivoi. Niissä on tarinoita ja hassuja juttuja. Syksyllä kaikki värit on indensiivisiä, jotenkin hekumallisia. Ja rakastan ulkotulia, kynttilän valoa. Tätä ihanaa yön tummuutta. Kesällä pilvet ovat haitulaisia. Syssyllä niissä on voimaa ja jylhää avaruutta. Taivaalla on taidenäyttely, en kaivannut taiteidenyötä. Tai meillä oli oma sellainen. Tultiin ystävien kans eilen tänne näin, möksän paratiisiin. Laitoin maukkaan kanasalaatin, istuttiin ja ihmeteltiin ihanuutta. Ilmassa tuoksuu sieni ja metsä. Sienimetsä.

Takana vapaus

Tänään on rapujuhlat. Martta laittaa nätiks. Meillä on värivaloja ja punaista tunnelmaa. Pakastealtaasta saalistetut Epsanjalaiset Jumbo saksikkaat saa kelvata. En minä niistä nyt niin himota, se on sellaista kivaa askartelua yhes ja sitten taas Heeeeelankoooooor ja hobbadihobbahei! Ei ne pelkät ravut riitä. Martta laittaa alkuun rapukokteilin, se on se perinteinen ja aina yhtä maistuvainen evergriini. Pitkällä kaavalla mennään. Pääruokana The Tattipasta. Sitten juustot ja marjaisat jälkiruuat. On tsukulaadeherkkua ja jaloviinakahvijuomaakin. Huh, ei kai se vaan oo piä kippee seuraavana aamuna, hui.

Tulenko lähelle

Mökkiin sai jo laittaa molemmat patterit päälle. Vesikin on viilentynyt, saas nähä, pystyykö siellä enää vesihölkyttelee. Kyllä, ilmassa on selkeästi syksyn tuntu, ja sehän ei allekirjoittanutta haittaa. Rakastan syksyä. Siinä on aina uuden syntymisen energiaa. Minkähän uuden harrastuksen voisi tänä syksynä aloittaa? Kiovalaisen kirkkopitsin perinnenypläyskurssi vaikuttaisi kivalle. Sitä siis tai sitten Mongoolialainen rakennustaide eurooppalaisessa katuhistoriassa. Kiva. Kaikkee intresanttia.

Lähtiessäni unohdin kukkaron kotiin. Vaihtui käsveska reppuun ja sinne jäi. Se on kamala tunne. Lainsuojaton, ihminen vailla henkilöllisyyttä. Kukkarossa on kaikki sun henkes. Kaikki se millä itsesi lunastat. Outo tunne tuli, en kuitenkaan takaisin kääntynyt. Kassavirrasta lainaa otin, että ruokaa saan onneton, etten nälkään vallan kuolisi. Rapua ja viinaa saisin. Ajatuksiini iski pelko, sellainen tunne, että olisit vailla korttia, vailla cashiä, vailla henkilöpaperia. Olisi oikeasti orpo tunne. Sellaistakin ihmisillä on. Mulla on ikävä mun kukkaroo. Mulla on ikävä mua.

Unelma onnesta

Illan juhlat vaativat kalustejärjestelyä. Olkoonkin tuuli, olkoonkin viilee, niin terdellä juhlitaan. Rapupöytä täytyy laittaa, silleen isosti, että mahtuu leveilee. Pitkän pöydän ajattelin laittaa ja pihlajanmarjoilla koristella. Kantaisinko kiven ja kannon, niistähän saisi oivaa rekvisiittaa. Martta tykkää, eikä malta nyt naputtaa. Alkaa laittaa rapua. Mut ensin sienimetsäääääään.....

Linkoo mua

Uusi pyykkikone jyllää hekumallisesti. Eilen kaksi salskeaa nuorta miestä toimittivat masinan Martan käyttöön. Niin olivat vahvoja poikia, että yhdellä kädellä koneita nostelivat. Ihan oli pakko kysyä, että onko teillä selän kanssa ongelmia. Nuoria olivat, katsoivat kysymysmerkkinä. " Ongelmia, mitä ne on?"
Mut joo, ihanaa päästä pesemään koko tuo liinavaatepyykkikasa ( huh, mikä sanahirviö, onks se yhdys.) En ole pessyt kuin paitapyykkiä kevyesti ja kaikki tuo muu on koko kesältä. Riittä pestävää. Mut hei, vaikka moitin digidaalia, niin uudessa koneessa on sellainen hienous, että voin säätää aikaa ohjelmassa kuin ohjelmassa. Harvoin ainakaan päivittäinen paita/kalsaripyykki on niin likaista, että sitä täytyy kaks ja puol tuntii pyörittää. Siitä voin kuulkaa ihan ite nipistää muutaman hetken. Nyt on näppärä, kun voi pyöräyttää koneellisen aamulla ennen duuniin lähtöä.  Olen huumautunut.

Digidaalia

Kaikki viikonloput aina sieltä huhtikuulta ollaan rampattu möksäl. Ja se taas tarkoittaa, että kotihommat ovat jääneet vähemmälle tai niitä tuskin on ollutkaan. Nyt alkaa nyppiä. Tahraa ja pölyä joka paikka täys ja mua jo himotuttaa päästä suursiivoamaan. Olen esimerkillisesti oppinut sulkemaan silmäni vallitsevan tilanteen takia, mut nyt ollaan kyllä jo sietorajoilla. Mulla ei koskaan ole himas mitään kasoja tahi nyssyköitä nurkissa. Nyt on. Kaikkee jotka odottavat sijoittelua, järjestelyä ja roskista. Toisaalta, tämmöinen on ihan hyvää vaihtelua ja oppia siihen, että voi elää toisinkin. Tai en mie voisi. Se on mun luonto.

Uhka viikonloppuna

Sain eilen erittäin iloisen uutisen! Olen tässä viime ajat hoidellut vanhempieni asioita. Lähinnä asumiseen liittyvää ja sen sellaista. Ikä alkaa painaa ja kaikki asiat eivät ole enää niin yksinkertaisia. Apua tarvitaan. Eilen tuli s-postia eräältäkin vanhusyhdistykseltä ja  heille tarjottiin senior-asumispaikkaa oikeinkin kivasta talosta ja alueelta. Tämähän on kuin lottovoitto! Ja kuinka nopeasti kaikki järjestyisikään, jos tämä nyt onnistuu. Käsittääkseni näitä paikkoja jonotellaan useampia vuosia. Tällainen asumismuoto antaisi tukea ja turvaa myös meille lähiomaisille. Tieto siitä, että apu on lähellä ja saatavissa, jos jotakin sattuu, rauhoittaa kummasti myös allekirjoittaneen mieltä. Jess, mahtavaa! Aim häpii!

Herra mun vereni

Riviera Aurinkolahti

Hei, hyppäsin tuossa puolihuolimattomasti, ikään kuin ei tässä nyt mitään ihmeellistä tapahdu, puntarille, tarkistaakseni kuinka on kertyneiden kesäkilojen laita. Hitto vie, niitähän oli kadonnut jo useampi! Kohta ollaan talvisissa mitoissa ja syksy saa tulla. Kun elämään tulee se rytmi, niin kilotkin katoaa ihan itsestään. Tai en ne mitä itsestään katoa. Pullan puputtaminen ja kaljan kittaaminen on normaalia tasoa ja kai sillä vesihölökälläkin on osuutta asiaan. Hyvä minä. Nyt mahtuu taas äksällät päälle, ei tartte olla äksäksällää. Slimfittiä ei vielä voi edes unelmoida. On tää sit kans. Ikuista ja iänkaikkista. Jos ajattelee niitä aikoja, kun oli hoikimmillaan ja kunnossa, niin edes silloin et ollut tyytyväinen itseesi. Aina voisi vielä olla enemmän ja enemmän....jotain...mitä. Ihan höperöä. Jospa alkaisi olee tyytyväinen juuri tähän hetkeen ja näihin ihroihin. Hyi, ei kai.

Jess. Nyt äksön. Velvollisuudet velvoittavat. Ihanasti linkoo toi mun uus kone! Tasasen varmaa. Niin ko elämä.

Lähellä mutta kaukana

Tuulikello vienosti kilkattaa pihapihlajassa. Villanuttu piti laittaa ylle, on sillai ihanasti viilee. Joku pariskunta souti juuri ohi, se on ihmeellistä. Täällä ei juurikaan ole liikennettä ja jos joku ohi menee, niin sitä pitää möllää kuin lehmä uutta navettaa. Ties mitä rosvoja tai muita pahatapaisia ovat. Hus, hus, pois meidän rannasta.

Viikendi taas ohi. Olikin voimaannuttava ajanjakso. Paljon lepoa ja rauhaa. Tässä iässä arvostaa kaikkea sellaista, mitä nuorempana piti vain booring booring. Elämän arvoasteikolla tulee muutoksia, se on ikuista liikettä ja tuntumaa. Olisi hyvin vaikea kuvitella, että jaksaisi yöt läpensä valvoa ja rairai joka ilta. Ehei, täytynee tunnustaa, että taisin mennä joka ilta het kympiltä maate. Sitähän voisi pitää tylsänä, mutta minusta se on ihanaa.

Iltavalo

Eilinen talonäyttö oli samalla kertaa hirvittävän mielenkiintoinen ja pelottava. Kohde oli käyttötarkoitukseltaan juurikin sellainen mitä voisin etsiä, mutta siinä oli paljon epävarmuustekijöitä. Sellaisia, että oli pakko miettiä olisikohan tämä hullun hommaa. Enihau, talo oli kyllä jännä ja siitä saisi erittäinkin kivan kodin, työtilan ja whatever. Minä en remonttia pelkää, mutta kohteessa oli paljon sellaista tehtävää, josta ei edes osaisi sanoa kuinka paljon se tulee maksamaan ja mitä muuta mahdollista ikävää voisi löytyä. Ei siinä mitä, jos olisi rahaa sellaista 200 tuhatta ylimääräistä, niin vot sie, siitähän se lähtisi.

Sama kuva, hetki myöhemmin

Minähän näen kaiken aina "sieluni silmin" ja tässäkin kohteessa laitoin ja sisustin jo kovasti. Hetken jo näin itseni siellä. Sulaa hulluuttako, mutta tässä tapauksessa järjen ääni voitti kuitenkin. En ole pettynyt, olehan vasta ensi askeleilla ja tämä on sen verta iso asia, että nyt ei kannata hätäillä. Kaikki aikanaan ja jos tarkoituksella on merkityksensä, niin kaikki tapahtuu ajallaan. Mut oli aika kiva käydä katsomassa, sitä jotenkin innostui. Unelmia, unelmia.... Jos ketä kiinnostaa, niin tästä voi klikata ja käydä katsomassa mitä ihmettä se hullu nyt veivaa. Ja jos jollekin lukijalle tulee joku kohde mieleen, niin saa toki vinkata. Jatketaan harjoituksia.

Tänään lähdetään ajoissa kaupunkiin. Ukkorähjä lähtee duunireissuille. Mutta sitä ennen mun täytyy keretä kuntovoimailee. Viikolla se on silleen estynyttä hommaa, että viikonlopussaan on otettava kaikki irti. Harmillista, kun noi vedet kylmenee niin, ettei siellä voi tunti tolkulla juosta. Sitähän saattaa vaikka kangistua.

Se on näytön paikka

Ehanan fressi aamu! On hiljaista, jokunen tintti jossakin piipittää. Peilityyni ja vastarannan metsikkö peilaa järvenpintaan. Aivan kuin olisi kaksi metsää. Ei saa selvää mistä toinen alkaa ja mistä toinen loppuu. Ääretön satumetsä. Vielä ei lehdet kellastele, mutta punertaa jo marjat pihlajan. Sateesta johtuen, metsä tuoksuu voimallisesti. Siinä on ripaus ylikypsää tuoksua vai pitäisikö sanoa hajua, lievästi homehtava ödööri. Ei paha, sellainen maan haju.

Muoto kieli tummas yössä

Lep-lepakko kävi moikkaa

Hahtuva vihreää

Nukuin niitä nopeita. Kympiltä jo maate, simmu kiinni ja simmu auki, poks. Nyt on hurjan levännyt olo, sellainen teräsmiesmäinen. Hassu sana, teräsmiesmäinen. Voisko se olla teräsmiesnainen. Noin niin kuin tasa-arvon nimissä. Teräksestä puheen olleen, tein eilen ihan kiitettävän treenin. Hitto, kun siitä on tullut kiva tapa. Ja mikä ihmeellisintä, niin se vesijuoksu ei tunnu missään. Kuinkahan pitkään voisin hölökytellä, ennen kuin pitäisi luovuttaa. Kahvakuulakin sai eilen kyytiä. Tykkään tehdä raittiissa ilmassa. Jette kiva de. Kun sitä tekee jotain voimallista, niin mulle tulee sellainen tunne, että hahmotan kehoni ääriviivat. En ole epämääräistä höllyvää höttöä vaan kehossani on rajat, sellaiset niin kuin ääriviivat. En ole rajaton. Olen rajallinen.

Punertaa marjat jo pihlajan

Pilvee pilvee pilvee

Vastakohdat

Sienimetsä ei ollut armollinen. Kuivuudesta johtuen, meillä ei ole vielä juurikaan saalistettavaa. Sen verran saatiin kantsuja, että soosi saatiin. Tatteja ei lain. Mutta metsässä on mukava käyskennellä enivei. Mulle vaan se herkkutatti on sellainen jumalten lahja tai herkku. Niitä ihan himoitsen. Ja se tunne, kun näet pullean, kiinteän ja kauniin yksilön odottamassa pääsyä vasuusi. Ai että, se on parasta! Siinä on jotakin alkukantaista selviytymisriittiä. Saat perheelle ruokaa janiinedelleen.

Pyhä yksinkertaisuus

Tumma kohtaa vaaleen

Tänään siis poikkeuksellinen saturdei. On se talonäyttö. Se on kuin suuri seikkailu, sellainen aarteen metsästys. Ei mua nyt suoranaisesti jännitä ( ihan levollisin mielin ) mut kyllä tuolla massun pohjassa joku ökkömönkijäinen pörrää. Silleen on jännä ja eihän sitä koskaan tiedä....mitä tapahtuu.

Kosmisen kauneuteni salaisuus

KantsuLove

Ensi viikonloppuna on rapukemut. Elokuun tummat ja lämpöiset illat ovat parasta. Voisikin näytön jälkeen käydä etsimässä jotakin hassua rapukamaa. Niin ja ulkotulia täytyy saada lisää. Laitetaan valoshow pystyyn. Aijai, se on kivaa. Nyt täytynee lopetella ja valmistautua lähtöön. Se on Moro!

MultiSuperEkspertti

Viikko onneksi hurahti nopiaan ja olenkin jo täällä paratiisissa nuolemassa haavojani. Tsiisus Maaria, kun selkä huutaa armoa ja hoosiannaa. Kulumat ja rappeutumat siellä täällä tekevät työn teosta vähintäänkin kidutukseen verrattavan kokemuksen ja jos nyt ei suorastaan, niin ainakin melkein, jokainen ilta on pienoinen helvetti. Silleen kiva juu. Ei pitäisi valittaa, mutta valitan silti. Venyttelen ja jumppaan, sen mikä kykenen, mutta ei silläkään ihmeitä tehdä. Ei niin. Mutta olettekos kuulleet, että kananmunankuori olisi ihmeitä tekevä aine. Yhden munan kuori jauhettuna per viikko ja kaikki kivut ovat tipotiessään. Sitä kokeilen het tänään, ei se ainakaan pahaa tee. Minustahan voi muotoutua huikea tipunen. Kananen vallan.

Muotokieli

Eilen oli ihanaa, kun tuli vettä. Myrskynkin nosti ja hetken jo luulin, että trompi tulee ja tappaa. Ukkosen Jumalan poika laittoi muutaman vihlovan tulitteen ja mie vikisin kuin uitettu rotta. Jotenkin tämmöinen sade on eksotique ja nautinkin suunnattomasti ilmaston vaihdoksesta. Nyt kaikki on märkää ja sellainen kevyt ussakka nousee maasta. Ihan kuin ilmassa olisi jo syksyn hienoinen kosketus. Sienimetsään on mentävä, josko nyt olisi jotakin nostatellut. Yhmmm.... kantsui ja tattiloit. Tahtoisi niin herkkutattipastaa.

Viikolla linjavaunussa tapahtui ihmeteltävää. Bussi oli täys koululaisii ja istumapaikat varattu. Kyytiin nousi vanha rouva, eikä kukaan nuorisosta tehnyt elettäkään, että perseensä penkistä ylös nostaisi. Minä, allekirjoittanut herrasmies, kysyin mummelilta, että haluaako hän istumaan. "Oi kiitos, kyllä mielelläni." Minä jatkoin matkaani aina bussin viimeiselle penkille ja seurasin tilannetta. Kyytiin nousi useakin vanhus, eikä kukaan näistä räkänokista antanut istumapaikkaa! Missä on käytöstavat, missä on kunnioitus?! Jos en olisi ollut nalkissa takana, olisin mennyt mesoamaan ja olisin hiukka opettanut tapoja. Muistan omasta nuoruudestani, että yksi käytöksen kultaisista säännöistä oli tarjota iäkkäälle ihmiselle istumapaikka. Aivan varmasti nykynuoriso tietää sen myös, mutta onko nyt näin, että ei vittuakaan enää välitetä. Kyl minnuu niin tämmöinen sapettaa.

Surun korento

Ostin viikolla uuden pyykkikoneen. Edellinen oli tuskin kymmentä vuotta vanhempi. Ei se ihan kaput ole, mutta kuumenee käytettäessä, eikä se enää linkoa kunnolla. Ei uskalla enää käyttää. Olen ollut lähes koko kesän ilman masinaa ja odotan uutta kuin hullu puuroo. Mutta niin on tietotekniikka iskenyt pyykkikoneisiinkin. On digitaalia ja höyrypesua ja vaikka vallan mitä. Minua epäilyttää, että osaanko sillä edes pyykkiä pestä. Miks kaiken pitää olla niin helvetin kehittynyttä, että ihminen ei osaa niitä enää käyttää. Mulla on esim. sellainen mikro, että en ole vieläkään oppinut sen sielunelämää ja se on ollut käytössäni jo kaksi vuotta. Eikö pesukone voisi olla sellainen niin kuin ennen vanhaan. Oli ohjelma 40 60 ja 90 astetta. Päälle ja pois. Puhdasta tuli ilman tietotekniikkaa ja digitaalii. Voi hemmetti tätä elämän menoa, en paremmin sano.

Huomenna mennään katsomaan taloa. Aloitan pikku askelin tekemään unelmastani lihaa ja verta. Eikä tämä ole ihan mikä tahansa talo. Rapiat neljäsataa neliöö, museoviraston suojelukohde ja sanoisinko, hiukkasen haastava. Mut hei, jostakin se on lähdettävä. Kohde olisi käyttötarkoitukseltaan juurikin minunlaiseni, mutta siinä on myös monta muttaa. Olen päättänyt nostaa pääni sieltä pensaasta
(pupujussisyndrooma) ja mennä kohti tuntematonta. Sehän tässä on silleen ikävää, että nykyään on niin hemmetin järkevä. Ja järki voittaa uskalluksen, eikä kuuntele pelottomasti sydämensä ääntä. Joskus pitää myös uskaltaa mennä tunteella ja hiljentää se ikävä järjen ääni. Eihän tässä elämässä muutoin mitään saa! Perään kuulutan myös hullun rohkeutta. Jos nyt ei ihan hullun, niin ainakin rohkeutta.

Hetken tään sinisen

Kohteessa on paljon remonttia ja hullusti duunii. Pikkasen lähden liikenteeseen sillä ajatuksella, ettei tämä välttämättä ole se mikä kohtalokseni on tarkoitettu. Mutta mennään katsomaan, eihän sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu. Lähdetään avoimin mielin ja sopivasti järkevää hulluutta housunpuntissa. Ou jee. Tämä on erittäin intresanttia. Tai sitten ei. Mut hei, mitään et saa, jos et yritä. Sitä paitsi, oletteko muutoin huomanneet, että elämä on aika lyhyt. Ei sitä ole tuhlattavaksi tarkoitettu. Elää sitä pitää, eikä nykytellä. Mun henkilökohtainen talismaani tahi ohjenuora tahi sieluni sanelema on: " Jos se on sinulle tarkoitettu, niin tulee tapahtuman." Eiks toi oo aika yksinkertaista? Uskon merkityksiin ja tarkoituksiin.

Ihanaa, kun on veepee. Ja ihanaa, kun olen mökillä. Täällä rauhassa ja luontoäidin hellässä syleilyssä. Täällä saa superia, voimaa ja väkevyyttä. Tänään ohjelmassa laiskottelua. Hävettää tunnustaa, mutta mulla on uusin Kodin Kuvalehti, jota on niin kiva selailla. Se on lepoa. Niin, minä luen kyseistä julkaisua. Voisin jopa tilata sen. Saan siitä niin paljon. Olen mummo, olen Martta. Ylpeä. Vesijuoksu kutsuu myös minua. Siitäkin saa supereksperttiä. Niin ja sienimetsä se vasta onkin multisupereksperttiä. Kaikki tyyni ovat sielun, hengen ja ruumiin ravintoa. Ugh, olen puhunut. Vaikenen. Tsau!

Elollinen eloton

Hengissä ollaan! Luvattoman pitkä aika edellisestä postauksesta, mutta toi duuni vie kaikki mehut, eikä aikaa ja jaksamista riitä kaikkeen. Pöh! Liian pitkät työpäivät ovat kostautuneet interfaalisena selkäkipuna ja aijai, kun on saanut taas valittaa. Jatkuva kipu syö ihmisen energiavarastoja tuplaten ja täytyy olla harkitseva tekemisissään. Vanha alaselän vamma on aktivoitunut ja tervehtii mua ilolla muutaman tehdyn työtunnin jälkeen. Illalla ei sit meinaa päästä kunnolla kävelee ja sehän tässä niin lysti onkin. Täytynee vakavasti harkita rollaattorin käyttöönottoa, jesh.

Saavuin eilen möksälle. Ystävät vastaanottamassa ja bastu lämpöisenä ja pöperöt duunattu. Aloitin armottoman relaamisen ja kylpeä rupsahutin viikon kivistykset ja citipölyn pois poikkeen. Kyllä teki eetvarttia. Vaikka saunajoogha kuulostaa älyttömälle, niin lämmössä venyttely antaa anteeksi enemmän kireyttä. Hidas ja nautinnollinen. Kyl se roppa antaa periks, kun pikkasen sitä rakastaa. Päälle parit huurtehiset, niin vot sie, ko mie taas vikisin.

Täällä on ihana aamu. Aurinko paistaa. Ihanks totta? Mut hei, ilma on raikas ja jopa viileähkö. Mokka maistuu tummalle ja tuuli puissa säheltää. On rauha. Järvimaisema ja sini taivaan antaa sielulle enemmän tilaa, ajatukset avartuvat ja luontoinen energia valtaa minut. Se tuo tyydytystä. Jossakin haukkuu halli ja olen tässä hetkessä. Jotenkin kaikki on kohdallaan. Tuuli nousee ja se tuntuu hyvälle. Se paahtava kaupunkihelle saa kaiken tuntumaan niin tahmealle. Oonks mie oikeesti maalaispoika, pitäiskö mun pyrkiä metsälään. Pois sivilisaattion ulottuvilta ja kadota erämaahan porkkanaa puremaan. Helskutarallaa, pitäiskö lähteä kultaa huuhtomaan vai alkaisiko haudan kaivajaksi. 

Lähestyvä syksy alkaa jo kummittelemaan. Silloin minä aina hetkellisesti henkistyn ja yritän syntyä uudelleen. Parempi minä juu. Tämä pieni pääni on taas jälleen kerran isojen asioiden äärellä. Kyseenalaistan kaiken ja epätoivoisesti etsin vastauksia. Tai oikeastaan oikeita kysymyksiä, sillä vastaukset minussa jo on. Oikeasti tarvittaisiin vain roppakaupalla rohkeutta ja vilkaisu peiliin. En mie tiiä. Tai siis kyllä mie tiiän, elämä ei aina ole niin yksinkertaista.

Onko unelmat vain huuhtoutunutta enkelin kakkaa? Jotakin sellaista, mitä ihminen aina tavoittelee, kuitenkaan niitä saavuttamatta. Kuinka menet kohti saavuttamatonta ja realisoit sen osaksesi elämääsi? Sinun elämääsi. Teet siitä totta. Rohkeutta. Rohkeutta. Roppakaupalla rohkeutta. Minä luulin ja elin siinä harhaluulossa, että olisin rohkea personelli. Paskanmarjat ja muut terttuset, tehdäkseen elämälleen jotain, minusta kuoriutuu pupu, joka työntää päänsä pensaaseen. Hetkinen, oliko se pupu vai joku muu nisäkäs. Samapa tuo, sillä itsetutkiskelun paikka on aina kohdallaan ja voiko sieltä puusta nyt kauhian kauas tipahtaa? Niin ja mitä sitten, mitä kauheaa voi oikeasti tapahtua, jos on rohkea, peloton ja menee kohti tuntematonta. Siinähän saattaa vaikka vahingossa onnistua olemaan onnellinen tai sitten voi joutua suljetulle osastolle kadotukseen. Onks se niin paha hei... Voisi kuitenkin olla rehellinen itselleen ja sitten siellä elmän maaliviivalla ei tartteisi katua tekemättömyyttään. Just niin näin jetsulleen.

Olenpa syvällisellä tuulella. Välillä joutuu ja jokseenkin minua pelottaa. Ensimmäinen askel kohti tuntematonta on se hankalin. Minulla ei ole kiire ja kuitenkin alkaa olla. Ota tuosta nyt sitten selevä. Tänään ohjelmassa sun saatanallinen vesijuoksu, siitä on tullut oikein himotus. Varastonkin voisi siivota, se piti tehdä jo lomalla. Ihanaa, tänään on vasta perjantai. Illalliseksi voisi laittaa jotakin herkullista. Vähä juhlistaa tätä elämän ankaraa eloa. Juurikin näin. Adios Amigos!

Rytmitaju häirintä

Varsin hyvä idea aloittaa duunit loman jälkeen lyhennetyllä viikolla. Kaksi päivää ja viikonloppu edessä.  Pehmeä lasku arkitodellisuuteen, sopi minulle. Varsinkin, kun se helle helli niin intensiivisesti, että ei siitä nukkumisesta oikein tullut mitään. Näin hienoviritteisenä ihmisenä, sai taas kerran huomata, mikä ero on ilmanlaadulla lande versus citi. Mökki on hatara kuin haikaran pesä ja kaupungissa ilma on paksua ja hapetonta. Olipa sitten kylmä tahi kuuma. Kyllä ihmisen olisi hyvä asua puutalossa. Ei sitä ilman laatua silloin huomaa, kun se elo on jatkuvaa, mutta näin vaihdellen sen kyllä tuntee itsessään. Aika järkyttävääkin. Vaikka asuntoni ei kenties ole se ihan kuumin, niin olo oli kyllä kuin häkkiin suljetulla eläimellä.

Helle tapaa vanhuksia. Meitsillä pari päivää sellaiset rytmihäiriöt, et mietin pitääkö se klinikalle lähteä. Eli ei siis mikään ihme, että vanhusta kaatuu kuin pipoo. Onneksi mökillä on ihanan viileää ja piti tuossa lauantaina ottaa useammatkin päiväunet, kun olin niin poikki valvottuani pari yötä. Ei kiva. Nyt kun pääsin valittamaan, niin täytynee todeta myös se, että tämä tieteellinen kuntoilukokeilu ei tuottanut kaivattua hedelmää. Jo ensimmäisen päivän jälkeen selkä ja jalat huuti hoosiannaa ja minä olin pettynyt.   Olinhan ajatellut, että kesälomakuntoilu tekee minusta vahvan kuin teräsmies, eikä työperäistä kipua tunneta lain. Elämä on...

Perjantaina meillä oli grillikemut. Ystävät ilahdutti seurallaan ja laitettiinkin kystä kyllä. Ilta oli kaunis ja tuuli vilvoittavasti. Loman jälkeen sitä jo mieluusti saattaa ajatella, että kesä on ohi. Mitä vielä. Kylmää kuplaa nautittiin ja vallan ilakoitiin. Kuin kesällä konsanaan. Kyllä ihminen saa olla onnellinen, että on olemassa tällainen vaihtoehto. Pääsee tänne näin, katkaisemaan arkea ja leikkimään juhlaa. Kiitän luojaani, kiitän herraani, kiitän kaikkea elollista ja elotonta.

Nyt jo pyhäinen aamu. Viikonloppu alkaa olla ohi. Nämähän ei pääse pitkästyttää, menevät ohi niin ettei ymmärrä, eikä tajua. Taidan ottaa sellaisen lempeän lähdön päivään. Vielä pienet köllit ja sit vasta äksön. Sarjassamme kootut yömölyt. Olin taas viime yönä huutanut äkäiseen ääneen: " No, jätä sit vittu syömättä!" Näin unta, että Ukkorähjä näykki laittamaani ruokaa ja jostakin valitti. Eli ei siis riittä, että tässä todellisuudessa annan rakentavaa palautetta, vaan täytyy yötkin seurustella. Niinpä niin...