9.2.2014

Souda poika souda

Sandei moorning. Hiljaista ja harrasta. Mocca hivelee elämän tylsistyttämiä makuhermojani ja on vain tämä hetki. Yritän etsiä tähän(kin) aamuun jotakin positiivista. Niin siis yritän. On ihanaa, kun lumipeite on sulanut ja on lämmintä. Se pakkanen koetteli inhasti, sillä yksi uusi oireyhtymäni on se, että mua paleltaa. Se on outoa ihmiselle, jolla on yleensä aina kuuma. Käänteiset vaihdevuodet. Ei ole kuumia aaltoja, on kylmiä.  Eihän mikään voi mennä normisti. Eipä niin tietenkään. Tässä niukka lumisuudessa on myös se hyvä puoli, että saattaisi päästä mökille ajoissa. Ehkäpä kenties.

LuomuJuoppo!
Juotin ikkunalla kuolemaa tekevän palmun. Ja juotin itsenkin. Heikkomielisenä hetkenä, hulluna humalassa, armahdin toisen hädän. Pistin perjantaina pystyyn bileet. Sellaiset semit vaan. Olin sen tarpeessa. Siivosin. Laitoin elämää järjestykseen. Keksin oivan drinksun. Biottan granaattiomenamehua (on niin luomua) ja skumppaa. Siinä meni vallan puteli. Se on terveellistä. Olin ihan kuplissa. Mut hei, oli pieni hetki, että  kipu minussa vaikeni. Mitäkö tuosta nyt pitäisi ajatella? Sitäkö, että pitäisi alkaa kokopäiväiseksi juopoksi. Saisi unohduksen. Perusteltua väkijuoman käyttöä. Absoluuttisesti. Heräsin aamulla kello viis sohvalta. Valot ja töllö päällä. Kumpi oli ensin. Muna vai muna. Kananmunat.

Ajatusmaailmassani (mikä se on?) on yksi uusi, vallan verraton piirre. Etten jopa sanoisi huvittava. Se voisi olla rinnastettavissa tähän viidenfuckkympinfuckkriisiin. Siis kuka sanoi tuon ääneen? Se on ollut minä. Enivei. Saan sellaisia hassuja flashejä menneisyydestä. Iskuja tajuntaan. Muistoja tai menetettyjä muistoja. Ihan hirvittävästi kyseenalaistan tehtyjä ja tekemättömiä valintoja. Yhtäkkiä tajuan sen, kuinka tyhmä sitä onkaan voinut olla. Saattaisin jopa väittää, että nyt ymmärtäisin tekemäni virheet ja erheet. Ettenkö peräti katuisi ja olisi katkera. Kuinka sitä onkaan heittänyt hukkaan omaa elämäänsä? Turha sitä enää on rykistä, kun on löysät jo pöksyissä, sano.

Ihan kuin katsoisi omaa elämäänsä elokuvana. Sitä käyn ihmettelemään, että mistä muistojen albumista, sieltä naftaliinista, kaikki nuo kumpuaa. Kesä-84, miks jätin silloin menemättä, miks sanoin niin. Minun olisi pitänyt ymmärtää, minun olisi tullut ajatella. Jätin niin monet mahdollisuudet käyttämättä. Jos silloin olisin tehnyt toisin, missä nyt olisin, kuka olisin ja kenen kanssa. Tämä tämmöinenhän on ihan turhaa, ymmärrän. Aivan kuin tässä päivässä ei olisi tarpeeksi kestettävää, niin täytyy vielä nuo menneisyyden haamut ottaa tähän rienaamaan. Vai voisko se olla sama asia? Mennyt, tämä hetki ja tuleva. Hetkinen, tuohan kuulostaa jotenkin tutulle. Elämälle. Minun.

Soutelen nyt syvissä vesissä ja raskaalla venholla. Huopaan hulluna, mutta eteenpäin mennään. Minulle on annettu vain yksi airo. Eikä se ole mitenkään tavatonta, sillä meitä on muitakin. Yksiairoisia. Kuntosalilla inhoan soutulaitetta. Ehkäpä siksi, että se pysyy paikoillaan. Se turhauttaa. Soutaa nyt saatana paikoillaan. Tämä nyt oli vertauskuvallista. Eiks tossa oo joku toivo? Noin niin kuin soutaa ja huopaa. Ei jää paikoilleen. Menee eteenpäin. Kuka hei keikuttaa venettä? Ja voisiko joku nostaa sen ankkurin. Nyt heti.

4 kommenttia:

  1. Hyvähän se on kelata menneitä, siinä oppii aina jotain uutta. Huomaa tekemänsä virheet ja ehkä myös ne hyvät jutut!
    Otapa se airo haasta pois, melo välillä veneen toiselta puolelta ja sitten taas toiselta, myötätuulessa. Pääset eteenpäin ja kovaa, et pöyri ympyrää :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossakin rajapyykissä ihminen rypee, siksi(kö) menneet muistuu mieleen.

      Mä tartteisin perämoottorin. Kaasu pohjaan ja eteen päin!

      Poista
  2. Älä rupea alkoholistiksi. Kokeile pilveä. Sehän auttaa kiputiloihin ja siitä tulee kivempi pössiskin kuin alkoholista. (Paitsi skumpasta. Skumpasta tulee aina kiva fiilis!)

    (Yllytinkö juuri rikokseen? Nyt odottelen rikospoliisia oveni taakse!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei musta juoppoo tuu. Olisi tullut jo, jos olisi. Pilvi, hmmm. Siihen menee aikaa, ennen kuin se on näillä leveyksillä lääkekäytössä. Harmi. Skumppa on jumalasta.

      Rikosta ei ole havaittu toteutetuksi.

      Poista