23.2.2014

Onks mitään välii

Olen ajatellut, että en kirjoita, jos mulla ei ole mitään muuta kuin valitettavaa, ja silloin tämä tarkoittaisi, että en tänne juurikaan postaisi. Voe perse taas! En tiiä mikä, enkä miksi, mutta nyt selkä halusi alkaa vittuilee. Eilen illalla, toiminnallisen päivän jälkeen, yhtäkkiä ilmoittamatta, sielua viiltävä kipu iski selkäpaskan junttaan. Kökkään vaihteeks kävellä, kun sattuu. Menin maate, toivoen, uskoen ja luottaen, unen parantavaan voimaan. Ei parantanut. Unen läpi viilsi, ei saanut nukuttua. Eiks nää jo jumalauta riittäisi. Mie en jaksa, mie romahan.

Tässä nyt näin on rapiat kuukausi mennyt yrittäen liikkua. Viisaat ihmiset sanovat, että liikunta auttaa joka vaivaan. Ihan vaan pikkasen tulee taas tällä hetkellä mieleen eriävä mielipide, huoks. Tänään olisi bodybalance-tunti, sellainen kehonhuollollinen. Olisi nastaa. Ajatella, en ole päässyt vielä kuin yhdelle ryhmäliikuntatunnille, sen jälkeen kuin aloitin. Kaikki on pitänyt perua jonkun kivun takia. Ihan kiva silleen. Vedänkö siis nappia naamaan ja lähden, vai kuuntelenko selkää ja suostun sairastaa. Argh!

Sain asiakkaalta hyvää kahvia. Niissä on eroja.
Lauantaiaamu ei ole se ihan parhain hetki käydä uimassa. Näytti olevan enemmän sellaista viihdekäyttöä ja ihanaista perhehelvettiä. Että mua korpee ne altaan päädyissä seisoskelevat rupattelijat. Miks helvetissä pitää tulla päivystää muiden tielle ja näin terrorisoida uimareita, ei jymmärrä. Porukkaa oli kuin pipoo, mutta suljin silmäni muilta. Hajuaistiani en pystynyt sulkemaan ja mietinkn, että käyks noi mummelit suihkussa olemoisinkaan. Niin on voimakas hajuvana minkä jälkeen jättävät. Siinä kuulkaa flöördepolaat ja vanha pissa tuoksahtaa. Ihan oikeesti. Vai onks nyt niin, että tämä häiriintynyt hajuaistini vain korostuu altaassa. En tiiä. Jätän menemättä viikonloppuna, sillähän siitä selviän. Enkä valita, moukka.

Paljon oli nuoria isiä lastensa kanssa. Laatuaikaa viettämässä. Sitä oli kiva katsoa. Istuttuani kahvilassa kupposella, yritin miettiä oliko mulla koskaan isäpoika laatuaikaa lapsuudessa. Eipä ollut muistoissa kehumista. Jotakin muistan, muistan jopa yhden kerran uimahallissa. Mutta päällimmäisenä mieleeni tuli tunne siitä, että olin välttämätön paha ja pakko. Muistan kokonaiset kolme kertaa laatuaikaa iskän kaa ja niissäkin on joku ikävä kaiku. Nää muistelot nyt kuuluu tähän elämänvaiheeseen, sitä kartoittaa mennyttä ja yrittää löytää sieltä selitystä elämälleen ja sille miks on tämmönen kuin on. Ontto ja tunnepuolinen. En nyt niin jäänyt tuohon tunteeseen makaamaan. Läksin menee.

Haudutettu tipu
Hutkuttiin eilen kylillä, duunijuttuja selvittelin ja kaikenmoista. Illaksi haudutin herkkuruokaa savipadassa. Juurikin näin. Löin juureksii ja kanankoipiloita uuniin ja sielläpä hautuivat useamman tunnin. Oh, kyllä olikin maukasta ja hei, terveellistäkin. Jälkkäriksi perinteikästä mansikkaakiiseliä ja kermahöttöä. Olin oikein emäntänä. Saan huomata, että kokkailu on jäänyt vähemmälle. Siihenkin liittynee tämä outous ajatusmaailmassani, onks millän mitään välii.

Martan mansikat
Mut hei, ihan selkeästi aloitin eilen muuttosiivouksen. Se tarkoittaa sellaista yhteen kohteeseen perusteellisesti keskittymistä. Paskahuussin toilettikaappi sai kyytiä. Heitin pois vanhaa, on sit muutossa helppo duunaa. Vaatekaapit odottaisivat myös kosketustani. Se on kuulkaa hyvä ennakoida tilanteita, voi sitä tarvittaessa hyvinkin äkkiä nostaa kytkintä ja lähtee menee. Baithivei, ilmoitusvahti etuovella kertoi minulle, että tälläkin hetkellä on Matinkylässä monta varteenotettavaa kohdetta kodikseni. Ai hurja!

Saatiin eilen tästä asiasta melkein perheriita aikaiseksi. Kerroin Ukkorähjälle, että etsin asuntoa Espoosta. Ei tykännyt hän: " Minä en ala sua sinne kuskailemaan!" Onhan se taivahan tosi, että välimatka välillämme hankaloituu ikävästi. Ymmärrän kyllä. Mutta voisiko siinä olla jotakin ratkaisua? Minäkin jo asiaa mielessäni mietin, että onks tässä mitään järkeä. Kuinka tästä nyt on voinutkaan tulla elämää suurempi asia? Eiks se nyt jumalauta ole sama missä ihminen kortteraa. Ei taida olla. Vai olenko nyt saanut päässäni aikaan jonkun jumalallisen herätyksen ja pakkomielteen espoosta. Ajattelenko vain, että päästyäni takaisin, kaikki ongelmat ratkeaa ja kivut katoaa taivaantuuliin. Mää tuota taas tiiä. Jostakin, joku, joskus, jollekin voisi kertoa tai antaa mulle merkin, mitä tehdä ja kuinka menetellä. Kertokaa se hänelle. Tämä on  h a n k a l a  keissi. On, on.

4 kommenttia:

  1. Kyllä se metro valmistuu jossain vaiheessa ja Matinkylästä hurauttaa alta aikayksikön Helsingin keskustaan. Kyllä kaikki hyväksi muuttuu kun tänne Espooseen pääsee ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin uskon. Espoo on paratiisi ;)

      Poista
  2. Bodybalance on ihanaa, mutta ei se ehkä selkäkipuun auta. Olen itsekin kyllä käynyt (ala)selkäkipuisena balancessa, mutta hetkittäin se on jopa pahentanut kipua. Siinä kuitenkin venytään ja vanutaan aika monenlaisiin asentoihin. Varsinkin jos kipu on nikamaperäistä eikä lihasjumia, niin en menisi.
    No mutta... menitkö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kylhän mie menin ja pystyn tekeekin, silleen semisti. Sen jälkeen tuntui ihan jees, mut illalla ei sit enää ihan niin kivalle.
      Hyvä tunti, minulle juurikin omiaan.

      Poista