Siinä määrin siinä määrä

Voihan perseensuti! Ei tää nyt oo mennyt ihan niin kuin käsikirjoitin. Uusi ja uljas elämäntapani on tuottanut siinä määrin kiputiloja, että olen estynyt harrastamaan. Se taas on siinä määrin tuottanut tummuutta yläkerran kammariini, että minnuu vituttaa kuin pientä pähkinän purijaa. Se taas on tuottanut siinä määrin estettä, että en ole edes tänne voinut purkaantua. Ei jaksaisi tätä valitusta. Ei edes siinä määrin, että se saattaisi helpottaa.

Lähtikö alku turhankin tehokkaasti ja minulle osoitettiin paikkani maailmassa. Älä läski yhtään ala venkoilee ja leikkiä fitnesii. Makaa sohvalla vaan ja mussuta sitä tsukulaadee. No okei, eka kerta personelli treinerillä oli ihan jees. Lonkka huusi hoosiannaa ja selkää veti kramppiin. Tein kuin teinkin ja vielä tunnin päätteksi snadisti airoobista. Nyt en tee. Vaikka mieli halajaisi ja sielu huutaisi. Mitäkö tämä? Heräsin veri öörli ja ensimmäinen ajatus aktiivisena oli uimaan, salille vai lenkille. Tulin taks tähän todellisuuteen ja poden kipua siellä ja täällä. Urheileva ei tervettä päivää näe, eikä kuule. Juu ei.

PT oli sirkeä, nuori ja kaunis neitonen. En mie osaa vielä sanoa synkkaako meillä, mutta hiukka yllätyksellistä oli. Odottelin koko ajan, milloin mennään salin puolelle tekemään "oikeaa" reenii. Silleen karjahdelle ja testohielle löyhkäten. Ei mennä. Ei mennä ollenkaan. Ei siitä olisi mulle mitään hyötyä. Me tehdään duunii liikkuvuuden ja syvien lihasten eteen. Mennään noin niin kuin pintaa syvemmälle. Tän Tepon syvyyksissä on puutteita. Jep, olen aina tiennyt sen, että en ole mitenkään syvällinen ihminen. Jotkut ovat solvanneet pinnalliseksikin. Tästä matkasta saattaa tulla mielenkiintoinen, kunhan nyt tulisin siihen kuntoon, että taas pystysin, että kykenisin.

Okkei, saattaisit ajatella. Älä kurapaska vellihousu valita, vaan pumppaa, pumppaa, jaksaa, jaksaa. Eipä se siitä kiinni ole, mutta mentäisiinko pöpelikköön ja pahasti? Menenkö kohti kipua, enkä anna armoa vai kuuntelenko mitä kehoni mulle yrittää kertoa. Pah. Oksennan. Ehkä hakeudun satujumppaan tahi mammajooghaan. Silleen lempeesti. Sanoinko jo, että mua vituttaa?

Huomenna lähdetään maaseudun rauhaan. Pakataan pikkubussi täyteen kampaajia ja viedään tyttäret relaamaan. Mennään Kartanolle kummittelemaan. Juu, juu, ihan aikuisten oikeesti. Mikkelin lähellä, siellä jossain on Kekkolan kartano. Menemme sinne pikku jouluilee tai jotain. On kokkikurssia, jogaa, ridaa ja saunaa ja paljuu. Ollaan laatuaikaa yhes. Hyvä juttu. Tulee muuta ajateltavaa kuinka kipu sattuu ja missä. Siellä ei satu. Siellä on rakkaus. Jessjessjess!

P:S Valitinks mää taas jotain?