18.1.2014

Armahdusta on turha unelmoida

Do diin. Olen hitusen laskeutunut hurmiostani ja nyt pitäisi rationaalisesti alkaa tehdä arjen suunnitelmaa. Tälle päivälle olin merkinnyt sauvakävelyn ja avantouinnin. Ulkona tuntuu kylmälle, hetken jo miettii, et jos mää sit huomenna. EI, EI ja EI! Tästähän tässä on juurikin kysymys. Olen sitoutunut, olen toimintasuunniteltu ja näistä pidetään kiinni. Periaatteessa asia on yksinkertainen. Teet ja hoidat sinulle tarkoitetut. Nyt tullaan pois sieltä mukavuusalueelta. Saadakseen joutuu antamaan. Siinä vaiheessa, kun joutumisen pakko on kääntynyt vapaaehtoiseksi iloksi, ollaan oikeilla jäljillä ja lähellä sitä totuutta mitä minä haluan elämältäni. Näin on vaan näppylät. Pitää vaan asia ymmärtää ja sisäistää.

Hassua, viime viikko meni tajuttoman nopeasti ja olisin jopa voinut vielä mieluusti jatkaa kuntoutusta. Nyt on sellainen tunne, että oliko se viikko totta ja tapahtuiko se kaikki oikeasti minulle. Ihan kuin se olisi ollut unta. Eikö hyvän "loman" merkki ole se, että kaipaa sinne takaisin ja tämä kotielämä tuntuu jotenkin toisarvoiselle. Olen niin täynnä intoa, että en oikein tiedä kuinka sitä voisin purkaa. Ajattelin tehdä liikuntalukujärjestyksen. Ihan kuulkaa, laitan päivittäin ylös mitä milloinkin tulee tehdä, varaan sen ajan siihen ja silloin se on siinä niin, silmieni edessä, mustaa valkoisella tehtäväksi. Oukei, saattaa kuulostaa hirveelle suorittamiselle, mutta tämmöinen on kohdallani parasta. Jos suunnitelmat ovat vain mun päässä ja ajatuksissa, niin niitähän on helppo siirtää, muokata ja deletoida. Ja siinä olen kerrassaan mestari. Itseni huijaamisessa ja muutenkii...

On vaikea kirjoittaa jostakin muusta, kun on kokenut lyhyessä ajassa näin paljon. Ei nyt ihan äkkiä tule mieleen, milloin olisi näin voimallisesti pyöräytetty pölyttynyttä aivokemiaani. Nämä ajatukset ovat vallanneet minut kokonaisvaltaisesti ja taitaa Ukkorähjäkin kiinnostua elämänsä muutoksesta. Kovasti olisi lähdössä kanssani lenkkeilemään. Ei huono hei, ihmiseltä joka inhoaa liikuntaa ja kaikkea sellaista mikä saattaisi rasittaa.

Eikä tässä siis kaikki. Muutoksen alla ei ole pelkästään tämä fyysinen puoli. Ihminen, tämä onneton luojan luoma, joka sattui saamaan kaiken sen, mitä muilta jäi yli ja tarpeettomaksi, on myös sen tosiasian edessä, että olisi opeteltava rentoutumaan. Nyt puhutaan tasapainosta. Henkisen ja fyysisen yhteyden saavuttamisesta ja harmoniasta itsensä kanssa. Hah, tuo nyt oli kyllä jo liian lennokasta! Minähän alan kuulostaa jo vihertävälle huru-ukolle. Enkeleitä, onko heitä ja nyt sit sinne siivekkäiden terapiaan. Se taitaakin olla ainut hoitomuoto, mitä en ole vielä kokeillut

No mut joo, mun elämähän on yhtä helvetin suorittamista. Ei ole ihme, jos pumppu vetää kierroksia, ihminen ei nuku, puree hampaat suustaan ja paskoo kerran viikossa. Vähemmästäkin myrkyttää itsensä stressihormooneilla ja tähän asiaan olisi nyt tultava muutos. Näiden kanssa ollaankin jo isojen asioiden äärellä ja ei ole helppoa muuttaa sellaista, mikä on jo osa persoonaa. Ja mikäs, kyllähän sitä ollaan pärjätty tähänkin asti, miksi ei jatkossa? Raaka totuus on nyt vain se, että jos ihminen ei tajua olevansa keskinkertainen kuolevainen ja höllätä tahtia, niin siinä saattaa käydä vielä huonosti. Mutta mennään eteenpäin pikkuhiljaa, hättäilemällä ei tule kuin heikkopäisyyttä.

Jep, jep. Nyt lupaan, että en enää rasita teitä näillä pohdiskeluilla. Saatan kyllä jatkossakin sanasen sanoa etenemisestäni, onhan tämä nyt osa mun "uutta elämää." Toivottavasti. Enkä voi täysin näiltä ajatuksiltakaan välttyä. Ne ovat minulle annetut ja ennalta tarkoitetut. Just joo, nyt mennään jo uskonnollisella hurmoksella. Joo, joo, kaikki keinot ovat sallittuja. Jos en yksin pärjää, niin otetaan herra kaveriksi. Hei, vähäks hienoo. Mun Persoona treineri on Herra Kaikkivaltias. Ei huono. Niin olet olemani minussa, minun psyykkeessä, minun kehossa. Opasta oikealle tielle. Armahdusta kai on turha unelmoida. Sen eteen on tehtävä jumalauta duunii. Se on ansaittava. Ugh! Olen taas vuodattanut. Sori.


8 kommenttia:

  1. Se on hyvä välillä pohdiskella itse kunkin!
    Mieti, minä joka oon aina inhonnut liikuntaa, olen nyt lokakuusta asti käynyt salilla 3 kertaa viikossa ja oikein odotan salipäiviä! Kyllä siinä oikeasti mielikin virkistyy.
    Muista myös palautuspäivät ettet rehki yli äyräitten;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohtiminen varmasti kuuluu tähän ikäjaksoon. Noin niin kuin mennään vähä syvemmällä. Mut ihan kiva välillä hämmentää itseä.
      Varsinkin hikiliikunta antaa juurikin nyt mahtavat kiksit. Lepo yhtä tärkeä. Jatketaan Viivi!

      Poista
  2. Antaa tulla vaan aivoituksia tänne ihan niin paljon kuin niitä piisaa :). Joka rivi luetaan mielenkiinnolla, koska aihe liippaa niin läheltä.

    Kun tein itselleni "Terveellisen tammikuun tavoitekalenteriin", niin kirjasin siihen ylös, että kolme kertaa viikossa haluaisin liikkua kunnolla. (Tarkoittaa kunnon salitreeniä tai jumppaa uinnin ja kävelylenkkien lisäks).
    En merkannut niitä etukäteen millekään päivälle, koska inhoan aikatauluja ja se saa stressaantumaan, mutta sen sijaan kirjaan kaiken takakäteen kalenteriin. Siis kun olen jotain tehnyt. Ja ai vitsit, miten kivalta se näyttää, kun voi omin silmin yhdellä vilkaisulla nähdä, että ihan oikeasti oon tehnyt kaiken, koska se kaikki on ainakin tähän mennessä ollut paljon enemmän kuin tavoite :)
    Ja fiilikset on tällä hetkellä ihan samat kuin Viivillä. Ei malttais odottaa, että pääsis taas salille :). Kivaa! Niin paljon oon tätä kaivannut ja nyt kun se 2,5 vuoden olkapääpiina on vihdoin ohi, pääsen taas muuttumaan omaksi itsekseni. Painokin on tippunut ja silava muuttanut siinä sivussa muotoaan. Kohta voi olla jopa taas ihan kiva katsoa peiliin. (No eipäs nyt liioitella, mutta jotain sinne päin :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, jee, me ollaan tienhaarassa. Elämä on matka.

      Mun täytyy laittaa liikuntapäivät itselle ylös. Silloin ne tulee tehtyä. Minähän ymmärsin myös sen, että se kipuhelvetti antoi minulle "oikeuden" olla tekemättä juurikaan mitään. Ei pysty, ei kykene. Ja silloin juuri ruokin sitä kipua, enkä vaali mun terveyttä. Saa tehdä ja pitää tehdä, mahdollisuuksien rajoissa. Katsos, luulin jo olevani niin vamma, etten voi tehdä. Paskat, tästä lähdetään uuteen nousuun.

      Poista
  3. Täällä myös on aloitettu elämänmuutos ja hyvänä apuna siinä on ollut sykemittari :) suosittelen! Luulen että saattaisit tykätä ja mulla ainakin on sellanen mikä kannustaa ja patistaa liikkeelle. Näkee oman kehityksen ja tavoitteet voi säätää haluamikseen ;) nyt tää on kun joku mainospuhe. Mut tsemppiä uuteen elämään! Se olo mikä liikunnasta tulee on kyllä mahtava. Energiaa riittää ihan eritavalla vaikka mihin.

    -H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuntoutuksessa oli Polarin yksinkertaiset mittarit. Tahtoisin sellaisen. Mulle monimutkaiset jää käyttämättä ( yksi on jo.) Etsin ko. mittaria ja otan käyttöön. Sellainen motivoi kummasti. Hyvä, hyvä jatketaan!

      Poista
    2. Joo yksinkertasen mittarin ystävä olen minäkin :) mikään tekniikan ihmelapsi kun en ole. Just kävin lenkillä tuolla -20 asteen pakkasessa ja aijai kun hyvää teki! Aurinkokin paistaa :)

      -H

      Poista
  4. Hyvä sua! :)
    Ja rasita ihmeessä jatkossakin näillä pohdiskeluilla, näähän on mielenkiintoisia.

    Ps. Mulla on Polarin FT4 (väri pinkki). Simppelein ja halvin mitä löysin, mutta riittävä mun tarpeisiini. (Paitsi että on se kyllä temppuillutkin välillä...)

    VastaaPoista