Kävelevä kärpässieni

Kiiruhdan juoksujalkaa kohti lentokentän ulko-ovia. Onneksi minulla on samsonaitin neljäpyöräinen matkalaukku, joka liikkuu livakasti, kunhan vain vähän tyrkkäillee. On kiire. On kiire saada suomalaista, raikasta happea. Voi sitä tunnetta, kun astut ulos tähän raikkauteen ja vedät keuhkot  (rohisevat ) täyteen puhdasta, hajutonta ilmaa. Se hetki on kotiinpaluussa parasta. Se on joka kerta ainutlaatuinen elämys. Tunne on sama, kuin lomakohteeseen saavuttuasi, aistit sen valon ja lämmön. Joskin tämä raikkaus on enemmän minua. Se on osa identiteettiäni. Tämä on arvokkaampaa.

On varmaan sanomattakin selvää, että on taas ihanaa olla kotona. Niin kiva kuin on lähteä, on aina kivempaa palata. Onneksi asiat ovat niin. Ukkorähjä tuli hakemaan kentältä pikku koiran kanssa ja jälleennäkemisen riemu oli lohdullista. Viikko suht yksin tekee aina hyvää ja nyt olenkin latautunut kestämään muita ihmisiä. Haluan muita ihmisiä, haluan Ukkorähjänkin seuraa. Tahdon olla ihminen ihmiselle. Näin ne asiat menee, kaikella on tarkoituksensa. Sitä vain kävin miettimään, mikä on se päätös tahi kohtalo, joka tekee ihmisestä erakon tai esim. munkin. Syyn täytyy olla joku hyvin henkilökohtainen ja painava, en usko, että siihen riittää vain halu olla yksin(äinen.)

Kotimatka meni hyvin. Jos ei lasketa sitä takapuolen outoa puutumista. Onkohan mun perseen verenkierto jotenkin vailinainen? Enhän mää koskaan ole ollut mikään täydellisyys, mutta pitääkö nyt tuonkin alkaa temppuilemaan. Perseen, meinaan. Tällä kertaa vieressäni istui lapsiperhe. Hetken jo pelkäsin, että tuleeks tästä sellainen huutohelvetti. Ei, lapsukaiset käyttäytyivät muutoin hyvin, mutta vieressä istuva pikku daami potki mua koko ajan. Okei, se haitannut, kun olin valveilla, mutta yritäppä siinä sitten nukkua, kun pikku kinttu ottaa kokoajan kontaktia. Oli ihan pakko huomauttaa asiasta. En, en tee sitä mitenkään pahasti. Olen tottunut siihen, että lapset pitää mua yleensä hiukka pelottavana tai vähintäänkin outona. Takavuosina, yhdessäkin ruuhka linjavaunussa yksi toukka kysyi äidiltään kirkkaaseen ääneen. "Äiti, miks tuo setä on kuin täti?" Yritin siis antaa itsestäni hellämielisen kuvan ja nätisti pyysin neitokaista olemaan potkimatta. Ja jos se potkiminen ei lopu, niin pyydän koneen kapteenilta, että sut heitetään koneesta tässä siperian yllä ja saat tulla hiihtämällä himaan. Loppui  potkiminen siihen.

Toinen outos koneessa oli mun kuulon yllättäinen heikkeneminen. Ajattelin sen vain johtuvan siitä, että korvat ovat menneet lukkoon vai onks se tukkoon? Okei, nieleskelin ja haukottelin ja kyllä siellä pientä rusahtelua tapahtui, mutta kuulo oli heikko. Katsoin peräti neljä leffaa, yritin kuunnella musaa, mutta kovin oli heikko äänentoisto laitteissa. Niin ajattelin, enkä sille mitään voi. Mutta sitä ihmettelin, kun en oikein kuule lentoemojenkaan puhetta. Yritin lukea huulilta, ja yllättävän helposti se onnistuikin. Kahvia vai teetä? Se on helppo ymmärtää kuulemmattakin. No, asia sai helpottavan korjauksen. Olin sit  heti alkumatkasta laittanut korvatulpat korviini, että saisin otettua pienet tirsat pahimpaan väsymykseeni. Tulpat jäi sit korviin ja huomasin ne vasta, kun otin pois kuulokkeita katsottuani viimeisen leffan loppuun. Olin siis ollut koko lennonajan tulpat korvissa! Kyllä. On siinä lentoemoilla voinut olla ihmettelemistä. Jätkä on kuin autistinen ja tulpat korvissa. Kuin mää en niitä nähnyt, kävinhän veskissäkin monta kertaa. En sit ilmeisesti ihastellut itseäni peilistä tai tulpat oli niin syvällä ettei niitä näkynyt. Voi järjenpimmeyttä!

Aikaero tännekin päin piinaa. Tämä on matkustelun ikävin puoli. Olen sekaisin kuin seinäkello. Mä väitän, että tämä aikaerorasitus pahenee, kun ikävuosia tulee lisää. En muista, että tämmöistä olisi ollut nuorempana. Koko elimistö on sekaisin tai ainakin heikunkeikun. En nyt ala yksityiskohtaisesti erittelee, mut ei tää kivaa oo. Tuliaisena on myös ällöttävä aurinkoihottuma. Jalat on täynnä pieniä verenpurkautumia, tummanpunaisia näpykkäitä ja yläkroppa on kuin rokon runtelema. Kutiaakin. Toivottavasti se on vain aurinkoihottumaa ettei ole joku rooppinen tauti. Keuhkot huutaa hoosiannaa, sekin on joka reissulla sama juttu. Ilmastointi ja kaikki se vaihdos ( tupakoinnilla ei ole osuutta asiaan) elämäntavoissa saa elimistön reakoitumaan. Muutenhan tämä matkustelu on ihan hirmu kivaa...

Litkittyäni kolme kupillista suomalaista mokkoo, istuttuani pimeässä parvekkeellani, ymmärrän, että en voikaan mennä altaalle. Joskin en voisi sitä tehdä vaikka olisin altaan äärellä. Olen kuin kävelevä kärpässieni. Pilkku siellä pikku täällä. Jää nyt brunat esittelemättä. Niin olin ajatellut, että lähden tästä kylille bermundat ja toppi päällä elvistelee. Ei pysty. Ei kykene. Mut huihai, tällä hetkellä tämä pimeys ja harmaus on kohdallani ihan tervetullutta. Jostakin kumman syystä, se ei ahista olemoisinkaan. Eli loma on tuottanut ansaittua tulosta.

Ai niin, tänään on uusivuosi. On siis juhlat. Kyl mää perunasalaatin väännän ja nakit keitän. Joo, ja tinaa pitää valaa. Ehkä pikkasen kuplaa. Kyllä, se maistuu... Ihanaa on juhlat! Juhlat. Kemut. Bileet. Saa nähdä moneltako Martta uuvahtaa...Ihan sama. Tänään on juhlat!!! Kemut. Bileet. Jee!

OIKEIN ETEVÄÄ UUTTA-VUOTTA 2014!! 
KIITÄN KULUNEESTA KAIKKIA LUKIJOITANI JA TOIVOTAAN TULEVASTA AINA VAIN PAREMPAA! 

Häpiending

Viimeistä viedään. Viikko on hurahtanut nopeasti ja kiitos, tätä lystiä on ollut ihan riittämiin. Ihanaa tulla sinne kylmään ja harmaaseen pohjolaan. Sain mitä hain, valoa, relaa ja hyvää ruokaa. Musta tuntuu, että nyt ei tartte valittaa olosuhteita siellä. On aina mahtavaa päästä matkan jälkeen himatsuuniin. Jotenkin sitä taas katsoo kaikkea eri näkökulmasta ja osaa antaa sille kuuluvan arvon. Oma rakas pikku elämä. Jess söör!

Rantainen raja

Terdel

Makasin koko päivän altaalla. Aamupäivästä aina kello neljään. En olisi uskonut, että enää pystyn siihen. Tulin jopa varjon alta pois, sillä seurauksella, että nyt näyttäisi olevan väriä pinnassa. Bikinin ja brunen raja on hämmentävä. Ilman housuja iho näyttää kelmeältä ja jotenkin kuolleelta. Kyllä ruskea on kaunis ja laihempikin. Altaalla mulla oli hauskaa, koska se mainitsemani kirja saa minut nauramaan ääneen. Itse asiassa jopa niin, että en välillä voi sitä lukea, koska naurusta ei meinaa tulla loppua. Hemmetti, kun kirja voikin olla hauska! Vai johtuuks se vain siitä, että olen ollut viikon vain omien ajatusteni kanssa, eikä yleistä lystinpitoa toisten lajitovereiden kanssa ole. Se saa minut nauramaan luetulle tekstille. Ihan sama, pääasia on, että naurattaa. Joskin itku hyvälle kirjalle on myös ällistyttävän ihanaa. Olen senkin kokenut.

Illan vietinkin sit Katabiitsillä. Se on parempi kohteena kuin tämä Karon. Jotenkin vaikutti, että kuppilat siellä on tasokkaampia ja olisin voinut mennä syömään useampaankin ravitsemusliikkeeseen. Samanlainen härdelli rantakadulla kuin täälläkin ja sitä mä vaan en enää jaksa. Kuka sitä oikeasti jaksaa? Tai siis nauttii siitä? On kuuma, hirvee meteli, helvetisti jengii, kauheet hajut, iholle käyviä ihmisiä. Mitä nautittavaa siinä on? Ei niin mitään. Mie tahon rauhaa ja tunnelmaa. Onks se näin, että tämmöinen peräpohjolan kasvatti, lakeuksien lammas on niin tottunut siihen, että ihminen etsii toista ihmistä ja ympärillä on tilaa sekä happea. Nyt ymmärsin, että seuraava lomakohde on tarkastettava huolella. Maailmassa on varmasti paljon rauhallisia paikkoja, missä ihminen voi oikeasti nauttia. Enkä mie sillä, joku tykkää äidistä ja joku äidin pojista. Nämä tämmöiset kohteet eivät ole enää minua varten.

Terveiset kyökistä

Lobsteri nannaa

Eilinen illallinen oli unelmien täyttymys. Kyseinen kuppila on juurikin sitä, mitä peräänkuulutan. Se sijaitsee rantaviivassa, aallot loiskivat ympärillä ja on suht rauhaisaa. Sain pöydän terassilta ja ai, että ko mie nautinkin tunnelmasta. Sisällä kolme henkinen bändi soittaa mukavasti soljuvaa ja korvia hivelevää jatzin tynkää. Juuri sopivalla volyymilla, niin ettei käy hermojuuriin. Mun on varmaan turha mainita, että ruoka oli kauttalinjan taivaallista ja hei, täällä palvelu oli ihan ykkösluokkaa. Tai vieläkin parempaa. Henkilökunta oli kummasti valikoitunut kauniisiin kaksi jalallisiin. Ei varmaan mikään sattuma,  että neitokaiset ( miks ei poikaisetkin) olivat lajinsa esteettistä valioyksilöä. Puhuttu kieli meni perille, eikä ollut minkään valtakunnan väärin ymmärrystä. Istuin ja nautin tästä hekumasta peräti kolme tuntia. Katselin ihmisiä, katselin tähtitaivasta ja ympärillä kuohahtelevaa merta. Ei ollut kiire. Oli lomatunnelma.

Donald

Juustot juu

Jam

Ennen varsinaista alkuruokaa sain nauttia keittiön tervehdyksenä lohta ja lämmintä tummaa leipää. Alkuruokana mehevä ja maukas Lobsterisalaatti. Pääruuaksi juurikin oikein kypsynyttä ankkaa, joka oli niin mureaa, että hampaita ei juurikaan tarvinnut käyttää. Ennen taivaallista ( ehkä elämäni paras) Fondanttia, nautin asiaankuuluvat juustot. On sanomattakin selvää, että paikan somaljeeri sai oikeaoppineesti valita aterialleni viinit. En sit tiedä, olinko vain virittäytynyt kokemaan jotakin tämmöistä, mutta aistinautintoni oli täydellinen. Hyvä aterian kruunasi tuplaresso ja lemoncello. Tämä kaikki kustansi rapiat 5000 paikallista kolikkoa, joka noin äkkiä laskettuna on satasen erkkiä. Suomessa tämä lysti ei olisi lähtenyt alle kahdensadan. Paikan nimi on Boathouse Wine&Grill ja se edustaa ranskalaista keittögyrmeeta. Toki siellä on myös paikallinen lista, mutta olen jo sen verran vetänyt nuudelsonii ja sitruunaruohoo, että nyt alkaa jo europian fuudikin maistua. Erityismaininnan ansaitsee myös heidän oma viinikellari, parasta laatuaan täällä.

Mua ei nyt enää nappaa toi auringonottokaan. Iho eilisestä lievästi kosketusarka ja keuhkot, kas kummaa, huutaa hoosiannaa. Hiukkasen paleleekin, eli voisikohan jopa olla lämpöä. Tuonne rantakatuhelvettiin tässä helteessä ei ole suositeltavaa mennä eli mitäs hittoo mä nyt teen? Taidan heittäytyä vuoteeseen vaikkakin se on syntiä näin lomalla. Maata hotellihuoneessa! Iltapäivällä on havajilainen hierontaelämys, en vain tiedä, onks se kovin hyvä idea tähän olotilaan. Ehkä se parantaa, huu nous? Seuraavat sävellykset sit sieltä armaasta suomeni neidosta. Huomenna lähtö aamusta ja on kai sanomattakin selvää, että odotan jo kotiin pääsyä. Niin kuin aina hyvän loman jälkeen. Savadikaahaa tai jotain...thailandikas.

Ekskiusmii söör, aa juu okei?

Istua nakotan tässä terdellä. Viidakko sykkii ympärillä, siitä lähtee kyllä jännittävä ääni. Pimiää on ja tuulee ihanaisen vilvoittavasti. Juu, kyllä tässä silti ihan biksuissa pystyy istuskelee, silleen ei tule vilu. On vähä jo yksinäinen olo, siksi kirjoittelen. Saan noin niin kuin rupatella. Juu, en ole ottanut edes alkkomahoolia, alkaa jo pikku hiljaa koti-ikävä vaivata. Ja sehän on tietysti hyvä ja hieno tunne. Ajatelkaa, miten kauheaa se olisi, jos olisi surkeaa palata himaan. Ukkorähjältäkin tuli viesti, saisit tulla jo kotiin, täällä on tylsää. Joku muakin kaipaa...

Tuossa noin vasemmalla, ne teki sitä.

Olen nyt kuusi iltaa istunut yksin, eikä siinä mitä, minä tykkään omasta seurastani. Se ei ole minulle mitenkään vastenmielistä. Tavallaan on hyvä hiukka pysähtyä ja tutkia niitä omia ajatelmiaan. Joskaan  ei noissa mun ajatuksissa nyt niin hirveesti ole mitä tutkia. Tuulen huuhtomaa vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa, auringon polttamaa ajatusvirtaa. Mikä vain menee ja tulee, ja mistään ei kiinni saa. Hui hai vaan. Täällä on aika paljon miespariskuntia. Kaiholla heitä silleen ujosti altakulmain silmäilen. Kieltämättä, pientä katkeruutta on ilmassa. En voi sille mitään, että mielessä käy ajatus siitä, millaistahan se olisi, jos olisi oma matkakumppani. Silleen niin reissuttaisi, mehikot, buenosairesit, gampiat ja kumpiat. Vois se olla kiva niin. Käänsin myös tämän ajatuksen toisin päin. Miksi se on niin kohdallani? Mitä maksan ja mikä on tarinan opetus minulle? Onko se sitä, että olen niin vahva ja itsekäs itsessäni, että minun tulee oppiman nöyryyttä olemalla yksin. Ai don nou, ehkä tää on jo liian syvällistä.

Ei oo valittamista. Ei oo.

Mut hei, on ihan pakko taas kirjoittaa vähä tuhmia. Olin siis illan shoppailee ja kävin tuolla ostoshelvetissä illallisella. Ihan jees mesta, aikamoinen hulabaloo kyllä, mutta aika styleetä porukkaa.  Olin silleen vähä yksinäisesti lyöty tai surkee tai jotain. En tiiä. Okkei, tulin takas hotellille ja tapani mukaan menin iltauinnille. Niin täällähän on siis pilikkopimmeetä ja siinä sitten uiskentelin. Osa bungaloveista on altaan vierellä ja kappas kummaa, siinäpä sitten sain tuijottaa herkkää hetkeä suoraan eräänkin miespariskunnan vuoteeseen. Olivat kyllä vetäneet noi valoverhot kiinni, mutta eihän ne mitään peitä. Varsinkin, kun valo tulee sisältä päin. Huoneissa on toki pimennysverhotkin, en tiedä, miksi niitä ei ollut vedetty näkösuojaksi. Juu, aivan kuin tarkoituksella olisivat halunneet tulla nähdyksi. Ja hei, korostan nyt, että mä en ollut mitenkään kyttäämässä. Mulla on oikeus uida ja heillä toki naida. Mut en siis voinut välttyä näkemästä, kun suoraan uin sinne päin. Eikähän siinä mitä, mukavaahan se tuo tuommoinen lomalla on. Kotona on sit perhehelvetti ja uraputki. Nauttia pittää. Olin vain vähä hetken yksin. Puukkoa tai jotain jossain joku käänsi.

Ei, ei minusta surkeaa saa. Tänään on vain ollut hiukka kipeä olo. Kuuluu kuvioon. Yhtäkkinen muutos ottaa omansa ja se vie aina muutaman päivän. Aamupäivän makoilin siis altaalla ja sit kävin siellä kuumakivihieronnassa. Huppista, se veikin mut aika syvälle. Miehän olen silleen herkästi väräjävä sielu, että koen ne aika voimallisesti. Olihan mulla eilinen päivä välissä, tahtoisi joka päivä, mutta pakko pitää breikkii. Sunnuntaille otin Lumilumin. Se on havajilainen ja aivan mahtava. Jos tää nyt kuulostaa jotenkin onnettomalle, niin pitänee muistuttaa, että täällä on paljon mahtavia asioita mistä voi nauttia. Onhan tää valo ihan mieletön ( juu, tiedän siellä on kelit surkeet ) ja ruoka on hyvää. Voi veikkosella, kyllähän tää nautiskelun puolelle menee, jos niikseen tulee. En valita joo...

Näist mie nautin

Tää oli nyt jo toinen kerta, kun shoppailu ei tuota minulle sitä mielihyvää, mitä se on aikaisemmin antanut. Minua alkaa jo ihan huolestuttaa. Kyllä mää monta tuntia tuolla pyörin, mutta kun ei nappaa, niin ei. Ukkorähjälle jotain ostin ja täytyy kyllä todeta, ettei toi valikoimakaan ollut nyt niin sytyttävä. Tai vika voi olla kyllä minussakin. Mutta kyllähän toiselle voi ostaa. Siinä vaan tuli sellainen kokoongelma vastaan. Täällä ällät ja ämmät ei oo ihan sama kuin muualla. Ällässä on hihat liian lyhyet, ja äksällä on taas telttamallistoa. Helvetti, kun oli vaikeaa. Housuja en uskalla ostaa ollenkaan, ovat niin pillimallista, ettei Ukkorähjä enää sellaisia taho. Miten nyt tuostakin asiasta tuli noin hankala?

Huomiselle illalle varasin pöydän Katan puolelta. Se onkin tuttu kuppila. Kerran olen siellä käynyt ja silloin ruoka ja huom! palvelu oli ihan ykkösluokkaa. Jaa, kai se pitäisi yrittää untenmaille. Ei sit väsytä tippaakaan. Ei niin, nukahdin päivällä altaalle parikin kertaa ja hierontaan kerran. Hei, näin siellä jopa unta. Selvitin unessa jollekin kyseisen hieronnan syvintäolemusta suomeksi. Havahduin siihen, kun hierojaneitokainen kysyi." Ekskiusmii söör, aa juu okei?" Sen verran olin hoidon jälkeen töttöröö, että oli pakko ottaa vielä päikkärit huoneessa. Eipä taida tällä tahdilla päästä tähän aikavyöhykkeeseen. Turha sitä enää on yrittää. Kohta ollaan taas finistaim. Öitä!

P:S Mulla on muuten sikahauska kirja. Vallan on saanut ääneen hohotella. On mulla siis ihan lystiäkin. Kirja on Vaimotesti / Graeme Simsion. Suosittelen!

Sorisori verisori

No niin, nyt on lomasta saavutettu jo se taso, että nämä ihanat eksoottiset tuoksut ovat alkaneet haista ihan sille itselleen. Mulle käy aina niin. Loman alkuun kaik on niin ihanaa jasmiinin kukkaa ja niin fantastico, mutta jossakin vaiheessa tämä kuumuus yhdistettynä tuoksuihin hajuihin, saa kaiken löyhkäämään makealla ripulitortulle. Juurikin niin. Täällähän viemäriverkostointi ei ole ihan eurooppalaista tasoa ja sen kyllä huomaa. Ja täällä saa huomata myös sen, että suomessahan ei haise millekään. Meillä on raikasta ilmaa vaikka muille jaettavaksi.

Sukellappa siinä sitten

Tuonne pitäisi mahtua

Eilen oli retki PhiPhille. Se oli ihan jees, jos ei lasketa menomatkan helvetinmoista rynkytystä. Aallon korkeus oli sitä luokkaa, että pienellä varauksella lähdettiin matkaan. Jos kapteeni olisi olisi ollut sitä mieltä ettei veneily ole turvallista, niin olisi tultu takas. Ja minä todella toivoin, että kapteeni tietää mitä se tekee. Tämmöisenä selkävammaisena tuollainen tyrät rytken matkustaminen ei todellakaan ole nautinto. Eikä sitä nautintoa missään nimessä lisää se, että meitsiä pelotti, ja niin taisi tehdä montaa muutakin. Hengissä selvittiin ja onneksi tulomatka olikin jo rauhallisempi.

Kalliolle kukkulalle

Turisti joka sai liikaa lämpöö

Käytiin parissa paikkaa snorklailemassa, pikku fisut on kivoi ja kauniita mestojahan siellä on. Mutta en voi sanoa, että niistä olisi päässyt erityisesti nauttimaan. Porukkaa oli enemmän kuin elon pelissä ja tunnelma oli kuin kiihdytysajoissa. Hei kamoon, jos pieneen poukamaan ahdetaan kaksikymmentä speedbouttia, kymmenen pitkähäntävenettä ja muutama isompi alus ja näistä kaikista tietenkin kaikki  haluaa sitä yhtä ja samaa eli sukeltaa. Siinä saa ihastella toisen turistin varpaita ja väistellä koko ajan ettei nyt ui toisen liiveihin. Ihan kiva silleen.

Väsyneet matkailijat

Muutama muukin

Osta hyvä paituli

Itse PhiPhillä oltiin parisen tuntia. Varmasti kiva mesta, mutta tuossa ajassa ei siitä saanut irti mitään muuta kuin helvetinmoisen kuumuuden ( 37 pojoo,) järkky määrä populaa ja hirvee paskan haju. En mie tiiä, oonks mie vaan niin erakkoluonne, mutta mua ei hirveesti sytytä tällaiset joukkokohtaamiset.  Joo, on kiva nähdä mestoja, mutta en jaksa sitä ryysäämistä ja helvetinmoista härdelliä ympärillä. Sama se on näillä rantakaduilla. Vaikka kuinka yrittäisin nautiskella, maassa maan tavalla ja silleen, niin en vaan jaksa sitä hirveetä huutoa ja repimistä: "Terveterve, mita kuulu, tule hyva puku!"

Löysin kuin löysinkin rauhaisan ravintolan tästä huudeilta. Vallan ollaan veden äärellä, joku sellainen tekoallas tai jotain. Mut enivei, kivat valot, hyvät musat, ilmastoitu ja autfitti kohdallaan. Ruoka oli ihan jees, eihän täällä huonoa ruokaa saa mistään. Mutta se palvelu, voi tsiisusmaaria, en paremmin sano. Täällähän pitää puhua sitä tönkkö enkkua, mitä minä handlaan erittäinkin hyvin. Toistat vain yksittäisiä sanoja,  näytät vielä elekielellä ja toistat vielä. Ja vielä. Kerta vielä.

Restorantin valot

Eilisen illallisen aikana tapahtunutta. Ja kerron vielä, että paikka ei ollut mitenkään tupaten täynnä ja henkilökuntaa oli enemmän kuin muurahaisia keossa. Alkuruuaksi tilasin tomaattileivät ja katkarapusalaatti. Tuketer. Toistan tuketer. Toistan tuketer. Eivät sit tulleet yhes. Tulivat erikseen. Juomat jouduin tilaamaan kolmesti. Mutta ateria aikana minulle tarjottiin kaksikin kertaa muiden asiakkaiden juomia. Pääruokana tilasin merellisen grillivartaan ja kaveriksi paistetut nuudelit. Mielellään yhtäaikaa pliis. Jouduin pyytämään nuudeleita kolme kertaa ja ne tulivatkin noin puoli tuntia sen jälkeen kun olin lopettanut ruokailun. Laskua jouduin pyytämään kahdesti, enkä edes viitsinyt tarkistaa oliko se oikein. Maksoin pois.

Seurasin sitä touhua ja kaikissa pöydissä oli samaa ongelmaa. Olen saavuttanut zeniläisen rauhan, mulla ei ole kiire minnekään, eikä mun hermoja kiristä. Mua tää lähinnä huvitti. Hommahan menee niin, että paikassa on aina ne varsinaiset tarjoilijat ja sit ne pikkupikku tarjoilijat. Varsinainen mama käskytti alaisiaan ja itse sekoili tilausten kans oikein urakalla. Mie en sit tiiä, mutta nämä alempiarvoiset eivät ymmärrä ihmiskieltä. Sori, mut jotenkin tulee mieleen, että onks hyö ihan täysillä mukana? Vaikka näytät olut pulloa ja sen jälkeen itseäsi ja sanot one singha. Vähän niin kuin mii tarzan, juu tsein. Niin ei mene perille. Sieltä voi tulla ihan mitä tahansa tai sitten ei mitään.

Vera Aloeko

Maassa maan tavalla, en mie sillä. Ja lomallahan täällä ollaan, ei sen niin nugaata. En todella vedä hernettä nenuun, mutta olisi ihan helvetisti tehnyt mieli tarttua puikkoihin. Jakaa kaikille omat asemat ja laittaa homma pelittää. Mua jotenkin kävi sääliksikin se touhu. Mama pyyteli koko ajan sorisoriverisori ja hymyä tulee pyllystä asti. Tuonkin asian voisi vaan tehdä niin paljon helpommin. Ihan turhaa sekoilua.

Aikaero ei ole vieläkään jättänyt rauhaan. Sanotaan, että siihen menee yhtä monta vuorokautta kuin aikaero on tunneissa. Eli siis viisi päivää. Pitänee paikkansa kohdallani. Nukun miten sattuu eli on vaikea saada unta ja on vaikea herätä. Väliäkös tuon, lähden tästä altaalle makoilemaan. Se on ainut oikea vaihtoehto viettää tätä kuumuutta. Hullukaan tuonne kylille lähde. Iltapäivällä olisi kuumakivimassage ja illaksi voisi lähteä ostarille shoppailee.

Todistettavasti peenis

Hou, hou ja vielä kerran Hou. Niin on heittänyt lomalaisen elämän bisiks ettei aamulla kerennyt postaamaan. Oikeammin korjaten, nukuin melkein puolille päivin ja kiirehän se tuli altaalle makkoomaan. Vaakamambosta toiseen, sano. Liekkö tämä aikaero vai mikä se pistää ihmisen biotusrytmit vituralleen? Sillä ei tietenkään ollut mitään merkitystä, että kävin hitusen humpaten aattoiltana. Meni kyllä pikku tunneille, se aika vain jotenkin vilahti käsistä. Tänään onkin sit ollut vähä hitaampi päivä...

Mun hoitola on vetten päällä

Pukki antoi lahjaksi keksin

 Aattoillan gyrmeesta. Joo, ruoka oli ihan jees, mutta paikan autfitti ei ihan miellyttänyt Martan esteettistä silmää. Kun mennään ulos hyvin syömään, niin kaiken pitää olla lähes täydellistä. Ja sillä on kuulkaa väliä, minkälaiset kynttilät on pöydässä ja kuinka se serviisi onkaan taiteltu. Eipä tuossa mitä, hyvin minä viihdyin vaikka en rantaravintolaan päässytkään. Sehän on nyt valtakunnan tosi, että täällä Karonilla ei ole niitä ihania rantakuppiloita. Tämäkin asia selvisi, kun tuossa lueskelin matkaopastani. Eli niitä kuppiloita on etsittävä muualta. Tosin, tänään en jaksanut kylille lähteä, ihan nautin aterian hotellin omassa kievarissa. Joka ei muuten ole yhtään hassumpi.

Possun ikävä

Tuunafisu

Eilen nautiskelin Balilaisen hieronnan ja voi et ko mie olinkin taas seittemännessä taivaassa. Vetelin sikeitä niin, että tultuani takas tähän todellisuuteen, sain huomata, että kuola oli kuivunut poskilleni. Vielä on  kokeilematta bambumassaga ja millainenhan olisi hotkakao-hieronta? Melkein poikkeuksetta täällä nämä hoidot on niin loppuunvietyjä. Se tunnelma, musat ja tuoksut on niin vimpanpäälle jotta.

Jooghaava nainen

Tämmönen rantabaari

 Syötyäni siis aattoillallisen, mikä koostui lihaisesta alkupalalautasesta ( sen verran oli sikaa ikävä) ja tonnikalasta, pottumuusista ja jonkun elukan maksasta. Tulin vaihtaa paitulin hotelliin ja suuntasin tuonne noin turistihelvettiin Patongille. Meno siellä on kyllä aivan uskomatonta. Siellä on meille vähemmistöryhmille (!?) omat kuppilat ja kulmakunnat. Sinnehän se Marttakin tietysti omiensa joukkoon joustavasti jämähti. Kävin katsomassa parikin piipshowta ja meinasi mennä singhat väärään kurkkuun ettei peräti reisille. Sitähän se oli sitä itseään. On se jännä, miten jossakin maassa toi seksi voikaan olla, mitenkä sen nyt  voisi ilmaista, niin perushuttuu, että kaurapuurokin sen rinnalla on viiden tähden illallinen. Joo, sitäpä ne poijaat siellä lavalla touhusivat. Mennen tullen paneskelivat ja vähä siinä välissäkin. Ei voi kun ihmetellä sitä erektioiden määrää, jotakin pilleriä tahi apuvälinettä heidän täytyy käyttää. Eihän tuo tuommoinen ole normaalia. Ajattelin ensin, että se on joku huijaus, heillä on jotkut tekopeenikset, mutta kyllä se oli ihan aitoa tavaraa. Tulivat nimittäin esittelemään kikkeleitä  katsomoon. Pientä korvausta vastaan, niitä sai kopasta ja pitihän se Martan tämäkin totuus selvittää. Enkä siis todellakaan ollut ainut varmistelija. Aitoo oli.

Nättinä läksin

Ei, ei tuommoinen saavuta minussa mitään kiihotusta. Se on liian rivoa ja paljastavaa. Toki, oli siellä yksi ihan kiva ohjelmanumero. Pojat tuli lavalle saippuoituneena ja kohta niin katosta alkoi vesisade ja siinäpä itsensä puhtaaksi pesivät. Silleen hiljalleen ja hellästi. Se oli ihan nättiä. Mutta kyllähän tuosta seksiturismista jää jotenkin paska maku. Onko sitten pakko mennä ja katsoa? Ei kylläkään, mutta ei siltä oikein voi täällä välttyä. Sitä on niin joka puolella. Varmasti tuo kaikki on monellekin se ainut keino hankkia se elanto. Jos minä katson shown ja maksan siitä, niin teenkö oikein vai väärin? Ovatko he uhreja ja maailma on vain niin paska paikka. Tasan ei käy onnen lahjat juu. Joskaan tuskin meikeläistä olisi kovinkaan himoittavaa katsella. Munhan siitä pitäisi maksaa, että joku tulisi ja katsoisi. Joopa, joo leikki sikseen ja pylly pois tyynyltä. Nyt on se pakollinen iltameno suoritettu alta pois ja voinkin rauhoittua nautiskelemaan.

Huomenna on päiväretki PhiPhille. Hui kauhistus, aamulla on aikainen ylösnousu. On se kumma, että heti tuollainen aikataulutus alkaa ahistaa. Mää en sit yhtään tahtoisi mitään velvoitteita. Noh, kai se on oltava joustava, jos tahtoo jonnekin mennä. Tämän illan olen rauhoittanut oleskelulle. Kävin iltauinnilla, syömäs ja kohta taidan mennä maate. Eipä siinä sitten sen kummempia.

Taivaallista menoa

Täällä ollaan! Kas kummaa, nakoton tässä partsilla, vieressä kupillinen mokkoo, niin kuin kotsuomessa konsanaan. Nooh, pieni ero on maisemassa ja vallitsevassa ilmastoalassa. Arska paistaa pilvettömältä taivaalta, lämpötila huitelee kolmeskympissä ja meri siintää taivaanrannassa. Kaiken kattava aamiainen on nautittu, tsiisus, kun on pöperöö paljon tarjolla. Vielä ei toi massu ole siirtynyt paikalliseen aikaan, joten täyteen on paha enää kauhiast paljon tumpata. Mutta tuoreet hetelmät ovat kertakaikkisen maukkaita ja eiköhän tässä pikku hiljaa aleta laskeutua näille leveysasteilla.

Tämmöses torpas asustaa hän

Matka tänne meni lähes hyvin. Ja tällä tarkoitan sitä, että aika meni suht joutuisasti, eikä sitä ikävää tunnetta eikötämäkoskaanikinä ole perillä, ei tullut. Olin hehkuttanut primium-luokan paikkaani, mutta se oli kyllä ikävä pettymys. Siellähän oltiin kuin sillit suolassa ja ainakin mun penkki oli niin helvetin huono, että perse puutui jo ensimmäisen tunnin aikana. En sit tiedä, onko vika mun ahterissa vai penkeissä, mut ei ollut kiva. Se oli tuskallista. Ja tietenkin mun viereen sattui just se hölisevä hemppa hollolasta, joka haisi niin vanhalle viinalle, että mun piti olla koko ajan kääntyneenä pois päin hänestä. Drinksu maistui, kuorsasi ja levittäytyi koko ajan mun puolelle. Käytöskin oli aika syvältä, mutta en järjestänyt mitään kohtausta, annoin kyllä tulla hyvin selkeästi ilmi, et musta et saa frendiä. Maksoin tästä lystistä lähes 400 erkkiä, ja mielestäni en saanut rahoilleni vastinetta. Noh, kylmän aamiaisen sijasta saimme kuumaa munakasta. Siinä kaikki. Okkei, kymmenen kiloa matkatavaraa enemmän on toki hyvä lisä, kun pääsen tästä shoppailemaan. Mut taas kerran totean, ettei ole finnairin voittanutta.

Aurinko laskee 

En koskaan väsy ihmettelemään sitä, kuinka ihanaa se onkaan saapua sieltä synkästä pohjolasta tänne valoon ja lämpöön. Samantien koko lentomatkan koettelemukset on pois pyyhkäisty ja elämä on yhtä juhlaa. Toki, sitä on sekaisin kuin seinäkello, nukkunut en juurikaan, ja aikaero tekee omat tepposensa. Ihan ensimmäinen asia tänne saapuessa on istahtaa tähän terdelle, ottaa kylmä Singha ja polttaa spaddu. Antaa atmosfäärin puhutella ja loman laskeutua ylle. Totta vieköön, se hetki on unelmainen.

Martta mahtuu makkoomaan

Pupujussit hyllyllä

Hotelli on hyvä. Mulla on tällainen paritalon puolikas ja iso terde. Huonekaan ei ole mikään pikku kolo, vaan on tilaa missä temmeltää. Vaikka alue on suht iso, ja korkeuseroja riittää ( ollaan silleen rinteessä,) niin sijoitukseni on juurikin hyvillä huudeilla. Yksi allasalue on tuossa vieressä. Restorantti ja Spa lähellä. Tässä kuumuudessa jokainen ylimääräinen käveltävä metri on haasteellinen, ja on snäppärää, kun kaikki on lähellä.

Purkauduttuani läksin hoitelemaan jetläägiäni tohon altaalle. Aivan rättipoikki väsyneenä oli ihanaa pulahtaa virkistävään veteen ja ottaa varjon alla pikku tirsut. Siinä makoiltuani tovin, ihmettelin, että mitä outoa tässä touhussa nyt oikein on? Yhtäkkiä ymmärsin, että hotelliahan olikin K-12 ja näin se kiljuva meteli on poissuljettu. Alue muutenkin rauhaisa, väljää oleskelua ja saa olla ihan omissa tunnelmissaan. Mii laik!

Kellon lähentyessä neljää, totesin, että nyt onkin aika siirtyä hierontaan. Spa on kaunis, niin kuin täällä yleensä. Palvelu saa tuntemaan itsensä kuninkaalliseksi ja ai ko mie nautinkin! Hieronta oli aikaeroa helpottava, otteet napakat, mutta se ei estänyt mua nukahtamasta siihenkin. Hoidon jälkeen olin todellakin kuin halolla lyöty, mutta samalla olo alkoi olla jo lähes taivaallinen. Suihkun kautta kylille, nälkä kurni suonissani ja verensokerit janosivat ei verta, vaan sokeria. Syömään!!!

Pimeässä on vaikea hahmottaa sijaintia. Tai siis, eihän täällä nyt pimiää ole kuin perseessä, valoa ja tuiketta joka puolella, mut noin niin kuin luonnon valoa ei ole. Kyllä te tiedätte mitä tarkoitan. Olin ajatellut, että menisin johonkin rauhaisaan merenrantakuppilaan nauttimaan maukkaan paikallisen aterian. Mut ei, pääkatu on juurikin sellainen turistihelvetti, enkä paikallistanut missäpäin ranta mahtaakaan olla. Varmasti siinä ihan vieressä, mutta en uskaltautunut menemään kohti pimeää. Tiedä mistä olisin itseni löytänyt. Kysyttyäni paikallisilta, niin sain vain epämääräisen vastauksen kilometri sinne, toinen tänne. Juu, ei tässä rantakadussakaan mitään vikaa ole, mutta kohdallani jetläägi on sama kuin kunnon darra. En kestä metelii, en ihmismassaa, vaan tahtoo rauhaa ja rakkautta. Aikani lampsittuani, luovutin ja löysin paikan, joka nyt ei ollut kaunosielulleni se ihan täydellisin, mutta ruoka oli hyvää ja olut kylmää.

Mun lempiheinät. Morningglory tai jotain.

Totesin, että nyt ei ole hyvä hetki jäädä ihmettelemään ihmisvilinää ja kaiken mahdollisen tarjontaa. Sitä on oppinut tähän ikään kuuntelemaan jo itseään ja hyppäsin tuktukkiin suuntana hotellin rauha. Jälkiruokani nautinkin hotlan omassa ravintelissa, joka ei suinkaan ole huono vaihtoehto. Terde on korkealla ja näkymät merelle esteettiset. Ilta kaunis ja tumma, ihmisellä hyvä mieli. Nautin kaikessa rauhassa kupillisen vahvoo mokkoo, konjamiinin ja palan taivaallista sitruunatorttua.

Yksi suurta nautintoa tuottava asia lomilla on ilta/yöuinti. Kävely kylillä on hikistä hommaa ja viileä vesi, allasvalojen hohteessa on suuri nautinto. Kellua köllöttelin tähtitaivaan alla ja ajattelin, että suomessa on samat tähdet, mutta juurikin tällä nimenomaisella hetkellä olin onnellinen tämän tähtitaivaan alla.

Jassoo, nyt suuntaan biitsille. Tahdon paikallistaa itseni päivänvalossa ja ehkäpä käyn hitusen verran ottamassa väriä pintaan. Iltapäivällä on balilainen massage ja pöytävaraus merenrantaan. Ai niin, tänään on Jouluaatto. Tänne tuskin pukki löytää, mut ei sen niin välii. Tää on lahja itsessään. Tää oleilu ja elo. Nauttikaa te siellä sikaa ja muita herkkuja. Se on moro ny!

Se on menoo ny!

Jep, jep. Kärsittyäni tätä odottavaa matkakuumetta, on vihdoin ja viimein lähtöpäivä käsillä.  Olen täälläkin jo niin hehkutellut, ettei oikein tiedä, joko se lähti, joko se kävi ja palasi. Se on kuulkaa hyvä elää sitä lomaa jo ennakkoon, niin näin se tuntuu ja kestää pidemmälle.

Sehän nyt tietysti oli selvää ettei uni tänä aamuna jaksanut kantaa. Mutta ei huoli, avattuani silmät, unenrippeet katosivat saman tien. Ilmassa on siis lievää jännityksen omaista tutinaa... etten sanoisi vipinää. Jos vielä selviän päivän ilman päikkäreitä, niin olisin yöksi onnellisesti niin väsy, että nukkua posottaisin koko lentomatkan. Sehän olisi vallan huikeaa, mutta en usko sen olevan mahdollista. En ole sitä tyyppiä, joka nukkuu lentokoneessa. Autossa ja junassa kyllä, mennen tullen, mutta ei ilmassa. Siellä snadisti on virittäytynyt pelkäämään, että koko paska tippuu alas. Siinä ei paljon uni paina. En nyt varsinaisesti sanoisi, että kärsin lentopelosta, mutta ei se mitään lystinpittoo ole. Ikävä velvollisuus, jos haluaa siirtyä paikasta aa, paikkaan bee.

Matkatavarat ovat laukkua vaille valmiina. Isoja ja pieniä kasoja pöytä täys. On hassua tähän aikaan vuodesta laittaa kesäkampetta jonoon ja järjestykseen. Silittää shortsia ja hihatonta paitaa. Ihan piti varvassandaalitkin kiillottaa. On sit hyvä lähteä matkaan. Eikäpä tässä mikään kiire ole, kone lähtee vasta illalla. Niin jos lähtee. Säätiedotus lupaa myrskyä illaksi. Juu juu, etukäteismurehdin jo. Tietenkin on niin kova myrsky ettei päästä lähtemään. Stop! Tästä juurikin viime postauksessa taisin mainita. Turha ressaa ennakkoon! Otetaan vastaan mitä annetaan, jos lento ei lennä, niin se ei lennä. Ei kai sitä tartte koko hemmetin päivää murehtia. Ei niin. Tai ihan vähän vaan.

Eilen illalla käytiin Katajanokan Kasinolla joulumurkinoimassa. Jo perinteeksi muotoutunut joulupöytä ei pettänyt tälläkään kertaa. Noh, kinkku oli kuivaa, mutta muutoin kokonaisuus oli joulunmakuja täys. Sain miekii lanttulooraa ja rosollii. Atmosfääri on siellä kohdallaan ja oli ihan kiva virittäytyä hetkeksi jouluisiin tunnelmiin. Mut se siitä joulusta sitten. Siinä oli tälle vuodelle tarpeeksi. Nyt on vain aurinkorasvat ja jokothaikarrit mielessä. Outs! Wanderfull!

Pukkikin kävi ja piipahti. Erityismaininnan ansaitsee Colour-sisustuskirja. Niin on kaunista katsottavaa, että vallan juutuin sen sivuille hetimiten. Kirjasta on paljon inspiraatiomaista hyötyä ja varmasti palaan sen sivuille uudestaan ja uudestaan. Mahtava lahja, totta tosiaan.

Mun aivotoiminta poukkoillee levottomasti, eikä tästä kirjoittamisesta tule mitään. On silleen rauhaton olo, juu nou? Eipä aikaakaan, kun kohta törötän tuossa eteisessä bermundat jalassa ja odotan Ukkorähjää noutavaksi. Ehkäpä nyt vielä hetkeksi relaan. On silleen muutama tunti kuitenkin vielä aikaa. Tietotekniikka lähtee messiin. Lomapostauksia tulee, jos koneksuunit pelittää. Niitä odotellessa.

Hillittömän hauskaa ja tunnelmallista Joulua kaikille lukijoilleni! Syökää sikaa ja olkaa ihan torttuna!

Ei ole mittään hättää. Ei niin mittään.

Nythän on päivänselvä, ettei sitä unta riittä nukuttavaksi. Aivotoimintani on liian virittynyt ja taidan olla liian väsynytkin nukkumaan. Tää on sitä pikkupoika jouluaattona syndroomaa, jonka olen jo hyväksynyt itsessäni, ja raskaasti huokaisten nousen ylös mokan keittoon. Kyllä, väsy painaa, mutta sen jaksaa, koska tietää, että tänään on vuoden viimeinen duunipäivä ja matkalle lähtö odottaa sandei. Ei siis mittään hättää. Ei niin mittään.

Minulla on nyt oikein painavaa asiaa. Tuolla pimeällä, kostealla ja harmaalla parvekkeella kävi ihmeellinen oivallus. Pienen ohikiitävän hetken tajusin tästä elämästä jotakin hyvin, hyvin olennaista. Vai pitäisikö kuitenkin sanoa, että en ole ihan varma tajusinko sen, mutta ainakin minulle annettiin aihio ymmärrykselle.

Kuten edellisessä postauksessa jo kirjoitin, niin ihmisestä on näillä ikävuosilla tullut pohdiskeleva. Liittyyks tää nyt tähän, sitä ei tarina kerro, mutta sain kokea hienoisen valaistumisen. Yhtäkkiä tajusin kuinka turhaa onkaan stressata, hermoilla tai ottaa pulttia asioista. Minä olen aina ollut sellainen etukäteen hermoilija. Maalaan pikku päässäni asioista ne negatiiviset vaihtoehdot ja olen ollut varma siitä, että näin juuri tulee käymään ja toteutumaan. Miks helvetissä? Ei ihminen juurikaan voi asioille mitään. Ne tulee tapahtumaan, ne on sinulle annettu. Jos ymmärtäisi, niin eläisi vain tässä hetkessä, nauttien täysillä elämästä ja jättäisi turhan murehtimisen. Mitä loppujen lopuksi saatkaan siitä, että hermoilet asioista jo ennakkoon? Et yhtään mitään. Tai saat kyllä, kietoudut negatiivisten ajatusten verkkoon, ja pahimmillaan se myrkyttää elintilaasi. Tunnet huonoutta, epätoivoa, koet unettomuutta, kakkakaaan ei tule, ja elämä on itseaiheutetusti ahistavaa. Se on niin turhaa. Niin turhaa.

Keskustelin eilen asiasta pitkäaikaisien asiakkaani kanssa ja hänellä totisesti on omakohtaisia kokemuksia asiasta. Heille sattui pari vuotta sitten ikävä äksidentti. Heidän kahdesantoista ikäinen poika loukkasi itsensä vakavasti onnettomuudessa ja menetti kykynsä liikkua, puhua, elää normi elämää. Ajatustoimintaa on, mutta kaikki muu on kaput. Mikä muu voisi olla ihmiselle pahinta, mitä voisikaan elämässä voisi tapahtua? Ei niin mikään. Mikä on tässä aasinsilta ajatuksilleni? Sitä vain yritän kertoa, että on niin turhaa valittaa ja hermoilla asioista, jotka ovat tuonkin tapahtuneen rinnalla kuin hyttysen kusema valtameressä. Minähän olen oikeasti onnellinen heppu. Varmasti meistä suuri osa on, mutta emme välttämättä vain sitä ymmärrä.

Tuo hetki, minkä tunsin aamuhämärässä oli kosketteleva. Näin sisälläni kirkkaan valon, ja tunsin lämpöisen tunteen. Sanoin itselleni ääneen: " Just niin, näinhän tää menee, nyt mä ymmärrän!" Mun piti näköjään elää viiskytvuotta, ennen kuin tuonkin ymmärsin. Olen aina ollut hiukka hidasälyinen, ja parempi tietysti myöhään kuin ei milloinkaan. Kuka mua puhutteli aamuisella hetkelläni? Kuka antoi tämän ajatuksen? Olenko se minä itse vai oliko se herran enkeli? Ihan sama, olen kiitollinen tästä ymmärryksestä. Kyllähän ihminen kokee elämänsä varrella kaikennäköistä valaistumista. Voi veikkosella, niin monet kerrat minäkin olen valoitettu ja samantien unhoittanut tai ohittanut sydämeni äänen. Tässä hetkessä oli erilainen voima. Se oli jotenkin totta. Olinko siis viritetty juuri oikealle taajuudelle ja valmis vastaanottamaan minulle annettu. Ai dont nou. Meibii.

Arvatkaa mitä? Minä yritän. Yritän juurikin sillä hetkellä, kun ressaan sitä, että rahat ei riitä elämään, konkurssi tulee ja minä joudun kadotukseen. Oih, elämässäni on paljon sellaisia asioita, joista ihan turhaan otan paineita. Niin, nimenomaan paineita! Esimerkkinä voisin kertoa, että nytkin pienessä mielessäni tuleva lomani on tsunamiuhkaa, ruokamyrkytystä, lentokonetippuu, aikataulut ei pidä, hotelli on paska, sairastun vakavasti ja mitä vielä? Juurikin tällä nimenomaisella hetkellä saan vapautuksen näistä piinaavista ajatuksista ja sieluni täyttyy onnellisuudesta, luottamuksesta siihen, että elämä kantaa. Kaikki se turha ja raskas negaatio kaikilla elämän osa-alueilla on nyt hyljätty. Ymmärsin, että voin murehtia asioita sitten, kun on oikeasti jotakin murehdittavaa. Nyt ei ole. Nyt on aika nauttia. Tai antaa vain olla. Minulla ei ole mittään hättää. Ei niin mittään. Onko sinulla?

Pohdin tässä...

Hyväinen huomen kaikille paimenille ja maarioille. Eiks tää nyt ala olla jo sitä kuuminta hottia, noin niin kuin joulua ajatellen. Siellä niin kaikki kodin pikku hengettäret ja muut tontut leipoo ja laittaa yyper tehokaana kaikkea joulukivaa. Sika on lahdattu, kuusipuu kaadettu ja jouluviinat hommattu. Onnekseni olen tänä vuonna irtisanoutunut moisesta ja kaikki energiani menee siihen, että saan pidettyä itseni aisoissa siihen asti kunnes pääsen matkaan lähtemään. Sen mää vaan haluaisin sanoa, että toivoisin teille lunta tänne mustaan pohjolaan. Sehän nyt on jeesuksen tosi, että kyllä lumi tekisi enempi parempi joulutunnelman. Tai sitten ei. Ehkä se tunnelma on siellä tonttulakissa tai jotain.

Yllättäin tää viikko on tuntunut pitkälle kuin nälkävuosi. Eiks se mene aina niin, et kun jotain odottaa kovin, niin sillon aika matelee. Eli odotankos mie jotakin? Ehkä hiukkasen, vähä tai sitten enemmän joo. Vielä kaksi päivää duunia ja sit heitetään jouluvapaille. Miehän elän jo siellä. Marssijärjestys viikonlopulle on tarkkaan aikataulutettu. Miks sitä aina pitää elää niin ennakkoon? Lomankin olen mielessäni käynyt läpi. Mikä päivä minnekin, sitä silloin ja tuota tällöin. Ihan höperöö. Elä nyt ihminen hetkessä, eläkä suotta hötkyile. Tää on niin mun tapa, minkäs teet? Kyllä mä nauttia osaan, lomalla heitetään suorittaminen paskaojaan ja annetaan ajan vain lempeästi kohdella. Sen verran olen etukäteisjärjestelyjä tehnyt, että jouluaattona menen syömään gyrmee ja yksi merellinen retki PhiPhi saarelle on varattuna. On pakko ennakoida, koska siellä on muitakin kuin minä. Katsokaas, etten jää sit rannalla ruikuttaa. Ei sekään kiva oo. Yksin jouluna rantahietikolla, hirvees kuumudessa, polttavassa auringossa itkeä ruikutan, että tahtoo sikaa. Tahtoo joulusikaa. Vai syötiinkö sitä sittenkin kanaa?

Olettkos muuten panneet merkille, että elämme taas yhdenkin vuoden viimeisiä hetkiä? Naamakirjassa oli sellainen hassu juttu, että se listasi allekirjoittaneen vuoden 2013 kohokohdat. Siellä oli kuvat ja kaikkee. Tuollalailla nähtynä sai huomata, että kyllähän sinne vuoteen mahtui kivoja juttuja. Ja vähemmän kivojakin. Mutta kaikki tyyni, vuosi on mennyt taas uskomattomalla vauhdilla ja se tuntuu jotenkin epätodelliselle. Erään asiakkaan kanssa keskustelimme asiasta ja teimme uuden vuoden lupauksen ja mie lupasin olla enemmän täydellinen ihminen. Perkeleenmoinen pyrkimys perkeleelliseen täydellisyyteen. Ei yhtään enemmän, eikä yhtään vähemmän. Tuossapa onkin oiva tavoite tulevalle vuodelle.

Jahas. Puntaroin tässä, että lähdenkö tästä aamu-uimaan vai painunko vielä höyhenille. Siinäpä vasta dilemma. Tarpeeksi kun pohdin, niin ei tarvitse tehdä kumpaakaan. Täytyy vain suoriutua lähtemään. Tuokin on muuten aivan uusi piirre ihmisessä. Pelkkään pohdiskeluun menee aikaa huru mykke. Ennen tehtiin ja nyt pohdiskellaan, että tekiskö. Niinpä juuri. Otan vielä kupin mokkoo... ja pohdiskelen.

Jäähyväiset linnuille

Taitaapi matkakuume jo herätellä tätä luojan luomaa. Ei sille mitään voi, mutta kyllä se jo varpaissa pikkasen alkaa kipristellä. Mie oon muuten aina kärsinyt nauttinut matkakuumeesta. Ihan oikeesti mun massussa on perhosii, mitä lähemmäksi lähtöpäivä tulee. Kauheest paljon on asioita, joita pitää mukamas koko ajan selvittää. Karderoobi on monta kertaa mielessä käyty, kaikki mahdolliset varotoimet on ajatusmaailmassa selvitetty. Hammaslääkäri jäi tällä kertaa käymättä, onneks rokotukset ovat voimassa.

Tähän liittyy myös paljon pelkotiloja. Koko ajan saa sairaspeljätä. Pikku aivastus, kauheeta onks mulle tulossa flunssa. Pieni paukku pääsee peräpäästä, kauheeta onks mulle tulossa vatsatauti. Puhumattakaan tulivuorista, myrskyistä, lakoista ja muista mellakkatilanteista. Kaikki ovat järkyttäviä uhkia sille, että en pääsekään matkaan ja lähtemään. Ihan tästä kuulkaa ressi tulee...

Ei pidä tietenkään panikoitua vaan pitää miettiä kaikki kivoja asioita. Esimerkiksi vaikka sitä, että mihin linnut kuolee? Eilisellä aamulenkilläni moistakin asiaa pohdiskelin. Kuolevatko linnut luonnollisen kuoleman. Ja minne ne kuolevat. Lintuja on hirveän paljon maailmassa, mutta missä ovat kaikki raadot. Syökö joku ne suihinsa vai onko jossakin olemassa höyhenpeitteinen hautausmaa. Kuinkahan kauan linnut elävät. Onko lintueläkeläisiä olemassa. Kuten huomata saattaa, on maailmassa monta, monta ihmeellistä asiaa,  mitä Martta ei ymmärrä. Joskus elämä ja kuolema on yksi iso kysymysmerkki. Niin ja rauha heidän sielulleen... Lintusielulle.

Olen tehnyt päätökseni. Ensi vuonna ikääntymiseni saavuttaa sen täyteläisyyden kliimaksin, mitä kansankielellä kutsutaan viiskymmiseks. Niin juuri, täytän ne kunnioitettavat pyöreät ikävuodet. Asia on kaihertanut mielessä, vaihtuen pitämättömyydestä matkoilla oleiluun ja hirveisiin ökykemuihin. Nyt olen saavuttanut asian kanssa rauhan ja juhlat pidetään. Minulle tarjoutui uskomattoman upea vaihtoehto. Yhtiökumppani ehdotti, että hän voisi järjestää minulle juhlat. Voiko tämän hienompaa enää olla? Minä itse ( huom. minäite) tykkään järjestää juhlia, mutta sehän on valtakunnan tosi, että saattaisin ottaa asiasta ressin ja näin itse juhlakalu ei olisikaan niin hekumallisesti edustettu, kuin näinkin arvokkaissa juhlissa kuuluisi olla. Otan siis tämän tarjouksen nöyrästi ja suurella ilolla vastaan.

Eilisellä kotimatkalla kerroin Ukkorähjälle innostuneena saamastani tarjouksesta. Siinä jo niin kävin asiaa mielessäni, että hän tokaisi mulle, että älä nyt sinä ala niitä järjestää! Huoks, juurikin näin. Minä saan nyt nauttia ja on aika kiva, kun joku järjestää mulle juhlat! Muutamia diideilsejä saanen kai toivoa. Ihan vaan pikkasen. Jostakin kumman syystä mulla on ollut aikaisemmin pakokauhun omainen olotila  asiasta. Mut nyt tää tuntuu hyvälle, varmasti kivat kemut on tulossa. Eikä siihen ole pitkäkään aika. Keväällä jo. Mahtavaa! Tuleekohan sinne ketään vieraita?

Pakko yrittää vielä hitusen unta. Tänään tehdään duunia yövuorossa. Pitkä päivä siis edessä, tarvitaan lepoa. Mut hei, täähän on kuin tanssia. Polokkoo humppoo tahi valssia. Se on Moro ny!

Jamppa ja Mä

Yö oli niitä nopeita. Laitoin silmät kiinni ja aukaisin aamuun. Se on aina hyvin, hyvin veikeä tunne. Unta meni palloon kaheksan tuntia, joten saa olla tyytyväinen. Ihme, etten nähnyt mitään painajaisia, sillä katsoin illalla kauhu/seikkailuelokuvan. Siinä lentokone tipahti jonnekin siperiaan ja eikä siinä kaikki, siellä metsän keskellä pahat sudet alkoivat napsia pelastautuneita kuin minä ranskanpastilleja jouluaattona. Yleensä en moisia katso, ei mun hermot kestä, mutta eilen juutuin mölläämään ja olikin aika jännä pätkä. Silleen kiva katsoa, kun on itse lähdössä lentämään. Rauhoittaa mieltä juu...

Kuntoutuspaperit ihanaiselta kylpylälomaltani saapuivat perjantaina. Oikein vaikuttaa kiinnostavalle ja lupaavalle. Kaikenlaista kivaa aktiviteettia olisi tiedossa. Allasjumppaa, piirileikkejä ja henkilökohtaista opastusta elämän eri osa-alueille. Jette bra. Asiassa on vain yksi MUTTA. Majoitus on kahden hengen talouksissa. Nou vei. Soitin ja tein asiasta tiedusteluja, että haluaisin tietenkin oman sviitin. Asia ei ollutkaan niin yksinkertainen. Minä saan oman huoneen, jos niitä on saatavilla ja asia selviää vasta paikan päällä. Totuushan on nyt se, että Martta ei yövy ( outo sana) kenenkään hetero Jampan kans samassa buduaarissa. Enhän mää suostu majailee edes tutunkaan kanssa, saati sitten ventovieraan. Tilanne on sikäli kiusallinen, että kämppäkaveri saattaisi olla lievästi kuumissaan, ymmärrettyään, että huonekaveri on ihka aito homoseksuaali. Minustahan näkee kilometrien päähän mikä olen miehiäni, se ei varmasti jää epäselväksi. Vai mitä sanotte, kun levittelen kaiken sen kosmetiikan, lämpörullat ynnä muut elämiselleni välttämättömät ylellisyystarvikkeet kylpyhuoneeseen ja pitkin huoneen pöytiä. Mistä me juteltaisiin? Kakkuresepteistäkö? Voi tietysti olla ( ja onkin,) että tämä "ongelma" on vain Martan pikku päässä, mut enivei, oma huone on saatava. Jos sitä ei tule, niin kuntoutus saa mun puolesta olla.

Rakkaat aviollisessa heterosuhteessa olevat lukijani, voisitteko ihan huvikseen kysyä niiltä jumalanluomiltanne ( siis aviomiehiltänne) mitä mieltä he olisivatkaan asiasta. Menevät kuntoutukseen ja selviää, että huonetoveri on pesunkestävä homo? Kuinka sit suu pannaan? Enkä nyt tarkoita, että sitä käytettäisiin mihinkään sellaiseen, mikä nyt just tuli teidänkin mieleenne, hih. Hassua, että 2000-luvulla, minun mieleeni tulee tämmöinen asia, että joudun miettimään osaani vähemmistöryhmittymänä. Voihan tää tietysti olla, että mun mielikuvitus on taas liian vilkas. Saattaisihan se olla, että meillä olisi Jampan kans hyvinkin antoisa ja hauska viikko... hmmmmm.

Todistaakseni itselleni ja teille, että en ole tyystin eineksien valtaama ja huono kotirouva, niin tempasin eilen perinteiset lihapullat ja pottumuusin. Saanko nyt syntini anteeksi ja takaisin paikkani auringossa? Oli muuten pirun hyvät bullat. Olin eilen muutenkin vihmerä ja aikaansaapa. Kävin peräti lenkillä kaksikin kertaa. Alkaa taas tämä epätoivoinen viikko aikaa laihduttaa oireyhtymä. Loppuviikon olenkin sit kokonaan syömättä. No jos nyt yhden mandariinin...

Tänään on poikkeuksellisesti duunipäivä. Napakka viikko muutenkin. Hyvä, tietää tehneensä ja loma tuntuu silloin ansaitulle. Nyt uimaan. Tästä tää lähtee. Olkoon viikkosi pipari.

Elämä on vaarallista

Maa on saanut valkoisen harsopeitteen ja jotenkin se tuntuu sopivan pyhäiseen aamuun. On silleen niin kuin puhdas ja hartaudella hankittu. Pyhäaamuthan ovat herran hartaita. Olisikohan tänään täällä jossain joku kirkonmeno? Nyt kun vuosittainen saansyntinianteeksi kirkkokäynti jää väliin, niin olisi varmaan paikallaan suorittaa se kuitenkin ennen lähtöä. Tapani on ollut, että vähintään kerran vuodessa käyn herran huoneessa rukoilemassa anteeksiantoa syntiselle elämälleni. Jos nyt en käy, niin ryvenks mää syntisenä koko seuraavan vuoden? Ei, ei, kyllä pitää päästä aloittamaan uusi vuosi puhtaalta pöydältä. On silleen niin kuin parempi ihminen.

Kynttilöiden aika ja taika

Kyllä kuulkaa olin niin reipas ja rohkeaotteinen, että piipahdin Itäisessä keskuksessa eilen. Läksin neljän jälkeen ja ajattelin, että meno on jo rauhoittunut ja lähempänä sulkiaikoja siellä ei ole muita kuin minä ja myyjät. Ihan ei mennyt arvailut kohdilleen. Porukkaa oli kuin sandaalia rantahietikolla ( sori, tää outo vertaus, mut mie oon jo niin tunnelmis. ) Hetken mulle tuli epätoivoinen fiilis ja aloin ahistumaan, mutta pääsin asian yläpuolelle ja ajattelin sen ryysäilyn olevan ihan jees. Jonot joka kassalla, joka paikassa, mutta ihmiset olivat jotenkin iloluontoisia. En tavannut yhtään kireetä tiukkapipoo. Päinvastoin. Ihan tuntemattomien ihmisten kans tuli heitettyä harmitonta läppää.

Olen rikas! Olen varallisuus!

Sain hoidettua kolme asiaa. Lahjan, uudet sukat reissuun ja vaihdoin euroa thailandiaks. Sain 45.000 ja se on aikamoinen läjä rahaa. Voisi niin kuin kuvitella olevansa äveriäs. Hassua. Miehän oon sellainen matkustaja, että visakorttien lisäksi, mulla pitää olla käteiskassa. Sitä ei koskaan tiedä, jos kortteihin tulee joku äksidentti ja siinäpähän olet sitten niin. Toisella puolella maalimaa, rahatonna. Ei kauheest paljon naurata. Toinen asia mikä matkallani on hyvin kattava on käsiapteekkini. Pillereitä, salvoja, geelejä, vaahtoja, ja kaiken maailman parantavia tuotekokonaisuuksia lähtee messiin. Jos sattuu, että sattuu jotakin. Muuallahan ei ole apteekkeja. Ruisleipää en mukaan pakkaa, mutta mokkaa voisi pari pakettia ottaa. Suomikahvi on tietysti maailman parasta.

Kakkako carpatsiooni

Mustaa lonkeroa

Nyt kun mun ehtoisa Marttamaine on jo mennyttä, niin paljastan teille taas järkyttävän eineksen esilletulon. Lidilissä on näin joulun alla se delux-tuotesarja. Se on aika kattava ja kaikennäkösii kivoi juttuja löytyy. Se jotenkin houkuttaa kokeilemaan. En mie sillä, että minusta olisi laiska tullut, mutta kyllä nyt ihan pikkasen hävettää. Ukkorähjä, tuo työn raskaan raataja sai eilen syötäväksi carpatsion. Juu, sellainen paketista pöytään valmis. Niin oli kuulkaa parmesanlastutkin valmiiksi höylätty ja öljyt pussista pintaan vain vetelin. Ei huono, ihan maistui sille itselleen. Pääruuaksi ostin mustekalan musteella värjättyä pastaa ja siihen toki, itse tein kylmäsavulohikatkarapukastikkeen. Olimme tyydytettyjä. Tämä eineskely alkaa tuntua liian mukavalle. Tässä voi olla se vaara, että Martta alkaa todellakin kontata sieltä mistä aita on matalin ja keskittyykin vain ruokajuomiin. Eilenkin nimittäin lipitin glögii. Ei siis sillä hyvä, että sortuu eineksiin, vaan on myös rapajuoppo. Ai kauheeta, näitä aikoja, tätä ikävää ja surun murhetta. Alas on vajottu juu...

En sit tiedä, johtuiko ruuasta, glögistä vai ylensyönnistä, mutta mun piti käydä keskellä yötä isolla hädällä. Jo on aikoihin eletty! Ikuinen ummettaja joutuu nousemaan ja nöyrtymään tuolla lailla. Yritin kyllä pistää vastaan, mutta eihän siitä mitään tullut. Sellainen kierto kävi pohjukkaissuolessa, että oli ihan pakko nousta. Ja mikä tässä on vielä niin anteeksiantamatonta, niin varmasti koko talo kuuli, että siellä on syöty jotakin sopimatonta, thihihii. Annoin tulla antaumuksella ja kirosin Lidilin carpatsioonit. Never ever eineksii! Kuinkahan Ukkorähjä, hänellä oli ylösnousu duuniin jo ennen kukonlaulua. Toivottavasti ei ole ollut samaa oireyhtymää. Tai mikä pahinta, se iskee päälle siellä työn touhussa.

Tänään ajattelin silittää matka-asusteet. Suunnittelen myös valmiiksi asukokonaisuuksia, millä mennään lomalla. Se on sit niin näppärää, kun ei tartte siellä lomalla miettiä, et mitä sitä päälleen vetää. Toki, siellä ei tartte kauheasti paljon enemmän pukeutua, mutta tämmöinen ylipainoinen pullukka joutuu kuitenkin sen ikuisen ongelman eteen. Mitä tarpeeksi peittävää voi laittaa päälle vaikuttamatta jääkarhulle? Alaosat on ihan jees. Shortseilla mennään, eikä mun jalat ole ylipainoiset. Mutta yläosassa tarvitaankin jo sitten jotakin unelman kevyttä harsoviittaa tahi pontsoa. Jos laitat tiukkaa toppia, niin näytät just sille ylensyötetylle jouluporsaalle. Silleen noin niin kuin kivasti tursuilee joka paikasta ja  vaaleanpunakkahan sitä on. En uskalla enää käydä solariumissa, kun sekin tapaa nykyään. Eikä aitoakaan voi ottaa kuin varjossa. Ei siinä hirveesti viikossa kerkee brunaa tulemaan. Tämä saattaa kuulostaa sille, että olisi paree, jos pysyis onneton himassaan. Mutta uskoo ken tahtoo, niin olen hyväksynyt itsessäni tämän skandinaavisen rotumääritelmän. Persjalakanen, vaaleanpunainen pullukka. Silmät hailun sinertävät ja vaalea ohuehko tukka. Vyölaukku rennosti lanteille ja urheilusukat ostinkin juuri uudet. Eli ylpeänä itseni kannan. Just joo...

Juppe jo toivottaa kaikille lukijoille Hyvää Joulua!

Kuten varmasti jo tiedätte, niin pyhäaamuun kuuluu se Hesari vuoteessa. Sinne siis. Lukemaan pahan maailman edesottamuksia ja kaikkia hirveyksiä. Lähtee päivä hyvin käyntiin. Otetaan pikku koiran kans vielä torkut. Sehän on sitä parasta. Elämän kultajyviä. Niin onkii!

En etsi loistoa, en valtaakaan

Perjantai-ilta ja elämä on aika kohillaan. Olen muutaman postauksen valittanut, niin olisikohan jo vähä iloluontoisemman aika? Ei mun elämä oo pelkkää valittamista. Ei herra paratkoon, nautin hiukka asiakkaalta saatua glögiä ( muuten en ois sortunut juopottelemaan! ) ja teen viikkosiivousta. Kynttilät on sytytetty ja tunnelma on ylen rauhaisa. Ihan sellainen nautittava. Kohta on se viikon kohokohta elikkäs saunavuoro ja taidan sen jälkeen paistaa uunissa pakastepizzan. Kyllä, luit ihan oikein. Meillä syödään taas eineksii. On tainnut Martalla ote lipsua vai miten se jatkuvasti sortuu eineksiin? Ettei olisi jälkkäriksi joku Lidilin mokkamousseunelma saksanpähkinöillä? Taitaapa olla... Mikä se tuommoinen emäntä oikein on?

Joulun valot ja töllössä joulucd

Aloitin perjantai-iltana postauksen, mut saunavuoro saavutti, enkä sen jälkeen enää jaksanut postailla. Jatkan siis tästä. Herättyäni ymmärsin, että on lauantai eikä ole mitään sellaista, että pitäisi voimallisesti orientoitua. Huh, se on aina ihana tunne. Jäin lojumaan sänkyyn kuin virtahepo joen uomalle ja kas kummaa, sain vieläkin unta palloon. Sellaista monta kertaa havahtumista tähän todellisuuteen ja aina katosin unille. Se on kivaa. Se on antoisaa. Se tekee ihmiselle ihmeitä. Ajattelin jatkaa samalla linjalla hela daagen. En suorita vaan nautin elämästä.

En etsi valtaa enkä...

Täytyy myöntää, että hieman on vaikeuksia olla jouluton. Sen verran minussa asuu tonttua tai paremminkin pukkia. Tämähän olisi juurikin se viikonloppu, kun pitäisi hullunlailla kotia siivota ja piparia paistaa. Lahjaa laittaa pakettiin, imeä glögiä ja tunnelmoida kauneimmat joululaulut. Juu, kyllä niitä raatio soittaa, ei niiltä tyystin voi välttyä. Toisaalta tunne on äärimmäisen vapauttava, mutta ihan pikkasen tekisi mieli hössöttää ja lähteä tänään joululahjaostoksille. Tuonne noin, ihmismerihelvettiin menettämään viimeisetkin hermonsa. Ja rahansa. Toppatakki päällä hikoilemaan kassajonoissa, haisevien ihmisten parfyymiin hengen ahdistumaan. Siitäkö se tulisi, joulu ainainen ja ihmisen hyvä mieli. Ei kiitos. Ei tänä vuonna. Meibii next jears.

...loistoa.

Varasin jo jetlag-hieronnan hotelliini. Hotlassa on tietysti ykkösluokan Spa. Olen sen suurkuluttaja. Ja onkin hyvä, että juuri saavunta päivälle on kehoa ja spirittiä hellivä hoito. Siitä se lähtee. Loma. Ajattelin myöskin, että voisin varata aattoillalle illallista, saaren parhaaseen kuppilaan. Enhän mie kuppilaa vielä tiedä, mutta matkaan kuulu opaspalvelu jo ennen lähtöä. Saavat kermapyllylle moisen asian selvittää ja talon parhaan pöydän varata. Saa ihmispolo noin niin kuin nauttia. Ne kuulkaa voi paikat olla aika varattuja. Siellä on muutama muukin lomailija kuin vain Martta. Turistirysähelvetti.

Sen verran pervo olen, että laitan muutaman jouluisen kuvan viime joululta. Lievitänkö tällä kaipuuta hössötykseen vai onko sen tarkoitus todistella jotakin jouluhenkeä minussa. En kai mää vaan tunne huonoa omatuntoa, että sillälailla lähden ja jätän tänne kaikki selviytymään jeesuslapsen syntymästä. Kyllähän mun pitäisi paikalla olla, jos ei muutoin, niin kätilön ominaisuuksissa. Ehkä työ selviätte ilman minua. Ja saatte yhden pelastajan kansalle, joka pimeydessä vaeltaa. Hallelujaa ja hoosiannaa! Hetkinen, kuuluuks toi hoosianna jouluun? Vai oliks se pääsiäinen? Onks sillä nyt niin hirveesti merkitystä?

Nyt mää kuulkaa lähden uimaan. Olin viikolla niin saamaton, että jäi uintikin. Mut nyt on upea keli, käydä roiskauttaa kylmäkylpy. Saa samalla valoa verkkokalvoille. Kyllä, täällä jumalanhylkäämässä persvaossa paistaa aurinko. Nyt on äkkiä lähdettävä, se saattaa olla katoava luonnonilmiö. Menkää ja tehkää hyvin. Olkoon se mitä tahansa. Joulua tai joulutonta.

P:S Kauheest paljon tervetuloa uudet lukijat! On aina ilo saada teitä!