Saamaton matalapaine

Nyt kun en voi valittaa sitä, että en saa nukutuksi, niin voin valittaa siitä, että nukunko liikaa. Hah, näppärää! Viime yönäkin vedin sellaiset kymmen tuntia unta palloon ja arvatkaa mitä, herättyäni mua väsytti. Onko oire liika nukkumisen vai hämärän häijyä? Mää tuota tiiä tuas. Toi on ihan sama oireyhtymä, kun koko ajan tekee mieli hiilaripitoista evästä. Niin ja makiaa on saatava. Just nyt, kun mun pitäisi ottaa tiukka loppukiri saattaakseni itseni rantapallokuntoon. Voihan leväbepa, ei saa itseä niskasta kiinni. Lihon ja leviän...

Ilmassa on lievää matalapainetta. On sitä. Tai ei se matalapainetta ole. Se on yleistä saamattomuutta. Pitäisikö sille(kin) antaa vain lupa olla ja tulla? Pitääkö itseltään vaatia niin ylettömästi. Pitäisikö koko ajan olla sellaista kokakola hurmaavaa? Ei. Nyt minä voin päättää, että olen saamaton, eikä minulla pidä olla ylen hauskaa. Hyväksymällä tuonkin elämän ihmeellisyyden, joka näin marraskuulla on enemmän normi kuin epänormi, teen siitä merkityksettömän ja taas elämä antaa ja hymyää. Näin yksinkertaista se on. Jos oikein pinnistelee, niin voi löytää asioita, joista voi olla kiitollinen ja jopa onnellinen! Pikku koira teki muhkean ja mehevän aamupökäleen. Siinäkin on yksi hyvä onnen aihe. Kyllä niitä löytyy, jos vain haluaa oikein katsoa.

Mitä mää voisin tälle viikolle mainita? Kävin siellä Espoun suunnassa tiistaina. Voi että, oli ihanaa matkustaa bussilla siihen suuntaan. Siihen vanhaan suuntaan. Aivan kuin kotiinsa olisi mennyt. Vähä mua myös suretti. Itketti ja ikävöitti. Olisiko se jopa ollut niin, että puukkoa ( hirveää helvetin viidakkolekaa) olisi haavassa väännetty. Aurinko paistoi, yhtään sekakäyttäjää tai örveltäjää ei istunut julkisissa. Oli vain jotenkin niin kotoisaa. Kotimatkalla tapahtui vahinko. Hyppäsin bussiin, eikähän mun linjakortti käynytkään espoon linjoilla. Tiesinhän minä sen, mutta en ollut asiaa ajatellut. Rahaa ei tietenkään ollut, eikä bussi ota pankkikorttia. Meinasi jo heitteillejoutohätä iskeä, mutta mitä tekee bussikuski. Viittoilee minua istumaan, eikä ota maksua. Hallelujaa, minä polvistuin kiittämään. Oliskohan onnistunut itäisellä puolella? Tuskin. Olisi kuljettaja pistänyt bussista pihalle. Mainittakoon nyt vielä tasa-arvon nimissä, niin kyseessä oleva linjavaununkuljettaja oli tummapintainen. Silleen armollista porukkaa.

Hei, nyt mun pitää ruoskia itseäni ja saada tämä laardiperse ylös, ulos, uimaan ja lenkille. Ei tässä nyt saamattomus auta. On pakko saada happee. Happi auttaa moneen vaivaan. Tiesittekö sitä? Juuri silloin, kun vähiten haluaa tai tekee mieli ulkoilla, niin silloin siitä onkin suurin huvi, hyöty ja apu. Jos nyt en ihan väärin tulkitse, niin siellähän paistaa aurinko. Sitä kohti siis. Valoa meinaan. Mää siekii. Valoon vain.

Haiskahtaa pahalle

Tip, tap. Juhlat on juhlittu ja arki koittaa. Kivat oli kemut, eikä me mihinkään baariin menty. Emäntä sammui jo ennen puolta yötä. Ja hyvä niin, oli ihana herätä suht pirteenä ilman daagenefterii. Siit mie en tykkää. Hiukan oli vain tahmea maku suussa, mutta sekin hävisi, kun tiskasin loputkin tiskit ja järjestelin paikat. Nämä olikin sitten ensimmäiset ja viimeiset pikku joulut tälle vuodelle. Eihän se sitä sano, etteikö olisi juhlia. Voi veikkosella, äkkiäkös Martta kemut pystyyn polokasee, jos niikseen tulee. Mutta pikkujoulut on nyt tonttuiltu. Tusen tack.

Sveska betre

Anna kun mää näytän

Viimeinen voitelu

Minusta on aina kiva, jos juhlissa on jotakin yhteistä tekemistä. Nyt siis tehtiin niitä karjalanpiirakoita ja toden totta, maku oli ylen mellevä ja hauskaa riitti. Olen järjestänyt pikkujouluja missä on tehty piparitaloja, on askarreltu joulukortteja ja kaikki tyyni kivoja juhlia. Ruokahan juhlissa on se kohokohta ja lauantai mentiin seisovilla herkuilla. Fetapinaattipiirakan leipasin aamusta, oli mätiä, graavilohta, leikkeleitä ja kaikkia kivoja pikku herkkuja. Jälkkäriksi duunasin taas näitä mun mössöjä. Joulun makua sain siihen, kun murustelin piparii ja kostutin sen vahvalla kahvilla. Kaveriksi kerroksittain vaahdotettu vaniljakastike, sitruunarahka. Vielä joukkoon tummaa suklaata rouheena ja granaattiomenansiemeniä. Helppo ja ah, niin maukas. Olen siis näitä mössömiehii. Suosittelen.

Tip tap tapas

Mössö

Tänään mulla on Kalevalainen jäsenkorjaaja. Mulle on niin paljon suositeltu, että päätin kokeilla. Sen kiropraktikon hylkäsin. En hyväksynyt siitä aiheutuvaa selkäkipua. Saas nähdä, mennäänkö tässäkin ojasta allikkoon vai saadaanko tämä ruotu tajuttavaan kuntoon. Sehän näissä vaihtoehtohoitomuodoissa on niin hauskaa, että koskaan et voi tietää pelittääkö se omalla kohdalla. Mutta mitäpä sitä ei yrittäisi ja itsensä eteen tekisi?

Näin kilttinä

Niskatukilammastyyny

Hah, viikonlopun iltasanomissa oli juttua hajusteyliherkkyydestä. Se on lisääntynyt räjähdysmäisesti. Miks mun pitää aina olla niin trendikäs, että kaikki tauti mikä on pinnalla, niin siihen pitää minunkin samaistua. Totta vieköön, olen asiaa nyt tutkiskellut ja ikäväkseni saanut todeta, että yksi vaiva on tullut lisää. Siitä en vielä ota selvää, olenko yliherkkä vai peräti hajusteallerginen. Ainesosa, joka aiheuttaa ikäviä reaktioita on nimeltään Metyyli-isotiatsolino. Jep, jep. Kuulostaa hienolle, vai mitä? Valitettavasti siinä vain ei ole mitään hienoa. Pahimmillaan se saattaa aiheuttaa sen, että ihminen joutuu erakoitumaan ja pakenemaan hajuja. Hienoa, nytkö minusta vielä erakko tulee. Sinne niin menen lapin tunthureille, jäkälää porojen kanssa puremaan? Hyvästi juhlat ja loistelias elämäntyyli. Hyvästi ihmiset, en voi teitä sietää, kun haisette. Voihan perse, en paremmin sano.

Baariiin ei ainakaan mennä

Heräsin silleen poks ja hetken oli lievä paniikki. Mikä maa, mikä valuutta? Pitääkö mun olla duunissa, olenko nukkunut pommiin. Apua, nyt pitää joutua! Mikä päivä tänään on? Kuin mää tällai? Verenpaineet lähti heti tykittää ja pumppu otti jo pari ylimääräistä kierrosta, kunnes tajusin, et nythän on lauantai, eikä mun tartte joutua mihinkään. Se on sitten kyllä kiva tunne. Sellainen vapauttava ja helpottunut. Annoin jo syntyneiden kierrosten laskea rauhassa ja venyttelin makiasti kuin kollikissa. Verkkaisesti vihelellen nousin mokan keittoon...

Mitähän se pukki on pakettiin piilottanut?

Nyt täytyy tehdä toimintasuunnitelma. Tänään on pikkujoulut ja teemana oli se karjalanpiirakka. Puuro täytynee keittää valmiiksi ja onhan tässä jokunen homma, joka on tehtävä ennen vieraiden tuloa. Illalliseksi nautitaan helppoa Tapas-tyyppistä naposteltavaa. Näin vapaudun keittiöpiian roolistani ja saan keskittyä juhlistamaan. Ukkorähjä esivalmisti eilen jo lohen ja sienisalaatin. Mä pääsen mahdollisimman helpolla. Mahtavaa. Mun piti eilen siivota ja laittaa kynttilät ja kaikkee, mut en mää saanut mitään aikaiseksi. Mihin toi iltakin oikein meni? Kauppaostokset on suoritettu, joten tänään ei tartte lähteä enää mihinkään hötkyilee. Voin siis keskittyä rauhas laittaa kystäkyllä. Kiva, kun on pikku kemut. Olenkin kaivannut sosiaaliteettiä. Tip, tap.

Ryhfeli räjäyttää tajunnan

Sieni-ihmisenä mun on pakko mainita eilinen mitä tuolta jääkaapista löytyy pasta. Kiehautin tortelliinit ja tein siihen soosin pyhässä yksinkertaisuudessaan. Hyvää oliivi -ja kurpitsansiemenöljyä, valkosipulia, chiliä, pippuria, suolaa, hunajaa, seesamin siemeniä ja pecoriinojuustoa. Kaiken tämän kruunasi tryffeli. Kyllä, luit aivan oikein. Mullahan on jääkaappi aina täynnä kyseessä olevaa herkkua. Laitoin siis pastan  soosiin ja raastoin tryfykän siihen joukkoon, hetken pyöräytin kuumassa ja vedin nassuun. Huh, tryffelissä on kyllä hienostunut aromi! Söin aimoannoksen ja loput napostelin illan mittaan. Söin siis itseni pastaähkyyn, mutta voin puolustautua sillä, että se oli aika kallis ape, eikä näin voinut hukkaan heittää. Ukkorähjähän ei arvosta tämmöistä gyrmeetä.

Ensi viikolla joudun kohtaamaan ikäväni silmästä silmään. Seuraavat suunnittelukohteet sijaitsevat molemmat espoossa. Mennään siis entisille kotikulmille. Meinaan vaan, että en ole matinkyläs käynyt sitten lähtöni jälkeen. Tästä saattaa tulla tunteellinen matka. Ensin haukilahti ja sit matinkylän rakas ranta. Pääsen kohteisiin niillä busseilla, millä aikaisemmin hoitelin duunimatkani. Saas nähä, millaisen tapahtuman vierailut käynnistävätkään minussa. Onko ikävä niin voimallinen, että asunto menee myyntiin ja paluu juurilleen ottaa minusta vallan? En tiiä, mut ikävä mun on ollut. Hirvee ikävä. Olen alkanut näkemään unta edellisestä asunnostani. Mitähän se mahtaa tarkoittaa?

Näin lauantain kunniaksi voisin vielä hetkeksi heittäytyä pikku koiran viekkuun. Lukasen lehteä ja köllötellään uno momentto. Sit laitan tehovaihteen päälle. Vieraat tulee jo kolmelta. Aloittelemme ajoissa, että voi lopettaa ajoissa. Kai. Ehkä. Ei me baariin mennä. Ja jos mennään, niin ihan vaan paikalliseen. Tai ei noihin uskalla. Paikallisiin. No sit vaan tohon johonkin lähelle. Jos mennään, mutta ei me mennä... Tip, tap vaan kaikille! Juhlikaa pikkujoulua. Sehän on juhlista jaloin.

Sisäinen valo

Nyt täytyy myöntää, että kysytään huumorintajua. Vettä rätkii roppakaupalla ja on niin harmaan pimiää, että voisi kuvitella olevansa helvetissä. Ehkä mä oonkin. Olen yöllä heittänyt veivini ja nyt matkalla tuonelaan. Taivaspaikkaa tuskin saan eli helvettiinkö tässä siis ollaankin matkalla? Ei, kyllä tämä on vain harhaa, ei helvetis ole juhlamokkaa. Periaatteessa en antaisi ilmasto-olosuhteiden vaikuttaa tunnelmaani, mutta ei  tälle mitään voi, että vetää naamaa norsun piipille, kun akkunasta ulos vilkaisee. Ymmärsin tuossa juurikin, että tälle syksylle ei ole hirveästi ollut niitä kirpeän kuulakkaita pakkasaamuja. Ne on ihanii. Niissä on energiaa. Näissä harmaissa lehmänhenkäysaamuissa ei ole kyllä mitään mieltä ylentävää. Ei oo niin.

Väritön...

Raadio soittaa jotakin hevin tyyppistä ränkytystä. Se ottaa näin aamutuimaan hermoon. En yleensäkään kestä nykyään mitään voimallista jumputusta. Enkä varsinkaan, jos voluumit ovat kaakossa. Nyt laulaa Blondi, takavuosien feivoritti. Mutta tämäkin on herkälle sielulleni liikaa. Tahtoisin kuunnella vain enkelten suhinaa, sellaista rauhaisaa relaxmusaa. Taidan panna koko toosan kiinni. Saa olla rauhas. Mut uutisia ja maailman tapahtumia on kiva kuunnella. Pysyy edes vähän kartalla. Joskin ei sieltä paljon tule iloisia asioita. Niin paha on maailma. Olenpas minä nyt synkällä tuulella...

...värillinen.

Piristääkseni itseäni, kävin katsomassa vanhoja reissukuvia Thailandiasta. En nyt halua puukkoa kenekään syrämes vääntää, mutta ihanat fiilikset ja aurinkotunnelmat tuli kivasti mieleen ja hiukka tämä harmaa angsti helpotti. Kiva fiilis hei, kun tietää, että valoa on tulossa, tiedossa.

Onks nyt mitään mainittavaa tapahtunut eilisestä? Jouluvalot tuikkii partsilla ja tehtävälista on yhtä vaille yliviivattu. Mun nettiyhteydet pätkii. Modeemihan vaihdettiin tuossa taannoin, mutta ei siitä apua ollut. Päinvastoin. En sit tiedä, onko vika koneessa vai kansainvälisissä tietoliikkenneyhteyksissä. Mie vähän epäilen, että tämä asumusseutu on pimennossa. Josko jaksaisin muistaa, että alkoiko tämä pätkiminen sen jälkeen, kun tein sen virheen, että muutin tänne. Ai dont nou. Tänään siis soitan taas elisalle ja yritän asialle tehdä jotain.

Tohtorikäynti kertoi, että kanavat hengityselimissä on ihan okei. Se on hyvä. Sain korttisoonisuihkeen ja jos se ei auta, niin täytynee selvitellä, että onko kysymyksessä algeerialainen. Näillä siis mennään ja yritetään vältellä hajustettuja tilanteita.

Jahas, ei tässä nyt tämän kummallisempaa. Tai eihän tässä nyt ollut mitään kummallistakaan. Ihan tavallista marraskuuta. Nyt vaihdetta silmään ja uhmaan pimeyden voimia. Sytytän valon sisälläni. Poks!

Elämäkuolema kuolemaelämä

Edellisessä postauksessa taisin päättää, että maanantai on hyvä päivä. Totta vieköön, se oli sellainen semi hyvä. En nyt ala täällä liikaa retostelemaan, ettei vaan joku kuvittele elämäni olevan yhtä vaaleanpunaista unelmaa. Ihan yhtä harmaata se on kuin muillakin, mutta mun harmaassa on kivasti eri vivahteita ja sävyjä. On niin kuin silleen mielenkiintoista. Tai ainakin jos niin kuvittelee... Ja hei, se ajatuksen voima. Se on siinä. Se taika.

Enihau. Joulu on pelastettu! Mandei oli se viimeinen päivä, jolloin jo varattu matka piti peruuttaa ilman kustannuksia. Perutukseni syyhän oli ne vaihdetut epämieluisat lentoaikataulut. Näytti jo hetken sille, että Martta pysyy pohjolassa, koska kaikki matkat ovat vain niin varattuja. Ei elämäni olisi siihen sortunut, mutta olin jo henkisesti kerennyt virittäytyä siihen, että pääsen tänä vuonna joulua pakoon aurinkoon. Katkerin mielin otin teleksin Finnmatkoille ja vielä ennen perutusta tein tiedustelun. Ja katso, yläkerta oli järjestänyt yhden paikan kaikilla mausteilla juuri minua varten. Sama hotla, sama mesta, mutta paremmat lentoaikataulut ja vieläpä kermapylly pääsee lentämään premium-luokassa. Jettejettemykkemykke Bra!! Taputtaa hän pieniä, tahmeita näppejään ja hymyilee onnellisena. Jonkun euron toi joulumatkailu ottaa, mutta rauhoitan talouspoliittista asiantuntijaani sillä, että olen sen ansainnut.

Maanantaina sain myös sellaisen ihmeen aikaiseksi, että nyt Lemon Decolla on myös nettiosoite. Ja mikä tekee siitä exlusiivisen, niin osoite on jo nyt linkitetty suoraan LD-blogiin. Huippuu! Siis, jos nyt mun firmaa etsitään osoitteella www.lemondeco.fi niin perille pääsee. Tää on niin rohfesionaalia. Jesss!

Katsokaapa tätä ihmettä! Jo vuosia mukanani vaeltanut mikälie palmu teki pitkän kesälomani jälkeen lievää kuolemaa. Oli kumartunut elämän edessä vallan vaakatasoon ja tarkoituksena olikin päästää se päiviltään. Asia unohtui tuonne verhon taakse ja nyt tämä unelmainen on tehnyt minulle temput. Puskee niin maan perkuleesti uutta itua, että enhän minä raski sitä hengiltä ottaa. Siinä jotenkin nuori ja vanha kohtaa esimerkillisesti ja kai mun täytyy antaa sille mahdollisuus. Ruma on kuin perkele, mutta en kaunokainen ole minäkään. Katsotaan mihin tuo johtaa. Hirveen mielenkiintoista on viherkasvinkin elämä. Niin on.

Tänään päivä vapautui työttömäksi. Ei se silti tarkoit asitä, etten tekisi mitään. Tässä aamutuimaan olen hikkupiljaa kasannut to do-listaa. Olen kyllä huomannut nämä listat oivallisiksi apuvälineiksi tehtyjen ja tekemättömien asioiden tuhoksi ja voimaksi. Tälle päivälle on 11 kohtaa, jotka tulee seljättää. Yksi niistä on jo yliviivattu. Enää vain kymmenen odottaa kosketustani. Yksi tehtävistä on saattaa partsi jouluvaloitukseen. Se saattaa kuullostaa yksinkertaiselle tehtävälle, mutta sitä se ei välttämättä ole. Joka vuosi, laitan kauden valot paikkaan nimeltä hyvä säilö, jemma josta varmasti ne löydän seuraavalla kerralla. Niinpä. Missähän ne mahtaakaan olla? Paikkoja on kokonaiset viisi kappaletta. Alkaen alakerran kellarista päätyen yläkerran vinttiin. Yleensähän se menee tietenkin niin, että ne löytyvät sieltä viimeisestä. Etsivä löytää tai menettää hermonsa. Huh, on siinä haastetta kerrakseen.

Tämä lääketieteellisesti kierotunut yksilö menee vaihteeksi käymään tohtorilla. Nyt vuorossa nenäkurkkukorvakaikkireikä tohtori. Hei, mä oon ihan oikeesti jo kävelevä vitsi. Tytöt duunissa uhkasivat ostaa joululahjaksi kodinsuurenlääkärikirjan. Minä siihen tuumaamaan, että ei se riitä, tarvitaan kokonainen sarja. Sellainen kakstoistosainen, missä lisäliitteenä on psykoloogiset ongelmat ja niiden seuraukset ihmisen kehityskaaressa. Nyt kun olen ymmärtänyt, että olen hajusteyliherkkä, niin tällä draaman tajulla jokainen metromatka on hengissä selviytymistarina. Eilen meinasin delaa, oli niin hirvee ödööri. Anna mun kaikki kestää ja vähä päälle.

Haiskahteleva mandei

Viikonloppu hurahti ja elämän meno kääntyi arkiseksi maanantaiksi. Minä en vihaa maanantaita. Eikä minulla ole sunnuntaiangstiakaan. Eipä niin, koska mandei on ollut veepee jo monta monituista vuotta. Silleen tämä yrittäminen on kiitollista, että voi itse vaikuttaa siihen, kuinka sitä työtä tekee. Työstä puheenollen, sain eilen LD-blogin kautta yhteydenottopyynnön! Omakotitalon yläkerta Espoossa. Aivan mahtavaa! Juurikin, kun kaikki edelliset duunit on tehty ja aikaa vapautuu, minulle tarjoutuu työtä tehtäväksi. Siitä saa kuulkaa olla lujasti kiitollinen. Ja olenkin. Onnellinenkin olen.

Noissa työtarjouksissa on joku hyvin veikeä tunne. En oikein osaa sitä kuvailla, mutta mennään ajassa taaksepäin. Siinä on jotakin samaa, kun nuorena poikana olin aloitteleva kampaaja ja piti todistaa tekemisillään olevansa hyvä kampaaja. Jostakin hyväksymisestä siinä on kysymys. On hirvittävän fressiä tässä iässä kokea se, että työt ei välttämättä ole itsestäänselvyys. Olen jälleen nuori, elämä edessä.

Olenko jo täällä maininnut, että mulle on tod.näk. kehittynyt hajusteyliherkkyys elikkäs allergia? Lapsena ja vielä teini-iässäkin olin ihan helvetin algeerialainen kaikelle. Ei ollut sellaista siitepölyä mihin en olisi reagoitunut ja elämä keväisin ja kesäisin oli aika hankalaa. Suorastaan piinallista. Yläasteikäisenä sain kolme vuotta kestäneen ns. siedätyshoidon ja paranin. Sen jälkeen allergiat eivät ole juurikaan elämääni vaivanneet. Olen jo jonkun tovin oireillut oudosti kaikilla nenäkurkkukorva ja hengitystie-elimilläni. Kaik on tukossa, mutta mitään ei tule ulos. Limakalvot nenussa turpoo niin, että ne oikein sykkivät ja tekee kipiää. Jätin se sähkötupakankin pois, luultuani, että se tekee oireyhtymää. Pelkäsin myös, että vanha erittäin paha koira-allergia nostaa taas päätään. Nyt olen saanut paikallistettua oirein aiheuttajan ja syynä ovat kaikki hajusteet. Lauantaipäivän vierailu Itiksessä oli koettelemus. Ne miljoonat hajut löi mut välittömästi tukkoon ja hyvä, että sain kunnolla happee. Oireet helpottaa merkittävästi näin himassa, pahenevat heti, kun menen ihmisten ja hajujen pariin.

Nyt onkin saanut huomata, kuinka paljon maailmassa onkaan hajua. Enkä nyt puhu mistään tuoksuista. Yleensä oireilu alkaa jo heti bussi -ja metromatkalla. Miksi ihmisten pitää löyhkää niin maan perkeleesti!? Pahimpia ovat iäkkäät leidit flöördöpolassaan ja teinipissikset poisoneissaan. Viime perjantaina metrossa viereeni istui nuori neito täydessä sotavarustelussaan. Meikäläinen meinasi tukehtua asemiinsa ja oli pakko poistua takavasempaan. Onneksi matkaa oli jäljellä enää pari pysäkin väliä. Nessun limakalvot paukahti niin tukkoon, että henki ei enää sitä kautta kulkenut. Onneks on suu, millä hengittää. Kuinka ihmiset voisi saada ymmärtämään, että liiallinen tuoksahtelu voi aiheuttaa jollekin vakavaa oirehtelua. Inhaa, sanon ma.

Mitäs tässä muuta sydämellä? Tanssii tähtien kanssa voittaja oli hyvä. Erityiseksi tämän tekee se, että ko. pari tipahti jo kerran mutta sai uuden mahdollisuuden. Mitä tästä opimme? Koskaan, ei koskaan kannata luovuttaa. Elämässä voi aina saada uuden mahdollisuuden. Se oli hienoa.

Tänään minulla on mahdollisuus vaikka mihin. Eikö se olekin upeaa? Jos ihminen voisikin ajatella jokaisesta päivästä niin, että se on suuri mahdollisuus. Ihan mitä tahansa voi tapahtua, ja sinä itsekin voit siihen vaikuttaa. Jospa päätänkin, että tänään tulee tapahtumaan jotakin erittäin ihanaa, niin katsotaan kuinka äijän käy? Voiko ihanaa olla se, että paistan kakkuja, maksan laskuja ja teen hiukka duunia koneella. Varmasti voi olla, sehän on vain asennekysymys. Mut kyl mie jotain spesiaalia tahtoisin... Tai sitten en. Olen tyytyväinen siihen mitä minulle on luotu ja annettu. Voimallista viikkoa teille jokaiselle ja jättäkää ne hajusteet vähemmälle, pliis! Kiittää hän. Kiitos.

Tää ois niin ku dali ja se ois niin ku pikasso

Tuntui, että aamusufee läikkyi kupissa, kun istuin partsilla ja katsoin kuinka voimallisesti puunrungot taittuvat tuulessa. Tuntui melkein, että koko kerrostalo kaatuu. Ihan alkoi kuulkaa huippaamaan. Tuuli on voimakkaan puuskittaista, juuri sellaista, että tekee mieli mennä merenrantaan. Tuuli on ihana. Se on raikas ja voimallinen. Kaikenlainen tuuli on mukavaa. Sellainen lempeä kesätuuli hyväilee kivasti. Myrskytuuli taas kertoo kuinka mahtava luonto onkaan. Jos saa sanoa, niin minä olen ehdottomasti tuuli-ihmisiä. Ja sanonkin. TuuliHomoSapiens. Kaunis sana.

Tietotekniikkakurssi sai minut lähestulkoon lannistumaan. Olin jo hieman ounastellut, että kuusi tuntia yhteenputkeen TT:n opiskelua saattaisi olla surkastuneille aivosoluilleni tuu mats. Niinhän siinä sitten kävi. En pysynyt oikein kärryillä ja se turhauttaa suunnattomasti. Tahti oli hitusen verran nopeampi kuin edellisellä kurssilla ja meitä oli aika monta. Ei enää iljennyt keskeytellä opetusta siksi, että itse ei pysty, eikä kykene. Okkei, muutaman kerran sain apua, mutta mikään ei ole harmillisempaa kuin se, että kurssilla on yksi sellainen tampio, joka koko ajan keskeyttää. Eivät muutkaan pääse asiassa eteenpäin. Onko oikeasti ikääntymisen johdosta vastaanottokyky niin rajallinen ettei se tieto vain pysy päässä? Juuri ja juuri ymmärsin komennot, ja sainkin ne tehtyä opettajaa orjallisesti seuraamalla, mutta uutta oppia tuli koko ajan lisää ja samantien unohdin jo opetetut. Tipahdettuani kartalta, en enää pääsytkään sinne takaisin. Tällaiselle hajota ja hallitse ihmistyypille tuollainen on erittäin turhauttavaa. Jopa niin, että katsoin parhaaksi jättää lauantaipäiväisen opiskelun väliin. Joo, tiedän, että kyllä siitä jotkin olisi tuonne nuppiin jäänyt, mutta ei sellainen opiskelu tuota hedelmää.

Ei. En minä vieläkään ole heittänyt kurahousuja kehiin. Juttelin opettajamme kanssa ja sovittiin, että saan yksityistunteja. Kerätään pienempi ryhmä ja saadaan kädestäpitäen opetusta. Luulen, että se on kohdallani se oikea tapa oppia ja seljättää tämä haastavuus. Tästä siis voimme tulla päätelmään, että en ole tyhmä, vaan opiskelumetodi ei ole minulle sopiva. Heh! Ja Hih!

Se on joulu ny!

Eilen tulikin sitten yllättäin veepee. Tuhottiin se käymällä Itäisessäkeskuksessa. Voi tsiisus Maaria, miten siellä olikaan porukkaa. Kauppakeskus on saanut kasvojenkohotuksen ja stokkalla oli jotkut kantispäivät. Hyvälle siellä näyttää, mutta minnuu nuo isot ihmismassa ahdistaa. Sain kuitenkin toimitettua asiat, joita läksimme hakemaan. Meillä on ensi viikonloppuna pikkujoulut. Ihan sellaiset himakemut ja juhlien gluu on ripsipiirakka. Juu, juu, aiomme itse tehdä Karjalanpiirakoita, tuota jumalten armoitettua herkkua. Sovittiin myös, että jokainen ostaa kaksi lahjaa a` 20 egee. Näin jokainen saa siis kaksi lahjaa, näppärää. Löysin todella kivat lahjat ja olenkin tulevista juhlista aivan intona. Voi olla, että kuuden viikon tipattomani joutuu nauttimaan hiukkasen glögiä.  Mutta en tee nyt asiasta numeroo ja eikä se totaalikieltäytyminen ollutkaan mun juttuni.

Resepti. Oon niin laiska, etten jaksa kirjoittaa

Superii, yök! Pinaatti, nam!

Ans mättää ny!

Innostuin eilen kokeilemaan uutta pastareseptiä. Minulle täysin uusi tuttavuus lehtikaali oli aterian pääosassa. En mie tiiä, teinköhän jotakin väärin vai kuuluuko lehtikaalin olla sellaista? Suutuntuma oli kuin olisi syönyt vanhan ukon partakarvoitusta. Se oli sitkeää, karheaa ja vaikeasti nieltävää. Maku ihan jees, mut onks kaikki terveellinen noin epämiellyttävää suussa? Pasta itsessään oli maukasta, runsas sitruuna antoi kivan hapokkuuden. Itse lisäsin reseptiin vielä tuoretta pinaattia ja suattaapi olla, että seuraavalla kerralla jätän pois superfuudin ja teen pastan pelkästään pinaatista. Mut hei, jälkkäriksi kasasin unelman. Miehän rakastan kaikki tuollaisia mössöjä! Kasailet vain pikariin kerroksittain. Nämä näin menivät nassuun:

Tuoretta ananasta
Banaania
Valkosuklaalimerahka
Kermavaahto ( maustettu vaniljalla)
Valion Vanilla kinuskikastike
Fazerin tummaamarjasuklaata murskeena

Ai ai...

Sisäinen taiteilia minussa nostaa taas päätään. En tiiä, mulle on tullut hillitön himo päästä tekemään värien kans jotakin. Ostin eilen valmiita taulupohjia, uusia tarvikkeita ja akryylivärejä. Mulla on muhitellut sellainen taulusarjaidea alitajunnassani ja se kaipaa selkeästi ulostuloa. Tuumasta siis toimeen, tuskin maltan odottaa, että on oikea hetki luomiselle. Voi hitsulainen, taas kerran törmään tähän samaan asiaan. Kuinka mahtavaa olisikaan, jos olisi joku sellainen stuudio, missä kaikki vehkeet saisi olla käyttöä vaille valmiina. Tuo tuollainen tappaa luovuuden. Ei himassa voi kaikkea sitä tarvesosaa pitää esillä, eikä ne edes mahtuisi mihinkään. Tiellä olisivat ja se sotku. Stuudio se olla pittää. Niin just. Maalaamaan. Hallelujaa!

Himottavat värit

Tänään on selkeästi ulkoilun paikka. Arska paistaa ja se antaa ihanasti voimaa. Liikkeelle pitänee käydä asettelemassa jouluvalot ikkunaan. Ei kai se ole liian aikaista? Ei oo, on jo niin pimiää. Siinäpä tuota on tälle päivälle toteutettavaa. Illalla voisi sit leikkiä pikassoo tahi dalia.

Yksityiskohtia unelmista

Tänään mennään mukavuusalueen ulkopuolelle ja opiskellaan tietoteknistä sisustussuunnittelua. Tämähän on kurssi, jonka olen jo kertaalleen suorittanut, mutta en sitä vieläkään hallitse. Olen päättänyt, että opiskelen sitä niin kauan kunnes sen opin. Siihen voikin mennä loppuelämä, mutta menkööt. Haastavaksi tämän päivän tekee se, että opiskelemme kuusi tuntia yhteensoittoon. Mun aivot on rakennettu niin, että niiden vastaanottokapasiteetti on rajallinen. Yleensä se ilmenee päänsäryllä ja keskittymiskyvyn katoamisella. Toivotaan, että tuolla jossakin on edellisen kurssin jäänteitä ja nyt pystyisin omaksumaan tietoa hallitummin. Rankka viikonloppu siis edessä, mutta en suinkaan ole toivoton. Mielelläni menen, opin, tulen, koen ja näen. Ei oppi koskaan ojaan kaada vaikka tällä hetkellä ryvenkin paskaojan pohjalla.

Tietotekniikasta puheenollen, mun sähköposti ei toimi. Meni melooni nessuun heti aamutuimaan. Mua niin hermostuttaa, jos näissä koneissa on jotakin vikaa. Mulle kaiken pitää toimia tai menee hermot. Tänään olisi myös tarkoitus hoitaa Lemon Decolle sähköpostiosoite. Juu, sellaisenkin ihmeen olen ajatellut osata hoitaa. En nyt ihan itse, tarvitsen apuja kaikessa mikä liittyy näihin rakkineisiin. Olisi ihanaa hallita ja ymmärtää näitä koneita täydellisesti. Ihailen ihmisiä, jotka sujuvasti sukkuloivat tässä minulle niin käsittämättömässä viidakossa. Asiaan liittyen, purkaudun vielä sen, että tällä viikolla olen istunut tässä koneella niin, että perse on levinnyt ja se on kipeä. Varmasti kohta on veritulppa pyllyssä. Ai kauheeta, olisi se noloa.

Puhutaanko hetki unelmista? Uskotteko te siihen, jos unelmia mielikuvaharjoittelee, niin yksi kaunis päivä ne alkavat elää lihaksi ja vereksi? Ihmisellä on tietämättäänkin tahdon lujuutta. Kerrotaan tarinoita, että syöpäsairaat parantuvat pelkällä tahdon voimalla tai liikuntakyvyttömäksi vammautuneet päättävät kävelevänsä ja joku päivä he kävelevät. Mikä on tahdon voima? Onko se ajatus? Puhuttiin asiasta eilen duunissa ja mietin sitä omalla kohdallani. Ensimmäisenä mieleeni tuli ajatus, että minähän olen juurikin niin laiska paska, että ajatuksillani ei ole mitään voimaa. Olen syntynyt luovuttajaksi. Hyvin mielelläni saatan ajatella, että ei se onnistu kuitenkaan. Mutta onko se niin? Tarkasteltuani lähemmin tätä rajallista kykyäni ajatella voimallisesti, niin tulin siihen tulokseen, että ei minua voi ainakaan yrittämisen puutteesta syyttää. Huomaamattani rakennan aivotoiminnassani tulevaisuuden aarrekarttoja. Ihan oikeesti, näen hyvinkin yksityiskohtaisia kuvia unelmistani. Mitä? Voiko ne ollakin vain pelkää harhaa, tuulen huuhtomaa paskaa? Mutta mihinkä sitä ihminen sitten uskoisi, jos ei omiin unelmiinsa? Vai ovatko unelmat sitä, että niiden eteen pitää tehdä asioita. Tekemällä menet niitä kohti, etkä mitään saa ilmaiseksi. Olen sillälailla rationaalinen, että mulla pitää olla selvät sävelet. Unelmista voisi tehdä Aanelosen, mustaa valkoisella. Tehtyäsi yhden askeleen lähemmäksi unelmaasi, yliviivat sen ja siirryt seuraavaan. Suoritettuasi kaikki kirjatut, saat huomata olevasi keskellä unelmaasi. Meniskö se näin? Voisiko se olla noinkin yksinkertaista. Ou nou...

Nyt mun täytyy lopettaa. Perse leviää uhkaavasti ja tulpan vaara on olemassa. Sitä paitsi mun tehtävälista sanoo, että nyt on viikkosiivouksen aika. Kerkeän ennen kurssille lähtöä suorittaa puhtaanapidolliset velvollisuudet. On sit kiva tulla rättipoikki väsyneenä kotio. Illalla on vielä saunavuoro ja Vain Elämää. Ai ko kiva.

Syntymäni kohtu ja muuta saissee

On kuoleman hiljaista. Hetkinen, eihän kuolema ole välttämättä hiljainen. Sehän voi olla yhtä tuskaista huutoakin. Hirveää älämölöä. Olkoon mitä on, mutta minä heräsin keskiviikon kunniaksi 04.41. Ihan vaan huvikseni joo. Ulkopuolella residenssini on pehmeän lämmintä. Pimeää ja kosteaa. Saan oudon yhtymäkohdan ajassa kaus, kaus taaksepäin. Imettäjäni kohtuun. Ihan totta, tuollaista varmasti on äitiemme kohdussa. Siellä mistä me jokainen saamme alkumme. Lämmintä, pimeää ja kosteaa. Ei siis yhtään huonompi aloitus tälle aamulle. Se on vain asennekysymys. Tämä aikainen ylösnousemuskin.

Toden totta, on hiljaista. Niin äänetöntä, että kuulen kuinka päässäni suhisee. Mikähän siellä suhisee? Kuulen myös asuntoni äänet. Hassua, koti ei olekaan äänetön. Ilmastointi hurisee löysästi, ikään kuin hakien voimia tulevaan ilmastointi tehtäväänsä. Jääkaappi hurahtelee yön kylmänä ja kellot tikittävät unisena. Kuulen jopa, kuinka sumppi pihisee keittimessä. Tietokoneenikin hyssyttää tasaisesti, se alkaa jälleen unettaa. Mitähän tapahtuisi, jos löisin nyt reteot yyper täysille ja soittaisin vaikka Jamppaa. Sen minkä aamu toi, sen ilta vei tai jotain...Voisi talollinen ihmisiä saada paskahalvauksen. Rapun vanhukset saisivat sydärin ja minä syytteen kuolemantuottamuksesta. Ai kauheeta, enhän mie sellaista...

Nyt uusi Lemon Deco blogi on kasassa. Mulla on siitä hyvä fiilis. Se on hyvä kanava esitellä tekemiäni duuneja. Onhan näitä kohteita tässä ollut, mutta osan toteutus astuu voimaan vasta tulevana keväänä. Yksi olohuone on jäänyt valmistuttuaan kuvaamatta tai siis se viimeistellyt jälki jäi asiakkaan tehtäväksi ja kohteesta puuttuu vielä valot ja mattoa ym. Katsokaahan, nää ei mene ihan niin kuin töllötimessä. Tuossa jo lievä epävarmuus iski tulevaisuuteen, sillä yhtään uutta muutoskohdetta ei ollutkaan tiedossa. Ajattelin jo, että tähäks tää mun ura nyt sit lopahti. Mutta ilokseni eilen sainkin yhteydenottopyynnön asiakkaalta. Aivan mahtavaa! Toki, ei se vielä tarkoita, että duunia on tiedossa, mutta sitä kohti toivottavasti mennään. Olen kiitetty, siunattu ja mitä vielä.

Sunnuntainen koirakouluttajavierailu oli antoisa. Tuli asiaa niin paljon, että sitä pitää vieläkin sulatella. Tanja viihtyi luonamme neljä ja puoli tuntia! On sanomattakin selvää, että niin Juppe kuin minäkin olimme tapaamisen jälkeen aivan poikki. Nukuttiin molemmat parin tunnin päikkärit. Oli lohdullista saada tietää, että Juppen arkuus ja pelokkuus ei johdu meistä. Sitä alkaa syyttää itseään, jos koiralla on ongelmia. Sitähän ne kaikki tolkuttaa, että vika on hihnan toisessa päässä. Varmasti myös niin, mutta meidän tapauksessa niin ei välttämättä ole. Saatiin hurjasti paljon koulutusohjeita ja nyt meillä onkin tekemistä. Loppujen lopuksi, ne ovat aika yksinkertaisia juttuja ja toivon totisesti, että voisimme niillä parantaa Juppen elämänlaatua. Ja mikä tärkeintä, auttaa niissä ongelmissa. Kun on kyseessä pieni koira, niin sitä saattaa kuvitella, että myös ongelmat ovat pieniä ja ovatko ne edes ongelmia? Mutta jos samat ongelmat olisi dobermannilla, niin ne olisivat isoja ja vakavia ongelmia. Juppe on fiksu ja nopea oppinen koira. Olen varma, että Tanjan avulla selvitämme asiat ja vielä tulee se päivä, kun Juppe jolokuttaa mielellään mun kans lenkillä. Ehdottoman hyvä juttu.

Uusi päivä on äänien perusteella käynnistynyt. Iloiset aamupissat lorisevat putkistoissa ja väsyneet ja arjen runtelemat ihmispoloiset pesevät itseään suihkuissa tulevan päivän koitoksia varten. Minä olen niin röyhkeä, että painun vielä takaisin vällyjen alle. Hah, hassu sanonta tuokin. Aivan varmasti se tulee  menneisyydestä. Siitä ajasta, kun talolliset ja torpparit nukkuivat vällyjen alla. Nykyään kaikilla on untuvatäkit, jos ei koko, niin ainakin puoliuntuvaa. Mulla on sellainen hanhenuntuva. Se on ihana. Talvella lämmin ja kesällä viilee. Luksusta...

Bullaa misseille ja ministereille

Hellurei ja hellät tunteet! Nyt on uusi Lemon Deco blogi perustettu. Pääset tutustumaan siihen sivun oikeasta laidasta klikkaamalla suoraan linkkiin. Käy toki kurkkaamassa. Vielä on tekstien osalta hiukka kesken, on sen verran haipakkaa, mutta laitan niitä ajantasalle heti, kun kerkeän. Tästä eteenpäin tämä Lemon Gay on mun höpinälinja, täällä analysoin suoleni toimintaa, Ukkorähjän ominaisuuksia ja elämäni kurjuutta. Mutta Lemon Deco on mun duunijuttu ja siellä esittelen kaikki kohteeni ja kaiken sen mikä on sisustuksellisesti lähellä sydäntäni. Pysyy enemmän profesionaalina. Eli mulla on nyt sit kaksi blogia, joita päivitän. Älkää peljätkö, en hylkää tätä, eikä ole tarkoitus LD:a päivittää joka päivä. Nyt siellä on nähtävillä joitakin makupaloja, mitä olen viime ajat työstänyt.

Eilinen aamupäivä hurahtikin uuden blogin kanssa, jopa niin, ettei kerennyt sinne Designmessuille. Hiukka harmittaa, mutta blogi oli tärkeämpi. Istuimme ystäväni Minnan kanssa kaffilassa ja toden totta, ilman hänen tietoteknistä neroutta, en olisi tehtävästä selvinnyt. Käyttää osaan, mutta luoda en. Joskin hiukka alkaa nuokin salat avautua. Yhdessä tekeminen on muuten kaksinverroin hauskempaa. Käy siis kattoo uusi tulokas, otan vastaan palautetta, se on sit eri asia teenkö mitään muutoksia. Mutta onko autfitti selkeätajuinen ja toimiiko kaikki. Kiitos.

Ottamastani kuvasta tehtiin kohteeseen...

...upea, neljäosainen taulu.

Olin myös iltapäivän ja illan laittamassa sinne omakotitalokohteeseeni verhot paikalleen. Kohde alkaa muuttua lihaksi ja vereksi ja täytyy myöntää, että olen saanut aikaiseksi persoonallista ja kivaa jälkeä. Asiakas ja tekijä on tyytyväinen. Kohde ei ole vielä ihan viimeistelty ja lisää lopullisia kuvia on tulossa Lemon Decoon. Mutta kaikki tyyni, tuo tekeminen on mun intohimo ja sain eilen järkyttävän tyydytyksen tekosista. Oli kiva.

Tällekin päivälle siis sitä tekemistä riittää. Nyt pitäisi hiukka siivota, kohta tulee Juppelle koulutusta ja pitäisi laittaa paikkoja hiukka kuntoon. Ai kauheeta, huomattiin, ettei meillä ole tarjota kouluttajalle nisubullaa, ehdotin Ukkorähjälle, että onhan mulla pakkasessa viime vapun munkkeja. Tohtiiko niitä missi/ministeritason ihmiselle tarjota. Ukkorähjän mielestä ei. Okkei. Leipomaan en ala, saa kaupan nisut kelvata. Mutta erittäin jännä päivä siis tulossa. Illaksi vielä menen sit maalaamaan sen makuhuoneen seinän. Sit mie vaan huokasen. Mutta huomaatteko, rakkaat lukijat, kuinka tämä tekeminen ruokkii minussa virtaa? Juu, on kiva, mutta kaikkea sopivassa suhteessa. Viime viikonloppu taisi olla möllötystä ja nyt sit haipakkaa. Juurikin oikea balanssi. Tahi balalaikka. Tai hulabaloo.

Nyt äksön. Hitto kun toi arska paistaa. Näkyy kaikki pöly. Mikä? Eihän mulla ole pölyä... Tsau!

Hui Hai haipakkaa

Yläkerta yökkää ja seinänaapurissa otetaan häppää. Hyvää huomenta Suomi! On ihanaa aloittaa päivä elämän karvaisilla realiteeteilla. On se hyvä, etten ala liikaa kuvittelemaan olevani rinsessa kuuskytneljä.  Ettäkö vartoisin unelmieni rinssiä korkeassa ja kauniissa tornissani, tukka palmikolla odottaisin poimijaani. Juu ei tartte. Mutta ei aikaakaan, kun voisin tämänkin vartiotornin myyntiin laittaa ja voisin nostaa kytkintä näiltä huudeilta. Kyllä kuulkaa asia käy mielessä päivittäin, mutta nyt täytyisi tehdä järjen päätöksiä, eikä kuunnella tunnetta. Järki taas ei ole se mun vahvin ominaisuuteni. Tämmöinen tunnepitoinen hepsankeikka kun olen.

Tunteista tulikin mieleeni, että tänään Vain elämässä on Maaritin päivä. Sitä olen odottanut. Saa taas kyynelkanavat kyytiä. Perjantai-iltojeni pelastus, oolalaa. Edessä onkin aika toiminnallinen viikendi. Ettenkö sanoisi, että vallan kiirusta pittää. Huomenna het aamusta tapaaminen tietoteknisesti älykkään ystävän kans. Ohjelmassa olisi pistää pystyyn Lemon Decolle oma blogi. Ei tää oikein toimi mun duunien esittelykanavana. Ei ihmiset ymmärrä katsoa tunnisteiden alta erikseen LD:tä. Menee liian vaikeaksi. Se on hyvä idea, sit kaikki on helpommin esillä ja noin niin kuin profesionaalisti. Sen jälkeen ajattelin rientää Korjaamolle. Siellä on Designmessut. En ole aikaisemmin käynyt ja nyt tahtoo vierailla.  Siitäpä singahdan ( kirjoitetaaks se noin, tule mieleen singhaolut ) sinne omakotitalokohteeseeni verhon laittoon. Ne ovat nyt valmistuneet ompelijalta ja aivan intona odottelen asentelua. Kohde alkaa muutenkin olla valmista. Ehkä saadaan kuviakin jo uuteen Lemon Deco blogiini. Jette kiva de.

Sunnuntaina on myös intresantti päivä. Mulla on yksi erikoismaalaus-seinä tehtävänä. Nyt ollaan päästy jo niin pitkälle, että asiakas on hyväksynyt maalimallit ja päästään rätkii väriä seinille. Kohteessa erittäin kauniit väri, joten odotan lopputulosta aivan innolla. Rukoilen maalauksen henkiä, että antaa lopputuloksen olla vaikuttava, uniikki ja upea. On se. Se on.

Sunnuntaina meidän perheen pienimmälle tulee kouluttaja. Eikä ihan kuka tahansa vaan missitason opastaja. Juu, Tanja Karpela tulee vähän jeesaamaan ja katsomaan miksi Juppen on niin hankala lähteä ulos. Hänhän on aina ollut sellainen arka ja pikkasen pelokas koira. Ja nyt se uloslähtö on tullut vieläkin ongelmallisemmaksi ja siihen halutaan selvyyttä. Ongelmat koirien kanssa ovat yleensä siellä hihnan toisessa päässä ja näin voikin olla. Mutta kun ei itse tiedä, mitä tekee väärin ja missä mättää, niin silloin on varmasti ulkopuolinen apu paikallaan. Odotamme hyvin paljon tätä tapaamista.

Siinäpä sitä on yhdelle viikonlopulle toiminnallisuutta tarpeeksi. Nyt täytyy laittaa toimien. Työ kutsuu. Olkoon viikonloppusi onnellinen. Hei, jokos työ paistatte joulutorttuloit? Meilläpä oli jo viikolla. Söin kaks. Se siitä vehnäjauhottomasta ruokavaliosta. Paistakaa torttuja! Niissä on rakkaus!!

Leikittäiskö hiukkasen?

Joku herätti mut liian aikaisin ja tätä oireyhtymää on ollut liikkeellä. Yritän pureutua asian ytimeen ja kysynkin itseltäni miksi? Minun mielestä kaikkeen on aina selitys ja syy, mutta tätä (voiko tätä nyt ongelmaksi kutsua?) on vaikea tulkita. Miks Jeppe herää? Sen tiedän miksi hän juo, mutta miksi ei nuku. Aikani pohdittuani, nousee sieltä hyväkin vaihtoehto unettomuudelle. Se on perkele tämä valottomuus. Muuta en keksi, jos tätä ikuista kipuilua ei lasketa. Eikä lasketa. Sille ei anneta valtaa. Minusta tämä voisi olla hyvinkin looginen selitys, ja voisiko ihminen olla piilokaamosmasentunut. Mun sisällähän paistaa aina aurinko, mutta ulkopuolinen tummuus tekee varjoja. Varjoa hämärään, sano.

Vedäppä siitä sitten

Toinen oireyhtymä tähän vuodenaikaan on lisääntynyt makean himo. Hillitön hiilareiden himo. Eilen duunissa kipasin markettiin ja ostin yleisön pyynnöstä takahuoneeseen mässyä. Ei aikaakaan, kun namuset katosivat ahnaisiin pikku suikkeihin. Tähän on tultava stoppi. Koska hiilarit ovat ravintoa väsylle ja näin vain ruokkivat sitä. Ehdottomasti parempi vaihtoehto olisi mandariini tahi muu etelän hetelmä. Jyäk, liian terveellistä, sanoo hän. No mut joo, turha noista on tehdä mitään numeroo. Tämä tämmöinen kuuluu elämään, niin kuin pukki jouluun. Sitä mää vaan tajusin ymmärtämään, että jos väsyttää ja makea himottaa, niin miks sitten ei? Antaa tulla vaan. Pitääks aina tapella kaikkea vastaan? Hyväksy jo hyvä ihminen. Elämäs. Tuntuuko sinustakin joskus sille, että elämäsi on täynnä kieltoja?

Do diin. Nyt ollaan valitettu taas ihan urakalla. Mitäs sitten keksittäis? Hypättäiskö vaikka narua? Tai twistiä? Kuka muistaa sen? Leikkiikö nykyajan mukulat moisia? Ei paljon pihalla näy. Ehkä ne tekevät sitä virtuaalisesti. Mene ja tiedä. Me oltiin pentuna aina ulkona. Tehtiin kaikkea kivaa. Tähän aikaan vuodesta ehdoton suosikki oli vikkarivakoilu. Kaikilla talon pennuilla oli taskulamput ja siellä niin pimiässä sähköteltiin. Paskakukkuloilla oltiin piilosilla ja lampuilla annettiin merkkejä. Silloin kaikilla vuodenajoilla oli omat leikkinsä. Oih, olisipa ihanaa leikkiä! Hei, muistatteko ensilumen hurman? Intopinkeena rakennettiin lumiukkoa ja akkaa, lumilinnaa ja persmäkeä laskettiin. Varmasti tekisi hyvää tässäkin iässä ottaa pikkasen leikkiä elämään. Mihin se katosikaan? Milloin elämästä tuli niin vakavaa. Eikö me voitaisi hieman leikkiä? Leikit sää mun kaa?

Kyllä tästä kuulkaa on nyt leikki kaukana. Martan ( hups, minnekkäs se Martta onkaan kadonnut. Tuo tuntui jotenkin vieraalle) joulumatka on todellisessa vaarassa. Kuten olen jo maininnut, muuttivat Thaikkulan lentoaikatauluja ja mulla meni tyystin maku koko matkaan. Uutta tässä olen yrittänyt järjestellä ja heikolle näyttää. Enhän mie edes pääse kanarialle, perkele. Tahtoopi kaikki olla buukattu. Jos jokunen paikka löytyy, niin aina siinä joku mättää. Sitä tavoittelee täydellistä lomaa. Okkei, on muutamia ehtoja ja niistä en jousta. Olen j o u s t a m a t o n lomalainen. Lentoaikataulut pitää olla kohdallaan. Muutama tähti, mielellään viis tahi kymmenen. Lapseton ilmapiiri ja lähellä kaikkee, mutta rauhassa. Juu, ei löydy. Hetkinen, onks tuollaisia kohteita edes olemassa? Naamakirjassa oli joulumatka Pärnyn kylpylöihin. Whai not? Jos ei muuta löydy. Tästä voi nyt tulla ongelma, koska olen jotenkin henkisesti valmistautunut jouluttomuuteen. Tahtoo pois.

Eiks tässä nyt ollut jo ihan tarpeeksi? Mä meen nyt vetää imelää ja taidan hetken yrittää unta. Sitten hilaan itseni tonne kattolamppuun, niin lähelle valoa kuin mahdollista. Eipä tässä kai muuta. Harmaata ja pimiää sinnekin!

Ihan pimeetä

Nyt mun sielu huutaa valoo. Niin kipeästi, että kohta sattuu. Miehän olen syssy ihminen, mutta valon puute rassaa meikeläistäkin. Hyi, kun eilinen päivä oli pitkä kuin suluhas pojan... piip. Hapen puute aiheutti snadisti jomottavan päänsäryn ja illalla oli löysä väsykäs olo. Ei tykkää.

Bifoor

Ettei tää touhu nyt ihan reisille livahtais, niin sain järjestettyä sen ullakon. Olin tyydytetty. Mutta kyllä me otettiin pikku koiran kans paritkin päivätirsut. Tää pimeys vie mehut. En yhtään ihmettele, kun ennen vanhaan ihmiset vietti agraariyhteisössään hämäränhyssyä. Oivallinen idea taipua talviunille. Mun täytyy tunnustaa, että söinkin luvattoman paljon. Sitä vehnäjauho-osastoa lipsahti tyydyttämään alakuloa. Ja sehän nyt on sit ihan vihonviimeistä, väsyttää vain entistä enemmän. Tänään siis veepeet taas ohi ja pääsen ihmistenilmoille. Se on hyväksi. Kysyin eilen Ukkorähjältä onko heillä duunissa ihmiset väsy. Kyllä kuulemma ovat kaikki veri, veri väsy. En ole siis epänormaali, enkä vakavasti sairas.

After

En saanut vaihdettua joulumatkaani järkeväksi, enkä löytänyt toimitiloja. Sen sijaan sain eilen uuden modeemin ja minua viisaammat tietotekniikka-asiantuntijat kävi sen asentamassa. Mutta ikäväkseni sain huomata, että parannusta koneksuuniin ei ole havaittavissa. Tahtoo ajoittain pätkiä nämä yhteydet ja sekös mua rassaa. Hui, hai, mut nyt on kuitenkin uusi modeemi.

Teidän on ihan pakko osallistua seuraavaan kilpailuun! Sain yhteydenoton Luxuslaukuilta ja homma etenee näin. Klikkaat tästä linkistä ja osallistut ja voit voittaa itselle upean merkkilaukun. Eikä siinä kaikki, jos voitat, niin minäkin saan ihka oman Luiskin Vittunin. Hurmaavaa, eikä totta?! Nyt kaikki joukolla kisaamaan. Kohta ollaan huipulla ja kainalossamme uudet rakkaat. Kaikki te varmaan jo tiedättekin, että mulla on kyltymätön perverssio käsveskoihin. Niitä ei koskaan voi olla liikaa ja varsinkin, mitä kalliimpi, sen parempi. Aivan ihanaa, kertakaikkiaan hurmaavaa!

Päätinkin juuri, että uhmaan tuota märkää ja hyppään ratsuni selkään ja polokasen uimaan. Siellä on se energia. Ei tässä jaksa enää väsyä. Se on Moro ny!

Haaveileva Huumio

Nytpä minäkin joudun toteamaan, että tämä harmaus on saavuttanut sen mitä se yrittää. Vettä rätkii päin näköö ja ei enää masentavampaa voisi kuvitella. Tai kai sitä voisi kuvitella, mutta kyllä tässä täytyy saatana kaikki keinot ottaa käyttöön, että selväjärkisenä selviää. Niiiiiiin on harmaata. Eikä siinä mitä, harmaahan on kaunis väri, mutta... jotenkin yrittää alakuloa tunkea aivokatteeseeni.

Sinulle. Piristeeksi.

Herättyäni tunsin väsymystä, se kuuluu tähän vuodenaikaan. Nukkuu, mutta ei herää. Lepää mutta ei virkisty. Kahvikupposeni kera laahauduin partsille ja se alakulo löi päin näköö kuin metrinen halko. Hetken tunsin sellaista voimattomuutta, että haluaisin vain kaivautua syvälle sänkyyni ja kadota sinne. Mutta miepä en anna periksi. Tänään on veepee ja mun ei ole mikään pakko mennä ulos kastumaan. Löin kaikki valot päälle, heitin nasuun tukevan annoksen D-vitskuu ja kalaöljyy ( E-Epa 650mg.) Syöttehän te rakkaat niitä? Niissä on dopamiinia ja se auttaa alakuloon. Varsinkin, jos oikein kovasti uskoo niin. Ja minähän uskon! Kohdallani paras lääke tummuuteen on puuhastelu. En lamaannu vaan toimin. Aina löytyy himasta pikku puuhasteluu ettei tartte miettiä joutavia. Jos ei muuta, niin aina voi askarrella joulukoristeita, virkata patalappuja tai puristella mustapäitä.

Harrastan tässäkin asiassa sitä käänteistä ydinajattelua. On niin perkeleellisen ankeeta, että alkaa jo ihan huvittaa. Pakotan itseni huvittumaan, ehkäpä hiukkasen jopa hihitän. Ajattelen kukkasia, aurinkoa ja kaikkea ällö ihanaa. Kuin varkain tuo mieli kääntää kohti valoa, ja ikään kuin hiukkasen helepottaa. Kohta tanssahtelen ja pitsimekkoa päälleni sovitan. Voe tokkiisa, kun elämä onkin ihanaa!

Täst näin lähetään

Vielä lasyyrit pintaan

Eilen tein koemaalauksia seuraavaan kohteeseen. Tänään jatkan vetämällä lasyyrit pintaan. Tuollainen luova purkautuminen on juurikin paikallaan tässä hetkessä. Olisipa hillittömän ihanaa, jos mulla olisi se oma stuudio, missä kaikki tykötarpeet saisi olla esillä. Nyt tuo kaikki on aina työn takana, levittele ne nyt tuonne keittiön lattialle. Sotkuahan siitä tulee ja hiukka hermostuttaa. Kohteen värimaailma on kyllä minun tajuntaani hivelevä. Tuskin maltan odottaa, että pääsen sitä toteuttaa. Joku päivä mulla on sellainen tila käytössä, missä voin rätkiä menemään niin, ettei tartte koko ajan varoa sotkemista. Siellä saattaisi jopa innostua taiteilemaan enemmänkin.

Hetkinen, nyt pitää hieman tarkastella. Miksi minä vain haaveilen? Miksi en tekisi oikeasti asian eteen jotakin? Jos tuollaisen tilan tarve on olemassa oleva, niin sellainenhan pitäisi hankkia. Eikä vain unelmoida. Okkei, se on myös talouspoliittinen asianhaara, mutta jos oikein kovasti sellaista haluaa ja tarvitsee, niin eikö silloin sen tarve ole perusteltua? Vai ons tää taas näitä mun harhakuvitelmia? Mulla on tapana ampua yli, eikä kaikki mun ideat suinkaan ole niitä kaikkein järkevimpiä. Ei ole niin, mutta mitään et saa, jos et yritä, tee ja toteuta. Aina ei voi onnistua, mutta mistä se on pois ja mitä? Elämä on lyhyt, liian lyhyt jossitteluun. Siis stuudio, työhuone, byroo  whatever olisi paikallaan. Tuumasta toimeen. Netti on oiva apuväline. Jos sulla sattuu olemaan tietoa moisesta, niin laittaa vaan viestiä. Edukas, lähellä ja  toimiva pikkutila voisi olla hakusessa.

Sieluni maisema

Nythän näyttää sille, että taivas itkee koko päivän. Luovun siis aamuisesta uintiretkestäni. Lasken kylmää vettä suihkukaapin pohjalle ja heittäydyn sinne pulikoimaan. Olkoon se avantoni. Ylennän myös itseni taivaallisiin olentoihin ja menen kuin menenkin ullakolle. Te tiedätte mikä mua siellä odottaa. Leipasen muutaman kakun, maksan laskut, järjestän itseni jouluksi aurinkoon ja keitän makkarakeiton. Siinäpä on syytä kerrakseen olla iloinen, hemaiseva, kaunis, suloinen ja järkyttävän onnellinen. Niin on. Taidan painua peiton alle. Juppe siellä jo odottaa...

P:S Kuvat on katutaidetta keskustasta

Kuolema kuollut kuolleempi

Jos nyt kirjoitan, että nukuin kuin pieni possu, niin alan toistaa itseäni. En siis kirjoita. Enkä toista. Mutta on niin hellyyttävää herätä, kun on saanut nukuttua. Viikolla oli taas muutama kello puoli viiden aamu ja ajattelin, että se helvetti alkaa taas. Yhtymäkohtia vuoden takaiseen on. Silloin jäkitti niskapaska, nyt selkä.

Tuplapyhät. Eiks tää oo jo ihan liikaa? Nyt tämä pyhäinen hartaus on vielä verhottu kosteaan sumuun. Maisema ei voisi enää harmaampi ja hiljaisempi olla. Puiden latvoissa keikkuu pumpulinen ussakka, tekisi mieli heittäytyä sinne niin pilven päälle köllöttelee. Tulee mieleen muumilaakson tarinat. Eiks ne siinä matkustele pilven päällä? Ilman kosteusprosentti on varmasti sata ja yksi. Nyt kannattaa ulkoilla, se tekee hyvää rypyille.

Kauniisti kuollutta

Minä kuuntelin eilen pyhää, enkä tehnyt mitään. Se on saavutus sinällään. Käytiin me kuitenkin metsäretkellä. Meijän pikku perhe. Pikku koira tykkää metsäillä ja miksipä en minä myös. Vaikkakin syksyinen metsä on paljas, jotenkin rujo. Märkä ja haiseva. Väritön ja omalla tavallaan mitään sanomaton, niin minusta se kuolleisuus on myös kaunista. Riisuttua yksikertaisuutta. Metsässä on aina kiva kävellä. Siellä on voimaa.

Kuolemattoman hyvää

En mää nyt ihan eineksillä mennyt. Tehtailin pitkästä aikaa meidän perheen herkkuruokaa. Stroganoffia ja juustomakaroonia. Siinä on se pahapuoli, että yleensä sitä tulee syötyä liikaa. Eikä se nyt ole ihan se terveellisin ape. Mutta pyhänä saa hiukka mässätä, eiks vaan juu? Mun täytyy tunnustaa, että käytiin kioskilla ja ostin karkkiakin! Iltapäivällä makasin sängyllä, lueskelin uusinta avotakkaa ja mässysin karsumelliä. Hyi, kuinka ihanaa! Joskus noitakin mielihaluja on toteutettava ettei vaan tule ihmispolollo ikäviä tunnelukkoja ja alkaa vielä mielenterveys horjua. Suklaa auttaa moneen vaivaan. Eikä hei ollut edes tummaa. Ihan sitä itteensä, rasvasta ja imelää. Ai kauheeta, kyl mie oon radikaali. Tuolla tavalla annan mielihaluilleni vallan.

Muistelimme menneitä

Vaalimme myös perinteitä ja käytiin illan tummassa moikkaamassa maatuneita. Tsijoonia kynttilöitä ja silmiä hivelevän kaunista. Ainut harmitus oli se, että siellä oli kansaa kuin pipoa. Mitä ne siellä tekivät? Mun teki mieli huutaa: "Gou houm, Gou houm!" Olivat tulleet mun mestoille. Hups, oonks mie nyt jotenkin itsekäs. Eihän mulla ole siellä edes ketään kylmennyttä. Muilla on. Nöyrästi siis sori. Tulkaa vain ja tehkää hyvin. Ai niin, muutama hirviö kävi eilen illalla soittamassa ovikelloa. Sellaiset typerät naamarit päässä. Mä olin ensin et What? Mikä juttu tää on? Mumisivat epäselvästi jotakin ja taisivat säikähtää vanhaa homoo tukka pystyssä ja hirvitys kotiasussaan. Juppe tietty sai hirveet kilarit, kun ovikello soi. Vähä niin kuin härdelli meininki siinä ovella juu. Eihän mulla mitään karkkia ollut, olin just läski vetänyt ne omaan nassuun. Mitäs se sit tarkoittaa, jos kysytään karkki vai kepponen? Olisiko pitänyt sanoa, että kepponen. Mitäs sit? En mää muista, että meittin lapsuudessa moista kerjuuriittiä olisi ollut. Pääsiäisenä niitä pikku noitia niiden risujen kanssa ravaa oven takana, mutta tää taitaa olla amerikkalaista hapatusta. Sieltä niitä tulee tuommoisia outouksia, pah.

Ihanaa, tänään on kaupat auki. Minä menen maalikauppaan. Seuraava erikoistekniikkaseinä odottaa tekijäänsä ja tänään on joutavaa aikaa hommata tarvikkeet. Siinäpä sitä, eikä sitten muuta. Tack och adjööö!

Istuva lehmä

Jos nyt kirjoitan, että viikko hurahti nopeaan, niin alan toistaa itseäni. En siis kirjoita. Enkä toista. Tänään on pyhäaamu ja tunnen sen vanhoissa luissani. Olen aina sanonut, että pyhissä on joku outous. Nytkin maailma on aivan hiljaa vaikka kello tikuttaa jo puoli ysi. Onko ihmiset hartaina vai nukkuuko ne vielä. Ihana rauha envei.

Viikolla oli tajuntaa päräyttävä koulutus. Siis noita tukkajuttuja. Mutta puhuttiin myös työmotivaatiosta ja oman mukavuusalueen ulkopuolelle menemisestä. Lorealin liekkö peräti taiteellinen johtaja, kävi meitä ohjeistamassa ja ajatuksia herättävää koulutusta saatiinkin. Siitä tietää, että koulutus on ollut antoisa, kun se jää pyörimään mieleen ja kyseenalaistaa omaa tekemistään. Hyvä pössis. Ten points!

Tästä lähdettiin

Pöytä on nyt valmis. Otin ja sain peruttua sen lasin ja tilasin uuden, jonka sain jo Pe-aamuna. Oli halvempikin. Sain laitella kamat paikoilleen ja nyt on niin toimistoo. Vaikka pöytä on suurensuuri ja snadisti jopa liian iso tähän tilaan, niin tuunattuani sen sopivaksi, se lupsahtikin vallan mainiosti työhuoneeseeni. Värit yhdisti ja aivan kuin se olisi tehty minulle. Tämmöistä olisi hauskaa tehdä enemmänkin. Siihen mun unelmaani voisi lisätä juuri tätä. Tuunaa vanhasta kierrätyskamasta uutta elämää. Tekee niille jotakin jännää ja uniikkia ja laittaa sitten myyntiin. Menisiköhän tällaiset kaupaksi? Voisi tehdä siis kaikenmoista. Soffapöytää, lamppuja, lipastoa, tasoja whatever. Ideoita mulla kyllä riittää. Pitäisi olla kunnon tilat, pelit sekä vehkeet. Mie uskon, että kysyntää olisi ja hommasta voisi saada levitettä jokapäiväiselle leivälle. Ai niin, enhän mää syö leipää. No pullaa sit. Ai niin, enhän mää syö oikein pullaakaan. Ihan sama. Mut kivoo hommoo tuo tuunaaminen.

Siististi säilyy paperit

Täs on nyt mun byroo

Täs tää voi piirustella

Nyt se tuo selkä alkoi sit vittuilee. On ollut hankala viikkoa. Tänään herättyäni, makasin hiljaa ja liikkumatta paikallani. Hetkeen en tuntenut kipua. Se on outo tunne. Laskettuani tassut lattiaan ja otettuani muutaman askeleen, se alkoi taas ja muistutti minua elämän nöyryydestä. Odottelen, että saisin sen rauhoittumaan ja teen sitten uudet kuntoutussuunnitelmat. Minulle on suositeltu jäsenkorjausta ja pilatesta. Hukkuva takertuu oljenkorteen ja kai se on kaikkensa kokeiltava. Lekurille on turha mennä. Sinne en mene pilkattavaksi.  Mömmöjä multa löytyy omastakin takaa, eikä tälle mitään voi tehdä. Jos kipu ja vamma pahenee, niin seuraava ennustettu vaihe on se, että en pääse enää kävelee. Toivottavasti ei ja saan selkäni kuntoon kotikonstein. Mut hei, näillä mennään. Tämä kipuilu on minulle annettu, yritän saada siihen pyhän yhteyden ja hyväksyn sen. En anna sen hallita elämääni, niin kauan kuin se suinkin on mahdollista. Hah, olenpa helvetin ylevä. Yritänks mää olla jotain...

Mun on ihan pakko kommentoida Vain Elämää. Vollasin taas eilen ryntäät märkänä ja ihan täytyy myöntää, että oikein odotin sitä, että pääsen valuttaa mun kyynelkanavii. Itkeekö ihminen pelkää ohjelmaa vai omakohtaisia kokemuksiaan? Juha Tapion biiseissä on upeat sanat ja ainakin minä elin ohikiitävästi oman elämäni hetkiä. Oih ja voi, niitä riutuneita rakkauden rakkoja, pettymyksiä ja sitä vahvaa onnettomuutta, mitä ajoittain on saanut tuntea. Huomaa, saanut. Koska kaikki se sonta on loppujen lopuksi ollut vahvaa rakennusmateriaalia. Ei niitä sillä hetkellä ymmärrä, mutta näin jälkikäteen tajuaa niiden olleen kasvun paikkoja. Ja nyt, kun elämä on tylsää ja ennalta arvattavaa, niin onkin paikallaan vollata turvallisesti kotisohvalla ja muistella menneitä. Siksikö tuo ohjelma niin koskettaa? Anna Aa oli huikea. Nuori kaunis neitonen, hän tulee pääsemään vielä pitkälle. Kuinka mää jaksan odottaa ensi pe, silloin on Maaritin päivä! Hänellä on kautta linjan hienoja biisejä, siitä tulee upea kokonaisuus. Ehkä itken, ehkä en...

Istuva lehmä

Tämä viikonloppu on sellaista vapaata leijuntaa. Nyt en millään tekosyyllä voi olla siivoamatta sitä ullakkokomeroa. Nyt se on tehtävä. Hetkinen, voisihan mun selkä olla niin kaput, että en kykene. Höpsistä, jos noin ajattelisin, niin minähän olisin antanut periksi. Tänään sen teen ja näin nostan itseni korkeuksiin ja saan ensimmäisen palkinnon. Olen siis Ykkönen! Mitäs mää saisin siitä palkinnoksi? Joku houkutin. Ääh, antaa olla. Skumppa ei tällä hetkellä kuulu ruokavaliooni ja sitä ykköstä ei jaksa rajaansa enempää kittailla. Illalla pitää käydä kalmistossa katselemassa. Siellä on nättiä, siellä on kynttilöitä ja hiljaista kalmaa. Se rauhoittaa. Tsau bella!

P:S Kauniit Kodit marraskuu ilmestyi eilen. Siellä on mun Joulukolumni. Kipase kioskille.