31.8.2013

Hiukkasen hynää vaikka huippaa

Täällä törötän mökin terdellä kuin tatti. Thihihii, kuin tatti. Tattipa hyvinkin tatti. Tultiin eilen ja läksin hetimitenoitis tohon mökin taakse metsään. Ihan silleen, että käyn vähä kattelee, josko... Ja olihan niitä. Ihania pullukoita, pallukoita. Olin vaivaiset puolituntii ja muutaman herkkupalan vasuuni sain. Olin rili, rili häpi. Tänään menen meidän tattitaikametsään. Se on mesta, missä niitä yleensä on. Mua ihan jännittää, enkä malttaisi tässä koneellakaan istua. Muutaman sanasen postaan ja sit mie meen.



On kaunis aamu. Maisema on niin tyyni, että voisi kuvitella sen olevan postikortti. Hauska valo, arska ei paista, mutta tienoo on kultaisen kellertävä. Siellä täällä, puiden vihreys on muuttunut jo keltaiseksi. Aivan kuin Jumala olisi rätkinyt keltaista maalia maisemaan. Silleen lievästi päissään leikkinyt salvadordalia. Minusta ruskan värit ovat hienointa mitä luojakunta on luonut ja saa aikaiseksi.

Kävin siis eilen hierojalla, joka on myös fysioterapeutti. Hän mielestä tämä huippaus on Hyvänlaatuinen asentohuimaus. Sitä mieltä on myös tohtori allekirjoittanut. Paska vaiva, menee ohi omia aikojaan. Sain sellaisen liikeratahoidon ja sitäpä täytyy nyt tehdä. Eilisen käsittelyn jälkeen olo oli outo. Ihan kuin olisin ollut jossakin kelluvassa kuplassa. Iltaa kohti se helpotti, mutta nautittuani muutaman saunaolusen, mua huippasi taas. En sit tiedä, johtuiko se juomista, mutta kävelin välillä päin seiniä. Hah, Ukkorähjälle oli hyvä kuittaa, että en mie oo kännis vaan mulla on hyvänlaatuinenasentohuimaaaaaaus...

Sain eilen iloista postia. Niin iloista, että epäilin sen olevan virheellinen. Verottaja muisti minua muhkealla palautuksella. On siitä joku hyöty, että on joutunut tekemään vähemmän duunia, sairastanutkin. Ja asunnon remonttikustannukset huomioitiin kotitalousvähennyksenä. Ou jee! Ihan piti soittaa kirjanpitäjälleni ja varmistaa asia. Ei minulla ole palautukselle sijoitusongelmia. Sillä saan maksettua lainan, millä sairastin viime kesän. Mutta tuntuu kyllä hemmetin hyvälle. Saan nyt hieman hyvitystä sille kaikelle sairastamishässäkälle. Ihanaa, ei se herra hylykää vaikka välillä riepotteleekin.

Oukkis doukkis. Nyt en läpise enempää. Puuroa nassuun ja metsän vie miekkosen tie. Kuuletteko, kuinka iloisesti lallatelee hän. La la laaaaaa........ Tatti siellä, tatti täällä. Martta se istuu tatin päällä, hups...

29.8.2013

Uuuh sexybeibesexy...

Aieijoujei! Viikko on viheltänyt myrskyävässä laivassa. Kiikkaa ja keikkaa. Inha huiputus ei ole helpottanut ja tämä tekee elämästä haastavan. Toimeen tullaan, mutta pistää ihmisen ottamaan kiintopisteitä. Ehkä tämä oli tarkoitettu. Et haahuile onneton kutale, ota tavoite, ota piste ja elämäsi on vakaa ja tyyni. Huomenna hieroja/fyssäri, ehkä hän voisi vaivaa helpottaa. Mää tuota tiiä. Vanheneminen on peräpäästä. Ei taho, tahtoo olla varmasti asteleva salskeus. Anna mun kaikki kestää!

No mitä? Ei niin mittään. Kaurapuuro hautuu hellalla ja viikon vikaduunipäivä on käsillä. Huomenna mennään möksälle ja täytynee nyt todeta, että odotan sitä. Voisiko olla näin, että tuleva viikendi on se The Tatti. Ai houp sou. Sama se, mutta metsään mennään ja siellä huiputuksetkin katoaa. Niin katoaa.

Eilen linjavaunupysäkillä oli naaraspuoleinen ihmetys. Jos nyt lievästi sanon, niin minun mielestä hän oli suoraan lollipopsexy, olen hoitsusi sun. Jalassa kakstoistsenttiset stilettikorkkarit, värinä neonpinkki. Ihmetellä täytyy, kuinka niillä pystyssä pysyy. Hyvin pysyi, ei siinä mitä. Päällä jeanskankainen roiskeläppä. Todentotta, hyvä ettei häpykarvat auringossa tuulahdelleet. Kiva pikku tiukka neule ja kokonaisuuden värimaailman piristeenä oli juurikin tämä neonpinkki. Sitä oli vyössä, korvakoruissa ja niissä  korkkareissa. Tarkkaan harkittua, ota minut, halua minut. No mut joo... Kuulin hänen puhuvan kapulaan ja viroahan sieltä pamlattiin. Kävi vain mielessä tämä ikuinen keskustelu suomalaisen ja virolaisen naisen eroista. Kumpiko siis loppumetreillä onkaan naisellisempi? Meijän mamma tuulipuvussaan ( sori törkee yleistys) vai tämä sexybeibe? Minäpä sanon nyt, tuulipuku on enemmistö historiaa ja suomineito on luonnollisuudellaan kirkkaasti voittaja. Tuommoiset hirvitykset, olkoonkin naisellisuuden perikuva, ovat mielestäni lähinnä huvittavia, eivätkä kuuluu arkiseen katukuvaan. Seksiklubilla ihan käypä dress code, mut keskellä kirkasta päivää. Nou thänks! Mie en tietysti ole se ihan paras arvostelija. Mitäs mie, homonretale, ymmärrän naiskauneudesta...

Yess. Nyt pitää vetää toi puuro nassuun ja lähteä sorvin äärelle. Pitkä päivä edessä. Se on Moro ny!

27.8.2013

Huomenna kaikki on toisin

Täällä ollaan! On taas mukamas ollut niin kiire ettei kerkee koneelle. Saamattomuutta, sanon minä. Okei, jääkaapissa odottaa muovipussi omenoita. Ne tahtoisivat soseeksi. Illat duunissa venyy tällä viikolla pitkiksi ja pukkaa tuota suunnitteluakin ja jostakin se aika on aina pois. Seli, seli... Aika on vain käsite ja se jäsenneltävissä. Tekee sitä mitä tahtoo, eikä valita.

Hyi, kun mulla on ilkee asentohuimaus. Se alkoi eilen aamulla ja jatkuu vain. Ei tämä ole ensimmäinen kerta, mutta näin voimallisesti se ei ole elämääni vaivannut. On siinä tietysti se hyvä puoli, että ei tartte ottaa kuppia, kun on jo humphalassa. Meinasin eilen lentää kadulla turvalleni. Epämiellyttävää ja varsin epävarman pelokasta. Vaiva ei ole kuolemaksi, eikä edes millään muotoa vaaraksi. Mut miks hitossa koko ajan pitää olla jotakin ylimääräistä? Yhestä vaivasta pääsee, niin toinen tulee. Vaivaa kuulemma juuri viiskymppisiä, kertoi netin ihmeellinen tohtorimaailma. Just niin, sekin vielä perkele.



Siirryin eilen teknologiassa askeleen eteenpäin. Nyt mulla on ihka uusi iPad! Lisää koneita, lisää tietotekniikkaa. En selviä edellistenkään kanssa ja uutta pukkaa. Mut hei, ollakseni professionaali suunnittelijana, täytyyhän mulla olla asianmukaiset vehkeet. Kyllä se puolustaa paikkaansa, sinne niin on hyvä laittaa kuvat ja suunnitelmat kohteista. Eikä tartte kannella painavaa läppärin rohjaketta. Mitä suunnitelmiin tulee, niin tällä hetkellä työn alla on yksi terassi, kylpyhuone ja sauna. Kaikki siis eri kohteita ja minä niistä kaikista kiitollinen. Olin ajatellut, että tänne näin saan kivasti kuvia ennen ja jälkeen. Mut ei se oikein menen niin. Kaikki ottaa oman aikansa ja valmistuttuaan, ne ovat mulle jo vanhoja kohteita. Ja se kuvaaminen valmiina on aikamoinen järjestely. Ei mene niin kuin televisiossa. Tsäp, tsäp ja parissa viikossa kaikki on uutta, hienoo ja valmista. Mut laittelen kuvia, jahka niitä joskus saan. Jos saan. Mutta kaikki kohteet ovat mielenkiintoisia ja minulle ainutlaatuisia. Työ tekijäänsä koulutta. Jep.


Jouluinen Thailandia alkaa muuttua todeksi. Maksoin juurikin varausmaksun ja se tarkoittaa silloin sitä, että menossa ollaan. Matka on kahdeksan päivää ja se on ihan riittävä. Saa sen valohoidon ja nauttia paikallista gurmeeta, merta ja lämpöä. Olinpa kuulkaa hurjan fiksu. Loppusumma matkasta lankeaa maksuun marraskuussa ja tein ihan tilisiirron tililtä toiselle. Kuin vaivihkaa se saturainen siirtyy sinne maksutilille ja katso, summa on kasassa ilman, että tajuat menettäneesi pari tonnia. Kallis oli matka, se on rangaistus yksin asumisesta lomamatkalla. Ihan syvältä, mutta minkäs teet, kun olet tämmöinen yksinäinen sielu. Orpo piru. Kiva, kun on kivaa tiedossa. Näin ihminen jaksaa tätä kurjaa taivaltaan.

Ilmassa on lievää matalapainetta. Mitä sitä kieltämään. Vaikkakin teksti saattaa olla positiivisesti läikähtelevä, niin itse allekirjoittanut on lievästi down. Elämässä on selkeästi tapahtumassa muutoksia. Se ei välttämättä ole huono asia, mutta jotenkin tuolla sielussa riipii ja olen rauhaton. Poikkean tavoistani, enkä ala täällä yksityiskohtia käsittelemään. En vielä, sillä en oikein itsekkään tiedä missä mennään. En taho olla salaperäinen ja oli pakko edes sanalla sanoa ja päästää tätä epävarmuutta ulos. Mie oon sellainen, kaikki pihalle vaan. Pois, pois minusta ja eteenpäin mennään. Minut on aika monessa liemessä keitetty, ihan vähästä en väsähdä. Elämä on tehty elettäväksi, selvittäväksi. Nyt vain on hiukka epävarma olo. Huomenna jo toisin.

24.8.2013

Eloisa kana

Nukuin levottomasti. Menin kyllä jo puoli kymppi ja ensimmäinen ylösnousemus puolilta öin. Oli piipi ja pakko nousta. Löystynytkö lie tuo rakkokin, että yhtään ei painetta enää kestä. Okkei, uusi yritys ja juurikin, kun olin saavuttamassa vajoamisen, niin Ukkorähjän kapula soittaa. Kudpai unijukka. Nousin spadduilee, eikä se uni sit tahtonut tulla. Niskapaska jäkitti ja minnuu sapetti. Lueskelin aikani ja siihen sitten väsyin. Mut miks mun pitää herätä viiskolkyt, häh? Onks nyt biorytmit taas viturallaan?

Armaani

Kätkössä viidakon

Mustaa kultaa eli torkkarii
On niin viileä aamu, että piti kietaista villahuivi kauluksille. Villatakki ja huopa yllä, tässä istun ja aamua haistelen. Vai lienenkö niin kiihkossa, että en malta nukkua. Ai miksikö? Eilinen sieniretki alkoi olla jo sitä, mitä siltä odotan. Tehtiin kolmen tunnin könyäminen tonne vastarannalla ja kyllähän sieltä jo saalista löytyi. Tatti jos toinenkin odotti poimijaansa. Lievän hurmoksen vallassa vaelsin ja olikin aivan mahtavaa käyskennellä metsikössä. Kuumahan siellä tuli, olin kuin uitettu koira palattuani. Ne maailman ällötykset eli hirvikärpäset ovat tulleet meitä ihastuttamaan. Mutta meidän täsmäase, paperinen suojahaalari oli taas pelastus. Joskin tämä versio laminoitu ja hengittämätön ja siksikin hiukkasen kuuma. Mutta mieluummin kuuma kuin hirkkareiden armoilla. Kyllä kiitos. Kyllä tuollainen sienireissu käy jo kuntoilusta. Vielä uusi maasto, rinne sellainen ja kuntoahan siinä kysyttiin. Hyvä pössis ja aivan iso nautinto.

Ihmetyksekseni en ollut rättipoikkikuitti, sain sienimetsästä virtoo ja energioo. Normisti Martta nukkuu sulokkaat päiväunet aina mahdollisuuden tullessa, mutta eilen virta vei ja mie touhusin. Siivosin saaliin ja siinä samalla mökkiä. Lämmitin bastun ja apettakin esivalmistelin. Yhteenkin terassin stailaukseen duunasin tarvittavan oksankarahakan ja hyvä etten pessyt jo mökin seiniä. Mikä meno, mikä lento!

Ladottu. Odottaen grilliä.
Mut hei, syötiin eilen kyllä niin hyvää ruokaa, että meni Martallakin kieli laulaen peräpäähän. Nyt olkaa tarkkana, tässä tulee resepti. Alkuperä eväälle on Ukkorähjän kokemus jostakin duunijuttujen palaveristä. Yhes eilen se duunattiin ja täytyy todellakin myöntää, että se yllätti mut täysin. Mikä parasta, ruoka on todella helppo ja vaivaton tehdä. Sopii mainiosti illanistujaisiin, ei ehkä ihan sitä juhlavinta, mutta takuuvarma makunystyröitä potkiva.
Koko komeus tehdään grillissä. Miksi ei uunissakin ( aion kokeilla kyllä.)

Mitkä tuoksut!
- Broilerin koipia ja rintapaloja pari per lätty. Paloissa pitää olla nahkaa ja rasvaa. En tykkää marinoiduista, joten mausta itse. Kanaset voisi laittaa edellisenä iltana makustumaan. Ei mitään ihme kikkailuja. Laitoin suolaa, sitruunapippuria, hiukka curryä ( ei liikaa) ja oliiviöljyä. Hiero mausteet kunnolla pintaan.
- Juureksia isoina lohkoina. Käytettiin eilen. Porkkanaa, lanttua, kokonaisia perunoita, purjoa, sipulia, valkosipulia.
- Mausteeksi suolaa, sitruunapippuria, tuoretta timjamia ( lempiyrttejä) oliiviöljyä. Ei muuta.
- Kasaa kokonaisuus niin, että laitat 8 kerrosta vahvaa folioa ja ladot pohjalle ensin perunat ja sit muut juurekset. Mausta välillä ja sit yritit. Laita päälle broiskut ja kiedot koko komeuden napakkaan foliopakettiin.
- Paketti kuumaan grilliin hetkeksi ja sit pienennät lämmön aina sinne grillin pienimmälle. Meillä lämpötila asettui 160 astetta. Annat muhia kaksi tuntia ja hiukka vetäytyy.
- Näin kanan rasva sulaa ja makustaa juurekset ja lopputulos on uskomattoman maukas, mehevä ja taju lähtee. Broiskunliha on niin ylikypsä, että se irtoaa luista pikkasen koskettamalla. Mitään soossia ei tarvita. Suosittelen todella lämpimästi! Puhtaita makuja!

Eiku syömään!
Aurinko nousee ja usva jättää jäähyväisiä järvenpintaan. Lehtikään ei värise puissa. Sikatyyni, sanois nuoriso. Vai onks se jo pasee? En mie tiiä, en mie oo nuoriso. Hilipasenko jo sienimetsään? En mie vielä tohi, pitänee yrittää vielä kaunistavaa unta. Kylilläkin olisi käytävä. Ystävän terden stailaus etsii puuttuvia tarpeita valoinstalaatioon. Outoa, mulla on ihan pyhäinen eli sandeiolo. Mut nyt on vasta lauantai. Meni kaiketi viikkokin ihan sekaisin, kun sillälailla maalimalla humpattiin. Semmosta se on. Sekavaa elämää. Tai ihanaa. Whatever.


23.8.2013

Elämys Estonia

Ei. En ole Robbien jalkavaimona maailmalla. Täällä törötän möksän terdellä ja haaveilen paremmasta. Yhtä kokemusta rikkaampana ja nyt voin kuolla rauhassa. Olen nähnyt Robbien livenä. Huikee consertto, huikee jäpikkä. Ei voi muuta kuin ihmetellä ihmisen karismaa ja sitä, et kuinka yksi herrahenkilö saa sellaiset massat liikenteeseen. Tallinnan laululavalle oli kertynyt muutama muukin ihmettelijä. Meitä oli kuuskyttuhatta ja suomesta peräti kakskyt. Ou jee. Yleensä mua ahistaa tuollaiset joukkokohtaamiset, mutta tuolla järjestelyt veri okei ja muutama viini ja skumppa auttoi asiaa. Ei ahistanut ollenkaan. Jorasin koko setin kuin pikkuinen lapamato. Väliin huutelin: " Robii, Ai lav juu!" Vanha mies tällälailla höperöityy. Ihan tuli nuoruusajat mieleen. Silloin kohteena oli vain Baycityrollers. Kaiketi mussa asuu joku pissisgeeni. Oih, Robsu, näkisinpä susta edes märkiä unia...

Mukaan vaan

Siellä hän on

Minä ja muutama apina
Reissu oli muutoinkin oikein mukava. Noh, keskiviikon daagenefter olisi voinut jäädä väliin, mutta tiistain pistäydytään vain yhdellä, oli kyllä kärsimyksensä arvoinen. Saavuttuamme Tallinnaan, nautittiin rentouttavat hoidot ja hieronnat. Lilluttiin hetki Spaassa ja siitä sitten laittautumaan. Lihavasta ei tehdä hetkessä hoikkaa ja arvelinkin, että mä olen lihonut enemmän kuin Robsu. Siinä kaiketi syy, miksi meille ei suhetta syntynyt. No mut joo, pirssi alle ja syömään ravintola Boccaan. Hyvä ruoka, kaunis miljöö ja palvelukin pelasi. Lähes ten points. Siitä konserttiin ja illaksi vielä retkuilemaan yökin kerhoon. Taisi kello olla jo aika paljon, ennen kuin pääni tyynylle kallistin. Seuraavana päivän tsekkailin mestoja, ja istuin terdellä ihmisiä ihmettelemässä.

Tallinnan tyttö

Kupponen kahvetta
Kyllä Tallinna on kovasti muuttunut. Edellisestä kerrasta on about kaheksan vuotta ja hurjasti sinne on rakennettu. Uusi ja vanha kohtaa aika jyrkästi, mutta pidin kyllä näkemästäni. Toivottavasti eivät pura kaikkea vanhaa pois. Se on jännittävä yhdistelmä. Ruokaravintoloiden ja kahviloiden määrä on varmasti tuplaantunut ja toden totta, hyvän näköisiä paikkoja. Eestiläisillä on estetiikka kohdallaan ja design on upeaa. Tallinnaan voisi mennä niin, että viettäisi siellä muutaman päivän. Varmasti tekisi löytöjä. Käsityöt ovat jotakin muuta kuin takavuosien villapaidat ja pitsiliinat. Upeita juttuja, mutta aika hinnakkaita.

Mitäs nyt? Kaunis kirpeähkö aamu. Reissu teki hyvää, olihan se tälle vuodelle ensimmäinen. Siksikö niin antoisa? Kyllä ihminen tarvitsee maiseman vaihdosta. Uusia paikkoja, ihmisiä ja kokemuksia. Eipä tässä hätäpäivää. Lokakuussa London ja jouluksi varasin Thailandian. Nyt on kiva mennä tattimetsään. Härdelliviikon jälkeen, se on mannaa riutuneelle sydämelle. Hei, ystävätär oli jo poiminut kiitettävästi herkkua. Nyt niitä tulloo! Kiitos luoja, kiitos metsänhenki!

P:S Muutama foto kännykällä. Laatu on mitä on.

18.8.2013

Löydetty nautinto

Ollaan taas yhtä viikonloppua köyhempiä. Vai mitenkä sen nyt oikein ottaa? Pitäisikö kuitenkin sanoa, että yksi viikonloppu rikkaampi. Toi on ihan sama, kuin onko se vesilasi puoliksi tyhjä vai täysi? Näin elämän ehtoopuolella jokainen eletty viikonloppu ollaan lähempänä sitä hetkeä milloin maallinen majani muuttuu tuhkaksi. Onko sitä sitten köyhä vai rikas? Oli niin kivat kemut ja mukava viikonloppu, että kai tässä rikkaaksi mainita voisi. Kuolema tulee enivei. Hups, olenpas het aamutuimaan synkällä tuulella... Sorgen.

Terve, terve tässä on Tatti
Käytiin Ukkorähjän ja pikku koiran kans vielä illalla sienimetsässä. Mentiin eri reittejä kuin normaalisti. Ja nyt mä sain sen! Herkullinen Tatti törötti metsänreunassa ja odotti somasti noutajaansa. Mikä ilo, mikä riemu! Muutama matokolo, mutta muutoin täyttä tavaraa. Eipä aikaakaan, kun herkku oli pannun kautta leivälläni ja minä pissasin hunajaa ja muita eritteitä. Sehän on sellainen makuherkku, että se ei tarvitse seurakseen muuta kuin hiukka voita, sipulia, valkosipulia ja muutama höyläys parmetsaania.  Oih ja Voih! Noista tattiloista on tullut mulle päähänpinttymä. Kun niitä on kitsaasti, niin saalistus himoni on verenmakuinen. Niitä on pakko löytää. Voittekohan edes kuvitella, mille musta tuntuu, kun tuollainen pullukka vastaan tulee...

Ota minut, syö minut
Pikku koira on ihan hassu. Hirvee jääräpää. Viime viikonloppuna tapahtui pieni optinen harha. Olin mennyt nukkumaan ja heräsin siihen, että Juppe raapii mun sänkyä ja halua viekkuun. Minä taas luulin, että on jo aamuyö ja tapani mukaan nostin hänet viereeni. Yleensä en ota yöksi, koska olen niin levoton nukkuja ja pelkään, että potkin hänet rusinaks. Olinkin nukkunut vain hetken, mutta se riitti pikku herralle. Se oli lupaus siitä, että hän saa nukkua yöt mun vieressä. Näin kävi myös eilen, mutta sillä seurauksella, että en ottanut viekkuun, koska tajusin, että kello ei ole yö. Ukkörähjä kävi kerran noutamassa pois, mutta ei. Hän päätti tulla takaisin ja tätä jatkettiin parikin kertaa. Mutta pikku koira oli päättänyt, että hän tulee minun viereen ja mun oli nöyrryttävä. Hän raaputti sängynlaitaa niin kauan, että kyllästyin ja nostin yöksi viereeni. Mikä on tarinan opetus? Kannattaa olla sitkeä, itsepäinen ja peräänantamaton, niin kyllä sitä aina jonkun viereen yöksi pääsee.

Tänään täytyy selviytyä ajoissa cityyn. On pestävä pyykkiä ja katsottava matka-asusteet valmiiksi. Tiistaina lähdetään Tallinaan. Siellä se Robbie jo kuumeisesti minua odottaa. Kiva viikko siis edessä, ai mahoton!

17.8.2013

RapurapuRallaa!

Vieraat ovat poistuneet ja minulle on tyhjä olo. Niin kuin aina hyvien juhlien jälkeen. Olen kuin ne kolutut ravunkuoret, mitkä odottavat tuossa paskatunkiolle menemistään. Oikein oli mukavat juhlat. Tämmöiset alkusyksyn tai loppukesän juhlat ovat tunnelmaltaan parhaita. Olen kaiketi jo kehunut aikaisemminkin, mutta tämä yön tummuus antaa ihan omat sävärit illanviettoon. Paljon, paljon elävää tulta. Mukavaa seuraa, rapuaskartelua ja sitä heelankooriakin. On niin ihanaa istua tässä terdelle ja ruokailla pitkän kaavan mukaan. Ilta etenee leppoisasti ja hyvä läppä lentää. Voiks parempaa olla?

Alkuun vähä rapukoktailii


Ake, Make, Pera ja mä

Kaikkee ja paljon

Hirvee duuni

The Herkkutatti pastanjole

Tärähtänyt herkku
Ei ilta sujunut ihan niin kuin olin käsikirjoittanut. Vieraat, nuo suomen nuoret leijonat eivät jaksaneet Martan kans valvoa. Jälkiruokaan asti ei päästy, kun unijukka alkoi vierailla pikkupikku simmua painamaan. Olisiko myöhäisellä ruokailuajankohdalla ja nautituilla kuplilla ollut osuutta asiaan? Pääruoka tarjoiltiin nimittäin puolilta öin. Mutta siitä voi syyttä rapuja. Niissä oman aikansa ottaa, ennen kuin ne on nautitussa muodossaan. Mutta Martta jaksoi valvoa. Olin tomera emäntä ja tiskasin vielä tiskin ennen höyhenille menoa. Tässä vielä tovin istuin ihmettelemässä, enkä millään olisi raaskinut sammuttaa kaikkia kauniita ulkotulia. Iltahan oli sään puolesta loistava. Ei liikaa tuulta ja lämminkin oli.  Kello kolme luovutin ja annoin unelle periksi. Mökissä kuului tasainen tuhina, ehkä jossakin kuului pikku paukku.

Sienimetsän sulokkuutta


Tunnelma valossa

Tuikku siellä tuikku täällä

Hot
Sataa vettä. Sopii minulle. Ei tarvitse olla millään muotoa tehokas. Kävin kurkimassa tattiloita, eilen ja tänään. Vielä loistavat poissaolollaan, mutta eiköhän ne jo ensi viikonlopuksi tule syntymään. Taidanpa vetäytyä pikku koiran viekkuun. Lämpöiseen peiton alle. Juuri sopiva päivä sellaiseen. Ukkorähjä saa tehdä perheelle illallisen. Mulla on vapaa vuoro keittöstä. Ilmoitin sen juuri. Tyytyväisesti väsyttää ja pyhitänkin tästä lepopäivän.

Ai niin, melkein unohdin kertoa. Tapasin juurikin sienimetsällä Peuran. Se oli noin viidenkymmenen metrin päässä minusta ja hetken siinä toisiamme kiinnostuneesti möllötimme. Kaivoin kameraa taskusta ja hän päättikin, että ei kuvia, kiitos. Loikkasi pois tiehensä ja minä olin ihan, että häh? Kaunista ja koskettavaa.

16.8.2013

Terveesti tasaPainoton

Täällä ollaan taas! Siis täällä eetterissä ja möksäl. Ukkorähjä heitti mut tänne illalla ja ite häipyi samantien vielä stadiin. Mulla veepee huomenna, joten tulin jo ennakkoon valmistaa rapukemui. On kiva rauhas laittaa, eikä tartte sit hötkyillä, kun vieraat saapuu. Oli ihan kiva tulla. Sen verran hektinen viikko taas takana, että tämä rauha ja hiljaisuus on musiikkia korville.

Minua odotti iloinen yllätys. Ystävät oli viikolla täällä ja jäivät vielä seurakseni huomiseen. Eikä siinä mitä, nämä nimenomaiset olivat poimineet Martalle valmiiksi herkkua jääkaappiin. Eikä mitä tahansa herkkua, vaan ykkösluokan herkkutattii ja muutaman litran kantsui. Ou jee, kylläpä on nyt kiva illallista laittaa. Sienipitoinen hurmaavasti on, rapuja alkuruuaksi. Onpi tulossa kurmeeta... Tuskin pysyn tenoissani.

Viikko meni nopsaan ja antoisasti. Mun uusi terveellinen elämäntapa on ottanut hyvin tuulta hyllyviin jenkkakahvoihini. Ruokavalio on pysynyt hienosti hiilarittomalla, kilojakin karisi 1,2. Ihan kuin olisi jo laihtunut. Onnellinen olen siitä, että olen saanut hyvin kiinni valiosta. Hyvä meininki, ei tee yhtään mieli bullaa ja paskahöttöö. Röökaamistakin rajoitan. Sitä sähkötupakkia lupusutan väliin ja olen pitäytynyt kymmenessä röökissä per päivä. Se on mulle kuulkaa jo saavutus! Eilen tosin meni muutama yli. Otettiin ystävättären kans hiukka viinii, ja silloin aina se spaddu maistuu. Mut hienosti lupsuttelin sähkärii, enkä koko aikaa vetänyt aitoa nikotiinia. Myrkky kai se on toi sähkärikin, mut jää se häkä, että terva veke. On se sekin jo jotain. Mulle tää ei ole niin helppoo, kaikkeni yritän. Tällainen siirtymävaihe on psyykkisesti lempeämpi. Ehdoton kieltäytyminen tekee minussa vain vastareaktion. Alan polttaa enemmän. Mutta nyt en kokonaan kieltäydyn, väsytän itseni pikkuhiljaa. Ihan oikeesti, olen niin väsynyt tohon röökaamiseen ja haluisin siitä irtipois. Mut ei se mulla menen niin, että päätät siellä korvien välissä ja katso, olet tupakoimaton. Mä olen ikuisesti nikotiinin orja, mutta voin yrittää huijata itseäni ja katsotaan, josko tämä tuottaisi tulosta. Jokainen tupakoimaton rööki on riemuvoitto!

Mä tunne ilmassa leijuvan Tattien tuoksun ja kutsuhuudonkin. Viimeaikaiset vesisateet ovat olleet lahja herralta. Jääkaapissa on osoitus siitä, että jotakin tuolla metsässä alkaa nyt tapahtua. Ajattelin tästä suoriutua ensimmäiseksi sienimetsään. Ihana aamu, sellainen aurinkoinen, mutta ilmassa pieni raikkaus. Meinasin ensin kirjoittaa kirpeys, mutta se taitaa olla vain mun haavekuvia. Ihan vielä ei olla lähellä nollaa, kyllähän täällä lämmintä on. Mutta ne syksyn kuulakkaat aamut alkavat kummitella aistimaailmassani. Ne on niitä parhaita. Metsään siis, hopi, hopi! Kello on vasta puol ysi, lähtisinkö nyt jo heti. Aamuinen metsä on kuin neitsyen varjo. Ihana.

Ihanoo, kun on juhlat! Olen ostanut paljon uusia kynttilöitä ja ulkotulia. Tänään on myös valoshow. Lyhdyt täytyy huoltaa ja täyttää ajossa, on sit kiva iltahämyssä ne tuikhata tulehen. Nää elokuun illat on musta parhaita. Lämmintä ja tummaa. Toivottavasti ei tuule kovin, koska silloin valoshow on levotonta liekehdintää. Nyt vaikuttaa hyvälle, tyyni kuin mun mielein ja ulkona saattaa syödä, sekä nauttia. Heelankorr ja håppadihåppadi hej!


13.8.2013

Rasvaa, rakkautta ja riippuvuuksia

Terveisiä rasvanpoltosta! Vuoden tauon jälkeen kävin kepittää rantareitin. Mullahan on sikäli mahtavat markkinat, että aamuinen lenkki menee pitkin merenrantaa metsänreunassa, eipä voisi parempaa olla. Okkei, ihan helvetin pirteenä nousin vuoteestani ja päätin lähteä sauvakävelee ilman aamiaista. Se nähkääs polttaa tota höllöö tosta vyötäisiltä. Hyvä meno, hyvä fiilis. Olenko nyt jotenkin parempi ihminen? Kyllä, olen laihtunut 700 grammaa, not bääd. Toi on niin snadi juttu ihmisen elämässä, mut miksi sit ei vaan saa muka tehtyä. Noin niin kuin joka aamu. Nuorena ja nättinä tein. Nyt olen antanut ruumiini rappiolle periksi, enkä muka pysty, enkä kykene. Paskanmarjat! Tästä tulee voimaa, tästä tulee nuorta energiaa. Nyt päätän, että jatkan ja laiskapaskaminäni saa luvan kohottaa karvaisen perseensä ylös ja hopi, hopi reippailee.

Että mua ottaa kupoliin nuo helvetin koneet huoltomiehillä. Ne aloittaa huudattaa tota masinaa ikkunoiden alla jo aamuyöstä. Muutaman kuivuuttaan pudonneen lehden perässä hinkkaavat. Eikö olisi parempaakin tekemistä? Mä ymmärrän sen syksyllä, kun lehdet ovat pudonneet, ja niitä on hurumykke. Seurasin heppun toimintaa ja ihan oikeesti, se tykittää yhtä kohtaa ja paria lehteä puolituntia ja mitä saa aikaiseksi? Lehdet puhalletaan nurmikolle, josta ne, ensimmäisen tuulenpuuskan tultua, leviävät takaisin  pihalle. Voi helevetti järjen pimmeyttä! Millä mie heitän tota onnetonta? Tuosta tuon kipsipatsaan, kun nakkaan takaraivoon, niin loppuu tuommoinen älyttömyys. Maalaisivat meidän rappukäytävät. Niin ovat hirveessä kunnossa, että ihan hävettää. Olis noillakin oikeeta tekemistä ja meidän vastikerahoille saataisiin vastinetta. Ugh! Olen puhunut.

Surffailin eilen kanavilla ja jäin kiinni Holiday-leffaan. Ihana oli. Sellainen rakkaudellinen komedia. Mutta miks leffoissa tapahtuu aina niin ihania asioita? Ei mulle koskaan, ei ikinä, tapahdu mitään moista. Nykyään olen vielä niin skeptinen ja karistan tuon ihanan harhan mielestäni ja ajattelen vain, että tosielämä on pelkkää paskaa ja puurtamista. Ei tuommoisesta voisi edes unelmoida. Onks minusta nyt tulossa katkera vanhus? Mitä jos tehtäisiin tavallinen elokuva, tavallisista ihmisistä? Enkä nyt tarkoita mitään suomiangstia. Niitähän on pilvin pimein. Sellaisia missä suomi-ihminen juo, nai, tappelee, harrastaa vakavia mielenterveysongelmia ja kuolee pois. Ei, en tarkoita niitä. Vaan ihan sellaista perusjamppa laifstailii? No just, eihän kukaan sellaista jaksaisi katsoa, mutta kun se elämä on oikeesti sellaista. Elokuvatkin ovat nykyään yhtä harhaa... Mut hei, olisin mää niin kovasti paljon halunnut sen Jude Lawin karvaiselle rinnalle turvonneen pääni laskea. Hää olisi mua sit hiljaa korvan takaa rupsutellut ja multa olisi päässyt paukku. Onnellinen pieru.

Tökkäsin tuossa sähköröökinen lataukseen. Kyllä. Alkaa olla syksyn merkit ilmassa, kun Martalla on taas uudelle syntymisen ihmeet käsillä. Juu, olen aloittanut karppaamisen tai hienosti sanottuna, ruokavalioni on vähähiilihydraattinen. Ajattelin kokeilla sellaista itseni hämäämistä, että poltan nyt alkuun 10 röökii päivässä. Aloitin eilen ja heti meni 3 yli sallitun. Vitun luuseri! On mie heikko liha. Onneton. Kuole pois. Otan sähkiksen tähän kaveriksi. Voin sitä lupsuttaa, kun itken nikotiinin perään ja teen kuolemaa. Okkei, seuraava vaihe on, että vähennän aidot spaddut viiteen (5!!) ja katso, yksi kaunis päivä, olen t u p a k o i m a t o n!! Hah, kuka tuohon uskoo! Olen mie epätavallisen kova itseäni huijaamaan. Eikä tässä kaikki. Olen pienessä mielessäni pyöritellyt sellaista nenän ja rintarauhasteni valkaisua. Juurinkin näin. Holittomuus on PoP! Toi kaljan lipittely kasvattaa mun tisuja, enkä taho olla pumpuli. Jos jätän kaljan ja siirryn kossuun? Eiks se oo vähä sama kuin toi sähköröökihuijaus? Oon mie aika epeli. Niin oon ja elän terveellisesti. Karppaan, en juo, enkä polta. Liian hyvä ihmiseks.

Jebee. Nyt heitän pari volttii ja riennän duuniin. Tukka pittää piipata ja hymyä huuleen! Adios!

11.8.2013

Nyt tässä näin ja silleen

Pyhäaamu ja arska antaa. Toden totta, tämähän vaikuttaa ihan kesäiselle. Eiks ne oo luvanneet pitkää, lämmintä ja kaunista syksyä. Pah, mä haluisin vettä tai en mä sitä itselle tahtoisi, vaan metsälle ja sienilöille. Eilinen sieniretki oli sikäli yllätyksellinen, että löysin muutaman mustan torvisienen! Se on siitä jännä sieni, että sitä on vaikea hoksata, mutta saatuasi kuvan verkkokalvoillesi, niitä alkaa tupsahdella eteesi. Tatteja ei näy vieläkään. Jokainen tatiton sieniretki on mieltäni kalvava pettymys. Ostin eilen ilta-sanomien sieniliitteen ja siellä on tarinaa tateista. Se lisäsi tätä tuskaani.

Kävin tossa piipillä metsän siimeksessä. Näin tikan hakkaavan puuta. Se on jämerää touhua. Eiköhän sen päätä ja niskaa särje, tuollainen nakutus. Tikalla on oltava kokoonsa nähden julmat niskalihakset. Tai ehkä siinä juuri sen salaisuus, hakata päätä puuhun, niin on vahva niska. Kävi mielessä, josko minäkin alkaisin hakata päätä puuhun? Josko se niskapaska siitä tokenisi. Hyvä idea, täytyykin kokeilla.

Ukkorähjä askarteli kattovalon
Eilinen päivä oli saamattomasti joutilas. Siksikin hyppäsin Ukkorähjän kyytiin ja käytiin kylillä. Noh, siellä tarjoustalossa haahuilemassa. Mun oli tarkoitus ostaa hieman rapukekkerimateriaalia. Lautasliinaa ja rapuhattua, sekä naamaria. Voitteko kuvitella, siellä ei ollut yhtään mitään rapuihin liittyvää?! Parasta sesonkia ja minä jäin nuolemaan näppejäni. Ihan tekisi mieli tehdä reklamaatio tavaratalon ylimmälle johdolle, niin minua kuulkaa sapetti.


Päivänvalossa. 

Tää viikonloppu hurahti ihan käsistä. En kerennyt edes kyllästymään. Juuri nyt joku soutaa meidän rannan edestä. Se on aina tapaus. Yleensä täällä ei ole vesiliikennettä juurikaan ja siksi täytyy möllää tarkkaan ketä nuo oudot ja tuntemattomat ovat. Etteivät ole alamaailman huijareita. Pitääkö tästä hilipasta laiturin nokkaan huutamaan: " Menkää helevettiin, senkin roistot ja raiskaajat! Millä asioilla täällä ihmisten rantoja ja mökkejä kyttäätte! Soitanko poliisit paikalle vai häviättekö siitä?!"

Jahas, taidan mennä vielä hetkeksi buduaariini. Selailen sitä tattiliitettä, ihailen niitä kuvia ja haaveilen paremmasta huomisesta. Tunnen tattirisoton maun suussani ja sen eläimellisen löytämisen ilon, kun sellainen pullukka vastaan tulee. Heippa!

10.8.2013

On mulla putkiradio

Öhöm! Möksällä ollaan ja sain eilen ihan bileetkin aikaiseksi. Ihan yksiksein, mutta oli pakko, kun puhelinlankojen jälkeen raatiosta tuli Finnhitsyö. Se alkoi vasta puoliltaöin ja mulla oli tekemistä, että jaksoin edes sinne asti valvoa. Mutta The Yö oli ihanasti tumma ja lämmin. Laitoin kaikki ulkotulet ja olin ihan fiilareissa. Täytynee myöntää, että muutama olut ja lonkero tuli kumottua. Ihan silleen, että olin hiukka kekkulissa. Hah, kyllähän mie aina juhlat saan aikaiseksi, oli vieraita tahi ei. Päivystin somessa ja sehän on melkein sama kuin olisi liveihmisiä paikalla. Tähän on tultu. Mutta oli kyllä tunnelmallinen yö, hyvin tunnelmallinen. Sitkeesti yritin lähetystä kuunnella, mutta olin nukahtanut valot ja reidio päällä. Sänkyyn menin ihan ihmisiksi, etten nyt kuitenkaan tähän pöytään sammunut. En mää nyt niin...

Keittiössä soi
Nyt on hiukka hutero olo, ei nyt daagenefter, mutta silleen. Ajattelin kirpasta sienimetsään, siellä se olotila tasoittuu. Ihana on tämä rytmin tunne. Selkeästi arki, selkeästi juhla. Sen kunniaksikin sain kemuttaa. Saunoin oikein urakalla ja eipä kuulkaa, niskapaskakaan jäkitä. Olikohan kokovartalo puudutuksen tarve? En tiiä, mutta laitan sen terveydenhuollon piikkiin. Enhän mää nyt mittään syntii oo tehnyt, vähä vaan juhlin. Täytyykö tässä anteeks pyydellä. Aikuinen ihminen. Ukkorähjä kyllä mulkoili siihen malliin, että syntinen olet, sinä ihmisraunio. En antanut sen iloani pilata. Lauloin vain ja hiukka tanssahtelin. Olin yöperhonen. Leikkien, laulaen.

Saunan pukuhuoneessa soi
Onneksi helteet olivat parahiksi väistyneet, kun saavuimme tänne Jumalan hylkäämään. Hetkinen, eihän tää voi olla herran hylkäämä, koska tämä on paratiisi. Vaikkakin valitin kyllästymistä, niin olihan tuo taas kiva tulla. Yksi lukijoistani totesi, että siellä sinulla on kaikki. Ja se kyllä pitää niin paikkansa. Hektinen viikko takana ansaitsee juurikin tämän. Rauhan ja rakkauden. Meno pitää hetkeksi pysäyttää, niin ymmärtää elämisen arvon. Enkä minä muuta tarvitse, täällähän on oikeesti kaikki mitä kaipaan.

Terdellä soi
Ilmassa on jo syksyn tuntu. En tiiä, teenkö sen itse, kun niin ajattelen, mutta jostakin se tunne vain tulee. Onko se tämä iltojen tummuus vaiko mikä, mutta kohti kirpeyttä mennään. Kukkaset ovat selkeästi jättämässä hehkunsa ja aivan kuin vesikin olisi jo viileämpää. Minua ei haittaa, päinvastoin. Kohti parasta mennään. Ensi viikonloppuna on rairai rapujuhlat. Oih, ihan odotan jo niitä! Ne on aina kivoja juhlia. On tunnelma kohdallaan. Pitää vain muistaa ostaa kasoliinia ulkoroihuihin. Taisin eilen polttaa kaikki loppuun.

Ei maar, taidan mennä vielä hetkeksi pötkölleen. Sit lähden sienimetsään. Saa sielukin ravintoo ja elämä kiittää.


9.8.2013

Hippi Juppi Punkkari

Täällä ollaan! Tämä viikko on hurahtanut niin, etten ole koneelle aamuisin kerennyt. Tunnen, että olen velvollinen lukijoitani kohtaan tai siis saan olla velvollinen ja siksikin tunnen huonoa omaatuntoa heti, kun tulee turhan pitkä tauko. Olenhan rapiat kolme vuotta hölissyt täällä lähes päivittäin ja en nytkään halua tuottaa pettymystä. Mutta aika on välillä rajallinen. Saan kiittää unijukkaa, että olen nukkunut ihmisiksi ja se tarkoittaa, että koisaan aamuun, enkä herää puolilta öin miettimään väkeviä ja käy tänne sitä purkamaan. Aika on aina jostakin pois, pah. Olen ollut myös hyvin reipas ja suonut itselle joka aamu ihanaisen uintihetken. Sinne niin rantaan fillarilla polokasen ja polskuttelen tovin, jos toisenkin. Aamuiset hetket ovat luovuutta ja sitä sisustussuunnitelmaa on pitänyt ( saanut) tehdä myös aamuisin. Eli hommoo on, sannoopi lihava laiska.

Kuulostanko vylkäärille, jos sanon, että on aivan m a h t a v a a olla arjen pyörityksessä ja duunissa kiinni? En kuulosta, sillä se on totista totta ja olen onnellinen. Onnellinen siksi, että on sellainen työ ja paikka, missä on hyvä olla. On lähes liikuttavaa se palaute, mitä olen asiakkailtani saanut. Niin moni toteaa, että on ihanaa, kun olen palannut takaisin. Jos mua ei muut kaipaa, niin ainakin asiakkaat. Aivan mahtavaa! Ja hei, olen jollekin tarpeellinen. Mökkimöllötyksen jälkeen tämä sosiaalisuus on tervetullutta ja kyllä se kuulkaa on niin, että ihminen tarvitsee aktiviteettia. Juurikin näin. Vaikka henkinen minäni tanssiikin ripaskaa, niin fysiikka tulee sit pikkasen tahmeesti. En nyt käy valittaa, sillä psyyke on voimallisempi kuin raihnainen kehoni. Odotan sitä, että pääsen kuntoliikkumaan ja näytän vielä niskapaskalle närhen munat. Mulle et vittuile! Tahtoo jumppaa, tahtoo humppaa ja rauta vielä nousee. Elokuu pitää ottaa vielä matalasti, mut sit olen vapaa suorittamaan. Jos en saa kuntouttavalla toiminnalla ruotuani reippaaksi, niin sitten voin antaa periksi ja minut voi saatella sinne navetan taa ja lahdata elävältä. Joutaa pois joutava. Huh, mikä uhma!

Puhutaanko hiukka kiloista ja saavutetuista läskeistä? Mulla on joku kieroutuma aiheeseen, olen varmasti jossakin monista elämistäni ollut suurin pudottaja tai anorektinen goottihomo. Enihau, keräsin rohkeutta ja kaikki vyöryvät läskimakkarat vyötäisiltäni ja hyppäsin puntarille. Ennen kuin ilmoille ilmoitan tuloksia, niin paljastan, että olen snadisti (s)karpannut lähes pari viikkoa. Tättäräätittijuu! Sex kilous, ilmoittaa tuo inhottavista inhottavin kotitalouden välttämätön digitaalinen turhake eli siis henkilövaaka. Voihan vehnänen, olen pelkkää pullaa ja keskikaljaa! Näinkin pätkässä jäpikässä ( alun toista metrii ) nuo kilot näkyy ja tuntuu. Ne todella tuntuu. Näyteikkunoista minua heijastaa joku tuntematon. Joku sellainen, joka on yhtä pitkä kuin paksukin. Todellakin, minua voisi kuvailla sanoilla kumipallo, siankimara, läskisoosi, ihramakkara ja hyllyvä heteikkö. Tämän vuodatuksen kauniiksi lopuksi voisin antaa kvanttiteoreettisen kaavan painovoimia vastaan tai puolesta. Lomalla yhdeksän viikkoa. Siitä kaksi skarpattu hiukka ja nyt yksi palattu arkeen. 9-3=6. Ymmärrättekö? Lihoin varmasti kilo per viikko. Kaiken kaikkiaan, kaljaa ja bullaa kertyi ruhooni yhdeksän suloisen (FTW?) kilon verran. Tällä hetkellä päässäni huutaa taukoamaton megafooni: "läskiläskiläskiläski..." Eikä se  jätä mua rauhaan ennen kuin....

Tänään pitäisi suoriutua mökille. Älkää kertoko kenellekään, jos sanon, että mua ei oikein huvita. Sain kesällä yliannostuksen ja nyt tämä ikävä ajatus velloo päässäni. Tahtoisin olla urbaanis sykkeessä, tehdä jotakin kulttuuriorientoivaa ja viettää menevää juppielämää. Hah, kuka muistaa vielä jupit? Nuo jumalasta seuraavat. Mä tahon olla juppi!

Nyt tietysti voisi kysyä, kuka pakottaa mökkeilee? Ei varmasti kukaan, mutta... Pitäisikö tässä kuunnella itseään? Miksi sitä tekee vastoin tahtoaan? Menee vaikka ei taho. Okei, mökki on mulle pyhä, mutta teenkö tämän vain siksi, että näin on oltava ja näin on aina ollut. Pyysin ystävätärtäni mukaan, mukava seura auttaisi kyllästymiseen. Sieniä tuskin vielä on. Sieniretketkin antaisivat kaivattua vaihtelua. Menenhän minä, en muutakaan voi.

Tänään on veepee. On aikaa toimittaa viikkosiivous, ihanaa! Duuniakin teen tässä toimistolla, mutta ennen sitä lähden läskin polttoon ja aamu-uinti kutsuu. Okei, illalla mökkisauna, puhelintoive ja muutama olunen houkuttaa. On siinä kuitenkin joku hohto... Voisin tulla takas jo huomenna. Se olisi sellainen pikavisiitti, ottaisin vain parhaat palat. Onpa typerää. Hyvää viikonloppua jokaiselle!

5.8.2013

Ohi on!

Voisi kuvitella, että nyt olisi ahistus, puristus, kuristus ja mualimanloppu. Yhdeksän viikon lomailu on nyt ohi ja tänään on eka duunipäivä. Ajattelin, että en saisi nukutuksi, niin ottaisi hermotukseen elämän rytmin vaihto. Ehei, päinvastoin, mulla on hyvä pössis. Ihminen saa olla onnellinen, kun on duunipaikka minne mennä, missä on kiva olla. Kyllä tätä päämäärätöntä haahuilua on ollut jo riittämiin ja tarvitsen rutiinit ympärilleni. Olen silleen rytmikkäästi orientoitunut.

Olo olisi lähes täydellinen, ellen olisi näin lihava ja niskapaska ei jäkittäisi. Otin eilen relaksantin ja se on auttanut hiukka. Läskit ei lähe hetkessä, on pakko nöyrtyy pullistelee. Mutta toi vatsa on ihan oluella ansaittu, kyllä se siitä vajoaa, kun tulee tämä oluton rytmi. Pullaakaan en ole syönyt enää moneen viikkoon. Salille pääsen syyskuussa, sinne asti pitää kättä hiukka varoo. Mullahan on sali melkein tossa vieressä. Sinne siis syyskuussa. Kyl se siitä. En ota asiasta turhaa ressiä vaikka massu puristaa. Joutavia joo...

Eilen suunnittelin sitä IT-firmaa. Sikäli hassua, että tehtävän anto on ainoastaan päräyttävä. Mahtavat markkinat, mutta sitä koko ajan epäilee, että meneeks tää ihan pöpelikköön. Kiva sitä on tehdä, jette kiva. Keskiviikkona on sit tarkempi palaveri asiasta. Saas nähä, nauretaanko mut pihalle.

Ou nou, nyt ei ole aikaa haahuiluun, Jess! Pitää laittaa duunivaatteet ja uimassakin ajattelin käydä. Ihana lähteä töihin. Suorastaan mahtavaa! Hyvää alkavaa viikkoa jokaiselle!

4.8.2013

Oon ehkä perhonen

Nukuin kuin idänpikajuna. Silmät kiinni, ja samantien silmät auki. Kun nukkuu nopeasti, niin nukkuuko sitä syvemmin vai onko vain kiire nukkua? Entäpä silloin, kun satut heräämään aamuyöllä ja valvot niitä pitkiä, loputtomalle tuntuvia yöntunteja? Miks silloin aika matelee? Outoa on tuo yöllinen elämänmeno. En voi juurikaan sanoa, että olo olisi levollinen. Niskapaska jäykistää pään kääntymättömäksi, ei  kiva. Mieli on levännyt, mutta roppa huutaa hoosiannaa. Aamiainen on taas 800 ibuxin ja pannullinen mokkoo. En mie valita, hiukkasen korpee vain...

Bifoor
Eilinen sieniretki oli tyydyttävä. Parin tunnin samoilu metsässä tuotti kaksi litraa kanttarelloksia ja niistä meille ihanaisen pastaherkun väsäsin ehtoolle. Herkästi väräjävä tattimetsästäjäsieluni joutui nöyrtymään, eikä tielleni löytynyt yhtään ainokaista kullannuppua. Janosin kuumeisesti pikku pallukoita, mutta ei niitä vain ole. Onneksi tätä verenhimoista halua tyydytti kantsulöydökset, eikä pettymyksen määrä ollut musertava. Tyhjän vasun kanssa käyskentely on niin turhauttavaa, vaikka metsässä onkin mukavaa samoilla. Tosin, eilen oli hiukkasen liian kuuma ja huoranperkeleet kiusasivat. Mutta kaikki tyyni, metsässä onpi tunnelmaa ja biorytmit asettuvat hyville auroille. Menkää metsään, siellä on kaikki, mitä ihminen tarvitsee.

After
Elämässäni ei ole tapahtunut mitään yhteiskunnallisesti merkittävää. Mistä siis voisin kertoa? Onneksi syksy tuo tullessaan kaivattua vaihtelua. Olenko jo muistanut mainita, että elämääni on tulossa mullistava muutos? Olen menossa parin viikon päästä Tallinaan, Robbie Williamsin keikalle. Siellä tiemme kohtaavat ensimmäistä kertaa ja hän poimii minut yleisön joukosta ja rakastuu minuun kuolettavasti. Me menemme naimisiin ja elämme onnellisina elämämme loppuun asti. Robi ei sitä vielä tiedä, hän tulee niin yllättymään. Ihanaa! Voi hitsi, hän on valitettavasti jo naimisissa ja taitaapa heillä olla yksi kersakin. Ei, en tahdo olla avionrikkoja ja viedä lapselta isäänsä. Minä voin tyytyä jalkavaimon osaankin. Minun pehmeille rinnoille on hyvä päänsä kallistaa, kun perhehelvetti kotona ahdistaa. Voi Robi, meille on edessä loistava tulevaisuus! Mä niin odotan...

Oon ehkä perhonen...
Jos nyt sattuisi käymään niin ikävästi, ettei Robsu löydä mua yleisön joukosta ( mikä on sula mahdottomuus, oikea rakkaus löytää, ) niin lokakuussa on toinen mahdollisuus. Olen lähdössä Londoniin haistelemaan uusia tukkatuulia ja silloin viimeistään menetän neitsyyteni hänelle. Voi Robbie, ikävöin sua jo niin! Ja kaipaan...

...leikkien, laulaen.
Hetkittäinen kyllästymisen tunne vaivasi eilen pientä päätäni. En millään tahtoisi kestää tavanomaista, sieluani tyhjentävää mökkimöllötystä. Ehkä se johtuu siitä, että toi pää ja sielu on jo niin tyhjennetty. Ilta oli kaunis, liian kaunis tuhlattavaksi tylsyyteen. Olin hetken rauhaton ja olisin halunnut elämää ympärilleni. Tuollainen levottomuus vetää minut aina hiljaiseksi ja elämää miettiväksi. Olin jo hetken, että polokasen kemut pystyyn ja pistän rairai yksiksein. Sitten pysähdyin oikeasti kuuntelemaan itseäni ja yritin antaa rauhalle mahdollisuuden. Ja katso, lempeä tyytyväisyys laskeutui ylleni ja minä olin rauha. Olin valo itsessäni. Josko sitä ymmärtäisi, että elämä on tässä ja ruoho on ruhoa aidan toisellakin puolella. Enkä enää märehtinyt kuin lehmä. Olin hetkessä.

P:S Pieni runoileva lehmäkin piipahti.

Yksin vaellan
mitättömänä märehdin.
Pitkin pientareita piehtaroin
unelmien untuvissa.
Lypsäjääni läksin etsimään
kotiini tahdon tulla.
Eikä kukaan
löydä.
Eikä kukaan
etsi.
Aikamme kohtaa vielä
tänään on eilinen.
Huomenna on kaikki.





3.8.2013

Hei haipakkoo!

Pumpulipylly herätti jo viideltä. Vuhkasi komentaen ja pakkohan se oli viereen ottaa. Nyt puhun siis pikku koirasta, en Ukkorähjästä. Kupillinen mokkoo ja spaddu alkoi pyöriä mielessä, enkä enää saanut oikein nukuttua. Semmoista levotonta pyörimistä. Nyt istun tässä terdel, enkä muuta voi.

Kaunis aamu. Pilvetön taivas, eikä tuulen ujettakaan. On niin hiljaista, että korvissa painostaa. Hetkinen, missäs kaikki tipuset ovat? Yleensä tähän aikaan on sellainen konsertto. Ei kai ne ole jo lähteneet etelänmaille? No nyt, yksinäinen metsäkyyhky kurnuttaa vastarannalla. Todella oudon pysähtynyttä ja hiljaista. Tekisi ihan mieli kiljaista. Hekoheko...

Nautin aamupalaksi särkylääkettä. Hemmetti, kun kemialliset lihasrelaksantit ovat kaupungissa. Olisin tarvinnut niitä nyt. Ei ihan saunajoogha ja muutama olsoni auttanutkaan, pah. Tämä niskapaskajäkitys olisi hyvä saada purettua het alkutekijöihinsä ettei se hirtä päälle. Voihan perse, en paremmin sano. Noh, käyskentely sienimetsässä auttaa, heitän siellä muutaman voltin, niin eiköhän se siitä.

Hillitön iltahehku
Tosiaankin, suunnittelin viikolla yhden keittiön. Ei sen pitänyt olla kovin kaksinen, suht pieni, yhdellä seinällä oleva. Toimintoja ei mitenkään ratkaisevasti muuteta, mutta haasteena on saada keittiö, joka on mahdollisimman vähän keittiö. Kyseessä on ns. tupakeittiö ja halutaan, että se näyttäisi yksinkertaiselle ja tyylikkäälle ulospäin. Saahan sitä suunnitella, mutta sen pitäisi myös toimia ja ymmärsin, että kaikki on nyt minun vastuulla. Jos joku mitta on viturallaan, niin se on mun moka, kääk! On otettava huomioon tiettyjä lainalaisuuksia ja millimetrit on oltava kohdallaan. Eikä siinä kaikki, siitä pitäisi tulla asiakkaan näköinen ja tietysti myös esteettisesti silmää hivelevä. Sain teknisen osuuden tehtyä, se on millimetripaperilla ja nyt viedään se Ikean koneille. Saa nähdä onks se sinne päin vai onnistuinko oikeasti. Jos suunnitelmani on käyttökelpoinen, uskon ja luotan itseeni. Tämä on mun ensimmäinen virallinen keittiösuunnitelma, josta olen täysin vastuussa. Hiukka jännittää, mutta saatuani sen valmiiksi, tuli uskomattoman hyvä tunne. Tänään piirrän vielä asiakkaalle fiiliskuvat ja sit pääsen sitä esittelee. Kauhiaa, jos asiakas sanookin, että tää on ihan perseestä.  Noh, siihenkin pitänee varautua. Se on elämää.

Rakastan sitä tunnetta, kun asiat alkaa järjestyä. Hetki ennen duuniin ryhtymistä saattaa olla kaoottinen, jopa toivoton. Sitä en oikein ymmärrä, miksi ajattelen, etten pysty siihen, enkä selviä. Mutta siitä yleensä lähdetään. Muutama tunti häviää elämästä, en näe, en kuule ja katso, niin syntyy keittiö. Tunne on hyvin palkitseva ja kerta kerralta, suunnitelma suunnitelmalta, usko itseensä kasvaa ja homma toivottavasti helpottuu ja selkeytyy. Kun varmuus perusasioissa kasvaa, niin varmasti pääsen hiomaan yksityiskohtia enemmän ja saan persoonallisia oivalluksia. Sitä valitsee lattiaa ja laattaa, maalin väriä ja miettii, että miksi tämä minun valintani olisi juuri se paras mahdollinen ja oikea. Hei, vaihtoehtoja on miljoonia. Mutta sehän on juuri se, miks teen tätä hommaa! Mun näkemyksestä maksetaan ja siihen mun on luottaminen. Juurikin näin.

Ensi viikolla se sitten alkaa. Arki kaikkine haasteineen. Huh, on hiukka haipakkaa, mutta sitähän mää haluan. Laiska töitään luettelee, mutta täyden kampaamoviikon lisäksi, on toi keittiökeissi ja keskiviikkona los palveros yhdenkin ison IT-alan firman suunnitelman tiimoilta. Sitäkin pitäisi hiukka kasaan laittaa. Se on nyt menoa, eikä nykytystä, ou jee! Aim redi. Niin redi, kun vain voin olla.

2.8.2013

Päivänsäde ja menninkäinen

Tunnen olevani niin elossa! Pari päivää ihmisissä, se teki mulle ihmeitä. Oli ihanaa olla himassa, oli ihanaa mennä duuniin, oli ihanaa nähdä ihmisiä, oli ihanaa olla käytetty. Tein yhden tuttavan tukan, suunnittelin yhden keittiön, siivosin, pesin pyykkiä, maksoin laskuja ja olin tarpeellisesti tehokas. Oli oikeastaan kiva tulla takas tänne kyllästymiseen. Kaunis ilta, hekumallisen kaunis. Täällä on tullut sadetta, ja huomenna menen ehtoittomasti sienimetsään. Toivoisin niin, että löytäisin jotakin vasuun pantavaa... On ihan kesä, mutta syksy leijuu jo kaiken yllä. Tai sit mie vaan kuvittelen... On niin kuivaa, että koivut ja ruoho on kellastunut ja se näyttää ihan syksylle. Se on vain kuivuutta, ei vielä syksyä.

Niskapaska alkoi heti vaivaamaan. Olen niin ihmeissäni, että ei kai se vain johdu kampaajan työasennoista? Mun kroppa panee sitä niin vastaan. Mut mie taistelen, tämä on toivottavasti vain sellainen ensijärkytys. Otan kipakat löylyt ja saunajooghaan. Vot sie, huomenna olen taas vetreä kuin nuori kolli. Tai ainakin melkein. Yhdeksän viikon paussi, ei kai se mikään ihme, jos pikkasen niska hirttää. Kyl se siitä.

Sain paskamaisia uutisia. Laitoin Kelalle sairaspäivärahahakemusta, niin selvisi, että olen kaksi päivää liian myöhässä. Kukaan, saatana, ei minulle kertonut, että hakemus pitää palauttaa kahden kuukauden sisällä sairausloman alkamisesta. Päin vastoin, edellisen s-loman yhteydessä, Kelalta sanottiin, että todistus pitää toimittaa vasta loman loppuessa. Tähän uskoin. Tähän luotin. Laki on laki, minulle sanottiin, mutta arvaa kirpaseeko tämmöinen? Ei tää nyt niin herkkuu ole, tämä yksityisyrittäminen. Jos satut sairastaa, et kovin kummoista korvausta saa. Tiput tyhjän päälle ja menee pitkään ennen kuin saat talouden tasapainoon. Okei, joku ihmettelee, miksi ei oo mitään vakutuksii? Silloin nuorempana, kun niitä olisi vielä saanut halavalla, niin ei pitänyt asiaa mitenkään ajankohtaisena. Nyt, kun niille olisi tarvetta, niin hinta, näin vanhasta ruhosta on päätä huimaava. Ei semmoiseen pienyrittäjällä ole koskaan vara. Ihan oikeesti. Hups, rupesinpa keuhkoo, mut vituttaa oikeesti kuin pientä kääpää.

Hei, on elokuu ja ainakin täällä on mitä parhain kesäilta. Mä olen läskineni levinnyt tähän terdelle, puhelintoive soi ja sauna lämpiää. Kun ihminen käy välillä arjessa, niin näkee taas tämän juhlan, tämän kauneuden. Niin se vain tässä elämässä menee. Välillä on oltava arkea, että näkee juhlan. Vai oletteko samaa mieltä kanssani? Oih, te pienet enkelit! Oih, te pienet keijukaiset!  Oih! Miks ei myös menninkäiset?