30.7.2013

Häkkiin suljettu elämä

Hämärä ja sateinen aamu. Pikku koira yritti päästä sänkyyni ja herätti minut liian aikaisin. Todellakin, kello kuusi on liian aikainen, sillä olen nukkua posottanut lähes poikkeuksetta kasiin, ysiin ja silleen. Aamuyön skitsoheräämiset ovat väistyneet ja sitäkin mietin, että mistä sekin mahtanee johtua? Miksi arjessani unimaailma on niin häilyväinen ja lomallani nukun kuin vallaton emakko. Ei voi tietää, mutta jotakin tekemistä sillä on psyykeen kanssa. Uskoisin olevan.

Rukoilen polvillani sateen jumalia ja kiitän tästä vesisateesta. Rauhaisa sade alkoi jo eilen illalla ja se näyttäisi jatkuvan. Tästä luonto tykkää, ja meillä saattaa kuin saattaakin olla toiveita sienisadosta. Tällä hetkellä metsä on kuiva kuin halkeilevat kantapääni, mutta juuri tällainen levollinen sade tuo kaivattu kosteutta. Pienen pienet sieni-itiöt taputtava lakin alkujaan ja pontevana pyrkivät kohti valoa, kohti meidän ahnaita vasuja, ou jee!

En olisi uskonut, että voin näinkin kyllästyä tähän mökkielämään. Ihan hävettää tunnustaa. Mutta nyt on kyllä sellainen olo, että tätä osastoa olen saanut kyllin ja tarpeeksi. Kauheeta, entäs jos olenkin kyllästynyt omaan elämääni? Syytän vain mökkiä siitä. Nyt on pakko päästä äkkiä kaupunkiin ja todistettava ettei niin ole. Sain eilisen päivän kulumaan sillä, että tein kirjoitustöitä, mutta alkuillasta iski lähes tulkoon paniikki. Se oli viittä vaille, että en pakannut kamoja ja tilannut kovasta paikalle. Nyt on perkele pakko päästä pois täältä. Olo oli kuin häkkiin suljetulla eläimellä. En pystynyt oikein keskittymään mihinkään ja tunsin suorastaan huonovointisuutta. Pakotin perseeni tähän penkkiin ja tuijotin tyhjänä järvelle. Olin todella tyhjä. Kunnes tajusin, että olen saavuttanut sen minkä rajallisilla vastaanottokyvyilläni kykenen. Voisiko sitä sanoa, että olen tyhjänä levosta? Kaikki se painolasti on purettu ja nyt olen valmis kohtaamaan uusia haasteita. Uskon, että kaikella on tarkoituksensa. Käsi on nyt kunnossa ja samalla on saanut tyhjentää tämän pikku päänsä. Jossakin vaiheessa saan varmasti huomata, että alitajuntani tai sieluni syvin on työstänyt jotakin hyvin olennaista ja minulle tärkeää. Ei niitä välttämättä juuri nyt huomaa, kaikki se hyvä tulee jälkijunassa. Ellei sit pyyhkäse asemani ohi... Ymmärrettyäni kaiken tuon, rauhoituin ja tyhjensin paskahuussin, tein makkarakastikkeen ja lettutaikinan. Nyt olen valmis elämään.

Onko se tämä vanha luterilainen kasvatus vai mikä, mutta leipäsi sinun on verelläsi ansaittava. Jonkin asteinen syyllisyys kumpuaa sisältäni ja työasiat pyörivät jo mielessä. Olen aika tehokkaasti sulkenut ne pois tajunnastani ja talouspoliittiset epäselvyydetkin ovat olleet kesälomalla. Tähän päivään asti. Ei maallinen mammona suinkaan ole ainut houkutin, miksi palata sorvin ääreen. Kaipaan sitä arjen tuomaa rutiinia ja ne laskutkin on ihan kiva maksaa. Onnekseni saan todeta, että syssy tulee olemaan työntäyteinen. Ja luulisi nyt, että voimaa ja energiaa piisaa vaikka kaataisi kokonaisen kerrostalon. Nooh, eipä aleta nyt elvistelee. Ihan nöyränä mennään herran edessä.

Huh, oliks tää nyt kuolettavan tylsää? Mun oli pakko purkaa tämä ajatusmaailmani kapeus tänne ja tästä on hyvä lähteä. Harjoitellaan pari päivää stadis ja sit päästään tänne takas. Lähtee silleen niin kuin kevyesti. Niinhän sitä viisaat suosittelee. Eiköhän tää tästä lähe taas käyntiin. Uskon, luotan ja toivon. Sataa niin ihanasti...


28.7.2013

Hitusen haiku ja hyvä fiilis

Mitä lähemmäksi loman loppua mennään, sitä nopeammin aika rientää. Tämä viikonloppu karkasi ihan käsistä ja herätessäni sainkin huomata, että on jo sunnuntai. Voiks! Juhlat on juhlittu ja nyt pitäisi asettaa itsensä arkiseen kiertoon. Vaihtaa viini vedeksi ja murtaa se leipä. Ruoskia itsenä työtätekeväksi ja unohtaa päivien mitätön seilaus. Nyt täytyy olla toimintatarmollinen, tuottava, tekevä ja mitä vielä? Hirveät vaatimukset elämää  kohtaan nostava päätään ja heti alkaa rinnasta puristaa, korvissa suhista ja hampaat purra ja hermo kiristyä.

Mattopyykkiä
Iltapäivälehdissä mainostetaan, kuinka katkaista lomaputki, kuinka pitäisi palautua arkiseen rytmiin hyvissä ajoin ennen loman loppua. Kaikki hyvähän loppuu aikanaan. Ja jossakin on osattava vetää se veteen piirretty raja, mistä alkaa kärsimys ja mihin loppuu juhla. Minulla vielä viikko jäljellä, ja olenkin ajatellut käyttää sen hyväksi juurikin niin, että aloitan laskeutumisen ajoissa. Jos ihmisellä on ollut tyydyttävä loma, ja hän on saanut kaikkea tasasuhteellisesti. Lepoa, juhlaa, kyllästymistä, iloa ja nautintoa, niin silloin palautuminen arjen pyöritykseen pitäisi olla haluttava ja normaali jatke kaikelle tälle kuluneelle. Olen saanut nauttia yhdeksän viikkoa, eikös sen pitäisi riittää? Kyllä, mutta niin kuin olen jo todennut, niin tämä järkyttävän pitkä aika meni kuitenkin yllättävän nopeasti.

Pieni pumpulipylly vain
Mitä käteen tulee, niin torstaina sain fyssärilta "puhtaat paperit." Liikerata on vielä hiukkasen kiree ja vajavainen, mutta sekin hoitunee ajallaan ja kotona tehtävällä jumpalla. On peräti outoa, että ei tarvitse kärsiä jatkuvasta kivusta, tunsihan sitä lähestulkoon vuoden. Ihminen tottuu varomaan tiettyjä liikkeitä ja ne ovatkin vielä lihasmuistissani. Välillä saa huomata, että hetkinen, minähän pystynkin nostamaan kättäni ilman irvistelyä, pystyn pukemaan normaalisti ja tekemään sellaista, mihin kivun kanssa olin rajoittunut. Huikea tunne. Hyvä tunne. Nyt on hillitön halu päästä reenaamaan ja fyssärin mukaan kuukauden kuluttua ei olisi mitään estettä esim. saliharjoitteille. Tämä kaikki on kertonut minulle sen, että tässä iässä terveyttä ylläpitävä kuntoliikunta on se avainsana onneen ja kivuttomaan loppuelämään. Ei taho olla vamma, tahtoisi olla viriili seniori tai virkeä seilori.

Rakeet raiskasivat
Perjantaina meillä oli The Ukkonen. Jo aamusta tunsin painostavan massan takaraivollani, mutta karistin sen pois häiritsemästä tekemällä perusteellisemman siivouksen. Hiki lensi ja tunsin alkukantaista tyydytystä ellen peräti puhtaanpitonautintoa. Sitten räsähti. Sitten tuli vettä. Sitten tuli rakeita. Ja sitten minua ja pikku koiraa pelotti. Ukkorähjä oli jättänyt meidät kahden luonnonarmoille ja minä yritin näytellä rohkeaa koirani vuoksi. Hetken jo luulin, että loppumme on kohdattu. Ukkonen paukautti parikin kertaa aivan kulmille niin, että koko mökki heilahti ja ikkunat helisi. Tätä helvetillistä piinaa kesti parisen tuntia ja minä olin nöyrä. En ole aikaisemmin niinkään pelännyt ukkosia, mutta nykyään ne ovat inhoittavia. Kaupungissa ne vielä menee, mutta täällä mökillä katkaisen aina sähköt, laitan märkäpuvun päälle, kumikengät jalkaan ja pakenen sängyn alle tärisemään. No jos ei ihan, niin ainakin melkein. Mutta hengissä selvittiin, eikä ollut vieläkään aikani lähteä. Ei ollut niin.

Tänään on siis sandei. On tulossa kuuma päivä, joten se on aina hyvä tekosyy olla tekemättä mitään. Mökkielämää jäljellä enää kaksi päivää ja sitten se tai tämä olikin siinä. Kaupunti kutsuu ja se on tervetullutta. En ole haiku, ehkä vain pikkasen. Ihan silleen hitusen. Tulevaisuus on ihanasti avoin ja elämässä voi sattua ihan mitä tahansa. Se on hyvä fiilis. Sitä kohti.

26.7.2013

Minustako menet pois?

Kello on yli puolen yön. Radio huokailee seksikkäästi itkenvaikkavuoksesi biisii. Mulla on pihassa muutama ulkotuli ja kynttilä yllä. Mökkitienoo on muutoin ihan pimiä. Pimiä ja tyyni. Voimaton ja hengetön. Epätodellinen mutta kuitenkin tosi. Alamme mennä kohti tunnelmaa. Tummaa ja kohtalokasta. Vain yö ympärillä. Minä ja Mac. Joku musa. Heinäkuun hellivää hyväilyä. Pehmeää kuin vastasyntyneen turpa. Melkein juhla, arki vallan. Minä tiedän, mutta Ukkorähjä epäilee.


Kimalla rakkaani kimalla...

Mun paras frendi. Munakello.
Minä kerroin hänelle, että tunnen olevani tässä suhteessa enemmän yksin kuin yhdessä. Missä olet, minne menet? Kenelle kertoisin? Miksi olet niin kaukana? Joskus suhteet ovat niin itsestäänselvyyksiä, että ei edes ymmärrä menneensä liian kauas. On vain menossa pois. Eikä enää pysty puhumaan. Yrittää, mutta ei pysty. Annoin asiaa. Näkökantoja. Ne ovat ihmis-suhteita. Sulatellaan ja syödään sanottuja sanoja. Opitaan hyväksymään ja huomataan olevamme toisemme. Ehkä se on rakkautta. Ainakin jotakin kiintymistä. Lähelle. Tai olemme jo liian kaukana. Toisistamme. Aikaa on...

Toimistolla

Kosketa

Poikkiteloin

Yksin yksinäinen
Enkelit pörrää mun ympärillä. En tiedä, miks törmään niihin koko ajan? He ovat tauluissani, runoissa ja ihmisissä joita tapaan. Eilen pendoliinossa, tapasin välillä Kouvola-Helsinki kaksi rouvaa, joille avustin pari matkalaukkua. Toinen heistä tuumasi, että enkelit eivät ole hylänneet meitä. Tässä on meidän pelastava enkeli, sinä olet herran johdattama, sanoivat minulle. Minä säteilin valoa ja uskoin itsekin hetken, että olen määrätty. Tuli hyvä olo. Eihän tuossa ole mitään epänormaalia, olin enkeli heille. On meitä. Enkeleitä. Pitää vain pystyä kokemaan ja näkemään. Se on lämpöä muita ihmisiä kohtaan. Se on enkeliliitoa. Näin minä ajattelen, näin minä näen. Kuis sinä?

Tykkäättekö löylytuoksuista? Sellaisista eteerisistäöljyistä mitä laitetaan löylyveden joukkoon? Mie rakastan. Mun lempparit ovat eukalyptys ja koivuntuoksu. Niitä voi sotkea keskenään. Mennessäni saunaan laitan aina löylynhenkeen kauhallisen marinoitua löylyvettä. Sieltä kimpoaa eteerinenlöyly kuin turkissa konsanaan. Se on helppoa hengittää ja olo tuntuu relaksitiiviselle. Nyt tietysti tulee mieleen, etteikö suomalainen sauna ja löyly riitä? No joo, riittää riittää, mutta kyllä öljyt saunassa antaa ylellisyyttä. Semmoista löylyhenkisyyttä. Puhtautta. Terveyttä. Mii laik veri mats! Kokeile ihmeessä, kokeile hengetön! Ole ihan öljynä!

Kello on vaikka jo mitä. On lämmin. Hehkuuko lämpö sisältä minusta vai onko yö oikeasti lämmin?  Raatio soittaa kuumaa salsaa tai onko tämä sitä kuubalaista libree? Ai nont nou, mä yritän kuitenkin olla  silleen el rentou. Minä luovutan ja annan vain tämän hetken nauttia. Olkoon totta, olkoon kiirettä, olkoon vaikka aikakäsittteitä, mutta mielestäni tämä aika vuodesta on tarkoitettu aistimaan. Menemään hetkeen ja olemaan siinä. Jos voisi muistaa sen, ettei aina oikeasti olekaan niin kiire? On vaan sen pienen hetken, ihan siinä pienessä hetkessä. Siinä olennaisessa. Eihän sen tulisi olla mitään valtataistelua. Eihän?



Tänään mulle tapahtui muutakin jännää. Tapasin ensimmäistä kertaa livenä yhden lukijoistani. Tunne oli vähä sama kuin ekatreffeillä, mutta lähtökohdat vain hiukka erilaiset. Oli erikoista huomata, että tavallaan tuntemattoman ihmisen kanssa olikin niin tuttu. Kuin olisimme hetken jo yhdessä eläneet. Meille on mahdollisesti tulossa yhteisiä työkuvioita ja siksikös tämä ihmetys onkin suuri?  Hassusti elämä heittää tiellesi tilaisuuksia ja mahdollisuuksia. Niihin pitää vain uskoa. Uskoa itseensä. Silloin edellesi tulee hyviä asioita. Silloin elämä rakastaa sinua. Ja sinä elämää!

Nyt minun tulee poistua, minun tule mennä nukkumaan. Nämä pikku juhlat ovat ohi, nämä kannustavat persoonat odottavat jo nukkumaanmenoa. Ja meitä ei vielä nukuta, ei ihan vielä. Voiskohan ottaa vielä yhden lasillisen viiniä? Ja kattella tätä maisemaa, imeä tätä rauhaa?! Otan kyllä ja nyt laitan koneen kiinni.

25.7.2013

Elämälle kiitos

Takana erittäinkin mukava pikku reissu Pahalammen maisemiin. Oih, mä olin ihan turistina ja vierasta pidettiin kuin kukkaa kämmenellä. Kyllästymisen tunteeni sai kaivattua viriliteettiä ja tunsin taas olevani elossa. Ei matkat tarvitse aina olla maailman ääriin, ollakseen upeita ja ihmisen sielua tyydyttäviä. Ei todellakaan. Tämähän oli parasta viittä tähteä, mitä ihminen saattaa toivoa.

Tääl mää asui, huipulla!

Kukkameri ei pallo

Voiks enää vihreempää olla?
Ystävieni mökki sijaitsee Pahalammen rannalla, jossain päin siellä Heinolan huudeilla. Kaunis, vihreä ja vehreä mökkimaisema. Siellä oltiin kuin herran kukkarossa konsanaan. Sielu lepäsi ja hauska päivä/ilta antoi mielellä virkistettä. On niin jännää ajatella, kuinka se elämä heittää Marttaakin uusiin ihmisiin ja tapahtumiin. Se on kuulkaa herralta lahja, saada tutustua ja tavata hienoja ihmisiä sekä paikkoja. Kiitos siitä.

Paha(maineinen)lampi

Rakkauvella laitettiin
Ohjelmassa ei ollut pallomerta, ei karaokea, ei laserdiskoa, ei sirkustemppuja. Vietettiin supisuomalaista mökkiunelmaa. Oltiin yhdessä, laitettiin hyvää ruokaa ( viidellä lajilla mentiin,) saunottiin eli vastoilla vihdottiin vai vihdoilla vastottiin. Illan hämyssä istuttiin ja mukavia rupateltiin. Voisiko ihminen parempaa toivoa? Ei voisi niin. Minä tarjosin sitä, mitä osaan eli toimin pääkokkina ja näin sain tarjota parasta Anitalle ja Taistolle. Makuelämyksiä suomalaisittain Martan ohjein. On aina palkitsevaa saada tarjota hyvää ruokaa heille, jotka osaavat antaa sille kuuluvan arvon. Valitettavasti ruokakuvat olivat tummia, kännykän kamerassa ei riitä valot ja salamalla en ota, se vain raiskaa annoksien kauniit värit. Mutta saatiin herkutella sienillä ja marjoilla. Siellä meitä vastapoimittuna jo odottivat. Oman metsän antimia, oih sitä parhautta! Eikä se siihen loppunut. Sain kotiin vietäväksi rapiat kuusi litraa mustikkaa poimittuna, siivottuna!! Nyt mulla on pakkasessa superfuudia pitkäksi aikaa. Olen siitä niin onnellinen. Käytiin katselee myös sienii ja sieltä kanttarellisoosin ainekset mukaan lähti. Löydettiin myös yksi herkkutatti, niin kuin mieleni tekisi sanoa, että minä sen löysin, mutta valitettavasti sain vain antaa sille suukon. Oli se niin ihana!

Kippis ja kiitos Taisto, Tero, Anitta ja Ansku

Superiiii!!!!
Nyt ollaan stadis takas. Tänään mennään möksälle ja loman loppuosa käynnistyy. Pieni paniikki siitä, että tämä loppuu, mutta uskoisin olevani siihen jo valmis. Pieni pätkä kyllästymistä omalla mökillä auttanee siihen varmasti. Katsottuani taaksepäin tätä yhdeksää viikkoa, tuntuu sille, että loppuviimeksi aika on mennytkin hurjan nopeasti. Kuis se niin? Vielä hetki sitten oli tunne, että tämä loma ei lopu koskaan.

Sua kaipaan
Tänään on jännä päivä. Mulla tupsahti hyvinkin mielenkiintoinen suunnitteluduuni ja tänään on ensimmäinen tapaaminen asian tiimoilta. Se on jotakin sellaista, mitä en ole vielä koskaan tehnyt ja siksikin varmasti erittäin antoisaa. Tuttuun tapaani, se on jo tovin pyörinyt mielessä ja unissakin. Kerron siitä enemmän, jos tämä päivä tuottaa asialle jatkoa. Olen täpinöissäni ja juuri nyt tuntuu sille, että aivoni kaipaavat järjellistä aktiviteettia eli työtä.

22.7.2013

Törmäsin unelmaani

Kyllästellessäni eilisen päivän ( nyt alkaa jo mökkihöperyys vaivata,) läksin Ukkorähjän messiin kylille.  Oli pakko päästä ihmisten ilmoille ja nähdä muutakin maisemaa kuin tämä kauneus tässä. Ajeltiin päämäärättömästi Mustion maisemii, kunnes pysähdyttiin ruukin alueella olevan galleria/kahvilan pihapiiriin. Siitäkin ajettiin ensin ohi ja vielä kerrankin ohi, mutta sitten joku sisäinen ääneni sanoi, että sinne on mentävä. Se oli hauska ja tavallaan minulle johdatettu käynti.

Pitsitalo puiden siimeksessä

Värimaailman raikkaus

Kertokaa se hänelle
Paikkaa piti hurmaava leidi Kaisa Kakko. Sisustusarkkitehti, korutaiteilija, maalari ja selvästi sielultaan hyvinkin luova ja kaunis ihminen. Talo itsessään vanha pitsihuvila, pihapiiri runsauttaan kutsuva ja ilmapiiri oli hyvinkin vastaanottavainen ja hyvillä energioilla siunattu. Olin ihastunut, olin vaikuttunut. Mikä tästä tekee niin vaikuttavan on se, että tässä se oli silmieni edessä. Minun unelmani. Minun haaveeni. Rouva itse asui talossa, siellä oli galleria, ateljee ja pieni hauska kahvila. Tätähän mää olen yrittänyt itselleni sanoiksi, teoiksi ja kuviksi selvittää. Ja tässä se oli. Ilmielävänä. Tuli aika spuugi tunne. Tiedättekö, tuli sellainen jännä olo, että tämä käynti oli minulle tarkoitettu. Se määrättiin minulle siksi, että näkisin mitä kohti olen menossa, enkä siksi saa luovuttaa tavoittelemasta unelmiani.

Sarjassamme koruja

Taidetta

Tervetuloa sisään
Korutaiteilija teki minulle mittatilaustyönä rannekorun. Tämäkin on niin jännä. Olen koko kesän etsinyt maaliman toreilta ja turuilta juuri minulle sopivaa rannekorua. Olen löytänyt paljonkin, mutta aina kuitenkin hylännyt ne mitäänsanomattomina helyinä. Ja nyt se tuli vastaan näinkin uniikisti, kenelläkään ei ole samanlaista ja tästä tulikin mun onnen talismaani. Sitä ranteessani pitämällä, muistan unelmani ja mitä kohti elämässä vaellan. Näin tämä elämä menee. Kyllästymiseni tylsyyden huippu saa yhtäkkisen jännittävän käänteen ja minä tunsin vahvasti olevani elossa.

Vain minulle
Onko kohtalolla sormensa pelissä, mutta samalla ajelulla selvisi, että Mustion vanha kyläkauppa on myynnissä. Paikka suorastaan loistava. Linnaa vastapäätä, yleinen uimaranta ihan vieressä ja talo kuin luotu taiteilijakodoksi. Tietenkin, mielikuvitukseni ja unelmani sai siivet ja piti mennä nettiin katsomaan kohteen tarkemmat tiedot. Siitä saisi kovalla työllä upean paikan ja juuri sellaisen, missä voisin itseäni toteuttaa. Ukkorähjän kans kilpaa suunniteltiin ja minut valtasi jo se tuttu hermostumisen tunne, kun innostun jostakin asiasta ihan liikaa. Rakkaat lukijat, minun on kuitenkin todettava yksi ikävä seikka, olen jo liian iäkäs moiseen operaatioon. En minä työtä pelkää, mutta talo olisi täydellisen remontin tarpeessa ja työtä enemmän kuin pystyisin järkevästi sulattamaan. Jos olisin nuorempi, niin kaupat olisi varmaan jo tehty. On pakko ottaa elämä realiteetit huomioon, eikä ajaa itseään sellaiseen ahdinkoon, että henki lähtisi. Mutta ei tämä estä minua tavoittelemasta unelmaani. Kyllä se vielä vastaan tulee. Kypsytellään, kuulostellaan ja mennään sitä kohti.

On kylmä. Nyt on kaksi villatakkia päällä ja tuuli riepottaa kuin elämä kerjäläistä. Onneksi pääsen tänään kaupunkiin. Tulee jotenkin syyllinen olo, kun valitan täällä kyllästymistä mökkeilyyn. Eihän kukaan voi kyllästyä elämään mökillä, paratiisissa ja luonnon helmassa? Joo, kyllä mullakin tekemistä löytyisi. Varasto pitäisi siivota, polttopuita tehdä, mattoja pestä ja mitä vielä? Mut en taho. En taho olla työleirillä, mie tahon aistii, mie tahon elää. Ukkorähjä ei oikein ymmärrä tätä. Hänen loma on niin paljon lyhyempi kuin minulla ja minä olen päivystänyt täällä jo tovin. Nyt oikeesti tarvitaan jo
virikkeitä, eikä pelkkää pitsin nypläämistä. Onko se niin väärin, jos haluaa mielenterveyttään hoitaa. Tulee tunne, että pakenen täältä pois. Itseänikö pelkään? No just joo. Jos en pääse sivilisaatioon, niin kohta saattaisi moottorisaha laulaa. Enkä suinkaan tekisi saunapuita, vaan Ukkorähjästä makkaraa. Totean siis, nyt mentävä on! Kiireellä...


21.7.2013

Kiertää maata radallaan

Näin on taas yksi viikkoa hurahtanut. Minne se meni? Elämän arkistoihin pölyttymään. Voi ei, se on kallista käytettyä aikaa. Eikö sitä saisi uusiokäyttöön tai edes talteen. Onhan se muistoissa, sen minkä muistaa. Siksipä tätä elämää tulisi elää niin, että jäisi edes kauniita muistoja. Jääkö niitä? Hitusen rippeitä ja jokunen valopilkku. Hyvä, että edes niitä. Ei mene hukkaan hyvä aika.

Ilmasto on syksyisen tuntuinen. Eilen illalla oli tummaa, tuulista ja viileetä. Näin on jatkunut parisen päivää. Ei meillä vettä tule ja sekös minua kismittääkin. Kävin eilen katselee sieniä. Ei ainuttakaan, ei edes paskasieniä. Naamakirjassa ihmiset laittelevat kuvia kantsu- ja tattisaaliista. Olen kade ja meillä kuivuus jatkuu. Sanoinkin, jos sienet eivät tule tänne, niin me menemme sinne, minne ne tulee. Lähdetään sieniretkelle sinne missä niitä on. Mä rakastan tatteja! Olen hulluna tatteihin! Kyllä niitä on saatava. Syksy on siitä kivaa aikaa, että metsässä käyskentely antaa voimaa ja saalista. Mutta silloin sieniä pitää olla, en mä jaksa siellä turhaan haahuilla. Puita voin halailla pihapiirissäkin ja metsässähän mä olen, kun istun tässä terdellä.

Seitsemän lomaviikkoa takana. Kaksi vielä jäljellä. Olen ristiriitaisin tuntein. Kyllästyminen rienaa ihmistä välillä, mutta niin kai sen kuuluukin olla. Se kertoo siitä, että on levännyt. Eikö ole näin? Jos kyllästyy lepoon, ja alkaa kaivata järjellistä tekemistä ympärilleen. En olisi asiasta niinkään huolissani, se on epänormaalin normaalia. Sanoin Ukkorähjälle, että tänään on päästävä jonnekin. Tehtävä jotakin. En mä ihan hulluksi tule, mutta alan pian käymään sellaisilla kierroksilla, että katoan maata kiertävälle radalla ja se on taas hankalampi juttu tulla takas. Sinne niin hävis Martta. Sitä olkapäätään aikansa poti ja yks ilta läks lentoon. Ei oo sen koomin kuulunut. Paha, paha juttu.

Ensi viikko meneekin ulkopuolella mökkimaiseman. Lähdetään citiin jo huomenna, siitä sitten Heinolaan ja sit olisi fyssäri ja yksi mielenkiintoinen duunijuttu täytyy käydä tsekkaamassa. Toihan on melkein kuin duuniviikko. Pääsen möksälle takas perjantaina, parahiksi puhelintoivekonserttoon. Kyllästyminen on eliminoitu ja minä nuupahtanut seinäruusu puhkean taas hemaisevaan kukkaan. Kohtahan tässä alkaa tulla paniikki siitä, että loma loppuu. Voi tsiisus, koeta nyt päättää mitä haluut ja mikä on hyvin. Mihinkään ole tyytyväinen, helvetin ketku!

Pari pientä huomioo vielä, jos saan pyytää. Voitteko kuvitella, että kaljan lipittely ( korjaan, kittaaminen) on alkanut tökkiä. Rajansa kaikella, sanoi piika, kun renki pöksyihin tunki. Yksi syy siihen on varmasti tämä kasvanut kumpu, jota joudun raskaasti kannattelmaan. En nyt viitsi valittaa kertyneistä kiloistani, se ei ole mitenkään mediaseksyä, ja asialle olisi pikaisesti tehtävä jotakin. Ei roomaakaan päivässä rakennettu, joten aikansa se ottaa, että mahtuu taas itseensä. Nyt tarvittaisiin sellainen kuukauden kuntoloma. Syötäisiin ituja, vedettäisiin raikasta lähdevettä ja hulluna kuntoiltaisiin. Aloitan sen nyt. Jumppastuudio pystyyn vaan. Olen taas hyvä ihminen. Parempi kuin olenkaan. Niin hyvä, etten itsekään uskoisi.

19.7.2013

Paapuuriin, tuupuuriin! Hio Hoi!

Tuuli riepoo ympärillä kuin elämä konsanaan. Minä uhmaan sitä ja istun terdellä. Villanuttu yllä, mutta en luovuta. On perinteinen perjantai-ilta. Kuuntelen eläytyen radio-suomen puhelintoiveeseen ja saunoin samalla herkästi. Ihan kuin ilmassa olisi jo syksyn kosketus? Ei se voi olla, tämä on vain tilapäinen ilmastonmuutos. Ainahan täällä suomessa sää on epävakainen. Miks siitä nostaa mitään älämölöö? Mulle ihan sama, mutta tummassa illassa on aina enemmän tunnelmaa. Saa kynttilöitä ja elävää tulta ympärille. Siinä on jotakin alkukantaista. Parasta, jos on lämmintä ja hiukka tummaa...

Liputettu taivas

Purjeet alla purjeiden

Toiveissa vain mun

Älä Mulle!

Ankkurissa on nappi
Tänään käytiin kattoo isoja laivoja ja merimiehii. Laivat olt uppeita, mutta miehistöö esillä vallan vähän. Olisin niin mielelläni sanan, jos toisenkin, vaihtanut virkeän seilorin kanssa. Silleen. Oli ihan hillittömästi jengii, mutta minä nautin paljoudesta. Otin muutamat fotot. Oli kuvattavaa huru mykke. Olin yllättynyt kuinka iso tapahtuma tuo laivahärdelli onkaan! Nautin hetkisen ihmisiä iholla, mutta olin tyytyväinen päästessäni tänne itseeni, yksinäisyyteen. Pois muista kädellisistä. Minussa alkaa ihan selkeästi olla jo erakoitumisen piirteitä. Voi pyhä perse! Pitääkö mun vieroittaa itseni tämän loman jälkeen vielä tästä yksinäisyydestä. Eikö se riitä, että vaihtaisin aterian valkoviinit maitoon? Kovat ajat on edessä, pitänee aloittaa esivalmistelut menetetyn vapauden puolesta. Olisi myös aloitettava se kurinalainen, sekä tylsempi elämäntapa? Kai. Ehkä. Kauheesti velvoitteita, kun palaa todellisuuteen.

Voimaa!

Kohta tulee kuula kalloon!

Mikki-Hiiri merihädässä.

Intohimoa!

Argentiinalaista tangoa!
Mutta nyt ei olla todellisuudessa. Nyt eletään terassien juhla-aikaa. On jo sopivasti hämärää, voi kietoutua torkkupeittoihin ja nauttia elävästä tulesta. Valosta hämärässä. Tuuli tyyntyy, rauhoittuu elämään sekin. Ei ole huono ihmisen olla. On vain. Kuuntelee ja nauttii. Mä olen oppinut elämään hetkessä, onks toi nyt klishee? Ihan sama, mutta silti uutta totta. Aika antaa aikaa. Oppii kuuntelemaan ja nauttimaan. Kaipaukset muualle vähenevät ja se kertoo, että ei ole ikävä pois. Ihminen on oppivainen koko ikänsä.

Kello lähenee puoltayötä. Terassia valaisee myrskylyhdyt ja hetki on lähes juhlava. Luonto on vahva ja minä sen sylissä. On jo saunottu, syöty ja juotu ne saunakahvitkin. Minä. Minä istun vielä terdellä ja mietin syviä syntyjä. Luovuus minussa heräilee ja nämä varjottomat illat ovat runomateriaa. Minkäs se kesätaiteilija itselleen voi.  Ottaahan se tietenkin aina hetkensä, kun siihen havahtuu, sillä kesäyöt ovat herkkiä. Pitäisikö joku runo vielä loppuun? Missä on Pieni Runoileva lehmä? Mantsikkii, putruii, truitrui, tule pikku runoileva lehmä, tule pihhaan...tule ommaan pihhaan.

Ajasta iäisyyteen

Se on sana. Huomisen tuomia.
Pölyjä menneisyyden tai
roskia elämän?

Huomenna syttyy jo joulunvalot.

Kadut täytyy askelista
minä menisin lähelle.
Niin lähelle kuin pystyin. Menisin.

Olin jo hetken, että aika menee ihan hukkaan...
Ei elämä sinulle sitä kerro, se on itse selvitettävä. Elettävä. Koettava.
Jokaisen aika on oma.

Tää on just tätä. Musta tulee niin herkkämielinen täällä luonnon keskellä. Runosielu hellämielinen. Onko se ihme, kun reidiosta tulee ihanaa rakkausmusaa ja kynttilät loistaa? Ei oo mikään ihme. On luonto-ilta ihmeellinen. Ilmassa on voimakasta energiaa! Ettei jumalat puhuis? Enkelit kertois? Täällä on ihan omat linjat, sellaiset henkisesti valoisat. Tässä istun enkä muuta voi. Se on niin hyväksyttävää. Näkisin kaikessa kaikkea hyvää.








Villa pojat via Heinola

Himas ollaan! Kiva, pikku reissu takana. Oltiin Mäntyharjulla yhden yön syli. Hyvänä pidettiin. Syötiin, pääsin valmiiseen pöytään ( mut ruokakuvat ei oo oikein julkaisukelpoisia,) saunottiin ja hiukka hörpättiinkin. Nyt oli sit mun vuoro uupua liian aikaisin. Harmillista, sillä olin niin odottanut hämärän hehkuu ja höpötystä. Edellinen yö täällä kaupungissa oli huonosti unetettu, liikaa painajaisia, liikaa piruja, liikaa kuolleita, jotka viestivät kauttani. Miksiköhän landen jälkeen täällä kaupunkikodossa nukkuu niin huonosti? Tosin viime yönä vedin hyvät unet, olin ehkä matkaväsy. On kiva vierailla välillä toisilla mökeillä. Saa noin niin kuin itse olla vieras. Ei tartte säätää. Joskin innostuin kyllä pesemään saunan. Osaa olla tekemättä....

JokoThaiSuomi

Heijaste

Yksinäisen kiulun kutsu
Kotimatka tehtiin silleen lomalaisittain. Ajettiin Heinolan kautta. Siellä ehdoton käynti on luomulähiruokatori Heila. Muutama pihvi lähti messiin. Siitä Heinolan Siltasaareen, siellä aivan ihana kahvila Kailas. Jos liikutte huudeilla, niin menkää ihmeessä. Kaunis, kaunis paikka ja hyvät kököt.

Varjossa paistaa aurinko

Kupliakin

Levee el Reino
Ei pidetty kotimatkalla mitään kiirettä. Kurvattiin halpahallitavaratalo Kärkkäisen kautta ja siellä viivähti parisen tuntii. Mahottoman iso tavarahelvetti ja aina löytyy kaikkea mitä ei tarvitse, mutta voi ostaa. Eli ei todellakaan tartte Tuuriin asti ajaa, tää on tsiljoona kertaa parempi sadepäivän kiva kohde.

Kailaksen kabinetti

Rannalla pienoinen kahvila

Entinen saunatupa
Poikettiin valtaväyliltä ja ajeltiinkin himatsuuniin vanhaa tietä. Se oli maisemallisesti avartava ja löytyi pari kirppistäkin matkan varrelta. Juuri noin lomalla kuuluu vaeltaa. Ei kiirettä ja voi pysähdelle kivoissa kohteissa ja aistia mennyttä aikaa. Vettä satoi mutta sekin sopi mainiosti tunnelmaan. Nähtiin lehmii, hevosii ja heinäseipäitäkin. Haiweillä pääsee lujaa, mutta ei siellä mitään näkemistä ole. Oli kiva nähdä.

Loriseva puro

Rakkauven lampi

Hetken jos hengähdän
Jahas, tästä taas möksälle. Mulla alkaa olla mökkikiintiö täynnä tai sit se vaan tuntuu sille. Toi kaljan lipittely alkaa tökkiä, kai sit vois olla ilmankin. Tänään ei, tulee puhelintoive ja on perjantai. Ensi viikolla teen vielä yhden mökkivierailun ja sit alan odotella duuniin pääsyä. Vähä jo varpaissa polttaa. Taulupohjia pitäisi käydä hakee lisää. Tahtoo taiteilla. On tekemistä. Mielekästä. Höpsökästä.

16.7.2013

Ontosti humisee

Tuulee niin, että tukka päästä lähtee. Viileekin on, sellainen raikas. Hassua, lämpöä on varmasti lähemmäs parikytastetta, mutta keho on jo tottunut lämpöiseen ja tämä näin, tuntuu kylmälle. Pitänee kaivaa toppahousut ylle. Lokit kirkuu jossakin, kuulen sen tuulen läpi. Onks niillä joku hätä vai tätä myräkkääkö ne kiljuu. Aurinko paistaa, ei tänne mikään tordaano ole tulossa. Mutta selkeästi se jo syksyä tekee. Eikä tee, kunhan pelleilin. Vitsi, vitsi.

Kroppa on ihan jumissa. Sen siitä saa, kun yrittää kuntoilla. Jää pari päivää väliin, niin heti on lukossa ja tukossa. Vai johtuneeko yöstä? Näin taas jotakin erityisen agresiivista unta. Heräsin siihen, kun purin kipeästi omaa huultani. Suattaapi olla, että olen jäkittänyt koko yön. Hemmettiäkö mie messua öisin, miks mun pitää olla niin vihainen? Nyt tekisi hieronta poikaa, saisikohan stadissa aikaa minnekään? Kaikki hierojat on varmasti lomalla. Töissä saisivat olla, hoitamassa kesälomalaisia. Vitsi, vitsi. Olenpas mie hauskalla tuulella het aamutuimaan.

Eilinen päivä oli turhista turhin. Mun piti nöyrtyy ja möllää töllöö, kun ei muutakaan tekemistä ollut. Ainahan sitä jotakin olisi keksinyt, mutta mulla oli juhlien jälkeinen onttous. Ei, ei se ollut daagenefter, se on sellainen ihmisen ikävä toisen luo. Onneks tänään nostetaan kytkintä. Vaikka aina haaveilee, että saisi olla koko kesän mökillä tekemättä yhtään mitään, niin ei se ole kuitenkaan mun juttu. Olen silleen liikkuvaa sorttimenttia, että tapahtumaa pitää olla. Tai en tiedä, jos tämä tästä vielä jatkuisi, niin voisihan tämmöiseen rytmiin vaikka kadota. Minähän nukun täällä kuin pieni lapsi, suolikin toimii lähes moitteettomasti. Sellainen ressi, kiire, kireys ja suorittamisen pakko helpottaa selkeästi. Jos elämä olisi tällaista, niin tulisiko minusta valaistunut, pyhimys vallan? Mää tuota tiiä, mutta tässä olotilassa on oma viehkeytensä.

Jassoo. Nyt täytyy laittaa mökki poistumiskuntoon ja nenu kohti kaupungin pölyjä. Missäs mää asuin, kukas mää olin, olinks mää jo vai mites tää nyt oikein meni?

P:S Nyt tulee muutaman päivän tauko, en ota tietotekniikkaa mukanani. Olen siis hengissä,  hetken vain pois.
PP:SS Mulla on näpit jäässä. Jos nyt ei ihan jäässä, niin ainakin kohmeessa. Huikeeta.



15.7.2013

Juhlava juttu

Mökki on hiljentynyt ja ollaan Jupsun kans kahden. Vieraat läks ajelee ja Ukkorähjä meni omille teilleen. Juhlien jälkeen on aina lievästi ontto olo. Sitä saa sellaisen sosiaalisen shokin, on ihanaa höpöttää ja hupsuttaa ja sitten sitä tipahtaa tyhjän hiljaisuuden päälle tai alle, miten sen nyt ottaa? Ensi töiksemme otettiin Pikku Koiran kans päikkärit, kerätään voimia, että jaksetaan hoitaa hillitön tiski. Olin muuten niin näppärä emäntä, että esipesin astiat viime yönä ennen nukkumaan menoa. Nyt kiitän itseä, sillä tiski on vain pala kakkua.

Graavisiikanapit

Lihaa! Hedelmälihaa!

Martan suu muikeena
Juhlat meni oikeinkin mukavasti. Nuoriso ei jaksanut valvoa, joten bileet loppui jo puolilta öin. Yhtiökumppanilla oli inha päänsärky ja ymmärrän kyllä, että silloin ei tee mieli valvoa ja viiniä lipittää. Kiittelinpä minäkin aamulla, kun ei mennyt niin myöhään ja vallattomasti rairai. Kaikki tarpeellinen kerettiin tehdä ja nauttia. Sitä saunomista, elämän perusasioiden purkamista ja tietysti, hillitöntä ruokailua. Kokilla on vain se vika, ettei tahdo oikein ne omat pöperöt niin maistua. Ruokaa on väsännyt pieteetillä ja joutunut siinä koko päivän maistelee, niin illalla ruokahalu on olematon. Syön toki, mutta miks muiden tekemä ruoka maistuu aina paremmalle? Viiniäkin jäi juomatta monta monituista pulloa. Apua, ei kai ne vain mene pahaksi? Silleen niin kuin pilaannu.

Keittiöntervehdys. Kylmä kurkkukeitto.

Kanaisat vartaat salaattipedillä

Pihviä ja kantsui, oih!

Välillä vähä juustoi

Martan mansikkayllätys
Eipä tässä muuta kuin kohti uusia seikkailuja. Huomenna kaupunkisoitumaan ja siitä sitten tonne Heinolan suuntaan. Vielä jaksaa juhlia mutta arkikaan ei pelota. Nyt tämä apassi lähtee tiskin kimppuun. Aurinko paistaa ja elämä hymyilee!

P:S Kurkkukeitto on helppo ja nopea duunaa. Tässä ohje. Annoskoko tarpeen mukaan eli noin mittoja.

1/2 kurkku
1/2 omena
1/2 prk. Viola sitruunatuorejuustoa
2 dl. Bulgarianjugurttia
Minttua
Basilikaa
Lime-mehu
Suola
Hitunen sokerii
Sitruuna vissyy

Vedä kamat plenderiin, soseuta. Jätä osa vissystä ja anna massan hetken seisahtaa. Tee viimeinen kuohkeutus juuri ennen tarjoilua vissyllä. Itseppä päättää keiton koostumuksen, paksua tahi laihaa. Mutta kylymää sen olla pittää. Raikas ja maukas.