Siivotessa siisti

Kuis mulla on niin pyhäaamu olo? En millään voi tajuta, että nyt olisi maanantai, arkisista aamuista arkisin. Johtuuko siitä, että viikonloppu hurahti käsistä niin, ettei kerennyt edes tajuta. Vai johtuuko se lähenevästä vapusta. Ai dont nou, mut outoo on. Kuinkahan moni on vapailla välipäivät, mie ainakiin oon. Ja hyvä niin, oli taas aika työntäyteinen viikendi ja roppa huutaa lepoo. Juu, juu, laiska töitään luettelee, mut kun se vaan on niin. Saatiin lauantaina se maalauskohde päätökseen ja siitä tuli jette kiva. Siinä meni se päivä. Eilen oltiin möksällä siivoomassa ja siinä meni sekin päivä, hupsista hei.

Siellä se nökötti

Starttasimme terhakkaina eilen jo kympin aikoihin. Ilmassa oli selvästi hekumallista mökkihuumaa. On aina hyvin jännää mennä ensimmäistä kertaa talven jälkeen paratiisiimme. Hillitön tieurakka välillä
Hki - Kirkkonummi on saatu päätökseen. Vanha tie teki sen, että joka jumalan perjantai oli hirveät ruuhkat. Nyt moottoritie on saatu valmiiksi ja ei voi muuta kuin ihastella. Sujuvaa matkan tekoa ja jotenkin niin urbaania jälkeä. Toivottavasti ei tarvitse enää ruuhkissa kökötellä. Tai eihän se mua haitannut, mie otin aina pikku tirsat mökkimatkalla.

Jätettiin mobiili päätien varteen ja siitä tallasimme pari kilsaa möksälle. Tielle on ajattu talvella soraa ja sitä ei ole päästy vielä tasoittaa. Autolla sinne ei tosiaankaan pääse, mutta kyllä tie jo lanaamisen kestäisi. Se on nyt vain vuokranantajasta kiinni, että saisi asian toimitettua. Pah, pah ja vielä kerran pah! Järvi on vielä jäässä, mutta muutoin maisema heräilee jo kevääseen. Pehoset iloluontoisesti tervehtivät meitä ja aurinkokin oli suotuisa siivoukselle.

Oltiin Ukkorähjän kans tehokkaita. Tekstiilit pihalle ja hiirenpaskat sai kyytiä. Nyt tein sen niin kuin se kuuluisi tehdä. Lakasin pipanat ensin ( hengityssuojaimet päällä ) ja sit annoin imurii ja märkää rättiä. Ei me niin hillittömiä oltu, etteikö olisi kerennyt aistia sitä ihanaa tunnelmaa, miksi juuri olen paikkaan niin ihastunut. Tuulen humina puissa, linnun laulu ja se helvetimoinen rauha sai sydämeni itkemään verta. Oih ja voih, metsäläinen minussa kuiskaili. Siinä on jotakin niin alkukantaisen meditatiivista, kun istuu terdellä ja möllää järvelle ( tässä tapauksessa jäälle.)

Jäätä on ja harmaata, vielä.

Siivotessani sisustin ja remppasin mökkiä uuteen uskoon. Voi vitsi, jos paikka olisi oma, niin kylläpä se olisikin herkullinen huvila ja huussi. Toki, jokunen euro tarvittaisiin, että olisi millä mällätä. Mut kun ei oo, niin ei oo. Ei oo oma, eikä oo euroo. Ihminen on niin kiittämätön, pitääkö moisesta valittaa. Olisin tollo onnellinen, että yleensä on paikka missä käydä. Monella ei oo mittään. Olinpas taas pöhkö nujakka, sori. Jos nyt jollekin on jäänyt epäselväksi, niin paikka on aivan IHANA ja se on meille rakas ja tärkeä. Maisema on huikea, rauha rakastava, eikä ne tilatkaan nyt niin huonot ole. Sähköt on, vedet tulee ja menee, kun vain jaksaa kantaa. Järven rannalla, suomea parhaimmillaan. Kiitos, kiitos.

Oih!

Oli ihanaa saada puhdasta jälkeä aikaiseksi. Siinä alkuehtoolla Ukkorähjä grillasi ne kesän ensimmäiset The rillikyrsät. Miten ne voikaan maistua niin hyvälle? Alkukesästä niitä vielä menee, mutta jussiin mennessä on kyrsää kurkkua myöten täys. Sit tahtoo jo kasviksii ja jotain ultimeit terveellistä. Nyt on kiva mennä eka kertaa asettautuu, on puhdasta ja yläterdekin on laitettu. Enää saunan pesu ja siitä se lähtee, elämäni kesä. Jos ei päästä tänään, niin toivottavasti ensi viikonloppuna.

Jep, beb. Nyt pitäisi tehdä pientä linjavetoo yhteen suunnittelukohteeseen. Toimistohommia olisi tehtävänä ja mittee vielä? Taidan mennä hetkeks pikku koiran viekkuun, otetaan lempee lähtö ja silleen.  Olkoon alkuviikkosi antoisa. Tättäräätittijuu, kohta on Vappu.

Uuutta pintaa kohteeseen

Ensimmäisen muutoskohteeni tilattu seinäpinta on saatu päätökseen. Lähtötilanteessa vanha seinä oli käynyt jo kuluneeksi ja liian tummaksikin. Kyseessä on eteistilan isohko vaatekaappi, jonka takaseinä "aukeaa" ruokailutilaan. Uudelta pinnalta haluttiin enemmän vaaleutta, hehkua ja ei ihan sitä tavallista pintaa. Toteutin pinnan erikosmaalaustekniikalla. Joka on ensin pohjamaalattu, sen jälkeen vedetty väri pintaan telaten ja kuviointi toteutettu kaksi kertaa erikoismaalaamalla. Kuvioinnissa käyttettiin rutistettua muovipussia rullaten.

Vanha pinta

Jo niin kulunut vanha

Pohjamaalattu

Valmis uusi pinta

Kivasti kuvioo

Hehkua. Vasemmalla alareunassa kuvaajan varjo. Ei "maaliläikkä" seinässä.

Tässä lähellä ihan liki

Sorgen taas, kun on nämä päivitykset ovat jääneet. Ei, se ei johdu siitä, että minulla olisi kyllästyminen, eikä olisi mitään sanottavaa. Se johtuu ainoastaan siitä, että aikatauluni on haastava. Ne ihanaiset aamuhetkeni täällä, ovat vaihtuneet työntekoon. Kaikki suunnitteluhommat ym. ym. vie sitä aamuista kirjoitusaikaani ja blogi jää vähemmälle. Voi kurjimus, mutta on pakko tehdä joustoo. Jään kohta sille saikulle ja sitten on taas aikaa läpistä tänne vaikka evridei. Siinäkin ikävässä on siis jotakin positiivista. Aina on, kun vaan osaa löytää...

Ukkorähjä on palannut työmatkoilta ja ilmoitinkin heti oitis, että perjantai-iltana ei oo mitään kiirettä mun luo. Oonks mie ihan kauhee? Aikataulut antoivatkin myötä ja sain siivousillan. Silloin en taho, että Ukkorähjä röhnöttää tiellä. Mie haluun siivota estoitta ja ottaa muutaman siivousoluen rauhassa. Täällä onkin heilunut rätti tehokkaasti ja nyt tuoksuu ihanasti Tolu. Vapusta ei oo vieläkään mitään tietoo, tien kohtalo mökille selviää vasta sunnuntaina. En ota hermoon, asia menee just niin kuin sen on tarkoitettu menevän. Aika kypsä ajatus, vai mitä? Suoraan sanottuna, vituttaa ihan vietävästi, jos ei päästä möksälle. Tämä on niitä näitä elämän koetuskiviä. Suhtautumisopettelua tai asennekysymyksiä. Just joo...

Biiberkuume käy kuumana piäkaupunkiseuvulla. Ihan mahotonta! Kävelin aamulla seittemän reikäreikä Hotelli Kämpin ohi. Siellä ne fanit jo päivysti. Olivatko olleet koko yön? On se jotenkin jännä, että tuommoinen teini-ikäinen saa hitonmoisen hysterian aikaan. Ymmärrän kyllä, koska minä koin samanmoisen tunteen männä viikolla metrossa. Ei se nyt ihan hysteriaa ollut, mutta monttu auki möllötin ja meinasin purskahtaa rakkauven ja ilon itkuun. Viereiseen penkkiriviin istahti komea ja kaunis nuorimies. Ihan liian nuori, kaiketi. En voinut olla ihailematta sitä ihon tuoretta persikkaa, huulet kuin vasta purrut kirsikat. Tummat ripset taipuivat poskille kuin ikävän kyyneleet. Tietämättään täydellinen. Hieman hukassa kuin pikkuinen bambi. Voi hitsi, ihastelin estoitta sitä nuoruuden raikkautta ja samalla tunsin, kuinka olinkaan jo niin vanha. Kai mulla joku ikäriisi on, myönnettäköön. En kai mä muuten tarttuisi alaikäisiä möllöttämään? En mie petofiili, ei herra paratkoon! Sitä nuoreutta, sitä tuoreutta hiukka haistelin. Ihana oli, antakee anteeks! Vanhalle ihmiselle...

Olen kääntänyt tämän mökkitappion voitokseni ja leikin mökkiä täällä himassa.  Raatio suomi soittaa puhelintoivetta, yleensä se kuulu kesään ja mökkiin. Harvoin kuuntelen sitä kaupunkioloissa talviaikaan. Käyn parvekkeella röökillä ja kuvittelen muka, että laitan puita saunan uuniin. Kaupungissa saunavuoro on yheksältä. Sähkökiuas, mutta jos oikein kuvittelee, niin se on puu. Eihän tää ihan sama oo, mutta auttaa tähän pettymykseen. Kai tästä tuli ilmi, että kaipaan kovin landelle ja sinne niin rauhaan ja unohdukseen.

Kello käy taas. Saunavuoro lähestyy uhkaavasti. Sitä ei voi missata. Se on Jumalasta. Tai ainakin pyhästä hengestä. Vappu lähestyy, ajattelin, että voisin munkit paistaa. En mie erityisesti juhli, jos nyt vähä kuplin. Silleen pirsahtelevasti. Oon iloinen ja läsnä elämässä. Oon lähellä.

Herra hei, kamoon...

Toikkaroin unenpöpperössä keittöön mokan keittoon. Silmät täys unirähmää, mutta automaatiolla suoritin tehtävän. Odotan valmistumista. Mokka kuppiin, suuntana partsi ja niin no, rööki. Aurinko leikkii kivasti kasvoilla. Valo siivilöityy puiden latvoissa. On lämmin, melkein kuuma. Lintuset lauleloo, elämä kevyt. Suljen silmät ja olen hetken mökin terdellä. Autenttinen tunnelma, huikea. Mokkaryyppy, ahneat savut. Mitä helvettii, tää mokka maistuu ihan kuralle?! Tipahdan samantien tähän todellisuuteen ja totean kahvinkeittimen tehneen temput. Suodatinpaperi on jäänyt huonosti ja vain osa mokasta on suodattunut. Menisikö hermo, alkaisiko aamuni vitutuksella? Nou vei, en anna siihen mahdollisuutta. Juon kurakupin loppuun ja teen tuplasuodatuksen. Elämä hymyilee taas. Ei mittään hättää.

Onks mulla joku luonne vika, kun mua itkettää Kaappaus Keittiössä? Tiedättekö tämän uuden köksä ohjelman? Sitä on nyt tullut kaksi jaksoa, ja molemmissa piti pikku itkut pirauttaa. Mua säälittää ne ihmisparat, jotka eivät osaa, halua tai kykene kokkaamaan. Syövät paskahöttöö, eivätkä pysty nauttimaan ruuasta. Ihmettelen suuresti, että noin kädettömiä voi olla, mutta samalla eiliseenkin kulminoitui elämän kohtaloita. Sitä antaa anteeksi tuommoisen kädettömyyden. Ohjelman kokki on tervetullut uusi tuttavuus. Mahtavan tavallinen, rauhallinen ja itseään korostamaton kaveri. Ruokaohjelmia alkaa olla jo liikaakin, mutta tämmöinen mahtuu hyvin joukkoon. On erilainen ja tarpeellinen.

On ihanaa, kun aamuaurinko paistaa asuntoon. Pitkän ja pimeän talven jälkeen se on valoisa leikki tajunnassa. Mulla on isot ikkunat aamuun ja valon määrä tajunnan räjäyttävä. En pysty aukaisemaan kaihtimia heti herättyäni. Se olisi liian raakaa, voisi mennä taju ja lirahtaa aamupisut pöksyyn. Odotan hetken, että elämän virta on tasoittunut yön jälkeen ja sitten BÄNG! Aukaisen kaikki kaihtimet överisti ja tunne on huumaava. Huomenta valo, huomenta aurinko. Rakastan sua! Vielä näin keväässä, jaksan ihastella valon ja varjon kepeää kisailua seinilläni. Hassuja varjoja, huikeita valoilmiöitä. Luonnon omaa taidetta. Tämä on hyvä näin. Asuntoon paistaa aamuarska ja illaksi pääsen varjoon. Näin asunto ei myöskään ole kuuma kesällä. Tämä on tärkeä asia. Nautin.

En vieläkään ole selvinnyt mökittömästä vapusta. Se jäytää sieluani ja yritän jotenkin hyväksyä asiaa. Eilen illalla, ennen nukuttavan matin, keskustelin vakavasti yläkerran tuomarin kanssa. Omasta mielestäni esitin hyvinkin kattavat perustelut siitä, että mökkitien routa on herran aikaansaannoksia ja hän voisi korjata jälkensä niin, että pääsemme autolla perille ja valpurin viettoon. Minusta se ei ole liikaa vaadittu. Ukko ylijumala ynähteli selvästi häpeissään. Ettei vaan olisi ollut päissään? Mistä tuon tietää, mutta kyllä hän asiani kuunteli. Jotenkin mulle tuli sellainen tunne, että hän hoitaa roudan ja päästään kuin päästänkin vapuksi paratiisiimme. Täytynee ottaa uusi koneksuuni tänä iltana, en mie ihan niin helpolla luovuta. Rakas Jumala, sulata routa ja anna meille ajotie...

Rikkipoikkisärki

Hellurei! Täällä ollaan. Jos joku jo kerkesi huolestua, että nyt se on vetänyt ne ranteensa auki tai muuta vastaavaa suisaidii, niin dont vori. Sydän pumppaa ja aivo jumppaa yhä, mutta poikkirikkisärki on ihmisen lapsi. Koko viikendi meni erinäisissä projekteissa ja aikataulu lievästi bisi ja fyysinen väsy on estänyt kirjallisen ulosantini. Nyt sen verran pakottaa, että on pakko tänne muutama rivi kertoa. On se kauhiaa huomata, että ei enää jaksa, eikä kykene semmoiseen fyysiseen suoritukseen, kun haluaisi. Mielenkiintoisia hommia, mutta kroppa ei yksinkertaisesti enää kestä. Tsiisus, tätä kivun määrää. Mieli ja sielu tahtois tehä, mutta nyt on pakko ottaa elämän realiteetit huomioon. Voihan perse, en paremmin sano. Ei sillä hyvä, että olkapää huutaa hoosiannaa, niin niskapaska jäkittää ja nyt molemmat lonkat laittaa linkuttaa. Kai se on siirryttävä rollaatori liikenteeseen. Juu, juu, tiedän, että en saisi tehdä, mutta mun pää ei sitä vielä tajua, eikä hyväksy. Tähän on tultu. Piste. Olen romu. Käyttökelvoton. Ylijäämä. Kierrätykseen!

Ukkorähjä on joka keväisillä duunimatkoilla. Hän kiertää kouluissa opettamassa tulevaisuuden lupauksille liikennekasvatusta. Kreit. Olen siis liikenneleski. On kauhiaa huomata, että mulla on sellainen olo, että puolet musta puuttuu. Vaikka olenkin välillä niin kurkkua myöten täynnä parisuhdeshittiä, niin on orpo olo yksin. Pikku koirakin on hoidossa ja olen ihan yksiksein. Milloin tämä tämmöinen pääsi tapahtumaan? Minä, joka olen aina nauttinut vapaaehtoisesta yksinolostani ( siihen ei lueta niitä aikoja, jolloin vakituista parisuhetta ei ollut), enkä ole liiemmin koskaan tämän suhteen aikana tuntenut, että kaipaisin toista tai siis ikävöisin. En mie nytkään ikävöi, mutta olo on puutteellinen.   Enkä nyt tarkoita tätä sanan varsinaisessa merkityksessä, kröhömköhköh. Ehkä tämä tunnelmointi johtuu vain siitä, että olin kuitenkin himassa jo kello neljä ja ilta on ollut, puuhasteluista huolimatta, varsin pitkä ja ikävystyttävä. En mie nyt sano, että meidän parisuhde olisi komiikan riemuvoitto, mutta kyllähän se tuppaa välillä huvittaa. Huomenna kaikki on toisin, pitkä päivä duunissa ja olen vain onnellinen omasta seurastani. Just niin, ketä muuta sitä rakastaa, jos ei ihteään? No jos nyt hiukka herraa...

Phuuuu! ( tää oli puhallus.)

Herrasta tuli mieleen eilinen leffa. Se kerto lestadiolaistyttöjen makumatkasta maailmaan. Sen oli ohjannut Dome joku karukoski. Ehkä tarina voi olla hiukka kulunut ja klisee, mutta se oli hienosti ohjattu ja näyteltykin. Minä kyllä tykkäsin. Minua on aina kiehtonut se, että mikä on se uskossa se voima, joka kantaa ja antaa ihmisen antaa elämänsä herralle. Tutkimattomat ovat herran tiet, niinpä. Jumalan rakkautta.

Meittin vappu mökillä on uhattuna. Tästä en selviä. Ukkorähjä oli soittanut eilen vuokranantajalle ja sai kuulla, että tie möksälle on pahasti keskeneräinen. Talvella sinne on ajettu soraa ja sepeliä, jota ei vielä  (FUCK!!!) ole tasoitettu. Ja se on kuulemma hiinä ja hiinä, että pääsevätkö tasoittelee. Tuota en usko, kyseessä on yleinen saamattomuus ja se pistää mua niin perkele vihaksi. Huh, nyt kiehuu. Rauha, rauha. Mie menen sinne vaikka lentämällä, mut mie meen.

Hitto, kun mun tekis mieli jotain imeldaa. Sokerihimo on ottanut vallan jumalaisessa temppelissäni ja se kurnuttaa, janoaa lisää. Eikä mulla oo mitään. No okei, vuoden vanhat supersalmiakkijämät vedin jo, hiplasin hunajapulloo ja tutkin pakastimen. Ylaikaista, happamalle haiskahtavaa jädee laitoin mikroon, mutta ei sitä syö erkkikään. Löysin myös Lidlistä ostettuja kanelikierteitä, ne voisi paistaa. Iski laiskotus, mutta kai ne on pakko vielä uuniin vääntää. Tiiätkö tunteen, tekee niin hirveesti mieli, että melkein voisi laittaa nutun niskaan ja hilipasta kioskille. Tsukuu tai ihan mitä tahansa. Himo se on sokerinkin himo. Anna mun kaikki kestää! Järjen veit ja minusta orjan teit...

Ei maar, nyt paistan kanelikierteet. Vedän ne maidon kans nassuun, sit se hyvin nukuttaa. Mussun mussun ja tussun tussun. Öitä!

Maalipintaa, kangasta, tapettia ja lamppua

Tässä eilisen päivän saldo kuvina. Kuten huomata saattaa, aikamoista värien ilotulitusta. En mie tiiä, mutta olen niin intopinkeenä tämmöisestä. Joku näissä mun sielua hyväilee. Mun haave, mun toive, mun unelma olisi päästä toteuttaa sellainen tila / hima / vhatever, missä saisin vapaat kädet ( kiitos myös sopiva budjetti) ja antaa värien leiskua, leikkiä ja intohimostuttaa. Meibii sam dei...

Niin elävää

Kolme eri tekniikkaa

Mun lemppari

Not bääd

Ruosteista pintaa

Taiteilijan näkemys

Veivs

Tahtoo tästä kesämekon

Oih!

Seinäpaperii, kyllä!

Harmoniaa

Nyt lirahti (Manuel Canovas)

...pöksyyn

Tunnelma

Porta Romana

Aistikasta menoa ja hyväin tekemistä

Ihmeiden aika ei ole ohi. Ukkorähjä pyysi eilen, että lähdettäisiin lenkille. Mulla meinasi mennä pöperöt väärään kurkkuun ( mätin evästä parhaillaan) ja aloin heti keksiä jotain tekosyitä, miksi just nyt ei voi lähtee. Samalla tajusin, että nyt on mentävä, tämä pyyntö ei välttämättä toistu. Ei. Ei me herra paratkoon juostu, semmoista reipasta ja kevättä ihastelevaa, rytmistä kävelyä mentiin ja se olikin raikasta vaihtoehtoa sohvalla makaamiseen. Oih, jospa tästä tulisi toistuva tapa. Mä tiedän, että työpäivän lähennellessä kasia, en kyllä yleensä jaksa läskejäni tuosta soffalta nostaa. Mun liikunnallinen elämätapa on aamuissa. Mut jos Ukkorähjä innostuu, niin kai se on pakko jaksaa ja innostua. Se on kuulkaa kevät nyt. Varma merkki tämä on.

Eilen oli sellainen ilotulituspäivä. Hetkinen, kuka olikaan pari päivää sitten maansa myynyt ja niin elämäänsä kyllästynyt? Hui hai, joka vanhoja muistaa sitä pöllillä päähän. Olin taas Tikkurilassa maalauskoulussa. Sama kurssi, hiukka eri tekniikoita ja sanonkin, että kertaus on opintojen äiti. Nyt olen käynyt kolme kertaa saman kurssin ja pikku hiljaa alkaa homma tulla tutuksi. Maalit alkavat jäsentyä mielessä ja eri tekniikoita on kivasti takataskussa. Harmi vaan, että himasta loppuu seinät ja palaisin halusta päästä niitä johonkin kohteeseen toteuttamaan. Vaikka kävin teoria osuuden uudelleen, niin en todellakaan kyllästynyt kuoliaaksi. Nyt pystyi paremmin keskittymään ja tuntui, että sain kurssista vielä enemmän irti. Onko näin, että tämmöinen lahopää tarvitsee kertausta, jolloin siitä opetusmateriaalista jää jotain onttoon kallooni? Kai se niin on. Antoisa päivä.

Siitäpä syöksyttiin siihen hyväntekeväisyyskohteeseen. Toteutamme Helsingin Ensikodin aula muutoksen. Pinnat uusiksi ja hiukka kalustamista. Kohde silleen antoisa, että tila on tällä hetkellä suht ankea ja onkin varmasti palkitsevaa päästä sitä kaunistamaan. Eksyin tähän mukaan opettajani pyynnöstä ja mikäs, kaikki tämä tekeminen kasvattaa kokemustani ja on hyvä olo olla mukana hyväntekeväisyydessä. Ei se raha aina ole se houkutin. Leipänsä pitää ansaitseman, mutta hyvä poikii hyvää. Laitan kuvia muutoksesta myöhemmin ( jos saan siihen luvan.)

Tästä singahdettiin Lauritzon´sille kevätkarkeloihin. Ihastelimme uutuuksia, nautittiin parsaa ja herkkuja. Minähän pissasin taas hunajata, talo täys toinen toistaan ihanaisempia kankaita ja seinäpapereita. En ole paikassa aikaisemmin käynyt, joten tuttavuus oli tärkeä. Nyt tiedän taas yhden mahtavan paikan, mistä löytää etsimäänsä. Uskoisin, että vierailu ei jäänyt viimeiseksi. Miljoonia, miljoonia kankaita. Ihastuin erityisesti Manuel Canovasin kankaisiin, mikä värein räiske ja intohimo, uuuh! Porta Romana valaisimet koskettivat myös sieluani. Kaunista ja hauskaa, voi vitsi!

Olen saanut palautetta, että blogini kommentoiminen ei välttämättä onnistu. Pah. Ainahan nämä välillä temppuilee, mutta onko tämä oikein ongelma? Jos näin on, niin se on kyllä ikävää. Koska ne kommentit ovat kuitenkin se, mistä tiedän, että blogini on elossa. Tietääkö joku, kuinka asiaa voisi selvittää, mistä moinen johtuu. Blogin alareunassa on kohta, lähetä palautetta (klik.) Sinne niin viestin laitoin, kysyin miks, oi miks. En tiiä, onko tuosta mitään apua ja meneekö se asiantuntemukseen. Olen pahoillani, tekisin kaikkeni, jos vaan tietäisin, mitä tehdä.

P:S Postaan kuvat Lemon Decon alle

KokaKolloo

Ääh, heräsin väärällä jalalla. Takaraivossa hienoinen vitutus, en tiedä miksi. Nukuin täyteläisesti, mut tää aamu on tahmee. Mistähän moinen johtuu? Onko neutroonit aivorakenteessa viturallaan ja siitä hapatus. Mitään syytä ei pitäisi olla. Asiaa voisi tarkastella ja yrittää laskea siitä irti. Turha on itteensä rienata. Mut onko hapatus omissa käsissämme, voiko siitä päästä eroon ja kääntää päivänsä suuntaa kohti valoa. Mitä valoa? Harmaata on tuolla ulkomaailmassa. Mutta ei syy ole ulkoinen, se on mun sisäinen valo, joka himmenee ajoittain. Vai onko? Ketä tästä syyttää, onko aina löydettävä syyllinen? Otan kupin mokkoo, jospa se helpottaisi.

Nythän mää tajusin. Tämä on joka keväinen juttu. Vaikka olen kevään lapsi, niin tähän aikaan vuodesta tunnen sellaista outoa levottomuutta ja tyytymättömyyttä asioihin. En kestä tasapäisyyttä vaan haluan äksöniä. Sellaista ihanaa kokakola meininkiä. Niin kuin niissä mainoksissa aina on. Nuoret ja kauniit istuvat urheiluautoissa tai jykevissä jeepeissä. Taustalla soi poppi ja ilta-aurinko paistaa. Ovat matkalla menestykseen ja elämä on ihanasti auki. Se on suuri mahdollisuus. Nauravatkin pirulaiset ja helliä katseita toisiinsa luovat. Hoikkia ja hyvin muodostuneita ovat varreltaan ja hampaat ovat valkoisemmat kuin keskitalven puhdas lumi. On menoa ja meininkiä. Etteivät olisi vielä varakkaiden perheiden rikkaita pentuja. Ei sillä, että mulla olisi heitä vastaan mitään, mutta... mua vaan nyt tylsistyttää tää elämä.

Juuri nyt. Tällä hetkellä pitäisi olla varattuna matka maailman ääriin. Joku porkkana millä jaksaa. Ehkä mua vituttaa se, että kesälle ei voi olla mitään suunnitelmia. On se olkapääleikkaus ja koko kesä menee varmasti möllöttämiseksi. Ei mittään kivoo oo tiedossa. Stop. Eipä lähdetä tuolle linjalle. Ihan se on itsestä kiinni, kuinka ja mitenkä asian ottaa. Mutta ei se oo kokakolloo. Ei oo niin. Hyvä jos keltasta jaffoo. Okei, tämä monisuuntainen mielialahärö on siitä kiva, että edes se tuo elämään vaihtelua. Olisihan se ihan hirveetä, jos koko ajan olisi huipulla naminami jeesjees. Täytyy vaan osata ottaa ilo irti tästä tahmeestakin. Niin just, siitähän siinä loppu viimeksi on kysymys.

Olavi Virta laulaa raatiossa hopeisesta kuusta. Sekin tekee mut levottomaksi. Se on kai rakkautta. Tai kaipuuta tuntemattomaan. On se vaan hyvä tsipale. Siinä on tunnetta! Se tuntuu syvällä. Ei ollut Olankaan tarina ihan se huippu. Surkeesti vei elämä menojaan. Tiesittekö, että suomalaiset ovat äänestäneet parhaaksi suomalaiseksi ääneksi juuri hänen äänensä. Eikä turhaan. Saavu ei koskaan tällaista iltaa...

Jopa helepotti. Sain purkautua. Nyt lähen lenkille ja uimaan. Yritän selättää tämän vitutuksen ja siihen lenkki usein auttaa. Jos ei, niin jään sinne avantoon. Se on Adios sit vaan!

Uusia tuttavuuksia

Voi, että mää sanon. Viikendi hurahti niin, että en kerennyt edes viikkosiivoamaan. Onhan tämä nyt jo perin juurin kummallista. Niin no, se La meni silleen hiukka reisille ja eilen en muka kerennyt. Onneks on tänään veepee, niin saan paikata tämän järkyttävän puutteen. Ensi viikonlopulle ei ole mitään juhlan tynkää, oisko ihan nenun valkaisun paikka. On, on.

Sain yhtiökumppanilta ihanan synssärilahjan. Nyt alkaa kynäosasto olla kunnossa. Ja hienon työsalkunkin sain. Kyllä nyt passaa piirtää ja töitä asiakkaalle kannella. Vielä, kun saisi hommattua sen iPadin, se olisi tuiki tarpeellinen. Ajattelin, että täytyy tähän työpöydälle hommata lisää hienoja kynätelineitä ja tavaroille lodjuja. Näyttää niin kuin suunnittelijan työpöydälle. Työhuone täytyisi muutoinkin laittaa kuntoon. Olen kai aikaisemminkin valittanut, että säilytystilan puute saa aikaan epäjärjestäytyneen kaaoksen. Olen saanut huomata, että työn ollessa "päällä," joka paikka on täys kaikkee. Homman loputtua, siivoan, kunnes taas tulee uusi keissi ja kaik on sekaisin. Tästä on juuri kyse, kun valistan sitä, että tavaroilla täytyy olla omat paikat. Kun niitä ei ole, epäjärjestys vainoaa ja mitään ei löydy mistään. Tuommoiset vaatteille tarkoitetut kaapit ovat vihon viimeisiä säilytyspaikkoja tavaroille, joita tarvitsee jatkuvasti. Tarvitaan vetolaatikoita ja kaikille omat paikat. Ugh! Olen puhunut.

Wall+

Eiliset Oma Koti messut eivät olleet kovinkaan kaksiset. Rakentajille ja puutarhureille varmasti kaikkea hyödyllistä, mutta noin niin kuin sisustusmielessä aika antamatonta. Pari erittäin mielenkiintoista, uutta tuttavuutta. Nestemäinen kangastapetti. Todellakin, tapetti on pussissa ja sekoitat siihen vain veden ja levität lastalla pintaan. Kuosi/väri vaihtoehtoja lähes kaksisataa ja aika upeille näytti. Jos homma toimii niinkin yksinkertaisesti, kun annettiin ymmärtää, niin ehdottomasti on päästävä kokeilemaan. Toinen mullistus oli Wall+ luonnonkuitukomposiitista valmistetut sisustuslaatat. Upeita pinta- ja värivaihtoehtoja, kerrassaan huikeita. Asentaminen ja käsittely helppoa ja laatta on jotenkin aivan uutta, ennen näkemätöntä. Tätäkin on pakko päästä kokeilemaan johonkin kohteeseen. Tässä suhteessa ei siis ihan onnettomat messut. Yksikin uusi, varteenotettava tuttavuus on käymisen arvoinen.

Nestemäinen kangastapetti

Kangasta, kyllä.

Tuleva viikko on työn täyteinen. Ei sillä hyvä, että piippaan, vaan sen lisäksi keskiviikkona menen taas Tikkurilaan opiskelemaan erikoismaalausta. Se on kyllä kiva. Keskiviikkona Laurizonille tutustumaan kevät/kesäuutuuksiin. Sekin on kyllä jette kiva. Viikonloppuna opiskelen sisustustietotekniikkaa. Saan yksityisopetusta, kun olen niin onneton ymmärtämään tekniikan saloja, mutta en anna periksi. Mä opin sen vielä. MÄ OPIN! Sunnuntaina ja maanantaina on kenties sellainen hyväntekeväisyys kohteen pintojen duunaus ym. ym. Siitä sit myöhemmin. Eli hommoo on, mutta kun on mukavoo, niin sitä jaksaa. Jos tulevalla viikolla jää postaukset vähiin, niin kiirettä pitää. Sori.

Hei, joko tunnet kevään tuoksun? Kyllä se sille haiskahtaa...

AITOa tunnelmaa

Pyhäinen aamu ja elämä on palannut maata kiertävälle radalleen. Hiukkasen eilen huokasutti perjantain ruokajuomat, mutta oli niin hauska ilta, etten antanut sen ahistaa. En kyllä saanut mitään aikaiseksi, mutta aina ei pidä, ja voisinkin kutsua eilistä lepopäiväksi. Muista pyhittää lepopäiväsi. Juuri näinkin.

Niin OK

Eva mököttää

Perjantaina oppittiin uutta. Redeken kouluttaja vieraili putiikissa ja päivä oli varsin antoisa. Aloitettiin aamu ihanalla kermakakkusella ja vuodet eivät tuntuneet (HAH!) enää missään. Ukkorähjä tuli noukkii meidät kuudelta ja siitä sujuvasti siirryttiin ulkoruokintaan.

Taivaallista haukea

Lammasta päääh

Peura Wallenberg

Oliks tää karitsaa

Juustojakin syötiin

Puhkun ja puhallan

Olimme valinneet illalliskohteeksi Ravintola Aidon. Paikka on Töölössä Museokadulla, pienen pieni, tiivistunnelmainen ruokaravintola. Niin kuin yleensä, ei tässäkään ravintolassa se akustiikka ollut paras mahdollinen, mutta se ei tahtia haitannut, meistä taisi lähteä eniten ääntä. Valitsimme Keittiömestarin suositusmenyyn ja saimmekin olla kauttalinjan tyytyväisiä. Ruoka oli hyvää, viiniasiantuntemus erinomainen. Annoksia oli sen verta paljon, että en ala niitä tässä yksitellen kertaamaan, eikä ihan kaikista ole kuviakaan. Mutta haukea syötiin ( belissimo!) peuraa ja lammasta ( perfetto!) ja kaikkea ihanaa mahdollista. Tarjoilu pelasi ja se oli joustavaa. Vedetiin pitkän kaavan mukaan ja siinä se ilta kivasti hurahti. Taidettiin olla viimoiset asiakkaat, ennen kuin poistuimme yöhön. Mutta voin todella lämpimästi suositelle, menkää ihmiset AITOoon syömään.

Eihän me siitä vielä mihinkään kotio päästy. Halusin esitellä Anskulle ja Terolle mun nuoruuteni etkopaikan Ravintola Kuukuun. Kovasti oli paikka takavuosista muuttunut, ei enää samaksi tuntenut. Siellä on tullut istuttua tovi, jos toinenkin. Tuhottiin pari pulloa skumppaa ja Ukkorähjä alkoi olla jo ihan kypsä. Eli porukka biiliin ja kotio. Kiitos, kiitos, oli kiva synssäri-ilta.

Tänään tutustutaan Oma Koti messuihin. Siellä on sisustusta ja yhtiökumppani on ostanut oman kodin. Mennään fiilistelee ja kuka ties, jotakin uutta löydetään.

Tehkää hyvin ja Ponnistakaa!

Tasan neljäkymmentäyhdeksänvuotta sitten minulla oli pakottava tarve tulla tähän maailmaan. Siksikö siis heräsin tänään jo neljältä? Ei, ei minulla ole samanlainen tuore tunne siitä, että haluan valloittaa tämän maailman. Minua vituttaa tämä aikaisuus. Olenkohan muuten syntynyt ennen vai jälkeen lasketun ajan? Jospa tulin jo silloin ennen ja siinä on syy tähän unettomuuteen. Onkohan kukaan tajunnut tuotakaan tutkia? Ovatko etuajassa maailmaan tulleet ihmisrääpäleet niitä, jotka elämässään kärsivät. Kärsivät ja kärsivät. Mistä kärsivät. Kärsivät siitä, että ovat joka paikassa etuajassa, kiireisiä ja unettomia. Näin se on nähtävä. Hyvä, että selvisi tuokin asia.  Heti alkoi väsyttää...

Ei ollut helppoa se tulo. Tänne näin, pahaan maailmaan. Onneton tekele olin, vaivaiset pari kiloo taisi olla jopa alle. Ei uskoisi nyt. Lievästi ylipainoinen herkkuperse. No mut joo, siinähän selvisi tuokin syy, miksi koko ikänsä hamuaa makeaa ja muuta herkkua. Henkiin jääminen siinä ja siinä, siksi syötättää koko ajan ja ikuisesti. Ettei kuolisi. Ettei näkisi nälkää. Ei se mun vika oo, kun possumunkki maistuu. Olin vain niin pieni, kun tähän maailmana ponnistin. Hyväksytään. Seitkytkolmepilkkuviiskiloo. Herreminguudendo!

Antiikkia, antiikkia

Äänettömänä tulin. Tulin kuin kuolema. Sininen olin. Ei tuosta eläjää tule. Hirvee sisu, ei taho kuolla. Tahtoo nähä, onko ruoho vihreämpää tuolla. En ollut sit kymmenen pisteen pentu. En ollut niin. Enkä taida olla vieläkään. Mutta niin vaan ponnistin elämään. Mitään ei oo ilmaseks saatu, eikä pidä. Pitkä on taival ollut, nopeasti tähän päivään. Enemmän elettyä kuin elämätöntä, se välillä kauhistuttaa, mutta ei tunnu missään. Ai, ei vai? Hups, mitä höttöö. Hautaan joutais tai sit alan nuortuu. Semmoista on elämä, ihanoo.

Tilasin Fasulta vatelmakermakakku-unelman. Vien sen tytöille duuniin. Mua vittu pitää juhlia, olen jo niin vanha etten muuten tästä selviä. Päivä on kiva. Fashionstylekurssi tiedossa, uutta pitää oppia vaikka on pystyyn kuollut kääpä. Illaksi mennään Aitoon. Kyllä luit aivan oikein. Yhtiökumppani ja armaat Ukkorähjäkkeet messiin ja faindaining ravintola Aidossa. Gyrmeetä siis tiedossa ja ehkä jokunen kupla on makuanturoille annettava. Vielä, kun jotakin maistaa. Ensi vuonna olen jo mauton ja hajuton. Toiveissa olisi myös saada uusi tukka. Nyt tuli tukkahätä, näytän just sille, että täytän tänään vuosia. Ja täytän niitä liikaa. Otan semmoiset kiharat, että abuhannaubakin näyttää suoralta rinnallain. Joku kiva sävy päälle, ehkä hiukkasen pinkahtava. Se on tiukkaa kamaa. Rockrockrock.

Kiralle onnee! Oli niin jännä ja koskettava masterfinaali. Juu, juu, kyllä piti pikkasen tihrustaa onnen kyyneleitä. Oli hienoa katsoa, kuinka itseluottamus kasvoi ohjelman myötä. Ei vaan se, että hän oli loistava kokki, ja voitti myös itsensä ja kasvoi ohjelman aikana hurjasti. Hieno tarina, kiva kokonaisuus. Ruoka, itseluottamus, kisa ja voitto. Hyvä Kira!!

Ei maar, nyt menen nuolemaan vanhoja haavojani ja elämän arpia. Yritän vielä unta, sillä edessä on pitkä ja valoisa päivä. Jaksaa, jaksaa...

P:S Jos nyt joku sai sen käsityksen, että minulla olisi joku IKÄkriisi, niin se ei se pidä paikkaansa. Ikä on vain numeroita ja minä olen vanha. Tai nuori. Mikä pahinta, keski-ikäinen. On vain nuori tai vanha, ei siinä keskellä. On joko ensimmäinen tai viimeinen. Ei siinä keskellä.

Unta palloon kuula kalloon

Hiljaista. Kuulen kuinka hiiretkin pissii häviäviin hankiin. Mokka maistuu pehmeälle ja heräsin liian aikaisin, höh. Oliko syynä jäytävä kipu käsivarressa vaiko alitajuntainen jännitys ( ei suora) muutoskohteen esittelystä. Enihau, ylhäällä ollaan, mutta uni painaa nuppia ja joku valvottaa. Valvottakoon.

Olen tehnyt tieteellisen kokeen ja tullut siihen tulokseen, että mokka maistuu pehmeämmälle, kun valkaisuun käyttää kevyt maitoa tai sitten sitä punaista. Hyi, hyi, rasvaa tulee, mutta vaikuttaa oikeasti makuun. Minähän olen kurri ihmisiä, mutta ruuan valmistukseen käytän eri väri vaihtoehtoja. Jäädessään tähteeksi, käytän niitä mokassa ja maku on, niin no, se on pehmeämpi. Pitäisikö ostaa kuohukermaa? Ai, ai nassukat tykkää. Tsot, tsot,  joku roti elämässä täytyy olla. Kohtahan tässä eletään kuin siat pellossa. Kuohua ja punaista maitoa.

Olen intohimokkaasti seurannut Mastercheffiä. Hui, kun siellä on jännät paikat. Eilen selvisi finalistit. Olisin niin toivonut, että Matti olisi jatkanut kisassa. Siinä vasta herkkä, iso mies. Semmoinen lutunen nalle. Kauhian vaativat tehtävät heillä on ja hienosti hoitivat tonttinsa. Ei olisi Martasta moiseen vaikka intohimona köksä onkin. Torstaina grandefinaale ja toivon sydämestäni, että Kiira voittaa. Sitä Topcheffiä en ole jaksanut katsoa. Joku siinä tökkii, ne tuomarit kaiketi. Se ei oo kiva.

Lahjoista parhain

Mun lutunen nalle antoi eilen synssärilahjan etukäteen. Ehkä en ole niitä ihmisiä, jolle olisi helppo lahjoja ostaa. Tai miten sen nyt ottaa. Kaikki merkki käsveskat uppoo aina. Ulukomuan matkat, huippuravintolaillalliset, tietotekniikka, järjestelmäkamerat, yleelliset kylpylälomat tai tuhansien eurojen lahjakortit ovat aina varmoja valintoja. Eli ihan heleppoo. No mut joo, sain setin piirustusvälineitä ja olinkin ylen tyytyväinen ja otettu. Olin silleen, että voi ei, mitä se nyt on mennyt, ei ois tarvinnut, enhän mää mittään ja samalla pelkäsin, että kassista löytyy joku tiimarin vinkulelu. Ei ollu, oli hieno lahja. Kiits!

Kyllä se kevät nyt tulee! Linnut pitävät semmoista konserttoa, että salosenesapekka (vai ristomattiko hän oli,) olisi vihreä kateudesta. Tuo soitto, jos mikä, on lupaus paremmasta. Hyi olkoon, kun sieluuni saapui muistot kesäisestä aamusta möksän terdellä. Ihan vihalaisi pyllyssä asti. Niin tuntui hyvälle. Eilen tapahtui kummia. Kävelin pitikin aleksia metrolle ja ilta-auriko paistoi häikäisevästi suoraan silmiini. Katu oli suht väljä ja kluuvin kajareista tunki joku chilli kevyt ja hempeä musa. Yhtäkkiä, kuin desavyy, olin ihan jossakin muualla. En tiedä, oliko tunne joku jo tuntemani, mutta muistikuvissa, kävelen pitkin rantabulevardia, shoppaan rätei ja lummpuloit ja mieli on ylen hyvä, tyytyväinen.  Tunne kestää hetken ja olin jo WTF, mitä tässä oikein tapahtuu. Käännyn varjoiselle kujalle ja palaan takaisin harmaaseen arkeeni. Ihana oli. Hetken onnellinen huuma. Lupaus vai mennyt muisto, ai dont nou.

Kai se pitäisi yrittää vielä unta palloon. Vai ampua kuula kalloon. Olipa kiva stemma. Suorastaan runollinen. Höpsistä, nyt minä menen pois. Pois. Pois. Hyvää yötä ja huomenta.

Pientä rajaa, pyydän.

Hui hai haipakkaa! Mulla on ollut veepee ja niin kuin tapana on, kiirettä piisaa. Kankkunen, tuo ihmistä riivaama pirun lähettiläs on mennyt paskaojille ja jätti mut rauhaan. Snadi turvotus lärvissä, mutta muutoin jo energinen olo. Hönttönen vaikuttaa mulla eniten energiatasoihini. Tulee sellainen plääh, en jaksa, ei huvita, ei kiinnosta olo. Se on ihan kaamee. Ei taho plääh.

Aloitin työskentelyn tänään jo kello kasi. Muutaman tunnin intensiivinen rutistus ja homma on kasassa. Tämähän menee näköjään niin, että se ajatustyöskentely on hyvin iso osa tätä hommaa. 24/7 sitä miettii, funderaa ja pohtii. Hakee vaihtoehtoja, malleja ja materiaa. Sit, ykskaks, ne loksahtaa kohdilleen ja se kasaaminen kertoo kokonaisuuden. Itse olen tyytyväinen ( se on paljon se) ja toivotaan, että asiakaskin tykkää. Laitan tähän muutaman fiilis kuvan, eipä niistä selviä minne, kenelle ne ovat menossa. Minunhan se suunnitelma on, kai sitä täällä saa esitellä. Ei oo laitonta. Oli kiva tehdä, olin jotenkin niin tohkeissani aamulla. Aukaistuani silmät, olin heti, että nyt hommiin. Tai kai olin jo jonkun tovin siinä maatessani miettinyt, että kuinka ja miten mikäkin tulee. Kutsutaanko sitä visualisoimiseksi. Hah, kai. Visuaalinen nukkuja.

KotKotwokki

Jo on aikoihin eletty! Opettaja potkitaan virastaan, kun hän on asiallisen voimallisesti poistanut häiriköivän oppilaan ruokalasta. Haloo! Ensiksikin, pitäisi selvittää, onko tälle kullannupulle tullut mitään fyysisiä haittoja, käsittääkseni ei. Tämä pikku talleroinen on ties ensimmäistä kertaa elämässään saanut tuntea vastoinkäymisen ja sen, että joku laittaa rajoja ja ojentaa. Voi helevetin helevetti! Mulle oli pentuna sellainen opettaja, joka läiski meitä levottomia sillä paksulla korallikirjalla päin näköö. Sattu niin perkeleesti, mutta oli kuri ja järjestys. Ei mulle oo mitään draumoja siitä jäänyt, vai hetkinen, voisiko se olla syynä seksuaaliseen suuntautumiseeni? Nyt mennään käräjille, haen oikeutta heti. Mut hei, tähänkö on oikeesti tultu, että pennut saa hyppiä silmille miten niitä huvittaa? Onko järkee? Ymmärrän väkivallan, mutta kuinka siihen vastata, jos oppilaat tulevat päälle. Onko otettava nöyränä vastaan, kun meijän ville tai meijän tiinuliinu räkii päin näköö? Nyt jos koska, olisi osoitettava näille kansankynttilöille mistä reiästä se kana pissii. Jos me lähetään tähän, niin tämä tämmöinen on hyvä esimerkkitapaus siitä, kuinka tulee jatkossa menetellä. Eihän nykyajan kakaroilla ole kohta minkäänlaista ihmiskunnioitusta. Tuohtunut olen ma. Pah, pah!

Hektisen päivän palkitsi hieroja. Niskapaskajäkitys on taas aktiivinen ja apua tarvitaan. Musta on aina niin ihana kuulla, kun ammatti-ihmisetkin ovat kauhuissaan kroppani tilanteesta. Eli en siis kuvittele kaikkia kipuja korvien välissä. Luulen, että luulen olevani luulosairas tai ainakin kuvittelen, että olen luuleva luulosairas. Ei, en oo. Hieroja veivasi ja vatkasi ja oli tyrmistynyt siitä, että hauislihakseni vasurissa on ihan kivettynyt. Se surkastuu. Mä surkastun. Apua. Musta ei jää jäljelle kuin surkastunut pikku haba.

Hierojan jälkeen palkitsin itseni jokothaiwokkikotkot hässäkällä. En ole tehnyt niitä pitkilleen, kun Ukkorähjä ei tykkää. Hän sai eilen kalapuikkoja ( siinä vasta huono ape) ja tänään oli mun vuoro saada mitä haluan. Oli maukasta. Haudutin kaveriksi nuudelsonit ja vot, mänt kiel perseesseen. Syököön Ukkorähjä vanhoja tähteitä, jos ei mun autenttiset thaipöperöt kelpaa. Hölömö on. Ei ymmärrä hyvän päälle.

Päivä meni joutuisasti, sehän oli palkinto itsessään. Nyt heitän lapani sohvalle, möllään hetken töllöö, mistä ei taaskaan tule mitään möllättävää. Se on Moro ny!