Jette KIVA de

Hups! Heräsin poikkeuksellisesti jo viideltä. Siihen lienee montakin syytä. Laitoin yöksi purukiskot ja ne ahisti. Unen hämärässä sörkin ne veke ja olivat liimaantuneet naamaan kiinni. Nyt mulla on hampaan kuvat naamassa, jette kiva de. Tänään menen sinne Töölöön Ortopedin pakeille. Sekö jännittää ja uni olisi levoton. Mahdollisesti kyllä. On myös paljon kivoi juttui ja saatan ressukka olla niin innoissani, että sekin herättelee. Olkoon niin.  Mut hei, mokka on hevi softii ja ilma on lämmin kuin latinon lanne.

Pakko kyllästymiseen asti ( sori) avautuu lopputöiden palautuksista. Kolme iltaa oli sellaista ilotulitusta, että kävin aika kierroksilla. Oli niin mahtavaa nähdä muiden töitä. Upeita, oivaltavia kokonaisuuksia! Hauskaa se, että kaikilla sama tehtävän anto, mutta jokainen uniikki, eri tapaa toteutettu yksilöitymä. Oli nolla budjetilla tehtyä ja sadoilla tuhansilla duunattuja. Aika ihanaa oli myös se, että kaikki olivat tehneet lopputyön sydämellä ja hiukka vereslihallakin. Mukana paljon koskettavaa tunnetta. Sisustaminen on myös tarinoita, ihmiskohtaloita ja ennen kaikkea se on elämää. Ollaan kuulkaa ihmisissä. Siellä niin sisällä ja alkulähteillä. Olen kyllä onnellinen kokemastani.

Mitäs muuta kivaa? Eilen postissa tuli se Oulu-lehti. Siellä niin möllään isossa kuvassa. Otsikko on Innostavaa sisustamista. Olin kuvaankin ihan tyytyväinen. Ukkorähjä otti sen ja noin sadan oton jälkeen kelpuutin kuvan. Sain eilen myös haastattelupyynnön Rakennus-lehdestä. Tahtoovat tehdä jutun minusta ja lopputyökohteestani. Hei, vähäkö huippuu! Totta kai suostun, sehän on suuri ilo ja kunnia. Maanantaina Kauniit Kodit-lehti tulee tekemään juttua mun himasta. Sitä odotan kuin kuuta nousevaa ja arvata saattaa, että olen... enemmän kuin innoissani. Kaikkia kivoja juttuja on siis tiedossa. Pitää vain yrittää pitää ittensä tiukasti maanpinnalla etten häviä tonne avaruuksiin. Tai mikä pahinta? Kohta joku keltainen neste nousee kerroksiin ja kävelen päin pylväitä, kun nokka on niin pystyssä. Höpö, höpö ja pylly pois rinsessatyynyltä. Tähän ikään ehtineenä, nöyryys on hyve ja osaa jo suhtautua tosiasioihin liiemmin kuumenematta. Hah, ken tuon uskoo, niin taivaspaikka on avoin.

Huomenna mennään Tikkurilaan maalaamaan. Kyllä, ymmärsit ihan oikein. Sinne niin maalitehtaalle. Ollaan siellä koko päivä ja luvassa on maalauselämyksiä. Me saadaan Tikkurila lippikset! Varmasti mielenkiintoinen ja kiva päivä tulossa. Se onkin sitten viimeinen kerta koulua ja päättäjäiset on parin viikon päästä.

Tein eilen koulumatkalla kirppislöydön. Kaksi upeaa taulua. Maksoin niistä viistoist egee tsipale ja annan niille kivat raamit ja voilà seinäpinnat saa hauskaa ajanpatinaa. Kuvat heräävät henkiin ja niillä on uusi elämä edessä. Ai ko kiva. Hirmu kiva. Elämä on kiva. Joo, joo, nyt riittää tää hehkutus. Alas tullaan vielä rumisemalla.

P:S Tunsitko eilen kevään tuoksun?

Lopputyö kuvina

Sain lopputyössäni kiitosta rohkeasta värien käytöstä ja siitä, että olin saanut kohteeseen persoonallisen käden jäljen. Sillä intohimolla, millä kohdetta tein, tulin itse siihen tulokseen, että tämä on asia mitä haluaisin jatkossa tehdä. Erityisen palkitsevaa oli se, kun sain huomata sisustussuunnitelmani muuttuvan lihaksi ja vereksi. Näki oikeasti, kuinka pinnat toimivat yhteen ja rohkeatkin värivalinnat toimii. Onnellinen olin myös siitä, että olin oppinut niin monta upeaa asiaa!

Kerron lyhyesti kohteesta ja mitä sinne tehtiin. Asiakas toivoi värimaailmaan muutosta niin, että asuntoon saadaan aikaan rauhallisuutta ja persoonallisuutta. Kaikki seinäpinnat uusittiin, lattiat ja ovi/ikkuna/lattialistat vaihdettiin koko asunnossa. Puiset, vanhat kaihtimet uusittiin valkoisiin. Olemassa olevat huonekalut järjesteltiin uudelleen ja kaikki kodin tekstiilit ja valaistus uusittiin myös.

1. Pikku eteinen eli tuulikaappi sai kaksiosaisen maalipinnan. Sekä uuden kenkäkaapin.
2. Ison eteisen punainen ja rapattu seinä tasoitettiin ja tapetoitiin. Vanhan peilin puukehykset
    maalattiin harmaaksi ja pintaan vedetiin hopea lasyyri.
3. Keittiön seinät maalattiin ja valaistus, sekä verhot uusittiin. Ruokailuryhmän tuolit päällystettiin.
4. Olohuoneen iso, rapattu ja valkoinen seinä sai uuden erikoismaalaustekniikalla toteutetun pinnan.
    Yksi päätyseinä ( ruskea) maalattiin tummalla harmaalla, muutoin seinäpinnat sai vaalean harmaan
    sävyn.
5. Makuhuoneeseen laitettiin fototapetti. Kuva on meidän mökin auringonlasku.

Tein kohteeseen myös suunnitelman uusilla kalusteilla. Näin asiakas voi halutessaan jatkaa sisustusta. Niistä piirroksista ei ole vielä valokuvia ja lopputyö on nyt koululla arvioitavana. Laitan tänne nyt kuvia ennen ja jälkeen remontin. Kohteesta puuttuu olohuoneen upeat Nantucet sivupöydät (sisustusliike S.A.L.I.) Ne saadaan parin viikon päästä. Sekä makuhuoneeseen teetätetään puusepällä yöpöydät. Kuvissa nyt väliaikainen ratkaisu. Olemassa oleva sohva on mielestäni tilaan liian iso, mutta budjetin rajoissa mentiin ja myöhemmin olemassa olevan suunnitelman mukaan, voi asiakas tarvittaessa hommata uuden. Jos jollakin on kysymyksiä ja haluaa tarkempia tietoja, annan niitä mielelläni.

Tervetuloa! Pikku eteisen värimaailma.

Uusi eteinen

Eteinen ennen

Olohuoneen ruskea seinä vaihtui harmaaseen

Vanha, ruskea näkymä

Olkkari ennen

Olkkari jälkeen

Olkkarin seinä makuhuoneeseen ennen

Ja jälkeen

Rapattu valkoinen, vanha seinä

Uusi ilme. Sohvan sivuille tulee vielä uudet pöydät.

Vasten auringonsiltaa...

Väriä kyllä, mutta rauhaa

Makkari ennen muutosta

Tunnelmia

Keittön uusi ilme

Kyökki ennen muutosta

Ohi on!

Auringon nousu rusottaa häikäisevästi puiden latvoissa. Se on kuin iso tulinen pallo. Sitä kohti ei voi katsoa, muuten voi sokeutua.  Anteeks vaan, mutta nyt on pakko laittaa kaihtimet kiinni. En voi kuitenkaan olla mölläämättä kirkasta valoa ja sit silmissä on musta, sokea pallo. Mulla on kevyt ja helppo olo. Lopputyö on nyt palautettu. Täytyy myöntää, että jännitys tiivistyi loppua kohti. Eilen koulumatkalla jo luulin, että mulle on iskenyt noroviirus. Niin kummasti vatsassa kiersi ja hyvä ettei tullut plöröt pöksyyn. Mä en yleensä reagoi vatsalla, mutta oliko tämä niin jännä paikka, että ne perhoset sekoili vatsalaukussani epätoivoisesti. En uskaltanut edes paukutella, olisi vain siivekkäät lähteneet vapaaseen liitoon. Mitähän perhosia ne oikein ovat? Kuningatar kenties. Ei, kyllä ne minulla ovat varmaan ihan kaaliperhosia. Tai joku ruma yökkönen. Onko ripskaperhosia olemassa? Jahas, täytynee soittaa PPP:lle luontoiltaan ja kysyä moista.

Olo on helpottunut, mutta samalla haikea. Tämä oppimisen tie alkaa tulla päätökseen. On hauska huomata, kuinka me kaikki oppilaat ollaan kehitytty puolen vuoden aikana. Mielettömän upeita loppuduuneja. Eilen nähtiin vain osa ja odotan kovin kahta seuraavaa iltaa. Ihanaa huomata, kuinka kaikki ovat innoissaan ja jälki on niin pro. Alun haparoivista esityksistä ja piirtelyistä on kehittynyt selkeitä ja oivaltavia kokonaisuuksia. Ai, että mie nautin, katsoa muiden töitä! Jos olet kiinnostunut sisustuksesta, ja haluaisit oppia siitä jotakin uutta, niin voin suositella koulua jokaiselle. Puoli vuotta elämässä on niin lyhyt aika ja ainakin minä olin erittäin tyytyväinen siihen, että sain uutta ja varmasti erittäin käyttökelpoista asiaa. Koulun voi suorittaa ihan harrastusmielessä. Ei siitä ole pakko ammattia itselle saada.

Kohtasin eilen bussissa nykyaikaisen luontoilmiön. Edessäni penkillä istui teinityttönen. Semmoinen kaunis, rusoposkinen. Tuli mieleen Lumikki. Kääpiöitä ei näkynyt missään tai voihan se olla, että olivat niin kääpiöitä, että en niitä lattianrajasta huomannut. Enivei, tämä neitonen otti kännyllä itsestään about kymmenen kuvaa. Sellaisia lähikuvia, jossa suu mutristetaan huippumalliksi tai kuvassa näkyy vain silmä. Otti kuvan, tsekkasi, hylkäsi ja otti uuden. Sen jälkeen hän lähetti kuvan sosiaaliseen mediaan ( ei ollu fase) joku näitä nuorison suosimia, mistä mie voin tietää. Ja mikä vauhti siinä tekstin näppäilyssä!  Se tapahtui sekunneissa. Ei aikaakaan, kun puhelimeen satoi kommentteja solkenaan. Ja tämä kaikki tapahtui n. seitsemän minuutin aikana. On ne näppäriä, nämä nykyajan teinit. Minä en olisi yhtä kuvaa saanut tuossa ajassa otettua. Huikeeta! Ja mikä tässä on erityisen hauskaa. Tämä nuori neitokainen ei ollut millään lailla häiriintynyt, kun tuijotin tätä touhua kiinnostuneena. Hän ei varmaan edes huomannut, että setä kyttää. Toista se oli meidän nuoruudessa. Luimisteltiin pitkin nurkkia, eikä puhettakaan, että olisi kameran eteen vapaaehtoisesti haluttu. Ihania nuo nykyajan nuoret!

Ei maar, nyt on pakko lopettaa. Teen erikseen postauksen lopputyöstä kuvineen. Tulossa on.

Levoton valo

Joku muukin oli huomannut, että aurinko paistaa ja kannattaa ulkoilla. Mentiin perheen kans tohon Aurinkolahden rantaa. Tsiisus, kun oli populaa. Ihan meinasi tulla ahistus ja teki mieli huutaa: " Gou houm, tää on mun mesta!" En tietenkään tehnyt niin, sillä ei ihminen saa olla niin itsekäs, että omii itselle kokonaisen rannan. Miksiköhän ihmisryhmittymät ja massatapahtumat ei oo oikein mun juttu? Ihmisiä oli jää täys kuin pikku kirppuja. Ja mun olisi niin tehnyt mieli hiihtää pakoon yksinäiselle saarelle. Repussa kuumaa kakaoo ja juustomunaleipiä. Ei ollut. Ei suksia, ei eväitä. Oli vain ihmisiä. Pois. Pois.

Gou houm!

Mulla meni eilen herne nenuun ja pahasti. Oikeastaan se oli meloni ja sanonko minne se meni? Olin ajatellut, että lisään lopputyöhöni vielä yhden pohjakuvan. Silleen helppo keissi. Mulla on valmiiksi piirrettyjä pohjia, lisään siihen vain kalusteet. Ja se siitä. Sit se on tehty ja palautus on tänään. Mutta en löydä TÄRKEITÄ papereita mistään! Muutama kopioitu suttu, mistä en saanut kunnolla mittoja, eikä muutenkaan selvää. Mä käännän joka paikan! Enkä voi uskoa todeksi, että olisin heittänyt ne roskiin
( mulla on pikku perverssio heitellä kaikkea joutavaa menemään.) Verenpaineet paukkui niin, että silmissä musteni. Samalla paistoin kakkuja duuniin ja pikku koira kaipasi jo evästä. Soitan Ukkorähjälle, että voisi hoitaa koiran, mulla on paniikki. Vedän sille kapulan päin näköö. Tuli kuitenkin ja hoiti koiran ja jätti mut suosiolla kiehumaan. Eipä siinä auttanut muu kuin piirtää pohja uudelleen. Yritin rauhoitella itseäni ja olla silleen ei tässä mitään ressiä. Sain homman tehtyä ja laittelin kaikkia tarvittavia TÄRKEITÄ papereita valmiiksi huomista varten. Saan taas huomata, että osa puuttuu. En voi ymmärtää ja kiroan itseni alimpaan helvettiin. Yhtäkkiä muistan, että mulla on olemassa se musta salkku, missä on kaikki kohteen TÄRKEÄT paperit. Missä se on? Voi helvetin helvetti, mähän laitoin sen lipaston taakse talteen. Siellä oli niin ja muistan jopa, että olin lajitellut ja laittanut kaikki valmiiksi tätä päivää varten. Hyvä, ettei lähtenyt henki. Oli meinaan niin rankka hermotus. Piti pyytää Ukkorähjältä ihan sorisori.  Rauhallinen ja leppoisa koti-ilta sai aika yllättävän käänteen. Mä oon niin tollo!

Portaita äidin oomme kaikki

Tämä lisääntynyt valon määrä ei aina ole onnellinen asia. Se tekee musta levottoman. Semmoinen outo sisäinen rauhattomuus. Pitäisi koko ajan tehdä jotain, mennä jonnekin ja olla silleen kokakola mahtava meno. Ei vanha ihminen tuommoista jaksa. Niin kuin nytkin. Tekis mieli hiihtää, laskettelee, etelään, pestä mattoja, ostaa keväträttejä, laihduttaa, vaihtaa lookkia, syntyä uudelleen ja vähintäänkin ostaa uudet rillit. Talven pimeydessä on se armollisuus, että saa lehmääntyä rauhassa. Ei tartte, ei oo pakko mihinkään. Miks kevät on niin levoton? Mitä tuolla harmaassa massassa, mitä aivoiksikin kutsutaan, oikein tapahtuu? En usko, että mulla kovinkaan ihmeitä, mutta silti olen levoton tuhkimo. Oi kevät, sä oot niin hurma surma.

Tänään on fyssäri. Meillä oli hiihtolomapaussi. En mää kyllä mitään eroo oo huomannut. Käynkö vai enkö käy? Sama kipu. Tästä täytynee palaveerata. Se ei ole ihan halvinta lystiä, ja jos siitä ei ole selkeesti apua, niin onko järkee vai ei? En mää tiiä. Tällä viikolla saan sen Ortopedin lausunnon, katsotaan sit.

Räystäät tippuu jo. Kuinka noin voi sanoa? Eihän ne räystäät mihinkään tipu. Se on jää joka sulaa...

Vinoon laskettu elämä

Hetkinen. Ukkorähjä on jossakin bileissä ja mä vietän pikkukoiran kans koti-iltaa. Kuinka tässä nyt näin on päässyt käymään? Ennen vanhaan se oli ihan toisin päin. Mie olin baarilois ja Ukkorähjä vartoi.  Meillä on siis roolit vaihtuneet ja musta on tullut tämmöinen himahissukka. Mut uskokaa tai älkää, minä nautin suunnattomasti tästä mitäänsanomattomasta himailusta. Mun ei yhtään tee mieli kylille bilettää. Hima on paras ja taitaa tuo sielunelämäkin olla aika kohdallaan. Huom. toistaiseksi. Mikäs tässä sitten on ihmisen olla? Ei mittään hättää. Se tuntuu rauhoittavalle. Olen rakastunut tähän leppoisaan kotoiltailuun.

Ukkorähjä pyyti viikolla, että laittaisinko Lasagnea. Rakastan sillä siis, tuolla se uunissa muhii ja tunteella sen olen laittanut. Syököön sitten, kun tulee kyliltä. Ei hää päissään ole, eikä pahatapainen muutenkaan. Ja tuskin on edes kovin nälkäinenkään, kun tulee kemuista, joissa on ollut tarjolla illallisen tynkää. Ukkorähjä ei ota alkoholia ja on aina autolla liikenteessä. Ollaan silleen erilaisia. Miehän tykkään välillä ottaa hiukka kuplia. Siis niin kuin skumppaa ja noin. Mutta on se hyvä, että hääkin välillä tuulettuu ilman minua. Jaksaa taas paremmin Martan temppuilut, hih.

Lassua rakkaudella

Tossa oli lauantai-illan fiiliksii. Alkoi Putouksen finaali ja oli tarkoitus jatkaa sen jälkeen, mut enhän mää mittään jaksanut. Massu oli täynnä lassua ja painuttiinkin pikku koiran kans het kympiltä koisaamaan. Ukkorähjä oli vielä kylillä ja mie vain ilmoitin, että tähän pirttiin laskeutui nyt yörauha ja vedin vällyä korville. Uuuuh, olipa täräkkää vetäistä kymmenen tunnin yöunet. Jösses, kun on levännyt olo. Niin lepo, että se tuntuu sielussa asti. Eilinen lassu oli ihan jees, ehkä snadisti kuivahko. Mutta maku oli kohdallaan. Jälkkäriksi tein muka terveellisen unelman. Sotkin Turkkilaista jugurttii, pakaste mansikoita, mustikkakeittoa ja mangososetta. Vähäkö oli raikas, eikä ihan niin sokerihöttöö kuin joku unelmatorttu. Kauheen laiha olo on jo!

Raikkaasti rakastava

Eilisellä avantoreissulla kohtasin onnellisen perhetapahtuman. Olin matkalla takas ja reitilleni sattuu kiva alamäki. Sellainen, mikä houkuttaa lapsiperheitä pulkkailuun. Pikku perhe värikkäät topat yllä olivat tulleet pyllyilee. Rili nais. Isukki antaa ylhäällä vauhtia talleroiselleen ja koko perhe kiljuu suoraa huutoa: "Hienoa Vilja, sinä osaat laskea. Hienosti menee Vilja. Vilja laskee niin hyvin!" Mutta mitä tekee Vilja. Laskettuaan mäen alle, alkaa sydäntä särkevä poru: "Määää laskin vinoon!" Siinä on perheneuvottelun paikka ja niin mamma kuin pappakin kökkii Viljasen ympärillä ja lohduttaa: " Vilja rakas, ei se haittaa. Sinä laskit hyvin, ei vinoon laskeminen haittaa."Viljaa vaan harmittaa vietävästi, ja räkä poskella hän toistaa: "Mut mää laskin vinooon!!" Voi Vilja raukkaa. Mulle tuli lähinnä mieleen, että tuleeko Viljasta täydellisyyden tavoittelija vai uskaltaako hän tuolla menolla koskaan laskea elämässään vinoon. Jääkö nyt Viljalle vinoon laskemisen drauma? Onko tie jo ennalta määrätty, ja hää eksyy vääriin porukoihin ja elämä lähtee menemään vinoon. Voi, voi, se on rankkaa hommaa tuo lasten kasvatus. Minusta ei olisi moiseen.

Tää on hevii. Ikkunasta arska sokaisee niin, etten meinaa näppiksiä erottaa. Katson suoraan aurinkoon ja sen jälkeen näen vain mustaa. Mut on pakko möllää. Se tuntuu hyvälle. Aukaisin sälekaihtimet joskus marraskuussa ja siitä lähtien ovat saaneet olla auki. Ei ole arska pahemmin häikäissyt. Enkä voi laittaa niitä kiinni nytkään. Häikäisköön, kun kerran paistaa. Kesäksi sitten sulki.

Mun tekis mieli hiihtää. Tossa on ihan vieressä hyvät ladut. Viime viikolla kävelin hiihtoreitin rantaan  ja mielikuvaharjoittelin. Näin itseni solakkana, ylläni mikrokuituhengittävä alusasu ja yllä seksy hiihtopuku. Pistin menemään kuin juhainen mieto konsanaan. Välillä kiljahtelin: " Havuja, perkele!" Ihan vain siksi, että halusin kuulostella, mille tuntuisi huutaa noin eläimellisesti. Muutama vastaantulija katsoi hieman oudosti. Joopa joo, sukset on tuolla vinnillä ja se taas tarkoittaa sitä, että koko helvetin komero olisi ensin tyhjättävä, saadakseni hikilankut käyttöön. Hirveen raskasta ja hankalaa. Vaikka olen järjestyksen immeinen, niin jossakin mullakin prakaa. Kellari/vinttikomero on järkyttävässä työnnä vaan kaikki sinne sisään kunnossa. Jos tahtoisin nyt hiihtämän, ne sukset olisi pitänyt ottaa esille eilen.  Ei tälle auringolle kerkee enää suksia sieltä kaivaa, siinähän menisi koko päivä. Mut hei, voinhan mennä sauvakävelee ja leikin, että hiihdän. Havuja, perkele!

Rosee is reed

Rose darling, you are so hot!

Tähän se nyt sitten tyssäs, tää terveellinen ja uus elämä. Annoin periks viinapeikolle ja nyt naukkailen Rosee viiniä. Voisin tietysti juoda ihan mitä tahansa alkoholia, mutta toi Rosee kuulostaa jotenkin hallitulle alkoholin käytölle. Aistikkaasti nautin roseeta... Ja yritän itsekin olla sellainen ruusuinen emäntä. Perhe-elämää parhaillaan. Minä bloggaan tärkeenä täällä ja Ukkorähjä makoilee, pikku koira kainalossa, olohuoneen lattialla. Mun pitäisi mennä viettää laatu aikaa perheen kans, mut sitä ennen on pakko postaa tärkeemmät kuulumiset tänne eetteriin. Totta vie.

Mitäs uutta? Sain tänään toisen sisustusduunin! Se tulee aika nopealla aikataululla ja se innostaa mua kovin. Kohde on haastava ja uskoisin, että se mun ajatus siitä järjestelijästä, voisikin ottaa tulta alleen. On sanomattakin selvää, että olen innoissani! Kysymyksessä on omakotitalo Suvisaaristosta. Siellä jo pelkästään ympäristö ja ne kaikki upeat talot asettavat tiettyä kunnioitusta ja suoristuspaineita, apua! Jos mää klaaraan tän, niin siitä voisi poikia paljon uutta keikkaa. Ei sillä, että ottaisin mitään turhia paineita, mutta olisi ihan pakko onnistua. Ei mulla oikeesti oo mitään paniikkia. Kuultuani kohteesta, alkoi päässäni oitis pyöriä miljoona ideaa. Eiköhän niistä joku ole käyttökelpoinen ja sitä kohti mennään. Ei siinä sen kummempia.

Kohta alkaa Voice. Viikon ehdoton suosikki! Tällä kertaa mukana ei oo niin huippu artisteja. Hyviä kyllä kaikki, mutta ei niin unhoittumattomia! Tää kaksintaisteluvaihe on mielenkiintoinen ja tuomarit on mahtavia. Kyllä, mä tykkään myös siitä Tähkän poijaasta. Siinä on vaan niin paljon munaa. Mulla on kesken ohjelman saunavuoro. On aina taistelu, kumpi voittaa vai tallennanko? Tänään sauna voittaa, on pyhän rituaalin aika,

Tää oli vain tämmöinen pieni postaus. Kuin tuulen pieru. No uhuu, olipa taas taiteellinen ilmaisu. Pikku Roseissa on pakko yrittää olla luova. Nyt valloitan sohvan ja alkakoon illan ohjelmisto. Vieressä ei ole suklaata, ei karkkia, eikä mitään höttöö. Silleen kuitenkin ruodussa ja tahto luja. Rock me!

Nousee, nousee! Jaksaa, jaksaa!

Nyt se sitten iski. Joka keväinen juttu. Kuntohulluus ja rantakuntoon läski. Eilinen Jutta ja superläskit sai aikaan sen, että teki mieli rynnätä salille tai ainakin juosta hetoitis maratooni. Tuli inha olo. Semmonen inhoon itseäni. Jumppasin tovin. Silleen heiluttelin käsiä puolelta toiselle ja huhhu. Päätin perkele, että lähden salille. Niinpä, mitähän mää siellä tekisin? Tämmöinen vammanen, en saa takkia päälle ilman kipua. Kaikki se, mitä tykkäisin tehdä, on mahdottomuus. Onko ainut vaihtoehto on kävely? Jooga nou. Sali nou, jalkoja jees, mut booring. Uinti, nou. Allasjumppa, meibii. Voi helvetin helvetti. Pitäisi tehdä, tahtoisikin nyt, mutta... Oukei, tässä on nyt hiukka selittelyn makua. Jos käsi ei nouse, niin sillä on aika vaikea reenaa. Voisinhan mä kokeilla. Mun tekisi mieli hikoilla. Jotain ja äkkiä. Airoobisissa laitteissa voisin ruhoani vatkata ja heikuttaa. Tänään teen pidemmän lenkin, juoksen perkele itteni hengiltä. Jee, jee kuntohulluus!

Eilen taivaalla oli outo valoilmiö. Aamuisella uintilenkillä tuli sellainen olo, että haluaisin heittää kaikki vaatteet pois ja tanssia ripaskaa. Olla ihan simona. Helmikuu on tilastojen mukana ollut poikkeuksellisen harmaa. Kamoon, onhan tää ihan syvältä, tämmönen valottomuus. Ihmiset ovat väsyneitä, alkaa paristot hiipuu. Valo tuntuu hyvälle. Imin sitä joka soluuni ja sain huomata, kuinka sitä kaipaakaan. Ihana valo. Ihana aurinko. Toivossa on hyvä elää. Raatiossa säätiedotus sanoi juuri, että  tänään sää on verrattain pilvinen ja poutainen. WTH? Mitä toi sit tarkoittaa? Mä haluun valoo!

Ukkorähjä oli soittanut eilen mökin vuokranantajalle. Homma jatkuu entisellään. Kreit! Eikä vuokrakaan noussut. Se on ollut sama jo useita vuosia. Hirvee kytö möksälle. Sinne on kuulemma tie aurattu. Tahtoo kenties sanoa, että hyvässä lykyssä päästään ajoissa mökkihöperöitymään. Ei sinne vielä ole mitään asiaa. Tien pitää olla kuiva, ja toivotaan, että auraus nopeuttaa sitä. Jee, jee! Täältä tullaan grillimakkarat, mökkiterde, keskikalja ja basturituaalit. Tuskin maltan. Mikä onkaan kesäkukkain väritys tälle kaudelle...

Hei, ei se läski tässä koneella pala. Hopi, hopi, nyt löysä ulkoistetaan. Laitan mikrokuituhengittävän alusasun alle ja annan palaa. Ensin käyn kurkkaa lähiösalin tarjonnan. Ehkäpä siellä on joku vammajumppa. Vai meniskö vauvajumppaan, se vois olla mulle sopiva. Joku kiva mamma mua heittelisi. Joo, joo. Seli, seli. Rautaa, saatana. Mä nostan rautaa!

Ilmassa on hunajapölyy

Taas on muka ollut niin kiire, että en tänne kerkee. Höpö, höpö, olen vain saamaton laiska läski. Raippoja, raippoja. Vitsaa pyllylle. Totean, että jos en tee postausta aamulla, en kerkeä sitä päivälläkään tekemään. Nyt tuli jo huono omatunto, niin on pakko pikku jorinat teille heittää. Ettette vaan luule, että se joi ittensä hengiltä lauantai-illan kemuloissa.

Kemut olivat oikein kivat. Tapasin siis maskeerauskoulun aikaisia luokkatovereita. Ihana Jaana, ihana Elina ja ihana Johanna. Juttu jatkui siitä mihin se viimeksi jäi. Koulusta on jo parikytvuotta   (jösses, kun kaikesta alkaa helvetti olla jo vuosikymmeniä!) Istuimme iltaa tyttöjen duunipaikalla
( hauska kauneushoitola keskustassa.) Jokainen toi pikku purtavaa ja vinkkuu, skumppaa lipiteltiin. Mun piti poistua ajoissa ( oli se tärkee tapaaminen seuraaavalle päivälle) mutta sainkin tekstiviestin perutuksesta, joten ilta aukesikin pidemmälle kaavalle. Joo, nyt varmaan voisi kuvitella, että mentiin rairai överit, mut ei. Poikettiin siinä irkkupubissa molli malouns. Se oli mulle tuu mats. Liikaa ihmisii, liikaa metelii tai mulla liian vähä alkkomahooli tajunnassa. En tykännyt. Toiset jäi, mutta me Jaanan kans poikettiin vielä yksillä kivassa pikku baarissa erottajalla. Jutskailtiin henkevii ja oltiin nii ylevii. Olen niin ylpeä itsestäni, että olin ihmisiks ja Ukkorähjä kävi hakee jälkeen yks ja himas oltiin ajoissa. Kiva pikku sima, eikä ollut tukkakaan kipiä aamulla. Tuli kypsä ja viksu olo. Ukkorähjäkin oli ihan ihmeissään. Joskus on kiva yllättää!

Avantokopille oli ilmestynyt taidetta

Tänään kävin Itiksessä. Ilmassa oli romantico. Kävin Tunnin kuvassa teetättää lopputyöhön laserkopioita ja siellä on niiiiin söpö nuori kundi myyjänä. Mulle tuli fiilis, että mä teen häneen jotakin vaikutusta. Minä?! Vanha homo. Mut hei, hän antoi mulle kymmen pojoo alennusta, muistaa mut kuulemma edellisestä kerrasta. Ja mikä hymy päälle! Mulla lirahti kiimatipat pöksyyn alle aika yksikön ja korvanlehtiä alkoi kummasti kuumottaa. Kävelin ulos ja törmäsin perkele johonkin pahvihökötykseen. En kai mää vaan vanha homo mennyt jotenkin puihin? Vähemmästinkin tuommoinen pistää tykyttää.... Ihanooo! Hyi, kun hää oli niin söpö. Parikymppinen, arvaten. Oih!

Eikä tässä kaikki. Kävin henkasta ostaa lihavan ihmisen työpaitoja ja sielläkin oli nuori, komea ja salskea herra kassatiskillä. Taas tuli outo olo. Hää niin nätisti kulmien alta kuikisteli, että tuli kumma kuumotus. Ihan kuin ilmassa olis ollut jotakin väreilyä. Häh? Mää läksin suihkuttomana, meikittömänä, naama rasvasta kiiltäen, parta ajamatta ja paskarönteissä liikenteeseen ja sain vastalahjaksi homoeroottista säteilyä. Onks ilmassa jo kevään hunajapölyä vai mikä ihme se riivaa? Eikä tässäkään kaikki. Ukkorähjä otti ja tuli, siis tohon taakse ja hieroi mun kipeitä hartioita. Sitä nyt ei ole tapahtunut sitten kymmeneen vuoteen! Vaikka kuinka rukoilen, niin yleensä saan nuolla näppejäni ja nyt kosketti ilman pyyntöä. Kyllä on maailmankirjat sekaisin tai ainakin minä.

On ollut kiireinen veepee. Kaikkee puuhasteluu ja nyt koko roppa on jotenkin rutussa. Täytynee ottaa pikku relat ja venytellä ennen koisimaan menoa. Töllöstä ei tuu niin mitään. Pitäskö hierasta hiukka Ukkorähjää... Älä ny, ei mitään pornoo vaikka hottis päivä olikin. Öitä!

Kadonneen minän arvoitus

Voi mua höperöitymää! Heräsin innostuksissani liian aikaisin. Koko yön olen siivonnut ja laittanut lopputyökohdetta unissani. Eikä tänään ole ohjelmassa mitään muuta kuin asunnon stailaus valokuvauskuntoon. Okei, se on sitä parhautta, mutta ei sen takia kannattaisi valvoa. Mut minkäs teet, tää on mun luonne. Ehkä tässä on uutuuden viehätystä, en kai mää voi joka muutoskohteen kans alkaa valvoa. Tai mistä sen tietää, kyllä mä voi. Hölömö kun olen. Ja innostunut.

Meijän Mese

Eilen se/hän sitten saapui. Näppärän näköinen ja oloinen automobiili. Sain kaikenkattavan tietoiskun kotimatkalla ja olemme ylpeitä perheen uudesta tulokkaasta. Näin lapsettomana voisin kuvitella, että tunne on lähes ( tai ainakin melkein) sama, kun pariskunnat saa sen ensimmäisen sinappikoneen. Ylpeä isä ja synnytyksen riuduttama äiti (siis minä.) Mutta kyllä mun täytynee myöntää, että hieno on ja tasainen kyyti. Istuessani pöyhkeänä siinä etupenkillä, mulla oli sellainen tunne, että otsaani oli tatuoitu Mesemerkki. Kuvittelinko vain, mutta aivan kuin ohikävelevät tavikset olisivat mölläneet, siinä menee niitä rikkaita ja onnellisia mersuihmisiä. Siis kukas tästä autosta nyt olikaan innostunut? Ollakseen tuliterä, niin Mersuksi tämä on vain se halppisversio, mutta sanoinkin Ukkorähjälle, että nyt ollaan kannassa kiinni. Mennään kohti sitä, mikä maksaa pienen yksiön verran. Raha haisee ja mä oo niin öky. Ällöö. Ukkorähjä tuumasi, että tässä on autoo kymmeneksi vuodeksi. Hah, näkis vaan. Hyvä jos ens jouluun.

Mulla on kaikille tavaroille omat tarkkaan määritellyt paikkansa. Avaimet on tietyssä paikassa, metrokortti, röökit, kukkaro, puhelin ja ihan kaikki. Ne laitetaan aina samaan paikkaan siksi, että ne löytyvät sieltä. Näin ne eivät katoa. Sitä en vain ymmärrä, että miksi ne eivät nykyään ole siellä, vaan ne ovat kadoksissa. MINÄ laitan ne AINA sinne samaan paikkaan. Joku siirtelee tavaroitani ja minä olen hukassa. Helvetin outoo. Miten noin yksinkertaisesta asiasta on voinut tulla noin monimutkainen? Ei ymmärrä. Viikolla kukkaro oli kadoksissa. Järkky paniikki! Istun taksin takapenkillä maksaakseni ja huomaan kukkaron kadonneeksi. Pitkän ja ankaran pohdinnan jälkeen luotin, että se on jäänyt himaan tai sitten se on käännetty. En tehnyt korttikuoletuksia ja onneksi se oli unohtunut työpöydälle. Helvetin tonttu!

Kadotuksen pohjaton malja

Mitäs sanotte tästä?  Päivänä muutaman vuodatin tänne pankin tyhmyyttä saamattomasta pankkikortistani. Väitin, että uutta korttia vanhan tilalle ei ole poikaposteljooni minulle toimittanut. Niin luulin, kunnes löysin sen tuosta sekalaiset mutta tärkeät paperit vintagekulhosta. Voi perseen suti! Ei siis minkään valtakunnan hajuu, että olen kuoren avannut ja kortin saanut. Nyt hirvee sotku, vanha kortti pitää kuolettaa ja saan uudet tunnukset ja kaikki. Noooh, eipä siinä kaikki. Nyt en ole saanut tätä uuttauutta korttia sen alkuperäisen vanhan tilalle. Olen siis kortiton. Soitin eilen pankkiin ja mulle tuli tunne, että ne pitää mua jotenkin sairaana. Tunnuslukulappuja on tullut neljä, ja olen aivan sekaisin, mikä on millekin kortille ja mikä kortti on voimassa ja mikä ei. Voi järjen pimeyttä! Kuka mä oon? Hei, mis mää asun?

Jahas, talo herää. Tuo tuttu ja turvallinen yläkerran Yrkki vetää taas laattaa. Joko mölisee muuten vaan. Pisut lirisee ristiin kerroksissa ja mun on hyvä olla. Rintamalla kaikki hyvin ja tästä tulee hyvä päivä. Sitä samaa toivottaen. Siis ei yrjöö, mölinää ja pisua. Vaan rauhaa ja rakkautta, tarkoitin. Adios!

Säikähtänyt kiinalainen

Meijän ihmissuhe on noussut ihan uudelle levelille. Käytiin (taas!) ystävänpäivän kunniaksi romanttisesti ulkoruokinnassa. Ei nyt ihan kynttilöitä, vuosikerta viiniä ja chatöbriääniä mutta ihan oikeessa ravintolassa. Kurvattiin duunipaikan lähi kinkkilään. Mesta ilmoittaa olevansa avoinna 22 ja saavuttiin paikalle puol kasi. Paikka ammotti tyhjyyttään ja ihan selkeesti henkilökunta oli laittanut pillit pussiin siltä päivältä. Säikähtivät, kun tultiin paikalle. Oletteko koskaan nähneet säikähtänyttä kiinalaista? Viirusilmistä tulee hetkeksi pyöreät. Kysyin kohteliaasti, vieläkö teillä on keittiö avoin, saadaanko apetta? "Kylä, kylä, ole hyvi, istu." Näin kuinka tarjoilijaa suomeksi, sori, kiinaks sanottuna vitutti. Yleensä kinkkisafka tulee nopeesti, mutta tämä kesti ja kesti. Ihan selkeesti olivat pesseet jo keittiön, luottaen siihen, että ilta olisi hiljainen, eikä kukaan hullu suomalainen enää tule. Rasvakeitin oli pesty, se alkoi tiirsee vasta puolen tunnin päästä tilauksesta. Ukkorähjän annos oli huono, mä mätin oman karrikanani ihmeemmin maistelematta, olin niin nälkäinen. Syön kinkkilässä aina karrikanan. Voi tsiisus, kuinka monta kertaa olenkaan sen kitusiini vetänyt. Olen varmasti aikaisemmassa elämässäni ollut kiinalainen huumekuriiri.

Kiinalaiset valot

Tuleva viikonloppu on sähäkkä. Lauantaina pitäisi kuvata lopputyökohteessa ne after kuvat. Se olisi sitä myöten selvä. Pääsen kasamaan sen ja siinä on kivaa ohjelmaa näille vapaille. Suru puserossa, koska opintie alkaa olla loppusuoralla. Mihin se puoli vuotta meni? Lauantai-iltana olisi pirskeet. Tapaan maskeerauskoulun tyttöjä ja oli tarkoitus lähteä hiukka hippaamaan. Joudun vetäytymään ajoissa takavasemmalle, sillä sunnuntaina on los palaveros tulevaisuuden tärkeistä asioista. Eikä niistä nyt sen enempää, koska ei niitä ole vielä kirkossa kuulutettu.

Eilen soitti toimittaja Oulu-lehdestä. Annoin puhelinhaastattelun. Mä oon jo niin kiireinen, että jutut täytyy hoitaa puhelimitse, thihihii. Ei vais, samainen Sisustusakatemia aloittaa myös Oulussa ja näin haluttiin valmistuvan oppilaan mietteitä ja ajatuksia. Olisittepa kuulleet, kuinka proo mää olin luurissa. Ihan itteenikin alkoi huvittaa. Laitoin perään muutaman kuvan, saas nähdä millainen juttu on tulossa. Jos olet siellä leveyksillä, niin vilkase ensi viikonlehteä. Muistaakseni toimittaja sanoi jutun tulevan ulos keskiviikkona. Jännää.

Jahas, vetäsenpä tässä pikku asanat ja suihkautan itteni ihmiseks. Napakka duunipäivä edessä ja viikonloppu jo kolkuttelee. Hyvää sellaista jokaiselle!

Ystävällisesti

Ennen unille menoa toivotan kaikille lukijoilleni:





 H Y V ÄÄÄÄÄÄ 
    
                                   YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!!!!!




Ei mulla muuta. Nyt on väsy. Nukkuu... Menee hän.

Paavista heinäpaaliin

Istuin partsilla röökimokkailee ja ihmettelin tilitanttien raivokasta tiittaamista. Kiihtyykö konsertti siksi, että ovat jo vailla kevättä? Ulkona on lämmin ja se on lupaus paremmasta. Jos mä olisin talitinttinen, varmaan jodlaisin aivan simona. Tää on joka vuosi sama juttu. Helmikuussa alkaa lumikinokset ottaa päähän ja haluaisi jo viritellä partsille narsissikevätvuokkonen puutarhaa. Keväisen berberin tahi ulsterin, mikä lie, voisi kaivaa naftaliinista ja mennä rantsuun nuolee tötteröö. Mennä sekaisin keväästä, auringosta, kärpäsistä ja kukkasista.

Mulla on poikkeuksellisesti veepee tänään. Tämmöinen yllättävä joutilaisuuden mahdollisuus saa minut ahdistumaan. Se on kuulkaa syntiä. Juuri blondatussa pikku päässäni pyörii eräskin toimintasuunnitelma. Mitä kaikkea hyödyllistä onkaan tehtävä, kun on frii! Syntinsä saa anteeksi sovittamalla, joten... Aioin pestä keittiön ikkunan sekä pyykkiä, leipoa kakkuja, tekstailla ja sommitella juttuja, parveketta voisi kevät ehostaa ( WTF ) ja mitä vielä? Voi veikkosella, kyllä laiska töitään saa luetelle. Kyl mie aina tekemistä löydän.

Enää kaksi yötä ja Ukkorähjä pääsee piinastaan. Uusi tulokas saapuu perheeseen. Täytynee myöntää, että tämä merseedesbents on odotettu ja hedelmällisyyshoidoilla aikaan saatu. Ukkorähjä on parikin kertaa käynyt viilistelee Veholla. Juu, kyllä. Hän käy siellä koeistumassa ja sieluni silmin näen, kuinka käsi levollisesti hyväilee Mesen nahkapenkkiä. Eilen hän innostuneesti kertoi, kuinka tulokkaassa on huomiovalot ovenkahvassa ja siinä kyynärtuessa. Minä leikin innostunutta ja kyselin tietysti lisää yksityiskohtia. Meillä on suuri päivä perjantaina! Ukkorähjä ottaa sen töistä vapaaksi. Saa siten rauhassa tutustua tulokkaaseen ja voi, kuinka odotankaan sitä hetkeä, kun hän tulee hakemaan minut duunista. Sitten mennään koeajolle, ajetaan tuhannen rantatietä kotio. Mulla on kiljuva nälkä ja väsy, kenties vielä pissahätä. Tahtoisin jo suorinta tietä kotiin, mutta koeajo on käytävä läpi. Totta kai.

Tiedotusvälineet kautta linjan tiedottavat tätä järkyttävää uutista Paavin erosta ( pitääkö Paavi kirjoittaa isolla, vai riittääkö pieni pee, paavi. Paavi - Jumala. On se isolla. Iso mies, sori.) Mie oon taas älytön tollo, mutta en ymmärrä miks moinen haloo? Käppänä on jo ikäihminen ja haluaa jäädä eläkkeelle. Kunto ei kestä enää jeesustelua ja musta se on ihan reilua, että antaa taivaspaikkansa nuoremmille. Eipähän toikkaroi tuolla parketeilla ja puhu läpiä päähänsä. Niin kuin se edellinen muumio. Oli karmeeta kattoo sitä kohellusta, kun epätoivoisesti yritti olla hengissä ja ajantajunnassa mukana. Paavin virasta ei erota. Se on sensaattio. Whai? Jäähän muutkin ihmiset eläkkeelle. Ai niin, Pave ei ole ihminen. Hää on jumalanolento.

Nyt mää alan viettää vapaata. Hetkinen, mikä on vapaa? Miksi aika töissä ei ole vapaata? Samaa aikaahan siinä eletään. Aikaa yleensä. Kuinka aika voi olla vapaata silloin, kun ei ole töissä. Eihän mua kukaan siellä vangitse. Ei vapaata vangita voi, lauloi joku turkkatepponen tahi jyrkkämalinen. Ihan kuin työ olisi joku vankila ja koti vapaa laidun. Antaa olla, kohta tää menee ihan lehmästelyksi. Laitumet ja tallit, heinäpallit. Siis heinäpaalit. Onko muuten enää olemassakaan heinäpaalia? Maatalous on niin koneellistettua nykyään, että tuottaneeko enää heinäpaalia. Jos nekin on jotain tehorehuu. Voi, voi, kyl maar kaikki oli ennen vanhaan niin paljon paremmin...

Häiriötekijä hämmentää

Nyt jollakin tässä talossa vippaa ja pahasti. Heräsin vaille kakstoista taas siihen, kun joku nakuttaa vasaralla. Ääni kuulostaa ihan sille. Kuka voi saatana olla niin tampio? Sitä kesti noin tunnin verran. Välillä pieni tauko ja uudelleen. Ja uudelleen. En osaa paikkallistaa ääntä, mistä se oikein tulee. Enkä jaksanut lähteä rappukäytävän kyttäämän. Voiko olla, että se ei ole ihmisen tuotantoa? Vaikka talossa asuu juoppoja, niin tämä on yleisesti ottaen ollut rauhallinen talo. Voiko lämmitysjärjestelmät pitää moista ääntä, tai joku elukka jossakin? Mää laitan ilmoitustaululle kärkkään viestin. Asia täytyy tutkia ja lopettaa het alkuunsa. Rinsessaunet on pahasti häirityt...

Metroasema kattaus Kampissa

Fyssäri oli taas ihmeissään. Miten sää oot taas tässä kunnossa? Hyvä kysymys. Antaisin vastausta, jos tietäisin. Hienovaraisesti hän kommentoi myös lihomistani. Ei niin, että sitä suoraan päin naama lataisi. Ei, kysyi vaan, onko tänäänkin pullapäivä. Hah, tuntee jo mut. Olin juurikin ajatellut, että veepeen kunniaksi haen hyvän köntsän kotimatkalla ja keitän kunnon päiväsufeet. Pitäskö mun oikeesti alkaa laihduttaa?

Teemalla tulee kiva dokkari suomi-iskelmästä. Eilisessä jaksossa oli aihiona kuningattaret. Tietty, Paula ja Katri, nuo suomalaisuuden syvälliset tulkitsijat. Kenellekkän ei varmasti ole jäänyt epäselväksi, että kuuntelen hyvn mielellään suomimusaa laidasta laitaan. Olen suomalainen. Arvostan molempien naisien pitkää uraa ja olikin hauska katsoa sitä taivalta, minkä varrella myös itse on varttunut. Se on sama asia kuin ruisleipä, sauna, viina ja terva. Ai niin,  grillikyrsä ja saunavasta.

Nyt mun täytyy lopettaa. Pitää kirjoittaa valituskirje ja soittaa arvauskeskukseen. Mä haluun kortisoonii! Haluu monta piikkiä! Pumpatkaa mut täyteen kortsii! Auttaisko se. En jaksa enää odottaa kuun loppuun, että pääsen ortopedille. Ei ne mitään kuitenkaan tiedä. Piikkiä vaan tai aitan taakse ja kuula kalloon.

Hei, onks tänään läskiäistiistai? Virallinen pullapäivä. Ou nou...

Yksinäinen romantikko

Viikonloppu hurahti ihan reisille. Onneks tänään on veepee, voi suorittaa suorittamatta jääneitä tehtäviä. En ymmärrä, kuinka aika on niin rajallista nykyään. Ihan kuin se olisi jotenkin kortilla. Nuorena, siis ihan teiniä, tuntui, että elämässä ei ole mitään muuta kuin käyttämätöntä aikaa. Semmoista tylsää päivien vetelehtimistä, sitä olisi voinut jakaa tarvitseville, myydä hyvään hintaan. Pitäiskö alkaa ahistelee nuorisoa, jospa hyö luovuttaisivat mulle hitusen ylimääräistä aikaa? Ei teininä ajanlaskua silleen tajunnut. Ainut mitä odotti, oli se, että täyttäisi mahdollisimman äkkiä kaheksantoista vee. Ja pääsis virallisesti buariin. Oli hirvee kiire tulla itselliseksi aikuiseksi. Nyt ei ole kiire minnekään, mutta ei ole aikaakaan. Ei ole aikaa kiirehtiä. Oliko tuossakaan nyt taas mitään järkee? Ei ole niin.

Kevyttä ja värikästä

Ihana maku

Kirjoitin la-iltana läheisten ja ystävien merkityksestä elämässä. Mulla on joku outo kriisi tai jotain. Enkä oikein saa kiinni, mistä se johtuu, mikä on sen alkujuuri. Olen nähnyt outoja unia viime aikoina. Toissa yönä Ukkorähjä jätti mut. Hänellä oli ollut salainen suhde jo pidemmän aikaa. Asia selvisi minulle ja laitoin hänet asiasta tilille. Hän myönsi kaiken kylmän rauhallisesti ja minä jouduin toteamaan, että on kai parempi erota. Hän oli samaa mieltä. Mutta se tunne, mitä unessa tunsin! Olin niin syvästi loukattu, että tunnen vieläkin sen lohduttoman tunteen sielussani. Samalla tunsin pohjatonta yksinäisyyttä.

Tämä ei ole ainut uni, mitä olen asiasta nähnyt. Olen unessa muuttanut takaisin Kuopioon ja olen siellä yksin, ilman ystäviä. Ympärilläni ei ole ketään, enkä edes tiedä missä asun ja työskentelen. Olen niin yksin kuin ihminen voi vain olla. Eräässä unessa, yksi hyvä ystäväni ei ole tuntevinaan minua. Ollaan baarissa ja kukaan ei halua jutella mun kanssa. Olen hylkiö. Hei, mistä tämmöiset unet kumpuaa? Mitä nämä kertovat? Hmmmm, yleensä unen merkitys on käänteinen. Yksin-Yhdessä. En tiiä. Mua jotenkin vaivaa ajatukseni.

Unestako johtuen, mutta käytiin Ukkorähjän kans eilen illalla romanttisesti ulkona syömässä. Toden totta, en edes muista milloin olisimme olleet ulkoruokinnassa. Käytiin Puotilan teboililla vetämässä hampparit. Vietettiin laatuaikaa yhes ja nautittiin burgereiden lisäksi toisistamme. Yritin luoda häneen ujosti rakastuneita katseita, mut ei hää varmaan tajunnu. Söin muuten eilen myös elämäni parhaan laskiaispullan! Käytiin päiväkävelyllä aurinkolahden rannalla ja siellä on kiva rantakahvila. Ihan oli kotitekoinen ja niin maukas pulla, että lirahti pikkutipat tenaankin. Kävin erikseen kiittämässä keittiöhenkilökuntaa tästä jumalaisesta makuelämyksestä. Oi joi, olipa gyrmee päivä!

Pakko kommentoida tätä UMK-kisaa. En ole muita jaksoja katsonut, mutta olin iloisesti yllättynyt tasosta. Pettynyt olin voittaja biisiin, esittäjä on räväkkä akka, joka kyllä laulaa hyvin. Mut biisi oli mitään sanomaton renkutus. Vai oonks mää vaan niin suomalainen möllö, että en taas tajunnu. Parasta antia oli se komee kundi, Mikael Saari ( oliko nimi näin, ei taas vanha muista.) Eikä se Diandrakaan ollut hassumpi, kansainvälistä tasoa. Ehdottomasti. Mut kaikki tyyni, ei tartte hävetä. Mun mielestä samaan aikaan piti tulla ruottin viisut, mut ei mun kanavat näyttäneet?

Nyt täytyy hypätä suihkuun. On taas kidutuksen aika. Odotankin fyssäriä kuin kuuta nousevaa. Pääsen taas purkaa tätä epätoivoista tilannetta. En jaksa siitä täällä enää jauhaa, kuolette vielä tylsyyteen. Se on Adios!

Mennyt mies

Nyt on lauantai-ilta. Koti kiiltää, olen taas nuollut joka nurkan. Ai, että mä rakastankaan siivoamista! Oonkohan mää jotenkin koukussa tohon Toluun? Jos mä saan siitä samanlaiset kiksit kuin joku narkkari heroiinista? Huu nous, mutta puhtaus on puoli ruokaa ja mikä tuoksuu paremmalle kuin vastapesty koti? Ihanoo on puhtaus!

Ruoka on esivalmisteltu. Päätin, että tänään syödään kevyesti ja terveellisesti. Ostin toki, marabuun minttutsukulevyn, jos vaikka sattuu iskemään imelän nälkä. Mutta ruokaillaan siis periaatteessa kevyesti. Höyrytettyä lohta ja kasvishöystö, sekä kermaviilimunatillikastike. Jälkkäriksi marjarahka. Kevyttä kuin helium, kaloreita nolla. Jos pikkasen siihen lomaan otan suklaata, niin ei se niin paha oo. Lihoo vain vähän. Tai paljon. Kerro, kerro kuvastin. Ken on maassa lih......in?

Tää on kuulkaa, joka keväinen juttu. Aina tähän aikaan vuodesta kuuluu laihduttaa epätoivoisesti, ja saada huomata, että joka kerta se on vain vaikeampaa ja vaikeampaa. Mä olenkin ottanut uuden lähestymistavan. Rakastan jok ikistä kiloani, enkä yritä epätoivoisesti päästä niistä eroon. Ajattelen, että voisin alkaa hyväksyä oloulkosisätilaani. Olen sellainen kuin olen? Jos ne(?) vaikka sitten jättäisivät mut rauhaan ja laihtuisin. Laihtuisin unelma mittoihini ja olisin täydellinen. Hetkinen, täydellinen? Mitä ihmettä se on? Onko se sama kuin onni? Tai rakkaus? Jotain hyvää se on kuitenkin.

Onko elämä vain pelkkää täydellisyyden tavoittelua vai voisko siinä olla muutakin? Vaikka semmosta välittämistä. Välittämistä muista ihmisistä ja niistä läheisistä. Mä oon aina ajatellut, että mä selviän yksin. Tulen yksin, olen yksin ja lähden yksin. En kaipaa ketään. Enkä ole kenestäkään riippuvainen. Aika tyhmästi ajateltu. Jostakin kumman syystä tämmöiset asiat ovat alkaneet mua mietityttää. Se, mikä on elämässä oikeasti tärkeää. Kyllä ne ihmiset, jotka ovat mua liki, ovat niitä, minkä takia elämää eletään. Ajattele, jos joutuisit jonnekin ilman sun lähipiiriä? Oudoille seuduille, ilman rakkaita? Olisiko silloin elettyä elämää, yhteisiä muistoja ja perinteitä? Ne on niitä, miksi olemme toisillemme ihmisiä. Kai. Tai jotain. Tärkeit juttui.

Olettekos kuulleet jo J. Karjalaisen uusimman? Mä oon niin Mennyt mies lumoissa! Mahtavaa, kun Karjalainen on palannut! Siinä vasta sanaseppo, jota rakastan.  Mua ei niin se kauntrihomma kiinnosta, mutta kaikki, mitä Karjalainen on tehnyt, on lähellä mun ajatusmaailmaa. Niihin on helppo päästä kiinni ja niin sanotusti ineen! Niissä on positiivinen perusvire, mutta melankolian kautta. Silleen suomalaisittain. Se on mun sydäntä lähellä. Voiko siitä käsittää, että olisin jopa kotiseuturakas? Noh, ainakin semmoinen himahemmo. Karjalainen ja tää himailu sopivat hyvin yhteen. Jukka tekee musaa aikuisille ihmisille ja kohtalotovereille. Muistatteko Ankkurinapin ja monen muun?

Yheksältä alkaa se ohjelma, että saa taas pettyä olemaan suomalainen. Ennen se oli laulukilpailu eurovision finaalikarsinta. Nykyään se on joku uuden musiikin, joku? Mutta asettaudun kuitenkin töllön eteen arvostelemaan. Haukutaan Ukkorähjän kans kilpaa ja ollaan itseemme hirveen tyytyväisiä.  Noh, ei vais, ei me niin tosissamme olla. Tuommoiset musiikki-iloittelut ovat parasta koti-ilta antia. Ruottin kanvalla tulee kaiketi maan vastaava Melodifesitivaal. Laitan sen tallennukseen. On sit kiva arvostella, kummalla on paremmat. Suomella vai Ruotsilla? Senhän tietää jo nyt, että hurrit ovat paremman näkösii, nillä on paremmat hampaat ja naisilla isommat tissit. Semmoista mitään sanomatonta humppaaa heivaavat. Suomalaiset laulaa paremmin. Niissä on aina sanomaa, eikä se ole eurodiskohumppapaskaa. Mutta ei näissä kisoissa voiteta parhaalla biisillä, parhaalla laulajalla. Se on paras show, mikä voittaa. Niin ja se tunnelma...

Nyt mun on pakko mennä perheen pariin. Pannaan kalat höyrystimeen ja olkoon ruokailu vastaus rukouksiimme. Naatitaan, nyt on lauantai!

Otsikko

Pikainen postaus. Ulkona on hetki tää sininen. Ja tänään on perjantai. Viikonloppu edessä. Tulee kreivin aikaan ( mistähän toikin sanonta on saanut alkunsa?) Niskapaska ja olkapää kaipaa kipeästi lepoa. Sattuu. En anna sen mennä mielialaan vaikka se ikävästi häiritseekin elämääni. Ihan perseestä.

Huomenna on koulupäivä. Kiva. Muutoin viikonloppu on ihanasti avoin. Uusi ikkuna on asennettu. Tekivät sen päivässä. Olen onnellinen uuden ikkunan omistaja. Ei mulla nyt muuta. Menen suihkuun. Otan ensin vielä kupin mokkoo. Tsau!

Ikkuna elämään

Eilen postiluukusta oli tipahtanut lappu, että keittiön ikkuna vaihdetaan tänään. Ihan kiva, että aikaa järjestelyille on varattu vajaa vuorokausi. Mulle se ei ole ongelma, mutta ajattelen niitä, jotka eivät välttämättä hetkessä kykenen järjestäytymään operaatioon. Oliko se viime viikko, kun tuli ympäripyöreä lappu akkunoiden vaihdosta ja nyt sit pitää olla redi. Mun kyökki oli yksinkertainen operoida remppa kuntoon, joskin irrotimme kaihtimia illalla klo: 22.00. Muutapa siellä ei tiellä olekaan. Nyt siis odotan terminaattoriryhmää saapuvaksi ja aamukakka on vaarassa. Saa pelätä milloin tänne hilautuu äijää moukareineen ja ei voi kotona olla kuin kotona. Siis tänään kotona. Sellainen teevee ohjelma oli aikoinaan. Eikö ollutkin?

Eilen päättyi Fem:llä Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin. Katsoitteko? Musta se oli vaikuttava. Hyvin vaikuttava. Koskettava. Ohjelman jälkeen mulle tuli huono olo. Sellainen henkinen kolotus ja vieläkin sarja pyörii mielessä. Tarinan henkilöt olivat samaa ikäluokka kuin meitsi ja tietty, hinurina pystyin aika hyvin samaistumaan. Katsokaas, olen elänyt sen ajan, milloin joutui kätkeytymään omaa seksuaalisuuttaan ja homovaino oli totista totta. Onneksi asiat ovat muuttuneet ja mekin kummaijaiset ollaan joka päivästä leipää. Tuntui myös pahalla katsoa, kuinka Hiv oli vielä tappava tauti. Tänä päivänä Hiv on sairaus muiden kroonisten sairauksien joukossa, eikä se automaattisesti tarkoita, että viikatemies niittää. Ihminen on fiksu ja on keksinyt lääkkeen. Onneksi sarjan lopussa näytettiin myös tämä puoli ja elämä jatkuu.

Ne vei mun ikkunan!

Ovikello kilahti ja oven takana oli iloinen: "Ikkunamies, hyvää huomenta!" Nyt täällä on desibelit katossa ja aamurauhasta ei ole tietoakaan. Kestän sen, kun ajattelen, että saan uuden ehomman ikkunan.  Mutta pliis, älkää raiskatko mun keittöö. Se on mun sydän.

Tuossa toissa päivän, metrossa vastapäätäni istui kehitysvammainen nuorimies. Heille on ikää vaikea arvioida, voi olla kaksikymppinen tahi nelikymppinen. Enihau, koko matkan keskustasta Vuosaareen hän höpötti omia juttuja. Kaikesta en saanut selvää, mutta aivan kuin hän olisi ajatellut kaiken ääneen.
"Torstaina on karkkipäivä, ehkä syön, ehkä en. Mulla on lämpöisempikin hattu, nyt ei ole kuuma. Tämä on hyvä pipo." Metron saavuttua tunneliin, hän peilasi itseä ikkunasta. Antoi ruudulle hyvän hymyn ja nosti itselle peukaloa. Jäin miettimään, että meillä "tavallisilla" olisi opittavaa heidän elämän asenteesta. Hän oli selvästi onnellisen oloinen, vailla harmia, elämäänsä tyytyväinen ihminen. Onko näin, että kehari ei itse tiedä olevansa erilainen, eikä näin pysty olemaan onneton siitä, mitä hänellä ei ole?

Bruunen torttuu, jami.

Vuosia sitten minulla oli kehitysvammainen asiakas. Kun kuulin, että mulle tulee asiakkaaksi moinen, olin hyvinkin vastahankainen. Helvetti, mä mitään kehareita ala duunaa. No, asiakas oli kuitenkin tehtävä. Ei niin, että mulla olisi heitä vastaan mitään, enemmänkin se oli pelkoa siitä, että kuinka heidän kanssa ollaan. Pelkäsin siis omia ennakkoluulojani. Asiakas oli samanikäinen kuin minä, vaikeasti vammainen, pyörätuolissa oleva hurmaava neitokainen. Muistan sen niin elävästi kuin kohtasimme. Vein hänet kampauspaikalle ja aloin huutaa: " MINKÄLAISIA TOIVEITA SULLA ON? MITÄ SÄ HALUUT?" Näppärä asiakkaani sanoi: " En mä kuuro ole, ei mulle tartte huutaa." Mä repesin nauraa omaa tyhmyyttäni ja tästä kehkeytyi antoisa ystävyyssuhde. Saimme huomata, että olimme hyvin samanlaisia ihmisiä ja muutettuani pois kaupungista, jatkoimme ystävyyttä kirjeiden muodossa. Hän kirjoitti niin koskettavasti elämästään, että itkin monet kerrat lukiessani kirjeitä. Valitettavasti yhteydenpito loppui aikanaan, mutta olin varma siitä, että yläkerta laittoi hänet asiakkaakseni siksi, että oppisin ymmärtämään elämän monimuotoisuutta.

Mä olen tänään syvällisellä tuulella ja mun piti kirjoittaa elämän valinnoista. En tiedä miks, mutta olen viime aikoina ajatellut kaikkea sitä, mitä olisi voinut tehdä elämässä toisin. Niin ei saa ajatella ja sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistaa. En tiiä, mutta ainakin mulla on muutamia asioita, jotka olisin voinut tehdä toisin. Katumaan, sitä en perkele ala, mutta... Nyt täällä on hirvee meteli ja kylmä. Olen kokonaan vailla ikkunaa, enkä voi siis keskittyä pohtimaan elämän syvällisyyksiä. Mie lähen pois, mie lähen uimaan. Jatkan kenties tätä syvällisyyttä myöhemmin. Arrivedertsi!

Meinasin unohtaa. Tervetuloa kaikki uudet lukijani!! On aina MAHTAVAA, kun tulee uusia lukijoita. Kiitos, kiitos!!

Ai laav merseedespents!

Joku reipas kerrostaloasuja nakutti vasaralla heti kuuden jälkeen. Samainen persoutuma harrasti sitä eilen illalla kello 23.00. Voi järjen pimeyttä! Uudet naapurit ne ei ole, ne ovat fiksua porukkaa. Joku juopoista on saanut hulluuskohtauksen ja kuvittelee olevansa raksalla duunissa ja hakkaa sorbuspullolla lattiaa. Heräsin tietty siihen ja meinasin jo antaa vastakaikua hakkaamalla lapikasta patteriin. Takominen loppui kuin seinään, mutta herätti varmasti koko talon. Idiootti!

Nyt olen siis ylhäällä ja voin käyttää aikani tehokkaasti hyväksi. Mulla olisi ihan virallistakin kirjoittamista. Lauantaipäivän erikoismaalauskurssi pitäisi kirjailla lopulliseen muotoonsa. Yllättäin, tuollainen "virallinen" teksti, ei olekaan niin helppo jorinoitava. Iski valkoisen näytön kammo. Olen liian tärkeenä, ei pitäisi ottaa niin vakavasti. Yleensäkin tätä elämää ei kannata ottaa liian tosissaan. Selviää huomattavasti helpommalla. Kyllä se sieltä syntyy. Mun tajunnanvirta on aamuorientoitunut. Silloin syntyy, jos on syntyäkseen. Väsyneenä ei kannata yrittää. Ajatus tahmautuu yskittäisiin sanoihin, eikä pääse eteenpäin. Aamu on ihmisen parasta aikaa.

Fysikaalinen kidutus on noussut uudelle levelille. Olkapää antaa jo joustoa, eikä käsittely ole pelkkää kärsimystä. Eilen aloitettiin lonkan käsittely. Fyssäri oli taas kerran ihmeissään: " Oho, mites tää on näin tiukka!" Sain taas kyytiä ja kidutusta. Mie olen kautta linjan aika tiukka jäpikkä. Ei uskois, kun hahmottelee mun pehmeän löysät ääriviivat. Oonks mie kertonut, että lihoin saikulla 4 kiloo? Tuosta noin vaan syömällä. Aika kiva. Hei, jokainen kilo on ansaittu, enkä ahistu heistä. Mulla näyttää olevan sellainen elämäänsä tyytyväinen sohvapottukausi. Ehkä se on sitä armollisuutta. Kipuhelvetti helpottaa, niin antaa itselle luvan nauttia. Juu, juu, toi on ihan perseestä. Ajatustasolla, näen itseni nostamassa perkeleellisesti rautaa, juoksemassa maratoonia ja jooghaamassa aamulla kello viis. Eiks se jo riitä? Toi ajatusjumppa liikunnallisesta elämäntavasta. Huh, huh, raskasta on.

Minnuu niin nyppii noi pankit. Yritin eilen neljä kertaa soittaa sampodanske mikä lie rahalaitokseen. En pääse verkkopankkiin, kun pitää taas päivittää joku vitun java. Tämä hei olla jo neljäs kerta, kun pitää uudelleen ohjelma ladata. Enkä tietenkään muista, kuinka se meni ja kuinka se tapahtui. Asiakastuki ei vastaa. Onkohan toi jonotus maksullinen? Olin luurissa eilen yhteensä varmasti toista tuntia. Kiitos kun jaksoit odottaa... Minttu siellä toistaa vain. Että minnuu vituttaa tuommoinen.

Eikä siinä kaikki. Mulle piti tulla Osuuspankista uusi pankkikortti. Vanha meni vanhaksi. Eipä ole saapunut. Soitan pankkiin ja siellä suhtautuminen on sillä tasolla, että yritänkö jotenkin huijata. Eivät millään muotoa meinaa uskoa, että en todella ole saanut korttia. Yksi korteistani ei myöskään hyväksy vanhaa tunnuslukua. Luku on ollut mulla jo vuosia ja nyt jostakin kumman syystä ilmoittaa sen olevan virheellinen. Sitäkään OP-jäpikkä ei uskonut. Joko a) mie oon tulossa oikeesti hulluks b) osuuspankkiin on sulautunut hakkerit c) tää on joku pankkien salajuoni. En tiiä, kortit ja tunnusluvut menee uusiks. Hirvee rumba ja uusien tunnuslukujen opetteleminen vie hermot. Ei se oo tällä iällä niin yksinkertaista. Välillä ei muista edes omaa nimeään, saatikka jotakin lukuja. On tää kans, sanonko mitä?!

Ukkorähjä tempaisi eilen. Hän täytti vuosia. Juu, rakastin nakkikastikkeella ja pottumuusilla. Mutta ei herra malttanut oikein nauttia, oli niin täpinöissään.  Hän osti vaihteeksi uuden auton. Ja nyt sit sen Mersun. Tämä olikin kolmas auto vuoden sisällä. Jos on mulla mielialahäiriöitä, niin ei taida tuo Ukkorähjäkään terve olla. Hoitoon vaan molemmat. Voi hellanduudelis, sitä lapsijouluaattona innostuksen määrää. Hää on niin jännä, että yrittää jotenkin peitellä sitä, mutta ei siihen kykene. Näen, että sielussa riehuu, mutta näyttelee coolia. Se on niin söpöö! Mulle ihan sama, ostakoon vaikka traktorin, mutta jos ihminen tulee jostakin noin onnelliseksi, niin se on ansaittua. Nyt passaa Martankin Mesen penkillä istua. Täytyy vaan se turkki hommata. Minkkii vai biisonii? Täytyy olla tarkkana, mikä sopii auton sisätilojen värimaailmaan.

Helmikuussa mennään jo. Läksin eilen liikenteeseen nahkatakissa. Oli jo sellainen kevätpörriäinen  pehvassa. Tämä valon määrä sekoittaa päätä ja sitä alkaa kuvitella talven taittuvan. Kas, kun en shortsiloita jalkaani laittanut. Maltetaas ny vähä. Eletään kuitenkin parasta läskiäsbylla-aikaa.

Kuvia

"Sisustustoimittaja" ei nyt kerkee tänne enempi läpisee. Mun mentävä on. Mutta postaan puuttuvat kuvat eilisestä ilotulituksesta. Tässä muutama lisää... Kuvat on otettu kännykällä, laatu on mitä on. Nämä kaikki ihanuudet löytyy siis Vallila Interior.

Voiko ihanammin päivä enää alk...

Hei rakkaat lukijat!

En suinkaan kirjoita teille nyt ensimmäistä kertaa ja olenkin pahoillani, että olette saaneet odottaa päivitystäni.  Mulla on vain ollut niin kiire, etten ole koneelle ehtinyt. Ihan oikeesti, on ollut aikaisia aamuherätyksiä ja kaikki kivoja juttuja tapahtuu. On sellainen olo, että on elossa. Ihanaa, kun tapahtuu ja on snadi kiire. Semmoinen, josta vielä nauttii. Ei sellainen ressaava...

Tänään oli niin mieletön päivä! Käytiin yritysvierailulla kolmessa kohteessa. On ollut sellaista sisustusilotulitusta, että on pikku pää vieläkin sekaisin ja olen yrmykäisenä onnesta. En edes oikein tiedä, kuinka voisin purkaa tänne sen kaiken, mitä olenkaan kokenut! Päivä alkoi jo kello yhdeksän Hämeentiellä. Tutustuimme Decos sisustusmateriaali liikkeeseen. Huikeita pintoja, mieletöntä tekniikkaa ja jotakin niin uniikkia, etten ikinä osannut kuvitellakaan! Nyt tiedän, minne voin viedä sen asiakkaan joka haluaa jotakin hieman erilaista... En tiiä, en osaa paremmin selostaa, kun olen jotenkin niin vaikuttunut kokemastani. Mutta jos kaipaat jotakin spesiaalia, niin käy ehdottomasti kurkkaamassa heidän sivut.

Siitäpä huitaisimme Vallila Interiorin Liisa Ihmemaassa tunnelmiin. Mitä kankaita, mitä mattoja, mitä verhoja. Hei, tässä vaiheessa mä ihan oikeesti pissasin jo hunajaa! Huokailin joka välissä, kuinka ihania kankaita, haluu ton, ja ton ja ton ja ton... Loputun, loputon tajunnanräjäytys. Koko rakennus, kaikki tilat oli sellaista kultapölyä, että tuli ihan nöyrä olo. Olen pieni sisustussuunnittelijaopiskelija vain...
Mutta samalla ymmärsin, että kaikki tämä ihanuus odottaa vain sitä, että joku suunnittelee. Mä en voi olla kauheesti hakoteillä valinnoistani, koska enhän mä muutoin kokisi tätä kaikkea elämää suurempana asiana. En kai näkisi tätä kauneutta ympärilläni näin voimakkaasti, jos en oikeasti niin tuntisi. Se on musta jännää. On ihanaa, tällä iällä, saada vielä syttyä jollekin asialle ja tuntea intohimoa. Hyi ja hyi, intohimoa! Semmoista syntistä poltetta, mitä kuuluukin tuntea, jos joku asia kiinnostaa ja tuntuu syvällä.
Menkää Vallila Interior käynnille. Se on kaikille auki, myös yksityishenkilöille. Jos etsit sitä The Kangasta, mattoa tai verhoa, niin tuolta löydät. Löydät jopa enemmän. Mä en osannut kuvitellakaan, mitä kaikkea voi olla olemassa!

Päivän kruunasi vierailu Cariitta valoasiantuntija-liikkeessä. Tässä tapauksessa, valaisinliike nimitys voisi olla jopa nöyryyttävä. Tämä oli taidetta, tunnelmaa ja valon rakkautta. Tilaan oli sisustettu 150  neliön esimerkkiasunto. Ne valot!! Huh, oli huikeeta nähdä livenä, miltä kunnon valaistus näyttää ja tuntuu. Olen aikaisemminkin puhunut täällä valon merkityksestä. Se on niin tärkeää! Jos olet suunnittelemassa oman talon rakentamista, niin korostan, että otat valosuunnittelijan mukaan jo suunnittelun alkuvaiheessa. Silloin kaikki ihmeellinen valomaailma on helppo toteuttaa uuteen kotiisi. Joo, se maksaa, mutta se antaa niin paljon. Se antaa elämiselle laatua, jota ei voi rahalla mitata. Jos olette menossa Varistoon päin, niin käykää ihmeessä tutustumassa liikkeeseen. Se on ostoskeskus Viisarin toisessa kerroksessa. Varaudun hämmästymään, varaudu haluamaan!

Myös sellaisia kivoja juttuja on tapahtunut. Olen niistä onnellinen. Olen pääsyyt eksymään Sisustusakatemian sivuille. Käykääpäs kurkkaamassa opiskelijan mielipidettä, ja on siellä muutama kuvakin. Kerron siellä kuinka olen kokenut koulun ja mitä se on mulle antanut.

Sisustuslehti Kauniit Kodit ilmoitti, että tulisivat mielellään kuvaamaan mun kodin. Arvanette saattaa, että olen innoissani ja tää on niiiiin jännää! Saan seurata läheltä sisustustoimittajan työtä ja kuvataan jotakin sellaista mikä on mulle tärkeää. Mun aikainen unelma on aina ollut, että joskus mun koti esitellään jossakin sisustuslehdessä.  Tää on jo toinen kerta. Voisinko enempää vaatia?

Huomenna leikin itse sisustustoimittajaa.  Menen kuvaamaan erikoismaalaaustekniikkakurssin  Harmonia Desing-tiloihin ja teen sitä jutun. Mua niin kiinnostaa kaikki, mitä tähän alaan liittyy ja haluaisinkin olla sellainen  monitoimitekijä. Miks ei vois tehdä samalla kiinnostavia juttuja lehtiin, kun kuitenkin kuvaa ja pitää blogiakin? Meneeks tää nyt jo yli hilseen? Mutta ihmisellä pitää olla unelmia ja tavoitteita. Välillä ne voi olla hiukka överi, mutta mitään et saa, jos et yritä. Eiks se oo vähä niin kuin näin?

Mut eiks oo aika kivoi juttui? Mie oon siitä kumma heppu, että kerron, kun mun on paha olla, ja kerron myös sen, kun tuntuu hyvälle. Kerron helvetti senkin, jos olen onnellinen. Elämä on välillä  ilon hyväilyä, sielun energiat virtaa sujuvasti. Miksi sitä ei toisi julki, eihän se ole keltään pois. Välillä elämä mättää, ja se on sellaista rämesoilla rämpimistä. Niin sen kuuluukin olla. Tummasta valoon. Kylmästä kuumaan. Vihasta rakkauteen. Surusta onneen ja mitä vielä? Onhan näitä. Mutta elämästä tulee nauttia. Onko se matto? Onko se pöytä? Onko se punttisali? Onko se vieras kieli? Ihan sama. Kunhan osaat nauttia. Mie yritän. Huikee päivä. Varmaan huomaa. Kiitos.

P:S Jostakin kumman syystä, en saanut tänne kaikkia kuvia jotka olisin halunnut. Tietotekninen härö. Tulee perästä...