Kaikki ei koske, osa vain sattuu.

Se olisi vuoden viimeinen päivä. Pitäiskö tuntea jotakin erityistä? Ennustaako tulevaa, mutta olen jotenkin töttöröö. Ihan kuin en olisi pinnalla. Olen usvassa, paksussa pehmeässä pumpulissa. Paskat, lääketokkurassa täällä talluroin. Vie hetken ja litran mokkoo aamuisin, että olen taas pinnalla. Ugh!

Kävin eilen duunissa. Aukaisin oven, astuin sisään ja samalla astumalla ikävän tunne tuoksuineen pamahti tajuntaani. Ihminen on sosiaalinen eläin. Tämä on ristiriitainen tunne. Kaipaan sitä äksöniä ympärilleni mutta hyväksyn myös tämän yksinäisen mitättömyyden. Asia jäi vaivaamaan minua niin, että olin aika pohdiskeleva koko illan. Tätäkö tulevaisuus on? Menettääkö elämässä jotakin hyvin olennaista, tärkeintä mitä ihmisellä on. Huomaa, että tunnelataus oli voimallinen. Eilinen päivä oli ikävästi kipuileva ja näin olin heittämässä hanskoja tiskiin koko elämältä. Olin vanha mies hunningolla. Minäpä olen niin höperö, että uskon elämän kantavan. Niin kuin tämä vuosi päättyy ja uusi alkaa, niin käy myös elämässä. Joku loppuu, joku alkaa. Elämän virta on ehtymätön. Epätoivo on myrkkyä, siihen ei pidä sortua. Heikot sortuu elon tiellä, sanotaan. Niin totta.

Pukukaappiini oli ilmestynyt pukin pari pakettia. Kuin se pukki tietää, että mä oon siellä duunis? On se viksu käppyrä. Mut hei, sain putelin Lanssonii. Ei mikään turha kupla. Elämä on taas pelastettu. Sain myös kivan öljykokoelman. Aika huippu hei. Siitä voi eri makuja huiskia kevyesti salaattiloihin.  Varsinkin nyt, kun alkaa uusi terveellisempi elämä. Olen nimittäin ajatellut, että ensi vuonna karsin ruokavaliostani valkoisen jauhon pois. Katsotaan, onko sillä terveydellistä vaikutusta. Näin ainakin akkain lehdet väittävät ja muukin meedia. Se ei tule olemaan minulle helppoa. Olenhan tällainen läskipullavehnäplösötorttuherkkuperse ja mitä vielä. Eli hirveet vieroitusoireet on tiedossa. Voiko ihminen kuolla piparin puutteeseen? Eikä edes pientä keksimurua saisi? Huh, huh, on vaikeet ajat tulossa.

Pitäiskö mun nyt kirjoittaa jotakin erityisen kultivoitunutta ja painavaa sanaa vuoden viimeiselle päivälle. Ai kauheeta, en minä ole tästä vastuussa. Olen syyntakeeton. Mitäs jos pieni runoileva lehmä ammuisi eetteriin jotakin painavaa? Ammuuuuu....!!!!

Jokainen eletty vuosi jättää arpensa syvälle sieluuni.
Kaikki ei koske, osa vain sattuu.
Edessä puhdas vuosi, koskematon satu.
Elämä jättää siihen jälkensä.
Kaikki ei koske, osa vain sattuu.

OLKOON TULEVA VUOTESI ONNEN TÄYTTÄMÖINEN!!!!

Menneisyytensä vanki

Juppe höpöläinen herätti mut jo kuudelta. Vuhkasi viereen ja olihan se noustava. Pikku koira ei vain ymmärrä sitä, että herättyäni, mulle ei välttämättä enää uni maistu. Nyt kuorsaa tyytyväisenä mun sängyssä ja minä keittelin mokat. Talo ympärillä on hiljainen. Kuoleman hiljainen. Ei laatta lennä yläkerrassa, viidakkorummut ovat vaienneet ja naapurin juoppo pariskunta on palannut ruotuunsa. Totta tosiaan, heillä ei jäänyt putki päälle. Silloin aattona kinkun kaveriksi hörpöttelivät. Kukapa ei?

Kuusi on kuopattu. Niin mukava kun joulua onkin laittaa, niin en kestä pitkään sitä epäjärjestystä. Mulla on tavaroille ja huonekaluille tarkkaan määritellyt paikat. Ja jos siitä kaavasta poiketaan, niin tunnen oloni epäjärjestäytyneeksi. Nyt koti on taas koti, eikä mikään joulupukin paja. Siinä samalla siivosin ja nyt on mieli tyyni ja ahdistumaton. Onkohan mulla se Aspergerin oireyhtymä. Olen niin keskitäytynyt tähän kodin puhtaanapitoon, että joku voisi pitää sitä jo epänormaalina. Jätkä on saatana rätin jatkeen alvariinsa. Mitä sitä sitten muuta, mihin sen ajan käyttäisi? Opettelisin vaikka kiinaa tai kirjoittaisin raamatun uusiksi. Illaksi duunasin myös makaronilaatikon. Siinä vasta hyvä ape. Takuuvarma. Tuli vain vedettyä makarooniöverit. Tiiätkö, söit ensin ison annoksen, uh huh hu. Hetken päästä ihan pikkasen lisää, uh huh hu. Eikä aikaakaan, kun taas maistui hiukka, äääh uh hu höö. Painuin nukkuu jo het kympiltä. Onnellisena uuvahdin.

Uh hu huu

Ukkorähjä soitti just. Oli herännyt yhtäkkiä viideltä ja miettinyt jotakin heijastin tilausta. Oliko hän varmasti tilannut oikean määrän, ettei vain vahingossa 50.000 kappaletta. Asia oli niin vaivannut, että hänen oli pakko lähteä tsekkaamaan duuniin meilit ja tarkistaa tilaus oikeaksi. Haloo, kello viis?! Joo, tiedän kyllä tuon tunteen. Jos joku asia alkaa painaa mieltä, niin sehän ei jätä rauhaan ennen kuin olet saanut varmuuden. Kaupunki oli kuulemma hiljainen, mutta keli on tappoliukas. Olkaa siis varovaisia, jos lähdette liikenteeseen. Hui.

Seinäpinta maistiaisia

Maistiaisia 2

Käytiin eilen lopputyökohteessa. Siellä on täys tohina päällä. Remppa etenee lujaa vauhtia. Seinäpinnat on jo redi, makkarin maisematapetti puuttui ja lattian laitto alkoi eilen. On jännä tunne, kun mun tekemä suunnitelma alkaa muuttua lihaksi ja vereksi. Minähän näen kaiken jo valmiina ja luotan siihen. Hyvälle näytti ja uskoisin, että saadaan asukkaan näköinen lopputulos. Taas kerran ihmettelin, kuinka värit ja erilaiset pinnat saakaan aikaan isoa muutosta. Asunto huokuu jo nyt rauhallisuutta, mutta piristävin lisämaustein. On tää kivoo hommoo. On on.

Kierrettiin eilen myös kierrätyskeskuksia. Joulupukkihan lupasi mulle sen kirjahyllyn. En tiedä, ei taida noi keskukset olla oikeita paikkoja löytää sitä. Mutta paljon siellä on tavaraa, ihan mahottoman paljon. Jos olisi kädentaidoiltaan armoitettu, niin kyllä sitä voisi tehdä vaikka mitä kivaa uniikkia. Kyllä mulla ideoita olisi, mutta en suinkaan ole ammatiltani puuseppä. Jos olisin, niin perustaisin sellaisen pajan, joka duunaisi kaikesta vanhasta jotakin jännää. Pitäiskö mennä puuseppä koulutukseen? Joo, hyvä idea. Kasvatan viikset ja menen amikseen. Kyllä kirjahylly vielä löytää mut. Se menee just niin. Se löytää mut enkä mä sitä. Rakkautta ensisilmäyksellä. Kirjahyllyyn, haloo pervo!

Tänään treffaan mun londonin ystävää. Mennään päiväkävelylle ja kaffelle. Laatuaikaa yhes. Jette kiva. Huomiseksi pitäisi väsää pottusalaatti maustumaan. Perinteisillä siis mennään. Nakkeja pottusalaatilla. Pitäskö laittaa uppomunia. Ne on hyvii. Olenhan tällainen uponnut muna itsekin. Hah, ha olipa näppärä vitsi. Huomenna mennään kallion kulmille ottamaan uusivuosi vastaan. Toivottavasti jaksan valvoa ja vaihtaa vuoden. Olisihan se kurjaa jäädä menneeseen. Olis niin ku menneisyyden vanki.

Ole hedelmä, senkin Ananas!

Arki tosiaankin on alkanut. Heräsin jo tuttuun tyyliini viideltä ja eilen oli jo mitäänsanomattoman tylsä päivä. Tiedätkö, tuntui, että se päivä ei lähde käyntiin ei sitten millään. Sellaista onnetonta vetelehtimistä, että herra tuommoisesta rankaisee. Onneksi meno iltaa kohti parani ja yritinkin olla tärkeä ja viitseliäs. Mulle tarjottiin eilen lippua Vain Elämää konserttiin, mutta enhän mää niin nopealla varoajalla saanut itsestäni lähtöä irti. Nyt harmittaa, kun katson naamakirjan päivityksiä mahtavasta konsertista. Olis pitänyt vain lähteä. Olin tylsyyteni uhri, perkules. Mä oon niin tylsä ihminen.

Naapurissa on alkanut remppa täydellä tohinalla. Lakupettereitä rampaa käytävässä kuin viidakossa konsanaan. Muuttaakohan ne kaikki samaan asuntoon? Niitä on monta, ainakin sata. Ja asunto on iso, viisi huonetta ja keittiö. Milloin kaikaa viidakkorummut, onko kotirauhani menetetty? Rakastavat päiväuneni ovat kadotettu toistaiseksi, se on hyväksyttävä tosiasia, plääh. Ystävällisiä ovat uudet naapurit. Terve, terve, mitä kuuluu? Minä vastaan Jambou, jambou, hyvin pyyhkii. Kiva saada väriä tähän juoppoyhdyskuntaan.

Kohta vaihtuu vuosi. Taas. Iltapäivälehdissä oli juttua kaikenmaailman julkimoiden kuluneesta vuodesta. Silleen niin kivasti kysellään. Mikä oli parasta vuodessasi, mikä jäi mieleen ja mitä toivot tulevalta vuodelta? Oikein rupesin miettii kulunutta vuottani ja kauhukseni sieltä ei nouse yhtään sellaista asiaa mistä olisin erityisen iloinen tai onnellinen. Itse asiassa en juurikaan muista kuluneesta. Mitä  hittoo, oonks mää ollut päissäni koko vuoden, häh? Onko koko vuosi ollut yhtä harmaata huttua, muistamatonta märehdintää. Vai onks mulla nyt joku harmaa kanava päällä, enkä näe asioita onnellisuuden valossa? Suattaapi olla. Tietty toi sairastelu on niin manipuloiva, että se saattaa jyrätä alleen kaikki kivat jutut. Koska onhan niitä nyt pakko olla. Kivoja juttuja. Juttuja kivoja.

Otetaaks hiukka taakse päin. Viime vuosi alkoi mahtavasti Thailandiassa. Mahtava reissu. Heti sen jälkeen tuli asunnon vaihto. No joo, jos voisin tehdä toisin niin tekisin. Olisin vielä onnellisesti espoolainen. Aina ei voi voittaa, eikä onnistua. Turha sitä nyt on murehtia. Okkei, tuli kesä ja mökki. Se on aina ihanaa. Oli kivoja juhlia ja upeita vieraita. Ai niin, käytiinhän me Norjassa. Ihan kiva reissu joo. Mut kesälomahan loppui kohdallani ihan liian lyhyeen. Olin kiukkuinen. Vai johtuiko sekin siitä, että niska oli silloin niin paha?

Syksyllä alkoi koulu. Se oli kohokohta. Tuli uutta  elämään. Aikamoinen tohina loppuvuodesta. Hei, hirveen nopeesti meni koko syksy. Ihan tajutonta. Lemon Deco polkastiin pystyyn ja vaik mitä. Mut silti, pääasiallisesti pintaan nousee tää sietämättömän olemisen keveys tai siis raskaus. Ai kauhee, olinks mää raskaanakin. Mitä mää synnytin? Tuskaako? Höpö, höpö ja sormi pois pyllystä. Älkääs ny, kyllähän mää tajuan, että elämässäni on paljon hienoja juttuja. Onnellisia juttuja. On paljon ihmisiä joilla on asiat paljon, paljon huonommin. Kiittämättömyys on maailman palkka. Häh, meneeks se noin? Menee miten menee. Mulla on kiva duuni, Ukkorähjäkin mulla on. Joo, joo kaikessa rajallisuudessaan, hän on rakastettava. Pikku koira on rakas, kotikin on kiva. Mulla on hienoja ystäviä ympärillä, niistä olen onnellinen. Hyi, nyt ihan hävettää. Kiittämätön moukka!

Tulevana vuonna voisi tietysti aina olla parempi ihminen. Voisi rakastaa maailmaa, voisi rakastaa puolisoa, kukkia ja mehiläisiä. Ihan kaikkea voisi rakastaa enemmän. Voisi laihtua, urheilla, lopettaa sitä ja aloittaa tätä. Paskat! Ehkä tärkeintä olisi oppia elämään hetkessä, eikä yrittäisi mitään. Antaisi elämän viedä. Tää nyt on kulunut klisee, mutta terveys on se tärkein. Näin olen sen saanut nähdä ja kokea. Se vain vaikuttaa niin moneen asiaan. Jos sit ei ole, niin voi menettää aika monta asiaa elämässä. Ikävä tosiasia, mutta erittäinkin huomioitava. Ehei, epätoivo ei ole mun juttu. Kauhee, kun mää oon tylsä, mutta olkoon tuleva vuosi terveyden ja hedelmällisyyden vuosi!! Aina voi yrittää. Niin siis mitä? Noh, olla ananas tai joku ihana tropiikin hetelmä. Hempeästi hedelmällinen. On vaalittava sitä mitä on jäljellä ja oltava onnellinen asioista jotka sinulle on annettu. Tuohan oli kuin suoraan raamatusta. Marthan psalmi 202 Jesajan kirjasta 501. Hallelujaa!

Juhlava arki

Täällä ollaan taas! Joko luulitte, että se on juonnu ja syönny ittensä hengiltä? Mikä pahan tappais. Mut on ollut mukamas kiirettä ja pieni joululoma näpyttelystä oli paikallaan.

Ukkorähjän taulu, oli hän otettu.

Ruokaa, ruokaa, ruokaa

Oli kirkossa muutama kynttilä

Välillä kun on juhlaa, niin sen jälkeen tämä arkikin tuntuu taas juhlalle. Vaikka rakastankin juhlia, niin kyl mää sit kuitenkin olen arkinen ihminen. On joku rytmi ja roti tässä elämässä. Tuli syötyä ja juotua, niin kuin tapana on. Mulla oli illallisvieraita joulupäivänä ja ihan mentiin pitkän kaavan mukaan. Eksyttiin vielä tanssiruokalaan, mikä nyt sit on jo aika epätavallista. Edellinen kerta kun oli vielä tuoreessa muistissa. Ei kai mulla ole jo viidenkympinvillitys? En kestä, jos se alkaa juoksuttaa kylillä kuin pahasta kollia. Juhlalla tahtoo aina olla myös se varjo puolensa. Se tahtoopi vanhaa huokasuttaa hiukkasen. Mut hui, hai, hauskaa oli.

Joulupäivän kattaus

Timangia sen olla pittää

Joko joulun voi siivota pois? Mua alkaa välittömästä pyhien jälkeen nyppiä noi krumeluurit. Olkoon vielä huomiseen, heivaan ne sit pois ja jään odottamaan jussia. Ai niin, onhan tässä vielä uusivuosi ja muut juhlat välissä. Tinaa täytyy valaa ja pottusalaattia tehdä. Elämä on yhtä juhlaa...

Kaunis juusto

Ollaan kahden lällälää

Pitäskö tänään eksyä aleihin? Mitään en tarvitse ja inhoon ihmispaljoutta. Miks siis mennä? Onhan se yksi tapa viettää aikaa, maleksia ostarilla. Katsotaan nyt mitä toi Ukkorähjä on mieltä. Hän on myös vielä lomilla. Tauon jälkeen on jotenkin tahmeeta tää kirjoitus, joten en kirjoita. Laitan muutaman kuvan. Adios!

Rakastuin mä Joulupukkiin

No niin! Nyt se aattohelvetti on selätetty ja maassa rauha. Syöty on niin, että vähemmästäkin halkee. En mä kyllä liikaa mättänyt, olin aika maltillinen. Mutta on niin paljon kaikkee, että väkisinkin tulee hiukka yli. Oikeastaan noi joulusapuskat on aika vähä kalorisii. Rosolli, kalat ja laatikot. Niin no joo, mä ainakin työnnän smetanaa, freenfressiä, voita ja kuohukermaa joka paikkaan. Se siitä keveydestä. Hui, hai, hyvää oli ja huomenna uusiksi. Ja ylihuomenna. Miksiköhän jouluna pitää syödä saatana samaa sapuskaa monta päivää? Eihän jussinakaan syödä. Jussina vaan juodaan.

Vinhoa elävässä valossa

Kala on parasta

Kirkko ei nyt ollut mikään taivaallinen elämys. Just niin tylsä, kun olettaa saattaa. Juu, oli muutama kynttilä, mutta ne helvetin halogeenit täysillä. Miks ihmeessä ei voi laittaa hiukka tunnelmaa? Ja miks sen papin puhe on niin tylsä ja ennalta arvattavissa. Herättelis perkele seurakuntaansa kunnon saarnalla joulun kunniaksi.  Ja voi tsiisus sitä miessolistia! Se oli sellainen 150 kiloinen ja mulle tuli sellainen olo, että hänestä pitäisi päästää ilmat pihalle. Ei, en nyt tarkoita murhaa kirkossa, vaan hän lauloi niin vaikeesti. Yritti reppana ylä-ääniä mut ne meni suomeks sanottuna ihan vituralleen. Hirvee kärsimys koko seurakunnalle.  Onneks en kuulu kirkkoon ja maksa tuollaisesta esityksestä. Eihän se mies äänelleen minkä voi, mut tajuaisi pysyä pois yleisöareenoilta. Mitä taas mun sopraanoon tulee, niin sepä taas niin kirkkaasti ja kauniisti kaikui kirkon käytävillä. On saatu synnitkin anteeks, enkä oo ennää yhtään holisti. Pyhähenki mie oon! Enihau, kirkko on aina kirkko vaikka kossulla voitelisi. Hyvä olt mieli ja sielu on nyt puhas. Kyllä kannatti taas.

Jossakin kurkkii tonttu

Sika ja sinappihuntu

Tisut ja misut. Piparitisut.

Meidän aatto oli oikein mukava. Kaunis, rauhallinen ja laitoin kaikki pöperöt. Sorruin töllöttimeen, mutta kakkoselta tuli aivan ihan joulukonsertti. Olettekos kiinnittäneet huomioo Johanna Kurkelaan? Siinäpä vasta kaunis ääninen kaunis. Mukana oli muitakin tuntemattomuuksia, ja meno varsin koskettava. Martta itkee vollas koko konsertin, niin sattu mun sieluun ja sydänjuureen. Konsertin siivittämänä nautiskelin uusituttavuus jälkiruokaa. Iltapäivälehdet ovat mainostelleet piparitiramisua. Otin ja kokeilin ja täytynee sanoa, että kopsahti mun makuhermoon. Olenhan armoton piparimään.

Mie sain pukilta lämpöhuovan. Jep, jep. Minuahan niin usein paleltaa. Meillä on sellainen kiva, perheen sisäinen leikki. Minä lyön himassa akkunoita auki  ja valitan kun, on niin helvetin kuuma koko ajan. Ukkorähjä kävelee perässä ja laittaa kiinni ja valittaa, kun on niin kylmä. Nyt tietysti herää kysymys, kenellä lahja olikaan ostettu? Olin kyllä kohteliaasti  ihan että jeesjees, ku kiva juttu. Vois se mökin terdellä olla hyvä juttu. Keväällä ja syksyllä. Sen pari viikko vuodesta. Thänks. Missä vittu ne timantit viipyy?

Kirkkomatkalla Joulupukki yritti iskee mua. Tai niin no joo, miten sen nyt ottaa? Jos pukki sanoo yksinäiselle homomiehelle aattoiltana: " Olisko herralla tarvetta hyvälle pukille? Niin, kyllähän siinä tietty epäilys herää. Minä uskon pukkeihin, mutta kiitin vain kohteliaasti ja jatkoin matkaani. Siksikö joulukirkko oli niin mitään sanomaton, koska mietin, että olisiko joulupukin kohtaaminen ollut kuitenkin herran ohjausta kohti suurempaa. Jos se olikin elämäni pukki, suuri rakkaus?! Voi ihmettä...

Jahas, ei tämä aattoiltakaan tuonut romanttiseen seuraelämääni mitään uutta. Ukkorähjä makaa töllön edessä, ja kilpaa kuorsaavat pikkukoiran kanssa. Minä istun täällä haiteckissä, hyvän aterian päätteeksi siemailen hieman jälkiruokaviiniä . Elämä on auvoisa ja ilmassa leijuu joulu. Kaikesta huolimatta. Kiitoskiitoskiitos. Iso kiitos.

Joulurauhaa ja nöfnöffiä.

Kuten arvelin, niin naapurin juoppo pariskunta on ratkennut. Liekkö siellä kinkunpaistovalvojaiset,  mut täys tohina oli jo puol kuus. Toivottavasti ei meno ylly sille tasolle, että turha on Turun joulurauhoja julistella. Vaan mikäpä olen toisia arvostelemaan, juoppo itsekin. Voihan se olla, että siellä pukkia jo niin kovin odotellaan ja siksi tarvitaan pikku näkäräiset hermoja lievittää.

Nöf, nöf!

Sika oli hyvää. Otettiin varaslähtö ja hiukka jo kaikkea maisteltiin. Tänään duunaan illallisen vain itselle, mutta huomenna ja tapsuna tulee vieraita. Hirveä dilemma, joulukirkko on klo: 14 ja miesten joulusauna 14-16.00. Näinkö kerkee molemmat, jouluna ei saisi olla kiire. Tahtoisi molemmat, tietysti. Kirkkoo en jätä, olisi taas synninpäästön aika. Harmittaa toi perjantainen repeily, vieläkin on tahmis olo. Typerää, hyvin typerää. Ja kurkkukin on kipeä.

Mua niin jännää, mitä Ukkorähjä tuumaa taulusta. Ajattelin antaa sen nyt aamulahjana. Ensin vedetään ne puurot nassuun ja sit tulee pikapukki. Antaa vain yhdet lahjat, noin niin kuin maistiaiseksi. Rosolli pitää vielä kasata, se on muuten mun joulufeivoritti. Ajattelin muutaman kakun pyörähyttää, jos loppuu tortut kesken, niin on kakkua millä ittensä turvottaa. Eiköhän tähän pirttiin laskeudu joulurauha ihan ajallaan. Suottapa tuota hötkyillä... No voihan, nyt naapurissa ja itkeä tihrustetaan. Ihmismieli herkistyy näin Jouluna. Voi, voi..

Kiitän kaikkia lukijoita kuluneesta vuodesta!! Mukavaa, kun olette jaksaneet kanssani ja teistä on ollut erityinen ilo elämässäni. Toivotan myös oikein Rauhaisaa ja Onnellista Joulua jokaiseen torppaan! Syödään säädyllisesti ja rakastetaan niitä lähimmäisiä. Toivotaan myös, että tuleva vuosi 2013 on terveyden ja onnen vuosi!

Just joo...

Sika on uunissa! Ja Martta valmiina Joulun viettoon. Eilinen päivä menikin sit ihan reisille. Joo, joo makasin kaameessa kankkusessa. Eihän tää voi olla ihan täydellistä, joku pikku rikko täytyy olla. Siinä niin kivasti perjantaina puuhastelin ja kotia laittelin ja kas, kun alkoi tuo alkkomahooli maistua. Ja maistui ihan siihen malliin, että huitasin vielä illaksi buariin. Voe perse!

Vieläkin huokasuttaa ja eilen yritin näytellä Ukkorähjälle reipasta. Ilmeisesti tää pukin odottelu käy niin Martan hermorakenteisiin, että repes ihan käsistä. Nyt olen kyllä sienisalaattin duunannu ja rosollin porkkanat keitetty. Mitään ei oo tekemättä, ja siksipä sallinkin itselle luvan tuolla lailla riehaantua. Noh, eipä tartte aattona alkoholisoitua. Saa Ukko ja pennut rauhallisen aaton.

Viime yö meni valvoessa. Pikku koira herätti kolmelta ja nostin sen sänkyyn. Siitä alkoi aamuun asti kestävä ralli, Juppella ei ollut hyvä olla missään. Käytiin pissalla, ja yritin selvittää mikä se pientä vaivaa. Hän rapsuttelin itseä koko ajan ja tutkin ihon, niin sieltähän se ärsytys löytyi. Toinen oli kutinasta tuskallinen. Vietiin aamutuimaan pieneläinklinkalle ja nyt  on homma rauhoittunut. Saatiin lääkettä ja silleen. Kyllä se on hirvee hätä, kun eläimellä ei ole kaikki kunnossa.

Mun oli tarkoitus mennä ystäville joulun viettoon, mutta nyt ei voida, jos Juppen homma on jotakin toiseen koiraan tarttuvaa. Eli olemme kuitenkin kaksin kotosalla. Harmillista, olin jo kerennyt latautua siihen, että emme ole aattoa kotosalla. Joskin, ei se mua haittaa. Meillä on Juppen kans kystakyllä ja ihan rela meno.

Nyt ei runosuoni kuki. Hirvee näläkäkin on. Vielä tunti, ennen kuin saa sikaa. Pakko odottaa vain.

Pieni runoileva lehmä

Jännitänkö niin fyssärin kidutuspenkkiä, että heräsin jo ennen viittä. Aika murjottavaksi on jo 8.20. Ihan turha siis yrittää enää höyhennellä. Yläkerran yrjökin on jo ylhäällä, onkohan meillä samat biorytmit? Ai niin, naapureista tuli mieleen, että vastapäätä on aloitettu remppa. Veri nais, ja kuud pai päiväunet. Eihän siinä mitä, ihmisten täyttyy kotiansa laittaa, mutta olen nyt päivät himas ja joudun kuuntelee sen metelin. Sinne muuttaa uudet asukkaat. Tapasin käytävässä ja kivaan tyyliini toivotin lämpimästi tervetulleeksi. Näyttää olevan perhe. Jaloissa pyöri parikin reipasta mukulaa ja isukki ilmeisesti on erivärinen kuin kantaväestömme. Eikä siinä mitään pahaa ole. Toivottavasti siellä ei pidetä mitään heimojuhlia ja pennut saa elää kuin siat pellossa. Hyvästi rauha. Noh, nyt mää olen kyyninen vanha homo. Anteeks.

Päivät vilahtavat käsistä kuin kollikissat kuutamossa. Heräsin ja jo samantien olin maate panemassa. Suoritettiin tukussa joulun ruokaostoksia, nyt ei enää tartte hakee kuin tuoretavaraa ja sen semmoista. Jääkaappihan on pakattava täyteen apetta, ettei vaan herrajumala, jäädä ilman ja nähdä nälkää. Ukkorähjä osti kuuskyt joulutorttu. Kyllä, tukussa oli oikein torttukonsultti maistiaisineen paikalla ja Ukkorähjä meni halpaan. Meillä siis syödään torttuja vielä juhannuksenikin.

Siivoisin olohuoneen. Sellaista kevyttä pintaräpeltelyä, ei mitään nytkaikkiulospihalletuulettuu urakointii. Joulukoristelikin. Se on kivoo hommoo. Tein pienen jouluasetelman ikkunalle. Siellä tuikki tähtöset, jääpuikot ja lumihiutaleet. Kuusipuu sai asusteensa. Kuten kerroin mustavalkohopialla mennään. Tänä jouluna ei väreillä pelleillä. Sopii tähän tummaan säveleen. Laitan kuvia myöhemmin, nyt lasken vain kuusipuun eetteriin.

Minussahan asuu pieni runoilijasielu. Se nostaa päättään, kun aika ympärillä pysähtyy ja sielu aukee. Oravanpyörässä ei runosuoni kuki, eikä paljon muutkaan kukkaset. Nuorempana purin elämäni tuskaa runon muodossa, mutta nykyään semmoista angstia ei ole. Pöytälaatikossa löytyy ja aloittaessani tätä blogia, olinkin sitä mieltä, että tänne voisin runoja rustailla. Se kuitenkin jäi, mutta tämä hiljainen aika voisi olla otollinen, voisin kokeilla runopäivässä metodia. Mulla olisi noin niin kuin jotakin tekemistä.

Jos olisin elänyt intiaaniheimossa niin nimeni olisi ollut runoileva sonni. Tai paremminkin runoileva tamma. Hetkinen, tammahan on eri heimoo. Paremminkin runoileva lehmä.  Olkoon taiteilijanimeni Pieni runoileva lehmä. Aika kiva, eiks vaan? Katsotaan nyt, kukkiiko se runosuoni ja onko siinä mitään järkee. Minusta runot ovat kivoja. Eikä niitä pidä ottaa liian vakavasti. Tiiätsää, en nyt tarkoita, että tässä ollaan tekemässä mitään elämää suurempaa. Omaksi iloksi jotakin jännää. Ihan sama onko se haiku, kaiku, rakkaus tahi draama. Onpahan jotakin.

Olen vain pieni runoileva lehmä.
Ilman utareita märehdin.
Laitumilla lepäilen.
Katso, taivahalle syttyi tähti.
Tule tänne tähti, mutta
se vain lähti.

P:S Onkohan mun lääkitys ihan kohdallaan?

Kuusipuun hengessä

Auts! Ja vielä kerran Auts! Martta sai eilen fyssäriltä kyytiä. Harvemmin sitä missään käsittelyssä ääneen ulvahtelee. On tietysti olemassa käsittelyjä, joissa kuuluukin ulvahdella ja voihkia himokkaana, mutta tämä terveydellistä olotilaa edistävä käsittely oli lähinnä tuskallinen. T u s k a l l i n e n. Mutta niin oli terapeuttikin ihmeissään. Oksennettuani epikriisini fyssärin voimakkaille käsivarsilleen, hän kysyi:  "Jahas, mitäs vaivaa sulle ei olisi?" Vastasin näppäränä kysymyksen olevan hyvä. Aloitettiin käsistä. Ai saatana, kun ne ovat kipiät. Lihastenmurskaaja oli sitä mieltä, että tätä roomaa ei ole päivässä rakennettu. Tämmöistä skeidaa saadaan aikaiseksi pitkällä aikavälillä. Pahaksi on poika päässyt, ihan on hapan. Olkapäitä ja rinnan puolta ei pystytty käsittelemään ollenkaan, niin olivat kipiät. Kyllä hän aloitti, mutta ampaisin pystyyn hoitopöydällä. Olisko fibrolla osuutta asiaan. Mää tuota tiiä.

Hopiapaperii paketteihin

Olo on kuin olisin jäänyt helvetin jyrän alle. Kipiä, mutta jollakin tapaa masokistinen. Vielä en tajua tämän tekevän minulle hyvää, mutta odotan yhä sitä ihmettä. Ilta olikin perin juurin outo. Vaikka emme käsitelleet alakroppaa, jalkoja ollenkaan, niin hyvä, että pääsin loppuillasta kävelemään. Hetken jo luulin, että nyt se halavaa janhusen akan poikaa. Sanoin Ukkorähjälle lähteissään, että pitää kapulan kuuloetäisyydellä. Oli epävarma olo siitä, että selviäisinkö hengissä aamuun. Näköjään selvisin. Vai selvisinkö? Jos olenkin elävä kuollut. Se on kuulkaa henki, jumalauta, joka puhuu!

Hiutale hip hei

Ukkorähjä jäi eilen ansaitulle joululomalle. Vedettiin sen kunniaksi ne tavalliset. Honkkari, tarjoustalo, jyski, kodinykkönen ja haubaus. Nyt on hommattu kaikki idyllisen perhejoulun välttämättömyys tarvikkeet. Jos ei meidän perheeseen laskeudu joulurauha, niin sit minut voi ampua. Piti aika monta paikkaa käydä läpi, ennen kuin Martta löysi mieleisensä joulupuun. Päädyin tekoon. Oli niin kaunis teko, että piti itkut bauhausissa pirauttaa. Kutsuvasti jouluinen puu minulle piipitti: " Ota minut, sido minut, olen sun, vain sun." En voinut vastustaa ja nyt tuossa vieressä nököttää h o p i a n h a r m a a rakkauteni. Vaikka aito on aina aito, niin kyllä tekokin voi olla aina teko. Onhan Luiskin Vittunilla aitoja tekoja. Enkä minäkään nyt ole niin aito. Tai olenhan mää silleen aito, että olen teko. Tämä kuusiuusi tulokas ei pääse vielä tänne eetteriin, tahdon laittaa hänet paraatikuntoon ja esittelen vasta sitten. Kukapa sitä ilman vaatteita ja aatteita... Sehän olisi ihan pornoa.

Lääkäri soitti eilen. Oli hyvät jutut. Oltiin sovittu edellisen tapaamiskerran jälkeen, että hän soittaa kuinka voin ja miten homma etenee. Harvinaislaatuista välittämistä, ajattelen minä. Puhuttiin lääkityksestä, tulevaisuudesta ja kaikesta tästä paskasta mikä nyt ylläni jyllää. Sain jotenkin todistettua itselleni, että en ole paskahousuluuseri vaikka jouduin jäämään lomalle. Ehkäpä kenties saan kuulostamaan kaiken tämän hassun hauskalle kotirouvan päiväunelma puuhastelulle. Kuis sää saatana ramppaat ostarilta ostarille, kuusipuitasi rakastat ja pikkupikku piparia siellä vääntelet. Sinun kuuluman maata sängyssä, kärsien ja herran pyhää vihaa nauttiman. Voi veikkosella, olisin hetimiten oitis valmis vaihtamaan olotilani siihen, että kykenisin jälleen olemaan normaalisti. Antaisin pois kivut, antaisin pois pillerit, antaisin pois kaiken ( paitsi uutta joulukuustani.) Sitä minä vaan tällä, että älä herran nimessä, erehdy luulemaan, että olen onneni kukkuloilla. Hetken jo mietin, että pistän Lemon Gayn myös saikulle, ettei ihmisille tulisi väärä luulo siitä, että minä vaan "lomailen." Voisinhan tietysti aina kirjoittaa kuinka kurjaa nyt elämäni on, mutta niin kuin olen jo aikaisemmin todennut, kuka sitäkään jaksaisi. Ja onhan tää mullekin henkireikä. Tää blogi on terapiaa parhaimmillaan. Ja jo se, että joutuu luopumaan kaikkivoipaisuudestaan on Marttahenkiselle ihmiselle kova pala. On nöyrryttävä tosiasioiden edessä ja hyväksyttävä se, että kaikkeen ei enää pysty. Piste.

Jouluntähti valkoinen

Kaikesta huolimatta sisälläni kumpuaa joulumieli. En ole alistettu lannistumaan. Kykyni ja vointini mukaan tänään voisi hiukka koristella kotia. Se on terapeuttisen mukavoo. Martta rakastaa kun on nättiä. Ja nättiä pittää olla. Hyvä, kun Ukkorähjä on myös lomalla. Hoidetaan ruokaostokset alta pois, ei tarvita ruuhkissa pyllistellä. Aivan ihanaa, suorastaan fantastista!

Anteeks. Olenko. Anteeks.Tiellä.

Arkena ostarilla maleksiminen ilman kiirettä on perin juurin outoa. Mulla oli tunne, että aivan kuin otsassani olisi iso punainen S-kirjain. SAIRAS! Kaikki tuijottivat paheksuvasti ja minä pyytelin anteeksi. Sanoin dressmanin myyjälle, anteeks mie oon sairas ihminen. Cittarin kassaltakin pyysin anteeks, että tällä lailla sairaslomalla alennustuotteita täältä kannan. Anteeks, anteeks. Yritin näyttää kauheen kärsivälle ja liikuin silleen hidastetun varovasti. Välillä pysähdyin huiloomaan ja huokasin syvään. Nojasin seinään ja suljin silmäni, yrittäen näyttää sille, että kohta menetän tajuntani.

Ai, meilläkö muka lunta?

Kauheest paljon tein kivoi pikku ostoksii. Ukkorähjä sain pinkit kalsarit, sukkaa ja sitä kragaa. Ostin söpön kellon, johon tulostin ja askartelin Juppen kuvan. Cittarista ostin alesta paidan ja liivin, sikahalvalla. Mut musta ne oli ihan styleet. Hassu tunne tuli. Ihan kuin joskus lapsena jouluostoksilla. Sehän oli niin yyber tärkeä juttu, kun lähdettiin jouluostoksille. Puolisukua oli antanut sitä joululahjarahaa ja sit niitä pikkujuttuja (jolla kukaan ei tee mitään) shopattiin. Olin hetken lapsi, terve lapsi.

Ounli four juurous

Timangia sen olla pittää

Tiger, uusi putiikki on rantautunut ostoshelvetteihin. Ai kauhee ko siell on kaikkee kivaa. Ja halavalla. Mitään niistä et välttämättä tarvitse mutta kuitenkin ostat ja tarvitset. Siellä mulla meni tunti. Mut hei, siellä on hyviä kynttilöitä edukkaasti ja kaikissa väreissä. Sieltä löysin ton kellon ja ihanat timanttiset lautasliinarenkaat joulupöytään, en kestä! Meinasin jo ostaa sellaisia pieniä kuusia led-valoilla, sellaisia ihan minimini. Ne vaihtoivat väriäkin! Niitä olisin ympäri kämppää jouluksi sirotellut. Huh, huomaa, että en ole terve. Pakenin paikalta ja jätin Tigerin. Ja kuuset.

Joulu on turvattu

Tänään pitäisi suoriutua isolle kirkolle. Siksikö heräsin ressaamaan jo puol kuus. Ihan pelottaa. Aloitan sen fyssärin ja odotan suorastaan ihmeitä.  Tää on nyt sit joku nmt tai mnt, tai tmn. En mie tiiä, olkoon mikä tahansa mut kyllä minnuu ihan huvittaa, kun kaikki vaivani tiskille repäsen. Hieroppa ja vatkaa sitä kaveri, annan elämäni käsiisi. Duunissakin piipahdan, musta tuntuu, että olen ollut pois jo huru mykke. Onkohan siellä kaikki ennallaan? Varmasti, sillä ei sota yhtä miestä kaipaa. Sehän se on jännä. Maailma pyörii ja tukat lyhenee vaikka minua ei olisi. Mie pyörin heikkona ostarilla ja elämä jatkuu. Näin on kuulkaa näppylät ja nipukat. Nyt on mentävä, etten vaan myöhästy. Minäkö? Hah!

Päivät kuin unta

Hah! Nukunko nyt nukkumatonta unta vai onko se vain pilleri huumaa? Vetäsin eilen vielä uuden tulemisen ja nukuin kelli yhteentoista ja iltapäivällä vielä yhdet pikku tirsut. Lääke toki vaikuttaa ja hyvä, että voi väsyn nukkua pois, mutta mikä on osuus niiden valvottujen aamuöiden. Tällä lailla sitä ihminen kasaa itseään. Pikkuhiljaa. Tulleepi ehyt ja kaikki voipa kokonaisuus. Ai mahoton...

Hah2! Eilinen päivä menikin silleen hitaasti. Pyörin tässä himassa kuin puolukka piipissä, tekemättä oikeastaan mitään. Ajattelen koko ajan, että mulla ei ole kiire nyt mihinkään. Minulla ei pidä olla kiire mihinkään. Päivän kohokohta oli ruokakaupassa käynti. Ihan jalkapelillä piti rantautua ostarille leivän ostoon. Reppu on siitä hyvä keksintö, ettei tarvitse mitään käsissä roikottaa. Näin tuki ja liikuntaelinvammainenkin saa pöytään apetta. Pitkiä matkoja ei kasseja kanneta. Aika kauheeta, jos ei olisi Ukkorähjää autoineen, niin enhän mää saisi Alkosta edes jouluviinoja. Ois se perinjuurin lohdutonta. Pitäisi varmaan kotiapua sossusta hommata. Silleen niin kuin joulusiivousta tekemään ja hakemaan ne joulujuomat.

Katoavaa kansanperinnettä. 

Hah3! Ostin eilen uudet matot olohuoneeseen. Olin katsonut Askon esitteestä kivat ja edukkaat, mutta kuis siinä taas kävi niin, että se viereinen matto oli parempi ja satkun kalliimpi. Tää on just tätä. Laitat yhden kohdan uusiksi, niin menee koko asunto. Ei, tähän on laitettava stoppi. Muutama uusi tyyny vielä ja sit saa olla. Mattojen kans on hienoinen dilemma. Ostin kaks, kun ei ollut tarpeeksi isoa. Ovat eriparia, ei vain löytynyt sopivia kokoja. Ajattelin, että onks niiden pakko olla samanlaiset. Molemmat matot nappaa värimaailmaa ympäriltään ja näin niin kuin sopivat. Kai. Olen epävarma. Minä? Toisaalta se näyttää hyvälle, on niin kuin luonnetta, mutta...Ai kauhiaa, miten tää voi olla näin vaikeeta. Laitetaan tää sairausloman piikkiin. Yleensä mun ei ole vaikia päättää, mut nyt on. Katson asian vielä päivänvalossa ja sit vien vaihtoon, jos sille tuntuu. Jouluksi on ihanaa saada uudet matot, verhot ja torkkupeitot. Voe tsiisus, jos kaikki mun elämäni aikana ostamat tekstiilit kerättäisiin yhteen, niin niillä voisi sisustaa parikin kerrostaloa. Ihan totta. Ukkorähjä on sanonutkin, että mulla on joku perverssio tyynyihin ja torkkupeittoihin. Mie voisin mennä niiden kans naimisiin! Ai niin, ostin vielä sellaisen ihanan karvapörrönamu torkkupeiton. Pehmee on ja hyväilevä. Laitan kuvan jahka kerkeen.

Kyl mää niin kauhiasti paljon mieleni pahoitin tuosta ameriikan joukkomurhasta. Käsittämättömän järkyttävää. Ei pitäisi edes lukea moisia juttuja, mutta herää vain kysymys, mikä tässä ajassa on oikein vikana? Oliko näitä kaameuksia ennen? Tässä mittakaavassa. Joka päivä saa lehdestä lukea jotakin semmoista, että menee ymmärryksen yli. Kuinka tässäkään tapauksessa ei nähdä, että ko. henkilö on noin vakavasti sairas mieleltään? Ne ihmiset jotka elävät lähellä sairasta, eivät näe, että jotakin näin järkyttävää voi päästä käymään. Huh, huh. Ja vielä kerran huh. Onko tämä tyypillistä ajan kuvaa, ollaan niin itsekeskeisiä ettei pystytä näkemään tosiasioita. Vain minäminäminä. Ai dont nou. Tuntuu niin pahalle kaikkien puolesta.

Tänään ajattelin mennä maleksii tohon ostarille. Vetää röökii ja kittaa kaljaa muiden syrjäytyneiden kans. Eiks se kuulu kuvioon ja miehän oon nyt tippunut kelkasta pois. Joutavakin oon. Vitsi, vitsi. Mie meen ostarille leikkii joulupukkii. Ajattelin ostaa Ukkorähjälle paljon pieniä ( halpoja) paketteja. Yllätän sillai kivasti. Haen tiimarista kaikkee joutavaa rojuu ja laitan pakettiin. Saa sit aattona aukaista. Kaikki laitan kauniisti eri pakettiloihin. Sukkia, joku halpa kraka, bläkhorsen kalsarit ym. ym. Ja mustia joulukuusen palloja pitäisi löytää! Ukkorähjä on sitä mieltä, että laitetaan tekokuusi. Aito on kuulemma niin hankala. En tiiä, jos tulee teko, olkoon se valkoinen. Selvästi teko on niin teko, että se voi olla jo aito teko. Ymmärsitsäämitämäätarkoitin? Älä välitä, en määkään.

Mitäpä tässä?

Outoa. Ei tartte lähtee duuniin. Syyllinen olo ja huono omatunto. Tietenkin. Varmaan siksi heräsin niskakipuun, mutta nukuin kuulkaa puolikasiin! Sain uniongelmaan melatoniinia. Sen hyväksyin versus unilääke. Lähentelee kehon omii juttui, mut on kuiteskii synteettinen. Olkoon. Yritti vielä herättää viideltä, mutta uni otti voiton ja jatkoin. Jospa saataisiin tällä unirytmit kohdalleen. Jospa.

Paistettua Ankkaa

Yök! Nänni.

Millos mää viimeks postasin? Se taisi olla suisaidi valitus. Tää sairaslomalla olo on niin kiireistä, että muisti menee. Noh, höpön pöpön. Lauantaina käytiin ostelee lopputyöhön lattia, maalit ja tapetit. Ihanaa, kun voi shoppailla, eikä tartte ite maksaa. Olikin näppärä reissu, ei hirveitä ruuhkia ja oltiin tehokkaita. Saatiin kaikki tarvittava ja odotan vain valmista. Illalla oltiin ulkoruokinnassa. Käytiin Atelje Finne ruokalassa Arkadiankadulla. Ihan jees, mut jälkiruoka oli pahaa. Ei siinä mitään vikaa ollut, mutta ei sopinut mun makuhermoille. Joku suklaamarkiisi sahrami jotain, yök! Harvoin mulla jää jälkkärit syömättä. Nyt jäi. Mut oli kiva nähdä ystävät ja hiukka höpistä.

Jokainen päivä alkaa nyt aamulenkillä ja avannolla. Tämän olen itselle luvannut saikkulomalla. Mun lomahan kestää aina tonne tammikuun loppupuolelle ja nyt vain pitäisi tajuta viettää se. Kyl mä tajuun, Odotan niin sitä päivää, että toi niska ja olkapääkipu katoaisi. Katoaako ne? Sitä ei herrakaan kerro.
Mutta herra ei ole hyljännyt, ei todellakaan. Pankkitilille oli tupsahtanut rapiat 900 erkkii sairasrahaa. Kyllä. Luottokunta maksoi osakkaille osinkoja!!! Arvata saattaa, että tuntui tässä tilanteessa herran lahjalle. Olen siunattu. Minnuu ihan hiukka jopa hymyilytti.

Harmittoman hyvää

Taittovika, kynttilät vinossa, höh.

Eilen oli kiva päivä. Vai saaks mulla olla kivaa, kun olen saikulla? Ei kai, mut oli silti. Pikkupuuhastelin silleen sopivasti. Tein oikein listan kaikesta, mitä voisi tehdä. Ja jos en tee, niin eiks jo se, että asiat on listattu, ole sama kuin ne olisi tehty. Listan loppuun lisäsin Joulumieltä. Ihan hävettää tunnustaa, että nyt on aikaa tehdä kaikkee silleen kiireettömästi ja vailla ressii. Pesin eilen kyökkii, kaapit ja laatikot laittelin. Kaikkea sellaista mitä on pitänyt tehdä mutta... Nostin joulukoristeet päivänvaloon kellarista ja niitäkin somistelin. Ostin Lidilistä Glögiä, sellaista 4,5 painorosenttista. Sitä siinä lämmittelin ja parit mukit joulumusan tahtiin nautiskelin. Ukkorähjälle paistoin torttuja. Jotenkin oli pehmeetä ja niin no, kivaa. Ei kai tän saikun tarkoitus oo, että mää kärsin. Eiks tän pitäisi olla tervehdyttävä prosessi? Juu pitää. Ja silloin kuuluu tehä kivoi juttui ja olla hellämielinen.

Ettei nyt vaan kukaan tule kateelliseksi, niin voin kertoa, että kyllä toi kipu muistuttaa tosiasioista ja pistää nöyristelee. Lääkityksen vaikutusta saanee odottaa tovin. Annoin siis periksi ja aloitin ne. En ihmeitä odottele, paree pitää matalaa profiilia. Tällä viikolla alkaa fysikaalinen ( taas) ja uusi vuosi tuo tullessaan uuden ruokavalion. Näillä mennään hiiohoi.

Mustaa lankaa ja vanhaa kaurahuttua

Annoin periksi. Ei jaksanut Martta jouluun asti. Niin levisin kuin hujasen paska. Vääjäämättömästi olen alitajunnassani tiennyt tämän, että jossakin vaiheessa, joku minussa sanoo Poks. Olkapää sanoutui irti yhteistyösopimuksestamme. Se vain sai tarpeekseen ja päätti, että mä en halua liikkua. Tai voi se liikkua mutta siitä seuraa interfaalinen ( hieno sana, mut mitä tarkoittaa. Kuullosta hyvälle.) kipu. Eikä siinä tietenkään kaikki ole, mutta en nyt ala niitä täällä valittamalla erittelemään. Eihän semmoista  Joulupukkikaan jaksaisi. Ei niin.

Olen niin pettynyt itseeni. Pettynyt kaikkeen. Sitä haluaisi olla ristoreipas, ritariässä, voimajätti ja vaikka vittu batman. Ihan surkee luuseri olo. Onko sitä sairastunut johonkin kaikkivoipaisuuteen vai miksi on niin vaikia myöntää, että on kaput? Meitä yrittäjiä rangaistaan siitä, että uskallamme sairastaa. Eikä se, että menet ja olet luuseri, niin siihen päälle pitää miettiä henkilökohtainen konkurssi ja huoli niistä asiakkaista. Jos nyt olisin nuori jannu, sanoisin itselle: " Älä herran nimessä koskaan, ikinä koskaan, ala yrittäjäksi!" Ja alkaisin silti. Olen yrittäjä sielu. Pah!

Luonnevikaisena erittelen mielessäni tätä umpisolmeutunutta mustaa lankakerää ja yritän vetää jostakin narusta. En näe alkua, en näe loppua. Näen vain ison, mustan, sotkuisen, tahmean, likaisen lankakerän. Voi vidhu, missä mun puikot ovat? Tai edes koukku? Uskaltaisinko edes ääneen sanoa, että kaiken tämän yllä leijuu uupumus. Joo, joo, tiedän... Mitä vielä? Etkö parempaan pysty. Eräs asiakkaani kertoi työkaveristaan, joka aivan yllättäin oli sairastunut uupumukseen. Hänet oli löydetty työhuoneestaan avojaloin itkemässä, eikä hän tiennyt missä oli. Puupaa-auto oli tilattu paikalle ja hän oli sairauslomalla kaksi vuotta! Jälkeenpäin kertoi, että oli se kauhiaa. Ei osannut autoa ajaa, ei pestä pyykkiä, ei tehdä mitään. Oli mennyt muisti ja kaikki. Tarina sai minut miettimään. Voiko ihminen uupua tietämättään noin pahasti. Pitääkö viedä itsensä noinkin pitkälle. Mie en taho kadota, enkä olla ilman sukkia. Mulla on kerä mustaa lankaa, kudon sukat. Kudon kymmenet, etten kadota. Enkä itke, perkele!

Eilinen magneetti oli kaamea. Paha ja komea tohtorisetä tuikkasi isolla neulalla. Muutoinkin kipeä ja kosketusarka olkapää sai varjoainetta hirveällä ruutalla. Hyi helvetti, kun teki kipiää. Hiki tuli. Tuskan hiki. Nyt se on kuvattu, mutta vastaanotto on vasta helmikuun lopussa. Jos olisin nöyrä ihminen, kuuliaisesti sinne asti odottaisin. En ole nöyrä, teen kaikkeni, että saisin tulokset hetimiten ja päästäisiin asiassa eteenpäin. Sama keissi oli ton niskan kans, enkä hullua hurskaammaksi ole tullut. Kuinka kipeäksi ja kykenemättömäksi ihmisen pitää tulla, että saisi jotakin apua. Mielialalääkkeitä saisin vaikka joka tohtorilta. Hetkinen, nythän mää tajusin, miehän olen luulosairas. Siis niin kuin sairas mieleltäni, siihen tietenkin tarvitaan mielipillereitä. Jihaa! Ei mun niskassa, nivelissä, lonkassa ja olkapäissä ole mitään vikaa. Se kaikki onkin mun mielessä. Ah, mikä helpotuksen syvästi hyväilevä tunne. Olen pelastettu. Olen mieleltäni epävakaa, olen siis mielisairas. Sairasmielinen.

Do diin. Nyt kun tää mun elo on niin kauhian surkiaa, niin en tietenkään voi kirjoittaa tänne mitään kivoja juttuja. Munhan tulee kärsiä ja levätä. Maata tuossa sohvalla ja haista tekemättömänä. Joulu on peruttu. Herran enkelit ovat lentäneet kadotukseen ja pukki on ympäripäissään. Sika saa jatkaa elontaivalta, meillä syödään viikon vanhaa kaurapuuroa. Keitän viimeisillä voimillani kymmen litran kattilan sitä ja siinä on joulun ape. Hallelujaa ja kiitos!

P:S Tiesittekö, että elämää ei kannata ottaa niin vakavasti?

Tuiki tuiki tähtönen!

Yläkerrasta kaikuu taas yyyöööökkk. Se kumpuaa posliinipöntön kautta rakenteisiin ja saa näin voimaa kuulua. Ääni jää kaikumaan kerrosten väliin ja herättää naapurit iloisesti. Mieleeni tulee reipas kannustushuuto alkukantaisten ihmisryhmittymien kisailussa. Ensin tulee pitkä ja antaumuksellinen yyyyyyyyöööööök ja heti perän muutama pieni ja söpö yökyökyök. Voiko yläkerran herralla olla bulimia? Ei, ei se sitä ole. Kyllä se on joku sairaus. Ei kiva. Hän on myös viinamäen miehiä, ei niin, että juopoksi tituleeraisin, mutta kuppi maistuu. Juoneeko joka päivä ja siksi ylen antaa. Pitäisikö käydä kysymässä, niin vaivaa nyt asia mua.

Kävin eilen jouluostoksilla. Meinasin vallan höperöityä. Uinuva Joulupukki minussa heräsi eloon ja  hetken meinasin haalia mukaani tavaraa vain ostamisen ilosta. Hullun kiilto silmissäni tuijotin kultaseppäliikkeen ikkunoita ja olisin niin halunnut ostaa Ukkorähjälle kauniisti kimmeltävät helmet. Tai jotain muuta sikakallista ja ihan överii. Tarvoin räntäisiä katuja ja mieleni yleni jouluiseksi. Jokaisen ostoshelvetin kohdalla kaiuttimista levisi joulun sävelmää. Missä vaiheessa kaikki liikkeet ovat keksineet tämän musahoukutuksen? Tunne on kakofooninen. Biisit vaihtuu metrin välein, dingelisdangelis tiptap ja varpunen siihen saatana jouluaamuna. Ihan kivahan se on, mutta... Tästäkö johtuen, innostuin silmittömästi ja lapanen meinasi karata tahmanäpistäni? Onhan niillä myös se tuoksuhoukutin. Jostakin luin, että tavaratalot käyttävät houkuttavia koukuttavia tuoksuja, saadakseen tyhmän ihmisen ostamaan. Ja minähän ostan. Tyhmä kun olen. Ja haisen pahalle.

Että mua niin pistää vihaksi. Niin on ymmärtämätön olo, että on tänne pakko purkautua. Ennen höyhenille vaipumista minun tapani on lukea iltapäivälehdet. Tai siis kaikki käy. Selaan joka ikisen ilmaisjakelumainoksen ja tärkeät lähiösanomat. Se on niin kuin sellainen riitti unijukalle. Eilisessä lehdessä oli juttu pienen lapsen kiduttamisesta. Tein virheen ja luin jutun. Yleensä jätän noi sairaimmat jutut väliin. Mikä helvetti näitä ihmisiä vaivaa!?! Oma isä ja ilkeä äitipuoli olivat rääkänneet puolustuskyvytöntä lasta ja perkele kuvanneet kidutuksen videolle. Matskua oli 61 tuntia! En mene asian yksityiskohtiin, mutta yöunet meinasin menettää. Jäin miettimään, mikä pistää ihmisen tekemään moista. En ymmärrä, enkä millään taholla tajua. Tuommoiselle asialle ei ole mitään lieventävää asianhaaraa. Mikä sitten olisi sopiva rangaistus? Kuolemantuomio olisi armahdus. Entisaikain jalkapuu, häpeäpuu olisi hyvä. Pantaisiin viikoksi Tuomiokirkon rappusille koko kansan nähtäville. Sinne niin kansa voisi käydä antamassa suoraan palautetta. Sen jälkeen tuomittaisiin ikuiseen kadotukseen, kylmään ja kosteaan tyrmään. Hengissä pidettäisiin, mutta ilman mitään yhteyttä  ulkomaailmaan. Sinne niin mätänisivät. Huh, kuis musta tämmöinen despootti heräsi. Pistää vain niin vihaksi... En armoa antaisi.

Tänään mulla on kuvaukset. Millaisen kevyen päivämeikin laittaisin, niin ja apua, mitä mä laitan päälle? Mikä näyttääkään kuvassa hyvälle? Ai mut joo, magneettikuvassa ollaan ilman vaatteita. Mut jos on joku kiva urospuolinen hoitsu, niin pitää näyttää nätille, tulee hyvät kuvat. Onkohan toi magneettisäteily ihmiselle kuin turmiollista? Sama kai tuo, tähän himmeään säteilyyn. Ei loista tähtöseni ei. Tai siis kai se tuikkii. Silleen himmeesti. Tahtoo magneettii. Antakee magneettii. Tahtoo säteilyy. Varo, säteilyvaara!

Mun mammani muni mut

Täshän mää taas törötän kuin tatti. Kuuntelen mieltäni ylentäviä aamun avauksia naapurista. Juoppopariskunta on selkeästi katkolla. Isäntä on saanut rollaattorin ja sen jälkeen sieltä ei ole kuulunut. Onko vallan laitettu korkki kiinni? Noh, kyllä se jouluna viimeistään repeää. Mutta toi yläkerta on eksoottinen. Sieltä kuuluu joka aamu lahjakkaasti Yyyyrjöööö! Yyyyyyrjöööö! Ensin alkaa se hillitön huonekalujen hilaaminen pitkin lattioita ja sit lentää laatta. Ja tämä sama kuvio toistuu joka aamu. Varmasti siellä on joku ikävä sairaus, joka laittaa äksönit het aamutuimaan. Sellaista se elämä on...

Hau swiit!

Saatiin eilen mutsilta joulupaketti postissa. Se oli jotenkin liikkis ja samalla hyvin kantaaottava. Kaikkien näiden vuosien jälkeen, hän on selkeästi tullut sinuksi sen ikävän tosiasian edessä, että hänen ainokainen poikansa on hintuntinttura. Mamma päätti repäistä ja laittoi pojalleen vaaleanpunaiset villasukat! Eikä siinä kaikki, miesystävälle tuli myös, mutta harmaan vaaleanpunaiset. Saatteena oli hauska kirje. Annan sen tähän, mua niin nauratti kovin. Ten points Mama!
"Heippa! Värkkäsin joutessani teille sukat toivottavasti ovat sopivat ja lämmittävät jalkoja sekä mieltä. Sinulle on vaaleanpunaiset ja Patrikille harmaat eihän ne ihan priimaa ole katsos värkkäsin ne Kiinassa. Terveisin ja rakkaudella Äiti. Lämmintä Joulua!

Valotaidetta Helsingin yllä

Lemon Deco sai ensimmäisen duunitarjouksen. Eräs asiakaani oli niin vaikuttunut tekemästämme pintaremontista, että tilasi minut keväällä katsomaan heidän vastaanottotiloja. Kysymyksessä on hammaslääkärin tilat ja het oitis mieleni alkoi miettimään. Mikä onkaan ikävämpi tila kuin hammaslääkärin vastaanotto kidutukselle? Siitähän pitää saada hauska ja oloa helpottava, herkästi vastaanottava ja kutsuva tilataideteos. Niin pitää. Tästä se lähtee!

Yksi lukijoista oli muistelut takavuosien postausta eräästäkin joulukirkkoreissustani Naantalin kylpylässä. Ihan piti itsekin käydä se lukaisemassa ja päätinkin kopsata sen tänne. Olkoon tämä pikkuinen opetustarina siitä, mitä sen joulun kuuluisi olla. Ei hötkyillä, eikä hermoilla. Eiks niin?
Paras kristillinen jouluhenkäys oli takavuosina Naantalissa. Martta vietti ansaittua joulujuhlaa kylpylässä ja päätti jouluillallisen jälkeen mennä jouluyön jumalanpalvelukseen Naantalin kirkkoon. Illallinen oli runsas, viineineen ja aperitiiveineen. Hiukka tuli kiire ja Martta otti taksin ja sillä kirkkoon huitaisi. Tunnelma oli katossa ja tunsin Jumalan armollisen läsnäolon. Illallisella nautitut ruokajuomat tekivät kiireessä kepposen ja kihahtivat nuppiin kirkossa. Voe herra mun jee, mikä pyhä toimitus! Kaikki oli niin kaunista ja herkkää. Martta sai hoilata perinteisiä virsiä oikein antaumuksella. Ehtoollisviiniäkin hiukka siemailin ja papille silmää iskin. Kirkko oli sielua hivelevän kaunis ja sisääni astui herran armollinen henki. Uskoin vahvasti, että nyt Janhusen akan poika paukahti uskoon. Niin oli hyvä, lämmin ja turvallinen olla. Olen ihan varma, että Jumala, Jeesus, Mahmed, Budhis ja Sirvana puhuivat kauttani. Hallelujaa!! Siinäpä viinihöyryt pikkuhiljaa laskeutuivat ja Martta palasi tukevasti maanpinnalle. Kävelin rantatietä takasin kylpylälle, ja ilta oli satumainen. Lunta satoi elokuvamaisen pehmeästi leijuen. Pakkanen kipristeli muutoinkin Martan rusottavia poskia ja sisälläni hyväili herran rauha. Ihan siis oikeesti. Oli hyvä olla. Oli Joulu.

Kadonneen tontun arvoitus

Näin viime yönä unta, että seukkasin Cheekin kaa. Oltiin kimpas niin, että meedia ei siitä tiennyt. Hiukka hankalaa mut ah, niin salaperäistä. Toden totta, uni oli jännä, se meni kuin elokuva ja siinä kerkesi tapahtua vaikka mitä. Kaikkea en muista, mutta sain laittaa hänelle tehohoidon hiuksiin ja ja hän pyysi mua hieromaan. Kääk! Ja mikä ihmeellisintä, tunne ei ollut yksipuoleinen vaan hää tunnusti välittävänsä minusta. Siis silleen niin kuin salaa mut oli kuulemma ihan love. Joku misukin siinä pyöri kuvioissa ja mä olin mustis. Ja arvatkaa mitä, se horo otti Cheekiltä... niin no, jätän sanomatta. Mut se tapahtui kesällä pakettiauton lavalla. Häh? Aurinko paistoi ja oli kuuma.

Eikä tässä kaikki. Viime viikolla näin unta, että olin marcobjyyströmin kans sillai. Oltiin uimahallissa ja välillämme oli seksuaalista jännitettä joka purkautui tekoihin. Ihan hävettää tunnustaa, että se tuntui hyvälle. Marcolla oli hassut raidalliset uimahousut. Katsonkohan mää liikaa töllöö vai riivaaks mua jo viidenkympin villitys? Hui, täähän on vakavaa.

Tää lähti pakettiin

Lanttuloorat alkaa jo pyöriä mielessä. Huh, helvetti kuin mää odotankaan joululomaa. Pyysin pukilta lahjaksi kirjahyllyä. Sanoinks mää tän jo? Enihau, esitin pukille toiveen, et voitaisi kierrellä kirppareita ym. joulun välipäivinä ja tää tahtosi jonkun jännän, jonka voisi itse duunaa. Pukki vaikutti myötämieliselle. Kerroinks mää jo, että Ukkorähjä saa ylläripylläri lahjan? Teetätin hänelle taulun ottamastaan kuvasta. Siit tuli upia. On niin ku personaali paketti. Sit mä ostan itselle seittemänsataa suklaarasiaa ja syön itteni hengiltä jouluna. Ihana kuolo. Mahtava loppu. En kai sentään... Koska nykyajan tsukurasiat sisältää paljon ällöjä makuja. Sitä hemmetin nugaata ja hasselii. Ei taho. Tahtoo minttuu, sitrusta ja mansikkoo. Itekkö nekin pitää väsätä? En kestä, nyt meni hermot. Jouluhermot.

Jouluna vaalitaan perinteitä. Onpa hassua, että mulla tai siis meillä on jo omat jouluperinteet. Sitä näin perheettömänä kuvittelee, että niitä ei ole. Voi veikkosella, löytyyhän niitä, kun oikein pinnistelee. Martta tanssii tonttuna kuusen ympärillä. Martta paistaa posket punaisena bullaa. Ukkorähjä menettää hermot kuusen valojen kans joka joulu. Jokainen juhlittu joulu, kaava menee niin, että aattoaamuna avataan yhdet lahjat. Sit me syödään puuro. Ukkorähjä poistuu omille teilleen ja me pikkukoiran kans aloitamme oman joulun. Kystä kyllä, herran sanaa ja joulusaunaa. Kaunista pittää olla. Kynttilän valoa, harrasta joulumusaa, töllö pysyy kiinni. Ollaan niin kun Jeesuslaps seimessä konsanaan. Illalla Ukkorähjä tulee bäck ja sit tulee pukki. Vedetään vihreitä kuulia ja ehkä otan hiukka glökii, ehkä en. Yölläkin mieleni halajaa kirkkoon. Onkohan näillä leveyksillä jouluyön jumalanpalvelus?

Todistetusti tonttu

Voisko tässä jotenkin päätellä, että olen jouluhöpelöitynyt. Huh, kuis tää nyt näin pääsi käymään? Arvatkaa mitä? Mun partsilla oli tonttu jäänyt jumin kynttilälyhtyyn. Kerkesin ottaa foton ja olin menos auttaa ulos, kun se yhtäkkiä hävis. Kuin pieru saharaan. Outoja ovat ja nopeita liikkeessään.

Rempasta vielä

No hups! Neljä päivää vilahti remontoidessa. Ei sillä, mukavoo hommoohan se on, kun yhdessä tehdään. Oltaisiin saatu kohde valmiiksi jo lauantaina, mutta niin kuin sanoin, meillä oli samaan aikaan putkiremppa, eikä saatu vettä jälkiemme siivoamiseen. Laitan tässä vielä muutaman kuvan befor-after, niin saatte hiukka kuvaa mitä tapahtui.

Seinät ennen maalia

Tummaa oli

Uusi pinta

Liikkeen yleisilme on nyt valoisampi. Tummaa seinäpintaa käsiteltiin erikoismaalaustekniikalla vaaleammaksi. Tummat pinnat maalattiin ensin vaalealla harmaalla ja sen jälkeen pinnat käsiteltiin vielä vaaleammalla harmaalla värillä. Väri levitetään seinälle rutistetulla muovipussilla. Siitä syntyy tuo kaunis läikehtivä kuvio. Kaiken tämän päälle viedään Tikkurilan taikalasyyri / Hopea samalla muovipussitekniikalla.

Tumma pylväs jo tasoitetapetilla

Raidalla

Pylväät tasoitettiin tasoitetapetilla, joka ei ollutkaan ihan niin yksinkertainen kuin kuvittelimme. Tapetti oli aika paksu ja näin hankalasti liimattavissa. Mutta onneks ukot äheltivät sen kimpussa ja saivatkin aikaan siistiä jälkeä. Tämän päälle vedettiin raitatapetti ja se antaa kyllä ryhdikästä ilmettä koko liikkeelle. Ei käsitelty isoakaan pintaa, mutta vaikutus on valloittava. Aivan uusi ilme.

Odotustilan takaseinä oli harmaa ja se maalattiin valkoiseksi. Haluttiin saada aikaiseksi puhtauden, raikkauden tunne. Siihen tämä vihreä kuunliljan lehti antoi juuri oikean säväyksen. Kuvan olen ottanut mökiltä, se on makrokuva. On varmasti uniikki. Tapetin meille teki Art4you ja tilasin sille varmuuden vuoksi vielä asennuksen. Oikein huippu duunia ja suosittelen kyllä, jos haluat itselle jotakin ihan omaa ja ainutlaatuista. Kiva tehoste. Eikä mitenkään järkky kallista. Kuvat tästä onkin edellisessä postauksessa.

Takahuone eli sosiaaliset tilat sai myös kasvojen kohotuksen. Mulla jäi sitä raitatapettia himasta ja siitäpä kolme vuotaa huitaistiin seinälle ja kaikki pinnat maalattiin. Niin on nyt puhdasta, päästään taas possuilemaan. Edellisestä rempasta oli neljä vuotta ja pinnat kaipasivat kipeästi kohennusta. Se on yllättävää kuinka äkkiä tuollaisessa julkisessa tilassa paikat paskaantuvat. Budjetista sen verran, että olen oikein ylpeä siitä, kuinka edullisesti noinkin laajan pintaputsauksen voi tehdä. Tää jäi kuvaamatta, höh. Ehkä otan siitä vielä kuvat muistoksi.

Remontti kannattaa aina. Vaikka ennen aloitusta kaikki on hiukka huh huh, niin kyllä lopputulos palkitsee. Uusittu ilme kertoo myös sen, että haluamme tarjota asiakkaille mielen virkistettä ja uusia ulottuvuuksia. Jep, jep, eikun kohti uusia muutoskohteita. Seuraavana olisi se lopputyön kokoon saattaminen. Se on vahvasti tuolla mun päässä ja paperilla. Tuskin maltan odottaa, että pääsen näkemään senkin livenä.

Duunipaikan uusi ilme

Huh, mie oon poikki. Nyt iski se väsy. Olen puskenut menemään intoenergialla ja nyt kun homma on saatu päätökseen, voi huokaista ja väsyä. Hommaa oli suht paljon, mutta kaikki meni kyllä sujuvasti. Meillähän oli putkiremontti samaan aikaan ja se toi lisä haastetta pintaremontille. Ei tullut vettä, eikä ollut veskit käytössä. Mut niin vaan hienosti selvittiin. En jaksa nyt läpistä enempää, postaan kuvia, niin näette mitä saatiin aikaiseksi. Runoilen sit myöhemmin.

Tää seinä maalattiin valkoiseksi fototapetille

Art4you Nina laittoi ottamani kuvan seinälle

Kuunlilja meittin mökiltä

Erikoismaalaustekniikalla hienoa seinäpintaa

Pylväät sai raitakuosin

Jylhät pylväät

Viivasuoraa linjaa

Raikas nurkka

Tähdetkin tuikkivat ikkunassa