Eksynyt pässi harhailee

Eilen oli kiva päivä. Ei mitään erityisen sexyä, mut se rullasi painottomasti ja sujuvasti kohti viimeistä päämäärää. No hups, olikos toi nyt kivasti sanottu? Viimeinen päämäärämme on kuolo. Vääjäämättömästi sitä kohti etenemme. Se on väistämätön, ellei ole kuolematon. Jokainen taakse jätetty päivä tuo meidät lähemmäksi ikuista kylmyyttä. Näin se vain on. Se on totta. Ei sitä kannata kierrellä. Siksi siitä voi mainita. Kuolema on osa elämää, tiesitkös sen?

Jahas. Taitaa olla pyhäaamu kuin noin painavasti läksin liikenteeseen. Sunnuntaina sataa aina. Mistä tuokin tuli nyt mieleeni? Sehän on joku biisirenkutus vuosien takaa. Heräsin kaiketi lehden lonksahdukseen ja hetioitis samalla, moccahermo ja nikotiinipuutos kilahtivat pintaan. Mikäs tässä, hiljainen on kylätie ja koko päivä on vain mun. Ikioma.

Koti on hoideltu. Pesin eilen perusteellisesti. Lattialistat hinkkasin hammasharjalla. Juu, luit ihan oikein!  No, ei se nyt ihan perushuttuu ole Martankaan elämässä, mutta tehtiin sellainen kämmi rempassa, että listojen ja seinän välinen rako on umpeutettu joko saniteettisilikoonilla tahi akryylimassalla. En nyt sit jaksa muistaa kumpi on se väärä. Oireena on se, että sauma kerää itseensä pölyn ja on hiukka hankala puhdistaa. Nyt joutuu käyttää järeetä tekniikkaa. Hölmöydestä sakotetaan tai olikse vain vahinko? Ihan sama, ketä kiinnostaa. Mutta puhtaat ovat nyt ja mulla mielenrauha. Ai miten niin pilkun piip...
Pölyiset lattialistat ovat vihollinen ulkoavaruudesta. Niille ei pidä antaa valtaa, ne pitää eliminoida. Ne pitää eliminoida. Eliminoida.

LIHAA!

Piipahdin duunissa. Siellä oli paljon juhlaihmisiä. Tunnelma tarttui Marttaankin ja olin hetken jo sitä mieltä, että tahtoo tulla nätiksi ja lähteä iltayöulkoilee. Hetken olin levoton tuhkimo. Joku paskabaarikärpänen pörräsi ympärilläni siivotessa ja huidoin sitä kärsimättömänä jättämään mut rauhaan. Läimäsin Hesarilla niin, että veret tirskahti ja ymmärsi hän poistua. Olin rauha ja sinut itseni kanssa. Loppuillan piirsin kuutioo ja paistoin itselle herkku lihaa. Veristä lihaa. Olin raaka ja hurja entisaikain saalistava uros...

Rainers & Friimans home

Mun kuutio on noussut uudelle levelille. Minä jopa nautin sen suunnittelusta. Yksikin uneton aamuyö käynnisti päässäni kuumeisen stoorin. Kuutiossa, jota asunnoksi kutsutaan, asuu vähemmistöryhmään kuuluva pariskunta. Sanomattakin lienee selvä, että ovat miehiä, jotka intohimoisesti rakastavat toisiaan.  Siellä kortteeraa 42-vee Rainer. Pyyleväisyyteen taipuvainen, iloluontoisesti pirskahteleva muotisuunnitelija. Hänen rekisteröity puoliso, 46-vee Friiman. Hieman tosikko, mutta rakastettava valokuvaaja. Perheeseen kuluu myös kahdeksan vuotias silkkiterrieri FiuFiu, joka rakastaa kissoja. Koti on vanhassa meijerissä, joka on alkanut elää mun mielessäin. Ei tästä nyt tämän enempää mutta näillä siis mennään. Tänään Raikku ja Friikku saavat parven ja uuden keittiön. Voi kuinka ihanaa!

Kaikilla valoilla

Syksyn varma merkki on se, että saa lukea uunituoreen Hesarin ja uinahtaa vielä hetkeksi luettuaan  maailman murheista. Mielessäni vilahti myös ajatus siitä, että voisi käydä kirkossa. Apua, missä on mun oma herranhuone?! Kai täällä jossain sellainen on. Pakko olla. Kuis Martta nyt näin, ei tiedä omaa paikkaansa herramme ristuksen järjestyksessä. Tuo täytyy selvittää ja pikaisesti. Muutoin olen turmion tiellä. Joudun paholaisen kitaan ja helvetin kadotukseen. Herrani, näytä mulle tie. Eksyneelle pässillesi. Oi kiitos!

Lounli Raider

Missä vaiheessa elämä kääntyi niin, että yksinäisten koti-iltojen nautinto kaipaisikin sitä toista vierelle mölläämään? Tämä on varmasti tilapäinen mielenhäiriö mutta ihan kiintoisa kokemuksena. Ei, en nyt suinkaan vetänyt ranteita auki, mutta yllätyksekseni sain huomata, että pitkä perjantai-ilta yksinään tuntuikin oudolle. Onkohan mulla kuumetta? Pitää varmaan mennä terapiaan. Tämä on huolestuttavaa.

Otin kyllä ilon irti ja tempasin nauttien. Väsäsin kotkot-wokin ja ruokajuomana nautin lasillisen täyteläistä punajuomaa. Laitoin partsille elävät tulet ja hiukka siivosin hellästi. Korkkasin taloyhtiön saunan, joka olikin yllätykseksi erittäinkin siisti ja vasta rempattu. Jos muistanette, niin Martalle sauna on pyhä ja kerran viikkoon synnit anteeksi antava, sielua valaiseva kokemus. Nautin juu. Katsoin X-faktorii, mutta se kommentointi kaveri puuttui. Yle Teemalta tuli mielenkiintoinen dokkari Hulluuden historia. Lopotomia leikkauksista 40-50 luvun suomessa. Pätäkkää kamaa ja mielessä kävi oma kohtalo. Oisko tie vienyt lopotomian salattuun maailmaan? Ei sillä, enhän mie hullu oo, mutta vähän outo. Tai siis levoton. Tiesittekö, että 2000-luvulla on suomessa aloitettu psykiatriset leikkaushoidot? Vaikeasti masentuneille asennetaan elektroonit aivoihin ja siellä säätelevät mielenlaatua. Toimenpide ei ole peruuttamaton, toisin kuin lopossa. Huikeeta!

Eikö teistäkin lauantai ole viikon paras päivä? Pitkän ja kuuman kesän jälkeen on ihanaa ottaa syksy vastaan ja kaikki ne arkisen tylsät rutiinit. Niin kuin rakastankin mökillä möyryämistä, niin kyllä nämä kotoisat kaupunki viikonloputkin ovat tervetulleita. Kotona on kaikki, kotona on koko maailma. Oikein odotan, että saan toimittaa viikkosiivousta. Saa laittaa ruokaa rakkaudella, saa nauttia noh, sitä helvetin punkkuu ja olla vaan. Sunnuntaina voi tehdä jotakin joutavaa mutta silti merkityksellistä. Voi leipoa pullaa, pestä paskahuussia, vaihtaa verhot, jutella kukkasille ja kiillottaa peilejä. Ai, miten niin hanki elämä? Mut siinähän se just on. Mun elämä. Kauheen tylsää. Ihanan tylsää. Niin keski-ikäistä. On, on.

Nyt olen niin pirteä, että hyppään satulaan ( fillarin, toim. huom.) ja polokasen rantaan. En mene enää maate, menen uimaan. Piipahdan iipee duunis, ja sit rakastan himaa. Teen taiten ja nautin kotoista iltaa. Leiposko perkele pullaa?!

Sinä, senkin rienattu!

Parahin lukijani! Mun pitäisi vaihteeksi kirjoittaa jotakin syvällistä. Olen puuduttanut teitä vain koulujutuilla, mutta oon niin yksinkertainen ihiminen, että mun pikku päähän ei mahdu paljoa kerralla. Sorgen. Innostuttuani jostakin, se täyttää lähes kokonaan mun ajatusmaailmani. Nyt olisi tietysti paikallaan sanoa sananen elämästä ja kuolemasta. Onnesta, ilosta, rakkauvesta, surusta ja ikävästä. Jostain syvällisestä. Jostakin painavasta ja merkittävästä. Jostakin... Jotakin.

Naapurin juoppo pariskunta on kadonnut! Sieltä ei ole kuulunut saatanasäootjuonnumuviinat pitkään aikaan. Joko A) ovat katkolla B) ovat juoneet itsensä hengiltä C) ovat voittaneet lotossa ja makaavat Bahamalla. Kummalliseksi tämän tekee se, että heidän ulko-oven välissä on ollut jo pitkään pieni valkoinen narunpätkä. Onko se joku merkki? Merkki siitä, että täällä kiikutaan hirressä. Vai onko se joku juopon salajuoni, liikutat oveani, niin narunpätkä muuttaa paikkaansa ja jäät kiinni asiattomasta vierailusta. Niinhän James Bondikin tekee. Agenttikamaa. Hetkinen, mikä täällä haisee? Onko se mädäntyneen juoppoihmisen ruumishaju?

Mie oon viikonloppuleski. Hetkinen, enhän mie voi leski olla. En ole naitu ja ukko ei oo ded, eikä rintamalla. Hän on jossakin päin suomee duunipaikan hengenravintokohotuksella. Tiiätkö niitä, tiptap ja meillä kaikilla oli niin mukavaa hömpötyksiä. Lähti eilen ja tulee vasta Su. Ihmeelliseksi tämän tekee se, että ennen vanhaan olisin käyttänyt ajan hyödyksi ja heilunut hulluna buarissa, viettänyt siveetöntä häpyä ja elänyt kuin sika pelossa. Kaukana ovat moiset hullutukset. Nyt kudon täällä ikävissäni villasukkaa ja odotan armasta palajavaksi. Illalla itken itseni uneen, hyljättynä, onnettomana ja perinjuurin yksinäisenä. Kummalliseksi on aika mennyt planetaariossa. Toden totta.

Nyt olen näpyttänyt jo kuolemasta, ikävästä ja rakkauvesta. Mitä vielä? Mikä olisi erityisen syvällistä? Ai niin, katsoitteko eilen Dancen live-lähetyksen. Alkoivat juuri. Oih, kyllä tuo tanssiva nuoriso käy  niin sydämen päälle. Kaihomielisenä itken kadotetun nuoruuteni perään. Ovat niin fressiä, energisiä, ihania, kauniita ja tuoreita. Martta ei ole. Martta on vanha. Tai siis nuorivanha. Ihanasti tanssivat. Miksi tanssi itkettää? Kosketta sielua. Riipiikin. Jos olisin nyt nuori, niin tahtoisin olla tanssija. Tai sisustussuunnittelija. Tai missi. Tai juontaja. Tai julkkis. Tai kotitalousopettaja. Tai maapalloa kiertävä transvestiittinen. On ihanaa ajatella, että nuorisolla on kaikki edessäpäin. Miks Martta ajattelee, että kaikki olisi jo takanapäin. Eiks vois ajatella, että keskivälissä näin niin kuin olen vain? Kuittaan tämän sillä, että nuorena ja nättinä minäkin olen tanssinut lähes ammatikseni. Kuuluin Kuopion tanhuujat Ry:hyn. Ei siitä maksettu, mutta ei kerrota siitä kenellekään. On neidolla punapaula kun tanssihin käy...

Upeeta, mahtavaa! Viikonloppu kolkuttelee, eikä ole mitään pakotettavalle tuntuvaa suorituskeskeistä toimintamallia. Duunia joo ja rankkaa piirtämistä. Mut olen etuoikeutettu, saadessani tehdä ja toimia. Nyt kun kaikilla on varmaan helvetin harmaata, tylsää ja ikävää. Onhan nyt syksy ja ankeus, niin laitan ihan vittuillessani muutaman hävyttömän värikkään, lämpöisen, ihanan ja kaihomielisen kuvan tänne sinua rienaamaan. Niin juuri. SINUA! Olette rienattuja. NAATTIKEE!!

Lemon Design, yhymmmm....

Lemon Desing on nyt virallinen kauppanimi. Tapasin eilen ihanaisen kirjanpitäjäni ja hän oli tehnyt kaikki paperit jo valmiiksi. Ei ku nimet alle ja nyt mulla on siis Tmi. Lemon Design. Siitä se lähtee!!! Toinen nimi vaihtoehto oli Särmä Sisustus. Tytöt duunista tykkäs, et se on liian juntti, joten luovuin ajatuksesta. Miehän oon itse vähä juntti, joten mulle Särmä ois istunut ihan ookoo. Mut ehkä se ei oo niin myyvä. Ja kaikkihan täytyy nykyään olla englantilaisten kielellä, onko se jotenkin hienompaa...En tiiä. Mut kyllä Lemonkin on hyvä, se on vain alkanut elää itse tässä mun rinnalla. Nettisivut mun täytyy saada aikaiseksi vai olisko siinä mitään järkeä, että mun nettisivut onkin mun blogi? Ois ainakin aika erikoista, oisko liian? Hmmmmm.... tuota sietää miettiä.

Sain eilen tukiopetusta. Jäätiin open kans selvittää kuutioo ja ihan hyvin olin tehnyt ja oivaltanut. Nyt sain palikoita jatkamiseen ja tuskin maltan odottaa viikonloppua, että pääsen piirtää. Puhuttiin lopputyöstäkin, sekin pitäisi laittaa jo lihaksi ja vereksi. Eli oikeaa kohdetta pitäisi alkaa pohjapiirtää, suunnittelee ja etsiä eri vaihtoehtoja ja laskea budjettia. Hitto, kun jännää! Hah, sain eilen yhden duunikin. Pitäisi sisustaa rantasauna. Sitäkin odotan jo innolla.

Eilen käytiin läpi erikoismaalaustekniikoita ja maaleja. Kiehtovan kaunis maailma. Ensi viikolla menen varsinaiselle maalauskurssille, päästään ihan oikeesti tekee!! Niin jänniä juttuja, että onkohan ihan pakko laittaa himassa seinää uusiksi, hups! Ainakin tohon eteiseen voisi taiteilla jonkun hillittömän sisääntulo pläjäyksen. Ja hei, duunissa yksi seinä huutaa jotakin jännää. Huh, kuis mun aika riittää...

Kaisa ja puolivaltakuntaa on ohjelma joka on pakko nähdä joka kerta. Katson sitä ihan oppi mielessäkin. Siitä hyvä, että siinä tuodaan suunnittelijan arkea aika kivasti esille. Silleen monipuolisesti, eikä niinkään kauniskoti-ihanaa mikä yllätys stailiin. Se Viki Rostin hima ei kyllä vakuuttanut. Musta se oli sekava ja levoton. Mut hei, se oli varmasti asukkaansa mukainen. Ja siitä tässä kaiketi on kysymys. Mut silti, pientä rauhaa ja harmoniaa olisi kaivattu.

Ei maar, painun vielä hetkeks levolle. Joku herätti jo ennen viittä. Älä tule paha uni, tule hyvä uni!

HiRmU KiVa

Kun on tarpeeksi väsy, niin sitä nukkuu. Nukkuu pommiin! Mulla oli fyssäri kello kaheksan ja heräsin vähä yli. Äkkiä kapulaan ja hirveet sorisorit. Martta harvoin ( jos koskaan) myöhästyy tai että nukkuu pommiin. Tuntui oudolle mutta toisaalta ihanalle. Sain nukuttua. Jo on aikoihin eletty, sanon ma.

Istuin nöyränä kuutiotehtävän edessä ja sain sen pohjan duunattu. Silleen luonnosti. Enää puuttuu kolme seinää. En mää mitään oivaltanut, kunpahan piirisin. Sain tyydytystä. Koulutehtävistä puheen ollen. Meidän piti tuoda Habitaaresta joku mielenkiintoinen materiaali opinahjoon. Sain ne juuri postista. Laitan kuvan tänne, jos joku innostuu. Kyseessä on verho tahi tilanjakajakangas, johon on mukaan neulottu matallilankaa. Musta aikas magee. Oispa päheet verhot tollasesta. Kankaita toimittaa Woonotes, jos jotakuta kiinnostaa. Sain uuden upea koululaukunkin! Eikä ole mikään turha marttamoukari. Eräs asiakkaani toimittaa niitä ja kertoi, että se on hyväntekeväisyys bägi, jokaisesta kassista menee roponen nälkää näkeville. Maaliman mallihuiput ja muut tyrkkyjulkimot kantaa moista. Ei ole Martta Pekkaa pahempi. Huippua.

Vaihdetiin eilen Ukkorähjän kans järjestystä. Sohva oli pakko siirtää niin, että Martan niskalla on hyvä yhteys töllöttimeen. Edellinen järjestys laittoi niskaan ikävän mutkan, eikä ollut hyvä olla. Nyt on. Mutta sillä seurauksella, että roudattuamme mööpeleitä, nyt on niskapaska taas äkäinen. Niin vähästä. Voe perse, sanon taas. Ostin myös partsille syksyn henkeä. Kivat ovat tuommoiset. Ei aina niitä perinteisiä kanervia. Ihan kuule, Honkkarista löytyi. Ja halavalla. Kivat ovat nuokiin. Onpas nyt paljon kivaa. Joskus on. Paskat.

Kävin eilen myös Itiksen tunnin kuvassa. Ajattelin, että alan kasamaan Portfolioo. Teetätin ( hassu sana taas. Teetätin. Ihan kuin joku ranskalainen torttu) laaserkopioita. No joo, laitoin muutamia kuvia asunoistani ja sit vanhan jutun Gloriasta, missä mun Matinkylän hima esiteltiin. Näytän siinä niin nuorelle, että ihan oksettaa. Ei siis se, että näytän nuorelle vaan se, että näytän nyt niin vanhalle. No mut joo, kysyin  samalla diiliä siitä, et jos alan tekee tilataideteoksia valokuvistani suunnittelemiini sisustuskohteisiin. Mitä saisi rabattia, jos keskitän kaiken tonne. Olivat kiinnostuneita ja sain ISON pomon yhteystiedot. Hah, alkaa olla tiimi kivasti kassassa. Ai niin, sunnuntaina tapasin Kivenlahden Teboililla yhden tutun remppareiskan. Heti vokottelin mun tiimiin. On kiireinen, mutta ei tyrmännyt Martan lähentelyä. Hyvä hyvä.

Turhautunut turvokki

Voi mua höperöö! Otan koulun liian tosissaan, enkä saa siksi nukuttua. Se hemmetin kuutio pyörii  mielessä, eikä jätä rauhaan. Yritin taas eilen piirtämistä, mutta en pääse asiassa eteenpäin. Tehtävä olisi jo tehty, jos taidot riittäisi ja sehän tässä niin saatanasti jurppiikin. Laitoin opelle eilen meiliä, ett mitä tehdä, kun homma ei vörki. Ollaan saatu kokonaiset kolme tuntia opetusta ja niillä tiedoilla pitäisi pystyä suunnittelemaan suht hankala tehtävä. Musta se ei ole oikein. En tiiä, onks se tää suht pedantti luonne vai mikä se ajaa ihmisen epätoivon partaalle. Vai olenks mää oikeesti niin tyhymä, että en moiseen pysty. Voehan perse! Eihän tää ole kuoleman vakava asia. Mut kun on! Haluis tehdä, mut ei osaa. Se ottaa kuulkaa luonnolle ja lujasti. Tein tehtävää jo unissanikin. Suunnitelma heitti ihan häränpyllyy. Änkäsin tilaan hillittömän kokoisen kulmasohvan ja kyökki siirtyi parvelle. Yhden kivan idean sain unessa, osaisin sen vain piirtää paperille. On tää niin väärin. Niin väärin. Tälle tuntuu olla turhautunut, pr pr prk...le!!!!

Sataa. Sataa. On satanut jo toista vuorokautta. On märkää ja pimiää. Sateesta tuli mieleen, että Ukkorähjä veti eilen kunnon lipat mökin terdellä. Kävi se vanhanaikainen. Juuri kun oli päässyt sanomasta, että varokaa sateesta liukasta terassia ja hups, kävi kehnosti. Selässä on hirvee ruhje, saa nähdä pääseekö aamulla sängystä ulos. Siis ylös. Niin tai ulos. Sama kai tuo on. Varmasti teki kipiää. Martta ei olisi moisesta selvinnyt hengissä.

Tänään on veepee. Ollaan siis talviaikataulussa. Kakkujakin pitäisi duuniin paistaa. Olisi kokonainen päivä aikaa tehdä koulutehtäviä. Niin olisi, kun osaisi. Pitäskö mun mennä tukiopetukseen, saiskohan sellaista? Menisin het oitis. Tänään on hyvä päivä siivota ja järjestellä kotia. Kesän jäljiltä on monta epäkohtaa jotka kaipaavat kosketustani. Kesällä ei kerkeä. Syksy on kiva. Saa järjestellä. Olen kodin pikku hengetär. Parveke pitäisi laittaa talvikuntoon. Pelarguuuuniat vetelee viimeisiään. Syksyasetelmat voisi jo laittaa.

Kello on vasta 04.02, hohoijaa! Käynkö ton saatanan piirustuksen kimppuun vai yritänkö unta? On tää kans, sanonko mitä? Mut hei, harmaasta huolimatta, olkoon viikkosi värikäs. Vaikka rakkauven punainen!

On meillä hauska täti, tuo täti Moonika!

Eilen oli pönttö hönttönen. Silleen siedettävän semisti. Martta, tuo kapinen vanha kettu, on oppinut, että kuplittelun voi lopettaa ajoissa ja juoda päälle reippaasti vettä, niin seuraava päivä ei ole kärsimys. Juu, sen verran vaikutusta, että oli laiska paskiainen ja hiukka kehtuutti. Mutta oli ihan hauska hiukka poksahdella pitkästä aikaa. Oikeastaan ihan tarpeellista. Joskus on. Saa olla. En tuomitse.

Olennaisen olemassaolo

Katso, väri!

Se on syssy

Ei ole ylitarjontaa sienistä. Tatteja sen verran, että perjantai-iltana nautittiin tattipasta. Ei niitä kuivuriin asti ole. Torkkaria ja suppista ollaan saatu ihan kivasti. Eilen en jaksanut sienimetsään, mutta piha on laitettu talviteloillensa. Juuri nyt sataa vettä, on satanut koko yön. Ilma on harmaa kuin vanha villasukka ja ankeelle näyttää ympäristö ilman kukkia ja muita kesähärpäkkeitä. On taas aika luopumisen. Ajateltiin, että tullaan vielä kerran. Nostetaan laituri ja pumppu, ehkä käydään sienes ja saunotaan. Kuudpai kesä.

No se tattipasta

Ihan  kiva

Olipa hankala yö. En kivuiltani saanut nukuttua ja oli huono elämä. Tai joo, nukahdin kyllä mutta heräsin heti puolen yön jälkeen. Sitpä ei unijukka enää viihtynyt. Lueskelin, käänsin ja väänsin. Oli kai hiukka ylensyönytkin olo. Tein sienipiirakan alkuruuaksi ja kuulkaa, ihan makkarakastiketta ja keitettyä pottua pääruuaksi. Tuli syötyä kai liikaa, oli niin kotoisen hyvää. Ukkonenkin paukkui useamman tunnin, mitä lie herra herjaa näin syksyllä. Taisi paukkua joku muukin, thihihii.... Yö oli pitkä kuin nälkävuosi. Jossain vaiheessa nukahdin ja armo kävi.

Fressii jälkkärii

Sisällä on lämmin

Kantsutorttuu

Maggarakastiketta

Päässäni vilahtelee outoja mieleyhtymiä. Kun katson tätä harmaata maisemaa, niin mieleeni tulee lapsuuden syksy. Muistan erään lastentarhan ( sellaisen minne lapset laitetaan ennen kouluun menoa.) Muistan ne värikkäät vaahterat ja sinisen sadetakin. Kumikengissä hypittiin lätäköissä ja meillä oli omat eväät. Maitoa muovipullossa ja voipaperissa pari leivänkoppuraa. Jotakin leikittiin ja laulettiin. Oli kivaa.

Päässäni soi myös ärsyttävästi Leevin biisi: "mun koirani nimi oli rintintin, tuo typerä piski....." Outoja asioita aivoissa, joilla ei ole mitään kosketusta tähän hetkeen. Olenko väsynyt, pitäisikö paeta vielä kammarin hämärään. Näyttää sille, että sataa koko päivän. Satakoon, ihminen saa levätä. Minä menen pois. Pois.

Bulle Alle

On aamu. Mun aivot ovat jääneet unitilaan. Ajatus on pehmeää kuin pumpuli. Hiljaa humisee vain. Ei ole mitään sanottavaa mutta sanon silti. ------- Tauko.------ Ajatustauko. Minuuttiviisari pöytäkellossa naksahtelee laiskasti eteenpäin. On hiljaista. Joku pissaa jossakin. Kuulen lorinan. Hah, olisipa hauska nähdä poikkileikkaus talosta jossa asun. Jossakin joku vetää kaurapuuroa nassuun, jossain joku kaivaa kuivunutta aamuräkää nenästään. Kolmosen rouva pitsipaitulissa istuu pöntöllä ja äkistää kovaa aamukakkaansa. Ähkäisee vienosti pökäleiden lomassa. Yläkerran vanha herra nousee sängystään ja koura kahmii flanellissa raskaasti roikkuvia ja ajanpatinoimia munsakuita. Kaffemasiinat rupsahtelevat siellä täällä, levittäen tuota turvallista tuoksua ympärilleen. Raatiossa juontaja toivottaa tekopirteästi hyvät huomenet. " Rakkaat kuulijat, tänään on perjantai kahdeskymmenesensimmäinen lokakuuta ja kello on puoli kahdeksan." Maailma herää, ja ihminen on valmis uuteen päivään.

Mahtavaa! Tänään pääsee mökille. Ostin eilen pullon kuohujuomaa. Ajattelin hieman kuplia. Tarvitsen sitä. Sytytän ulkotulet ja tanssin tangoa. Rakastan maailmaa ja kaikkea. Kerään kauniisti Tatteja, kauniiseen pärekoriini ja kauniisti niistä aterian valmistan. Oih, niitähän tulee niin paljon, että kauniisti niitä myös kuivuriin asettelen. Metsäkin on kaunis. Kaikki ovat kauniita. On kaunis viikonloppu. Marttakin on kaunis, ei ole lihavakaan. Näyttää vain kauniisti bullealle. Hassu sana, Bullealle. Ajatelkaa, jos mun nimi olisi Bulle Alle Janhunen. Eksotique.

Vieläkö maailmankaikkeuteen mahtuisi joku ajatukseni? Katsoin eilen dokkarin teinimalleista. Raakaa peliä veli venäjällä. Lapset, kolmetoista kesäiset, eivät mielestäni kuuluisi vielä moiseen bisnekseen. Mani tooks. Omat vanhemmat laittaa pikku (helvetin pitkät) tyttäret kielitaidottomana maailmalle. Sinne niin, suden suuhun, pedofiilien armoille. Hyi, kun tuli huono olo. Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa. Se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa. Antaisivat lasten olla rauhassa lapsia. Oi joi.

Keskiviikkona Martalle asennettiin parvekelaseihin auringonpaistesuojaimet. Niistä näkee läpi, mutta arska ei paista sisään, eikä kuumota. Ovat hyvät kesällä. Asentaja oli mukavan ja luotettavan oloinen herrahenkilö. Olen tässä pikku hiljaa kasaamassa omaa Lemon Desing tiimiä. Se on tärkeä asia siusustuksessa. Kerroin hänelle tarkoitus periaatteeni ja hän suostui tiimiläiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että nyt minulla on luottohenkilö, joka duunaa kaikkiin kohteisiini tarvittavat kaihtimet. Asiakkaani saa kauttani hiukka rabattia ja minulla on hyvä asentaja. Mahtavaa! Tästä se lähtee.

Taidan ottaa pikku relaksoivat piikit (matto) ja sit äksön. Ensin tohtorin pakeille ja sit nokka kohti pöpelikköö. Ottakee kuplaa, olokee kauniisti ja muutenkii onnellisesti. Viikonloppu on ihmisen parasta aikaa!

P:S Kokkola voisi soittaa tänä iltana. Mulla ei oo numeroo, kun se hävis. Kiitos.

Onneton unelmoi

Näin viime yönä unta, että saatiin ihan sairaasti tatteja. Niitä oli joka puolella. Riemukiljahtelin metsässä, että tämä ei voi olla totta! Siististi olivat pituusjärjestyksessä kuin koululaiset aamunavausjonossa. Hurmioituneena poimin sieltä, poimin täältä, vasut pullolleen. Hah, onko tämä hyvä vai huono enne? Enivei, odotan viikonloppua ja sienimetsää. Mökkikin pitäisi pikku hiljaa laittaa talviteloillensa. On taas yksi kesäaika takana, on aika jäähyväisten. Mihin se aika mänt? Hui hai.

Neljän tähden illallisella on vieraana mielenkiintoisia ihmisiä. Ohjelma on yksi Martan lempi. Uotisen Jorkki on ihan hassu. Ja vahva personaali. Aikas kiva asunto on Jormalla. Kyllä tykkäisin. Tunteella myös laulaa luikautti. Martta on käynyt Jormaa kuuntelemassa konsertissa. Vahva tulkitsija on hän. Heiskasen Outi, tuo muumioitunut mamma, herättää myös mielenkiintoa olemuksellaan. Jopa niin, että sanojakaan ei paljon tarvita. Vanha on jo hän. Tästä ohjelmasta huomaa hyvin sen, kuinka vierailevilla tähtösillä on väliä. Viime viikko oli niin booooring. En muista vieraita. Arvostele mun illallinen alkoi myös. Sekin on mieltä kiinnostava. Ei suomipoika tahi tyttö ole ujo ja jäykkä. Kovin olivat kivasti. Pakko myös mainita alkanut Dance. Se herkistää Marttaa vetistelemään ja jalat vispaa kotisohvalla, tahtoisivat parketille. Syksy on siis saapunut ja teeveeshou. Partsilla palavat lyhdyt ja kynttilät.

Eilen koulussa oli Cad-tietoteknillistä suunnittelun tutustautumista. Hiukka heitti yli hilseen ja olin pihalla kuin sulanut lumiukko. Pettynytkin olin. Ohjelmaa oli mainostettu helpoksi ja hauskaksi tavaksi sisustussuunnitella. Ei ollut. Oli vaikea. Oli monta asiaa. Läksin asenteella, että opin, pystyn ja kykenen. Pikku hiljaa itsetuntoni karisi kuin psoriaatikon hilse kuivalta iholta. Itseeni minä olin pettynyt! Miksi ihminen on niin tampio ja kädetön koneiden edessä. Ei ole minkäänlaisia perustietoja, ei niitä palikoita joilla lähteä oppimaan ja kasamaan sujuvaa tietotaitopakettia. Ei ole. Ohjelmat ovat englantilaisten kielellä, enkä ymmärtäisi niitä edes finskaksi. Pettymys oli niin raju, että se oli pakko kääntää voitoksi. Lupasin itselle, että opiskelen ensin paperikynätekniikan ja jossakin vaiheessa perehdyn asiaan tarkemmin. Selvitin, että on mahdollisuus saada yksityisopetusta. Sitä tarvitsen. On turha tässä vaiheessa mennä tunneille muiden tulpaksi. Olen huono. Olen onneton. Olen roska tietokoneen näytöllä.

Tiedättekö ne elämän aarrekartat? Ihminen unelmoi asioista, haluaakin kenties jotakin. Nämä näin, tehdään lihaksi ja vereksi piirtämällä, askartelemalla ja niistä tehdään oikein kartta. Uskoo ken tahtoo, mutta kyllä niissä joku voima on. Ihmisen mieli on vahva. Vahvempi kuin maailman vahvin nalle. Vai pitäisikö puhua tulosvastuullisista tavoitteista? Vai ovatko ne vain toteutumattomia unelmia, tuulen huuhtomaa? Mutta niitä pitää olla ja niitä kohti on hyvä pyrkiä. Olen tehnyt mieleeni aarrekartan. Silleen vaatimattomasti ja ihan hiljaa. Olisko se niin kuin suunta, mihin pyrkiä. Ei olisi eksyksissä. Olisi tavoite, mitä kohti kulkea. Uskaltaako sellaisia sanoa ääneen, onko ne silloin minulta pois? Ajattelin, että täytettyäni puolivuosisataa ( voi herrajumala!) meillä olisi oma talo. Huomaa meillä, ei minulla. Se voisi olla kivi tai voi se olla puukin. Se olisi lähellä mutta tarpeeksi kaukana. Siellä olisi puutarha ja maakellari. Talossa olisi työtila, missä olisi Lemon Desing. Yksilöllistä sisustussuunnittelua elämän kaikkiin tarpeisiin. Semmoinen meillä olisi. Se olisi niin kuin aarre. Hei kamooon, jos minä en siihen usko niin kuka? Mites sulla, minne vie aarrekarttasi? Onko elämässäsi unelmii?

Tsäpäkkä Sandei

Habitare oli kiva. Jostakin kumman syystä olisin viihtynyt siellä pidempäänkin. Ukkorähjällä oli kiire pois. En mää tiää, kattelin kaikkia juttuja ihan eri tavalla. Hurjasti paljon kivasti oivaltavia juttuja. Ehdottomasti parasta antia oli tänäkin vuonna kierrätyskamoista tehty osasto. Se oli puettu hotellin muotoon. Tuli vain mieleen, että hitto, kun osaisi itse rakentaa ja duunailla. Saisi kaikkea omaperäistä ja uniikkia aikaiseksi. Pitääkö tässä vanhoilla päivillä lähteä vielä puuseppäkoulutukseen? Ideoita mulla olisi, se toteutus voi olla sit hankalampi juttu. Mun pitäisi saada luottoseppä tahi muu remppareiska, joka pystyisi duunaa mun suunnitelman pohjalta uniikkia käyttökamaa vanhasta. Toi on tulevaisuutta ja hauskaa sellaista. Mii laik!

Vastapainoksi mentiin Ikeaan. Se oli virhe. Sunnuntain lapsiperhehelvetti otti hermon heti ovella. Tsiius, miten siellä oli porukkaa. Käytiin kiertää yläkerta ja sit mentiin lihapulille. Tuleeks ihmiset sinne pelkästään syömään, kaame jono ja hirvee härdelli. Tahtoi pois. Voin vain kuvitella minkälaiset jonot oli kassoilla. Ei käyty alakerrassa ollenkaan. Ei pystynyt ryysäilee. Mietin mielessäni, millaista kassaa Ikea tekee esim. Su-päivinä. Se ei ole ihan pikku raha. Ei ole niin.

Aloitin myös sen lopputyöni. Olin tärkeenä. Kuvasin ja mittasin. Siitä tulee mielenkiintoista. Ainut ongelma on, että haluaisin tietenkin alkaa jo hommiin, mutta tieto ja taito ei riitä. Kohteeni on oikein sopiva. Sitä on hyvä lähteä työstää. Tää on jännää. Mä en niin kuin tiedä asioita, mut sit taas toisaalta tiedän. Olenhan muutaman rempan itselle elämän aikana duunaillut. Mut se on hiukka eri juttu, lähteä tekee toiselle kuin itselle. Sitäkin mietin, että tässä on pakko olla joku tapa/tyyli, että en polta itseäni projektin myötä loppuun. Mulla on mun päiväduuni, koulu ja lopputyö. Enhän mää voi kaikkea hallita, valvoa ja toteuttaa. Asia vaatii paneutumista ja tarkkaa suunnittelua. Hah, olen niin täpinöissäni...

Ihan ite

Illalla huolsin omaa himaa ja piirsin väriympyrän vesiväreillä. Olipa mahtavaa tehdä kaikessa rauhassa omin pikku kätösin jotakin. Syötiin paskaruokaa ja mulle tuli huono olo. Vedettiin pakastevalkosipulipatongit ja tehtiin pirtelöö. Yök, halusin oksentaa. Nyt täytyy skarpata ton ruokavalion kans. Olet sitä mitä syöt eli paskaa. Tipahdin kerralla ja halusin mennä koisaa. Olin rikkipoikki ja painuin ( 21.30) maate. Uni armahti.

Ymmärtää ymmärtämättömän

Istuin partsilla aamuriiteilläni ja yhtäkkiä, kuin salama kirkkaalta taivaalta, ymmärsin sen, miksi välillä vietän yöni huutaen ja hakaten. Mieleni/sieluni on sellainen, jos on jotakin asiaa, mitä en ymmärrä tai en hallitse, niin puran sitä unissani. Ymmärtämättömyys purkautuu voimallisena purkauksena unimaalimassa. Pitäisiköhän opetella jotakin sellaista keinoa, että saan ne asiat ulos ihan päivän valossa? Ei tartteisi niin kuin yöllä riehua. Tämä ei suinkaan ole vakavaa, niin kauan, kun en ala mummoja päivällä potkia. Olen helpottunut, tajuttuani mistä moinen johtuu. Ihminen on outo. Outo.

Koulu taivaissa

Väriä

Oppilaan olennainen

Noooh, mitä mää nyt en sit taas ymmärrä tai hallitse? Saatiin eilen ensimmäinen etätehtävä. Suunnittele kuutio 4 x 4 x 4m, suhteessa 1:20. Tilassa asuu 2 henkilöä ja siinä pitää olla kaikki elämiselle välttämättömät toiminnot. Ja ettei menisi liian helpoks, niin välillä heillä on myös vieraita, joten ruokailu pitäisi onnistua neljälle hölölle. Pikku pääni aloitti ankaran työkentelyn. Sata ja miljoona asiaa pyörii mielessä. Levitin tärkeenä kaikki piirtämisen tykötarpeet olohuoneeni pöydälle, avasin olut pullon ja aloitin. Syvä huokaisu. Selvitin mittakaavan ja uskoisin, että sen ymmärsin. Piirsin pohjan ja silleen. Mut sit menin ihan lukkoon. En vaan saatana ymmärrä, kuinka saan piirrettyä kerroksia ja kaiken mahtumaan tilaan. Syvä huokaisu. Ukkorähjä joutui koetukselle. Kirosin ja valitin. Heitin jo kynät nurkkaan ja huusin, että en mä ikinä opi. Ukkorähjä vihjasi jotakin asenteesta. Vitutti. Päätä särki.

Oppilas oppii 

Ruokatunti

Vaihdoin ajatusmallia. En mennyt asiaan liian teoreettisesti. Otin kuutiossa asuvat ihmiset lihaksi ja vereksi. Keksin heille elämän ja annoin kynän lentää luonnoslehtiöllä. Välittämättä millimetreistä, mitoista, suhteista. Pääsin pitkälle ja tunsin juuri sitä samaa intohimoa mitä tunnen, kun sisustan. Ymmärsin, että vain taivas on rajana suunnitelmassani. Toki, mun täytyy saada se sinne paperille niin, että sen ymmärtää muutkin ja sen pystyy toteuttaa. Ehkä tämä tehtävä on tässä vaiheessa vielä liian vaativa. Hei kamooon, olemme opiskelleet mittakaavaa kokonaiset kolme tuntia. Ei siinä olla vielä pro. Annan itselle armon, selvitän ja opin. Helvetti, sitä vartenhan mä olen koulussa! Mut ymmärrätekös, miks mää purkaudun unissani, huudan ja hakkaan? Mulla on ihan hillitön tarve oppia tekemään, ymmärtämään ja hallitsemaan tämä asia. Ja se tietysti pitäisi tapahtua yhdessä päivässä. Just niin.

Minä olen

Mun uus hieno mitta

Ostin eilen uusia koulutarvikkeita. Sellaisen hienon Lasermitankin. Olen jo niin pitkällä, hah. Olin ajatellut, että aloitan viikonloppuna lopputyöni. Sisustan duunikaverin asunnon. Haluaisin jo niin päästä oikeesti tekee ja "leikkii" suunnittelijaa. Pitäsköhän ensin selvittää tämä ensimmäinen tehtävä, ennen kuin aloitan olee sisustussuunnittelija? Voinhan mää käydä vilikasee ja ottaa muutaman mitan ja luonnostella pohjaa. Jos sen teen, niin en varmasti nuku seuraavaan pariin kuukauteen. Ehkä mää tästä rauhoitun...kai.

Tänään ohjelmassa Habitare. Pyrkimyksenä mennä het kympiltä, kun ovet aukee. Inhoon niin isoja ihmismassoja, et paree lähtee ajoissa. Sieltähän voisi saada ideoita kuution suunnitteluun. Ensin kuitenkin pulahdan vilvoittavaan meriveteen. Saa pikkasen näitä höyryjä veke. Mut tää on nyt tätä. Kyl tää tästä rauhottuu. Ihanaa, kun elämässä on jotakin uutta!!

Oi, oi oppilas

Tänään on lauantai ja minä menen kouluun. Opiskellaan värioppia. Se on kivaa. Eilen tehtiin jo pohjapiirustuksia ihan oikeesti. Oli vaikeaa. Ymmärsin kyllä pohjan piirtämisen, mutta ns. naamakuvan tekemisessä meinasi ymmärrys loppua. Aivorakenteessani oli joku kytkin päällä, että en saanut käännettyä kuvaa niin kuin se tulee piirtää. Hermostutti. Nukuin pitkät päikkärit ja katsottiin asiaa Ukkorähjän kans. Hän sai minut ymmärtämään asian. Nyt odotan, että pääsen tekemään ensimmäistä läksyä. Piirtämään kuution. Ja sinne sisustus niin. Periaatteessa tykkään tuhrata kynillä ja askarella paskarella. Vaikka olen isojen linjojen mies, en niinkään pipertäjä, niin jotakin tyydytystä saan millimetrin tarkasta duunista ja tykkään tehdä siistiä jälkeä. Ukkorähjä on hirmu hyvä tällaisessa. Kysyin eilen, että mistä hän on oppinut kaiken tämän. Olen aina tiennyt, että hän on t a r k k a, mutta hänellä on myös tieto/taito. Hänen faija on piirtänyt paljon työkseen esim. oppikirjoja ym. ym. Entisessä työssään Ukkorähjä järjesti paljon kursseja, jotka sivuavat aihepiiriä ja näin hän on ammentanut oppia myös sieltä. Mahtavaa, kun voin kysyä neuvoa. Mulla on oma piirustuspersonaalireineri. Eikä toi pohjan piirtäminen nyt niin vaikeaa ole, aluksi vaatii harjoitusta, mutta uskon, että muutaman tehtyäni, se alkaa luistaa kuin hokkari jäällä.

Ei siis mennä mökille. Outoa. Ihan kuin viikonloppua ei olisikaan. Huomenna pitäisi piipahtaa Habitaaressa. Ja lopputyön tekeminen pitäisi aloittaa. Ajattelin kuvata ja mitata kohteeni huomenna. Siitä se lähtee. Pääsen jo pohjaa piirtämään. Ai niin, tänään täytyy ostaa vielä kouluun tarvittavia välttämättömyystarvikkeita. Kaikkia jänniä juttuja. Ilmoittauduin maalauskurssille. Opetellaan maalauksen erikoistekniikat. Intresanttia. Sitä taitoa tarvitaan aina.

No hups, onpas tää nyt yhtä koulua. Tänään voisin tehdä makaroonilaatikkoo. Vai mitä tekisi? Nyt ainakin suihkuun, etten vaan myöhästy koulusta. Kauheeta, saisin viel jälkkärii. Olis noloo. Ai niin, yks juttu. Eräs säännöllinen lukijani on joutunut hospitaaliin. Hänelle haluan laittaa hirveestipaljon parantavaa energiaa ja terveisiä. Sairastaminen on syvältä, koeta jaksaa! Niin ja tervetuloa uudet lukijat. Teitä on aina kiva saada joukkoon! Hyvee viikonloppua kaikille!

Lesbosti Love

Heräsin siihen, kun puhuin puhelimessa ohjaaja Pirjo Honkasalon kanssa. Juu, ihan oikeesti. Pitelin kapulaa kädessä ja höpötin. Näin unta, että oltiin koulussa ja tytöt siellä sanoi, että Pirjo haluaa tavata mut linnanmäellä. On kuulemma huolestunut, että olen ylirasittunut. Minä sitä ihmettelemään, että miksiköhän? Olin kuulemma jossakin luontaistuotelehtisessä maininnut asiasta. Samalla puhelin soi ja siellä oli Honkasalo: " Hei, se on Honkasalon Pike tässä. Haluaisitko tavata vanhaa rouvaa ravintola Blue Stuntissa (?) kahvin ja limsan kera?" Olin hyvin hämmästynyt ja yhtäkkiä tajusin, että hän haluaa tehdä dokumentin homoseksuaalisuudestani. Kello oli vasta neljä. Nousin ylös ja nyt ryystän mokkaa huvittuneena. Hulluja nuo unet.

Minä ja parikyt pirjoo on aloittanut koulutaipaleen. Räväkän olosii akkoi, varmasti tulee hauska ja antoisa puolivuotinen. Olen niin innoissani, että ensimmäisen kouluillan jälkeen en saanut nukuttua. Tein jo lopputyötäni. Meinaankohan valvoa seuraavat puolivuotta? Paljon tulee asiaa, ihan hillittömästi kaikkea sellaista mitä olen halunnut oppia tietämään. En usko, että koen opiskelevani, sillä kaikki on niin mielenkiintoista ja intohimoista. Ei silloin opiskella, silloin omaksutaan. Imetään tietoa kuin pesusienet. Tahti on aika tiukka, toivottavasti pysyn kartalla. Pääasiallisena opettajana toimii kaksi naista, Heidi Sysimiilu ja Sonja Ikonen. Molemmilla hirveesti paljon koulutusta ja mielenkiintoiset sisustustaustat. Koulu on siis yksityinen Sisustusakatemia ja käydään kyllä kattavasti läpi kaikkea mitä sisustussuunnittelu pitää sisällään. Tietysti, puoli vuotta on lyhyt aika, eikä tässä nyt mitään sisustussuunnitelijoita vielä olla. Tänään päästään jo piirtämään ja tositoimiin. Ohjelmassa tilasuunnittelu, pohjapiirustus ja mittakaava. Hui, kun jännää. Noi millimetrit ei oo koskaan olleet mun vahvuus. Oon enemmänkin isojen linjojen ihminen ja siksi aihe onkin haastava. On aina hemmetin hauska oppia uutta ja tutustua uusiin ihmisiin.

Vähä mää pelkäsin, et koulu on hienostorouvien askartelupiiri. Tehdään kuivakukka-asetelmii ja ihastellaan valon ja varjon valööriä. Ei niin kuin puhuta ja opita asiaa. Hienostellaan vaan ja ollaan niin luovasti disainerii. No eipä todella! Ihastuin oitis opettajien raudanlujaan ammattitaitoon, tietoon, kokemukseen ja koulutustaustaan. Olen aivan varma, että saan tästä todella paljon irti, varsinkin, jos olen itse aktiivinen, innostunut ja halukas oppimaan. Ja sitähän mie olen. Tätähän mää olen halunnut. Odotan myös innolla kaikkia yritysvierailuja, mielenkiintoisia paikkoja on tulossa. Seuraavat puoli vuotta hujahtaa varmaan kuin siivillä. Oppien uutta, mahtavaa!

Näin eilen ratikkapysäkillä kaksi viherpiipertäjä lesbotyttöä. Sellaisia elämänsä keväässä olevia villasukkia. Suutelivat intohimokkaasti kielareita. Kasvojakin toisiltaan pusuttelivat. Huomasin, että ihmisiä kiinnosti, mutta samalla eivät kehdannet katsoa. Sinnepäin joo, mutta kohti ei voi tuijottaa. Musta se oli jotenkin noloa. Rakkauttahan se vain oli, mut överi lesbosti. Höperön nuoria olivat. Hei, näin ratikan akkunasta myös sen unissani seikkailleen ylipainoisen kääpiön! Jännä. Ihan kuin hän olisi pyörinyt eteenpäin. Kyllä elämä on ihmeellinen...

Nyt on pakko saada vielä unta palloon. Tiedossa koko päivä millimetrii, pitäisi olla tarkkana. Ei saa olla väsy. Hopi, hopi vaakaan vie... Armahda unieni Jukka!

Ei oppi ojaan kaada

Tänään se alkaa! Koulutaival. Vähänks mua jännää. Nämähän ovat hyvin merkittäviä paaluja ihmisen elämäntaipaleessa. Olen joskus tehnyt kalluppia ensimmäisen luokan ensimmäisestä koulupäivästä. Lähestulkoon jokainen muistaa sen! Muistaa sen kutkuttavan jännityksen ja millainen koululaukku oli. Martalla oli sellainen sinivalkoinen, jossa oli lentoyhtiö SAS:in logo. Hieno oli. Koulumme oli vanha, punatiilinen rakennus järven rannalla. Opettajana ihana Aino, pyöreä ja pehmeä. Silloin koulu oli kivaa, ei mitään haistavittu, minuun et koske meininkiä. Ketähän tulee mun luokalle, kenen kaa mää leikin. Onkohan meil välkkärii. Täytyy tehdä eväsleivät messiin, edessä on pitkä päivä.

Eilen opiskeltiin duunissa uutta. Käytiin läpi syksyn koleksuunia ja saatiinkin toimivia ideoita, käyttökelpoisia tekniikoita. On aina kiva kurssittautua. On jotenkin antoisaa olla kädetön ja osaamaton uuden edessä. Oivaltaa ja oppia. Saa uusia palikoita omaan tekemiseensä. Se kai se on kurssin tarkoitus.  Hyvä päivä.

Näin taas ällö painajaisen. Olin menossa himaan. Oli talvi ja pimeä ilta. Mun asunto ei ollut tämä, vaan joku uudempi talo jossain. Talossa oli maan tasalla terassi, jossa oli outoja tyyppejä tekemässä jotakin lumesta. Itse asuin toisessa kerroksessa, yläpuolella tämän. Sanoin kundeille, että mitä helvettiä te teette täällä ja ketä oikein olette. Painukaa muualle siitä, kello on jo vaikka mitä. Täällä ette metelöi. Ja taas kerran uhkasin soittaa poliisit, mikäli meteli ei lopu ja kaverit ei poistu paikalta. Menin sisälle asuntooni ja aloitin sytyttämään valoja ja laskemaan verhoja ikkunoihin. Minua pelotti. Vaikka asunto ei ollut suuren suuri, niin sytytin hirveen määrän lamppuja. Vetelin verhoja ja laskin kaihtimiakin hurjat määrät ikkunoiden suojaksi. Mikä jännää, kaikki lamput ja verhot olivat sellaisia mitä olen omistanut elämäni aikana. Aina kun olin saanut yhden lampun sytytettyä ja verhot vedettyä, tuli koko ajan uusia. En millään meinannut saada hommaa loppuun. Kunnes olin viimeisen ikkunan luona, niin sen takana seisoi joku mies alasti. Säikähdin hirveästi ja aloin huutaa ja hakata ikkunaa. Heräsin siihen, kun hakkasin ilmaan ja huusin mene pois. Olin hiestä märkä.

Nyt täytyy pakata reppu. En ostanut uutta, vanha saa kelvata. Onhan mulla sentään uusi penaali. Aamu on liian lämmin, käyn uimassa. Se antaa hyvää energiaa. Mitä mä laitan päälle, joku kiva kouluasu. Laittasko rusetin siis kissimirrin? Tukkani geelaan siistille jakaukselle. Pesen korvat ja kiillotan kynnet. Jännittääääää......

Terävää terapiaa

Sataa ja on harmaata. Mun mieleni on myös musta. Jättäydyin tänään himaan, olen siis saikulla. En viitsi täällä valittaa, eihän sellaista kukaan jaksa lukea. Sen vaan sanon, että syvältä on taas. Voihan perse! Toivottavasti huomenna on paremmin.

Sain Ukkorähjältä synttärilahjan. Tosin hiukka myöhässä, mut ei aikaisemmin löytynyt. Sähköinen veitsenteroitin! Martan unelma. Nyt passaa puukkoa terottaa, saa hyvin ranteet auki, thihihii! On mulla sellainen timanttipuikkokin, mut se on jotenkin hankala. Sähköinen on hyvä ja näppärä. Hyvin aukee aortta, thihihii!

Olikos mulla muuta asiaa? Jos ei valita, niin ei ole mitään sanottavaa. Höps. Voisinko puuttua johonkin yhteiskunnalliseen ongelmaan? Kävin tänään Vuosaaren terveysasemalla verikokeissa. Olin yllättynyt, kuinka pian pääsin sisään. Kysyin neulatädiltä, onko tämä teillä ihan normi. Ei kuulemma, harvinaisen hiljainen maanantai. Samassa on narkkien klinikka, käyvät siellä hakemassa laillisen huumeannoksen. Siinä joku höppöpöppömönkijäinen kirosi ankarasti: " Vittu, se horo ei antanu mun annosta!"Martta kipitti äkkiä pois.

Keittiön radio, ollakseen Tivoli Audio, ottaa mua pannuun. Kalliskin oli aikoinaan, eikä ole kunnolla toiminut. Pätkii perkele. Tietysti kuittia ei ole enää tallella, eikä takuukaan voimassa. Kylläpä jurppii tuommoiset. Olevinaan huippu laatua. Paskanmarjat, sanon minä. Honkkarista olisi saanut halvan ja toimivan. Kävin muuten tänään kattoo iPadii. Telefuunin latauspiuha jäi mökille, piti sellainen noutaa Itiksestä. Samalla siinä sitten jumin iPadiin. Himotti. Meinasin jo laittaa haisee. On se kumma, olet puolikuntonainen, niin heti olet myös köyhä. Ei uskalla, ei arvaa. Johtunee siitä, kun ei ole sorvin äärellä tuohta tuottamssa. Ihan syvältä. En siis ostanut. En niin. Sairas ja köyhä. Niin ja lihavakin vielä.

On sellainen olo, että olisi tipahtanut maata kiertävältä radalta. Töps! Sellaista laahustamista. Kauhiasti tekisi mieli tehdä jotakin, mutta samalla ei mitään. Mitä se tuo tuommoinen on? Mitä voi tehdä, jos ei tee mitään? En jaksa möllää töllöökään. Pitäskö tanssii balettii? Aina voi syödä. Se virkistää ja on nyt luvallista lohtusyömistä. Vedin Itiksessä oikein viinerikahvit. Sellaisen sikarasvaisen mätökkään. Siinä oli mustaherukkahilloo. Syksyn maku ja paljon ceevitamiinii. Olisin voinut syödä viis tai kymmenen.

En jaksa nyt valittaa enemmän. Raumaranne ei tykkää näpytyksestä. Ei niin. Mistähän se tykkäis? Oiskohan kaapissa jotakin imeldaa, edes joku pullan muru... Huoks! Mumsmums!

Huomisen lupaus

On viilee. Piti laittaa pipo ja kaulahuivi ylle. Mittari näyttää kaheksan astetta. On siis syksy. Raikas, reipas ja pirteä. Näpit ovat kohmeessa. Vaikea näpyttää. Syksyhän on aina kaiken uuden alku, siksi se on parasta. Se on täynnä positiivista jytkettä. Ensi viikko on hulabaloo, vähä hirvittää. On pitkiä päiviä tiedossa. Liian pitkiä raumaatiselle. Mutta uutta ja ihmeellistä on tulossa, jaksaa kyllä. Ai houp sou.

Hui Hai haalari!

Kaikille teille sienihulluille hyvä vinkki. Olen tätä aikaisemminkin täällä mainostanut, mutta vielä kerran, koska asia on niin ajankohtainen. Hirvikärpästen, noiden saatanan pikkulähettiläiden takia ei kannata jättää sienimetsään menemättä. Ostakaa kuvassa oleva TEHOKAS haalari. Se on joku suojahaalari ja niitä saa esim. K-raudasta. Se on lujatekoista paperia ja varsin miellyttävä yllä. Hirkkarit eivät pääse tunkeutumaan sinuun, eikä muutoin punkit ja muutkaan mömmiäiset. Olo on turvallinen. Kannattaa ostaa kokoa XXL, on tilaa hyvin liikkua. Hinta ei päätä huimaa, onko kymmenen egen kieppeillä. Kyllä ne paskiaiset pintaan kopsahtelevat, mutta asu on pitävä ja siitä on esim. helppo heivata ko. luomakunnan turhakkeet veke. Jämpti on näin. Rakkaudesta sieniin, kiittää ja kumartaa hän.

Illalla tuli Teemalta dokkari kahdesta Punaisten lyhtyjen ilolintusesta. Olivat jo hyvin iäkkäitä ja takana pitkä ja antoisa ura. Oli aika hassuja, mutta ihania. Toinen heistä teki vielä duunia täyttä päätäpimpsaa. Minä en moista ammattikuntaa mitenkään tuomitse. Sehän on tietysti väärin ja sääli, jos sitä joutuu tekemään vastentahtojaan. Mutta ainakin näillä leideillä oli ollut värikäs elämä ja osasivat ottaa elämän huumorilla. Se oli jopa kadehdittavaa. Vanhana Damin kävijänä, olen tietysti tutustunut punaisiinkin lyhtyihin, en asiakkaana, herra paratkoon! Marttaa ei maksullinen pimpsaloora, eikä tosin ilmainenkaan kiinnosta. Minua kiinnostaa se asetelma siellä ja se on kyllä aika kurjan oloista. Konsanaan kuin lihatiskillä ja jos nyt en ihan väärin tulkitse, niin suurin osa neitosista oli nauttinut muutakin kuin pyhää herran ehtoollista ja äidin maitoa. Sääli oli se tunne mitä punaiset lyhdyt herätti.

Valmistin eilen ruokaa rakkaudella. On niin helppo rakastua, kun raaka-aineena ovat itsepoimitut, tuoreet sienet. Saatiin syksyn ensimmäinen Mustatorvisienikeitto. Se on paras keittosieni. Maku on tuhti ja hermoja hivelevä. Ja hei, Tattirisotto. Se on taivaallista. Tässä illan menyy.

Alkuruoka

- Mustatorvisienikeitto

- Paahdettu vaalea leipänen

Pääruoka

- Dijonseesamkuorrutettu lohimedaljongi

- Tattirisotto, oih!

- Tillivoikastike

- Rakuunaporkkanat

Jälkiruoka

- Omenapiirakka

- Vaniljakastike

Arvatkaa mitä? Tämän viikonlopun hiljainen mietintäteema Martan sisäisessä pikku kammarissa on ollut VAKAVUUS. Jostakin kumman syystä olen miettinyt, että elämää ei pitäisi ottaa niin
v a k a v a s t i ! Johtuneeko tästä kipuilusta vai mistä, mutta välillä vetää ajatuksen niin vakavaksi. Sitä turhaan mietti ja murehtii jo tulevaa. Miks helvetissä? Voih, jospa oppisi elämään tässä hetkessä ja jättäisi joutavan ja raskaan pohdiskelun. Helpommin sanottu kuin tehty. Mut hei, yritettäisiinkö nauttia siitä mitä on. Tässä ja nyt. Huominen tulee joka tapauksessa. Adios!

Rauma se on reumakin

On pilkkopimeää. Tähdet sykkivät taivaalla kuin vastasyntyneen pumppu. Kiihkeesti ja täynnä elämän halua. Martta ja Mac nököttää terdellä. Mocca virtaa jo suonissa ja nikotiini tykittää aivojeni mielihyväkeskusta. Muu luonto nukkuu vielä, ei kuulu pihahdustakaan. En yhtään ihmettelisi, jos herran enkeli ilmestyisi ja sanoisi jotain helvetin fiksua ja merkityksellistä. Ilmassa on aamun taikaa.

En tietenkään olisi halunnut vielä nousta, mutta viheliäinen lonkkakipu ei antanut unta. Reuma raatelee vanhoja niveliäni ja pakotti ylösnousemukseen. Martta, tuo vanha tietäjä, oli oikeassa tehtyään itsediagnoosin. Sain eilen lekurilta raumakokeiden tulokset ja niissä on jotakin häikkää. Ei niin, että voisi heti suoralta kädeltä sanoa lajityypin olevan reuma. Ei tietenkään, eihän se voi niin yksinkertaisesti mennä. Nyt seurataan ja otetaan uusia kokeita. Mennään pitkänkaavan mukaan ja kärsitään hiukka ensin. Minä tiedän vain sen, että tämä ei ole normi. Joku vamma on. On kipu. Kuinkahan kauan pitää odottaa, että nivelet saisi kuntoon. Ei kauankaan, uimavedet ovat hyvää vauhtia kylmenemässä ja se on Martan pelastus. Joitakin muita kotikonsteja tiedossa? Akupunktuuri, onko hyvä?

Keino ja aito

Ledillä, kiitos

Ukkorähjä osti uusia myrskylyhytjä. Ovat sellaisia Led-tyyppisiä. Elävä on aina aito, mutta olen rakastunut näiden helppouteen. Ei enää töhräämistä gasoliinilla, käännät vain nappia ja olet valaistunut. Valon määrää voi säädellä, saat aikaan myös tunnelman. Kirkkaimmillaan valaisee todella hyvin. Eikä maksa paljon, tuo isohko malli 9,90! Sisään tökkäät paristot ja Led kestää pitkään. Voin todellakin suositella sinulle, jonka sielu pimiässä vaeltaa.

Sienifäshön 2012

Kiitos metsä kiitos

Nyt niitä alkaa tulla! Eilinen sienisaalis oli jo aika kattava. Tattii, kantsuu, suppista, torkkarii ja orakasta.  Tiedossa siis sienipeijaiset. Oih, saadaan Tattirisottoa. Nyt jo kuola suusta valuu. Täytyy varoa näppiksiä. Tänään uusi täsmäisku eri mestoille, uskoisin, että saadaan kuivurikin laulamaan. Metsä oli täynnä happea ja kaunistavaa kosteutta. Hissun kissun Martta mättähältä mättähälle vaelsi ja olin niin yhtä luonnon kanssa. Olen tätä aikaisemminkin hehkuttanut, mutta metsä on terapiaa. Niin fyysistä kuin henkistäkin. Menkää ihmiset metsään, menkää ja joutukaa. Kiirehtikää jo vallan. Siellä on rauha, siellä on... siellä on kaikki mitä tarvitset.

Ennen vanhaan olisi voinut sanoa, että kello tikittää armottomasti eteenpäin. Digitaalisena kello ei tietenkään tikitä, mutta mitä se tekee? Mitä silloin sanotaan? Näyttöni kyllä näyttää, että aika on armoton, mutta sitä ei kuule. Vastarannalle on noussut tumma valon kajo. Sellainen aamunsinerrys. Se ei ole kirkas, tumma on. Syvän tumma sinerrys. Yön musta huppu on auennut ja tulevaisuus koskettelee. Pikku hiljaa järven pintakin muuttuu elolliseksi. Jossakin joku kohtalotoveri availee ääntään. Hei, nähtiin eilen iso lintu. Hirmu iso. Istui ja piti sadetta vastarannalla ja kiikaroimme sen Kalasääkseksi ( outo sana, mut se on Kalasääksi ei Kalasääski.) No hups, mites aika ja iso lintu kuuluvat yhteen? Ei mitenkään. Olisko pitänyt tehdä kappale jako ja uusi otsikointi petolinnuille. Martta harhailee, mut ei kompastele. Sori beibe.

Karjalasta kajahti

Mittee vielä? Pannullinen moccoo on kurmaistu ja aamun taika on kadonnut. Joku rotikka kävelee näytöllä. Sillä on pitkät koivet ja hillittömät tuntosarvet. Onko sillä jotakin asiaa vai? Annan olla, en ole tappaja tuulella. Tänään olen rakkaus, olen pyhä, olen lempeä. Olen iso ja lihava halinalle, pehmobubu, pikku bambi ja hassu hamsteri. Tänään on Lauantai. Se poliittisesti aktiivi, ilman rintsikoita päivä! Ylös sieltä, senkin laiskimusmadoniukset!